Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kirjosieppo’

Onko metsä jo linnunlauluista hiljentynyt? Ei ehkä vielä, mutta olisiko jo hiljaisempi kuin viikko sitten? Väistämättä tulee mieleen Eino Leinon herkkä ”Lapin kesä” -runo, jossa surraan ja murehditaan vähän kaikkien asioiden perään – ja apeuden syyksi paljastuu Lapin (Suomen) lyhyt kesä. Laulaja Mamba palauttaa toivon omalla kappaleellaan ”Vielä on kesää jäljellä”, mutta, ei kai sitä sentään vielä soiteta? Emme anna nyt valtaa alakulolle, vaan lähdemme kuuntelemaan alkukesän ääniä ja katselemaan kasvien väriloistoa. Eikä unohdeta tuoksujakaan! Milloin olet viimeksi nuuhkaissut kukkivaa oravanmarjaa, tai juuri nyt kukkivaa vanamoa? Uskomattomia tuoksuja, jotka täyttävät laajat tienoot ja ovat parhaimmillaan tyynenä aamuna tai iltana. Olin jo matkalla omaan eldoradooni kaupungin länsipuolelle. Sään piti olla pilvinen, mutta eikö mitä; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kuten hyvin usein tänä keväänä ja alkukesänä. Onneksi silloin tällöin on saatu myös sadetta, mikä on ollut tarpeen kaikelle kansalle: pellosta ansionsa saaville ja pellonreunaa huvikseen kulkeville. Kun lähtee seikkailulle ilman suuria odotuksia, voi kohdata yllättäviä asioita. Kävikö nytkin niin?

Muistelin metsässä muutaman viikon takaista kettukohtaamista. Se tapahtui jokseenkin näillä main. Kettua ei nyt näkynyt, mutta mikä ihme tuolla polulla hitaasti kiemurtelee? Iso musta kyy! Siitä onkin aikaa, kun olen tavannut näin komean yksilön, enkä ehkä koskaan täysin mustaa kyytä. Hetken ajattelin seurustelevani rantakäärmeen kanssa, mutta rantakäärmeen tunnusomaisia pään laikkuja tällä ei ollut. Ja silmän kapea pupilli oli kyyn. Siis, ei liian lähelle, mutta ei myöskään paniikkia. Muutama vuosi sitten kun keräsin vaimoni kanssa kanervia matkalla mökille, melkein työnsin käteni kyykäärmeen selkään, mutta nyt tilanne oli erilainen, kun käärme oli näkyvillä. Jätin kyyn luikertelemaan heinikkoon, ja kohta taas tapahtui: vastaani juoksi rusakko jonkun pelästyttämänä. Oli vähällä, ettei juossut haarojeni välistä. On täällä vilskettä! Tulin kuuntelemaan lintujen aamukonserttia enkä varomaan jokaista askeltani. Nyt kuuluu lauluääni, jota en tunne? Joku voi luulla, että näillä tuntimäärillä luontomiehen pitäisi tuntea kaikki linnut ja niiden äänet, mutta ei se ihan niin ole: lintulajeja on Suomessa yli 470! Opiskelua riittää vielä eläkepäivillä.

Punavarpusen iloista säettä kartanon mailla kuunnellessani tajusin, että tätä lintua en kuulekaan mökkimaisemissamme Tammelassa. Muutoin samoja lajeja löytyy yllättävän paljon: on samat siepot, rastaat, samoja kerttuja, valkoselkätikka, peukaloinen, ruokokerttunen … Viime päivien luontomittelön (ikioma sellainen) Tammela–Hyvinkää voitti Tammela, jos lasketaan mukaan perhosetkin. Tammelassa näin kohtalaisen harvinaisen täpläpapurikon ja myös kansallisperhosemme paatsamasinisiiven – ja yllättävää oli, että molemmat paikat saivat pisteet omista ritariperhosistaan! Viime vuosina on kirjoitettu sekä lintujen että perhosten kantojen romahduksesta (mm. Keskisuomalaisen pääkirjoitus 9.4.2018). Ikävä kyllä, on siinä perää rivimiehenkin havaintojen mukaan. Luontolenkkini paluumatkalla tulin kapean virran sillalle ja kurkkasin alas nähdäkseni piilottelevan rantasipin. Rantasipin ääni kyllä kuului, mutta lintua ei näkynyt. Sen sijaan näin heinikossa, hyvin lähellä laulujoutsenperheen. Kohtaaminen sujui rauhallisesti, joutsenten poikaset eivät ihmistä mitenkään säikkyneet – niillä oli rajaton luottamus emojensa turvaan ja viisauteen. Näin kun voisi olla myös ihmispopulaatiossa. Viisaat päättäjät luovisivat meidät kuiville vaikka minkälaisista mikromuovi- tai myrkkyongelmista!

