Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Taide’ Category

Pihakäytävän hiekka rapisi lokasuojissa, kun starttasin matkalle. Reitti oli selvä, tai ainakin reitin kääntöpiste. Saattoi olla sesongin viimeinen ja kohtalaisen lämmin päivä, joten nyt ei aikailla vaan mentiin! Entisen pesulan kulmalta oikealle, sitten heti pitkä loiva ylämäki, mutta rauhallisesti vain ykkösellä, ei ongelmaa, pulssi ei tästä vielä nouse. Olinko viimeinkin innostunut pyöräilystä pitkän tauon jälkeen, siltä alkoi näyttää? Ruotsalainen musta kuljetti kirjoittajaa hienosti, pyörä rullasi paljon herkemmin kuin sen edeltäjä, kippurasarvinen samanmerkkinen. Pyörä … taitaa olla aika erikoinen sana ulkolaisen korvissa, kuka lie tuonut sen suomen kieleen? Polkupyörä-sanasta tiedetään enemmän, se  laitetaan eri lähteiden mukaan I.K. Inhan (1865–1930) piikkiin – monialahenkilön, joka reissasi paljon (myös polkupyörällä!) ja ikuisti raskaalla kamerallaan kotomaatamme sekä kansanperinnettä. Koetaanko pyöräily kuitenkin yleisesti ottaen hankalaksi, kun hyvin vähän pyöräilystä on tehty lauluja? On tietenkin mummolaan pyöräily ja tandemilla ajaminen, mutta eipä juuri muita tunnettuja. Freemanin (Leo Friman) säveltämään lauluun ”Ajetaan tandemilla” teki sanat Hector, (Heikki Harma), ja kerrotaan Freemanin ihmetelleen, kuinka laulu voisi pärjätä tällaisilla sanoilla. Vähänpä Freeman tiesi.

 Nykyinen kotikaupunkini Hyvinkää (ollut jo 50 vuotta) tarjoaa pyöräilijälle hyvät väylät niin keskustassa kuin sen laidoilla. Kaikkiin muihin ilmansuuntiin on taajamasta pyörätiet myös poispäin, paitsi länteen. Länteen päin, Kytäjälle, ja aina Karkkilaan asti kulki keskustasta aikoinaan junakin, mutta pyörätietä ei vain saada aikaiseksi. Se on suuri puute, oikeastaan häpeä. Joku vuosi sitten sen rakentaminen oli maakuntahallinnon vastuulla (muistaakseni), mutta nyt se onkin kaupungin oma hanke. Kytäjäntie on tosi vaarallinen pyöräilijälle vilkastuneen liikenteen ja ennen kaikkea raskaan liikenteen takia. Sinne en lähde, paitsi kiertoteitä! Siinä tullaankin Hyvinkään yhteen erikoisuuteen ja erinomaisuuteen. Vaikka Hyvinkää on suuresti pientalovaltainen, se on kuitenkin kompakti alue – viimeisten omakotitalojen tai autoliikkeen verkkoaidan jälkeen alkaa maaseutu, ja maaseudun omat pikkutiet! Sen arvon ymmärtää myös sunnuntaipyöräilijä, joka siirtyy kaupungista hetkessä täysin eri maailmaan. Hiljaisella hiekkatiellä pyöräilijä haistaa maatalon savun, heinän ja viljan tuoksun, kuulee kukon kiekumiset, lampaat ja lehmät – ja joutuu väistelemään vain satunnaisia hevosen lantakasoja! KONE Oyj:n tehtaiden hissitorni tai sairaalan valkeat rakennukset näkyvät kauas hiljaiselle hiekkatielle, jossa ulkoilija on ristiriitaisista aistimuksistaan ymmällään.

Kirjoittaja ei suinkaan jäänyt ensimmäiseen pitkään ja loivaan ylämäkeen, tarina jatkuu. Myös matka jatkui, olin jo Kittelän mailla, missä Vantaanjoki leviää tulva-aikoina lähes järveksi. Osa matkastani kulki samoja teitä pitkin, jotka kuuluvat kaupungin yhteen ”Kotikaupunki tutuksi” -pyöräreittiin. Näitä reittejä on julkaistu netissä ja esitteissä ainakin 6 erilaista. Ei huono ollenkaan, ja suuret plussat reitin varrella olevien merkittävien kohteiden taustatiedoille! Kittelästä suuntasin Hyvinkäänkylään, sieltä Åvikin harjulta alas Hyrian alueelle (ent. maaseutuopisto) ja edelleen moottoritien toiselle puolelle. Mutta toppuutellaan vähän. Nyt olemme hyvinkääläisittäin ja myös kansallisesti merkittävillä seuduilla. Hyvinkäänkylästä, Åvikin palvelukeskuksen ja harjun alueelta löytyy vanhinta rakennettua Hyvinkäätä, ja lisäksi vielä maastossa pätkä ikivanhaa Helsinki–Hämeenlinna-tietä. Tiestä löytyy mainintoja ainakin 1500-luvun lopulta! Oma reittini eteni nyt länteen päin, kohti Kytäjoen peltoaukeita, kohti kääntöpistettä. Reittivalintaani ei ollut piirretty opaskarttoihin, ei siellä myöskään kerrottu viljapellossa juoksevasta kaurisperheestä, ei korkeuksissa kaartelevasta hiirihaukasta eikä merikotkasta eikä kesantopellon yläpuolella lekuttelevasta tuulihaukasta. Lämmin, hieno syyskuun alun päivä täytti odotukset – ja pyörän päällä tapahtui jotain yllättävää:

Åvikin mäkeä laskettelen
mustalla pyörällä Ruotsin
Kiskot on edessä, jarruttelen
tuolla mä nautin leivät ja kahvin
Suoraa riittää, peltoja näkyy
hyvä on pyörällä mennä
Kohta mun ympäri kääntyä täytyy
polkea teillä – ellen lennä!
Taas on kovan työn vuoro
kun edessä on Åvikin mäki
Rankka on Åvikin mäki …
pitkä on Åvikin mäki …
laulaa Hyrian kuoro!

Alla aiheeseen liittyviä linkkejä. Ylimmässä kaupungin pyöräreittejä, alimmassa Samppa Mustosen Hyvinkään kuvia
https://www.hyvinkaa.fi/asuinymparisto-ja-rakentaminen/liikenne/pyoraily/
http://www.hyvinkaakuvat.com

Read Full Post »

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty! 

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan. 

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Read Full Post »

Jokin outo lamaannus tai väsähtäminen hiipi hiljaa perheemme arkeen vuoden 2020 tammikuussa. Ei se kokonaan voinut johtua lumettomasta, harmaasta maisemasta. Se oli jotakin muuta, jotakin selittämätöntä – siihen asti, kunnes vaimoni antoi vinkin uutuuskirjasta ”Mika Waltarin Helsinki” (Juha Järvelä, 2019). Siinä se oli, Helsinki-sana mainittu! Marraskuinen Kallion retkeni ei siis pitkälle riittänyt, oli pian saatava uusi annos kantakaupungin mukulakiviä, massiivisia kivijalkoja, raskaita ulko-ovia, korkeita torneja, katujen yllä risteileviä ties-mitä-johtoja, hälinääkin. Siihen viidakkoon halusin taas työntyä, ja ihan vapaaehtoisesti. Vaimonikin heräsi kirjoittajamiehensä innostuksesta ja alkoi tsempata siippaansa tulevan retken valmisteluissa. Mutta mikä olisi blogimiehen seuraava kohde? Jokin kokonainen uusi kaupunginosa, vai mikä? Ei, nyt otetaan vain yksi katu, ja se on Ullanlinnan Tehtaankatu!

