Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Maaseutu’ Category

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

Joku oli suututtanut säidenhaltijan. Toukokuu 2017 oli ollut ennätyskylmä, ja etelässäkin tupsahteli satunnaisia lumikuuroja aina kuun puoliväliin asti. Snellmaninpäivänä sää näytti viimein vähän lämpenevän, mikä tuskin kuitenkaan johtui 1800-luvulla vaikuttaneesta fennomaanista, kirjailijasta ja valtio- sekä finanssimiehestä. Ei, äidit olivat saaneet muutoksen aikaan – ei vain sopinut, että äitienpäivänä, kuun neljäntenä liputuspäivänä, enää puhaltaisi kylmät tuulet. Äitienpäivänä syödään makeita kakkuja patiolla, johon paistaa lämmin aurinko, ja tuulella on nopeutta enintään 2 m/s. Kun äitienpäivä on lähtöisin Yhdysvalloista, voisi ajatella, että meilläkin kaikki päivään liittyvä on suurta. Täällä kuitenkin eletään omalla tavallaan. Suuruutta toki löytyy – sitä edustaa kaikki maan äidit ja äitien uhrautuvaisuus, niidenkin äitien, jotka eivät ole koskaan saaneet kutsua presidentinlinnaan.

Lehdet avautuvat

Luonnon tapahtumien seuraaminen kiinnostaa suomalaisia. Toukokuussa, juuri äitienpäivän alla, tapahtuu luonnossa paljon. Moni muuttolinnuista on palannut tutuille reviireilleen; on alkanut tiivis parinetsintä- ja pesintävaihe. Nopeimmilla vesilinnuilla on jo poikaset, vuokot ovat nousseet kukkimaan ja puiden silmut kasvavat nopeasti aueten viimein kukinnoiksi tai hennoiksi lehtien aluiksi. Helsingin yliopiston entinen kansleri Risto Ihamuotila on eräs julkisuuden henkilö, joka seuraa aktiivisesti luonnon tapahtumia. Onpa hän tehnyt harrastuksestaan kirjankin ”300 kasvia Suomen luonnossa”. Niin hänelle kuin itsellenikin, on tullut tavaksi tarkkailla, milloin tuomi on kukassa. Vanhoissa koulukirjoissa tuomen sanotaan kukkivan toukokuun lopulla, mutta Ihamuotilan 50 vuoden kirjanpidon mukaan aikaisin kukinta on tapahtunut jo 4. toukokuuta. Tänä vuonna ei vielä äitienpäivänä saada nuuhkia tuomen hienoa tuoksua, kuten usein lämpiminä keväinä. Luontoäiti ei kiirehdi tänä keväänä.

Etelänkevätesikko, ensimmäisiä kukkijoita etelä-Suomessa.