Hevoset kesäpäivänä Kytäjän kartanon mailla. Keltainen rakennus entinen kapearaiteisen radan asemarakennus.

Kytäjän kartano ei ole enää vuosien takaisessa loistossaan. Rakennus ollut tyhjillään vuosikaudet.

Ulkoilupolulla musta kyy.

Ei kannata lähestyä

Vielä kukkii juhannuskukka metsäkurjenpolvi.

Metsikön ja pihojen asukki kirjosieppo

Rusakko laittoi jarrut päälle juuri ennen kuvaajaa.

Niittyhopeatäplä. Tämän vuoden kesäkuussa hyvin yleinen.

Alkukesän upeimpia päiväperhosiamme ritari!

Lupiinit

Niittynätkelmä

Punarinta. Laulua ei kuule niin runsaasti kuin aiemmin?

Harakankellot

Harmaasieppo kotimetsässään

Harmaasieppo pyrähtää

Kytäjärveä vanhan viinatehtaan ja kaupan nurkalta

Kansallisperhosemme paatsamasinisiipi, naaras (kuvattu Tammelan Heinijärvellä)

Täpläpapurikko (kuvattu Tammelan Heinijärvellä)

Peukaloinen pesänsä lähettyvillä

Telkkälampi ja taaempana Kytäjärvi

Telkkäemo ja poikanen kotilammellaan. Poikanen on kasvanut kovasti.

Myös lammella viihtynyt sorsapoikue voi hyvin.

Laulujoutsenperhe pienehkössä vesialtaassa. Missä on ollut perheen pesä?

Mainokset

Read Full Post »

Joskus saa kaikkea ihan liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Esimerkkejä löytyy. Näin voi käydä lapselle, joka hukutetaan jouluaattona valtavaan lahjapakettivuoreen. Tiedämme tapauksia myös firman pikkujouluista, joissa tarjoilu pelaa ylitsevuotavasti ja huomattavasti paremmin kuin osastopäällikön jalat. Voi tulla myös sellainen toukokuu, joka rikkoo kaikki lämpöennätykset ja saa hetkessä luonnon valmiiksi – liian pian. Tänä keväänä on todella pitänyt kiirettä, jos on yrittänyt kirjata ylös, mikä kasvi on kulloinkin puhjennut kukkaan tai mikä muuttolintu on liittynyt siivekkäiden sekakuoroon. Jos kuumuus jo ahdistaa, kannattaa muistella vuoden 2017 toukokuuta. Se oli vuosituhannen kylmin toukokuu! Mutta vielä paremmaksi pantiin vuonna 1966, jolloin esim. Lahdessa toukokuun keskilämpötila oli 6,5°C! Kirjoittaja suoritti silloin varusmiespalveluaan Haminassa, ja muistaa hyvin, että vapun tienoilla vielä hiihdeltiin Haminan–Virolahden metsissä! Ja tottakai vedettiin raskasta ahkiota, joka aina alamäissä pyrki menemään omille teilleen – mäen ainoan kuusennäreen tai kannon väärältä puolelta, tietenkin!

