Ristisanatehtävien ratkominen on varmasti hyvä keino virkistää ja ylläpitää aivojen toimintaa, oikeastaan ylläpitää koko ihmisen virkeyttä. Oma pulmaruudukkoni on erilainen ja löytyy toisaalta, mutta siinä on paljon samaa löytämisen riemua ja tuskaa kuin paperiristikoissa. Kirjoittaja, nykyinen lande, haluaa seikkailla syntymäkaupunkinsa Helsingin tuulisilla kaduilla, tutkailla ja tutustua uudelleen kantakaupungin vanhoihin rakennuksiin, mennä kivimuurien sisälle, tietää talojen perustamisesta ja suunnittelijoista, historiasta ja asukkaistakin. Seikkailen pelipohjalla, jonka tiukan ruudukkorakenteen loi aikoinaan Johan Albrecht Ehrenström (1762–1847) yhdessä Carl Ludvig Engelin (1778–1840) kanssa. Ilman jalkautumista ja työlästä tutustumista eri laitosten arkistoihin olisi tehtävä ollut ennen internetiä lähes mahdoton. Ei tehtävä 2000-luvullakaan ole ihan helppo, kun rakennusten tietoja on siellä täällä, ei ollenkaan keskitetysti. Haastetta ja jalkatyötä riittää, mutta se on tämän pelin henki ja viehätys. Syytänkö harrastuksestani nyt erästä herraa, joka toimi pitkään vanhempieni ja perheemme hammaslääkärinä ns. Klion talon asunnossaan Annankadun ja Lönnrotinkadun kulmassa. Koristeellinen porraskäytävä, sen ikkunoiden lyijylasimaalaukset ja haitariovellinen hissi! Upea barokki–jugend-tyylinen talo, jonka komeuden huomasi kait vasta silloin, kun tuskallisen hidas hammaspora oli lakannut pyörimästä, ja sai lampsia helpottuneena rappuset alas hampaanvälit täynnä amalgamia. Jotkut muistot säilyvät ja jalostuvat, toiset haluaa unohtaa!
Ennen koronapandemian vyörymistä Suomeen, v:n 2020 alussa, ehdin kierrellä Ullanlinnan ja Eiran kaduilla, kun mittailin Tehtaankatua päästä päähän. Nyt v:n 2022 alussa, pitkästä aikaa, olisi vuorossa historiallisen keskustan Unioninkatu. Jos kadun päihin lasketaan vielä Kopernikuksentie etelässä ja Siltasaarenkatu pohjoisessa, saadaan ns. Unioninakseli, jolla on pituutta 2,5 km. Se on kantakaupungin pisin suora katulinja. Tarkempaan syyniin asettaisin osuuden Tähtitorninmäeltä Pitkällesillalle. Mitä uutta ja erikoista saisin itselleni ja lukijoille irti keskustan yhdestä tunnetuimmasta kadusta, joka sivuaa kauppatoria, Pohjoisespan vanhoja kauppiastaloja, Senaatintoria, Helsingin yliopistoa ja tuomiokirkkoa, Kansalliskirjastoa ja muita Carl Ludvig Engelin 1800-luvulla suunnittelemia empirerakennuksia? En ajattele sitä, koska matkan valmistelu on jo pitkällä – matka on jo alkanut. Talo talolta, kortteli korttelilta olen tutkimuksissani edennyt jo Varsapuistikkoon ja vielä on edessä Unioninkadun mielenkiintoinen loppupää, mm. Pikku Naantali, Unioninkatu 45. Ja nyt istun vielä kotona kirjoituspöydän ääressä! Hetkittäin tulee tosin mieleen, onko tuleva käyntini turvallinen? Korona jyllää yhä eikä huippua ole ehkä vielä saavutettu?Helsingin keskustan nettikameran kuvissa ei suuria ihmismassoja näkynyt. Sekaan sinne vain sitten, kolmasti rokotettu!
