Kesäretki

Herttoniemi, tai Länsi-Herttoniemi, kuinka vain, on Helsingin ensimmäisiä lähiöitä, jonka rakentuminen alkoi 1940-luvun lopulla. Alakoululaisesta aina opiskelujeni päättymiseen paikka oli kirjoittajalle kotiseutu – se oli vielä paljon enemmän. Kapeat kadut, vanhat 1950-luvun kerrostalot, koko Itäväylän ja Vanhankaupunginlahden välinen alue on käytävä aina silloin tällöin tsekkaamassa. Tein vaimoni kanssa pienen kesäretken nuoruuteni mestoihin, kurkkasimme samalla Kulosaaren viehättävän, pienellä Leposaarella sijaitsevan hautausmaan, jatkoimme Mustikkamaalle ja Isosisänsiltaa pitkin Kalasatamaan ihmettelemään uutta, uljasta Helsinkiä. Retki oli kirjoittajalle kohteiltaan lähes viime vuoden marraskuun uusinta. Jokainen käynti nuoruusmaisemiin on kuitenkin ainutlaatuinen. Kalasataman ruokapaikkakin oli ainutlaatuinen – pöytämme oli iltaruuhkan takia ulkona jalkakäytävällä, maisemat ja auringon peittämän nosturiauton vieressä! Who cares, meillä oli nälkä!

 Blogin kuvat on otettu 30.7.2022, lämpimänä heinäkuisena päivänä. 

Erätori Hiihtomäentien ja Kettutien välissä Herttoniemessä sateen jälkeen kesällä 2022. 

Erätori ja ostokeskus v. 1962. Niilo Tarvajärvi juontokeikalla Lions Clubin Pääsiäismuna-tapahtumassa (Valok. Niilo Kienanen, HKM).

Erätorin laidan rakennus Hiihtomäentie 38. Talossa toimi pitkään Elanto, jonka myymälöitä oli Hertsikassa enemmänkin. Kirjoittajallekin hyvin tutuksi tulleella bussipysäkillä istumassa urheilukaverimme Mika Vuorio (toinen vas.). Valok. Jalmari Aarnio 1968, HKM

Nykypäivän hertsikalaisia Kettutien bussipysäkillä. Oikealla osa Ahmatien koulurakennusta, joka valmistui v. 1952 (suunn. arkkitehti Jorma Järvi).

Herttoniemen tyypillinen katunäkymä: n. 4–7-kerroksisia rapattuja taloja vehreässä, kallioisessa maastossa. Kuvassa Portimopolun alkupäätä.

Blogimies vanhan Ahmatien kansakoulunsa aidan vieressä. Hyvää koulua kannatti käydä 5 luokkaa ennen opparia – kun kouluun astuminen tapahtui jo 5-vuotiaana.

Uusia rakennuksia Herttoniemen metroaseman vieressä. Itäväylän tuntumaan on noussut kauppakeskus Hertsi. Oikeassa reunassa näkyy kulma K-Supermarket Herttaa, jonka paikalla oli ennen yhden opettajan vetämä ns. supistettu kansakoulu. Puinen koulurakennus valmistui v. 1929; se purettiin vasta 1970-luvulla. 

Matka jatkui, pidempi paussi pidettiin idyllisellä Kulosaaren hautausmaalla Leposaaressa. Saarelle on haudattu enimmäkseen kulosaarelaisia, kirjoittajallekin tuttuja henkilöitä.

Leposaaren siunauskappelin on suunnitellut arkkitehti Armas Lindgren. Hän myös laati hautausmaalle suunnitelman. Lindgren on yksi Leposaareen haudatuista tunnetuista henkilöistä.

Leposaaren erittäin hyvin hoidettu hautausmaa. Kirjoittajalle paikka tuli tutuksi jo oppikouluvuosina, etenkin kunniakäynnillä sankarivainajien haudoille ylioppilasvuonna 1965.

Jalkaväenkenraali Paavo Juho Talvelan ja hänen vaimonsa hautapaasi.

Leposaaren hautausmaan kukkaistutus.

Meriharakat astelevat Leposaaren hautausmaan hiekkakäytävällä.

Vanhankaupunginlahtea Leposaaren itäpuolella.

Uusia asuinrakennuksia Vanhankaupunginlahden rannalla Leposaaresta pohjoiseen.

Sadepilviä Kalasataman yllä heinäkuun 30. päivän illalla.

Kalasatama ja sen uudet tornitalot. Keskimmäisellä Majakka-tornitalolla on korkeutta134 m.

