Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Signe Brander’

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty! 

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan. 

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Read Full Post »

Lukija on saattanut ihmetellä blogikirjoittajan aihevalintoja – niitä kun näyttäisi olevan enimmäkseen vain kahdentyyppisiä. Joko sitä painellaan pitkin pohjoisen Uudenmaan pellonreunoja reppu selässä ja kamera kaulassa, tai sitten sitä huidellaan pitkin pääkaupungin tuulisia katuja reppu selässä ja kamera kaulassa. Kirjoittajaa tilanne ei huolestuta yhtään, niin kauan kun vain jaksaa liikkua ja olla eri asioista kiinnostunut, edes muutamasta. Helsingin Käpylässä syntyneenä ja työn takia aikuisena Helsingistä pois muuttaneena tunnen jatkuvaa kaipuuta nuoruuteni maisemiin ja kauan sitten koettuun, samoin kuin tuntee jalkansa amputaatiossa menettänyt – kaikki kunnossa, mutta jalkaa vain särkee. Olin jo parin viikon ajan valmistellut seuraavaa Helsingin matkaani. Mikä olisi kupletin juoni, ja mihin päin suuntaisin? Kävisikö Kallion kaupunginosa? Mitä omakohtaista löytäisin Kalliosta? Nyt otettiin vanha konsti käyttöön: Kallion kartta printteristä pöydälle, kartan viereen nuppineulat, ja sitten vain pohtimaan, mitkä kohteet olisivat niin merkityksellisiä, että niihin upottaisin punapäisen nuppineulan (nuppineula kuulostaa paremmalta kuin pieni nappi vaimoni ompelurasiasta). Kallio-päivän reitin valmistelu sai alkaa.

Kallion kaupunginosaan kuuluu myös Hakaniemi ja Siltasaari, mutta nyt liikun alueella, jota rajaavat Töölönlahti (Eläintarha), Helsinginkatu ja Hämeentie. Pieniä poikkeuksia tehdään, ja niille on hyvät perustelut. Retkeni voisi hyvin olla jatko-osa Katajanokan jugendille, koska niin paljon jugendkomistuksia löytyy myös Kalliosta, edustavimpina Kallion kirkko, Hakaniemen kauppahalli, torin laidan Ahtola ja Haka, Kallion kirjasto, monet rakennukset Karhupuiston reunamilla, ja Siltasaaressa Paasitorni sekä länsipään asuirakennukset. Ajattelin kuitenkin tarjota lukijalle suloisen sekasotkun, jossa on kaikkea mahdollista – kuten elämässä yleensä. Lähdin nousemaan Ympyrätalon ja Arenatalon välistä Siltasaarenkatua pitkin kohti Toista linjaa koleassa ja viimaisessa syyssäässä. Hyvin pian tavoitin ensimmäisen kohteeni: Toinen linja 15. Tänään paikalla kohoaa 8-kerroksinen tummanharmaa rakennus, mutta 1920-luvun puisessa rakennuksessa oli vain kaksi kerrosta, peltinen aumakatto ja tyypillinen korkeahko kivijalka. Tässä asuivat äitini isovanhemmat Oskar ja Rosa Rask melko pitkään, vv. 1907–1932. Missä ja miten isoisovanhempani, Porvoon suunnalla syntynyt täysin ruotsinkielinen Oskar ja suomenkielinen Jämsän tyttö Rosa olivat toisiinsa tutustuneet? Arvoitus ei enää koskaan selviä, ei vaikka kuinka Kallion katuja astelisin. Oli mentävä eteenpäin. Koleus iski seisahtelijaan, pian saattoi tulla räntääkin.

Seuraavaksi Alppikadulle, sieltä Kallion kirkon kautta Karhupuistoon, tästä edelleen Franzenian pihalle … vai menenkö ensin Fleminginkadun ja Helsinginkadun kulmaukseen? Torkkelinmäkikin oli katsastettava ja viimein tulisin Ässärykmentin muistomerkiltä Alli Tryggin puistosta alas Hämeentielle. Niin, ja kyllä Stadin Arskan patsaskin Matti Heleniuksen puistossa on tsekattava – sinne myös nuppineula! Reitin varrella on tyylikäs Kuntatalon rakennus (aik. Kaupunkien talo), jossa työskentelin kaksi vuotta 1980-luvun alussa, ja Fleminginkatu 18:ssa asui isäni ja hänen vanhempansa vv. 1920–24. Isänisäni oli arvostettu kirjansitoja; hän sai kutsun Sortavalasta valtioneuvoston kirjapainoon Helsinkiin 1900-luvun alussa! Lopulta paikkoja ja rakennuksia Kalliossa, jotka puhuttelivat, olikin yllättävän monta. Kallion kaupunginosan ilme on muuttunut sadan vuoden aikana valtavasti. Kun 1960-luvun lopulla kävelin pimeänä aikana Franzenian iltaluennolta pitkin Helsinginkatua kohti Kurvia, edelleen Vilhonvuorenkadulle ja sieltä alas Sörnäisten rantatien bussipysäkille, vilkuilin kyllä muutaman kerran olkani yli, olinko saanut seuraajia. En ollut, mutta eipä opintolainaa nauttivassa opiskelijahepussa olisi ollut mitään kiinnostavaa, ei mitään vaihtoarvoa. Iloiset Block Partyt olivat vielä kaukana näiltä kulmilta. 