Useat Unioninkadun rakennukset kuuluvat kaikkein vanhimpaan Helsinkiin. Senaatintori ja siitä vielä pohjoiseen Liisankadun kulmaukseen on Engelin Helsinkiä, uusklassista tai toiselta nimeltään empiretyyliä. Unioninkadun alkupäästä löytyy myös koristeellista uusrenessanssia, mutta hyvin vähän rehevää jugendia. Funkista on ripoteltu niin kadun alku- kuin loppupäähän. Google Earth oli apunani, kun loin 3-ulotteista yleissilmäystä Unioninkadusta ja sen rakennuksista. Kun yleiskuvassa näet mielenkiintoisen rakennuksen, josta haluat lisätietoa, ota selville katuosoite. Tätä osoitetta esim. kuvahaulla tutkimalla päädyt todennäköisesti finna.fi -sivun kuvaan, ehkä useampaankin, nykyiseen ja mahdollisesti paikalta puretun talon kuvaan. Finnan sivulta selviää rakennuksen perustamisvuosi, sen suunnittelija ja usein paljon muutakin taustatietoa. Saat mm. kuulla, että juuri tässä, Unioninkatu 9:n yksikerroksisessa empiretyylisessä talossa avasi Diakonissalaitos ensimmäisen sairaalansa v. 1867. Tai havahdut huomaamaan, kuten kirjoittajakin, että onpas tuo Unioninkatu 26 (Eteläesplanadi 4) todella upea. No niin, suunnittelija oli eräs1800–1900-lukujen taitteen ja 1900-luvun alun mestareista, Armas Lindgren! Satelliittikuvasta näin myös, että vielä on lähes ennallaan eräs Unioninkadun suosikkipaikkojani, bussipysäkki, jolle tultiin Kaisaniemen kentältä, luennoilta, treffeiltä, milloin mistäkin. Pysäkin takana oleva kalliorinne sai olla tyhjillään 40 vuotta, kunnes v. 2005 siihen nousi suuren eläkevakuuttajan mahtava lasipalatsi.
Matka on nyt tehty! Istun jälleen kotona työpöytäni ääressä, vedän henkeä rankan reissun jälkeen ja puran tietokoneelle kahden kameran kuvia. Talviseksi päiväksi sain hienon, aurinkoisen matkasään, mutta yhtä liukkaat olivat Helsingin jalkakäytävät kuin muuallakin Uudellamaalla. Ja Helsingissä paitsi tuulee aina, siellä myös rakennetaan tai peruskorjataan aina, keskustassakin. Reitilläni oli remontissa observatorio, yliopiston päärakennuksen Fabianinkadun puoli ja ns. Vanha klinikka Liisankadun kulmauksessa. Monet ovet avautuivat kulkijalle, mutta eräässä kohteessa ei tahdottu ymmärtää sisään tupsahtanutta reppumiestä, joka oli kiinnostunut talon arkkitehtuurista. Toisaalta, sain henkistä nostetta kahdessakin pyhätössä, sekä evankelisluterilaisessa että ortodoksisessa, joten maaliin tultiin ehyenä ja saldo reilusti plussalla! Unioninkatu ja sen rakennukset ovat nähneet satoja kulkueita, mielenosoituksia, väkivaltaa, päämiesten hautajaissaattueita, promootioita, hääpareja – elämää joka laidalta. Vaikka maa oli saanut uuden isännän, ja alkoi autonomian aika v. 1809, Helsinkiin ja koko Suomeen panostettiin vahvasti lukuunottamatta unionin loppukautta. Senaatintorin ympärille muodostui se Helsinki, jota tullaan ihailemaan myös kauempaa. Entä nykyinen, läntinen unionimme? Millaiseksi muodostuu sen historiankirjoitus? Saako myös EU tänne omat muistomerkkinsä ja nimikkokatunsa? Ei Unioninkatu lopulta niin pitkä ollut, mutta tarinoita kadusta riittäisi useampaankin blogiin.
(Blogin kuvat ovat kirjoittajan tärppejä Unioninkadun varren rakennuksista järjestyksessä etelästä pohjoiseen. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on kuva kirjoittajan ottama)
Unioninkatu alkaa Tähtitorninvuorelta, kansan suussa Tähtitorninmäeltä. Helsingin observatorio on mäen korkeimmalla kohdalla Kopernikuksentiellä.Tähtitorninmäeltä näkee kauas. Puoli tuntia sitten noussut aurinko värjää lämpimästi Katajanokan rakennukset ja taaimmaiset, Kalasataman pilvenpiirtäjät.Svenska normallyceum, Unioninkatu 2. Suunnittelija Axel Hampus Dahlström, 1880. On Helsingissä vanhin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan oleva rakennus; nykyisin talossa toimii Grundskolan Norsen.Svenska normallyseumin vieressä historistista arkkitehtuuria edustava rakennus Unioninkatu 4. Suunn: Grahn, Hedman Wasastjerna, 1901.Pilasterin koristeveistos, Svenska