Pyörälenkki

Pihakäytävän hiekka rapisi lokasuojissa, kun starttasin matkalle. Reitti oli selvä, tai ainakin reitin kääntöpiste. Saattoi olla sesongin viimeinen ja kohtalaisen lämmin päivä, joten nyt ei aikailla vaan mentiin! Entisen pesulan kulmalta oikealle, sitten heti pitkä loiva ylämäki, mutta rauhallisesti vain ykkösellä, ei ongelmaa, pulssi ei tästä vielä nouse. Olinko viimeinkin innostunut pyöräilystä pitkän tauon jälkeen, siltä alkoi näyttää? Ruotsalainen musta kuljetti kirjoittajaa hienosti, pyörä rullasi paljon herkemmin kuin sen edeltäjä, kippurasarvinen samanmerkkinen. Pyörä … taitaa olla aika erikoinen sana ulkolaisen korvissa, kuka lie tuonut sen suomen kieleen? Polkupyörä-sanasta tiedetään enemmän, se  laitetaan eri lähteiden mukaan I.K. Inhan (1865–1930) piikkiin – monialahenkilön, joka reissasi paljon (myös polkupyörällä!) ja ikuisti raskaalla kamerallaan kotomaatamme sekä kansanperinnettä. Koetaanko pyöräily kuitenkin yleisesti ottaen hankalaksi, kun hyvin vähän pyöräilystä on tehty lauluja? On tietenkin mummolaan pyöräily ja tandemilla ajaminen, mutta eipä juuri muita tunnettuja. Freemanin (Leo Friman) säveltämään lauluun ”Ajetaan tandemilla” teki sanat Hector, (Heikki Harma), ja kerrotaan Freemanin ihmetelleen, kuinka laulu voisi pärjätä tällaisilla sanoilla. Vähänpä Freeman tiesi.

 Nykyinen kotikaupunkini Hyvinkää (ollut jo 50 vuotta) tarjoaa pyöräilijälle hyvät väylät niin keskustassa kuin sen laidoilla. Kaikkiin muihin ilmansuuntiin on taajamasta pyörätiet myös poispäin, paitsi länteen. Länteen päin, Kytäjälle, ja aina Karkkilaan asti kulki keskustasta aikoinaan junakin, mutta pyörätietä ei vain saada aikaiseksi. Se on suuri puute, oikeastaan häpeä. Joku vuosi sitten sen rakentaminen oli maakuntahallinnon vastuulla (muistaakseni), mutta nyt se onkin kaupungin oma hanke. Kytäjäntie on tosi vaarallinen pyöräilijälle vilkastuneen liikenteen ja ennen kaikkea raskaan liikenteen takia. Sinne en lähde, paitsi kiertoteitä! Siinä tullaankin Hyvinkään yhteen erikoisuuteen ja erinomaisuuteen. Vaikka Hyvinkää on suuresti pientalovaltainen, se on kuitenkin kompakti alue – viimeisten omakotitalojen tai autoliikkeen verkkoaidan jälkeen alkaa maaseutu, ja maaseudun omat pikkutiet! Sen arvon ymmärtää myös sunnuntaipyöräilijä, joka siirtyy kaupungista hetkessä täysin eri maailmaan. Hiljaisella hiekkatiellä pyöräilijä haistaa maatalon savun, heinän ja viljan tuoksun, kuulee kukon kiekumiset, lampaat ja lehmät – ja joutuu väistelemään vain satunnaisia hevosen lantakasoja! KONE Oyj:n tehtaiden hissitorni tai sairaalan valkeat rakennukset näkyvät kauas hiljaiselle hiekkatielle, jossa ulkoilija on ristiriitaisista aistimuksistaan ymmällään.

