Pyörälenkki

Pihakäytävän hiekka rapisi lokasuojissa, kun starttasin matkalle. Reitti oli selvä, tai ainakin reitin kääntöpiste. Saattoi olla sesongin viimeinen ja kohtalaisen lämmin päivä, joten nyt ei aikailla vaan mentiin! Entisen pesulan kulmalta oikealle, sitten heti pitkä loiva ylämäki, mutta rauhallisesti vain ykkösellä, ei ongelmaa, pulssi ei tästä vielä nouse. Olinko viimeinkin innostunut pyöräilystä pitkän tauon jälkeen, siltä alkoi näyttää? Ruotsalainen musta kuljetti kirjoittajaa hienosti, pyörä rullasi paljon herkemmin kuin sen edeltäjä, kippurasarvinen samanmerkkinen. Pyörä … taitaa olla aika erikoinen sana ulkolaisen korvissa, kuka lie tuonut sen suomen kieleen? Polkupyörä-sanasta tiedetään enemmän, se  laitetaan eri lähteiden mukaan I.K. Inhan (1865–1930) piikkiin – monialahenkilön, joka reissasi paljon (myös polkupyörällä!) ja ikuisti raskaalla kamerallaan kotomaatamme sekä kansanperinnettä. Koetaanko pyöräily kuitenkin yleisesti ottaen hankalaksi, kun hyvin vähän pyöräilystä on tehty lauluja? On tietenkin mummolaan pyöräily ja tandemilla ajaminen, mutta eipä juuri muita tunnettuja. Freemanin (Leo Friman) säveltämään lauluun ”Ajetaan tandemilla” teki sanat Hector, (Heikki Harma), ja kerrotaan Freemanin ihmetelleen, kuinka laulu voisi pärjätä tällaisilla sanoilla. Vähänpä Freeman tiesi.

 Nykyinen kotikaupunkini Hyvinkää (ollut jo 50 vuotta) tarjoaa pyöräilijälle hyvät väylät niin keskustassa kuin sen laidoilla. Kaikkiin muihin ilmansuuntiin on taajamasta pyörätiet myös poispäin, paitsi länteen. Länteen päin, Kytäjälle, ja aina Karkkilaan asti kulki keskustasta aikoinaan junakin, mutta pyörätietä ei vain saada aikaiseksi. Se on suuri puute, oikeastaan häpeä. Joku vuosi sitten sen rakentaminen oli maakuntahallinnon vastuulla (muistaakseni), mutta nyt se onkin kaupungin oma hanke. Kytäjäntie on tosi vaarallinen pyöräilijälle vilkastuneen liikenteen ja ennen kaikkea raskaan liikenteen takia. Sinne en lähde, paitsi kiertoteitä! Siinä tullaankin Hyvinkään yhteen erikoisuuteen ja erinomaisuuteen. Vaikka Hyvinkää on suuresti pientalovaltainen, se on kuitenkin kompakti alue – viimeisten omakotitalojen tai autoliikkeen verkkoaidan jälkeen alkaa maaseutu, ja maaseudun omat pikkutiet! Sen arvon ymmärtää myös sunnuntaipyöräilijä, joka siirtyy kaupungista hetkessä täysin eri maailmaan. Hiljaisella hiekkatiellä pyöräilijä haistaa maatalon savun, heinän ja viljan tuoksun, kuulee kukon kiekumiset, lampaat ja lehmät – ja joutuu väistelemään vain satunnaisia hevosen lantakasoja! KONE Oyj:n tehtaiden hissitorni tai sairaalan valkeat rakennukset näkyvät kauas hiljaiselle hiekkatielle, jossa ulkoilija on ristiriitaisista aistimuksistaan ymmällään.

