Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Itäväylä’

Kulosaaren vanha puusilta purettiin v. 1957, kun uusi teräspalkkien kannattelema silta valmistui Sörnäisten ja Kulosaaren välille. Muistan puusillan, mutta en niin, että jotakin olisi sillalla bussin kyydissä jäänyt erityisesti mieliin; hiljaa kapealla sillalla kuitenkin päästeltiin. Raitiovaunua en ehtinyt Herttoniemen aikanani sillalla nähdä, mutta hilkulla sekin oli. Viimeiset Kulosaaren ratikat kulkivat puusillalla vielä 1950-luvun alussa. Tapahtui muitakin muutoksia. Vähä vähältä, ikään kuin salaa sillan eteläpuolen monet saaret jyrättiin tasaiseksi, niiden väliset salmet täytettiin, ja näin Sörnäisten ranta-alue sai uuden linjauksensa sekä uudet haltijat. Silloin elettiin 1960-luvun alkua. Itse olin lukiolainen Kulosaaren opparissa; matikka alkoi viimein luistaa ja liikuntatunneilla satasen ajat paranivat nopeasti. Mutta Sompasaaresta, Nihtistä, Kanasta, Hanasaaresta ja Pannukakusta oli jäävä historiaan vain eriskummalliset nimet, saaria ei enää ollut. Oli vain vilkas, veden päälle rakennettu satama-alue. Sen laitureihin kiinnittyi niin hiili- kuin muita rahtilaivoja, konttilaivojakin. Myös matkustajia kuljetettiin täältä moderneilla ro-ro-aluksilla Itämeren moniin rantakaupunkeihin. Mitä seuraavaksi? Satamatoiminnot siirtyivätkin Vuosaareen, ja Sörnäisten rannalla, molemmin puolin Kulosaaren siltaa alkoi taas uusi rakentamisen vaihe – alkoi kiivas asuintalojen ja kaupunkirakentamisen aika!

Entinen kotikaupunkini kasvoi nyt vauhdilla; halusin päästä katsomaan uutta itäisempää Helsinkiä. Pyysin kaveriksi mukaan ”Ranuan miehen”, hyvän ystäväni ja pelikaverini Viken, jonka kanssa viimeksi olimme liukastelleet Torronsuon pitkospuilla. Suunnittelin retkeämme, mietin reitit ja taukopaikat, arvioin kierrokseen kuluvan ajan – sitten startattiin hienona marraskuun alun päivänä. Olin yksin käynyt vuonna 2017 tsekkaamassa Isoisänsillan, joka oli juuri valmistunut, mutta Sörnäisten ranta ja Kalasatama eivät vielä silloin olleet saaneet nykyisiä muotojaan. Suomen ensimmäinen varsinainen pilvenpiirtäjä, Kalasataman asuintalo Majakka, nousi nyt uudelta asuinalueelta 134 metrin korkeuteen. Kaikkiaan tornien ryppääseen tulisi kuulumaan 8 korkeaa rakennusta kauppakeskus Redin tuntumassa! Kolmenkin, huomattavasti muita rakennuksia korkeamman tornin näkeminen kaupunkisiluetissa, oli todella hämmentävä ja mykistävä näky – lähes uskomaton, ei mitenkään suomalainen, ei edes helsinkiläinen! Näimme ne ensiksi Herttoniemen Majavatien kallioilta, kun aamun autere vielä viipyi Vanhankaupunginlahden yllä. Entinen hertsikalainen oli tottunut näkemään tasaisen kaupunkisiluetin poikkeamina enintään Kallion ja Paavalin kirkkojen tornit.

Tornit saivat hetkeksi jäädä, kierrätin ystävääni seuraavaksi vanhassa Herttoniemessä, ajelimme hiljakseen kapeita katuja, ohitimme pienkerrostaloja, rivi- ja omakotitaloja. Pakitimmekin välillä, jotta roska-auto mahtui Ahmatiellä etenemään. Selostin ystävälleni kaikkea täällä vuosia sitten kokemaani, ja kurvasimme viimein Herttoniemen liikenneympyrästä yli Itäväylän kohti Herttoniemenrantaa. Uusi, rakennettu Herttoniemenranta oli kirjoittajallekin tuntematon (mutta väljästi rakennettuna miellyttävä yllätys!). En haistanut enää Paasivaaran tehtaiden tunnusomaista lemua, eikä Tullisaarenselällä näkynyt säiliölaivoja tulossa kohti vahvojen tolppien varaan rakennettua pitkää puulaituria – laituria, jonka kärjessä niin usein pikkupoikina ongimme ahventa ja kampelaa. Tämä ei kuitenkaan ollut nostalgiamatka vaan retki uuteen Helsinkiin. Eteenpäin siis, kohti Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa, josta olikin parhaat näkymät Kalasataman ja Sompasaaren uusiin rakennuksiin. Retkemme alkoi olla lopuillaan. Se tarvitsi päätökseksi vielä tuhdin aterian Kalasataman La Bella Trattoriassa ja pienen huilihetken Kulosaaren Casinon rannassa ennen syöksymistä Itäväylän autovirtaan. Juuri tässä paikassa, tästä Kulosaaren rantamaisemasta oppikoululuokkamme teki kuvaamataidon tunnilla vesivärityön, kukin omanlaisensa. Taisin onnistua ainakin kohtuullisesti. Tämän päivän Helsinki-retkestämme jäi kotimatkalle vähintään yhtä hyvät tunnelmat kuin Kulosaaren yhteiskoulun opettaja Margareta Aintilan kuvistunnilta 60 vuotta sitten. Kiitokset vielä Vikelle hyvästä matkaseurasta!