Kirjoittaja ei suinkaan jäänyt ensimmäiseen pitkään ja loivaan ylämäkeen, tarina jatkuu. Myös matka jatkui, olin jo Kittelän mailla, missä Vantaanjoki leviää tulva-aikoina lähes järveksi. Osa matkastani kulki samoja teitä pitkin, jotka kuuluvat kaupungin yhteen ”Kotikaupunki tutuksi” -pyöräreittiin. Näitä reittejä on julkaistu netissä ja esitteissä ainakin 6 erilaista. Ei huono ollenkaan, ja suuret plussat reitin varrella olevien merkittävien kohteiden taustatiedoille! Kittelästä suuntasin Hyvinkäänkylään, sieltä Åvikin harjulta alas Hyrian alueelle (ent. maaseutuopisto) ja edelleen moottoritien toiselle puolelle. Mutta toppuutellaan vähän. Nyt olemme hyvinkääläisittäin ja myös kansallisesti merkittävillä seuduilla. Hyvinkäänkylästä, Åvikin palvelukeskuksen ja harjun alueelta löytyy vanhinta rakennettua Hyvinkäätä, ja lisäksi vielä maastossa pätkä ikivanhaa Helsinki–Hämeenlinna-tietä. Tiestä löytyy mainintoja ainakin 1500-luvun lopulta! Oma reittini eteni nyt länteen päin, kohti Kytäjoen peltoaukeita, kohti kääntöpistettä. Reittivalintaani ei ollut piirretty opaskarttoihin, ei siellä myöskään kerrottu viljapellossa juoksevasta kaurisperheestä, ei korkeuksissa kaartelevasta hiirihaukasta eikä merikotkasta eikä kesantopellon yläpuolella lekuttelevasta tuulihaukasta. Lämmin, hieno syyskuun alun päivä täytti odotukset – ja pyörän päällä tapahtui jotain yllättävää:

Åvikin mäkeä laskettelen
mustalla pyörällä Ruotsin
Kiskot on edessä, jarruttelen
tuolla mä nautin leivät ja kahvin
Suoraa riittää, peltoja näkyy
hyvä on pyörällä mennä
Kohta mun ympäri kääntyä täytyy
polkea teillä – ellen lennä!
Taas on kovan työn vuoro
kun edessä on Åvikin mäki
Rankka on Åvikin mäki …
pitkä on Åvikin mäki …
laulaa Hyrian kuoro!

Alla aiheeseen liittyviä linkkejä. Ylimmässä kaupungin pyöräreittejä, alimmassa Samppa Mustosen Hyvinkään kuvia
https://www.hyvinkaa.fi/asuinymparisto-ja-rakentaminen/liikenne/pyoraily/
http://www.hyvinkaakuvat.com

Kumit on pumpattu, matka saa alkaa!

Hyvinkään Vehkojan omakotitaloja Kittelän tuntumassa.

Vantaanjoki, Kittelän kohdalla.

Maltillinen Kittelän koski.

Kesällä 2021 Vantaanjoen reunat täyttyivät komeasta sarjarimmestä.

Kittelän tilan vanha hirsiaitta.

Mahtava munalukko, mutta missä paikassa?

Vanhan aitan hirsisalvokset

Kittelän kohdalla Vantaanjokilaaksossa on väljyyttä.

Hyvinkäänkylässä Ali-Anttilan talo lienee Hyvinkään vanhin, alkuperäisessä käytössä oleva asuinrakennus (perusosa valmistui 1801).

Mutilan tilan päärakennus Hyvinkäänkylässä (valm. 1905)

Hyvinkäänkylään, Uudenmaankadun pohjoispuolelle valmistui taiteilijatalot Humala ja Krapula v. 1916. Taloissa asuivat ja työskentelivät mm. Jalmari Ruokokoski ja Tyko Sallinen. Kuvanveistäjä Terho Sakki hankki talot perheensä omistukseen v. 1957. Alueelle järjestettäneen yhä tutustumiskäyntejä Riikka Sakin opastuksella. Kuvassa Krapula v:n 2016 esittelykäynnillä.

Tyko Sallisen Hihhulit-maalauksen rekonstruktio Krapula-talon ateljeessa.

Taiteilijan paletit.

Kuvanveistäjä Terho Sakin pienoisveistoksia, vasemmalla omakuva.

Hangon radan tasoristeys Palvelukeskus Åvikin ja Hyria koulutuksen luona.

Hyria koulutuksen päärakennus Uudenmaankadun loppupäässä. Paikalla olleen Krissin kartanon maille sijoitettiin Suomen ensimmäinen Pienviljelysneuvojaopisto. Opisto toimi Uudenmaan maaseutuopiston nimellä ennen liittymistään Hyria Koulutus Oy:öön. Opetus keskittyy luonnonvara- ja ympäristöalaan.

