Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kevättulva’

Vuoden 2022 huhtikuu alkoi hyvin talvisena – kuun ensimmäisen päivän aamuna oli Uudenmaan pohjoisosissa pakkasta 8 astetta. Kylmää siis, mutta lohtua toi kirkkaalta taivalta paistava aurinko. Pian sää lämpeni, mutta kohta taas kylmeni. Huhtikuu ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Luonto kuitenkin alkoi vähitellen valmistua kevääseen, aivan niin kuin ennenkin. Korkeat lumikinokset madaltuivat päivä päivältä, ja muuttolintuja alkoi saapua etelästä pieninä ja isoina parvina. Nyt saatiin myös kunnon kevättulvat. Se tiesi sitä, että tulvapeltoihin ilmestyi vähän erikoisempiakin lajeja … 

Annetaan kuvien jatkaa blogia. Kaikki kuvat ovat huhtikuulta 2022, Hyvinkään lähiympäristöstä.

(PS. jos katsot kuvablogia kännykällä, saat kuvat helposti isommiksi kääntämällä känny vaakasuoraan (ja tekemällä kuvankiertoasetus kännykkääsi).

Mustarastaan iloksi maa alkaa viimein sulaa ja ravintoa löytyy helpommin.

Rastas havahtuu etäältä lähestyvään äänekkääseen isojen lintujen parveen; tundra- ja metsähanhet tulevat. 

Tundrahanhi lentää pesimään, nimensä mukaisesti, tundralle pohjois-Venäjälle, mutta laskeutuu usein päivien ajaksi lepäämään ja ruokailemaan etelä-Suomen pelloille.

Aikaisimpia muuttolintuja ovat töyhtöhyypät. Vielä lumen peittävälle pellolle ne ovat saaneet seurakseen kandanhanhet.

Myös kiuru kuuluu hyvin aikaisiin muuttajiin. Pääsin kuvaamaan kiurua muutaman metrin päästä.

Melko pian saapumisensa jälkeen alkaa koiraskiurun soidinlento, johon yhdistyy kauas kuuluva yhtäjaksoinen liverrys.

Kottaraispari pesänrakennuspuuhissa. Tuntuu kuin toinen olisi tehnyt jotakin väärin, ehkä huonoja rakennustarpeita?

Vuoden 2022 huhtikuussa ensimmäiset leskenlehtien kukat nousivat etelärinteisiin vasta kuun puolivälissä.

Kun paju aloittaa kukintansa, alkaa luonto todella herätä kevääseen.

Yksi ensimmäisistä kevään perhosista on nokkosperhonen.

Västäräkki ilmoittaa saapumisestaan iloisella silputuksellaan.

Laulujoutsenet etsivät jo pesäpaikkaa, tai ehkä se on jo katsottuna. Pesintä alkaa jo huhtikuussa.

Jääpeitteen hävittyä pellolta sen valtaavat niin isot kuin pienemmät muuttolinnut. 

Kurkien saapumista ei voi olla kuulematta. Parvi tekee lukuisia, näyttäviä kaarroksia ennen kuin päättää alueesta, mille laskeutua.

Valtaosa valkoposkihanhistakin on matkalla pesimään pohjois-Venäjälle, mutta osa on sopeutunut pesimään myös Suomen puolella.

Sinivuokkoa ei voi olla huomaamatta muuten niin harmaassa huhtikuisessa maassa.

Komea suruvaippa on myös yksi kevään ensimmäisistä päiväperhosista.

Kellanvihreä sitruunaperhonen on, totta kai, nähtävä huhtikuun aikana. Koiras on voimakkaamman värinen kuin naaras.

Neitoperhonen talvehtii myös aikuisena kuten blogin kaikki muutkin päiväperhoset. Sen voi löytää huhtikuussa esimerkiksi pajun kukinnoilta.

Ensin kuului karmea rääkäisy, sitten metsästä asteli esille upeanvärinen fasaanikukko.

Töyhtöhyypät ovat jo aloittaneet soidinlentonsa.

Peippo ei enää säästele ääntään, kuten kuun alkupuolella, vaan antaa sen kuulua kirkkaana ja voimakkaana.

Sinitiainen, kuten talitiainenkin, on sinnitellyt pitkän talven, mutta lämpimien tultua jo helpottaa.

Kuovi paljastaa olinpaikkansa maassa kuuluvalla äänellään. Muuttavan kuoviparven kohtaaminen on yksi hienoimmista kevään tapahtumista.

Lintuharrastajakavereita peltotien varrella. Joko olet saanut sata lajia kasaan?

Pajusirkkukoiraan vienoa, kirkasta laulua alkaa kuulua aikaisin keväällä kosteikkopensaiden yläoksilta. 

Vanha tuulihaukkakoiras on saapunut kotipellolleen. Oikeassa kuvassa pyrstösulkien yläosa on siipisulkien varjostamana tummempi kuin on.

Sinisuohaukkanaaras syöksyy saaliin kimppuun. Kauempana saalisti myös sinisuohaukkakoiras.

Kevättulva on tosiasia. Vantaanjoki on laajentunut järveksi Hyvinkäällä Kittelän kohdalla.