Lanttuperhonen kevättaskuruohon kukinnolla

Peltokortteet

Punarinta

Ensimmäiset valkovuokot lämpimällä rinteellä

Mietin, mikä mahtoi olla oman äitini suhde luontoon? Entä isoäitieni? Rantasalmella syntynyt isänäitini asui suuren osan elämästään Helsingin Käpylässä paritalon puolikkaassa ja sai tuntumaa luonnon tapahtumiin sekä vuoden kiertokulkuun hyörimällä oman talonsa takapihan kasvimaalla ja puutarhassa. Me lapsenlapset taas saimme tuntumaa aina hyväntuulisen isoäitimme tiukkaan puoleen: ymmärsimme hyvin selvästi, ettei puutarhan vadelmiin saanut koskea. Ne, kaikkein kiinnostavimmat ja isoimmat marjat, oli määrä säästää juhlapäiviin! Kaikkea muuta sai syödä niin paljon kuin vatsa veti. Toinen mummoistani, nuorena leskeksi jäänyt äidinäitini oli kaupunkilainen; Helsingissä syntynyt ja kantakaupungissa suurimman osan elämäänsä asunut. Luulen, että Arkadiankatua pitkin kävellessään vakavanpuoleinen äidinäitini antoi välillä katseen nousta kadunvarren lehmuksiin ja tunnisti oksalla laulavan pikkulinnun. Ehkä äidinäitini kierteli paljonkin Mechelininkadun toisella puolella Väinämöisen puistossa, Hietaniemessä tai Lapinlahdessa ja oppi tuntemaan koko joukon puiden ja pensaiden siivekkäitä? Oma äitini ei saanut elää pitkää elämää, mutta tiedän hänen viihtyneen luonnossa. Kasvit, kasvienkeräys ja luonnonkukat olivat hänelle tärkeitä. Kun äidilläni vielä terveyttä riitti ja perhe oli yhteisillä lomilla vuokramökeillä ja maatiloilla Vihdissä, Saimaan rannalla tai Verlassa, ei häneltä varmaan mitään puuttunut. Tai no, kerran Vihdin täysihoitolalomamme pyöräretkellä äitini pyörästä puuttuivat jarrut. Istuin pyörän tarakalla ja tunsin, kuinka vauhti kiihtyy – parivaljakkoa vietiin hurjaa vauhtia kohti ojaa! Sillä kerralla jätimme luonnonkukkien keruun, keräsimme vain itsemme ojasta takaisin pölyiselle maantielle. Miten ihmeessä siitä rytäkästä selvittiinkään? Äideillä on se jokin – luontoa ainakin!

Helsingin Malmin hautausmaalla yhdessä vaimoni kanssa. Äidit ja isoäidit saavat ruusunsa.

Ruusut maassa vanhempieni haudalla

Helsingin Malmin hautausmaata

Äidinäitini haudan skillat saavat seurakseen valkoisen ruusun

Hautausmaan naaraspeippo

Hautojen mustarastaat

Mustarastas ja orvokit

Alastomat rungot ja oksat

Helvi-äitini 1950-luvun alussa kotimme takapihalla Espoon Leppävaarassa

Vasemmassa kuvassa isänäitini Bertta (vas. hlö) näyttelyharrastuksensa parissa mahdollisesti Savonlinnassa, todennäköisesti 1910-luvun alussa. Oikeassa kuvassa äidinäitini Linnea miehensä Eino Davidin kanssa 1920-luvun paikkeilla.

Read Full Post »

Pääsiäisen aika on merkinnyt kirjoittajalle jo vuosien ajan tervetullutta vapaata ja rauhoittumista arjen askareista sekä velvotteista. Työvuosina pääsiäistauko oli vielä merkityksellisempi kuin nyt eläkeläisenä, kun kukaan ei ammattiosaamistasi kaipaa eikä viikonpäivissä ole mitään eroja. Ilman seinäkalenterin päiväyksiä ei tietäisi missä mennään, ja itse päiväohjelmat ovat kuin luovuutensa hukanneen ohjelmatoimiston ideapankista. Olisi edes … Huomaan vaimoni tulleen katselemaan, miten kirjoitukseni etenee ja kuulen tuoreen kommentin: ”Eipäs nyt ruveta kyynisiksi!”. Minäkö kyyninen, yritin vain huumorilla aloittaa? Asiaan sitten. Rauhoittuminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi ja saisi yhä luonnossa käydä ja ruumiinkuntoa hoitaa – semminkin kun se ohjelmatoimisto ei tähän hätään muuta pystynyt keksimään. Kyllä se minulle sopii, luonnossa remuaminen, mutta välillä itsekin aprikoin, voisiko sen tilalla, tai rinnalla, olla jotain muutakin? Taisin unohtaa kysymyksen yhtä nopeasti kuin sen esitin.

