Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘pääkaupunki’

Keimolan kohdalla kaivoin repustani esille pienet eväät. Aamupala oli jäänyt muutamaan lusikalliseen marjapuuroa, mutta onneksi olin ehtinyt tehdä mukaan reissueväät. Helsingin bussissa oli melko väljää, ainakaan vieressäni ei istunut ketään, joka olisi pyrkinyt osille eväistäni. Harvoin tupeksin herätyskellon kanssa, mutta tänään oli niin käynyt ja heräsin myöhässä. Nyt oli tankattava, jotta jaksaisin suunnittelemani lenkin, yli 4 tunnin kaupunkikierroksen. Niin, jokin veti taas eläkeläismiestä kohti suuria seikkailuja – kohti syntymäkaupunkiani ja nuoruuteni Helsinkiä. Kovasti on muotiin tullut ohjatut kävelylenkit pääkaupungissa teemana vaikka kummittelu tai arkkitehtuuri tai komisario Palmun leffojen kuvauspaikat tai Virpi Hämeen-Anttilan upeiden Björk-romaanien tapahtumapaikat. Meikäläinenhän on ollut aikaansa edellä, kun näitä Helsinki-lenkkejä olen itse vetänyt jo kait kohta kymmenen vuoden ajan! Erona edellämainittuihin on lähinnä se, että olen ohjattujen kävelyjeni ainoa osanottaja. Ja täytyy sanoa, että tällä kerralla oli vähän hakusessa, mihin itseni ohjaisin. Lähtö tuli niin äkkiä, kun huomasin, että keskiviikko onkin täysin vapaata, ja vaimonikin näytti matkalle vihreää valoa.

Jostakin syystä valitsin kohteekseni Siltasaaren ja Hakaniemen. Hakaniemen kauppahallin remontin ajaksi pystytetty väistötila oli ainakin tsekattava. Onhan se kohde siinä missä joku toinenkin, vai kuinka? Ehtisinkö vielä kavuta Kallion puolelle, ei, ei taida onnistua. Otetaan Kallio, sen linjat, kuppilat, puistikot, kirjasto ja kirkko joskus ihan omaksi päiväkseen. Mutta keskustakirjasto! Niin, se Oodi, joka avataan pian entiselle VR:n makasiinien alueelle. Mitä Oodille nyt kuuluu? Miten se istuu maisemaan? Aloitin siis syynäämiseni entiseltä Kluuvinlahdelta, jota nyt täyttävät mm. Musiikkitalo, Kiasma ja Sanomatalo – ja uusi tulokas on pian avattava keskustakirjasto Oodi. Tuliko aurinko ihan väärästä suunnasta, vai oliko verensokerini alhaalla, en kyllä oikein tiedä … Paljon hehkutettu Oodi ei mielestäni istu sille valittuun paikkaan. Vai onko niin, että hyvin erilaiset jo pystyssä olevat monumentaalirakennukset ovat jo ennen Oodia tehneet alueesta suloisen arkkitehtonisen sekamelskan! Aluehan on vielä keskeneräinen, kyllä. Sitä pitää arvioida myöhemmin, kun viimeinenkin punahaalarinen remonttimies on työnsä tehnyt ja vienyt mennessään ylimääräiset rakennusjätteet ja Pekkaniskan nosturit.