Miksi juuri Tehtaankatu? En oikein tiedä, en ole vieraillut kaverillani, joka olisi asunut Tehtaankadulla, en ole saattanut tyttöä Schalinin talon opiskelijaboksiin, en ole sukua maamme ensimmäiselle presidentille K.J. Ståhlbergille, joka asui Ricardo Björnbergin suunnittelemassa ja v. 1901 valmistuneessa upeassa uusrenessanssitalossa Tehtaankatu 4:ssä, mutta olen kyllä saattanut kouluajan kesätöissä viedä elintarviketilauksen jakeluauton apumiehenä ravintola Sea Horseen (Tehtaankatu 9 – Kapteeninkatu 11), sillä läheisen Pietarinkadun perunatoimituksesta on selvä muistikuva. ”Tehtaankadun äänet” eivät nekään ole millään tavalla koskettaneet kirjoittajaa, tuiki tavallista, ei-poliittista kansalaista. Hakemalla hain oikeutusta liittää Tehtaankatu juttuni otsikkoon, ja löysin viimein tärkeän yhteyden. Tehtaanpuiston yhteiskoulu oli aikoinaan urheilukoulun maineessa. Monet sen oppilaista kuuluivat tunnettuun pesäpalloseuraan nimeltä HPL (Helsingin Pallonlyöjät). Kun seuran menestys aikuisten sarjassa alkoi hiipua 1960-luvun alussa, siirtyivät monet HPL:n pelaajat omaan seuraani Herttoniemen Urheilijoihin. Sen lisäksi muistan kovat oppikoulun pesäpallo-ottelut Tehtaanpuistoa vastaan. Ja se kovin oli vuonna 1963. Oma joukkueeni ja oma kouluni Kulosaaren yhteiskoulu sen voitti, mikä tiesi jatkoonpääsyä Helsingistä ja aikanaan loppuottelua Sotkamon koulua vastaan. Kuliksen pojat, kera oman torvisoittokunnan ja parin vaunullisen verran koulukavereitamme (+ rehtori ja useita opettajia), matkasivat junalla Sotkamoon. Siellä voiton vei Kulosaari, ja torvi soi! Tiesitkö, että Tehtaanpuiston yhteiskoulu ei sijaitsekaan Mikael Agricolan kirkkoa ympäröivässä Tehtaanpuistossa, vaan Eiran puolella Ehrensvärdintiellä? Tänä päivänä tyylikkäässä rakennuksessa vaikuttaa steinerkoulu Elias-koulu.

Kiipesin ylös Laivasillankatua ja olin valmis aloittamaan päivän urakkani. Läheisen Pyhän Henrikin katedraalin ovi oli auki. Kirkkosali oli autio, muttei hiljainen – vahva urkumusiikki täytti tilan. Istuin alas, hiljennyin ja kuuntelin. Urkuri ei voinut tietää, että saatteli soitollaan matkaan Tehtaankadun turistin mitä hienoimmalla tavalla. Päivän tavoite oli kävellä Tehtaankatu päästä päähän, katsella ja kuunnella, kurkkia sisäpihoille, nähdä yksityiskohtia, nautiskella. Kävellessäni eteenpäin karhean komea jugendrakennus seurasi toistaan, kortteli korttelilta. Niin, jugend-retkeksi se taas meni – Helsinki kun on yksi maailman upeimmista jugend-kaupungeista! Sen huomaavat parhaiten ehkä vain ulkomaalaiset, kuten Yhdysvaltain entisen suurlähettilään vaimo Cody Douglas Oreck, joka helsinkiläisen jugendin innoittamana kirjoitti tekstin kuvakirjaan ”Storybook Helsinki and beyond”. Ja Tehtaankatu, mitä kaikkea sen vierille onkaan noussut; arvotaloja, suurlähetystöjä, (melkein kadun varrella olevat) maineikas teatteri ja parikin perinteikästä ravintolaa, v. 1908 valmistunut ala-aste, puistoja, kaksi kirkkoa ja yksi satutalon näköinen sairaala. Tehtaita ei suunnitelmista huolimatta kadun varsille noussut Fazerin Mestaritaloa lukuunottamatta, mutta jo päätetty kadun nimi jäi pysyväksi.

Tehtaankadusta tuli kummikatuni! Miten aion uutta kummikohdettani hoitaa ja vaalia, sen aika näyttää. Kotimainen kummikatu tai kummikaupunki on varmasti myös Greta Thunbergin mieleen; ei tarvitse matkustella kauaksi eikä enää yhtään lisätä kasvihuonekaasuja ilmakehään. Omalla vähäpäästöisellä ”etelänmatkallani” oli lentokoneenani Google, baaritiskinäni kirja “Puhvelista Punatulkkuun” (Kaija Ollila, Kirsti Toppari) ja rantatuolinani oli huippusivusto korttelit.fi. No, vähän tarvittiin apua myös Ventoniemen Helsingin bussilta.

Matka käynnistyy Helsingin Eteläsatamasta, ja kahvilla Vanhassa Kauppahallissa.

Päivää alkaa vähitellen valjeta. Jo näkyy Valkosaari sekä Luoto.

Tehtaankadun alkupää. Vasemmalla Pyhän Henrikin katedraali (E.B. Lohrman, 1860), oikealla Tehtaankatu 1 (Armas Lindgren, 1914).

Tehtaankatu 4 (Ricardo Björnberg, 1901)

Tehtaankatu 4:n tunnettuja asukkaita: maame ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg sekä Nobel-palkittu tutkijamme sekä fysiologi Ragnar Granit.

Tehtaankatu 16 ”Domus” (G.W. Nyberg, 1907)

Tehtaankatu 3:n yksityiskohta (Josef Stänbeck, 1902). Talon suunnittelija lienee tunnetumpi kirkkoarkkitehtinä.

Tehtaankatu 7 ”Sampsa” (Vilho Lekman ja J.W. Tikka, 1909). Talossa asui mm. Mika Waltari kouluikäisenä ja nuorena aikuisena vv. 1914–1930.

Tehtaankatu 7:n yksityiskohta. Tehtaankadun rakennukset valmistuivat pääosin 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

Tehtaankatu 20 ”Tammi” (Kaarlo Oila, 1907)

Tehtaankatu 22:n kivijalkamyymälä.

Kuvan keskellä ruskeanharmaa Schalinin talo, Tehtaankatu 9. Sokea pianonvirittäjä Herman Schalin oli myös etevä liikemies. Hän rakennutti kivitalon Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmaukseen (Usko Nyström, 1902). Vasemmalla Tehtaankatu 11 (Lars Sonck, Matti Finell, 1929).

Schalinin talon ulko-ovessa jugend-aikakauden koristelua.

Schalinin talon v. 1934 perustettu ravintola Sea Horse on valmiina tämän päivän lounastarjoiluun.

Kapteeninpuistikko Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa.

Tehtaankadun lapsia.

Tehtaankadun koulu, nykyisin Tehtaankadun ala-aste, Tehtaankatu 15–17 (Albert Nyberg, 1908).

Tehtaankatu 19, As. Oy Koivu (Paavo Björk, 1904)

Eiran sairaala (1905) ja punertava lisärakennus (1910), Tehtaankatu 28–30 (Lars Sonck). Taustalla kellertävä rakennus Tehtaankatu 26 (Mauritz Gripenberg, 1903).

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23 (Lars Sonck, Arvo Muroma, 1935)

Yksityiskohta Mikael Agricolan kirkon kirkkosalista.

Tehtaankadun loppupäätä Eiran sairaalan kohdalta länteen. Taustalla Hietalahden telakan nosturi.

Kahvitauolla pikku kahvilassa nimeltä Lilla Fabrik! Palvelu pelasi englanninkielellä. Tilasin kahvini pariksi korvapuustin selvällä suomenkielellä. Onnistui!

Tehtaankatu 34 c (Väinö Vähäkallio, 1911). Vasemmalla Irlannin suurlähetystön talot. Ne suunnitteli Armas Siitonen vuosina 1918–20 alunperin yksityisasunnoiksi. Klassinen rakennustyyli poikkeaa Tehtaankadun valtavirrasta, jugendtyylistä.

Ehrensvärdintien Elias-koulu, entinen Tehtaanpuiston yhteiskoulu. Kadulla tapaamani oppilaat tunsivat koulutalon historiaa, tiesivät ainakin koulun entisen nimen!

Tehtaankadun monilta poikkikaduilta on näkymä Kaivopuistoon, Meripuistoon – ja merelle.