Pöydällä kartan vieressä oli jäljellä enää yksi nuppineula. Se oli muita nuppineuloja paljon suurempi. Sijoitin sen Hämeentien, Haapaniemenkadun ja Kaikukadun väliselle alueelle – lipsahti siis vähän jo Sörnäisten puolelle! Tällä kentällä, Haapaniemen kentällä (nyk. Väinö Tannerin kenttä), oli nuorelle pojalle kuten niin monelle muulle helsinkiläiselle pesäpallon harrastajalle – ja erityisesti kalliolaisille harrastajille – suuri merkitys 1950- ja 60-luvuilla. Myös me herttoniemeläiset koimme TMP:n (Työväen MailaPoikien) kotikentän kuin omaksemme. Kentällä pelattiin monia nuorten turnauksia, opimme tuntemaan muita stadilaisia pelaajia ja tutustuimme erityisesti TMP:n pelaajiin – myös tyttöihin! Jostakin syystä me HerU:n (Herttoniemen Urheilijat) pojat pelasimme usein harjoituspelejä TMP:n naisten edustusjoukkuetta vastaan. Aika tasoissa mentiin! Maineikasta, aikanaan hiekkapintaista kenttää peittää nyt keinonurmi; pesäpallo on vaihtunut muihin lajeihin. Mielikuvissa näen pesäpallon yhä pomppivan läpi kentän kohti Elannon jättimäisen pääkonttorin kaarevia portteja. Kentän laidalla istuu TMP-ikoni Rafa keppeineen. Kone Oy:n logo hammaspyörineen välkähtelee Sörnäisten rantatieltä. Hämeentiellä on liikennettä, mutta se soljuu rauhallisesti eteenpäin. Tuomarin pillin vihellykseen sekoittuu Käpylän ja Arabian ratikoiden kitinä ja kolke – aivan kuin ne vaikeroisivat. Ehkä ne jo aavistavat Haapaniemen kentän ja Stadin pesäpallon tulevat muutokset.

Kallion kirkon torni ja sen ympärillä levittäytyvä Kallion kaupunginosa syksyllä 2019. Hakaniemen kauppahalli on huputettu perusteellisen saneerauksen vuoksi.

Hakaniemen torilla käydään vielä kauppaa ulkona perinteiseen tyyliin.

Aamukahvilla kauppahallin upeissa väistötiloissa torin laidalla.

Porthaninkatu vie ylös Kallion kirjastolle.

Toinen linja. Talon no. 15 (korkea tumma rakennus) paikalla oli 1900-luvun alussa, aina 1950-luvulle asti 2-kerroksinen puutalo.

Toinen linja v. 1908. Talo no. 15 on vasemmassa reunassa (Helsingin kaupunginmuseo HKM, Signe Brander).

Kuntatalo Toisella linjalla (aik. Kaupunkien talo).

Heikki Häiväojan veistos Urbanisti (1982) Kuntatalon edustalla.

Kolmannen linjan ylimmällä kohdalla. Juha Vainion ja Fredin (Matti Siitonen) tunnetuksi tekemän kappaleen ”Kolmatta linjaa takaisin” alkuperäisversiossa nuori nainen kävelee sateessa miettien elämäänsä. Ehkä myös kuvan nainen?

Fleminginkatu 18 – Helsinginkatu 21. Isäni ja hänen vanhempiensa Helsingin koti vv. 1920–24.

Franzenia (Väinö Vähäkallio, 1930) Helsinginkadun puolelta. Rakennuksessa oli paljon luentoja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan puolelta 1960-luvulla.

Torkkelinmäen tyylikkäitä taloja ja pihoja.

Torkkelinmäen värikkäitä rakennuksia.

Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad 1912)

Kallion kirjaston sisätiloja.

Karhupuisto Agricolankadun ja Viidennen linjan välissä. Puiston tunnus Mesikämmen muurahaispesällä (Jussi Mäntynen, 1931).

Karhupuiston pysäkillä.

Viidennen linjan jugendtaloja: vas. Kivikallio (J.W. Tikka ja W.G. Palmqvist, 1909) ja Ihantola (O.E. Koskinen, 1907) .

Kallion maamerkki Kallion kirkko (Lars Sonck, 1912) näkyy kauas.

Kallion kirkon jugendaiheisia koristekuvioita.

Kallion kirkon urut. Kirkko on avoinna yleisölle useina tunteina mm. hiljentymiselle ja urkumusiikista nauttimiselle.

Kallion kirkko.

Ässärykmentin muistomerkki (Aarre Aaltonen, 1940) Alli Tryggin puistossa Hämeentien pohjoispuolella.

Kaikukuja nousee ylös Hämeentieltä.

Hämeentie remontissa v. 2019.

Väinö Tannerin kenttä (aik. Haapaniemen kenttä) Kaikukadun ja Haapaniemekadun välissä.

Elannon pääkonttorin (Väinö Vähäkallio, 1928) kaarevat portit. Montako pesäpalloa portit ovat nielaisseet?

Read Full Post »