normallyceum. Veistokset tilattiin Robert Stigelliltä, joka ei suostunut tekemään antiikin jumalia, vaan piti päänsä ja veisti realistiset naisenpäät (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)Unioninkadun pariton puoli alkaa Saksalaiselta kirkolta, uusgotiikkaa. Suunn: Harald von Bosse ja C.J. von Heideken, 1864. Taaempana uusrenessanssirakennus, Sebastian Gripenberg, 1889. Unioninkadulla on harvoja jugendtaloja. Unioninkatu 7:n, As Oy Unitaksen yksityiskohta. Mauritz Gripenberg, 1903.Navigatorin talo, Unioninkatu 12. Jugend-tyyliä, Harald Neovius, 1904. Huolintayhtiöiden ja varustamoiden talo.Navigatorin talon sisäänkäyntiä koristaa vuolukiveen veistetyt kotkat, tekijä todennäköisesti Hans Uthuslien (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)Navigator-talon jugend-tyylinen parveke Eteläisen Makasiinikadun puolella.1909 . Unioninkatu 9, 7, 5, 3, Eteläinen Makasiinikatu 2.Unioninkatu 9:n empiretyylisessä puutalossa toimi Diakonissalaitoksen ensimmäinen sairaala 1860-luvulla. (HKM, Signe Brander, 1909)Unioninkatu 15, pohjoismaista renessanssia, 1906. Talo oli Theodor Höjerin viimeisimpiä töitä. Rakennuksessa oli alunperin kaksikerroksinen kauppahalli.Unioninkatu 26 – Eteläesplanadi 4, ns. Valtion talo. Armas Lindgren, 1910-13. Talossa on ollut valtion virastoja ja myös 1950-luvun alkuun asti pääministerin edustusasunto, jota ainakin Urho Kekkonen käytti.Google Earth -kuva Eteläesplanadin alkupään taloista 2-6. Keskimmäinen taloista Unioninkatu 26.OLYMPUS DIGITAL CAMERAUnioninkatu 28, ns. Uschakoffin talo. Pehr Granstedt, 1815-16, empiretyyliä. Nykyään tunnettu jugendsalistaan (Lars Sonck), jossa v. 2022 toimii Roberts Coffee. Kuva on vuodelta 2014, jolloin kahvilanpitäjä oli toinen.Jugendsalin tyylikkyyttä. Ns. Wuorion talo, Unioninkatu 30. Koristemaalari ja sittemmin teollisuusneuvos Salomon Wuorio rakennutti tontille liikepalatsinsa 1909. Suunn: Herman Gesellius (rakennuksen korotus Armas Lindgren).Wuorion talon sisäänkäynnin koristelua.Kiseleffin talo Unioninkatu 27. Jo 1770-luvulla valmistuneen talon ulkoasu muutettiin Engelin suunnitelmien mukaan 1818. Stockmann toimi talossa ennen siirtymistään nykyiselle liikepaikalleen Aleksanterinkadun loppupäähän. Helsingin yliopiston päärakennuksen Unioninkadun puoli (vanha puoli) Senaatintorin länsireunalla, C.L. Engel 1832. Torin keskellä autonomian ajan kolmannen keisarimme, Aleksanteri II:n patsas (Johannes Takanen ja Walter Runeberg, 1894).Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen upea porrashalli, jonka peruskorjaus on hiljattain saatu päätökseen. Myös harvinaiset klassisten veistosten kipsikopiot restauroitiin saneerauksen yhteydessä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAFrans Mikael Franzén (C.E. Sjöstrand, 1872) yliopiston päärakennuksen porrashallissa. Franzén (1772–1847) oli runoilija, kirkonmies, piispa, professori ja akateemikko. Franzénilla on suora katseyhteys porrashallin toiselle puolelle sijoitetun Johan Ludvig Runebergin vastaavanlaiseen rintakuvaan.Yliopiston päärakennuksen tyylikäs juhlasali. Ystävällinen vahtimestari ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa, kun pyysin päästä katsomaan juhlasalia. Kiitos siitä!Helsingin tuomiokirkko tammikuisen aamuauringon valossa. Kirkon suunnittelija C.L. Engel ei ehtinyt nähdä luomustaan valmiina ennen kuolemaansa 1840. Kirkon ulkoasuun tehtiin lopuksi huomattavia muutoksia, E.B. Lohrmann. Kirkko vihittiin käyttöön 1852.Tuomiokirkon kattoja koristaa 12 Raamatun apostolia. Apostoli Pietarilla on käsissään kaksi avainta, jotka symboloivat oikeutta päästä taivaalliseen valtakuntaan.Helsingin tuomiokirkon keskipäivän rukoushetkeen osallistui pieni joukko ihmisiä.Helsingin tuomiokirkon yksinkertaisen tyylikkäät sisätilat.Sytytä kynttilä Helsingin tuomiokirkossa.Tuomiokirkon pohjakerroksessa on krypta, jossa on usein näyttelyitä, konsertteja ym. Kesäisin on auki myös kryptan kahvila.Senaatintorin ja tuomiokirkon alue on kesäisin turistien kansoittama. Jokunen reppureissaaja oli löytänyt tänne myös talvella.OLYMPUS DIGITAL CAMERAAutonomian ajan 1809-1917 ensimmäinen suuriruhtinaamme, keisari Aleksanteri I. Kirjoittaja ikuisti Aleksanteri I:n rintakuvan (Ivan Martos 1814) Kansalliskirjaston pihalta v. 2013. Rintakuva on sen jälkeen poistettu tältä paikalta. Alunperin Turussa paljastetun rintakuvan lopullista sijoituspaikkaa ei ole päätetty.Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36. C.L. Engel, 1840. Kirjastorakennusta pidetään Engelin hienoimpana työnä, ja se on samalla yksi maailman kauneimpia kirjastoja. Laajennusosa Rotundan suunnittelusta vastasi Gustaf Nyström, 1902-1906.Kansalliskirjaston ns. kupolisali.Kansalliskirjaston friisin koristelua Unioninkadun puolella. Reliefin Filosofia ja lääketiede toteutti ruotsalainen kuvanveistäjä Carl Magnus Mellgren v. 1850.Helsingin ortodoksiseurakunnan Pyhän kolminaisuuden kirkko, Unioninkatu 31. C.L. Engel, 1826. Helsingin Pyhän kolminaisuuden kirkon sisätilat. Keskipäivän liturgia on juuri päättynyt.Kansalliskirjaston jälkeen pohjoisen suuntaan on Unionikadun varrella laajahko Helsingin yliopiston Topelian alue. Rakennusryhmä tehtiin alunperin venäläisten poikien kantonistikouluksi (sotilaallinen sisäoppilaitos), Engel 1824. Sen jälkeen rakennuksissa on toiminut mm. yliopiston sisätautien klinikka.Vastapäätä Topeliaa on Unioninkatu 33b, ns. Uusi klinikka, E.B. Lohrmann, 1842. Peruskorjattu 1982 Suomen Pankin käyttöön.Kaisaniemenkadun ja Unioninkadun muodostamassa kiilassa on Varsapuistikko. Sen patsas ”Äidinrakkaus” (Emil Cedercreutz, 1928) on usein äänestetty korkealle kauneimpien patsaiden listalla. Itse puisto on nimetty uudelleen patsaan mukaan (ennen Kaisaniemen puisto).Unioninkadun loppupään vaaleat rakennukset. Keskellä Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) uudehko toimitalo, Käpy ja Simo Paavilainen, 2005.1963 . Unioninkatu 43. Figarol -mainos rakennuksen seinässä, Unioninkatu 45. Rakennus on Kruununhaan yläasteen kuvaamataidon ja käsityön opetustiloina.Unioninkatu 41:n tontti oli ollut tyhjillään n. 40 vuotta sen jälkeen, kun kadunvarren v. 1892 valmistunut kaksikerroksinen talo purettiin 1938. Ylempänä rinteessä ns. Laivurintalo, jonka kapteeni J.E. Lönnberg rakennutti v. 1869. (HKM-kuva v:lta 1963)Kevan ala-aulasta on lasiseinien läpi näkymä Laivurintalolle. Nykyisin talo toimii koulurakennuksena. Kirjoittajalle hyvin tuttu bussipysäkki 1950- ja 60-luvuilta. Pysäkin takana Kevan rakennus.Unioninkatu 45, Einar Flinckenberg, 1923. Sotien jälkeen talossa asui n. 1500 ihmistä – enemmän kuin silloisessa Naantalin kaupungissa. Taloa alettiin kutsua Pikku Naantaliksi.Pikku Naantalia sisäpihalta nähtynä.Matka päättyy Pitkällesillalle, jonne myös Unioninkatu päättyy pohjoisessa.Hyvän palvelun taukopaikka Hav a Java Kevan talon katutasossa. Maukkaan, punasipulilla ryyditetyn tonnikalaleivän sekä kahvikupposen jälkeen blogimies oli valmis ottamaan suunnan kohti rautatieasemaa.
Minkä julkisen, helsinkiläisen rakennuksen piha-alueella on sekä Matti Pohdon hautamuistomerkki että keisari Aleksanteri I:n rintakuva? Ei ehkä ihan helppo kysymys, eikä kaikkein sopivin ”Haluatko miljonääriksi” -visailun aloituskysymykseksi. Kaverille kilauttelukaan ei välttämättä auttaisi? Ja täysin oikeassa vastauksessa on yksi suuri hankaluus; Aleksanteri I:n rintakuva kun on hiljan viety kyseisen rakennuksen pihanurmelta pois. Vielä joku vuosi sitten näin ei ollut. Suuriruhtinaskautemme ensimmäisen hallitsijan Aleksanteri I:n muistomerkki (tot. Ivan Martos) on seikkaillut niin Turussa kuin Helsingissäkin useissa eri paikoissa, mutta vielä keväällä 2013 se sijaitsi Kansalliskirjaston pihalla, eteläpuolen nurmialueella. Muistan itsekin ottaneeni muistomerkistä kuvan, mutta niin vain kävi, etten kovalla etsimiselläkään enää kuvaa arkistoistani löytänyt. Keisari oli hävinnyt sieltäkin!