Kirjoittaja ei suinkaan jäänyt ensimmäiseen pitkään ja loivaan ylämäkeen, tarina jatkuu. Myös matka jatkui, olin jo Kittelän mailla, missä Vantaanjoki leviää tulva-aikoina lähes järveksi. Osa matkastani kulki samoja teitä pitkin, jotka kuuluvat kaupungin yhteen ”Kotikaupunki tutuksi” -pyöräreittiin. Näitä reittejä on julkaistu netissä ja esitteissä ainakin 6 erilaista. Ei huono ollenkaan, ja suuret plussat reitin varrella olevien merkittävien kohteiden taustatiedoille! Kittelästä suuntasin Hyvinkäänkylään, sieltä Åvikin harjulta alas Hyrian alueelle (ent. maaseutuopisto) ja edelleen moottoritien toiselle puolelle. Mutta toppuutellaan vähän. Nyt olemme hyvinkääläisittäin ja myös kansallisesti merkittävillä seuduilla. Hyvinkäänkylästä, Åvikin palvelukeskuksen ja harjun alueelta löytyy vanhinta rakennettua Hyvinkäätä, ja lisäksi vielä maastossa pätkä ikivanhaa Helsinki–Hämeenlinna-tietä. Tiestä löytyy mainintoja ainakin 1500-luvun lopulta! Oma reittini eteni nyt länteen päin, kohti Kytäjoen peltoaukeita, kohti kääntöpistettä. Reittivalintaani ei ollut piirretty opaskarttoihin, ei siellä myöskään kerrottu viljapellossa juoksevasta kaurisperheestä, ei korkeuksissa kaartelevasta hiirihaukasta eikä merikotkasta eikä kesantopellon yläpuolella lekuttelevasta tuulihaukasta. Lämmin, hieno syyskuun alun päivä täytti odotukset – ja pyörän päällä tapahtui jotain yllättävää:

Åvikin mäkeä laskettelen
mustalla pyörällä Ruotsin
Kiskot on edessä, jarruttelen
tuolla mä nautin leivät ja kahvin
Suoraa riittää, peltoja näkyy
hyvä on pyörällä mennä
Kohta mun ympäri kääntyä täytyy
polkea teillä – ellen lennä!
Taas on kovan työn vuoro
kun edessä on Åvikin mäki
Rankka on Åvikin mäki …
pitkä on Åvikin mäki …
laulaa Hyrian kuoro!

Alla aiheeseen liittyviä linkkejä. Ylimmässä kaupungin pyöräreittejä, alimmassa Samppa Mustosen Hyvinkään kuvia
https://www.hyvinkaa.fi/asuinymparisto-ja-rakentaminen/liikenne/pyoraily/
http://www.hyvinkaakuvat.com

Kumit on pumpattu, matka saa alkaa!

Hyvinkään Vehkojan omakotitaloja Kittelän tuntumassa.

Vantaanjoki, Kittelän kohdalla.

Maltillinen Kittelän koski.

Kesällä 2021 Vantaanjoen reunat täyttyivät komeasta sarjarimmestä.

Kittelän tilan vanha hirsiaitta.

Mahtava munalukko, mutta missä paikassa?

Vanhan aitan hirsisalvokset

Kittelän kohdalla Vantaanjokilaaksossa on väljyyttä.

Hyvinkäänkylässä Ali-Anttilan talo lienee Hyvinkään vanhin, alkuperäisessä käytössä oleva asuinrakennus (perusosa valmistui 1801).

Mutilan tilan päärakennus Hyvinkäänkylässä (valm. 1905)

Hyvinkäänkylään, Uudenmaankadun pohjoispuolelle valmistui taiteilijatalot Humala ja Krapula v. 1916. Taloissa asuivat ja työskentelivät mm. Jalmari Ruokokoski ja Tyko Sallinen. Kuvanveistäjä Terho Sakki hankki talot perheensä omistukseen v. 1957. Alueelle järjestettäneen yhä tutustumiskäyntejä Riikka Sakin opastuksella. Kuvassa Krapula v:n 2016 esittelykäynnillä.