 

Read Full Post »

Lukija on saattanut ihmetellä blogikirjoittajan aihevalintoja – niitä kun näyttäisi olevan enimmäkseen vain kahdentyyppisiä. Joko sitä painellaan pitkin pohjoisen Uudenmaan pellonreunoja reppu selässä ja kamera kaulassa, tai sitten sitä huidellaan pitkin pääkaupungin tuulisia katuja reppu selässä ja kamera kaulassa. Kirjoittajaa tilanne ei huolestuta yhtään, niin kauan kun vain jaksaa liikkua ja olla eri asioista kiinnostunut, edes muutamasta. Helsingin Käpylässä syntyneenä ja työn takia aikuisena Helsingistä pois muuttaneena tunnen jatkuvaa kaipuuta nuoruuteni maisemiin ja kauan sitten koettuun, samoin kuin tuntee jalkansa amputaatiossa menettänyt – kaikki kunnossa, mutta jalkaa vain särkee. Olin jo parin viikon ajan valmistellut seuraavaa Helsingin matkaani. Mikä olisi kupletin juoni, ja mihin päin suuntaisin? Kävisikö Kallion kaupunginosa? Mitä omakohtaista löytäisin Kalliosta? Nyt otettiin vanha konsti käyttöön: Kallion kartta printteristä pöydälle, kartan viereen nuppineulat, ja sitten vain pohtimaan, mitkä kohteet olisivat niin merkityksellisiä, että niihin upottaisin punapäisen nuppineulan (nuppineula kuulostaa paremmalta kuin pieni nappi vaimoni ompelurasiasta). Kallio-päivän reitin valmistelu sai alkaa.

Kallion kaupunginosaan kuuluu myös Hakaniemi ja Siltasaari, mutta nyt liikun alueella, jota rajaavat Töölönlahti (Eläintarha), Helsinginkatu ja Hämeentie. Pieniä poikkeuksia tehdään, ja niille on hyvät perustelut. Retkeni voisi hyvin olla jatko-osa Katajanokan jugendille, koska niin paljon jugendkomistuksia löytyy myös Kalliosta, edustavimpina Kallion kirkko, Hakaniemen kauppahalli, torin laidan Ahtola ja Haka, Kallion kirjasto, monet rakennukset Karhupuiston reunamilla, ja Siltasaaressa Paasitorni sekä länsipään asuirakennukset. Ajattelin kuitenkin tarjota lukijalle suloisen sekasotkun, jossa on kaikkea mahdollista – kuten elämässä yleensä. Lähdin nousemaan Ympyrätalon ja Arenatalon välistä Siltasaarenkatua pitkin kohti Toista linjaa koleassa ja viimaisessa syyssäässä. Hyvin pian tavoitin ensimmäisen kohteeni: Toinen linja 15. Tänään paikalla kohoaa 8-kerroksinen tummanharmaa rakennus, mutta 1920-luvun puisessa rakennuksessa oli vain kaksi kerrosta, peltinen aumakatto ja tyypillinen korkeahko kivijalka. Tässä asuivat äitini isovanhemmat Oskar ja Rosa Rask melko pitkään, vv. 1907–1932. Missä ja miten isoisovanhempani, Porvoon suunnalla syntynyt täysin ruotsinkielinen Oskar ja suomenkielinen Jämsän tyttö Rosa olivat toisiinsa tutustuneet? Arvoitus ei enää koskaan selviä, ei vaikka kuinka Kallion katuja astelisin. Oli mentävä eteenpäin. Koleus iski seisahtelijaan, pian saattoi tulla räntääkin.

Seuraavaksi Alppikadulle, sieltä Kallion kirkon kautta Karhupuistoon, tästä edelleen Franzenian pihalle … vai menenkö ensin Fleminginkadun ja Helsinginkadun kulmaukseen? Torkkelinmäkikin oli katsastettava ja viimein tulisin Ässärykmentin muistomerkiltä Alli Tryggin puistosta alas Hämeentielle. Niin, ja kyllä Stadin Arskan patsaskin Matti Heleniuksen puistossa on tsekattava – sinne myös nuppineula! Reitin varrella on tyylikäs Kuntatalon rakennus (aik. Kaupunkien talo), jossa työskentelin kaksi vuotta 1980-luvun alussa, ja Fleminginkatu 18:ssa asui isäni ja hänen vanhempansa vv. 1920–24. Isänisäni oli arvostettu kirjansitoja; hän sai kutsun Sortavalasta valtioneuvoston kirjapainoon Helsinkiin 1900-luvun alussa! Lopulta paikkoja ja rakennuksia Kalliossa, jotka puhuttelivat, olikin yllättävän monta. Kallion kaupunginosan ilme on muuttunut sadan vuoden aikana valtavasti. Kun 1960-luvun lopulla kävelin pimeänä aikana Franzenian iltaluennolta pitkin Helsinginkatua kohti Kurvia, edelleen Vilhonvuorenkadulle ja sieltä alas Sörnäisten rantatien bussipysäkille, vilkuilin kyllä muutaman kerran olkani yli, olinko saanut seuraajia. En ollut, mutta eipä opintolainaa nauttivassa opiskelijahepussa olisi ollut mitään kiinnostavaa, ei mitään vaihtoarvoa. Iloiset Block Partyt olivat vielä kaukana näiltä kulmilta. 

Pöydällä kartan vieressä oli jäljellä enää yksi nuppineula. Se oli muita nuppineuloja paljon suurempi. Sijoitin sen Hämeentien, Haapaniemenkadun ja Kaikukadun väliselle alueelle – lipsahti siis vähän jo Sörnäisten puolelle! Tällä kentällä, Haapaniemen kentällä (nyk. Väinö Tannerin kenttä), oli nuorelle pojalle kuten niin monelle muulle helsinkiläiselle pesäpallon harrastajalle – ja erityisesti kalliolaisille harrastajille – suuri merkitys 1950- ja 60-luvuilla. Myös me herttoniemeläiset koimme TMP:n (Työväen MailaPoikien) kotikentän kuin omaksemme. Kentällä pelattiin monia nuorten turnauksia, opimme tuntemaan muita stadilaisia pelaajia ja tutustuimme erityisesti TMP:n pelaajiin – myös tyttöihin! Jostakin syystä me HerU:n (Herttoniemen Urheilijat) pojat pelasimme usein harjoituspelejä TMP:n naisten edustusjoukkuetta vastaan. Aika tasoissa mentiin! Maineikasta, aikanaan hiekkapintaista kenttää peittää nyt keinonurmi; pesäpallo on vaihtunut muihin lajeihin. Mielikuvissa näen pesäpallon yhä pomppivan läpi kentän kohti Elannon jättimäisen pääkonttorin kaarevia portteja. Kentän laidalla istuu TMP-ikoni Rafa keppeineen. Kone Oy:n logo hammaspyörineen välkähtelee Sörnäisten rantatieltä. Hämeentiellä on liikennettä, mutta se soljuu rauhallisesti eteenpäin. Tuomarin pillin vihellykseen sekoittuu Käpylän ja Arabian ratikoiden kitinä ja kolke – aivan kuin ne vaikeroisivat. Ehkä ne jo aavistavat Haapaniemen kentän ja Stadin pesäpallon tulevat muutokset.

Kallion kirkon torni ja sen ympärillä levittäytyvä Kallion kaupunginosa syksyllä 2019. Hakaniemen kauppahalli on huputettu perusteellisen saneerauksen vuoksi.

Hakaniemen torilla käydään vielä kauppaa ulkona perinteiseen tyyliin.

Aamukahvilla kauppahallin upeissa väistötiloissa torin laidalla.

Porthaninkatu vie ylös Kallion kirjastolle.

Toinen linja. Talon no. 15 (korkea tumma rakennus) paikalla oli 1900-luvun alussa, aina 1950-luvulle asti 2-kerroksinen puutalo.

Toinen linja v. 1908. Talo no. 15 on vasemmassa reunassa (Helsingin kaupunginmuseo HKM, Signe Brander).

Kuntatalo Toisella linjalla (aik. Kaupunkien talo).