Luontoihmisen sopii hyvin asua Hyvinkään tapaisessa pikkukaupungissa, jossa metsäpolut odottavat vain lyhyen pyöräily- tai automatkan päässä taajamasta. Laajat peltoaukeat avautuvat nekin heti kaupunkia sivuavan moottoritien länsipuolella. Näistä Usmin ja Kytäjän pelloista on viime vuosina tullut isojen muuttolintujen suosimia levähdyspaikkoja – nähtävää on riittänyt alkukevään moniksi viikoiksi. Koleasta säästä huolimatta kevät on vaivihkaa edennyt ja pohdin, olisiko Kytäjärvi jo jäistä vapaa? Silloin olisi luontoharrastajilla vesilintujen paikka! Kun ensimmäisenä pääsiäispäivänä astelin Kytäjärven maapadolle, järvi todella lainehti vapaana, ja ympärilläni lenteli satoja sorsalintuja: sinisorsia, haapanoita, taveja, jouhi- ja lapasorsia. Vesilintujen keväinen lentonäytös oli täydessä vauhdissaan taustakulissien vaihtuessa auringonpaisteesta tummiin pilviin ja lumikuuroihin. Toinen pääsiäispäivä oli aurinkoisempi, mutta lintuja tuntui olevan vähemmän kuin edellisenä päivänä. Joko osa altaan vesilinnuista jatkoi matkaansa pohjoisemmaksi, lopullisille pesimäalueilleen? Hei, tuolta kaukaa lähestyy parvi lintuja. Mitä ne oikein ovat? Kuoveja! Monikymmenpäinen kuoviparvi järjesti aamun yllätyksen ja hoiti päivän avausnumeron tyylikkäällä ylilennollaan.

Pääsiäispäivien lämpötila nousi juuri ja juuri plussan puolelle. Padolla kävi yhä ankarampi viima. Olin passipaikalla yksin pitkät tovit; joitakin lenkkeileviä pariskuntia ohitti kuvaajan kiireellä ja nopeasti tervehtien. Lopulta sain kaveriksini tuoreen Facebook-tuttavani Jounin, joka tuli myös kuvaamaan runsaslajista vesilintujoukkoa. Maiseman avaruus, auringossa välkehtivä järvi, sininen taivas, jylhät kalliot etäämpänä, joita vasten kaartelevien vesilintujen kirkkaat värit korostuivat … Hiljaisuus. Tunnelma oli hetkittäin kuin kaukaa vaarojen maisemasta, Lapistakin.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

(Runosta Lapin kesä, Eino Leino, Kangastuksia, 1902)

Takatalven uhkaa Kytäjärvellä

Haapanat ja tavit

Laulujoutsenet

Joutsenet laskeutuvat

Kartanon rantaa

Vesilintuja

Tavit

Jouhisorsat

Sinisorsat lumipyryssä

Kytäjärvi 2. pääsiäispäivänä 2017

Yön aikana järvi jäätyy uudelleen

Kuovit

Padon vartija

Kurjet järven yllä

Haapanat

Lintukaverini Jouni sihtailee joelle

Lapasorsat ja alimpana tavit

Laulujoutsenet

Laulujoutsen ohittaa läheltä

Naurulokki patoaltaan yllä

Lumikuuro tavoittaa pian Kytäjärven

Read Full Post »