Huhtikuun lopulla Hyvinkää Kytäjärvi on sulanut vain rannoiltaan.

Metsäviklo ja naurulokki ravintoa etsimässä. Siinä samalla vaihdetaan varmaan kuulumisia?

Nokikanaa näkee yleensä vain tulva-aikoina Hyvinkään länsipuolen peltoalueilla. 

Tavi on pienin sorsalinnuistamme. Koiraan pään värit näkyvät vähän erilaisina eri valoissa.

Tavit ovat arkoja lintuja ja ne nousevat herkästi lentoon pienestäkin uhasta tai häiriöstä. Tavipariskunta jäi kuvaajalta harmittavan kauas.

Melko harvinainen heinätavi oli yksi tulvapeltojen yllätyksistä. Sen koiras on mielestäni uivelokoiraan kanssa upeimpia sorsalintujamme. 

Heinätavi päättää spurttinsa vähän etäämmälle.

Perhosia jo näkyy (myös kuvassa), muttei vielä pääskystä. Huhtikuu on Suomessa arvaamaton – kuun viimeisenä viikkona saattaa vielä tulla luntakin!

Read Full Post »

Vielä pari päivää sitten muuttolintuja näki hyvin vähän, jos ollenkaan. Nyt sai jo kumarrella, etteivät reviireilleen kiirehtivät peipposet ihan päin lentäisi. Lähdin töistä tavallista aikaisemmin Vantaanjoen sillalle katselemaan ja kokemaan kevään etenemistä. Omat ja työpaikkani kiireet olivat onneksi vähäksi aikaa hellittäneet ja oli aikaa maleksia rauhallisella hiekkatiellä, joka ylitti Vantaanjoen pienen koskipaikan kohdalla. Ovaskantiestä oli tullut uusi luontopolkuni. Tiestä oli tullut myös tapaamispaikka – ensimmäinen uusi ystävyys oli pikkuinen, ratsastajien mukana touhunnut koira. Harmi, etten ihan onnistunut koiraystäväni kuvaamisessa; tarkennus osui takajalkaan.

Vesi oli noussut Vantaassa todella paljon, mutta arvelin, että vettä oli osittain jääkannen päällä, mikä keinotekoisesti nosti veden pintaa. Vajaa viikko sitten Vantaaseen laskevan Kytäjoen vedenmäärä oli hyvin vähäinen – kauempaa ei virtausta jokiuomassa erottanut. Ilman rajuja sateita ei kovia kevättulvia etelässä nähtäisi. Kuvasin jokea keskittyneesti, enkä huomannut, että viereeni tuli sillankaiteeseen nojailemaan kolme nuorta poikaa, kait jo ihan murkkuja. Meille syntyi heti luontevaa jutustelua, kun pojat näkivät, millä asialla liikuin. Näytin heille kauempana uiskentelevia telkkiä ja lainasin halukkaille kiikareitani. Eivät he telkkiä tunteneet, mutta olivat selvästi luonnonilmiöistä kiinnostuneita. Keskustelimme vielä niitä näitä ja lähdin kävelemään lumiselle niitylle kohti kauempana olevia vesilintuja.

Pojat olivat vielä sillan luona, kun tulin takaisin. Vesseleillä ei ollut kiire mihinkään. Sellaistakin on tänä päivänä! Tavatessamme pojat olivat kertoneet lähialueen teistä ja tiloista ja mistä pääsi lähemmäksi jokea ja missä oli oikopolkuja. He varoittelivat taloista, jotka eivät salli pelloilleen menemistä. Ymmärsin poikien puheesta, että kauempana tie ylittäisi uudelleen Vantaanjoen. Kysyin uudestaan siitä sillasta, mutta nyt sitä ei muistanut kukaan? Kevät tekee tepposiaan, tullaan hajamielisiksi, unohdetaan asioita, antaudutaan keskustelemaan ventovieraiden kanssa ja puhutaan olemattomia – jopa murkutkin. Reiluja poikia kuitenkin. Oli mukava tavata!

koirakaveri

Koirakaveri

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Kevääntuojat

Kevääntuojat

Heijastus

Heijastus

Koskikaran kotijoki

Koskikaran kotijoki

Vanha myllynratas

Vanha myllynratas

Koristekasvi

Koristekasvi

Kuvastus

Kuvastus

Keväthuuto

Keväthuuto

Pojat

Pojat

Read Full Post »

Vielä pari viikkoa sitten peltoja ja metsiä peitti paksu lumikerros. Kun lämpöaalto viimein saapuisi, olisi sulamisvesiä kaikkialla – ennustettiin mahtavia kevättulvia. Mutta kuinka kävikään? Vaivihkaa sää hieman lämpeni, yöpakkaset harvenivat ja päiväsaikaan saatiin sadetta. Aukeiden lumet hävisivät uskomattoman nopeasti – kuin ilmaan. Niin juuri tapahtui: suuri osa lumesta hävisi haihtumalla, aivan kuin fysiikan tunneilla ja kirjoissa opetetaan. Nyt oli toimittava, jos vielä mieli ihailla eteläisen Suomen tulvakevättä ja peltolämpäreiden vilkasta elämää.