Heikki Häiväojan veistos Urbanisti (1982) Kuntatalon edustalla.

Kolmannen linjan ylimmällä kohdalla. Juha Vainion ja Fredin (Matti Siitonen) tunnetuksi tekemän kappaleen ”Kolmatta linjaa takaisin” alkuperäisversiossa nuori nainen kävelee sateessa miettien elämäänsä. Ehkä myös kuvan nainen?

Fleminginkatu 18 – Helsinginkatu 21. Isäni ja hänen vanhempiensa Helsingin koti vv. 1920–24.

Franzenia (Väinö Vähäkallio, 1930) Helsinginkadun puolelta. Rakennuksessa oli paljon luentoja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan puolelta 1960-luvulla.

Torkkelinmäen tyylikkäitä taloja ja pihoja.

Torkkelinmäen värikkäitä rakennuksia.

Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad 1912)

Kallion kirjaston sisätiloja.

Karhupuisto Agricolankadun ja Viidennen linjan välissä. Puiston tunnus Mesikämmen muurahaispesällä (Jussi Mäntynen, 1931).

Karhupuiston pysäkillä.

Viidennen linjan jugendtaloja: vas. Kivikallio (J.W. Tikka ja W.G. Palmqvist, 1909) ja Ihantola (O.E. Koskinen, 1907) .

Kallion maamerkki Kallion kirkko (Lars Sonck, 1912) näkyy kauas.

Kallion kirkon jugendaiheisia koristekuvioita.

Kallion kirkon urut. Kirkko on avoinna yleisölle useina tunteina mm. hiljentymiselle ja urkumusiikista nauttimiselle.

Kallion kirkko.

Ässärykmentin muistomerkki (Aarre Aaltonen, 1940) Alli Tryggin puistossa Hämeentien pohjoispuolella.

Kaikukuja nousee ylös Hämeentieltä.

Hämeentie remontissa v. 2019.

Väinö Tannerin kenttä (aik. Haapaniemen kenttä) Kaikukadun ja Haapaniemekadun välissä.

Elannon pääkonttorin (Väinö Vähäkallio, 1928) kaarevat portit. Montako pesäpalloa portit ovat nielaisseet?

Read Full Post »

Olinko mennyt jo paikan ohi? Kysytäänpä, kun apu on ihan vieressä, Sofiankadun toisella puolella. Helsingin kaupungintalon aulavahtimestari nousi tuoliltaan kuin KymJp:n varusmiespäivystäjä, ja vastasi tiedusteluuni ennen kuin olin saanut sen loppuunkaan. Palvelu pelasi, ja nyt oli osoite tiedossa; maineikas Jugendsali löytyi osoitteesta Pohjoisesplanadi 19. Lars Sonckin suunnittelemaa entistä Privatbankenin tyylikästä holvisalia isännöi nyt Robert’s Coffee, mutta kyllähän kahvilanpito saliin hyvin sopi. Salin arkkitehtuuria, sen kattomaalauksia ja yksityiskohtia kahvikupposen ääressä katsellessani alkoi Helsinki-päiväni ohjelma vahvistua – jatketaan tällä linjalla, en haahuile ympäri kaupunkia, vaan keskityn jugendrakennuksiin Katajanokalla, paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Taustatyö oli tehty, olin selvittänyt ja printannut Katajanokan kymmenien jugendrakennusten tiedot (osoite, rakennusvuosi, suunnittelija), ja nyt testattaisiin löytäisinkö As. Oy Wellamon ja monet muut 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa valmistuneet rakennukset. Ja miltä kaikki näyttäisi ja tuntuisi? Seikkailu sai alkaa!

Helsinki on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimpiä jugendkaupunkeja – pääkaupungistamme löytyy peräti 600 kansallisromanttista jugendrakennusta, monet niistä niin tuttuja, ettei tule miettineeksi niiden rakennus- tai arkkitehtuurityyliä! Katajanokalla on suhteellisen pienellä alueella oikea jugendrakennusten keskittymä. Satamakadun, Kruunuvuorenkadun, Vyökadun ja Laivastokadun rajaamat korttelit (noin karkeasti) kävelee ja silmäilee läpi parissa tunnissa, mutta ei ole ollenkaan kiellettyä välillä pysähdellä, nostaa katse ylöspäin ja tutkia erkkereitä, torneja, erimallisia ikkunoita ja seinien kohokuvioita vähän tarkemmin. Hassua kyllä, alueen maineesta huolimatta, turisteja ei ohitseni vyörynyt eikä vastaan tullut! Vain Uspenskin katedraalin ympärillä oli kuhinaa, ja tietenkin Aleksilla, Espalla, Senaatintorilla, ja lokkien seassa Kauppatorilla. Yksin kävellessä saa pysähdellä oman aikataulunsa mukaan, mutta nyt olisin mielelläni osallistunut Katajanokan jugendin opastetulle kierrokselle. Sellaisia järjestää mm. Helsingin kaupunginmuseo ja Katajanokkaseura. 

Aloitin oman kierrokseni Satamakadulta, Tove Janssonin puiston luota – jonka tuntumassa on tietenkin Janssonin lapsuus- ja nuoruusajan koti (Luotsikatu 4). Kerrotaan, että Muumien luoja olisi saanut teoksiinsa vaikutteita Luotsikatu 1:n hienosta jugendtalosta, Luotsilinnasta (tunnettu myös Tallbergin talona). Luotsilinnan suunnitteli arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarinen, joiden piirustuspöydältä on lähtöisin myös muita Katajanokan jugendrakennuksia. Etenin verkkaisesti ylös Luotsikatua tietäen, että tällä vauhdilla kävelisin täällä vielä huomennakin. Hidasteita tuli myös ylhäältä, kun pohjoiselle taivaalle nousseet pilvet alkoivat varoittamatta sataa, ja matkani keskeytyi hetkeksi Luotsikadun ovisyvennykseen. Sateen loppumista odotellessa pohdin, olisiko mahdollista päästä johonkin taloon sisälle, tutkailemaan porraskäytävää, vanhoja hissejä, seinien ornamenttejä …? Sellainen järjestyi yllättävän helposti; oven vieraalle kulkijalle avanneet nainen ja mies eivät kyselleet motiivejani. Huolimatta epäilyttävän suuresta ja painavasta repusta pääsin kurkistamaan jopa parinkin jugend-rakennuksen ala-aulaan! Toinen rakennuksista oli Luotsikatu 5:n maineikas EOL-talo. Ovet olivat avautuneet jugendin maailmaan!

Matkallani apuna mm:
Arkkitehtuuriopas Helsingin jugend (Helsingin kaupunginmuseo)
Jugend Suomessa (Hämäläinen Pirjo)
korttelit.fi (nettisivusto rakennusten tunnistamiseksi)

Jugendsali, Pohjoisesplanadi 19, Helsinki

n

Jugendsalin fresko, Vilho Sjöström

Jugendsalin kiviveistokset, Valter Jung

Upeassa Jugendsalissa nauttii kahvihetkestä.

Vas. Luotsikatu 1, Luotsilinna (Gesellius-Lindgren-Saarinen) ja oik. Luotsikatu 2, Aeolus (Selim A. Lindqvist)

Luotsikatu 4, Tove Janssonin lapsuuden ja nuoruuden ajan kotitalo.

Luotsikatua pohjoisesta päin.

EOL-rakennus, Luotsikatu 5 (Gesellius-Lindgren-Saarinen).

EOL-rakennuksen ulko-ovi.

EOL-rakennuksen ala-aulaa.

Semafor, Luotsikatu 7 (Bruno Ferdinand Granholm)

Aeolus, Satamakatu 5 (Selim A. Lindqvist)

Aeolus-rakennuksen ulko-ovi.

Aeoluksen seinäkoriste ja rakennusvuosi.

Rakennukset Kontio (Waldemar Wilenius) ja Kataja (Usko Nyström, Petrelius, Penttilä) Kruunuvuorenkadulla.

Kontio-rakennuksen yksityiskohta.

Kataja-rakennuksen yksityiskohta.