Mustikkamaan ja Kalasataman välille v. 2016 valmistunut silta, Isoisänsilta. Silta heijasi kulkijoita oikein tuntuvasti, niin vaimoanikin.

Onkijoita Mustikkamaan rantakallioilla.

Metro etenee Kulosaarensillalla kohti Kalasatamaa.

Isoisänsilta on avannut hienot ulkoilumaastot Mustikkamaalle Kalasataman, Sörnäisten ja Vallilan asukkaille. 

Kesäilta on painanut auringon alas. Varjot pitenevät, on aika lähteä kotimatkalle.

Toiset vasta aloittavat rantabileitä Mustikkamaan venesatamassa.

Read Full Post »

Vanhanaikaisella tavalla

Luulin, ettei flunssa tällä kerralla iskisi. Turha luulo, kyllä se iski blogikirjoittajaankin. Satunnaisten, lyhyiden juttujen rustaaminen ei siis ollut sellainen meriitti, että se olisi antanut immuniteettisuojan virusten ohjaamassa putousnäytelmässä. Ei saanut suojaa viruksilta vaimonikaan, joka flunssaisena urheasti hoiteli perheemme jouluvalmistelut ja viimein jouluaaton tarjoilun. Joulu ei ole vuoden helpoimpia juhlia, vaikka järjestäjät olisivat huippukunnossa. Vilinä ja vilske on nyt ohi. Katselen pukin tuomia lahjakirjoja, joista osa on pinottu makuuhuoneemme nojatuolin päälle. Kasan alta pilkistää vielä pari aiempaa lahjakirjaa ja jokunen pian uusittava tai palautettava kirjaston kirja. Voin nyt uppoutua muistelmiin, lähteä korppien lennättämänä luontoretkelle, jännittää rikosten selvittelyä, lukea arkkitehtien luomuksista tai olla istumassa näkymättömänä jäsenenä HOKin ja Elannon perustamiskokouksissa. Taidanpa tästä lähteä korppien matkaan … tai, jos sittenkin pukeutuisin parhaimpiini ja astuisin vaivihkaa vakavailmeisen osuustoimintaväen joukkoon? Näin tein, mutta kauhea meteli ja sikarinsavu täällä kabinetissa vain on, hyi sentään!

En vaimoni kanssa oikein ehtinyt vielä puhaltaa joulun paineita pois, kun jo saimme pyynnön ottaa pariksi päiväksi hoteisiimme keskimmäisen lastenlapsistamme. Minulle se kävi. Peukku nousi myös vaimoltani. L-poika avaisi mummolakauden 2016 tulemalla vieraaksemme uudenvuoden aattona. Mikäpä siinä. Vauhtia meidän uusiin vuosiin nykyään jo vähän kaivattiinkin. Nythän voisin hankkia pitkästä aikaa muutaman raketin! Aiemmat rakettikokemuksemme eivät tosin olleet olleet kovin rohkaisevia, kun kerran sattui niin, että isäntä asetti raketit lumihankeen väärin päin. Raketit kyllä syttyivät, mutta lentomatka jäi kovin lyhyeksi paksussa lumihangessa. Tällä kerralla onnistuin! No jaa, pari kertaa piti raketteja uudelleen sytytellä. L-pojan kanssa kaikki muu meni hienosti putkeen. Heti perään oli kotiimme tulossa toinen vuoro: nuorimman lapsemme lapset siellä pakkasessa jo kolkuttelivat ulko-ovea. Myös J-lasten kanssa aika riensi, ja pian oli tämäkin lomailu päätöksessään. Kun arkeologit joskus kaivavat tavaraa talomme raunioista, he varmaankin ihmettelevät oranssista muoviammetta. Esikoisemme aloitti siinä plutraamisen v. 1974, mutta yhä vain se on tallella ja nuorimpien lastenlastemme käytössä, kun on kylvyn aika. Siitä ei luovuta!

Eläkepäiviin alkaa jo tulla jotenkin jämäkkä ote. Alku oli kirjoittajalle hankalaa – aikaa oli liikaa, ei ollut päiväjärjestystä ja oli tarpeettomuuden tunnetta. Päivän rytmi aikanaan kuitenkin löytyi ja tekemistä on nykyisin ihan sopivassa suhteessa. Oikeastaan, ei sillä tekemiselläkään ole nyt niin hirveästi väliä. Unet mokomat tahtovat vielä muistuttaa vanhasta ajasta ja monenkirjavasta työelämästä. Viimeisimmässä unessa olin tiedotushommissa isossa yrityksessä. Mikään ei ollut tuttua, mutta minulle oli selvästi jätetty pöydälle hoidettava työ: julisteen uusiminen. En vain tiennyt, missä on työpisteeni ja tietokoneeni … Ja esimiehenikin oli sairaslomalla. Lisätietoja saisin kuulemma Katri-Helenalta. Hän meni juuri tuosta ovesta, sanoivat sihteerit. Vaimonikin tunnusti aina silloin tällöin täyttävänsä unissaan vuodenvaihteen verottajalomakkeita. Emme ole siis ihan vielä kuivilla ja täysin valmiita eläkekerholaisia.