Oodin rakennustyömaan nosturien ääniä ei enää kuulunut, kun astelin Metsätalon luona kohti Hakaniemeä. Tulin jo Kasvitieteellisen puutarhan rauta-aidan kohdalle. Aitaan kiinnitetyt opastenuolet veivät kirjoittajaa magneetin lailla kohti puutarhan sisäänkäyntiä Kaisaniemenranta 2:een. Ovi oli auki, tervetuloa! Talviaikaankin puutarha on upea paikka keskellä suurkaupunkia, mutta mitä se tarjoaakaan, kun kasvit heräävät eloon talven jälkeen. Hetken puutarhan käytävillä kierreltyäni jatkoin matkaani ja tulin kohta Hakaniemen torille. Tuolla on se hallin väistötila! Ei ihan havainnekuvien näköinen, mutta sisältä valoisa, hyvin toimiva, ja väkeä, ainakin monissa hallin kahviloissa, todella runsaasti. Oman kupposeni jälkeen astuin ulos ja jäin mietteisiini keskelle tyhjää toria. Yllättävän paljon tuttua ympärillä … Suoraan edessä Elannon tyylikäs tavaratalo (nyt Sokoksen väreissä). Se oli aikoinaan suosittu tavaratalo joulunaikaan. Arena-talossa, tuolla oikealla, oli muinoin Tuulensuu! Siellä näin monet elokuvat veljeni kanssa 1960-luvulla. Ja selkäni takana kerrostalossa asui Kulosaaren yhteiskoulun englanninkielen opettajamme Armi Ailas, joka kutsui kerran luokkamme kotiinsa iltaa viettämään. Kaikki oli siistiä – ja siistiä oli myös lähdettyämme, kun me lukiolaiset tiskasimme porukalla tarjoiluastiat! Matka Hakaniemeen avasi monia luukkuja. Yhdessä luukussa näen isän, äidin ja kaksi poikaa kävelevän torin poikki myöhään illalla joulun aikaan. Ykkösen ratikka on tuonut joulunviettäjät Käpylästä Hakaniemeen. Luukku alkaa sulkeutua, mutta sitä ennen perhe ehtii nousta torin toisella laidalla bussiin numero 32, Herttoniemen bussiin, kohti perheen omaa joulunviettoa.

 

Keskustakirjasto Oodi valmistuu entiselle VR:n ratapiha-alueelle. Suunnittelu: arkkitehtitoimisto ALA.

Oodi Musiikkitalon suunnalta. Etualalla Reijo Hukkasen veistos Laulupuut.

Helsingin rautatieaseman sisälle on päästävä välillä, vaikkei junaan nousisikaan. Aseman hallin kattokruunut, Paavo Tynell.

Vuosikymmenien ajan muuttumaton maisema rautatieaseman itäisellä aukiolla. Rakennukset pysyvät, toiminnot vaihtuvat.

Ortodoksien Kotikirkon kupoli nousee mystisesti ylös kerrostalokorttelista Liisankadun loppupäässä.

Astu sisään, talvellakin!

Kasvitieteellisen puutarhan portti.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvimuseorakennus. Suomen mahdolliselle kuninkaalle Friedrich Karlille 1900-luvun alussa ehdolla ollut residenssi. Rakennus ollut myös kasvitieteen dosentti Kaarlo Linkolan virka-asuntona, ja samalla Linkolan perheen asuntona.

Puutarhan mustarastas. Mukana oli vain 50 mm:n objektiivi, ja siivekkäitä olisi ollut kuvattavaksi paljon.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ja piha-aluetta.

Edellisen kuvan oikean reunan puu: amurinkorkkipuu, josta oheinen kyltti.

Pieni syrjähyppy Krunikan puolelle sallitaan? Yhtäkkiä huomasinkin olevani Helsingin kantakaupungin vanhimman puutalon luona. Ruiskumestarin talo kutsui luokseen.

Ruiskumestarin talo Kristianinkadulla Kruununhaassa.

Päiväkotilapset Ruiskumestarin talon pihalla.

Pitkäsilta Kaisaniemenlahden suunnalta.

Kohti Hakaniemeä. Keskellä Kallion kirkko ja Arena-talo.

Entinen Elannon tavaratalo Hakaniemen torin laidalla, nyt S-ryhmän omistuksessa.

Yksityiskohta tyylikkäästä rakennuksesta Hakaniemen torin itälaidalla.

Helsingin työväentalo, Paasitorni, Siltasaaressa. Rakennus kärsi pahoja vaurioita sisällissodassa 1918.

Mika Waltarin syntymäkoti sijaitsi Siltasaaressa Saariniemenkatu 6:ssa.

Hakaniemen kauppahallin väistötilat Hakaniemen torilla 2018.

Kauppa tuntuu käyvän hyvin kauppahallin väistötiloissa.

Hakaniemen kauppahallin väistötiloissa on tilaa liikkua.

Tauon paikka. Pieni kahvi ja … torttu, ei kun lohileipä!

Kerrostalon sisäänkäynti Säästöpankinrannassa Siltasaaressa.

Hakaniemen tutuksi käyneitä maamerkkejä: ympyrätalo, Arena-talo ja kauppahalli.