Kruunuvuorenkatua etelästä päin.

Katajanokankatua

Takorautaportti Katajanokankadulla.

Bellona, Luotsikatu 8 (F.Oskar Helenius)

Kauppiaankatua. Keskellä Olofsborg (Gesellius-Lindgren-Saarinen) ja oik. Lietzenin talot (Georg Wasastjerna, K.V. Polon)

Lietzenin seinäkoristeita.

Norman talo, Luotsikatu 10 (von Essen, Kallio, Ikäläinen)

Norman talon yksityiskohta.

Satamamakasiini, Pikku Satamakatu 6 (Selim A. Lindqvist)

Katajisto, Laivastokatu 6 (Edv. Löppönen)

Jugend-talon portaikkoa Luotsikadulla.

Read Full Post »

Musiikkitalon jykevän kolossin jälkeen, vähän etäämmällä Mannerheimintiestä tulee näkyville tyylikäs punertavaksi maalattu rakennus. Se on ollut paikoillaan aina 1840-luvulta lähtien – ja erottuu uusklassisilla piirteillään kaikista sitä ympäröivistä lukuisista monumentaalirakennuksista. Talo on Hakasalmen huvila. Se oli aikoinaan suuren hyväntekijän, Aurora Karamzinin vanhuudenkoti, mutta viime vuosisadan alusta lähtien talo on ollut osa Helsingin kaupunginmuseoverkostoa. Olin menossa Hakasalmen huvilan näyttelyyn ”Vihan kevät – Helsinki 1918”.

Sisällissodan aika keväällä 1918 oli järkyttävä ajanjakso Suomen historiassa. Ihmisiä tapettiin ja ihmisiä kuoli vankileireillä pienen kaupungin verran, yli 37000 henkeä. Helsinki ja helsinkiläiset kokivat sodan omalla tavallaan; Tampereen kaltaista yhteenottoa punaisten ja valkoisten välillä ei kaupungissa koskaan käyty. Helsinki oli punaisten määräysvallassa alkuvuoden 1918, ja vasta saksalaisten mukaantulo mursi punaisten ylivallan. Muu Suomi oli asteittain saatu valkoisten hallintaan. Jotkut saattoivat elää sisällissodan aikaisessa Helsingissä lähes normaalia elämää – ehkä niin tekivät äitini vanhemmat ja myös heidän vanhempansa, jotka olivat muuttaneet Helsinkiin 1800-luvun lopulla. Mutta aikaa leimasi levottomuuksien lisäksi myös pitkään jatkunut elintarvikepula. Työtön, entinen tehdastyöläinen saattoi liittyä punakaartiin vain saadakseen leipää itselleen ja perheelleen …

”Oli veljeään vastassa veli nyt
vaan he kumpikin kaatuivat puolesta maan
Lumi valkea peittona heillä vain on
ja kummankin hauta on tuntematon …”
(Laulusta ”Ruusu on punainen”, suom. sanat Sauvo Puhtila) 

Hakasalmen huvilan näyttelysalit olivat aamupäivällä melko tyhjät. Ruuhkia tulisi vasta myöhemmin päivällä. Salien hiljaisuudessa eläydyin nayttelytaulujen ihmisten kokemuksiin ja viime vuosisadan alun Helsinkiin. Näin Töölönlahden toisella puolella Työväen talon torniin syttyneen punaisen lyhdyn – ja näin taistelujen tauottua vangittujen jonot sekä saksalaisen tykkitulen jäljet rakennusten ja siltojen kupeissa. Oliko kaikesta vain sata vuotta? Astelin viimein ulos näyttelytilasta ja lähdin kävelemään Mannerheimintietä pohjoiseen, kohti Laakson sairaalaa tuttua tapaamaan. Nyt ei vastaani tullut saksalaisten joukkoja Huopalahden suunnalta, mutta jokin kolonna tästä oli kyllä hiljattain kulkenut: kevyenliikenteen väylällä Hotelli Scandian edustalla oli tuoreita kavioiden jälkiä – ja kasoittain hevosten jätöksiä! Vaarattomia liukumiinoja.

Hakasalmen huvila, Mannerheimintie, Helsinki

Hakasalmen huvila, Helsinki (E.B. Lohrmann)

Vihan kevät – Helsinki 1918 -näyttely

Vihan kevät -näyttely

Valkokaartilaisia, Helsingin kaupunginmuseo HKM

Helsinkiläiset naiset valmistavat patjoja ja tyynyjä valkokaartilaisille ja punaisten vangeille (HKM)

Valkokaartilaisia (HKM)

Punakaartilaisia (HKM)

Punakaartilaispariskunta (HKM)

Punakaartilaisia (HKM)

Helsingin Työväentalon torni on saanut osuman (HKM)

Sisällisodan aikainen Helsingin keskustan kartta, jossa mm. saksalaisten ja punakaartilaisten taistelupaikkoja (HKM)

Helsingin Pitkälläsillalla veneiden barrikaadi ja etualalla ruumisarkkuja (HKM)

Venäläisten aikainen Turun kasarmi Helsingissä on palanut. Nykyään kasarmin paikalla on Lasipalatsi (HKM)

Punaisten hautoja Helsingin Mäntymäellä (HKM)

Vangin sormus (HKM)

Read Full Post »

Minkä julkisen, helsinkiläisen rakennuksen piha-alueella on sekä Matti Pohdon hautamuistomerkki että keisari Aleksanteri I:n rintakuva? Ei ehkä ihan helppo kysymys, eikä kaikkein sopivin ”Haluatko miljonääriksi” -visailun aloituskysymykseksi. Kaverille kilauttelukaan ei välttämättä auttaisi? Ja täysin oikeassa vastauksessa on yksi suuri hankaluus; Aleksanteri I:n rintakuva kun on hiljan viety kyseisen rakennuksen pihanurmelta pois. Vielä joku vuosi sitten näin ei ollut. Suuriruhtinaskautemme ensimmäisen hallitsijan Aleksanteri I:n muistomerkki (tot. Ivan Martos) on seikkaillut niin Turussa kuin Helsingissäkin useissa eri paikoissa, mutta vielä keväällä 2013 se sijaitsi Kansalliskirjaston pihalla, eteläpuolen nurmialueella. Muistan itsekin ottaneeni muistomerkistä kuvan, mutta niin vain kävi, etten kovalla etsimiselläkään enää kuvaa arkistoistani löytänyt. Keisari oli hävinnyt sieltäkin!

Olin päättänyt palkita itseni käynnillä Kansalliskirjastoon samalla, kun muut syyt veivät miehen Helsinkiin. Palkkio tulisi siitä, jos kestäisin Kampin hammaslääkärikeskuksessa tehtävän ”pienen” etuhampaani fiksauksen (mikä ei kotikaupungissani ollut onnistunut). Se fiksaus olisi kyllä pitänyt tehdä jo noin v. 1963, jolloin sain harjoituksissa veljeni lyömän pesäpallon leukaani. Toisesta etuhampaastani irtosi silloin pikku siivu, mistä ei mitään kosmeettista haittaa kummempaa ilmennyt kuin vasta 54 vuotta myöhemmin. Säästän lukijan yksityiskohdilta, mutta viime heinäkuinen hammasjuuren särky oli jotakin….  Se säteili koko päähän, eikä kirjoittajasta ollut muuhun kuin särkytablettien ahmijaksi. Se oli se etuhampaan pieni nirhauma, sen olivat bakteerit viimein keksineet! Näin asiat ja tapahtumat risteilevät sekä polveilevat, ja pääsemme sujuvasti siirtymään kansallispelistämme Kansalliskirjastoon! Tätä käyntiä olin odottanut muutenkin jo pitkään; edellinen käyntikerta kun oli ollut joskus v. 1967. Talo oli kokenut taas kerran mittavan peruskorjauksen (2013–2015) – nyt oli hyvä aika käydä vierailulla. Valmistelin kirjastoon tutustumista paljon enemmän kuin aikoinaan nuorena matematiikan opiskelijana, ja juttuni lopuksi jaan muutaman vinkin, joita itse lueskelin ja joista ammensin tietoa retkeäni varten.

