Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘valkoposkihanhi’

Vuoden 2022 huhtikuu alkoi hyvin talvisena – kuun ensimmäisen päivän aamuna oli Uudenmaan pohjoisosissa pakkasta 8 astetta. Kylmää siis, mutta lohtua toi kirkkaalta taivalta paistava aurinko. Pian sää lämpeni, mutta kohta taas kylmeni. Huhtikuu ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Luonto kuitenkin alkoi vähitellen valmistua kevääseen, aivan niin kuin ennenkin. Korkeat lumikinokset madaltuivat päivä päivältä, ja muuttolintuja alkoi saapua etelästä pieninä ja isoina parvina. Nyt saatiin myös kunnon kevättulvat. Se tiesi sitä, että tulvapeltoihin ilmestyi vähän erikoisempiakin lajeja … 

Annetaan kuvien jatkaa blogia. Kaikki kuvat ovat huhtikuulta 2022, Hyvinkään lähiympäristöstä.

(PS. jos katsot kuvablogia kännykällä, saat kuvat helposti isommiksi kääntämällä känny vaakasuoraan (ja tekemällä kuvankiertoasetus kännykkääsi).

Mustarastaan iloksi maa alkaa viimein sulaa ja ravintoa löytyy helpommin.

Rastas havahtuu etäältä lähestyvään äänekkääseen isojen lintujen parveen; tundra- ja metsähanhet tulevat. 

Tundrahanhi lentää pesimään, nimensä mukaisesti, tundralle pohjois-Venäjälle, mutta laskeutuu usein päivien ajaksi lepäämään ja ruokailemaan etelä-Suomen pelloille.

Aikaisimpia muuttolintuja ovat töyhtöhyypät. Vielä lumen peittävälle pellolle ne ovat saaneet seurakseen kandanhanhet.

Myös kiuru kuuluu hyvin aikaisiin muuttajiin. Pääsin kuvaamaan kiurua muutaman metrin päästä.

Melko pian saapumisensa jälkeen alkaa koiraskiurun soidinlento, johon yhdistyy kauas kuuluva yhtäjaksoinen liverrys.

Kottaraispari pesänrakennuspuuhissa. Tuntuu kuin toinen olisi tehnyt jotakin väärin, ehkä huonoja rakennustarpeita?

Vuoden 2022 huhtikuussa ensimmäiset leskenlehtien kukat nousivat etelärinteisiin vasta kuun puolivälissä.

Kun paju aloittaa kukintansa, alkaa luonto todella herätä kevääseen.

Yksi ensimmäisistä kevään perhosista on nokkosperhonen.

Västäräkki ilmoittaa saapumisestaan iloisella silputuksellaan.

Laulujoutsenet etsivät jo pesäpaikkaa, tai ehkä se on jo katsottuna. Pesintä alkaa jo huhtikuussa.

Jääpeitteen hävittyä pellolta sen valtaavat niin isot kuin pienemmät muuttolinnut. 

Kurkien saapumista ei voi olla kuulematta. Parvi tekee lukuisia, näyttäviä kaarroksia ennen kuin päättää alueesta, mille laskeutua.

Valtaosa valkoposkihanhistakin on matkalla pesimään pohjois-Venäjälle, mutta osa on sopeutunut pesimään myös Suomen puolella.

Sinivuokkoa ei voi olla huomaamatta muuten niin harmaassa huhtikuisessa maassa.

Komea suruvaippa on myös yksi kevään ensimmäisistä päiväperhosista.

Kellanvihreä sitruunaperhonen on, totta kai, nähtävä huhtikuun aikana. Koiras on voimakkaamman värinen kuin naaras.

Neitoperhonen talvehtii myös aikuisena kuten blogin kaikki muutkin päiväperhoset. Sen voi löytää huhtikuussa esimerkiksi pajun kukinnoilta.

Ensin kuului karmea rääkäisy, sitten metsästä asteli esille upeanvärinen fasaanikukko.

Töyhtöhyypät ovat jo aloittaneet soidinlentonsa.

Peippo ei enää säästele ääntään, kuten kuun alkupuolella, vaan antaa sen kuulua kirkkaana ja voimakkaana.

Sinitiainen, kuten talitiainenkin, on sinnitellyt pitkän talven, mutta lämpimien tultua jo helpottaa.