Kun eläkeläisellä on aikaa, ja liike on lääke, olen ottanut tavakseni lähes päivittäin lähteä monituntisille kävelyilleni lähiluontoon. Olalle heittämäni reppu on täynnä tavaraa, ihan kuin armeijan aikoina. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että elämääni kuuluu kyllä paljon muutakin, kuten lasten ja lastenlasten auttamista, kirjastossa ja kaupassa käymistä, sängyn petaamista ja muitakin kotitöitä. Nyt on kuitenkin kiireesti mentävä, koska eilen olin ollut kuulevinani punavarpusen laulua vanhan sähkölaitoksen jokilehdosta: ”Nice to meet you!”. Niinhän se lintu tervehtii ja tulee esille pusikosta melko ujostelematta. Alueella pyörähtelevät myös jo tutuksi tullut sirittäjä sekä piilotteleva punarinta. Ne löytyvät joka kevät samoista paikoista, jopa samojen puiden samoilta oksilta. Kun eräänä aamuna lähestyin lehtoaluetta, huomasin kauempana hiekkatiellä jonkin hahmon. Mikä se oli? Katsoin kameran etsimen läpi ja näin nuoren ketun lähestyvän. Ketulla oli silmät lähes kiinni ja jokin keppi suussaan? Annoin sen vielä tulla lähemmäksi, mutta viimein repolainen kuuli kameran äänen ja sai jalat alleen. Ei taida helle ja kuivuus olla ketunkaan mieleen. Kanalinnun tilalla oli roikotettavana vain kuivunut keppi!

Eräänä päivänä päätin ottaa luontoharrastukseni rauhallisemmin enkä lähtisi säntäilemään metsiin kaupungin ulkopuolelle. Miksen voisi tarkkailla luontoa kotipihaltamme – kuulostella sieltä sieppoa ja punarintaa? Vein kahvikupposen ja aamulehden takapihalle ja rentouduin. Tämähän on mukavaa, mutta sitten … Naapuri alkoi kohta leikata nurmikkoaan (käsipelillä kylläkin), ja pian kuului myös moottorileikkurin möreä ääni, kun huoltoyhtiön pojat aloittivat päivänsä. Mitähän ääniä seuraavaksi? No tietenkin, olin unohtanut taloyhtiömme julkisivukorjaajat; naulapyssyllä uusia lautoja kiinni yläkolmioon eikä yhtään kauempana kuin oman asuntomme ulkoseinällä! Myös roska-auto tuli kierrokselleen juuri tänä aamuna, enkä voinut olla taustalta kuulematta junan kolketta ja lentokoneen kumua. Aamukonserttini loppufanfaarin vetäisi naapuriyhtiön puunkaataja. Husse käyntiin ja kierrokset tappiin! Tämä riitti, reppu kuntoon, loput kahvit mukaan ja oikopäätä täältä pois, rauhallisempiin maisemiin! Kytäjärven maapadolla sain seurakseni säksättävän ruokokerttusen. Tyynessä säässä kerttunen tikkasi kuin telavikainen offsetkone – se ei juuri Hussen pärinälle hävinnyt! Toukokuu on armoton kuukausi. Ei riitä, että se olisi ollut vain kuiva, meluisa ja kuuma. Pian vapun jälkeen tehtiin hyppy suoraan keskikesään. Tuntui samalta kuin lehteillessäni rakkaalta vaimolta saamaani tuoretta lahjakirjaa ”Koko perheen värikasvio” (Juha Laaksonen). Kirjassa ei ollut sisällystä eikä johdantoa – kirja alkoi suoraan sivulta 34!

(Ps. Sain vaihdetuksi Laaksosen kirjan asianmukaiseen, ”kokonaiseen” kappaleeseen. Se oli hyllyn viimeinen.)

Tuulihaukka on palannut pesimäalueelleen jo huhtikuun lopulla.

Kaverini tuulihaukka. Halusi tervehtiä ihan lähietäisyydeltä.

Vapun aikoihin sinivuokot runsastuivat.

Pölyttäjät ovat aloittaneet tärkeän työnsä.

Peippo on laskeutunut vielä lehdettömälle puulle.

Hanhet viipyvät vielä hetken ennen pitkää matkaansa pohjoisemmaksi.

Hanhet lähtevät.

Kytäjärvi toukokuun alkupäivinä.

Pajusirkku, yksi järven rantaruoikon kesäasukeista.

Nurmijärven Nukarinkoskella jo vihertää.

Nurmijärven Nukarinkoski

Valkovuokot runsaimmillaan äitienpäivän aikoihin.

Sepelkyyhky antoi lähestyä melkein kosketusetäisyydelle.

Kosteikkojen kevätlinnunsilmä.

Kalatiira kuuluttaa kevään tulleen.

Karttaperhonen

Ketunleipä

Vilkas auroraperhonen ei kovin usein pysähtele.

Kartanontien uninen kettu

Nyt silmät auki! Tiellä on muitakin.