Olin päättänyt palkita itseni käynnillä Kansalliskirjastoon samalla, kun muut syyt veivät miehen Helsinkiin. Palkkio tulisi siitä, jos kestäisin Kampin hammaslääkärikeskuksessa tehtävän ”pienen” etuhampaani fiksauksen (mikä ei kotikaupungissani ollut onnistunut). Se fiksaus olisi kyllä pitänyt tehdä jo noin v. 1963, jolloin sain harjoituksissa veljeni lyömän pesäpallon leukaani. Toisesta etuhampaastani irtosi silloin pikku siivu, mistä ei mitään kosmeettista haittaa kummempaa ilmennyt kuin vasta 54 vuotta myöhemmin. Säästän lukijan yksityiskohdilta, mutta viime heinäkuinen hammasjuuren särky oli jotakin…. Se säteili koko päähän, eikä kirjoittajasta ollut muuhun kuin särkytablettien ahmijaksi. Se oli se etuhampaan pieni nirhauma, sen olivat bakteerit viimein keksineet! Näin asiat ja tapahtumat risteilevät sekä polveilevat, ja pääsemme sujuvasti siirtymään kansallispelistämme Kansalliskirjastoon! Tätä käyntiä olin odottanut muutenkin jo pitkään; edellinen käyntikerta kun oli ollut joskus v. 1967. Talo oli kokenut taas kerran mittavan peruskorjauksen (2013–2015) – nyt oli hyvä aika käydä vierailulla. Valmistelin kirjastoon tutustumista paljon enemmän kuin aikoinaan nuorena matematiikan opiskelijana, ja juttuni lopuksi jaan muutaman vinkin, joita itse lueskelin ja joista ammensin tietoa retkeäni varten.
En tullut Kansalliskirjastoon etsimään jotakin tiettyä kirjaa, vaan kirjoittajaa kiinnosti tällä kerralla itse rakennus, sen tunnelma, lähes 200 vuoden takainen rakennustaide ja sen detaljit. Parasta olisi ollut päästä mukaan opastetulle kierrokselle, mutta ne eivät usein osu lääkärikäyntien kanssa yksiin. Oman, itsejohtoisen kierrokseni: kupolisali–eteläsali–pohjoissali–rotunda loppuvaiheessa huomasin vielä kertaalleen pysähtyväni keskelle kupolisalia ja keskustelevani vierelläni seisovan tuntemattoman miesvieraan kanssa monista kirjastoon liittyvistä kysymyksistä. Häneltä sain vinkin käydä lopuksi kellarikerroksen Galleriassa ”Sananvapaus”-näyttelyssä! Viimein hain ulko-oven viereisestä eteistilasta reppuni ja päällysvaatteeni ja astuin ulos. Suoraan vastapäätä, Unioninkadun toisella puolella, nousi korkeuksiin vielä mahtavampi luomus, Helsingin Tuomiokirkko – sekin Carl Ludvig Engelin käsialaa! Engelin uusklassista empiretyyliä näkyi senaatintorin kaikilla reunoilla! Kansalliskirjasto on ulkoapäin kohtalaisen vaatimaton, mutta kun astut sisälle, näet simpukan kuoren avautuvan – ja paljastavan kätketyn helmen! Engel ei ehtinyt nähdä rakasta työtään täysin valmiina; suunnattoman suuren työn suomalaiselle rakennustaiteelle tehnyt arkkitehti menehtyi toukokuussa 1840. Kansalliskirjasto avattiin yleisölle vain vähän myöhemmin.
Merkittävän kirjankeräilijän ja kirjalahjoittajan Matti Pohdon muistomerkki Kansalliskirjaston eteläisellä pihanurmikolla
Kansalliskirjaston kupolisali
Kansalliskirjaston kupolisalin katto. Lintuaiheiset hyveiden kuvat (valppaus, viisaus, laulu ja voima) suunnitteli arkkitehti Frans Sjöman ja toteutti koristemaalari Carlsson.