Kuovi paljastaa olinpaikkansa maassa kuuluvalla äänellään. Muuttavan kuoviparven kohtaaminen on yksi hienoimmista kevään tapahtumista.

Lintuharrastajakavereita peltotien varrella. Joko olet saanut sata lajia kasaan?

Pajusirkkukoiraan vienoa, kirkasta laulua alkaa kuulua aikaisin keväällä kosteikkopensaiden yläoksilta. 

Vanha tuulihaukkakoiras on saapunut kotipellolleen. Oikeassa kuvassa pyrstösulkien yläosa on siipisulkien varjostamana tummempi kuin on.

Sinisuohaukkanaaras syöksyy saaliin kimppuun. Kauempana saalisti myös sinisuohaukkakoiras.

Kevättulva on tosiasia. Vantaanjoki on laajentunut järveksi Hyvinkäällä Kittelän kohdalla.

Huhtikuun lopulla Hyvinkää Kytäjärvi on sulanut vain rannoiltaan.

Metsäviklo ja naurulokki ravintoa etsimässä. Siinä samalla vaihdetaan varmaan kuulumisia?

Nokikanaa näkee yleensä vain tulva-aikoina Hyvinkään länsipuolen peltoalueilla. 

Tavi on pienin sorsalinnuistamme. Koiraan pään värit näkyvät vähän erilaisina eri valoissa.

Tavit ovat arkoja lintuja ja ne nousevat herkästi lentoon pienestäkin uhasta tai häiriöstä. Tavipariskunta jäi kuvaajalta harmittavan kauas.

Melko harvinainen heinätavi oli yksi tulvapeltojen yllätyksistä. Sen koiras on mielestäni uivelokoiraan kanssa upeimpia sorsalintujamme. 

Heinätavi päättää spurttinsa vähän etäämmälle.

Perhosia jo näkyy (myös kuvassa), muttei vielä pääskystä. Huhtikuu on Suomessa arvaamaton – kuun viimeisenä viikkona saattaa vielä tulla luntakin!

Read Full Post »

Yllättäen huomasin, että ihmisiä kurittavilla pandemioilla ja muuttolinnuilla on jotakin yhteistä. Molemmilla on syklinsä, ne vain sijoittuvat eri vuodenaikoihin. Virusepidemiat, kuten influenssat, voimistuvat talven tullen ja heikentyvät keväällä, kun taas muuttolintujen ryntäys sekä poistuminen maasta tapahtuu kevään ja talven välisenä aikana. Korona saattaa kuitenkin lopullisesti kadota rokotusten tai immuniteetin kautta samaan tapaan kuin 1900-luvun alun kammottava espanjantauti. Mutta tänään syntyvillä nuorilla voi olla aikuisina vastassaan taas jokin uusi, tuntematon muuntovirus. Luonnon heräämiseen ja muuttolintujen käyttäytymiseen harva kuitenkaan toivoo minkäänlaista muutosta – ehkä enintään keväisten päivien nopeampaa lämpenemistä. Se toive, tai pelko, voi karmealla tavalla joskus toteutuakin. Katsotaan nyt ensin kuitenkin vappusää. Räntäsade toukokuun ensimmäisenä palauttaa parhaiten uskoa normaaliin.

Blogikirjoittaja antaa ison peukun keväälle. Kun radiossa soi Juha Lehden ”Neiti kevät” tai Tavaramarkkinoiden ”Kevät” (Liisa Akimoff) on kirjoittajalla ollut henki päällä jo hyvän aikaa. En ole ollut kävelemässä Hakaniemen rannassa yksin tai vaimoni kanssa enkä ole ollut haaveilemassa Kallion kaduilla, vaan olen ollut kytiksessä hyvinkääläisen pellon reunalla ottamassa vastaan kevään ensimmäisiä muuttolintuja. Tämä tauti on paha. Se alkaa jo maaliskuussa, kun ensimmäiset laulujoutsenet tulevat, mutta kliimaksi osuu huhtikuun alkuun ja puoliväliin. Se ajoittuu hetkeen, jolloin kiuru on asettunut kotipellolleen, valtavat hanhiparvet vyöryvät etelästä Uudenmaan pelloille lepäämään ja punarinta soittaa haikeaa huiluaan aamu-auringon punaamassa koivussa. Tai se on hetki, jolloin korea koivutyttöperhonen laskeutuu jalkojesi juureen hiekkatiestä lämpöä keräämään. Vielä ei ole lehti puussa eikä paju kuki, mutta kuolleiden lehtien peittämästä harmaasta maasta nousee sinivuokkojen ryppäitä, ja leskenlehti värjää rinteet keltaisiksi. Kevät on tullut!

