Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Malmin hautausmaa’

Joku oli suututtanut säidenhaltijan. Toukokuu 2017 oli ollut ennätyskylmä, ja etelässäkin tupsahteli satunnaisia lumikuuroja aina kuun puoliväliin asti. Snellmaninpäivänä sää näytti viimein vähän lämpenevän, mikä tuskin kuitenkaan johtui 1800-luvulla vaikuttaneesta fennomaanista, kirjailijasta ja valtio- sekä finanssimiehestä. Ei, äidit olivat saaneet muutoksen aikaan – ei vain sopinut, että äitienpäivänä, kuun neljäntenä liputuspäivänä, enää puhaltaisi kylmät tuulet. Äitienpäivänä syödään makeita kakkuja patiolla, johon paistaa lämmin aurinko, ja tuulella on nopeutta enintään 2 m/s. Kun äitienpäivä on lähtöisin Yhdysvalloista, voisi ajatella, että meilläkin kaikki päivään liittyvä on suurta. Täällä kuitenkin eletään omalla tavallaan. Suuruutta toki löytyy – sitä edustaa kaikki maan äidit ja äitien uhrautuvaisuus, niidenkin äitien, jotka eivät ole koskaan saaneet kutsua presidentinlinnaan.

Lehdet avautuvat

Luonnon tapahtumien seuraaminen kiinnostaa suomalaisia. Toukokuussa, juuri äitienpäivän alla, tapahtuu luonnossa paljon. Moni muuttolinnuista on palannut tutuille reviireilleen; on alkanut tiivis parinetsintä- ja pesintävaihe. Nopeimmilla vesilinnuilla on jo poikaset, vuokot ovat nousseet kukkimaan ja puiden silmut kasvavat nopeasti aueten viimein kukinnoiksi tai hennoiksi lehtien aluiksi. Helsingin yliopiston entinen kansleri Risto Ihamuotila on eräs julkisuuden henkilö, joka seuraa aktiivisesti luonnon tapahtumia. Onpa hän tehnyt harrastuksestaan kirjankin ”300 kasvia Suomen luonnossa”. Niin hänelle kuin itsellenikin, on tullut tavaksi tarkkailla, milloin tuomi on kukassa. Vanhoissa koulukirjoissa tuomen sanotaan kukkivan toukokuun lopulla, mutta Ihamuotilan 50 vuoden kirjanpidon mukaan aikaisin kukinta on tapahtunut jo 4. toukokuuta. Tänä vuonna ei vielä äitienpäivänä saada nuuhkia tuomen hienoa tuoksua, kuten usein lämpiminä keväinä. Luontoäiti ei kiirehdi tänä keväänä.

Etelänkevätesikko, ensimmäisiä kukkijoita etelä-Suomessa.

Lanttuperhonen kevättaskuruohon kukinnolla

Peltokortteet

Punarinta

Ensimmäiset valkovuokot lämpimällä rinteellä

Mietin, mikä mahtoi olla oman äitini suhde luontoon? Entä isoäitieni? Rantasalmella syntynyt isänäitini asui suuren osan elämästään Helsingin Käpylässä paritalon puolikkaassa ja sai tuntumaa luonnon tapahtumiin sekä vuoden kiertokulkuun hyörimällä oman talonsa takapihan kasvimaalla ja puutarhassa. Me lapsenlapset taas saimme tuntumaa aina hyväntuulisen isoäitimme tiukkaan puoleen: ymmärsimme hyvin selvästi, ettei puutarhan vadelmiin saanut koskea. Ne, kaikkein kiinnostavimmat ja isoimmat marjat, oli määrä säästää juhlapäiviin! Kaikkea muuta sai syödä niin paljon kuin vatsa veti. Toinen mummoistani, nuorena leskeksi jäänyt äidinäitini oli kaupunkilainen; Helsingissä syntynyt ja kantakaupungissa suurimman osan elämäänsä asunut. Luulen, että Arkadiankatua pitkin kävellessään vakavanpuoleinen äidinäitini antoi välillä katseen nousta kadunvarren lehmuksiin ja tunnisti oksalla laulavan pikkulinnun. Ehkä äidinäitini kierteli paljonkin Mechelininkadun toisella puolella Väinämöisen puistossa, Hietaniemessä tai Lapinlahdessa ja oppi tuntemaan koko joukon puiden ja pensaiden siivekkäitä? Oma äitini ei saanut elää pitkää elämää, mutta tiedän hänen viihtyneen luonnossa. Kasvit, kasvienkeräys ja luonnonkukat olivat hänelle tärkeitä. Kun äidilläni vielä terveyttä riitti ja perhe oli yhteisillä lomilla vuokramökeillä ja maatiloilla Vihdissä, Saimaan rannalla tai Verlassa, ei häneltä varmaan mitään puuttunut. Tai no, kerran Vihdin täysihoitolalomamme pyöräretkellä äitini pyörästä puuttuivat jarrut. Istuin pyörän tarakalla ja tunsin, kuinka vauhti kiihtyy – parivaljakkoa vietiin hurjaa vauhtia kohti ojaa! Sillä kerralla jätimme luonnonkukkien keruun, keräsimme vain itsemme ojasta takaisin pölyiselle maantielle. Miten ihmeessä siitä rytäkästä selvittiinkään? Äideillä on se jokin – luontoa ainakin!