Voisiko olla niin, että tauti pahenee vuosi vuodelta? Tjaa, enpä ole oikein ajatellut koko asiaa, pitäisikö? Taudin nimi on ”aamuvarhaisella karkaaminen vällyjen välistä” – vai olisiko parempi nimi ”kevätpellon seisaus”. Sinne pellonreunalle eläkeläispolo hilaa itsensä päivittäin aina siitä lähtien, kun kevään ensimmäiset laulujoutsenet ovat laskeutuneet lumisille sänkipelloille. Isoja lintuja on päästävä näkemään, kuulemaan ja seuraamaan. Kauan eivät joutsenet saa pellon kosteikkoa itsellään pitää, vaan joukkoon alkaa työntyä monenkirjavia hanhiporukoita. On kanadanhanhea, metsä- ja tundrahanhea. Joskus voi joukossa matkustaa myös muutama merihanhi tai jopa lyhytnokkahanhia. Sitten, jossakin välissä loppukevättä näytelmä ja torvien töräyttely on ohi. Enää vain muutama laulujoutsennuorukainen viipyilee oraspelloilla osaamatta päättää jatkaako matkaa vai ei – ja lintuharrastaja on ihmeissään, mihin seuraavaksi energiansa suuntaa. No, jäähän etelän pelloille ja metsiin toki vielä suurin osa Suomen lintulajistosta. Hyvinkään Kytäjän pelloista on tullut mainio lintujen kevätmuuton seurantapaikka. Jos klassikkoteos Lintuopas (Svensson, Mullarney, Zetterström) on opiskeltu perusteellisesti, voi arkailematta astua savipellolle kokeneempien lintuharrastajien ja bongareitten joukkoon. Kun osaat erottaa kiljuhanhen ja tundrahanhen, voit jo melkein uskaltautua puhumaan tosiharrastajien kanssa.

Alkukevään sää saattaa olla mitä vain, ja päivän aikana säätyyppi voi nopeasti muuttua. Meteorologien hehkuttama lämpöpiikki kannattaa myös jättää omaan arvoonsa. Kun pellonreuna kutsuu, ota päällesi kaikki mahdollinen vaatetus, mitä jaksat päälläsi kantaa. Ei, ei tavallisia käsineitä, vaan lämpöisimmät rukkaset! Pellolla tuulee aina. Mutta olipa sää sitten mikä hyvänsä, kyllä siellä maastossa aina jotakin tapahtuu. Kuulitko, tuosta suunnasta kuului hanhien ääniä. Nyt ne tulevat! Ja ne tulevat yllättävän nopeasti. Valokuvaajan kannattaa laittaa kameraansa asetukset paikoilleen hyvissä ajoin, muuten monet hienot tilanteet on missattu. Viime lauantaina näin jotakin erikoista. Huomasin tyhjän peltoalueen nurkkauksessa yksinäisen joutsenparin. Niiden lähellä liikkui jotakin ruskeaa … Katselin kameran etsimestä, mitä siellä tapahtuu. Joutsenten luokse asteli kaksi metsäkaurista. Ne kulkivat joutsenten välistä ja katselivat selvästi kiinnostuneina pellon uusia valtaajia. Kauriiden ohimarssi sujui tyylikkäästi. Olin sitä todistamassa omalta pellonreunan aitiopaikaltani.

Keväinen joutsenpelto

Taivas täyttyy uusista tulijoista

Tundrahanhia (vas.) ja metsähanhia (oik.)

Laulujoutsenet

Hanhet laskeutuvat

Aina vain lisää tulijoita

Hanhet ovat laskeutuneet

Joutsenet ja kurki

Kanadanhanhet ja laulujoutsenet

Pajunkissat

Kottaraiset

Sinitiainen

Töyhtöhyypät taivaltaa

Laskutelineet auki!

Sinisorsat ja tundrahanhet

Tulossa ollaan!

Tulijoilla on kerrottavaa

Telkät

Uusia tulijoita riittää

Töyhtöhyyppien soidinmenot

Tundrahanhet

Nyt on pellolla kuhinaa

Joutsenet ja hanhet

Joutsenpari

Kukin tavallaan, niin töyhtöhyypätkin

Kurkikin kurvaili pellon yllä

Mahtuuhan tänne vielä?

Nuoria ja aikuisia

Metsähanhia pajupusikon takaa

Metsäkauriit

Metsäkauris tutustuu joutseniin

Uljaita lintuja!