En tullut Kansalliskirjastoon etsimään jotakin tiettyä kirjaa, vaan kirjoittajaa kiinnosti tällä kerralla itse rakennus, sen tunnelma, lähes 200 vuoden takainen rakennustaide ja sen detaljit. Parasta olisi ollut päästä mukaan opastetulle kierrokselle, mutta ne eivät usein osu lääkärikäyntien kanssa yksiin. Oman, itsejohtoisen kierrokseni: kupolisali–eteläsali–pohjoissali–rotunda loppuvaiheessa huomasin vielä kertaalleen pysähtyväni keskelle kupolisalia ja keskustelevani vierelläni seisovan tuntemattoman miesvieraan kanssa monista kirjastoon liittyvistä kysymyksistä. Häneltä sain vinkin käydä lopuksi kellarikerroksen Galleriassa ”Sananvapaus”-näyttelyssä! Viimein hain ulko-oven viereisestä eteistilasta reppuni ja päällysvaatteeni ja astuin ulos. Suoraan vastapäätä, Unioninkadun toisella puolella, nousi korkeuksiin vielä mahtavampi luomus, Helsingin Tuomiokirkko – sekin Carl Ludvig Engelin käsialaa! Engelin uusklassista empiretyyliä näkyi senaatintorin kaikilla reunoilla! Kansalliskirjasto on ulkoapäin kohtalaisen vaatimaton, mutta kun astut sisälle, näet simpukan kuoren avautuvan – ja paljastavan kätketyn helmen! Engel ei ehtinyt nähdä rakasta työtään täysin valmiina; suunnattoman suuren työn suomalaiselle rakennustaiteelle tehnyt arkkitehti menehtyi toukokuussa 1840. Kansalliskirjasto avattiin yleisölle vain vähän myöhemmin.

Kansalliskirjasto, Helsinki

Kansalliskirjasto ja Helsingin Tuomiokirkko

Kansalliskirjaston myöhempi lisäys, Rotunda-rakennus (Gustaf Nyström)

Rotundan pilastereiden koristereliefit (Walter Runeberg)

Merkittävän kirjankeräilijän ja kirjalahjoittajan Matti Pohdon muistomerkki Kansalliskirjaston eteläisellä pihanurmikolla

Kansalliskirjaston kupolisali

Kansalliskirjaston kupolisalin katto. Lintuaiheiset hyveiden kuvat (valppaus, viisaus, laulu ja voima) suunnitteli arkkitehti Frans Sjöman ja toteutti koristemaalari Carlsson.

Kansalliskirjaston eteläsali 01

Kansalliskirjaston eteläsali 02

Kansalliskirjaston eteläsali 03

Kansalliskirjaston eteläsali 04

Kupolisalin esittelyruudulta poimittua 01

Kupolisalin esittelyruudulta poimittua 02

Kansalliskirjaston pohjoissali

Pohjoissalin länsipäädyn lunettimaalaus ”Kulta-aika” (Magnus Enckell)

Rotundan katto sisältä

Rotundan lukunurkkaus

Kahvilakerroksen näyttely, teemana Ilmari Krohn

Galleria-tilan näyttely teemana sananvapaus

Kansalliskirjaston ikkunasta

Valtioneuvoston linna senaatintorin itälaidalla (Engel)

Bockin talo (kesk.) senaatintorin etelälaidalla (Engelin ensimmäisiä muutostöitä: kauppiaan talosta kenraalikuvernöörin virka-asunnoksi)

Helsingin yliopiston päärakennus senaatintorin länsilaidalla (Engel)

Kansalliskirjasto senaatintorilta

Talvipäivän valo osuu Kansalliskirjaston kupolisalin ikkunoihin

 

Lähteitä:

”Tiedon valtakunnassa, Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto 1640–2010 (Rainer Knapas)

Peruskorjausta edeltävä rakennushistoriaselvitys:

Click to access Rakennushistoriaselvitys_220911.pdf

Read Full Post »

Mökkiläinen ei elä pelkästä halonhakkuusta eikä kuikanhuudoista, välillä on päästävä käymään pihapiiriä ja kyläkauppaa pidemmälle – varsinkin kun mökkimme lähettyvillä ei kyläkauppaa ole. Jos lähikohteet Somero, Urjala tai Humppila eivät riitä, otamme yleensä suunnaksi joko Turun tai Tampereen, joihin mökiltämme on jokseenkin sama matka. Tie Turkuun on tosin vähän yksioikoinen, mutta turvallinen ja nopea kuin Matin ja Tepon hittilaulut. Tampereen suuntaan tie on ajajalle mielenkiintoisempi, mutta vaarana on joutua Kylmäkosken jälkeen Valkeakosken ramppiin ja Hakan huutosakkiin. Mökkijaksomme lopulla perjantaina päätimme lähteä Turkuun. Tai ei niinkään Turkuun, vaan Turun saaristoon. Pohdimme eri vaihtoehtoja. Vaimoni halusi nähdä Hirvensalon ja Kakskerran, ja itse olisin halunnut nähdä Ruissalon, sen pitsihuvilat, jalot lehtipuut, ja ruotsinlaivan lipuvan ohitsemme kapeassa salmessa. Vaimoni kanta voitti. Olin ihan tyytyväinen hänen valintaansa – kunhan vain saisi nähdä merta!

Paimionjoki tuli juuri ylitettyä ja kohta tulisimme Lietoon. Teollisuushallit ja sekalainen rakennuskanta huoltoasemineen ei ole vain tuloväylämme 10-tien yksinoikeus, tätä samaa on joka puolella isompien kaupunkien tai taajamien ympärillä. Turun plussana on lähempänä kaupunkia 10-tien varrella virtaava Aurajoki ja sen jokirinteet. Lampaitakin vaelteli joen läntisellä rinteellä kuin kaupungin matkailuvideossa. Kun tullaan itse keskustaan, tuomiokirkon tuntumaan, muuttuvat näkymät täysin. En lakkaa ihailemasta vanhoja 1800-luvun kaupunkirakennuksia, ja vanhempiakin, niin Turussa, Tampereella kuin Helsingissä – ajalta, jolloin rakentajat halusivat tehdä rakennustaidetta! Olisiko Turun keskusta kovasti erilainen ilman viimeisintä suurpaloa v. 1827? Kaupungin rakennuskannasta paloi suurin osa, mutta onneksi Tuomiokirkko ja Akatemiatalo saatiin osittain pelastettua ja entisöityä. Palo alkoi Aninkaistenmäeltä, joka monelle tämän päivän kaupungissa kävijälle merkitsee helposti löydettävää parkkihallia.

Brinkhallin kartanomiljöö  Kakskerran saaressa oli yksi matkamme tavoitteista. Tv:n draamasarja Hovimäestä tuttu kartano löytyi ongelmitta. Paikka vaikutti miellyttävältä, mutta pihapiirin ja samalla koko kartanoalueen viihtyisyyttä voisi helposti nostaa nurmialueiden kukkaistutuksilla. Taloryhmän keskellä oleva pyöreä ja tyhjä nurmikko suorastaan huusi ruusuja! Kartanossa järjestetään opastettu kierros tiistaista sunnuntaihin klo 13 ja klo 15. Se jäi meiltä valitettavasti väliin, kun kuvittelimme kartanon ovien olevan auki muutenkin. Näin ei ollut. Paikka on ihanteellinen eri taidelajien esittämiseen ja myös harrastamiseen. Useiden kuvataiteilijoiden töitä oli esillä erillisissä rakennuksissa niin Kavaljeerisiivessä kuin Pakarituvassakin. Todella upeat taustat ja kulissit upeille taidetöille!