Tammikuun lopun Helsingin kierrokseni aloittaisin Kaisaniemenkadulta ja mielenkiintoisesta Kaisa-talosta, joka upeine kaarevine muotoineen oli vuonna 2012 noussut perinteikkään Kauppakeskus Pukevan paikalle. Koko Kaisaniemenkatu oli kovasti muuttunut sitten 1900-luvun loppupuoliskon. Moniin vuosiin ei hyvinkääläinen vaimonikaan ollut enää hypännyt Helsingin junaan ja käynyt vaateostoksilla Helsingin ”Carnaby Streetillä”. Poissa Kaisaniemenkadulta olivat sellaiset vaatettajat kuin Minkki, Teinitalo, Lollo, Halonen, Vestio, Valioasu ja Seppälä (tuliko kaikki?). Ja Kaisaniemenkadun leffateatteri! Sellainen on yhä vanhalla paikallaan, mutta ei se ole enää Metropol (myöh. Boston ja Formia) – vaan Kinopalatsi! Muistan hyvin, kun veljeni kanssa joskus 1960-luvun alkupuolella jännitimme Metropolin permantopaikoilla John Waynen selviytymistä selkäänpuukottajien keskellä. Maailma muuttuu, mutta eläväinen Kaisaniemenkatu olisi saanut pysyä ennallaan! Tiesitkö muuten, että Kaisaniemenkatu syntyi raivaamalla aukko Mikonkadun kortteleihin. Näin saatiin parempi yhteys rautatientorilta Hakaniemen suuntaan. Uusi väylä oli aluksi Murtokatu ja vasta vähän myöhemmin Kaisaniemenkatu.
Kaisa-talo on Helsingin yliopiston rakennus, ja suurin osa talosta on omistettu yliopiston pääkirjastolle sekä eri tiedekuntien kirjastopalveluille. Talon toisesta kerroksesta löytyy myös kodikas kahvio, jonne kirjoittaja hetimmiten suuntasi ja alkoi aamupalaansa nauttien tarkentaa päivän reittisuunnitelmaa. Pidin kovasti Kaisan arkkitehtuurista ja eri kerrosten taideteoksista. Puitteet nykyopiskelijoille ja tiedonhankinnalle ovat loistavat! Omana opiskeluaikanani yliopiston kirjastopalvelut sijaitsivat Leppäsuon Domus Academican ylimpien kerrosten hämärissä saleissa. Aika harvoin matikanlukijat kirjastopalveluja kuitenkaan tarvitsivat. Tieto löytyi olemassaolevista kirjoista, usein englanninkielisistä tosin, tai – liitutaululta, jolta proffan tuotokset oli omaan luentovihkoon kirjoitettava (ja joita raapustuksia luennoilta poissaolleet kaverit sitten kiireessä kopioivat). Vanhoja miettiessäni, tajusin että yliopisto-opiskeluni pääpaikka Porthania-rakennus on aivan vieressä. Pitäisikö mennä ihan käymään? Vieläkö tavoittaisin vuosikymenten takaista tunnelmaa, kun astun Porthanian pyöröovista sisälle rakennukseen? On kai se sallittua? Ainakin ilmoitustaulu, jolla tiedekuntiin päässeet opiskelijat ilmoitettiin, oli täsmälleen samalla paikalla kuin 50 vuotta sitten! Mutta missä ovat kaikki tutut opiskelukaverit?
Kolmannessa ja viimeisessä blogini kappaleessa siirrän mahdollisen lukijan toiseen helsinkiläiseen kirjastoon, joka varmaankin paremmin stemmaa kirjoittajan ikästatukseen. Siirrymme Rikhardinkadulle, Helsingin vanhaan, vielä toiminnassa olevaan yleiseen kirjastoon. Jos Kaisa-kirjasto on ultramoderni, on Rikhardinkadun kirjasto ihan toisesta maailmasta, kuin vanhanajan olohuone, rauhallisine lukusoppeineen ja tyylikalusteineen. Kiipesin rakennuksen kerroksiin ja ihailin kaikkea näkemääni. Katsoin vielä tulokerroksen kokoushuoneessa esitettävän Henna Lainisen ajatuksia herättävän videoteoksen ”Ihmisen tarina” ja jatkoin matkaani Merisataman suuntaan. Aloin jo oppia uudelleen tuntemaan vanhaa kotikaupunkiani! Viiskulmassa huomasin pettymyksekseni Primulan perinteikkään kahvion siirtyneen pois vakiopaikaltaan; kulmapaikan oli vallanut uusi ravintolayrittäjä. Jotakin Viiskulmassa oli silti ennallaan: Digelius Music kauppasi yhä vuonna 1971 perustetun musiikkiliikkeensä tiloissa mm. vanhaa jazzia LP- tai CD-levyillä. Hyvästelin Digeliuksen vetäjän Emu Lehtisen ja koin, että nyt oli tauon ja kahvin paikka. Mutta sitä ennen – pannaan Ellington soimaan! Vanhoille hyville ajoille.