 

 

 

 

Read Full Post »

Muuttolintuja on alkanut työntyä etelämmäksi, ja vaahteranlehdet ovat saanet nopeasti punertavaa väriä. Yöt ovat kylmenneet, syksy on tulossa. Kun Tammelan Heinijärvellä auringonkaari on käynyt yhä matalammaksi, ei samaa vetoa mökkimaisemiin enää ole kuin keskikesän pitkinä valoisina päivinä (vaimolla ehkä vielä olisi). Kirjoittajaan on iskenyt kaukokaipuu – tai no, ainakin kaipuu etelän suuntaan: pääkaupunkimme kaduille ja teille. En kaipaa istumaan Katajanokan maailmanpyörään tai meriuimalaan – ihan tavallinen kattaus riittää. Helsingissä on yllin kyllin muutakin. Kaupunki kasvaa jatkuvasti, myös uudet alueet kuten Kalasatama tai Jätkäsaari kiinnostavat. Tutkimuksia on jatkettava ja vanhoja muistikuvia virkistettävä. Kuinka mielelläni astuisin uudelleen opiskeluaikani päiviin, jolloin lämpimänä kesäyönä kävelimme keskustasta Herttoniemeen; viimeinen bussi oli mennyt aikoja sitten. Kulosaaren sillalle paistoi joko laskeva tai nouseva aurinko. Ei sillä ollut väliä, silloin ei tunnettu suuria murheita. Nyt odotan aikaa, jolloin pääsen kävelemään Kruunusiltaa pitkin Laajasalosta Hakaniemeen (mieluiten kuitenkin päiväsaikaan). Vielä on tavoitteita!

Vuosi sitten kirjoittaja kurvaili Etu-Töölön katuja (”Oksasenkadulta oikealle” -blogi). Hesperiankatujen tienoilla ajattelin silloin, että toki tuo Taka-Töölökin on joskus kierrettävä ristiin rastiin. Nyt oli sen aika. Alkukesästä kipeytynyt polvenikin oli jo melkein marssikunnossa. Taka-Töölö on Helsingin kantakaupungin isoimpia alueita: idässä ja lännessä sitä rajoittavat merenlahdet (Taivallahti ja Töölönlahti), etelässä Pohjoinen Hesperiankatu sekä pohjoisessa karkeasti Stenbäckinkatu ja Nordenskjöldinkatu. Aloittaisin matkani tutustumalla uuden Lastensairaalan rakennustyömaahan ja päättäisin kierrokseni Välskärinkadun Art Deco -taloihin. Taka-Töölö ei ole nuoruudessani tullut kovin tutuksi. Parhaat muistikuvat tulevat Mannerheimintien itäpuolelta kesäolympialaisten Stadionilta v:lta 1952 ja myöhemminkin, ja niiltäkin glorian päiviltä muistan parhaiten hernekeiton, jota tarjoiltiin Talvipuutarhan tienoille pystytetyistä kenttäkeittiöistä. Muistan myös Messuhallin (nyk. Kisahallin) Puutarhamessut vuonna kivi ja keppi, joilla messuilla voitin arpajaisissa (äidilleni) upean syklaamin. Poistuimme areenalta kukka kainalossa samalla, kun lavalle hetki sitten noussut Tamara Lund lauloi suosikkisävelmiään. Seuraavana yönä oli vaikea saada kaunista syklaamia mielestäni. Niin ja tottahan toki, jokusen jääkiekko-ottelun pelasin Töölön Vesan juniorijoukkueessa 60-luvulla, ulkojäillä kipakassa pakkasessa.

Taka-Töölön päiväni oli kaunis ja jopa helteinen, mutta olinko nyt todella Helsingin Taka-Töölössä? Ensimmäinen ihminen kenen kanssa jouduin keskusteluun, oli Lastensairaalan työmaan nuori liikenteenohjaaja. Hän puhui leveällä Kainuun tai Savon murteella (ja väitti tulevansa Porista). Aamukahvini hörppäsin ratikkahallien luona paikassa, jossa oven päällä luki Töölön kahvila. Sisällä tiskin taakse kuitenkin hypähti tummatukkainen hymyilevä nuori mies, joka oli harjoitellut suomen kieltä vasta kolmisen vuotta. Hän tuli Kiinasta. Töölöntorilla myytiin mm. loppilaisia tuotteita, mutta torin laidalla, penkillä istuva vakiojoukkue oli hyvin varmasti paikallisia. Eräs heistä opasti minua Töölön kirkon löytämisessä. Kirkolta jatkoin alas Välskärinkatua, mutta menenkö vasemmalle vai oikealle? Suuntasin Taivallahdelle ja palasin viimein Runeberginkadulle, jossa aloin etsiä ruokapaikkaa. Vastapäätä Runebergin antikvariaattia sellainen löytyikin. Suomea puhuttiin, mutta nepalilaisittain murtaen. Ruoka oli kuitenkin suomalaisellekin maistuvaa. Matkani alkoi olla loppusuoralla, olinhan siirtynyt jo Etu-Töölön puolelle. Lopulta koin Taka-Töölön miellyttäväksi, vehreäksi puistojen kaupunginosaksi, monien kansallisuuksien, monien mahdollisuuksien, monien kiskojen, monien katutöiden, nupukivikasojen ja torventöräytysten kaupunginosaksi. Oli taas mukava nousta Kampissa toffeejäätelön väriseen bussiin ja palata rauhalliseen kotikaupunkiini.