Huhtikuun loppupuoli on sitten yhtä kaaosta: uusia lintuja muuttaa pesimäalueilleen päivin öin, maassa näkyy jo vihreää, valkovuokko aloittaa pitkän kukintansa, ja milloin vain saattaa nähdä ensimmäisen sinisiiven. Kaikki on koettava, uudelleen ja uudelleen, vuodesta toiseen. Nuorempana oli helpompaa, ja kevät tarkoitti sitä, että sää vain lämpeni, ja sai vetäistä jalkoihinsa Jameksen farkut. Siitä sitten fillarilla Tammisalon kanavalle kavereitten kanssa kampelaa onkimaan. Vähän myöhemmin kevät vei askeleet juuri lumesta vapautuneille pesäpallokentille. Kaverit olivat taas koolla, pallo sai kyytiä, kun puumaila iskeytyi keltavihreään pesäpalloon. Kevääseen kuului myös koulun päättyminen kaikkine seremonioineen, suvivirsi ja rehtorin puhe sekä haikeat hyvästit koululle ja luokkakavereille. Aikuisena kevät on ollut myös piha- ja mökkiaskareita ja raukeaa oloa kuistilla saunomisten jälkeen, varsinkin kevään ensimmäisten. 

Viikko sitten kirjoittajakin sai koronarokotteensa – kevään ensimmäisen. Kaikki sujui hyvin sen jälkeen, kun olin löytänyt oikean rokotuspaikan. Paikka oli kyllä hallussa, mutta en tiennyt, että kaupunkimme sairaalalla on monta pääovea! En ollut ainoa, joka haahuili hetken sairaalan vanhassa osassa, vaikka olisi pitänyt astua sisään uuden H-sairaalan pääovesta (oma moka, mutta silti). Olin kuuliainen rokotettava, kysyinkin vasta jälkeenpäin, mitä rokotetta sain. Tästä tulee mieleeni tapahtuma 1950-luvun alusta, epidemiaan sekin liittyy. Sain 4-vuotiaana tulirokon (bakteerin aiheuttama), joka vaati ehdottomasti sairaalahoitoa. Muistan tapahtuman hyvin, ja kaikki alkoi siitä, kun potilasta tultiin hakemaan kotoa. Ei se niin vain käynyt! Mukanani oli vähällä siirtyä myös oma sänkyni, jonka jalasta pidin raivoisasti kiinni. Viimein pikkumies saatiin espoolaiseen sairaalaan karanteeniin. Silloinkin oli kevät, päivät kuluivat, pitkästyin ja olin vanhemmilleni suorastaan vihainen, kun he vain ulkoa potilaalle vilkuttivat eivätkä tulleet sisälle. Toivat kuitenkin paperia ja hienot värikynät. Jotakin niillä varmasti tuhersin, ehkä mallina oli ikkunaan lennähtänyt kirkkaankeltainen sitruunaperhonen. Se oli takuulla kevään ensimmäinen.

Read Full Post »

Nurmijärven Rantakulmalla Vantaanjoessa on pieni koskentapainen; joki pysyy avoimena kovinakin pakkastalvina. Sulassa saattoi olla jo kevään ensimmäisiä vesilintuja, vaikkei niitä kauempaa nähnytkään. Astelin varovasti pakkasyön kovettamalla hangella kohti joentörmän latoa, joka kätki taakseen sulan ja joen leveimmän kohdan. Olin aavistanut oikein, sieltä niitä löytyi! Kymmenkunta laulujoutsenta ja saman verran sinisorsia käänsi päätään kohti yhtäkkiä esille tullutta kulkijaa. Vetäydyin vähän sivummalle ja otin samalla kuvia joessa lipuvista joutsenista. Silloin huomasin sinisorsien joukossa yhden pienemmän sorsalinnun. Se oli uivelo! Jostakin lajinimi tuli mieleeni, mutta en ollut tiennyt, että uivelo on sinisorsaa paljon pienempi. En saanut naarasuiveloa pitkään ihastella, sillä kun pienen joenvarsilenkin jälkeen tulin ladolle uudelleen, oli uivelo kadonnut! Tuntui kuin pohjoiseen matkaava pieni uivelo olisi ollut isompien, sorsien ja joutsenten erityissuojeluksessa. Joku luontokokemus jää toisia paremmin mieleen – Rantakulman uivelopäivä oli sellainen.