Moni asia hoituu, päättyy tai alkaa vanhanaikaisella tavalla. Niin alkoi tämäkin vuosi vanhanaikaisilla paukkupakkasilla, ja niin päättyi nuorten kiekkoilijoidemme vastustajan rimpuilu vanhanaikaiseen. Vanhoista kannattaa pitää kiinni!

Perheemme joulukuusi mallia 2015

Jouluemo, jouluntekijä, …

Lahjakirjoja ja muitakin

Omia paukkuja, jeee!

Joululoman ensimmäinen vieraamme L-poika

L-pojan kanssa syömässä ulkona

Papu ja Mumppa (L-pojan ottama kuva)

L-pojan kanssa ulkona viimassa vuoden 2016 ensimmäisenä päivänä

Järvi jäätyy vauhdilla

J-lapset kylässä

J-tyttö liukuportaissa

J-tytön kanssa kirjastossa

J-poika

Tammikuinen kalliorinne

Uuden vuoden kiehkurat

Read Full Post »

Hertsika

Satuin jokin aika sitten lukemaan kirjan ”Siilitien tarinat” (toim. Juha Kesänen). Kirja vei lukijan kymmenien vuosien päähän myös omiin lapsuuteni ja nuoruuteni maisemiin sekä tunnelmiin – Herttoniemeen. Yllätyin, kun Siilitieltäkin käytiin retkillä Mölylässä ja Viikin pelloilla. Miksi niin olisi tehty vain Susitieltä, Hiihtomäentieltä tai Majavatieltä? Olen monta kertaa piipahtanut Hertsikan kapeilla teillä katselemassa vanhoja, niin kovin tuttuja kulmia, mutta mitään päivän vaellusta en vielä ollut muualla asuessani juurilleni tehnyt. Päätin tehdä sen nyt. Vieläkö muistaisin kaikkien teiden nimet ja sijainnit, talojen luonteenpiirteet, polut ja kalliot, tuttujen nimiä? Vieläkö Hertsika hyväksyisi kaduilleen muualle muuttaneen? Erätorin ulkomaalaisvetoisessa pizzeriassa en ainakaan joutuisi tentattavaksi ja valuuttani varmaan kelpaisi siinä kuin nykyisten herttoniemeläisten.

Viikin suoralla katsoin jo olevani perillä. Matka oli sujunut paljon helpommin kuin kansakoulun ensimmäisellä luokalla annettu tehtävä: patalapun virkkaaminen. Siitä ei tullut yhtikäs mitään; yhtä syheröä. Pidetty opettajamme Eila Rautio sai mielihyvin viimeistellä patalappuni esillepantavaan kuntoon. Motoriikkani oli onneton, mikä saattoi johtua siitä, että astelin kansakouluun veljeni Esan perässä jo 5-vuotiaana. Koulunkäyntimme alkoi Hiihtomäentiellä sijaitsevissa väliaikaisissa tiloissa v. 1952. Sieltä siirryimme jo samana vuonna Ahmatien varrelle valmistuneeseen uuteen koulurakennukseen. Ja Ahmatieltä aikanaan oppikouluun Kulosaareen ja viimein jatko-opintoihin yliopistoon.

Yhtä paljon kuin patalapussani oli koukeroita, yhtä paljon on muistissani Hertsikan vuosien kuvia ja tapahtumia. Niitä putkahti esille jatkuvasti, kun kaarsin Karhutieltä Hirvitielle kohti Koukin kauppaa tai ohitin Elannon rakennuksen Susitien ja Susikujan kulmauksessa. Tuolla asuivat Paavilaiset, jonka vanhin poika kuljetti minua Gileransa pukilla aivan hirveää vauhtia. Tuossa mäessä saman talon kaverimme Mattilan Antti kaatui pahasti suksilla ja sai ilkeän haavan ja arven poskeensa. Tuolla Karhutien reunakivellä Taata (Nobel-kirjailijamme F.E. Sillanpää) istui huilitauolla lapsiparven ympäröimänä. Vauhtia riitti myös Susitien pihamme rinteeseen kyhätyssä hyppyrimäessä, ja vauhtia riitti myös pihan purkkisleikeissä. Erätorilla näimme ensimmäisen Japanin tuonti-auton: kulmikkaan Datsunin. Talkootöitä tehtiin paljon sotien jälkeen. Opin tuntemaan Herttoniemeä monien muiden junnujen tapaan jakamalla talkootyönä vasta perustetun Herttoniemen Urheilijoiden postia laajalla alueella. Upein talkootyö, jonka muistan oli juhannuslavan pystyttäminen entisen hyppyrimäen kalliolle. Mikä paikka lavalle ja mikä tunnelma juhlapäivänä!