Torstaina 7.4. kävin ihailemassa tulvivaa Vantaanjokea Hyvinkäänkylän Kittelän sillalta. Vettä satoi reippaasti, oli tuulista ja koleaa, mutta kotoinen ”Mississippimme” näytti juuri niin mahtavalta kuin odotinkin. Kymmenkunta joutsenta odotti joella suotuisia säitä, joiden myötä edetä paremmille pesimäalueille.

Lauantaina 8.4. suuntasin jo aamuvarhaisella Kytäjän pelloille.  Tuuli kävi kylmästi pohjoisesta, mutta yhtä kaikki muutama sinnikäs kottarainen, kiuru ja sepelkyyhky oli liikkeellä kohti pohjoista.  Kävin välillä työpaikalla tekemässä 7 tunnin työrupeaman, mutta vielä piti käydä kurkkaamaasa peltojen uudet tulijat ennen kuin pääsin kotiin viettämään lauantai-iltaa. ”Tulvajärven” joutsenpariskunta päästi kiikaroijan melko lähelle. Kun linnulla on kokoa, on myös itseluottamusta. Punarintoja lenteli ojien kuusikoissa blogikirjoittajan iloksi. Tuulihaukka oli metsästämässä sänkipellon yllä. Kaikki oli siis niin kuin pitikin.

Viime vuonna näillä samoilla tulvapelloilla näin elämäni ensimmäiset suokukot. Satuin oikealla hetkellä oikeaan paikkaan ja sain pitkään ihailla röyhelökauluksisen koiraan kukkoilua lajinsa naaraiden keskellä. Tänä vuonna joku vei runsaimmat tulvat ja sen mukana kahlaajat ja puolisukeltajat. Nyt on jokavuotinen uusi laji lödettävä suomalaisesta perusbiotoopista – pusikosta, hakkuuaukean reunalta!

Kittelän hevoset

Tulviva Vantaanjoki sadepäivänä

Tolppien tanssi, Kytäjä

Joutsenbaletti

Read Full Post »

Kun lunta oli Etelä-Suomea myöten todella runsaasti – ja vielä ihan hetki sitten – olisi voinut ennustaa valtavia kevättulvia. Varmasti niitä paikka paikoin olikin, ainakin Salossa, Vantaanjoen alajuoksulla ja Pohjanmaalla sekä Lapissa myöhemmin keväällä.
Hyvinkään Vantaanjoen haara Kytäjoki tulvi hetken aikaa reippaasti, mutta niin paljon vettä ei tulvapelloille tullut, että paikalliset asukkaat olisivat voineet iloita kevätsoutelusta, kuten jokin vuosi sitten. Ihmettelen vain, onko veneet hankittu vain näitä satunnaisia riehakeväitä varten!

Muuttolintujakaan ei tulvapelloilla juuri näe, koska siivekkät tietävät, että nuo pellot tulevat pian kuivamaan. Kaipaan vetisiä keväitä, jolloin voi kiikaroida vähän harvinaisempia sorsalintuja kuten taveja, haapanoita ja jouhisorsia. Hyvinä lintukeväinä on myös ihmisiä liikkeellä ja aina joidenkin kanssa syntyy mukavaa keskustelua – luonnonoikuista ja linnuista tietenkin. Jännä juttu, kaupungissa olet kaiken keskellä yksin, mutta avarassa tilassa, maaseudulla, harvoistakin ihmisistä saat seuraa ja usein myös pysyviä ihmissuhteita.

Read Full Post »

Pääsiäisen aikoihin ajattelin käväistä Nukarinkoskella. Alun perin oli tarkoitus ottaa lapsenlapsia mukaan, mutta suunnitelmat muuttuivat pienten osalta. Lähdin siis yksin Nukarin suuntaan sateisena ja sumuisena lauantaina. Olen joitakin ”koskia” nähnyt elämäni aikana. Kotoisin, ja aikoinaan mahtavinkin, oli Vantaanjoen koski ja putous juuri ennen Vanhankaupunginlahtea. Tuota pauhua kävin vähäpoikana ja vähän vanhempanakin monta kertaa keväisin katsomassa Herttoniemestä käsin. Isompana oli vuorossa isommat putoukset. Niagaran putoukset esitteli minulle setäni Pentti, joka oli kotiutunut USA:han (ja Kanadaan) 1950-luvulla.

Nukarinkoski on tällaisena keväänä todella vaikuttava. Nyt ei ollut ruuhkaa ihmisistä kosken reunoilla, kun keli oli melko surkea ulkoiluun. Täytyisi oikein tutustua Vantaanjoen kaikkiin koskiin. Jälkeenpäin ajattelin, että onneksi en joutunut tutustumaan Nukarinkoskeen sen pyörteiden viemänä. Valokuvatessani koskea olin jo aika lähellä vesimassoja. Virtauksen voima oli todella raju – valokuvaajalla ei olisi mitään mahdollisuuksia pysyä ehjänä ja pinnalla, hengissä enintään, jos tuuria olisi mukana. Ei auttaisi edes kameran oikeat säädöt.

Read Full Post »