Read Full Post »

Yöllä oli satanut vähän lunta. Maassa oli vielä rippeet aiemmista lumisateista, mutta uusi lumi otettiin varmasti kaikkialla mielihyvin vastaan. Ei siitä voinut haittaakaan olla, ei edes huoltoyhtiölle, jonka aurauskalusto ei parin sentin uudesta lumikerroksesta vielä käynnistynyt. Tulisiko joulusta sittenkin valkoinen, jopa Etelä-Suomeen? Runsaan viikon saa vielä jännittää säärintamien arvoituksellisia liikkeitä – minne asettuu kylmä ilmamassa, minne ohjautuu lauha virtaus. Sitäkin saa jännitää, pääseekö vanha vielä mukaan joulutunnelmaan? Jostakin syystä ei oikein vielä tunnu joululta. Kortteja on kirjoiteltu, on vähän kierrelty lahjataloissa, joulukukkien tuoksukin on vallannut olohuoneemme, mutta silti … Vaimolla on asiat varmaankin paremmin. Kylmässä jo odottavat juhlapäivää osa hänen tuotoksistaan: makeat leivonnaiset (tortut itse tehdystä kermavoitaikinasta) kuin lanttulaatikkokin. Niin, tekemällä se joulumieli tulee – olisi pitänyt mennä aputaikinanveivaajaksi, kun vaimoni viikko sitten ahkeroi keittiössämme, siellä sakean jauhopilven keskellä.

Tapion poika lähtee hakemaan joulutunnelmaa metsästä! Huomenna näyttäisi aurinkokin pilkahtavan, ja lämpötila olisi vain vähän pakkasen puolella. Tulossa on oikein hyvä kuvaussääkin joulukuiseen metsään. Näin tuumailin ja laitoin illalla jopa kellon soimaan, etten nukkuisi liian pitkään. Yllättäen aamun ensitunnit olivat yhtä hämärää. Yöllisen lumisateen tuoneet pilvet olivat jämähtäneet paikoilleen – talvisille luontokuville saattoi nyt sanoa hyvästit. Alkutalven metsälenkeilläni olin kuitenkin jo saanut kokea monia hienoja hetkiä mm. kohdatessani tikli- ja urpiaisparvia. Varsinkin pelottomia urpiaisia sain kuvata kaikessa rauhassa muutaman metrin päästä puolipilvisessä säässä, mitä parhaimmassa joulukuun valossa. Ei tämä joulutunnelman etsintäreissu kuitenkaan turha ollut. Yksi tavoite oli ollut tuoda kotiin katajanoksia (suoraoksaisia), joista vaimoni on jo vuosia tehnyt jouluisia asetelmia maljakoihin. Kotimme perinneasetelmiin oli tänä vuonna metsän tonttu ripotellut runsaasti katajanmarjoja.

Muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin, olin myöskin metsässä katajanoksia hakemassa, kun puhelimeni soi. Se oli asiakaspuhelu ja liittyi erään asiakkaamme meneillään olevaan työhön. Seisoin paksussa lumihangessa kallionrinteellä hankalassa asennossa, toinen käsi kiinni katajapensaassa ja kävin asiallisen työneuvottelun. Tjaa, ne ajat ovat takanapäin, mutta taidanpa niitä vähän kaivatakin, ainakin joulun aikaan. Kuinka mukava olikaan tavata monia asiakkaitamme, usein Helsingissä, ja vaihtaa sekä kuulumisia että joulutervehdyksiä vähän ennen aattoa. Tapaamisten jälkeen kiertelin hetken vanhaa kotikaupunkiani ennen paluumatkalle lähtöä. Kevyt oli kulkea, kun repun täydeltä joulutervehdyksiä oli saatu ojennettua vastaanottajilleen. Muistelen myös lämmöllä erään asiakkaamme jokajouluisia glögi-iltoja, joissa kovassa hälinässä, posket punoittaen sai viestinsä perille keskustelukumppanilleen vain täysillä huutamalla. Meniköhän viesti perille sittenkään? Glögi-illoista pääsin aina kotiin ihmisten aikoihin. Ihan miehekäs suoritus. Muussa tapauksessa olisi kodin joulutunnelma voinut vaarantua. Ehkä joulukatajillekin olisi silloin kotona odottava saattanut keksiä ihan muuta käyttöä, kuin oli alunperin tarkoitettu?