Majavatien päässä, entisen hyppyrimäen läheisellä parkkipaikalla hörppäsin kävelyni jälkeen pillimehut ja aloin suoriutua kotiin päin. Kansakouluvuosinani televisio oli vasta tuloillaan suomalaisten koteihin. Ensimmäisiä lähetyksiä kurkimme illan pimeydessä naapuritalon rivarin ikkunan takaa, kunnes viimein saimme kotiimme oman television. Hertsikan talomme pihapiiri, ympäröivä upea luonto, koulu- ja asuinkaverimme, yhteiset leikit ja urheiluharrastukset olivat kuitenkin paljon enemmän kuin televisio koskaan. Enhän muista ensimmäisen tv-lähetyksen esittäjiäkään, mutta kotitalon kellarin ja vintin murkkuleikit näyttelijöineen muistan aina. Yksin tehty aikamatka lapsuuteen ja nuoruuteen oli sekä virkistävä että rankka kokemus. En tiedä suosittelisinko ilman seuraa.

 

Muutamia linkkejä:

http://ostarinhelmi.blogspot.fi/2007/01/ertori-herttoniemi.html

http://www.herttoniemi.fi/index.php/herttoniemen-hylkeet/26-kotikaupunkipolut/2703-susitie-kohde-14

 

Viikin kautta Siilitielle

Siilitie 5

Siilitie 1

Herttoniemen urheilukenttä

Erätorin ostoskeskus ja Kettutie

Erätorin pohjoisreunan talo

Joskus muinoin bussin no. oli 32

Hirvenpään maja

Ulkoilutie Mölylän ja Viikin suuntaan

Susitie 29, kotitaloni

Susitie 29 Ahmatien suunnalta

Kallioita ja nurmikkoa

Herttoniemen ala-aste

Opettaja Siltasen luokka 1953-54. Kuvasta puuttuu veljeni Esa, joka saattoi olla kotona sikotaudin kourissa

Karhutien ja Ahmatien risteyksen rivitalo

Karhutien puolivälin rivitalo

Hirvitien talo, jossa ennen Koukin kauppa

Karhutien alkupään kerrostalo

Herttoniemen kirkon kellotorni

Teollisuusalue ja takana Roihuvuoren maamerkki vesitorni

Hiihtomäentie

Mäyrätien loppupään taloja

Majavatien talojen ”juttutupa”

Entisen hyppyrimäen kalliolta

Lintubongareita kallion laella

Vanha pöytä kertoo tarinoita

Oravatien omenat

Read Full Post »

Sukua tutkimaan, osa 3

Suku on pahin, sanotaan. Vielä pahempaa on mielestäni se, ettei älyä aikanaan kysyä sukunsa vaiheista, kun ympärillä on vielä kertojia. Missä ovat juureni, millaisia esivanhempia sukuumme liittyy – kaikki tällainen alkaa yleensä jossakin vaiheessa kiinnostaa, mutta usein liian myöhään. Silloin on turvauduttava talletettuihin asiakirjoihin, edetään vaiheittain ja ehkä hyvinkin hitaasti, eikä dokumentit ikinä vastaa kysymyksiin, miksi Malviina-mummoa kammoksuttiin. Isäni puolen suku oli tullut aika hyvin kartoitetuksi (mm. HisKin avulla) ja nyt oli aika keskittyä äitini sukuun. Hänen esivanhempansa olivat tulleet Helsinkiin 1800-luvun lopulla ja asettuneet kaupunkiin. Olin vuosi sitten Kansallisarkiston käynnilläni saanut vihjeen eräältä kokeneelta sukututkijalta, että kannattaisi mennä katselemaan, mitä tietoja Helsingin kaupunginarkisto on tallettanut äitini suvusta. Päätin tehdä visiitin Kallion massiivisen virastotalon yhteydessä olevaan kaupunginarkistoon osoitteessa Eläintarhantie 3 F.

