Hietalahden kauppahalli | Kuvista ja muita kuulumisia

Posts Tagged ‘Hietalahden kauppahalli’

Selim A:n jalanjäljissä

Posted in Ajankohtainen, Ammatit, arkkitehtuuri, Historia, Julkkikset, Kaupunki, Kirjallisuus, Kulttuuri, Nähtävyydet, Taide, Uncategorized, Valokuvaus, Vapaa-aika, Veistokset, tagged Aeoluksen talo, Aleksanterinkatu 13, Aleksanterinkatu 54, Aleksi 13, Antti Manninen, Asko Salokorpi, Böckermanin talo, Eliel Heikel, Gesellius-Lindgren-Saarinen, Helsingin kaupunginmuseo, Hietalahden kauppahalli, Joutsen apteekki, jugend, kaasukello, Kansa-yhtymä, Karl Allan Aschan, Katajanokka, Keskuskatu, Klippan, Lapinlahdenkatu 1, linnunlaulu, Lundqvistin liiketalo, Malmin siunauskappeli, Merkuriuksen liikepalatsi, Primulan talo, Pureut talot, purkuvimma, Ratakatu 1, Ravintola Central, Ravintola Saaristo, Robert Stigell, Satamamakasiini 5, säätorni, Sörnäisten uusi apteekki, Selim A. Lindqvist, Signe Brander, Skohan talo, Suvilahden voimalaitos, Suvilahti, Töölön raitiovaunuhallit, Uno Staudinger, uusrenessanssi, Villa Ensi, Villa Johanna, Villa kivi on 8 elokuun, 2021| Leave a Comment »

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty!

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan.

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Mariankadun puutaloja Helsingin Kruununhaassa Signe Branderin kuvassa vuodelta 1907. Taustalla 4-kerroksinen poikakoulu Svenska Reallyceum (nyk. Sibelius-lukio), Liisankatu 13. (HKM, Signe Brander)

Ratakatu 1c oli tiettävästi Selim A. Lindqvistin ensimmäinen iso suunnittelutyö 1888 (HKM, Marja Valtonen)

Laivurinkatu 10, Viiskulman vanhin talo. Rakennusta korotettiin myöhemmin (Heikki Kaartinen). Firenzeläisvaikutteinen uusrenessanssirakennus valmistui 1890. Tunnettiin myös Primulan talona, jonka leipomo toimi talossa 1919–65.

Töölönlahden rannalla oleva Linnunlaulun huvila no. 10, ns. Villa Kivi valmistui 1890. Talo on kirjailijoiden ja kirjailijajärjestöjen tukikohtana.

Syksyn värejä ja syysrauhaa Töölönlahden rannalla Linnunlaulussa.

20180524 . Mikonkatu 5 – Aleksanterinkatu 13. Selim A. Lindqvistin suunnittelema Lundqvistin liiketalo. Rakennusvuosi 1900.

20190318 . Aleksanterinkatu 13. Mikonkatu 5. Selim A. Lindqvist suunnitteleman Lundqvistin talon pääsisäänkäynti. Rakennus valmistui 1901. Robert Stigellin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys reunustavat Aleksanterinkadun puoleista sisäänkäyntiä.

Aleksanterinkatua Aleksi 13:n kohdalla lumettomana alkutalvena 2015.

Eteläsataman tuntumassa olevaan Luoto-saareen valmistui Ravintola Saaristo 1898, myös Klippanina tunnettu.

Ravintola Saaristo kuvattuna Suomenlinnan lautalta.

1960 -luku alku . Hämeentie 33, arkkitehti Selim A. Lindquistin ja Elia Heikelin suunnittelma, vuonna 1902 valmistunut rakennus ns. Apteekintalo, jonka kulmassa vanha Esso huoltoasema. Sittemmin purettu.

Entinen Kansa-yhtymän pääkonttorirakennus helmikuussa 2016. Beige kerrostalo vasemmalla näkyy osittain myös vanhemmassa Apteekin talon kuvassa.

Näkymä Sörnäisten Kurviin Kansan talon ulokkeen alta.

Katajanokan Aeolus-jugendrakennus. On yksi hienoimmista ja kuvatuimmista Katajanokan jugendrakennuksista. Valmistui 1903. Nykyisin rakennus on sävyltään vihreä, mutta väri on ollut myös harmaankellertävä.