Kuikkien soidinmenoja Tammelan Heinijärvellä

Kuikka ilta-auringossa

Punakylkirastas

Pienen odottelun jälkeen punavarpunen tuli näkyville.

Peloton sirittäjä. Se antoi kuvata itseään rauhassa, mutta eräänä päivänä sen laulua ei kuulunut. Haudonta oli alkanut?

Telkkätytöt.

Voikukat

Nurmitädykekin jo kukassa!

Naarassieppo antaa huutia urossiepolle. Syytä emme tiedä.

Metsäkurjenpolvi.

Kesä on tullut. Kytäjän kartanontie.

 

Read Full Post »

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Kun on kesä – sään puolesta vieläpä ihan kelvollinen – ei se tunnukaan kesältä. Mökkiverannan korituolikin painaa selkää. Tai eihän se selkää voi painaa, koska se ei tue alaselkää ollenkaan! Selkä kipeytyy aina, kun kuistilla iltaa istumme. Vastako nyt sen huomasin? Vaimoni mielestä korituolimme ovat nyt ja aina olleet tosi mukavia. Miten voi olla niin erilaisia näkemyksiä! Samassa perheessä. Lintuja pesii ja hyörii touhukkaina kolmessa mökkimme neljästä pöntöstä, mutta sehän on onnetonta – vaivalla ripustamani ja siivoamieni pönttöjen täyttöaste vain 75 %, jos oikein laskin. Miten kaikki oli ennen toisin! Nuo pihalaatatkin alkavat vaikuttaa ihan kulahtaneilta. Ei maistu halkojen hakkaaminen, ei kesäjuomakaan. Mistä oikein kiikastaa? Sanopa se hyvä lukijani. Kyllä kirjoittajakin jotakin ihmisluonnon päälle ymmärtää, kyllä vain. Mutta vie todella aikansa, ennen kuin kaiken oivaltaa ja alkaa olla valmis työelämän jälkeiselle ajanjaksolle, eläkeläisen pakolliseen downshifting-vaiheeseen  –  ja on jotakuinkin sinut myös vanhenevan kroppansa kanssa.

Mökillä huomaan yhä useammin hakeutuvani yksinäisille vaelluksilleni mökkitien ympäristöön, vaikka tiedän, että iso pino metrisiä koivuhalkoja odottaa pihallamme klapien tekijää. Tuskin alkuun päästy, vasta metrin verran pinoa liiterin järven puoleisella seinustalla. Sepeliäkin voisi poluille levittää, onhan tuo jäljellä oleva kasa vielä kohtalainen. Ei ole tarkoitettu, että kasa jäisi tonttimme reunaa koristamaan. Vedenhakupaikka vaatisi ehdottomasti rappuset, mutta kun ei ole niitä tarvikkeita. Saimme sentään hankittua paikallisesta rautakaupasta uutta maalia pihakalusteisiin, ja jostakin löysin tarmoa rapsuttaa pois vanhat maalit kahdesta penkistä ja pöydästä. Sitten astui kehiin maalarimestari (vaimoni), joka näytti tekemisen mallia. Ei hänelle riittänyt kalusteiden maalaus – samalla sudilla ja samalla vauhdilla vedettiin myös liiterin seinää ja betoniset, värinsä jo menettäneet kukkatolpat. Mikäs vaimon touhutessa, lähes kuusi vuotta miestään nuorempi. On hänelläkin liki kroonista käsisärkyä, mutta ei sitä aina esille tuoda, kuten eräät siinä vieressä. Nuorin lapsenlapsemme saatiin pari viikkoa sitten mökkiviikonloppuna seuraksemme – ja se todella ilahdutti, myös mökin vanhinta (alkoi jo melkein naureskella)!