Aika paljon sain selville, mutta en tyhjentäviä vastauksia kysymyksiini, jotka liittyivät henkilöiden asuinpaikkoihin. Helsingin kaupunginarkistossa on talletettuna mikrofilmeille vuosina 1907–1973 Helsingissä asuneiden henkilöiden osoitetiedot (toki myös syntymä- ja kuolinaikoja, perhesuhteita ym.). Olisin luonnollisesti kaivannut tietoja myös 1800-luvun lopun vuosilta. Ja totta tämäkin, että joskus asiakirjoissa on suoranaisia virheitä tai ne ovat puutteellisia. Nyt on kuitenkin pienen kiitoksen paikka. Sain kaupunginarkistossa erinomaista opastusta jopa lukulaitteen käytössä, jonka jälkeen itse tiedon haku viime vuosisadan henkilötiedoista oli hyvin selväpiirteistä. Rasilan jälkeen jännittävää mikrofilmin rullausta, ja pian tuli laitteen näytölle nimi Rask, ja näin se meidän Oskar Raskikin löytyi. Sain huomata, että äitini äidinisä oli syntynyt Porvoossa vuonna 1875, ja 2. linja ja myöhemmin Albertinkatu sekä Pursimiehenkatu olivat olleet Oskarin sekä hänen Rosa Aliisansa asuinpaikkana Helsingissä. Hienoa! Tähän mennessä omassa kirjanpidossani Oskar Raskista ei ollut merkittynä yhtään mitään. Ei juuri Rosa Aliisastakaan, mutta hänestä sentään oli muistissa jotakin henkilökohtaista. Rosa-isomummoni oli ilmeisesti usein päivisin yksin kotona, ja häntä oli varoiteltu kaupustelijoista ja muista ventovieraista ovelle soittelijoista. Kun ovikello pirahti, huudahti isomummoni ovenrakoon tiukalla äänellä ”Vem e te?” Eiväthän ne kulkurit sentään ruotsia voineet ymmärtää – no ei sitä tosin Jämsän tyttökään ymmärtänyt, vaikka miehensä olikin ruotsinkieliseltä seudulta. Näin ne tunkeilijat torjuttiin.

Selailin kaupunginarkiston lukulaitetta kolmisen tuntia, jona aikana monet aukkopaikat henkilöiden historiassa täyttyivät. Vielä oli päivän ohjelmassa maastotutkimus. Kiertelin ja kuvasin niin toiset kuin kolmannet linjat ja isäni ensimmäisen Helsingin asuintalon Fleminginkadulla (ja aika paljon muutakin: yliopiston eräs opiskelupaikkani Kalliossa, Kurvin kulmat, yleiset saunat ym.). Sieltä kipaisin Helsingin lumipöpperöisillä jalkakäytävillä toiselle puolelle kaupunkia Yrjönkadulle, jossa on yhä olemassa äitini kouluaikainen hieno Kirkkopuiston tyttökoulun rakennus – nyt tosin ihan muussa käytössä. Jaksaisinko vielä kaartaa Punavuoreen? Sielä olivat asuneet niin äitini ja hänen omaisiaan että lyhyen aikaa myös vaimoni äiti? Ei, tämä riitti tällä kerralla. Otan seuraavalla kerralla mukaan vaimoni – ja annan hänen kokea samaa iloa, kun lukulaitteelta löytyy tuttu nimi, osoitteita ja päivämääriä – ja kenties jotakin yllättävää, mistä kukaan ei ollut koskaan puhunut?

Matka alkaa Kampista

Mannerheimintie (oikealla keskellä Hufvudstadsbladetin talo)

Kaisaniemi, taustalla uusi KEVAn rakennus

Merihaka Pitkältäsillalta

Hakaniemi, taustalla Arenan talo

Helsingin kaupunginarkisto, Eläintarhantie 3 F

Kaupunginarkiston lukulaite

Hakaniemen hallissa

Kallion pleikkamies

Karhupuiston ympäristöä

Fleminginkatu 18 (Helsinginkatu 21)

Kotiharjun sauna

Alli Tryggin puistoa Kaikukujan ja Ässänrinteen välissä Hämeentien varrella

Elannon vanha päärakennus Hämeentiellä

Antikvariaatti Mustan kanin kolo

Aleksis Kivi vahtii luistelijoita Rautatientorilla

Entinen Kirkkopuiston tyttökoulun rakennus

Matka päättyy Kampin kappeliin

Read Full Post »