Tyko Sallisen Hihhulit-maalauksen rekonstruktio Krapula-talon ateljeessa.

Taiteilijan paletit.

Kuvanveistäjä Terho Sakin pienoisveistoksia, vasemmalla omakuva.

Hangon radan tasoristeys Palvelukeskus Åvikin ja Hyria koulutuksen luona.

Hyria koulutuksen päärakennus Uudenmaankadun loppupäässä. Paikalla olleen Krissin kartanon maille sijoitettiin Suomen ensimmäinen Pienviljelysneuvojaopisto. Opisto toimi Uudenmaan maaseutuopiston nimellä ennen liittymistään Hyria Koulutus Oy:öön. Opetus keskittyy luonnonvara- ja ympäristöalaan.

Hyria koulutuksen rakennuksia.

Hyria koulutuksen opiskelijoita opettajansa vasemmalla puolella. Suostumus kuvattavaksi syntyi helposti.

Hyrian hirsiveistämisen opetuspiste.

Muiden töiden lomassa on lupa leikkiä.

Matka jatkuu. Takana on taajama.

Kurkien etujoukko jo muuttaa.

Pyörälenkkini kääntöpisteessä.

Metsäkauriin komeaa etenemistä.

Haukkojakin näkyi, ja korkeuksissa vanha merikotka! Vasemmalla hiirihaukka, oikealla tuulihaukka.

Heinä on korjattu. Ei ole varastoinnin ongelmaa.

Takaisin Hyrian alueelle ja Vantaanjoen syystunnelmiin.

Puusilta Hyrian alueella.

Eksoottinen rohtoraunioyrtti viihtyy Hyrian alueella. Lienee jo Krissin kartanon peruja?

Lehmiä Hyrian pellolla. Koulutuksen jatkuessa entisellään, myös lehmät pysyvät.

Lehmät pyörääni vartioivat. Kun jätin pyöräni nojalle, ei lehmiä ollut lähellä?

Hyvinkään kaupungin yhden pyöräilyreitin opasvihkosen kansi.

Read Full Post »

Untako vain?

Perjantai-illan näyttämö: kotimme olohuone, sohvapöydällä lautanen, jolla syömäni iltapalan murusia, vieressä vajaa lasi punaviiniä. Odotan vaimoani kaupasta ja läheiseltä kirpputorilta (tekee jänniä löytöjä). Alamme katsella tv:n uutta ohjelmaa ”Korkojen kera”. Ilta soljuu mukavasti, ehkä piankin nukkumaan tiiviin työviikon ja perjantaisen urheilutuokion jälkeen. Näyttämö ja lavasteet ovat tutut ja turvalliset, mitään ei ole tarvinnut muuttaa vähään aikaan.

Entä loppuillan käsikirjoitus ja rooliohjaus? Pitäisikö punakynällä yliviivata liian tavanomaisia kohtauksia ja tuoda mukaan ripaus jännittävyyttä, yllättäviä käänteitä, draamaa ja eksotiikkaa? Tuskinpa sentään – enää tässä iässä. Mutta ainahan voi uneksia ja kuvitella (yksi blogikirjoittajan etuja). Voisi uneksia, että tekisimme pienen iltakierroksen kaupungilla, kuten joskus nuorempina. Voisi uneksia, että vaimoni olisi hetkessä meikannut ja pukeutunut parhaimpiinsa, enää vain suihkautus kukkaistuoksua kaulalle. Itse sitoisin solmiota eteisen peilin äärellä ja laittautuisin myös parempiin tamineisiin.