Onko elämäni ollut jopa liian helppoa, ilman suuria vastoinkäymisiä? Ehkä osittain, mutta tiedän kyllä aikoinani ahkeroineenikin. Työn ohessa on kannettu aamulehteä, oltu sivutoimisena talonmiehenäkin (vaimo porrassiivoojana), kun ensimmäistä asuntoamme säästettiin. Moniko olisi tehnyt makuuhuoneestaan pimiön ja raahannut sinne naapurimiehen kanssa painavan reprokameran, kun lisätöitä hankittiin AV-tuotteilla alle nelikymppisenä? Sittemmin yrittäjänä vakiopaivän pituus oli vuosikymmenien ajan 10-11 tuntia. Ja lomat olivat, mitä olivat. Sehän tässä kai nyt kiikastaakin! Tarvitaan yhä – ja kaipaan yhä nuoruuden rääkkiä! Tarvitaan verta, hikeä sekä kyyneleitä, että elämä taas maistuu! Pitäisikö mökille saada myrskytuuli paikkoja myllertämään, ja kasapäin lisää hyttysiä pistelemään ihminen hereille? Muistan äkkiä tuoreen käyntini hyvinkääläisessä hoivakodissa. Asukkaat oli koottu istumaan rinkiin, ja hoitajaneitonen heitti Tuoville hernepussin. Pussi lähti varovaisilla heitoilla kiertämään ryppyisistä käsistä toisiin. Kaikki vanhukset olivat pian leikissä mukana, nekin, jotka yleensä vain tuoleissaan torkkuvat. Hernepussi herätti uneliaimmankin vanhuksen. Nyt tarvitsen pikaisesti oman hernepussini, joka herättää ja saa pistellä hyttysparven lailla. Kyllä se siitä taas lähtee. Jos, hyvä lukijani, olet malttanut pysyä mukanani, tahdon kiittää sinua seurasta ja vuodatukseni kuulemisesta. Minua kirjoittaminen helpotti. Kiitokseksi sinulle on alla jokunen valokuvani kotimaan alkukesästä – kesän parhaimmasta vaiheesta. Ja siitä luonnon kauneudesta, joka on tarjolla meille kaikille, vaikka vain pienen hetken.

Alkukesän vehreyttä. Ilta Tammelan Heinijärvellä

Alkukesän vehreyttä. Ilta Tammelan Heinijärvellä

J-tyttö ja isoäiti matkalla mökille

J-tyttö ja isoäiti matkalla mökille

Metsätähdet

Metsätähdet

J-tyttö ja tikat

J-tyttö ja tikat

J-tyttö kutsuu peliin

J-tyttö kutsuu peliin

Yhden pihapöntön kirjosieppo, koiras

Yhden pihapöntön kirjosieppo, koiras

Kirjosieppo, naaras

Kirjosieppo, naaras

Laulurastaan poikanen (oletan)

Laulurastaan poikanen (oletan)

Telkkäemo ja poikaset

Telkkäemo ja poikaset

Kukkopillit

Kukkopillit

Mökkipihaa

Mökkipihaa

Punarinnan poikanen

Punarinnan poikanen

Leinikit

Leinikit

Mies ja penkki

Mies ja penkki

Maalarimestari

Maalarimestari

Syreenit

Syreenit

Pihan oravakaveri

Pihan oravakaveri

Vanamot

Vanamot

Juhannusruusut

Juhannusruusut

Read Full Post »

Niinä touko- ja kesäkuun aamuina, kun kävelin töihin kaupungin keskustaan, kuulin usein Viertolankadun loppupään lehtometsiköstä iloista, lähes keskeytymätöntä linnunlaulua. Se oli kuin puron solinaa. Enää ei ole työpaikkaa, jonne kävellä, ei ole myöskään sitä lehtometsää, josta linnunlaulu kuului. Näiden aamujen muisti- ja äänikuva on kuitenkin hyvin tallella. Työvuosina ei ollut mahdollisuuksia jäädä kuuntelemaan aamun laulajaa – saati, että olisin yrittänyt päästä näkemään minkälainen siivekäs ilmaisen aamukonsertin järjesti. Eläkeläisenä on aikaa pysähdellä ja ihmetellä. Tänään, vuosia myöhemmin, sain jälleen kuulla samaa laulajaa ja sain linnusta jonkinmoisen valokuvankin. Lehtokerttuhan tuo kiinnostukseni kohde oli. Mutta kovin on tuo varpuslintu liikkuvainen ja vikkelä. Aikaa kuluu, kun lintu viimein tulee näkyville, pysähtyy pieneksi hetkeksi ja tarrautuu oksaan kiinni. Ja jos pysähtyykin, keikkuu se oksallaan selkäpuoli alaspäin kuin kuvaajalle kiusaa tehdäkseen.