Uusi Lastensairaala nousee

Uusi Lastensairaala nousee

V. 1948 pystytetty vanha Lastenlinna

V. 1948 pystytetty vanha Lastenlinna

Lastenlinnan ylilääkärin, arkkiatri Arvo Ylpön puisto

Lastenlinnan ylilääkärin, arkkiatri Arvo Ylpön puisto

Stenbäckinkadun tyyliä

Stenbäckinkadun tyyliä

Päiväkotilapsia Sibeliuksen puistossa

Päiväkotilapsia Sibeliuksen puistossa

Eila Hiltusen Sibelius-monumentilla riittää kävijöitä

Eila Hiltusen Sibelius-monumentilla riittää kävijöitä

Töölön kirjasto 01

Töölön kirjasto (professori Aarne Ervi, 1970). Avattiin uudistuneena elokuussa 2016.

Töölön kirjaston sisääntulo

Töölön kirjaston sisääntulo

Töölön kirjasto 02

Töölön kirjasto 02

Töölön kirjasto 03

Töölön kirjasto 03

Töölön kirjasto 04

Töölön kirjasto 04

Maineikas, 100 vuotta täyttänyt ravintola Lehtovaara

Maineikas, 100 vuotta täyttänyt ravintola Lehtovaara (Mechelininkatu 39)

Sisäpiha Lehtovaaran talossa

Sisäpiha Lehtovaaran talossa

Topeliuksenkadun rakennuksia

Topeliuksenkadun rakennuksia

Korjaamo ja ratikkamuseo Eino Leinon kadun varrella

Korjaamo ja ratikkamuseo Eino Leinon kadun varrella

Stadionin torni, totta kai!

Stadionin torni, totta kai!

Turisti kuvaa turisteja

Turisti kuvaa turisteja

Töölöntoria myllerretään

Töölöntoria myllerretään

Töölöntori 01

Töölöntori 01

Töölöntori 02

Töölöntori 02

Töölöntori 03

Töölöntori 03

Runeberginkatua syyskuussa 2016

Runeberginkatua syyskuussa 2016

Muistatko Kino Adlonin?

Muistatko Kino Adlonin?

Töölön kirkko (1930, Hilding Ekelund)

Töölön kirkko (1930, Hilding Ekelund)

Taka-Töölö on puistojen kaupunginosa (Topeliuksen puisto)

Taka-Töölö on puistojen kaupunginosa (Topeliuksen puisto)

Välskärinkadun Art Deco -taloja

Välskärinkadun Art Deco -taloja

Töölön tornit

Töölön tornit

Taivallahden venerantaa. Taustalla Antti Nurmesniemen suunnittelema, sininen voimalinjapylväs, "Antin askeleet"

Taivallahden venerantaa. Taustalla yksi professori Antti Nurmesniemen suunnittelemista voimalinjapylväistä, ”Antin askeleet”.

Etu-Töölöstä Taka-Töölöön päin

Etu-Töölöstä Taka-Töölöön päin

Read Full Post »

Tutkiva journalisti, tai no, oikeastaan vain kirjoittava eläkeläinen ja harrastajakuvaaja oli taas kerran päättänyt tehdä päiväkävelyn jossakin päin Helsinkiä, entisessä kotikaupungissaan ja syntymäkaupungissaan. Kiertäisinkö nyt Kampin vai Krunikan tai ehkä Etu-Töölön? Suunnitelma ei ollut vielä selvillä, mutta torstaiaamuna hyppäisin Helsingin bussiin. Pitihän tuo selvittää oliko pääkaupunki yhä paikoillaan ja ennallaan. Ennallaan se ei tietenkään olisi, koska joka puolella kaupunkia rakennettiin tai saneerattiin. Ja jos ei rakennettu, niin ainakin rakentamisesta keskusteltiin. Kaupunkiin piti saada lisää asuntoja. Alas Malmin lentokenttä ympäristöineen ja muut henkireiät! Miten mahtaa käydä Töölönlahden ympäristön? Nouseeko sinne debattia aiheuttanut Keskustakirjasto? Mutta siinähän blogistille on kohdetta kerrakseen: unohdetaan hetkeksi vanha Helsinki ja paneudutaan uuteen; tsekataan Kiasmat ja Sanomatalot ja muut uudet lasipytingit rautatieaseman ja Töölönlahden ympärillä!