Kakskerran hautausmaa ja sen vanha kivikirkko  lähellä Brinkhallia oli toinen kohteistamme. Vanhat kirkot ovat yksi heikko kohtani – harmi vain, ettei näihin idyllisiin maalaiskirkkoihin ole useinkaan yleisöllä vapaata pääsyä edes tiettyinä kellonaikoina. Kiertelimme hyvin hoidetulla hautausmaalla hetken, ja vaimoni löysi melko pian kirkon meren puolelta laulajatar Tamara Lundin haudan. Aioimme vielä käydä Turun keskustassa, matkan oli siis jatkuttava. Aurajoen rannan iltakävelystä tai Förillä matkustamisesta ei sinä iltana tullut mitään; tummat pilvet purkautuivat juuri illan suussa turkulaisten, kansainvälisen kansantanssijajoukon ja meidän matkalaistemme päälle. Kauppiaskatua pitkin kohti parkkihallia kävellessämme pohdimme, tulemmeko joskus uudelleen samoihin maisemiin? Riittikö Kakskertaan yks kerta? Enpä usko. Haluaisin joskus nähdä Brinkhallin pihapiirin loistossaan, sellaisena kuin se varmaankin on ollut 1800-luvun alussa pian päärakennuksen valmistumisensa jälkeen.

(Brinkhallin Valoaaltoja-näyttelyn taiteilijat: Silja Selonen ja Saija Hairo.
Pakari Art -näyttelyn taiteilijat: Riitta Arosuo, Marjatta Risku, Marjukka Haikio, Ulla Iso-Järvenpää, Elise Lehikoinen.

Brinkhallin kartano Turun Kakskerrassa

Brinkhall. Oikealla kahvila Pehtoorinsiipi.

Makea piirakka ja kahvi oli reissaajien mieleen.

Aloitetaan tutstuminen Valoaaltoja-näyttelystä Kavaljeerisiivessä.

Brinkhallin Kavaljeerisiipi

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 01

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 02

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 03

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 04

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 05

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 06

Näyttely Pakari Art Pakarituvassa. Kuva 01

Pakari Art -näyttely. Kuva 02

Pakari Art -näyttely. Kuva 03

Pakari Art -näyttely. Kuva 04

Pakari Art -näyttely. Kuva 05

Pakari Art -näyttely. Kuva 06

Pakarituvan maljakko

Kakskerran kivikirkko

Kakskerran kirkko. Kuva 02

Tamara Lundin hauta Kakskerran kirkkomaalla.

Kakskerran kirkon laivalaituri

Saavutaan Turkuun

Turku Aninkaistenmäki. Taivas tummenee.

Turun kansainvälisen kansanperinnetapahtuma Europeaden osallistujia

Ilo ja hymy on kansainvälistä viestintää!

Sateinen Turku Sokos Wiklundin ikkunasta

Hyvästi Turku! (poutasään kuva löytyi arkistosta parin vuoden takaa)

Read Full Post »

Isoisälle on nimetty oma silta, isoisänsilta! Oliko nimi ihan vain keksitty, vai mihin nimen antaminen perustui? Kyllä taustalla on tositarina, kuten monet helsinkiläiset tietävät: sillan nimi tulee Mustikkamaan isoisänniemestä, jonka nimi on saatu saaressa asuneesta kalastajasta, Viktor Wilhelm Wickmanista. Jälkeläiset antoivat nimen kallioiselle niemelle ja nimistötoimikunta taas antoi nimen itse sillalle. Komea, kevyen liikenteen 144 m pitkä kaarisilta, valmistui kesäkuussa 2016 Helsinkiin Mustikkamaan ja uuden asuinalueen Kalasataman väliseen salmeen. Olihan se käytävä katsomassa, miltä uusi silta näyttää ja tuntuu. Paikka ei ollut itselleni mitenkään vieras – lukemattomia kertoja on tätä, nyt sillan ylittävää salmipaikkaa katseltu Kulosaaren sillalta joko bussin tai henkilöauton ikkunasta, tai Kulosaaren siltaa pitkin kävellä lampsiessa. Eläkeläispappa löysi juuri sopivan raon helteisen kesän aikataulustaan ja otti päivätavoitteekseen Sörnäisten ranta-alueen!

Päätin kävellä keskustasta Kalasatamaan. Tästähän tuleekin siltojen päivä, koska mennessä tulen kulkemaan Pitkänsillan kautta, ja paluumatkan aion tehdä Hakaniemen sillan kautta. Nykyinen Pitkäsilta, joka ylittää Kaisaniemenlahden, on ehtinyt kokea valmistumisensa vuoden 1912 jälkeen monenlaisia vaiheita. Silta mm. kantaa yhä rosoisia arpia graniittisissa kyljissään muistona sisällissodasta, kun saksalaisten tykit moukaroivat Pitkääsiltaa ja punaisten joukkoja. Kovin pitkä tämä silta ei ole, mutta pitempi se on ja oli kuin aikoinaan toinen silta, joka yhdisti Siltasaarta pohjoisen suuntaan Kallion alueeseen. Hakaniemen torilla ei ennen vuotta 1897 kauppaa käyty, kun koko toria ei ollut olemassakaan – oli vain matala merenlahti. Nyt maistui matkalaiselle tukevalla torialustalla kahviteltan tarjoama kupillinen kuumaa ja tuhti lihapiirakka. Oli tankattava, matkaa oli vielä runsaasti edessä.

Jos seurassani olisi kulkenut 1800-luvun helsinkiläinen, olisin minä, muualla asuva ollut tällä kerralla oppaana matkalla kohti Kalasatamaa. Muukalaisella oli käytössään kartat ja netit, vanhalla stadilaisella vain muistikuvat, jotka olivat yli sadassa vuodessa muuttuneet rajusti. Vanhus ei Sörnäisten ranta-aluetta enää tunnistanut. Missä olivat kaikki ne idylliset pikkusaaret, joilla käytiin harvoja vapaa-aikoja viettämässä? Muinoin täällä todella oli oikea Sompasaari ja Hanasaari, oli myös pienemmät saaret: Nihti, Pannukakku ja Kana. Saaret ovat jääneet täyttömaan alle, saarten välisiä salmia ei enää ole, ei tuttua seuralaiseni muistamaa kiintopistettä tuolla kauempana, missä korkean puun latvassa näkyi kalasääsken pesä. Maisemat olivat muuttuneet oudoiksi, pohtisi suralaiseni. Mutta sade, joka oli alkanut jo Hakaniemen torilla yltyi yhä, kun lähestyin Kalasatamaa. Jatkoin eteenpäin, tulin jo Suvilahden alueelle. Tuska-festarin jäljiltä paikka oli mullin mallin ja Kalasataman jatkuva rakentaminen oli muuttanut alueen vaikeaksi suunnistaa. Viimein pääsin kohteeseeni Isoisänsillalle! Siinä se nyt oli. Poutapäivänä olisin viipynyt paikalla pitempään, käynyt myös Mustikkamaan puolella, etsinyt kuvakulmia sillasta ja kaupunkisiluetista. Nyt oli tärkeää päästä lähtemään ja löytää paikka, jossa kuivatella itseään. Tietäisikö seuralaiseni, jonkun läheisen kahvilan? En nähnyt seuralaistani enää? Käänsin sillalle ja merelle selkäni ja aloin astella rantatielle päin. Silloin en myöskään nähnyt, kun vanha kalasääski nousi korkeuksiin Hopeasalmen suunnalta painava saalis kynsissään.

Matka alkaa Unioninkadulta.

Graniittinen Pitkäsilta yhdistää Kruununhaan ja Hakaniemen.

Nykyinen Pitkäsilta valmistui vuosina 1910–1912. Taustalla Kruununhaan Siltavuorenpeger.

Pitkänsillan yhä näkyviä sirpaleiden ja ammusten jälkiä sisällissodan ajoilta.

Hakaniemen torin kukkamyyjä

Varpunen seurana torikahvilassa.

Kaupunkipyörien opastaulu Näkinsillalla

Sörnäisten rantatietä itään päin Lintulahden kohdalla.

Näkymä Suvilahden voimalaitoksille.

Suvilahden kaasukellot

Tuska-festivaali on päättynyt Suvilahden alueella.

Uutta Kalasataman asuinaluetta rakennetaan.

Isoisänsilta Kalasatamasta Mustikkamaalle (insinööritoimisto Pontek).Valmistui kesäkuussa 2016.