Lintujen tunnistaminen ja valokuvaaminen on alkanut uudestaan avautua ja kiinnostaa, kun plakkariin tulee uusia lajeja tai tapaa jälleen vuosien takaisia lintututtavuuksia. Yllättävän paljon sitä näkeekin, kun vain siirtää itsensä keskelle metsikköä tai puron varren lehtoon ja aloittaa työn – ja voi kerrankin kiireettömästi katsella ylös puiden oksistoihin. Kevään havainnointi- ja kuvausmetodini on ollut hyvin yksinkertainen. Pysähdyn ja kuuntelen. Jos kuulen lupaavan äänen ja koen, että tuon äänen haltija on mahdollisesti nähtävissä, alan astella hiljalleen ääntä kohti (muina miehinä). Vielä vähän lähemmäksi, ja nyt katse tarkkana. Heilahtiko tuo oksa? Siellä se piileksii. Ihan paikallaan vain. Älä nosta vielä kameraa. Yritä olla huomaamaton (kerrankin eduksi). Nyt varovasti kamera ylös; näet objektiivin läpi kohteesi vielä tarkemmin. Oletko jo tarkentanut tuolle etäisyydelle etukäteen? Tuolla liikutaan! Odota ja malta vielä vähän, lintu tulee kohta kokonaan esille. Nyt, rauhalliset liikkeet, tähtäys ja laukaisu. Taisi onnistua, vai kuinka?

En nyt ota ollenkaan kantaa pro-kuvaamiseen, armeijakuvioisiin piilokojuihin, en ekstrapitkiin teleobjektiiveihin, en jalustoihin, en itselaukaisimiin, en elämänpinnoihin. Vannomatta paras, voihan olla, että kirjoitan joskus blogiani piilokojusta Haminan ulkosaaressa naama noettuna ja jäsenet jäykkinä huonosti nukutun yön jälkeen. Kojun katolla aurinkokenno tuottaa virtaa kojun kymmeniin vempaimiin ja olen yhteydessä neljään viiteen bongarikaveriini. Kuuleeko kolmeykkönen? Ei, nyt riitti linnuista – ja kuvitelmista, koska blogini viimeiseen kappaleeseen tulee mahtua muutakin! Edes lyhyt mökkeilijän palsta, eikö vain? Kuinka sujui viikonloppu mökillä hirmutuulessa? Pelittikö vastahankittu moottorisaha? Ei taida ketään kiinnostaa. Juhannus on tulossa – siitä jotakin? Ei millään ehdi, nyt on h-hetki käsillä. On mentävä katsomaan, kuinka tikkaperhe jakselee takapihamme haapaan koverretussa pesässään. Palataan juhannukseen ja mökkeilyyn sitten myöhemmin, kun tuo tikkapoikue on lähtenyt kotipesästään. Vielä sieltä ääniä kuuluu …

Mökkijärven alkukesä

Mökkijärven alkukesä

Mökkipihan kukkia

Mökkipihan kukkia

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Kelopuun kimpussa

Kelopuun kimpussa

Kantoapua

Kantoapua

Pihan metsätähdet

Pihan metsätähdet

Mökkipihan kirjosiepot

Mökkipihan kirjosiepot

Koiras ruokahuoltajana

Koiras ruokahuoltajana

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Reiska tarkkana

Reiska tarkkana

Uusi huussi metsän keskellä

Uusi huussi metsän keskellä

Yöksi poutaantuu

Yöksi poutaantuu

Padon kesä

Padon kesä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Leinikit

Leinikit

Punavarpunen

Punavarpunen

Lehtokerttu

Lehtokerttu

Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvi

 

 

 

Read Full Post »