Huhtikuun alussa oli vielä kovia yöpakkasia, mutta vähitellen, ja yhden aamuöisen lumipyryn jälkeen, kevät alkoi viimein edetä. Hyvinkään länsipuolen peltoalueista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut todella hyviä isojen lintujen muutonseurantapaikkoja. Tänä talvena on alueella nähty myös monia talvehtijoita, kuten piekana ja hiirihaukka. Pelloille oli jäänyt talveksi myös pieni laulujoutsenten joukko odottamaan ankarasta dieetistä vapauttavaa kevättä. Torstaina 12. huhtikuuta heräsin aikaisin ja otin suunnaksi Kytäjän pellot. Ihmettelisin, elleivät torvet ja pasuunat raikuisi kuulaassa, hiljaisessa varhaiskevään aamussa! Taajaman ulkopuolella pysähdyin hetkeksi katselemaan (muutaman kymmenen kuvan verran) töyhtöhyyppien lentonäytöstä. Hyypät olivat tulleet heti, kun nurmea oli alkanut paljastua lumen alta. Tänne asettuisi lopulta vain muutama pari, muut hakisivat toisaalta oman pesimäreviirinsä. Vielä pystyin kuulemaan hyyppien kimakat äänet. Eihän tässä ollut hädän päivää, kun päiväkin näytti lämpenevän!

Tulin peltoaluetta halkovalle hiekkatielle juuri oikeaan aikaan. Vähän lännempänä majailleet valtavat hanhijoukot olivat parhaillaan siirtymässä uuteen laidunpaikkaan. Nyt ne parkkeerasivat Kytäjoen reunamille – ja lensivät suoraan ylitseni! Siellä kaakattivat ja kähisivät metsä- ja tundrahanhet, valkoposkihanhet ja kanadanhanhet. Kovinta ääntä pitivät kuitenkin laulujoutsenet. Eri hanhet ja joutsenet mahtuvat täällä samoille peltolaikuille ilman suurempia ongelmia, mutta pesimäpaikoilla on tilanne toinen. Mökkijärvellemme ei pesivä laulujoutsen kanadanhanhea päästä. Mitä nyt tapahtuu? Tuhatpäinen hanhijoukkio lennähti ilmaan, ja kaikki torvet soivat. Katselimme pienellä harrastajaporukalla, mistä hanhien pelästyminen johtui. Tuolla! Metsikön takaa tuli näkyville yksinäinen iso lintu laiskanoloisesti siipiään käyttäen. Ei ollut hiirihaukka, vaan komea maakotka! Nuori maakotka vaaleine siipilaikkuinen. Saalista olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta miten tehdä yllättävä hyökkäys, kun tuhannet silmäparit valvovat ilmatilaa. Maakotka ymmärsi tilanteen mahdottomuuden – tänään se ei hanhea jaloissaan roikottaisi. Se jatkoi matkaansa itään päin. Hanhet rauhottuivat pian ja peltoalueelle laskeutui rauha. Nyt kuului jo kiurunkin liverrys.

Vantaanjoen sulapaikka Nurmijärven Rantakulmalla.

Joen jääkannella naarasuivelo sinisorsien ja laulujoutsenten suojeluksessa.

Uivelo otti pieniä lentopyrähdyksiä – ja katosi sitten lopulta jatkamaan matkaansa pohjoiseen.

Töyhtöhyypät ovat jo parinsa valinneet.

Hyvinkään Kytäjän pelloilla on tilaa kaikille muuttajille, myös kurjille.

Kurjet ottavat korkeutta ja jatkavat matkaansa.

Lintupelloilta tapaa usein myös komeita kuusipeuroja.

Nyt tulevat hanhet!

Vielä uusille tulijoille riittää tilaa.

Laulujoutsenia tulee pieninä joukkoina. Joutsenia on myös talvehtinut Kytäjän pelloilla.