Aamun bussi lähti 10 minuuttia myöhässä. Ei ihme, kun nykybussit kuljettavat paitsi matkustajia myös Matkahuollon kolleja. Lastaamiseen menee aikaa. Nyt tavaratilaan vietiin kymmeniä Zalandon laatikoita. Mihin niitä kuskattiin Hyvinkäältä, en ruvennut pohtimaan sen enempää. Bussissa oli taas tunnelmaa: joku yski taukoamatta bussin takaosassa, yksi puhua kailotti kännykkään, vieressäni räplättiin pädiä, edessäni rouskuteltiin omenaa ja tuolla etuoikealla täytettiin ristisanatehtäviä. Jostakin putosi lattialle jotakin, joka pyöri kauas pudottajaltaan. Kukaan ei huomannut hienoa aamuaurinkoa, joka heitti kilonsa Hyvinkäänkylän lumivalkeille peltoaukeille ja hehkui vahvaa oranssiaan vanhan pihapiirin omenapuiden takaa. Oli pitkästä aikaa aurinkoinen talvipäivä. Bussi kaasutteli suolalammikoissa kohti pääkaupunkia – ja taisi lopulta saada kiinni menetetyt minuutit. Perillä oltiin; reppu selkään, ulos terminaalista ja ylös päivänvaloon.

Ensimmäinen kohteeni oli Sanomatalo; pientä asiaakin sinne oli Hesarin lisätilausten tiimoilta. Valtava Sanomatalon lasikuutio oli noussut perinteikkään Eliel Saarisen Rautatieaseman tuntumaan v. 1999 heti naapurinsa, nykytaidemuseo Kiasman jälkeen. Sen muistan, että Kiasman tuloa vastustettiin aika lailla, mutta Sanomatalon muodoille ei tainnut enää vastustajiltaan riittää protestiääniä. Poikkeavathan nuo Töölönlahden eteläreunan ensimmäiset modernin arkkitehtuurin mallikappaleet valtavasti alueen muusta, vanhasta rakennuskannasta. Itse taidan oikeastaan pitää tästä uudesta rakennustyylistä, mutta sopivatko ne juuri tähän ympäristöön, on toinen juttu.

Musiikkitalo on kivenheiton päässä Sanomatalosta ja se jatkaa Mannerheimintien itäisen puolen rakennusten isojen lasipintojen linjalla. Astelin reippaasti kohti Musiikkitaloa, ohi Reijo Hukkasen Laulupuut-veistoksen ja suuntasin kohti Musiikkitalon kahviota. Pidin heti tästä rakennuksesta. Tilat ovat väljät ja konstailemattoman tyylikkäät. Kierrellessäni kahviokerrosta huomasin sinfoniaorkesterin olevan alempana harjoittelemassa. Sinne ei kuitenkaan ollut pääsyä. Kun asetuin juomaan kahviani, tuli mustarastas hyppimään ulkopuolelle lasiseinämän viereiseen pensaikkoon, ihan lähelle. Kuuluiko sen viserrys sisälle, ehkä? Hei musikantit, nyt on yksi huilisti unohdettu ulos, mietiskelin kahvia juodessani. Tämä mustapuku ei taida harjoittelua kaivata. Sen lauluvuoroa ei ole kirjattu Musiikkitalon ohjelmaan, mutta varmasti sen upeaa sooloa kuullaan aikanaan – kunhan kevätaurinko nousee korkeammalle ja alkaa sulattaa Töölönlahden lumikinoksia.