Read Full Post »

Merkillinen kevät ja kesän alku. Maalis–huhtikuussa oli tavanomaistakin koleampaa, eikä toukokuun alkukaan luvannut lämpimiä. Ne karttoivat Suomea aina toukokuun viimeisille viikoille, kunnes osui takaressuun! Kaikkialla Suomessa aina Lappia myöten iloittiin lämmöstä ja hikoiltiin; vähän jo tuskailtiinkin. Ja taas myytiin tuulettimet loppuun. Samalla Keski-Euroopan maissa oli koleaa ja riesana mahdottomat kevättulvat ihmisuhreineen. En ole yleensä keväisin päässyt irrottautumaan työpöytäni ääreltä paitsi viikonloppuisin, mutta nyt oli toisin. Oli kerrankin aikaa käydä katselemassa luonnon tapahtumia ennen kuin alkukesän väriloisto lakastuisi ja hiipuisi pois. Sinne vain heinikkoon ryömimään!

Mistä olen saanut kiinnostukseni luontoon ja ehkä erityisesti kasveihin? Vastaus on selvä, vaikka en ole sitä aina ymmärtänyt: vanhempani opettivat minut ja veljeni tuntemaan tavallisimmat kasvit – ja vielä paljon enemmän: monista kasveista kuulimme pieniä tarinoita ja taustoja. Muistan hyvin, että yhteiset kasvinkeräysmatkamme olivat  onnellisia hetkiä. Niitä tehtiin kotimme lähialueilla Vanhankaupunginlahdella ja lomamatkoilla Vihdissä, Karjalohjalla, Mikkelissä … Minä ja veljeni saimme vanhemmiltamme vetoapua koulukasvistomme täydentymisessä ja vanhempamme taas saivat retkillä palata omiin kouluvuosiinsa ja nuoruuteensa, joka vaihe heiltä äkisti katkesi Suomen viimeisiin sotiin. He saivat myös loistaa latinankielisillä kasvinimillä. Heidän kouluaikanaan piti muistaa kasvit myös latinaksi, meidän nuorempien tuli osata vain kasviheimojen latinankieliset nimet. Siinäkin oli tekemistä. Fragaria vesca, Anemone nemorosa, Viola tricolor …

Eräs isämme kanssa tehty retki oli aika merkillinen. Olimme kerran melkeinpä aamuyöllä katselemassa erikoista kasvia nykyisen Itäväylän paikkeilla. Se kasvi oli pukinparta. Erikoista on, että kasvi avaa kukkansa vain aamuvarhaisella, ja vain muutamaksi tunniksi! Kaikkein erikoisinta jutussa oli kuitenkin se, kuinka isämme sai teinipoikansa nousemaan aikaiselle kävelyretkelle kauas kodistamme keltaisen, pitkävartisen rohdoskasvin äärelle! Jotakin lahjontaa siinä oli käytetty, mutta mitä? Joka tapauksessa retki jäi mieleeni ja pystyisin vieläkin osoittamaan pukinparran kasvupaikan Itäväylän uloimman kaistan kohdalla. Sanotaan, että ihmisen näkö heikkenee ikääntyessä. Vanhempana voi jotakin nähdä paremmin – voi  nähdä elämänsä tähtihetkiä; niitä nousee muistoista kuin pukinparta Itäväylän kovasta asfaltista.

Koiranputket

Koiranputket

Lehtometsä

Lehtometsä

Salomailla (noin 5 km kaupungin keskustasta)

Salomailla (noin 5 km kaupungin keskustasta)

Niittyleinikit

Niittyleinikit

Koivut

Koivut

Unohdettu talovanhus

Unohdettu talovanhus

Metsäkurjenpolvet

Metsäkurjenpolvet

Nurmitädyke

Nurmitädyke

Perheemme pyöräretkellä Helsingin Kivinokassa 1955

Perheemme pyöräretkellä Helsingin Kivinokassa 1955

Kauppareissu tehty, Mikkeli 1955 (kirjoittajan tunnistaa otsatukasta)

Kauppareissu tehty, Mikkeli 1955 (kirjoittajan tunnistaa otsatukasta, nykyään ei)

.

Read Full Post »