Kaisa-talo, Kaisaniemenkatu Helsinki (Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy)
Sisäänkäynti yliopiston kirjastoon (seinällä taideteos ”Pienet maailmat 2012”, Terhi Ekebom ja Jenni Rope)
Helsingin yliopiston pääkirjasto 01
Helsingin yliopiston pääkirjasto 02
Helsingin yliopiston Porthania-rakennus
Porthanian sisääntuloaula
Rikhardinkadun kirjasto
Rikhardinkadun kirjaston sisäänkäynti
Rikhardinkadun kirjasto 02
Rikhardinkadun kirjasto 03
Rikhardinkadun kirjasto 04
Rikhardinkadun kirjasto 05
Näyteikkuna Oriental Art & Antique, Korkeavuorenkatu
Merikadun varis
Eiran lähetystörakennuksia
Muuttunut Primulan kulma, Viiskulma
Digelius Jazz (Digelius Music, Laivurinrinne 2)
Emu Lehtinen, Digelius Music
Merimiehenkadun puurakennus vuodelta 1888
Kahvila Plootu, Fredrikinkatu (kahvilassa myynnissä huonekaluja ja sisustustarvikkeita)
Viime vuodenvaihteen molemmin puolin tein joitakin yksinvaelluksia eri puolille Helsingin kantakaupunkia. Koin ne reissut virkistäviksi, ja jatkoa seuraa, jos se vain on itsestäni kiinni. Jos mukanani olisi ollut vaimoni tai joku tuttava, ne reissut olisivat olleet erilaisia – erilailla antoisia.Varmasti olisimme silloin ainakin syöneet paremmin; yksin kun tuppaan vain laittamaan kinttua toisen eteen, säntäilen kohteesta toiseen ja korvaan ateriat kahvilla tai pillimehulla. Yksin matkatessaan tekee matkaa myös sisimpään, toisin kuin seurassa. Aiemmilta kerroilta jäi kantakaupunginkin osalta paljon vielä kruisaltavaa ja vanhoista muistikuvista mieliin palautettavaa. Uuttakin voisin yhä oppia. Ilman sen suurempaa valmistelua lähdin matkaan kesäkuun viimeisenä torstaina tavoitteena mittailla Kruununhaan kadut ja korttelit. Tähän kaupunginosaan liittyy paljon omia opiskelumuistojani: paikkoja ja ihmisiä. Ainakin tutut opiskelupaikat kiertäisin.
Enpäs muistanutkaan, että kesällä Helsingin keskusta on niin täysin turistien kansoittama. Ja tietenkin myös remontteja ja katutöitä tehdään. Kun astelin Yliopistonkatua Senaatintorille päin ohi Porthanian, alkoi jalkakaytävillä olla ahdasta. Hei, en minä tähän porukkaan kuulu! Älkää tuuppiko! En halua Senaatintorille enkä ainakaan tuonne kaivantoon! Pääsin irrottautumaan turistiryhmästä ja suuntasin kohti Kansalliskirjastoa. Ei onnistunut. Olin unohtanut, että Kansalliskirjastoakin remontoidaan, ja Engelin suunnittelema loistokas päärakennus avataan uusittuna vasta v. 2016. Käännyin ympäri kirjaston portailla ja otin tavoitteeksi ensimmäisen varapaikkani: entisen Fysiikan laitoksen rakennuksen Siltavuorenpenkereellä. Sitä ennen voisin pistäytyä Yliopiston päärakennuksessa. Ruuhkaa oli sielläkin; jonkin EU-aiheisen konferenssin nuoret osanottajat kansoittavat koko torinpuoleisen oven edustan. Sisään vain, sanoi Sederholm! Yhtä häikäilemättömästi kuin tunkeuduin yliopistoon, kiertelin sen jälkeen Liisankadut, Oikokadut, Marian- ja Maurinkadut, Pohjoisrannan, Meritullinkadun ja viimeisenä Espan alkupään Kauppatoreineen.