Hyria koulutuksen rakennuksia.

Hyria koulutuksen opiskelijoita opettajansa vasemmalla puolella. Suostumus kuvattavaksi syntyi helposti.

Hyrian hirsiveistämisen opetuspiste.

Muiden töiden lomassa on lupa leikkiä.

Matka jatkuu. Takana on taajama.

Kurkien etujoukko jo muuttaa.

Pyörälenkkini kääntöpisteessä.

Metsäkauriin komeaa etenemistä.

Haukkojakin näkyi, ja korkeuksissa vanha merikotka! Vasemmalla hiirihaukka, oikealla tuulihaukka.

Heinä on korjattu. Ei ole varastoinnin ongelmaa.

Takaisin Hyrian alueelle ja Vantaanjoen syystunnelmiin.

Puusilta Hyrian alueella.

Eksoottinen rohtoraunioyrtti viihtyy Hyrian alueella. Lienee jo Krissin kartanon peruja?

Lehmiä Hyrian pellolla. Koulutuksen jatkuessa entisellään, myös lehmät pysyvät.

Lehmät pyörääni vartioivat. Kun jätin pyöräni nojalle, ei lehmiä ollut lähellä?

Hyvinkään kaupungin yhden pyöräilyreitin opasvihkosen kansi.

Read Full Post »

Raidat räsymatossa

Molla-Maija lennähti jostakin syliini. Haa, tuoltahan se tuli. Heitin sen takaisin J-tytölle. Tyttö ei aikaillut, vaan singautti nuken takaisin isoisälleen. Heitin Molla-Maijan seuraavaksi vaimolleni. Rytmi oli jo olemassa, ei puuttunut kuin sanat. Kun paprikat ja persikat otettiin mukaan, ”laiva on lastattu” oli käynnistynyt. Leikki syntyi ja kasvoi kuin Hectorin kappale ”Monofilharmoonikko” , joka tosin alkoi hapuilevista sanoista vähällä säestyksellä, mutta eteni täyteen mittaansa eri soittimien mukaantulolla. Hyvin eskarilainen löysi tarvittavia sanoja sanaleikin pyörteissä. Joskus vuosien päästä roolit vaihtuisivat – isovanhemmat olisivat hitaampia; tankkaisivat ja hakisivat hämmentyneinä tuttujakin sanoja.

Kolmentoista päivän mittainen tyttäremme lasten hoitojakso alkoi olla lopuillaan. Olo oli vähän haikea. Tällä kerralla hoitovastuuta jakoi myös vävyn leiri – saimme välillä hengähtää ja palauttaa kotiimme lähes entisen järjestyksen. Ilman pilttejä moni kiva asia olisi jäänyt kokematta. Kaasuttelimme ja suditimme aamuruuhkassa kohti Asemankoulua nuorempien aikuisten joukossa. Nukuimme pitkät yöunet, söimme hyvää kotiruokaa, kävimme myös ulkona syömässä, vähän shoppailimmekin ja pyörähdimme Tervakoskella paperitehtaan tuntumassa (toimii yhä) hakemassa pilttejä takaisin omaan kotiimme. Tutustuimme viidesluokkalaisen koulukirjoihin, mutta läksyjä oli turha kuulustella; niitä ei tietenkään ollut. Esikoululaisella oli sentään yhtenä päivänä ihan oikea kotitehtävä! Viedessäni kerran J-lapsia koululle, välitunnilla pelaavien isompien poikien jalkapallo vieri ulottuvilleni. Ei kun vasurilla tyylikäs palautuspotku, ja se meni suoraan vauhtiin päässeen Ronaldon jalkaan. J-poika taisi isoisäänsä vähän hävetä, mutta minusta se potkaisu oli nappisuoritus!

