Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘valkohäntäkauris’

Kaupungin taajama-alue päättyy länsisuunnalla moottoritiehen, tai oikeastaan jo moottoritien vieressä kulkevaan vanhaan 3-tiehen. Moottoritien länsipuolella on vielä huoltoasema-, erikoisliike- ja ruokapalvelukeskittymät, mutta kun näiden jälkeen suuntaat länteenpäin, tulet totaaliselle maaseudulle. Taloja on enää harvakseen ja niitä ympäröi laajat peltoalueet. Täällä, jo noin kilometrin päässä moottoritiestä, alkaa tapahtua merkillisiä asioita. Siirry pois aluetta halkovalta ainoalta asfalttitieltä jollekin pienemmistä hiekkateistä ja pysähdy. On hiljaista, liikenteen melu ei tänne enää kuulu. Muita ääniä kyllä kuulee: kevätaamuna konserttiaan pitävät kiuru ja hyyppä, mutta vielä kuuluvampi ääni tulee ensimmäisen pellon vallanneelta kuovilta. Nyt elokuussa samaa peltoa isännöivät kymmenet kurjet, ja sieltähän sitä ääntä lähtee! Kun nostat katseesi yli metsänreunan, saatat nähdä jonkun isomman linnun kaartelevan korkeuksissa. Ehkä haukka? Se voisi olla nopea tuulihaukka tai verkkaisempi hiirihaukka, tai jokin jo muuttomatkansa aloittanut suohaukka. Ruskosuohaukka on täällä yleisin suohaukka, mutta runsas pari viikkoa sitten kolmen haukan kisailijoista yksi olikin melko harvinainen arosuohaukka! Haukat ovat vähitellen lisääntyneet peltojen yllä hiljaisen kesän jälkeen, eikä kestä kauan, kun saadaan täydennystä lapin tuntureiltakin. Silloin saapuu alueelle uljas piekana ja asettuu tutulle tähystyspaikalleen lehdettömän koivun ylimmille oksille.

Olin taas kerran lähtenyt aamupäivän haukkaretkelleni. Elokuinen aamu oli aurinkoinen ja vielä hyvin lämmin. Haukkoja ei nyt näkynyt, mutta kauempaa, vasemmalla puolellani, näin sänkipellolla liikettä. Suoraan kohti tuli kovaa kyytiä kookas valkohäntäkauris ja sen perässä täplikäs vasa! Ne eivät jarrutelleet ennen kuin kuulivat kamerani ääniä. Silloin emä vain rauhallisesti pysähtyi, kääntyili ylväänä paikoillaan, käänteli päätään ja korviaan, ei saanut oikein selvää vaaran aiheuttajasta –  ja antoi samalla kuvata itseään sekä vasaa ihan joka kantilta! Upea hetki, jollainen ei luonnossa kulkevalle monta kertaa toistu. Toisena aamuna, samalla paikalla luulin näkeväni jopa ilveksen! Ei ihan tärpännyt. Puiden varjo peitti pellon kivellä liikkumattomana makaavan eläimen yksityiskohdat. Iso se oli, mutta tupsukorvia ei tällä otuksella ollut. Kun kiikareilla katsoin tarkemmin, huomasin eläimen kaulassa punaisen silkkinauhan ja siihen kiinnitetyn pienen tiu’un. Se oli lähitalon kookas mirri, joka oli hankkimassa luomuaamupalaansa suoraan pellolta! Pitkään siinä toisiamme tapiteltiin, mutta viimein kissa kyllästyi ja lähti hiipimään kohti kotitaloaan. Sain aika hyviä kuvia, mutta luulen, etten niitä luontokuvakilpailuun kuitenkaan lähetä.

Kaupungin itäpuolellakin on taikamaa. Kutsun sitä ”taikamaa kakkoseksi”. Se ei ole ihan edellisen veroinen ja matkaakin tulee taajamasta paljon enemmän. Kakkoseen kyllä vie pyörätie, jota vasta kaupungin länsipuolelle suunnitellaan. Kiinnostukseni kohteita joutuu kakkosessa tarkkailemaan lintutornista tai kilometrin päässä olevalta venerannalta. Jos tämän välimatkan taitat jalkaisin, pidä hatustasi kiinni, lukuisat rekat voivat tempaista rakkaan lippiksesi mukanaan. Lähdin eräänä hellepäivänä katselemaan saisinko nähdä ja kuvata ruskosuohaukkaa, jota täällä vuorenvarmasti tapaa. Odotusta riitti ja eväitä kului aurinkoisella lavalla 5 metrin korkeudessa. Hiljaista oli. Laskeuduin viimein alas ja siirryin venerannalle. Nyt tarkkana, ruskis voi tulla hetkellä millä hyvänsä. Ei vain kuulunut, mutta koiranulkoiluttaja tuli juttuseuraksi. Käänsin järvelle selkäni ja antauduin keskusteluun, vain hetkeksi. Ja sehän riitti. Kun käännyin järvelle päin, lähellä rantaviivaa lentänyt ruskosuohaukka oli ohittanut venerannan ja meni jo kauempana lintutornia kohti! Voi änkeröinen, olisi Pikku Kakkosen Pelle Hermanni huudahtanut! Missasin ainutlaatuisen hetkeni. Lohdutukseksi sain tarkkailla nuolihaukan armotonta saalistuslentoa, ja liitelihän siellä korkeuksissa myös upea kalasääski. Ihminen tarvitsee taikamaita, vähintään ykkösen ja kakkosen. Ne eivät kissaa ilvekseksi muuta, mutta jo parin tunnin vaeltelu hiljaisessa maalaismaisemassa saa hypotalamuksen tyvitumakkeissa liikettä, niin että taas kestää arjessa sen, mitä ihmisen on kestettävä.