Sanomatalo, sisäänkäynti

Sanomatalo, sisäänkäynti

Sanomatalo pohjoisen suunnalta

Sanomatalo pohjoisen suunnalta

Sanomatalo sisältä 01

Sanomatalo sisältä 01

Sanomataloan ala-aulaa

Sanomataloan ala-aulaa

Sanomatalo, kerrokset

Sanomatalo, kerrokset

Penkit ja radanvarren toimistorakennukset

Penkit ja radanvarren toimistorakennukset

Musiikkitalo etelän suunnalta

Musiikkitalo etelän suunnalta

Laulupuut (Reijo Hukkanen)

Laulupuut (Reijo Hukkanen)

Pala vanhoja makasiineja

Pala vanhoja makasiineja

Musiikkitalon infokerros

Musiikkitalon infokerros

Musiikkitalo, harjoitus

Musiikkitalo, harjoitus

Musiikkitalon kahvio (taustalla vas. Sanomatalo, oik. kiasma)

Musiikkitalon kahvio (taustalla vas. Sanomatalo, oik. remontissa oleva Kiasma)

Musiikkitalo Mannerheimintieltä

Musiikkitalo Mannerheimintieltä

Hakasalmen huvila Musiikkitalon vieressä

Hakasalmen huvila Musiikkitalon vieressä

Nykytaidemuseo Kiasma etelän suunnalta

Nykytaidemuseo Kiasma etelän suunnalta

 

Read Full Post »

Pienimuotoinen illanvietto odotti blogikirjoittajaa Valkoisessa salissa, Helsingin keskustan vanhimman rakennuksen, Sederholmin talon naapurissa. Mikäpäs siinä, mukaan vaan. Ihan mielelläni taas hyppäisin Ventoniemen  turvalliseen ja kodikkaaseen linjuriin, saisin tavata tuttuja kustannustoimittajia ja katsastaisin pikaisesti pääkaupungin hulinan. Luottokameraani en nyt ottaisi mukaan, vaan nyt saisi kännykkäkamerani tallettaa Helsingin reissuni kuvat. En ollut Samsungini kameraa vielä kunnolla testannutkaan.

Kolmen sepän patsas oli ensimmäisiä sopivia testikohteita. Tähtäilin veistosta muutaman metrin päästä kuin maalaispelle konsanaan ihmisvirran vyöryessä ohitseni. En hävennyt yhtään, itsekritiikittömyys on hyvä ominaisuus pitkälle ja rikkaalle elämälle. Miksi ylipäätään kuvaan? Miksi moni muukin valokuvaa mielellään? Jos kuvaan muita kuin työkuvia, luulen, että motiivini on halu elää tilanne voimakkaammin ja täydellisemmin. Muistilokeroihin tallettui paitsi seppäveistos ja sen yksityiskohdat myös juuri eletty hetki – ja talteen jäi tietenkin itse tilannekuva vähintään digitaalisena. Nuorempana olin innostunut videokuvauksesta, mutta nykyään arvostan stillkuvaa yhä enemmän. Valokuvaa voi katsella kaikessa rauhassa, voit pohtia asioita, voit keskustella seuralaistesi kanssa ja elää kuvan tunnelman, ilman että tuo kuva karkaa minnekään. Toisin on liikkuvan kuvan laita. Jos et tarkkaile herkeämättä nopeasti vaihtuvia tilanteita, putoat heti kärryiltä. Eikä leffan parissa voi höpöttää. Vaimoni painaa aina pause-näppäintä, kun innostun kotifilosofiksi kesken Neljän tähden illallisen. Liikkuva kuva vaatii sinut kokonaan.

Astelin hämärtyneessä Helsingissä Aleksanterinkatua pitkin kohti Kampin bussiterminaalia. Illanvietto oli ollut mukava. Testailin vielä kännykkäkameraani Ateneumin luona, mutta aloin vähän epäröidä, en enää hirvinnyt kohotella älypuhelintani avoimesti kohti kuvauskohteita. Mitä jos tuo kapine tempaistaan käsistä? Millä sitten meilailen ja googlailen. Millä sitten katselen ja kuuntelen YouTubesta The Brothers Fouria tai navigoimme lomareissulla oudossa kohteessa? Katselin töissä seuraavana päivänä kännykkäkuviani tietokoneen isolta ruudulta. Kuvien siirto tapahtui kätevästi Bluetoothin avulla. Ei oikeastaan yhtään hullumpia. Mutta vielä kun tässä kamerassa olisi zoomi! Olihan siinä. Vieressäni istuva, koulusta juuri tullut viidesluokkainen tyttärenpoikani nappasi kännykkäni käsiinsä, painoi kyljessä olevaa äänenvoimakkuusnäppäintä ja totesi ohimennen: ”Paina vaari tuosta!”