”Entä, jos sinä valitset kukat ja minä ponnahdan näyttämölle sitten, kun olet työntämässä ostoksiasi kassalle?” Ehdotus meni läpi ja järjestely toimi hienosti. Tänä keväänä en kokenut ollenkaan vaikeaksi kesäkukkien hankintaruljanssia! Pientä säätöä, niin asiat kyllä hoituvat. Kukkia tarvittiin niin mökille kuin kotiin. Niitä tarvittiin paljon: isoja ja pieniä, kerrottuja ja jaettuja, yksivuotisia ja monivuotisia, eikä vaimoni kelpuuttanut kärryynsä ihan mitä tahansa ehdokasta. Tehtävä on tärkeä, sanottakoon se selvyyden vuoksi, mutta suhteellisen pitkäkestoinen hankintaprosessi koleassa ja tuulisessa kukkahallissa ei ole minua varten. Sain sillä aikaa syventyä moottorisahojen vertailuun seinän takana inhimillisissä olosuhteissa. Jos kirjoittaja paljastui pahimman luokan sovinistiksi, ei väliä, kaikki oli vain pariskunnan parhaaksi. Sopu säilyi, ja harmoninen ilmapiiri löi kukkamaisen leimansa koko loppupäivälle, jolloin mökkimme saisi penkkeihinsä tuoreet kesäkukat.

Edellisestä mökkikäynnistämme oli kulunut tasan kuukausi. Nyt oli jo voimia lähteä jatkamaan kesken jääneitä kevätaskareita, joista tärkeimpänä kesäkukkien istuttaminen ja amppelien asettelu vakiopaikoilleen. Ei mökki ole mökki, jos kukkapenkit työntävät vain sammalta tai jauhosavikkaa, ja amppelin paikalla roikkuu lähikuusesta lennähtänyt naavatupsu. Perillä availin tunnollisena apulaisena vielä tunnollisellemmalle vaimolleni multasäkkejä, asettelin kukkalaatikoita paikoilleen ja kannoin järvestä kasteluvesiä. Välillä, ihan lääkärin määräyksestä, lepäilin sohvalla tai tein tuttavuutta kirjosiepponaaraan kanssa. Olipa erikoinen kirjosieppo! Antoi kameramiehen lähestyä muutamaan metriin eikä hätääntynyt kameran äänistä! Ehkä se tunsi sympatiaa sitä lähestyvää toipilasta kohtaan – ja olimmehan me toki kavereita jo useamman vuoden takaa. Tämä kevät on ollut erikoinen ja erilainen. Olen jo vähän kyllästynyt eläkeläisen liikaan vapaa-aikaan sekä löysäilyyn. Siitäkö kaikki terveysongelmatkin johtuvat? Mökki ja kaikki sen kesäiset askareet tulevat varmasti tekemään hyvää. On viimein taas vipinää ja selvä päiväjärjestys. Haepas ukkoseni tuohon keittiön ämpäriin vähän järvivettä, kiitoksia! Näin selvittiin siitäkin joutilaasta hetkestä!

Mökkimme karu kangasrinne oli nyt saanut väriläiskänsä talven jäljiltä melko alastomiin kukkapenkkeihinsä. Ilta oli jo pitkällä, kun pääsimme lähtemään kotiin päin. Mutta nyt oli myöhäiskevät, ja valoa riitti. Ajelimme Mustialan oppilaitosten kautta läpi Tammelan keskustan, ohi harmaakivikirkon ja Pyhäjärven rantaa myötäilevää tietä pitkin kohti Saaren kansanpuistoa. Mitäs jos pysähdyttäisiin Portaan kylään? Jopas jotakin – kesä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, ja nyt jo jalkaudutaan nähtävyyksiin melkeinpä keskiyöllä, eikä mitään kiirettä! Muistatko, näinhän teimme myös vuosia sitten? Samassa paikassa, samassa Portaan kylässä tuomen kukkiessa Turpoonjoen ylittävän kapean puusillan kupeessa. Nyt on elettävä, nyt on nuuhkittava kevään tuoksut! Kuukauden päästä, juhannuksen aikoihin syreenikin alkaa jo lakastua ja tienvarsien lupiineista vain harvat enää kukkivat. Tuhlatkoot kukat tuoksujaan – tuhlataan me aikaamme! Sommaren är kort!

Keväinen mökkijärvi

Keväinen mökkijärvi

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kevätkuosi

Kevätkuosi

Kirjoittajan vaimo

Kirjoittajan vaimo

Vuorenkilpi

Vuorenkilpi

Peippo tähystyspaikalla

Peippo tähystyspaikalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Pois viimeisetkin lehdet

Pois viimeisetkin lehdet

Syrjäälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Blogimies

Blogimies

Tuomi kukassaan

Tuomi kukassaan

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Syrjälän tilan viiri

Syrjälän tilan viiri

Read Full Post »

Older Posts »