Krunikka on vanhinta Helsinkiä täynnä upeaa rakennustaidetta ja rakennusosaamista. Vaatimattomassa blogissani raapasin vain pintaa, mitä tulee rakennettuun Krunikaan ja varsinkin sen arvo- ja monumentaalirakennuksiin. Enpä muistanut (muistanko ylipäätään mitään?), että kotikirjastossamme on vaimoltani lahjaksi saatu mahtava tietokirja Kruununhaan rakennuksista ja sen asukkaiden elämästä: Helsingin Sanomien kokoama ”Vanhinta Helsinkiä” (Eeva Järvenpää – Sirpa Räihä). Mutta sehän on vain luovuutta, kun asiat tekee joskus toisinpäin: ensin oma maastotutkimus, sitten vasta faktaa käyntikohteista, eikö vain? Opiskeluaikanani tramppasin hyvinkin usein Liisankatua ylös ja alas, ja luulin muistavani kadusta aika paljon. Nyt vanhempana ihmettelin, minne ravintola Kolme Kruunua oli kadonnut? Ei se nähtävästi ollut minnekään kadonnut – vanhalla paikallaan sijaitsi, parittomien numeroiden puolella. Olin aivan varma, että Kolme Kruunua olisi kadun parillisella puolella, vähän ylempänä Liisankatua, pohdiskelin päättäessäni torstaista reissuani. Krunikan kierros oli ollut hyvä – muunlaisia kierroksia, vähemmässä valossa ja kovassa puheensorinassa, en nykyään kaipaakaan. Sotkevat muistinkin.
Jälkikirjoitus: en nähtävästi ole mikään kapakoiden mestarituntija. Hakemani ravintola Liisankadun puolivälissä oli tietenkin Kolme Liisaa. Tämä kirjoittajan opiskeluaikanakin erittäin suosittu ravintola oli avoinna viimeisen kerran 29.6.2011 – valitettavasti.
Helsingin yliopiston päärakennus sisältä
Helsingin yliopiston päärakennus Tuomiokirkon portailta
Viikolla 10 kävin asiakaskäynnillä Helsingissä. Tulin aurinkoiseen pääkaupunkiin hyvissä ajoin ja ehdin tehdä pikku hankintoja sekä kierrellä keskustan tuttuja katuja ennen tapaamista. Päätin kävellä Yliopistonkatua ohi Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen, jossa olin opiskellut mm. matematiikan opintoni. Ehkä jotakin sisälläni liikahti katsellessani Porthaniaa ja sisäpihan sitä paikkaa, jossa opiskelutovereitteni kanssa tapasimme keskustella luentojemme välissä. Nyt Porthaniaan askelsi hyvin nuoria opiskelijoita – rakennus ja minä olimme toisillemme jo vieraita. Tuomiokirkko näkyi oikealla, hieman kauempana erikoisessa kuvakulmassa ja sopivasti valaistuna. Sen kuvaisin muistoksi kuin maalta tullut kulkija konsanaan.
Lauantaina lähdin Hyvinkään ulkopuolelle tutkailemaan, joko näkisin pulmusparvia tai jopa ensimmäisiä vesilintuja sulapaikoilla. Otin tavoitteekseni vanhan voimalaitoksen alueen ja askelsin sinne pitkin rauhallista paikallistietä, joka halkoi hankien peittämää golfaluetta. Sulapaikalla ei vielä ollut ensimmäisiä telkkiä eikä koskeloita – tuttu koskikara siellä kuitenkin jäänreunalla niiaili ja tervehti kaupungista tulijaa. Sula oli jo alkanut laajeta ja jyrkillä etelärinteillä näkyi pieniä pälviä. Kohta kevään eteneminen lähtisi täyteen vauhtiin.
Kävellessäni takaisinpäin aloin katsella metsäisen mäen päälle 1900-luvun alkupuolella rakennettua Rytkön koulua. Kytäjärven länsirannalla sijaitseva rakennus on todella tyylikäs eikä ehkä aivan tavanomaisen koulurakennuksen oloinen. Ihmekös tuo, rakennuksen linjat on piirtänyt Eduskuntatalon suunnittelija J.S. Siren (Johan Sigfrid Siren 1889-1961). Arkkitehtihän oli myös Kytäjän kartanon taannoinen omistaja Väinö Vähäkallio (1986-1959), joten sieltä kahden arkkitehdin tuttavuudesta kaiketi löytyy vastaus erikoisen koulurakennuksen syntyvaiheisiin. Jos haen Googlen kuvahaulla Rytkön koulua, tavoitan ensimmäisenä kuvana hyvinkääläisen Samppa Mustosen valokuvan tästä rakennuksesta. Samppa on tehnyt valtavan työn kuvatessan Hyvinkäätä ja sen rakennuksia sivustolleen http://www.hyvinkaakuvat.com. Kannattaa tutustua!
Maaliskuu on valoisa kuukausi. Auringon paistaessa maaliskuun kuvat ovat kirkkaita ja värikylläisiä. Maaliskuun kuviin mahtuu myös ahdistavia ja tummia kuvia. Ne synkät kuvat tulevat kaukaa Japanista. Kuvat ovat lohduttomia.
Kuvista ja muita kuulumisia 