Simonkatua Forumin luona

Kolmen sepän patsas

Treffataan Stokkan kellon luona

Ruotsalaisen teatterin kulmilla

Kaivonkansi, osakuva suuremmasta

Cafe Esplanad

Espan alkava ruuhka

Sederholmin talo

Pimenevä Helsinki

Read Full Post »

Ei tämä ollut ”sellainen etelänmatka”, vaikka suunta oli etelään, bussissa oli leppoisa tunnelma ja erittäin kuuma. Kirjoittajan etelänmatka vei lyhyelle työasialle pääkaupunkiin. Tapaisin asiakkaani edustajan, erään kustannustoimittajan, samassa juhlavassa rakennuksessa, jonka ovet ovat avautuneet Tervoille ja muille julkkiksille. Aamun bussivuoro oli perillä, ja myöhässä aikataulustaan vain viitisen minuuttia. Nousin bussiterminaalin uumenista kirkkaaseen päivänpaisteeseen ja lähdin askeltamaan määränpäähäni.

Kävelin rivakasti kohti Bulevardia ja samalla kurkistelin korkeuksiin Annankadun tyylikkäiden rakennusten yksityiskohtiin. Kavelyreittini varrella oli myös se Lönnrotinkadun rakennus, jossa hampaitani paikattiin ensimmäisiä kertoja vuosikymmeniä sitten. Tuttuja kulmia ja upeita rakennuksia, joiden rakennustaiteellisia arvoja ei pieni mies voinut silloin ymmärtää. Piti kai itsestään selvänä ja asiaankuuluvana. Palaverimme Bulevardille oli nopeasti ohi. Asioista sovittiin hyvässä hengessä ja laukussani oli nippu uuden toimeksiannon papereita. Joimme vielä toimittajien kanssa pikaiset kahvit ja vieras oli valmis lähtemään.

Vanha kirkkopuisto ja sitä ympäröivät kadut: Annankatu, Bulevardi, Yrjönkatu ja Lönnrotinkatu rakennuksineen on mielestäni pala kauneinta Helsinkiä. Vanha kirkko rakennettiin väliaikaiseksi kirkoksi, mutta onneksi kirkko ja sitä ympäröivä puisto (entinen hautausmaa) ovat yhä paikallaan. Kaupunki ja kaupunkilaiset tarvitsevat tiiviit korttelinsa, mutta myös puistikkonsa ja torinsa – aukeat huilipaikkansa. Arvostan monia asioita nykyisessä kotikaupungissani Hyvinkäässä, mutta välillä on ikävä sinne entiseen: Hertsikan kaduille ja kallioille, lyömään palloa Haapaniemen kentälle Kallion kundien ja friidujen kanssa, luentojen väliajoille Porthaniaan …   Kun kova Helsinki-ikävä yllättää, otan kirjahyllystämme käsiini vaimolta saamani mahdottoman hienon lahjakirjan ”Hetki Helsingissä” (Wenzel Hagelstam, Katja Hagelstam, Roosa Toivonen). Kirjan ja sen kuvien mukana vaellan läpi koko Helsingin, Kalliosta Eiraan ja sieltä Bottan ohi Töölöön ja Huopalahteen, pitemmällekin. Seutulippua ei tarvita tälle matkalle eivätkä ratikat ja bussit ole koskaan myöhässä.

Kustannustalo

Porraskäytävässä

Porraskäytävän ikkunasta

Annankatua

Annankadun vaijerileikki

Lönnrotin patsas ja Lönnrotinpuistikko

Vanhan kirkon puistoa

Kalevankatua

Kiva logo Simonkadulla

Haapaniemen kentällä pesäallo-ottelussa vastakkain Herttoniemen Urheilijoiden ja Pallo-Tovereiden juniorit, v.1957 (Kuva: Unto Könönen)

Haapaniemen kentällä pesäpallo-ottelussa vastakkain Herttoniemen Urheilijoiden ja Pallo-Tovereiden juniorit, v.1957 (Kuva: Unto Könönen)

Haapaniemen kenttä (nyk. Väinö Tannerin kenttä) v. 1957. Kuva: Unto Könönen

Haapaniemen kenttä (nyk. Väinö Tannerin kenttä) v. 1957. Lukkarina veljeni Esa Könönen. Kuva: Unto Könönen

Read Full Post »