Aeolus-talon punatiilipinnat antavat ulkoasulle persoonallisen leimansa. Pohjakerroksessa vaihtelee vuoroin karkea vuoroin sileä graniitti.

Hietalahden kauppahalli valmistui 1903. Monien kokeilujen jälkeen halli palautui alkuperäiseen tarkoitukseensa, kauppahalliksi 2013. Kauppahalli on nykyisin profiloitunut ravintola- ja kahvilakeskittymäksi.

Kirjoittaja iltapäivän ateriallaan Hietalahden kauppahallissa Helsinki-retkellään 2015. Etelä-Korealainen maistui oikein hyvältä.

Villa Johanna Laivurinkadulla Ullanlinnassa. Komean yksityisen jugendtalon rakennutti liikemies Uno Staudinger 1905.

Villa Johannan julkisivun yksityiskohtia.

Katajanokalla sijaitsevan Satamamakasiini 5:n julkisivua Ankkurinkatu 5:ssä. Talo valmistui 1907.

Lapinlahdenkatu 1:n julkisivun yksityiskohtia.

Suvilahden vanha voimalaitosalue Sörnäisissä Näkinsillalta lännen suunnalta kuvattuna 2017. Etualalla Hanasaaren voimalaitosrakennuksia.

Vasemmalla Suvilahden kaasukellot, jotka valmistuivat 1910. Oikealla turbiinivoimalaitoksen rakennus, joka valmistui ennen kaasuntuotantolaitosta 1909. Rakennuksissa on käytetty ensimmäistä kertaa Suomessa kantavana rakenteena teräsbetonia. Lindqvistin työparina toimi betonirakennesuunnittelun uranuurtaja insinööri Jalmar Castrén.

1955 – 1956 . Keskuskatu 6. Selim A. Lindquistin suunnittelema yksikerroksinen basaarirakennus, jossa sijaitsi mm. ravintola Central. Talo valmistui n. 1910, purettiin 1965.

1950 -luku . Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8. Skohan talo. Purettu 1965.

Villa Ensi Merikadulla Eirassa. Rakennus valmistui 1912. Liikemies Uno Staudinger halusi rakennuttaa ajanmukaisen sairaalan synnytysosastoineen Rytkösten sisaruksille, joiden hoidossa, vaatimattomammissa tiloissa, syntyi Staudingerin tytär Ensi. Nykyään Villa Ensi toimii palvelutalona.

Töölön uudemmat raitiovaunuhallit rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnitelmien mukaan 1913–1918. Mukana hänellä oli tässäkin työssä rakennesuunnittelijansa Jalmar Castrén. Yksinkertainen kauneus heijastuu julkisivuissa, joiden koristelu on niukkaa.

Töölön vanhimmat raitiovaunuhallit, uudempien vieressä, suunnitteli Waldemar Aspelin. Hallit valmistuivat 1900. Aspelinin käsialaa oli myös ns. Sipoon kirkko, joka rakennettiin Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön työntekijöille. Rakennus purettiin Mannerheimintien varrelta 1978. Nykyisin vanhemmissa raitiovaunuhalleissa toimii ratikkamuseo sekä Kulttuuritehdas Korjaamo.

Malmin hautausmaan siunauskappelin pääosa valmistui 1923. Sen yhteyteen on vuosina 1950–56 valmistunut pienemmät Itäinen, Läntinen ja Pohjoinen kappeli.

Read Full Post »

Taidetta ja huoltotöitä

Posted in Antiikki, arkkitehtuuri, Historia, Kaupunki, Kirjallisuus, Kulttuuri, Nähtävyydet, Tietotekniikka, Valokuvaus, Vapaa-aika, Yhteiskunta, tagged Amor ja Psykhe, Ars longa vita brevis, bussimatka, Fanny ja Paul Sinebrychoff, Henri François Riesener, Hietalahden kauppahalli, huolto, huoltoyritys, iTapsa, Johan Tobias Sergel, Kaivohuone, Kaivopuisto, kännykkä, kännykkätaituri, kotikaupunki, Livio Ceschin, selfie, Sinebrychoff, Sinebrychoffin puisto, Sinebrychoffin taidemuseo, taidenäyttely, taiteenkeräily, Venäläiset kauppiaat Helsingin historiassa on 20 marraskuun, 2015| 2 Comments »