 

Hanasaaren voimalaitos.

Kalasataman maamerkki: Kuukkeli-teos (Villu Jaanisoon)

Hakaniemenrantaa

Hakaniemenrannan valkoposkihanhia

Hakaniemen silta idästä päin. Taustalla punatiilinen Yliopiston entinen fysiikan laitos.

Miina Äkkijyrkän lehmät Hakaniemen sillan pohjoispäässä

Pyöräilijä Hakaniemen sillalla

Hakaniemen silta ja Merihaka Pitkältäsillalta

Merihaan rakennuksia

Siltojen ja kadonneiden saarien kierros sulkeutuu ja päättyy Siltavuorenrantaan.

 

 

Read Full Post »

Joku voi saada paljon hullumpia päähänpistoja, joku taas paljon fiksumpia – itse en keksinyt muuta kuin lähteä Helsinkiin. Vaimo oli ollut näkevinään miehessään pientä alavirettä ja halusi tarjota tälle vapaan perjantaipäivän, vapautuksen kodin velvotteista. Vai oliko niin, että omaa siivousosaamistani ei niin kovin korkealle arvostettu, joten, ”olisi parasta pysyä pois jaloista siivouspäivänä – tää menee helpommin näin”. En pannut vaimoni ratkaisua ollenkaan pahakseni, mutta mitä tähän nyt yhtäkkiä keksisin … Kaivoin esille Helsinki-kansioni varasuunnitelmat, ja yksi niistä näytti Töölönlahdelle. Siis kiertämään Töölönlahtea. Mitä, eikö siinä ole kohdetta ja haastetta tarpeeksi? Äkkiähän tuon kierroksen kyllä heittää, mutta vitsi onkin siinä, että kierros tehdään rauhallisesti. Ja se on tehtävä pian, sillä uhkana on, että kaupunginvaltuuston nuoret voimat ennen pitkää päättävät täyttää Töölönlahden, kuten ennen muinoin täytettiin Kluuvinlahti, ja paaluttavat Töölönlahden pilvenpiirtäjille!

Kun ottaa äkkilähdön, ei voi valita päivän säätä. Alkumatkassa tihutti vain vähän, mutta Haagan jälkeen, Mannerheimintien loppupäässä bussin ikkunoista ei juuri muuta nähnyt kuin vesinoroja. Näillä kuitenkin mentiin, kuivatellaan vaatteita sitten sopivin välein. Näin tein myös Vikke-ystäväni kanssa kauan sitten, kun eräänä syksyisenä sunnuntaina kiersimme Kytäjän pitkähkön Suolijärven. Sää oli silloinkin sateinen. Parilla nuotiolla jouduimme vaatteita kuivattelemaan. Täällä ei nuotioita viriteltäisi, mutta olin varma, että paitsi kosteutta Helsingissä olisi myös melua. En olisi voinut olla pahemmin väärässä: Töölönlahdella oli viihtyisää ja Finlandia-talon paikkeilla suorastaan hiljaista! Sen sijaan kotikaupungissani, heti aamun valjettua, kaikki urut olivat auki: lehtipuhaltimet pörräsivät täysillä, puunkaataja revitti moottorisahaansa, roska-auton kuski toi soppaan mukaan basson rytmin paukuttelemalla suruttomasti roska-astioiden kansia – ja bussissa radion aamujuontajien pälätys maalasi äänimaisemaan omat raitansa. Helsingin bussin möreä dieselmoottori peitti onneksi pian alleen kaiken muun metelin.

Jotkut retket onnistuvat, joiltakin retkiltä taas palataan kotiin likomärkinä. Jos olisin kertonut satunnaiselle kuuntelijalle, että kävin Helsingissä kiertämässä Töölönlahden, ei sitä olisi uskottu. Paremmin olisi uskottu, jos olisin sanonut uineeni Töölönlahden ympäri. Sekään selitys ei olisi ollut uskottava, koska en ole mikään erinomainen uimari; en vain saa sammakkooni oikeaa rytmiä. Oppikoulun alaluokkien uintikilpailussa oli kerran käydä hassusti, kun voimani loppuivat radan puolivälissä. Hyvin alkanut krooli oli vaihdettava loppumetreillä koirauinniksi (erittäin noloa). Jotakin hyvää ja mukavaa jäi kuitenkin käteen myös tältä kostealta Helsingin reissulta. Aina niiltä jää. Olin suunnitellut käyväni kahvilla Linnunlaulun Sinisessä Huvilassa, mutta paikka olikin kiinni (nettisivut kertoivat toista). Sattumalta löysin viihtyisän kahvila Piritan Tokoinrannasta vähän matkan päästä. Oliko kahvila ollut paikoillaan jo 80-luvun alussa, kun olin töissä Kuntatalossa Toisella linjalla, en enää muista. Retkelläni sain myös nähdä ja kuvata harvinaisuuden: täysin valkean sinisorsan! Lajien harvinaisuuksia tosin löytyy meiltä kotoakin – sellainen asuu meillä. Se tuntee kumppaninsa mielenliikkeet, antaa löysää, kun toista puristaa. Se ymmärtää kumppaninsa some- ja blogihassutukset. Se päästää hymyillen mäntysuovan tuoksuiseen kotiinsa märän ja uupuneen kumppaninsa – kunhan tämä on ensin hokannut viedä roskapussin ja hakea postilaatikolta päivän postin.

Matka alkaa Kampin Narinkkatorilta

Matka alkaa Kampin Narinkkatorilta

Sateinen Helsinki

Sateinen Helsinki

Ensimmäinen tankkauspiste, Musiikkitalon kahvio

Ensimmäinen tankkauspiste, Musiikkitalon kahvio

Töölönlahti. Taustalla Linnunlaulun puuhuviloita ja Linnanmäki

Töölönlahti. Taustalla Linnunlaulun puuhuviloita ja Linnanmäki

Finlandia-talo (Alvar Aalto) Töölönlahden eteläpäässä

Finlandia-talo (Alvar Aalto) Töölönlahden eteläpäässä

Sateesta huolimatta Töölönlahden kävelijöitä riittää

Sateesta huolimatta Töölönlahden kävelijöitä riittää

Näkymä Pohjoisen Hesperiankadun alkupäähän

Näkymä Pohjoisen Hesperiankadun alkupäähän

Oopperan käärme -taideteos (Ossi Somma, Reijo Paavilainen ja Pertti Mäkinen)

Oopperan käärme -taideteos (Ossi Somma, Reijo Paavilainen ja Pertti Mäkinen)

Linnunlaulun Villa Kivi

Linnunlaulun kirjailijatalo Villa Kivi

Töölönlahden vesilintuja

Töölönlahden vesilintuja

Valkoinen sinisorsa ja taaempana nokikana

Valkoinen sinisorsa ja taaempana nokikana

Kahvila Töölönranta

Kahvila Töölönranta

Linnunlaulun Sininen huvila

Linnunlaulun Sininen huvila

Stadin varpunen Töölönlahdella

Stadin varpunen Töölönlahdella

Linnunlauluntie

Linnunlauluntie

Aulis Junesin puuhuvila

Aulis Junesin puuhuvila

Yksityislaituri

Yksityislaituri

Kansallisooppera Töölönlahden länsirannalla

Kansallisooppera Töölönlahden länsirannalla

Linnunlaulunsillalta etelään

Linnunlaulunsillalta etelään

Linnunlaulunsillalta pohjoiseen

Linnunlaulunsillalta pohjoiseen

Ravintola Piritan ikkunasta Siltasaareen päin (Säästöpankinranta)

Ravintola Piritan ikkunasta Siltasaareen päin (Säästöpankinranta)

Tokoinrannan kahvila Piritta

Tokoinrannan kahvila Piritta

Alvar Aallon katua

Alvar Aallon katua

Keskustakirjaston pohjaa rakennetaan

Keskustakirjaston pohjaa rakennetaan

Vielä lämmittelemään ja kuivattelemaan Sanomataloon

Vielä lämmittelemään ja kuivattelemaan Sanomataloon

 

Read Full Post »

Older Posts »