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Joulukuinen Kytäjoki

Joulukuinen Kytäjoki

Kosken kivet

Kosken kivet

Koskikara vakiopaikoillaan

Koskikara vakiopaikallaan

Talo aamuhämärässä

Talo aamuhämärässä

Ohikulkijoiden laskija

Ohikulkijoiden laskija

Tallin luiska

Tallin luiska

Joulukurre

Joulukuun kurre

Joulukuinen Kytäjärvi

Joulukuinen Kytäjärvi

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Postissa on aina tunnelmaa.

Postissa on aina tunnelmaa.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Kotimme perinne: joulukatajat

Kotimme perinne: joulukatajat

Rauhaisaa joulun aikaa!

Rauhaisaa joulun aikaa!

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Vaimo on kantanut saunamökin rappusille lähes kaikki saunavedet; jätti sentään saunanlämmittäjälle parin vesiämpärin noutourakan. Valmista alkaa olla. Vielä kun asettelen iltanuotion puut paikoilleen, voin laittaa tulen saunan kiukaaseen. Lämpimänä loppukesän päivänä ei pienen saunan valmistuminen kauan kestä; taidetaan hyvin ehtiä uimaankin saunomisen päätteeksi ennen pimeää. Elokuusta on jäljellä enää runsas viikko –  nopeasti ovat valoisat kesäpäivät kuluneet. Huomaan yllättäen, että tänä kesänä en ole tuntenut samanlaista haikeutta kuin aiemmin. Juuri elokuu on ollut minulle vaikeaa, ei enää syys- tai lokakuu, jolloin syksy on jo tosiasia. Olisiko eläkeläinen viimein sopeutumassa uuteen elämänvaiheeseen, ja ymmärtää, että mökillehän voi vielä jäädä maanataiksi, tiistaiksikin, jos lämmin sää jatkuu viikonvaihteen yli. Työaikana oli nokka kohti kaupunkia hyvissä ajoin sunnuntai-iltapäivällä ja otsa vetäytyi rypyille viimeistään kello viisitoista tulevaa työviikkoa pohtiessa. Sitkeässä ovat asenteet ja opitut tavat.

Eipä kirjoittaja tiennyt, mikä riesa seurasi nuoruusvuosien seurakavereitten kanssa pelatusta juhannusviikon pesäpallo-ottelusta. Jo peliä edeltävissä harjoituksissa alkoi kipu tuntua molemmissa polvissa. Toinen jalka rauhottui aika nopeasti, mutta nyt elokuun lopulla vasen polvi kipuilee yhä. Ja tietenkin valvottaa öisin. Lähdin viimein tutkittavaksi paikalliseen terveyskeskukseen. Kaikki alkoi lupaavasti, mutta sitten tuntui, että potilas pian unohdettiin. Suunniteltu fysioterapiakin poistettiin, kunnes sitä uudelleen pyysin (tulossa elokuun lopulla). Olen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hoidattanut vaivani julkisen terveydenhuollon puolella ja ollut tyytyväinen saamaani hoitoon. Nyt olen ihmeissäni. Onko tämä sitä resurssointia? Tuohon eläkeläispappaan ei enää kannata satsata? Selvää vastausta kivun aiheuttajasta en saanut (nivelside, kierukka, ruston oheneminen …), enkä myöskään vastausta siihen, tuleeko polvestani vielä kelvollinen. Tavallisissa röntgenkuvissa näkyi ”kulumaa”. No se tiedetään toki ilman kuvaustakin, mutta jäin kaipaamaan, miten tästä eteenpäin. Olen yrittänyt lukea Helena Mirandan kirjaa ”Kipu”, mutta kivuiltani en ole pystynyt kirjaan kunnolla keskittymään. Miranda on itse kokenut ja kokee yhä monenlaisia kipuja, hänen selviytymisoppejaan on vaimoni klenkkaavalle blogimiehelleen aika ajoin siteerannut. Luulen, että turvaan kohta suomalaiseen ikiaikaiseen perinnehoitoon, jonka tukipylväät ovat: sauna, terva ja viina. Kahta on jo kokeiltu, täytynee ottaa ohjelmaan kolmaskin?