Kurjet ovat vallanneet pellon, jota keväällä hallinnoi kuovi.

Kurjet vaihtavat ruokailu- ja levähdyspeltoa.

Valkohäntäkauriin ja vasan yllättävä kohtaaminen

Emä pysäytti viimeinen vauhtinsa.

Valkohäntäkauris ei tiennyt, oliko vaara lähellä.

Oli parasta palata sinne, mistä pellolle tultiin.

Maatilan kissa sai kuvaajan mielikuvituksen liikkeelle. Ilveskö kivellä?

Vielä on niityllä kukkivia kasveja.

Seurasin pitkään kolmen haukan kisailua. Tuulihaukka ahdisteli sitkeästi kotipellolleen tullutta arosuohaukkaa.

Pohjoisen keltavästäräkit siirtyvät etelämmäksi.

Keltavästäräkki.

Auringonkukat ja pikkuvarpuset.

Auringonkukka.

Kytäjärvi elokuun puolivälissä.

Tiklit Kytäjärven reunamilla.

Kytäjärven maapadon kasvillisuus houkuttelee perhosia. Ohdakeperhonen oli ahkera vierailija.

Gammayökkösiä näkyi todella runsaasti heinä-elokuun vaihteessa.

Hiirihaukkaa näki keskikesällä harvoin, syksyllä toivottavasti useammin.

Haukka siirtää saalistaan rauhallisempaan paikkaan. Kynsissä lienee peltopyy, jota alueella tarhataan.

Pikkulepinkäinen jokivarren puussa.

Taikamaan tunnelmaa.

Tuulihaukka, joka on kotiutunut näille pelloille.

Ridasjävi.

Kurjet Ridasjärven matalassa vedessä.

Nuolihaukka saalistaa sudenkorentoja – ja onnistuu!

Ruskosuohaukka lähti yllättäen lentoon rantapensaikosta.

Ruskosuohaukka kotijärvellään.

Ridasjärvi ja kalastajat.

Read Full Post »

Mitä yhteistä on koskikaralla ja Runebergin päivällä? Ei välttämättä mitään muuta kuin että sattuivat samalle päivälle. Lauantaina oli määrä käydä katsastamassa mökkimme tila ja pudotella katoilta liiat lumet, mutta vaimoni flunssan paheneminen esti mökkimatkan. Itselläni riitti vielä virtaa ja ajattelin käydä katsomassa koskikaraa kartanon padolla.

Varustauduin pitkävartisilla kumisaappailla, koska tiesin joutuvani rämpimään umpihangessa. Halusin kuvata karaa eikä kuvaaminen onnistuisi ilman maastossa möyrimistä. Lähestyessäni karan aluetta huomasin jo kaukaa  pienen liikkuvan pisteen virran jään reunalla – siellä kaverini on. Ja niitä on varmasti vähintään kaksi, mahdollisesti pesivätkin täällä ”etelässä”. Otin kuvia virtapaikan ympäristöstä, liikuin maltillisesti ääniä pitämättä – ajattelin, että pääsisin linnun suosioon hillityllä käytökselläni. Kovin kaukaa jouduin kuvaamaan ja sain vain epätarkkoja otoksia. Mutta aivan lopuksi (niin siinä joskus käy) pääsin  lähelle kohdettani ja sain siedettäviä kuvia karasta. Pelkkä kävely padolle, sen eri näkymien tarkastelu, lähes erämaatunnelman kokeminen korkeiden kallioiden suojassa ja lauantaipäivän kiirettömyys olivat arvokkaita asioita, mutta kaiken tietenkin kruunasi kohtuulliset valokuvat koskikarasta ja sen touhujen tarkkailu. No, kuvauskalustoni on aika vaatimaton, mutta riittää minulle – toistaiseksi.

Samassa paikassa pari vuotta sitten koimme Juliuksen kanssa erikoisen näytelmän. Se alkoi koiran vimmatusta haukunnasta vähän etäämmältä. Pian kuulimme  sulasta virrasta kahlaamisen ääniä. Isokokoinen valkohäntäkauris komeine sarvineen (ennen peura) pakeni koiraa matalan joen pohjaa pitkin ja lähestyi meitä. Se huomasi vihdoin meidät, pelästyi ja hyppäsi sulasta jään päälle. Mutta voi, sorkat eivät pitäneet eläintä pystyssä liukkaalla jäällä, vaan se lensi mätkähtäen kyljelleen. Nopeasti kauris ”kokosi itsensä” ja oli jo pian kiipeämässä joen törmää ylöspäin metsän suojaan, koiran ja sen isännän ulottumattomiin. Olimme molemmat hämmästyksestä hiljaa ja haltioissamme. Harvoin isoisä saa esitellä lapsenlapselleen tällaisen näytelmän. Jos nuori seuralaiseni vanhempana viihtyy luonnossa ja arvostaa luontoa, uskon että tämä kokemus on yksi, jolla on saattanut ollut vaikutusta.

Lähdin kavelemään poispäin patoalueelta. Laitoin kotona odottavalle potilaalleni viestin ja sain kuulla, että kuume oli noussut. Lupasin tulla pian avuksi ja tueksi. Luontokokemukseni oli taas kerran ollut erittäin miellyttävä. Kun kevättalvi etenee, olisiko myöhemmin blogiotsikkoni nimi ja nimipari silloin vaikkapa … ”Kiuru ja Minna Canth”, kuka tietää.


Pato

Virta

Suojassa

Pariskunta

Read Full Post »