Pääsiäiseksi povattiin lämpimämpiä säitä, aurinkoakin. Keskiviikkona näytti jo niin hyvältä, että päätin ottaa varaslähdön pääsiäisviikon luontoon. Arvelin, että ainakin telkkiä tulisin virtapaikoilla näkemään – sekin riittäisi hyvin yhdelle päivälle. Ajattelin eläkeläisenä nykyisin niin, että päivässä on riittämiin ohjelmaa, kun on edessä yksikin käynti jonnekin, jokin tehtävä suoritettavana. Sama koskee myös luontohavaintoja: yksikin riittää päivää kohti. Kun perheessämme oli vuosia sitten mäyräkoira Allu, aloin silloin tällöin kirjoitella ylös Allun kanssa tekemäni tai vaimoni ja koiran kanssa tekemiemme retkien vaiheita. Kevään ensimmäiset telkät ja joutsenet tulivat kirjattua muistiin jo koirakaverimme aikoina. Nyt on käytössäni vähän teknisemmät ja paremmat muistiinpanovälineet ja vähän parempi kuvauskalusto, mutta samoja koskipaikkoja, tulva-alueita ja muuttolintujen havaintopaikkoja yhä kiertelen – taidanpa kirjoitellakin samoja juttujani yhä uudelleen. Kuvissani sentään huomaan jotakin kehitystä. Jos näin on, salaisuus piilee siinä, että eläkeläisellä on aikaa. On aikaa odottaa, että koskikara viimein pyrähtää sille jokivarren kivelle, jolle olen jo valmiiksi objektiivini tarkentanut. Nuorempana olisin jo luovuttanut.
Siellä ne telkät olivat, tosin melko kaukana joenmutkassa. Hyvää kuvaa en etääntyvästä telkkäparista saisi. Laulujoutsenet olivat vallanneet joen leveimmän kohdan, ja niitä oli paljon. Pieniä yhteenottojakin tuli ruuhkassa. Väistämättä tulee mieleen, onko laulujoutsenia Suomen luonnossa jo liikaa? Löytävätkö kaikki pesimäpaikkansa ja omat reviirinsä, ja onko ihmisen tehtävä alkaa säädellä joutsenkantaa? Ei ollut vieressäni BirdLifen edustajaa, jolta olisin kuullut enemmän. Samalla olisin kuullut myös päivitetyn muuttolintutilanteen, joka pääsiäisenä takuulla muuttuisi viime viikkojen tilanteesta. Hanhia ei vielä Uudenmaan pelloilla näkynyt, mutta kun maltoin pysähtyä, kuulin sieltä täältä töyhtöhyypän naukumista ja kas, kottarainenkin näkyi lepäävän koivun latvassa pitkän muuttomatkansa jälkeen. On muuten harmi, kun sähkö- ja puhelinpylväitä sekä lankoja poistetaan maakaapeleiden tieltä – poissa ovat myös lankoja täyttävät muuttolintujen rivistöt!
Vaimoni kävi kurkkaamassa, mitä miehensä työhuoneessamme kirjoittaa. Kuinka paljon tulee kirjoitusvirheitä ja säilyykö jutussa punainen lanka. Parahiksi hän tulikin olkani taakse kuikuilemaan, kun samalla antoi jutulleni mukavan päätöksen. Hän muistutti eräästä pääsiäisestä kymmenien vuosien takaa, kun osa perheestämme oli kotona ja osa muualla. Oikeastaan, yksi osa perhettämme oli vasta syntynyt! Olimme saaneet terveen pääsiäistytön 21.3. Silloin, vuonna 1978, oli pääsiäinen samaan aikaan maaliskuun lopuilla kuin nytkin. Lunta oli vielä paljon, niinpä 3,5-vuotiaan esikoispoikamme kanssa teimme pulkalla matkoja sairaalaan perheen äitiä ja juuri syntynyttä kuopusta katsomaan. Kovia mäkiä matkalla laskettiin! Kun vaimoni ja tyttäremme pääsi viimein pääsiäispyhiksi kotiin, oli joku kotona yllättäen siivonnut ja pannut pöydän koreaksi oikein täytekakun kera. Tätä vaimoni lämmöllä aina muistelee ja antaa tunnustuksen kotimiehilleen. Näin oli päässyt käymään, enkä kiellä, etteikö olisi asiasta välillä mukava kuulla. Joskus sitä kait tekee jotakin oikein; fokus oli siellä, missä pitikin!
Laulujoutsenet 01
Sulassa sovussa
Tähystyspaikalleni saapui myös viereisen maatilan koira Koola
Sateinen lankalauantai
Kotipihan mustarastas
Keltasirkku
Keltasirkku antoi uusia kuvansa seuraavana päivänä: paremmassa valossa, täsmälleen saman puupinon päällä!
Maaliskuun pelto
Kaksi aikuista ja nuori
Laulujoutsenet 02
Veteen kaatunut haapa
Rannan jäätä
Koskikara kivellä
Laulujoutsenet 03
Sopiiko joukkoon?
Rantakulman pääsiäisinstallaatio
Ikoni
Pääsiäinen
Kuvista ja muita kuulumisia 