Miranda toteaa kirjassaan mm. että hyvällä mielellä ollessa ei kipua välttämättä edes huomaa. Totta, ainakin lievissä tai keskivaikeissakin tapauksissa. Niinpä olen pyrkinyt viihdyttämään itseäni suosikkiympäristöissäni; olen kolunnut (oik. klenkannut) kivusta huolimatta suot ja rämeet, järvenrannat sekä luonnonpuistot, kiikaroinut ja kuvannut. Tähän vuodenaikaan vain ei metsässä juuri elämää ole eikä siivekkäiden ääniä. Sen totesin erään toisen ulkoilijan kanssa, jonka tapasin Sveitsin luonnonpuistossa Hyvinkäällä. Meille kehkeytyi vilkas keskustelu linnuista ja keväisistä ilmaiskonserteista, joita Sveitsinkin puiden oksilla järjestetään. Mutta sitten iski molemmille samanaikainen muistikatkos erään linnun nimestä. Se oli …. ei, ei tule nyt mieleen. Suuntasimme omille teillemme, ja kohta kuulin polulta kuusien lomasta loittonevan juttukaverini karjaisun: ”Se oli merimetso!” Hienoa. Edes toinen muisti linnun nimen. Eihän tässä sitten mitään hätää. Lähdin kiipeämään oman lenkkini viimeistä pätkää tyttäreni koiran Fitzin – ei kun Fonzien kanssa kohti autoa. Vai mökillekö meidän piti? Muistaisitko sinä Frazier?

Mökkisaunan ovi

Mökkisaunan ovi

Auringonlasku Tammelan Heinijärvellä

Auringonlasku Tammelan Heinijärvellä

Metsäkatinlieko

Metsäkatinlieko

Kantarelleja meillekin

Kantarelleja meillekin

Ja suppilovahveroita jo elokuussa

Ja suppilovahveroita jo elokuussa

Mökkimetsissä törmäsin hömötiaisten parveen

Mökkimetsissä törmäsin hömötiaisten parveen

Keisarinviitta, koiras. Komea, iso päiväperhonen Hyvinkäällä kahdesti tavattu.

Keisarinviitta, koiras. Komea, iso päiväperhonen Hyvinkäällä kahdesti tavattu.

Kesäinen elokuun päivä, Tammelan Heinijärvi

Kesäinen elokuun päivä, Tammelan Heinijärvi

Vaimo innostui maalaamaan. Hyvä tulikin!

Vaimo innostui maalaamaan. Hyvä tulikin!

Mökin kurrekaveri

Mökin kurrekaveri

Syksyn merkit alkavat näkyä

Syksyn merkit alkavat näkyä

Liikkuvainen pajulintu viihtyy vielä Hyvinkään metsissä

Liikkuvainen pajulintu viihtyy vielä Hyvinkään metsissä

Loppukesän runsaslukuinen neitoperhonen

Loppukesän runsaslukuinen neitoperhonen

Loimijoki Forssan keskustassa. Taustalla vanhan kutomon rakennuksia

Loimijoki Forssan keskustassa. Taustalla vanhan kutomon rakennuksia

Loimijoen onkijat

Loimijoen onkijat

Lenkkikaverini Fonzie

Lenkkikaverini Fonzie

Fonzien kanssa

Fonzien kanssa

Sveitsin luonnonpuistoa, Hyvinkää

Sveitsin luonnonpuistoa, Hyvinkää

Read Full Post »

Older Posts »