Olin lupautunut käyttämään lapsenlapsemme, J-pojan kännykän huollossa Helsingissä. Kallis vekotin ei enää ottanut latausvirtaa vastaan. Kuvaruudun lasikin oli yläosastaan rikki, mutta toimeksiantooni, niin ymmärsin, kuului vain latausportin ongelmien hoitaminen. Käyn mielelläni entisessä kotikaupungissani milloin milläkin asialla, ja nythän kirjoittajalla oli oikein annettu tehtävä hoidettavanaan. Bussimatka pääkaupunkiin ei ole kohtuuttoman pitkä ja harvoin bussimatkat ovat yksitoikkoisia. Tällä kerralla sain ihmetellä käytävän toisella puolella istuvan nuoren naisen kännykänkäyttötaitoa. Se oli jotakin maagista. Bussistamme lähti tekstiä maailmalle, mutta millä nopeudella ja tekniikalla! Tekstiä syntyi molempien käsien peukaloiden nopeilla liikkeillä ja hallituilla painalluksilla. Irrotin viimein katseeni kännykkätaiturista, mutta vielä ehdin nähdä, kun selfie vilahti ruudulla; omakuva oli hetkessä tekstin joukossa ja koko setti oli valmis lähetettäväksi. Ihmeiden aika ei ole ohi. Pian halusin myös nähdä sellaisen ihmeen, kun helsinkiläinen huoltoyritys korjaa lapsenlapseni kännykän odottaessa (näin luvattiin).

Huoltotyön ajaksi olin suunnitellut käynnin Sinebrychoffin taidemuseoon. Jossakin vaiheessa harrastin vaimoni kanssa kohtalaisen paljon taidenäyttelyitä, mutta Sinebrychoffin taidemuseossa en ollut ennen käynyt. Sinebrychoffin puistokin oli jäänyt näkemättä ja kokematta. Vuosikymmeniä sitten olin opiskelukavereitteni kanssa laskiaisen aikoihin laskettelmassa Kaivopuiston mäkiä, ja joku sai päähänsä, että pyrittäisiin pulkat kainalossa Kaivohuoneelle! Eihän se tietenkään onnistunut (ei kovin hyvä päähänpisto). Silloin olisi pitänyt ottaa kurssi Punavuoren reunamille Sinebrychoffin puistoon – siellä meidät olisi ongelmitta hyväksytty muiden laskettelijoiden joukkoon. Nyt ei ollut temput mielessä, vaan asiallinen käynti Bulevardilla sijaitsevaan tyylikkääseen taidemuseorakennukseen. Olin hiljattain lukenut kirjan ”Venäläiset kauppiaat Helsingin historiassa”. Kirja antoi hyvät pohjatiedot Sinebrychoffien taustoihin ja noususta Helsingin panimo- ja yrityseliittiin. Tiesin enemmän myös Sinebrychoffien taideharrastuksesta ja taiteenkeräilystä. Näyttely ja taidekotiin tutustuminen oli succee. Suosittelen.

Aika lensi taiteen parissa nopeasti, pian hakisin J-pojan kännykän huollosta. Ehdin sitä ennen nauttia lämpimän ja maittavan ruoka-annoksen läheisessä Hietalahden kauppahallissa. Huoltoliike iTapsa Eerikinkadulla oli tehnyt sen, minkä oli luvannut: kännykkä oli kunnossa ja valmistui muutamassa tunnissa. Plussaa oli myös erittäin hyvä palvelu. Tietenkin, pieni kauneusvirhehän tuo yläosastaan rikkoutunut lasi on, ei sille voi mitään. J-pojan mukaan hänen kaverinsa isä osaa vaihtaa kännykän lasin, kunhan sellainen vain ensin tilataan. Mistä se tilataan, ja milloin se tulee? Ei, nyt tuli tehtyä rimanalitus – sen kuulin myös kotijoukoiltani. Lasi olisi pitänyt vaihdattaa samalla kerralla! Hyvä on, otetaan uusi huoltokäynti ensi viikolla. Töppäyksiä tulee vanhoillekin. Ars longa, vita brevis!