Istuimme lauantaina TV:n ääreen odottamaan innolla kolmoskanavan Putousta. Ehkä olimme kaikki vähän uupuneita, kun tällä kerralla suosikkinäyttelijöiden huumori ei oikein uponnut. Vaimoni oli vähän ennen ohjelman alkua ottanut esille vaatelaatikon, jossa oli kaikenlaisia pipoja ja karvareuhkoja. Oli tarkoitus löytää J-pojalle varapipo. Sellainen löytyikin, mutta ei aikaakaan, kun kaikki sovittelimme päihimme mitä kummallisimpia päähineitä. Kaivoimme esille itsekudotun 70-luvun hippipipon ja Hrustsov-karvalakin, löytyi korkea Simpson-virityskin. Nauroimme toisillemme enemmän kuin Putouksen hahmoille. Mutta ilta koitti pian ja hattulaatikko pantiin takaisin vaatekomeron hyllylle. Sinne talletettiin myös pariviikkoisen yhteisen aikamme muistot ja kokemukset. Ne olivat yhtä värikkäitä ja upeita kuin esikoululaisen räsymattoonsa ompelemat raidat. Vain kirkkaita raitoja. Tummista ei puhettakaan.

Hyvin maistuu

Noutopöytä

Se on Sale nyt!

Piponuket

Tervajoki ennen paperitehdasta

Tervakoski Oy, kuva 1

Tervakoski Oy, kuva 2

Tervakoski Oy, kuva 3

Eskarin lumiukot

Eskarilaisen räsymatto

Read Full Post »

Kevätvalssi

Mustialan kohdalla havahduimme Arja Korisevan tulkitsemaan upeaan lauluun. “Puhelinlankojen” vetäjät Petri Rinne ja Markku Aro ihastelivat hekin tyylikästä esitystä, sen sävelmää ja sanoitusta. “Kevätvalssin” tekijöinä olivat, ehkä yllättäen, Pave Maijanen (säv.) ja Heikki Harma (san.). Valssin jälkitunnelmissa saavuimme mökillemme, koleana ja sateisena toukokuisena perjantaina.

Valssi vaihtui lauantaina kovaan fyysiseen työhön. Mökillä on aina tekemistä, mutta toki siellä ehtii välillä pysähdelläkin, haaveilla, kokata ja nauttia maittavaa ruokaa, seurustella elämäntoverin kanssa, valokuvata metsätähtiä, tarkkailla lintujen pesimistä – ja tietenkin: haravoida ja kerätä risuja, pestä ikkunoita ja tehdä kuutioittain polttopuita. Jos on koleaa, sateista ja tuulista, on työleirin fyysinen osio aivan paikallaan – veri kiertää kropassa ja lämmintä on ainakin hetkeksi. Tänä keväänä äänimaisemasta on puuttunut eräs tyyppiääni. Käen kukuntaa emme ole kuulleet kertaakaan. Pitäisikö tässä itse ruveta olemaan käkenä, vai peräti äimänkäkenä, kysyy ihmettelevä mökkiläinen. Olen myös kaivannut metsäsittiäisiä, noita raukeanoloisia köntyksiä pikkulan ympäristössä. Eiköhän kaikki korjaannu, kun lämpimät virtaukset ehtivät viimein Suomeen asti. Tulevathan ne?

Mökkiämme ympäröivä maasto on järvelle viettävä mustikkapohjainen mäntyrinne. Sammalten peittämät kivet vanamoineen ja metsätähtineen antavat pihapiirille oman viehätyksensä. Kovalla työllä jokunen kukkapenkki saadaan kohtuulliseen kuntoon, mutta kaupungista tuodut kesäkukat amppeleissa ja kukkalaatikoissa antavat lisää värikkyyttä tonttumetsäämme. Mukavat mökkinaapurimme lisäsivät tänään perennavarantoamme lahjoittamalla meille sinilatvan. Hienoa! Malja kivoille naapureillemme ja malja kevään vehreydelle! Koleutta tuskin huomaa, kun työrupeaman ja iltasaunan päätteeksi vielä pyytää kultansa kevätvalssiin. Siihen hitaaseen kevätvalssiin.

PS. Tänään sunnuntaina 29.5. kuulin käen kukkuvan Tammelan Heinijärvellä! Tulisiko sieltä viimein kesä ja lämpimät säät?

Mökkiranta

Sillä näet nimittäin

Kohokohta

Mökkinaapurit Seppo ja Mervi

Pelargonia

Tilateos

Mtesätähti (kuvattu tuulessa)

Read Full Post »