Unessa olimme siirtyneet kaupungin keskustaan ja uuden krouvin ovelle. Vähän arkailemme astua sisään. Emme tunne paikkaa ja ikkunasta näyttää, että istujat ovat niin kovin nuoria. Unessakaan ei hevin yllä outoihin ja huimapäisiin tekoihin. Huomaamme kuitenkin pian istuvamme viihtyisässä paikassa ja nauttivamme olostamme. Ja mitä kummaa, baarin hyllyrivistöstä löytyy kaikkia suosikkijuomiamme. Teen tilauksemme ja varaudun ojentamaan baarimikolle rahat. Mutta tuskin ymmärrän kuulemaani.
– Tässä juomanne, talo tarjoaa! Ja hei, tässä vielä kukat, ojennapa ne vaimollesi! – Tai tehdäänkin niin, että pojat vievät ne teille kotiin, ei tarvitse kanniskella kimppua ympäri kaupunkia. Ihmettelimme, mihin satumaahan olemme tupsahtaneet. – Ei tarvitse kummastella, teidät on valittu vuoden asiakkaiksemme! Siksi, kun ette ole täällä vuoteen käyneet! Ha-ha!

Viihtyisä paikkamme suljetaan pian ja päätämme vielä katsastaa tanssiravintolan, joka on auki myöhempään. Kaduilla on rauhallista, ihmiset kävelevät kauniisti, keskustelevat hiljaisella äänellä, kuuntelevat toisiaan ja väistelevät vastaantulijoita kohteliaasti. Tanssiravintolan ovella ei ole jonoista tietoa eikä myöskään yrmeitä, hautapaaden kokoisia ovimikkoja syynäämässä tulijoita. Vaatteemme ottavat vastaan keijuiksi pukeutuneet HYRIAn tytöt, jotka sujuvasti saattelevat meidät peremmälle. Keijut antoivat käsiimme vielä maksuttomat iltapalaliput ilmaisine juomineen. Blinejä mädillä ja smetanalla, juomaksi raikasta Chablis-viiniä. Käykö näin?

Tanssi

Tanssimme sujuu upeasti raskaista talvikengistä huolimatta. Miesten ja naistenhuoneet hohtavat puhtauttaan, ei roiskeita lattialla eikä yhtään rypistettyä pyyhepaperia ja raikas laventelin tuoksu ympäröi toiletin käyttäjää. Kaikki talon musiikki ei tosin ole aivan mieleemme, jumputus on kova ja kappaleet toistavat itseään. Unemme valtuudet eivät siis riitä musiikkivalintoihin. On jo vähän raukea olo ja pian on aika poistua. Nyt ovat ovivahdeiksi tulleet ronskit painijapojat, mutta karun näkemiin-toivotuksen sijasta saamme lähtiäisiksi kuulla ovimikon bassolla Hellaakosken runoa – vai, oliko se sittenkin Leinoa?

Kävelemme verkkaisesti kotiimme päin tyytyväisinä illan aikana saamaamme kohteluun. Enempää ei todella voisi vaatia. Kävellessämme kuulemme edestämme laulua …? Kohta eteemme koivun takaa ponnistaa paikallinen trubaduuri Anssi Häkkinen akustisine kitaroineen. Anssi saattaa meitä hienovaraisesti eteenpäin samalla tulkiten upeasti Eric Claptonin kappaletta ”Wonderful Tonight”. Tarkoitti sanoillaan tietenkin vaimoani. Trubaduuri kuitenkin katosi yhtä yllättäen kuin ilmestyikin. Tällaisessa hämmentyneisyyden ja tyytyväisyyden tilassa oikeaa unta ei tarvitsisi kotona kauan houkutella. Ei kun petiin ja pian!

Valon kajo näkyi aamulla makuuhuoneemme verhojen raosta. Kello olikin jo aika paljon. Nyt kahvin keittoon ja aamulehtien pariin. Lunta oli taas yöllä satanut senttimetreittäin. Lehdestä luin, että Kaisa Mäkäräinen oli ampunut kolme hutia ja jäänyt Anterselvassa sijalle 22. Tosielämä oli taas kohdattava – uni oli päättynyt.

Ravintola

Read Full Post »