Helsingin Malmin hautausmaalla yhdessä vaimoni kanssa. Äidit ja isoäidit saavat ruusunsa.

Ruusut maassa vanhempieni haudalla

Helsingin Malmin hautausmaata

Äidinäitini haudan skillat saavat seurakseen valkoisen ruusun

Hautausmaan naaraspeippo

Hautojen mustarastaat

Mustarastas ja orvokit

Alastomat rungot ja oksat

Helvi-äitini 1950-luvun alussa kotimme takapihalla Espoon Leppävaarassa

Vasemmassa kuvassa isänäitini Bertta (vas. hlö) näyttelyharrastuksensa parissa mahdollisesti Savonlinnassa, todennäköisesti 1910-luvun alussa. Oikeassa kuvassa äidinäitini Linnea miehensä Eino Davidin kanssa 1920-luvun paikkeilla.

Mainokset

Read Full Post »

Meidän perheessämme ei internetyhteys ole aivan elintärkeä – maailma ei kaatuisi, jos nettiyhteys katkeaisi. Ja niinhän siinä sitten joulun alla kävi, kun uhoaa: yhteys meni yllättäen poikki! Samaan aikaan sain Soneralta viestin puhelimeeni, jossa kiiteltiin uuden kaapelimodeemin hankintaa. Sellainen hankinta oli kyllä viikkoja sitten tehty, mutta modeemia ei vain alkanut kuulua. Nopea soitto Soneralle, jossa häslinkiä selvitettiin. Sain puhelimeeni tiedon, että modeemimme olisi postissa (vielä tämän päivän) ja ohessa oli paketin lähetystunnus. Pian oli pakettimme kainalossani ja kiiruhdin kotiin asentamaan uutta modeemia. Ei kun paketin kääreet pois ja elektroniikkaa esille. Ei paketissa mitään modeemia ollut; siellä oli useita, pienempiä paketteja siististi joulupaperiin käärittyinä! Olimme saaneet väärän paketin. Aivan kuin laulussa ”Hajamielinen Joulupukki” (ohessa linkki Annan ja Kirkan versioon).

Uudelleen postiin; ja yli puolen tunnin kuluttua minulle ojennettiin edellistä pienempi, Soneran leimalla varustettu paketti. Nyt laatikossa oli oikeanlaista tavaraa. Jaa-ha, sitten olikin vuorossa systeemin virittäminen toimintakuntoon. Lähetyksen mukana ei ollut sellaista ohjetta, josta olisi ollut apua asentamiseen, eipä tietenkään. Käypä ohje löytyi toisen operaattorin, Elisan sivuilta, jonne pääsin puhelimeni nettiyhteydellä. Sillä lailla! Vaimoni ei tietenkään uskonut, että yhteys oli taas kunnossa. Hän seisoi vieressäni laskunippu kourassaan aikomuksenaan tulla hoitamaan maksuja, eikä oikein uskonut ruudulla vilistäviä kuvia. En tiedä, missä vaiheessa olen menettänyt tekniikan osaajan statukseni, mutta väliäkö sillä, kun asiat hoituvat. Täytyy kyllä myöntää, että vaimoni on aika pätevä vaihtamaan lamppuja tai selvittämään tavallisten sähkölaitteiden toimintahäiriöitä. Tietokoneet on toinen juttu. Sähkölaitteet olenkin antanut täysin vaimoni vastuulle, eikä minulla siinä ole mitään taka-ajatuksia.

Perheemme joulun valmistelu on tiukkaa vääntöä. Itse pääsen vähän helpommalla. En puutu laatikoiden ja muiden jouluruokien valmisteluun; seuraan vain sivusta vaimoni aherrusta, nuuhkin herkullisia tuoksuja ja yritän olla pois jaloista (milloin en ole mattoja tampaamassa tai lavuaarin putkia rassaamassa). Lahjapaketteja valmistamme lapsillemme ja lastenlapsillemme yömyöhään ja yritämme vakuutella, että ensi jouluna tyyli muuttuu. Eihän se tietenkään muutu. Kaikki haluavat, että meillä vanhuksilla kokoonnutaan ja joulua vietetään kuten ennenkin; kaikki väki rivitalomme alakerran ahtaissa neliöissä joulupöydän antimia sulatellen ja lahjakääröjä availlen. Oma tärkein jouluvalmisteluni on kuusen hankinta. Et ehkä usko, mutta sain hankittua joulutaloomme ihan kelpo kuusen (se hyväksyttiin!), ja kuusi on jopa jo paikoillaan olohuoneen nurkassa odottamassa koristelua alkuviikolla. Kun valmistelimme kuusen tuomista sisätiloihin, näin takapihamme lintulaudalla vähän oudompia pikkulintuja. Ne olivat pikkuvarpusia! Jos tavallinen varpunen on taantunut, yleistyykö pikkuvarpunen pelloilta talojen pihoille? Tuleeko siitä uusi jouluntuoja ja uuden joululaulun aihe? Laulun pikkuvarpusesta jouluna olisi hyvin voinut tehdä Sauvo ”Saukki” Puhtila, yli 2500 sanoituksen juuri poismennyt musiikkitaiturimme.

Vaiveron myllytila, hyvinkää. Joulun alla 2014

Vaiveron myllytila, Hyvinkää. Joulun alla 2014

Vanhat joulukortit, Pakilakoti, Helsinki

Vanhat joulukortit, Pakilakoti, Helsinki

Kylässä Jemina, pikku jouluapuri

Kylässä Jemina, pikku jouluapuri

Kauppakeskuksessa

Kauppakeskuksessa

Joulupallot

Joulupallot

Malmin hautausmaan entinen asemarakennus

Malmin hautausmaan entinen asemarakennus

Malmin siunauskappelin valoja

Malmin siunauskappelin valoja

Kynttilä

Kynttilä

Kuusenhakupäivä valkenee

Kuusenhakupäivä valkenee

Pikkuvarpunen ja lyhde

Pikkuvarpunen ja lyhde

Pikkuvarpusia kotipihalla

Pikkuvarpusia kotipihalla

Read Full Post »

Äidit jos ketkä, ansaitsevat arvostusta ja lämpimän kiitoksen – ei vain äitienpäivänä, vaan kaikkina viikonpäivinä. Äideillä kait on sisäänrakennettu taipumus palvella perhettään ja lähimmäisiään, voimia säästämättä ja aikaa katsomatta. Itselläni ja veljelläni oli hyvä ja lempeä äiti. Yhteiset aikuisiän vuodet jäivät valitettavan vähiksi, kun äitiämme jo melko nuorena kohdanneet sairaudet eivät mahdollistaneet pitkää ikää.

Voin luetella useita muitakin, itselleni tärkeitä äitejä. Lapsuudessa ympärilläni oli parhaimmillaan neljä ”äitiä”: oma äitini, äidinäitini, äidinäidinäitini ja isänäitini. Aikuisiässä olin merkittävässä osassa, kun eräästä nuoresta neidosta tuli äiti – ja elämäntoverini. Hänen äitinsä taas oli maailman paras karjalanpaistintekijä ja vävylleen aina korrekti. Liittomme seurauksena saimme maailmaan tyttösen, jonkä äidin roolia olemme ilolla voineet seurata. Seitsemän äitiä ovat ravinneet, kasvattaneet, ojentaneet, suostutelleet ja rakastaneet blogikirjoittajaa vuosikymmenten aikana.

Kävimme muistamassa äitejämme hautakäynneillä Malmilla Helsingissä ja Rauhannummella Hyvinkäällä jo torstaina ja perjantaina. Poikamme ilahdutti äitiään hienolla ruukkuruusulla perjantaina. Tyttären perhe tulisi käymään seuraavalla viikolla. Olimme järjestäneet asian näin, koska mökillä oli edelleenkin kevätaskareita tehtävänä – ja lastemme perheet saivat pitää oman juhlapäivänsä kaikessa rauhassa.

Lapset kutsuvat vanhempiaan (tavallisesti) äidiksi tai isäksi. Entä jos puolisot alkavat nimittää toisiaan äidiksi ja isäksi. ”Tulepas äiti katsomaan …”  Mies kutsuu siis vaimoaan. Muuttuuko puhuttelukäytäntö tuollaiseksi iän myötä, ilmeisesti, jos on muuttuakseen? Mutta meidän perheessämme vaimo on vaimo eikä äiti – ei ainakaan ihan vielä.

Haudoilla (Malmin hautausmaa, Helsinki)

Pikku enkeli

Yksi sankareista

Valkovuokot

Siitä vain klapeiksi

Blogikirjoittaja

Read Full Post »