Joen reunamilla, metsän varjossa, on vielä runsaasti lunta.

Paikallinen sinitiainen ihmettelee yhtäkkiä lisääntynyttä ilmaliikennettä.

Metsähanhia

Valkoposkihanhia

Tundrahanhet

Ylempänä metsähanhet ja alempana kanadanhanhet.

Kevään ensimmäisiä kukkia: leskenlehti ja sinivuokot.

Kottaraisia. Täyden kympin laulajia. Pysähdy kuuntelemaan!

Koirassinisuohaukka saalistaa.

Maakotka lennähti hetkeksi peltoalueen ylle. Kotka oli harmittavan kaukana.

Pelloilla taas rauha maassa, uusia joutsenia tulee etelästä päin.

Kiuru tuo kevään. Onko niitä yhtä paljon kuin viime vuonna?

Kiurut kotipellollaan.

 

 

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Tuonne vain Kivistön tilausbussin perään, alas Katariina Saksilaisen katua ja viimein oikealle Pornaistenniemelle. Perillä oltiin. Mutta minne auto parkkiin? Kaikki merkityt paikat olivat jo täynnä. Jokunen auto oli pysäköity tervaleppien alle hiekka-alueen reunalle – sinne siis mekin, Vikke ja minä. Ehkä täällä ei kuitenkaan ollut niin viimeisenpäälle virkaintoisia pysäköinninvalvojia kuin Hyvinkäällä (minä) tai Riihimäellä (Vikke). Keväällä alkaneet retkemme saivat nyt jatkoa Helsingin Vanhankaupungin ja Arabian alueen kierroksellamme. Ranualla syntynyt ystäväni oli joskus ehdottanut tutustumisretkiä Helsinkiin, kun tiesi helsinkiläistaustani. Otin kai asian turhan kirjaimellisesti ja kronologisesti – päätimme aloittaa retkemme Helsingin synnyinsijoilta, Vanhankaupunginkoskelta.

Joimme eväskahvimme kosken partaalla ja lähdimme matkaan. Yksi viitta ohjasi meitä luontopolulle Lammassaareen. Sen kierroksen ja muuttolintujen aika tulisi ehkä joskus, mutta nyt halusimme katsastaa Arabianrannan, joka oli minullekin uusi tuttavuus. Sitä ennen jokunen sana Vanhankaupunginkoskesta. Eräät tahot haluaisivat purkaa kosken läntisen haaran padon. Ei mene minun ymmärrykseeni. Pato ja koko koskialue on kiistatta eräs Helsingin kaupungin vanhoista ikoneista. Sitä näkymää tulevat pitkin vuotta ihailemaan niin helsinkiläiset kuin massoittain turisteja, ulkomailta asti. Kosken itäistä haaraa nousee meritaimen ja taimenta on nähty Vantaanjoen pohjoisimmissa haaroissa aina Hausjärvellä asti. Eikö kaikki ole hyvin virkistyskalastajienkin kannalta? Helsingin Sanomien yleisökirjoituksissa joku leimasi padon purkamisen silkaksi päähänpistoksi. Kirjoittajan on helppo yhtyä tähän näkemykseen. Pikkupoikana kevät alkoi siitä, kun olimme kaveriporukalla pyöräilleet tai kävelleet Herttoniemestä, Viikin peltojen kautta padon vesimassoja ja vesien pauhua ihailemaan.

Arabianrannan modernit rakennukset olivat sopivan etäällä rantaviivasta. Väliin jäi upea ulkoilualue, hyvin hoidettuine nurmikoineen ja kavelyteineen. Meren tuoksu tuntui voimakkaana ja Vanhankaupunginlahden vastarannalla näkyi lapsuudesta ja nuoruudesta tutut Herttoniemen kalliot; Mäyrätien kerrostalot erottuivat selvimpinä syyskuun lopun hienossa auringonpaisteessa. Täällähän voisi asua ja viihtyä! En ollut mielipiteitteni kanssa yksin: satamäärin valkoposkihanhia lensi pian ylitsemme ja asettui laiduntamaan ihailemillemme nurmikentille! Ei siinä mitään. Kyllä me satunnaiset kulkijat hanhien kanssa pärjäilimme, mutta miten on paikallisten asukkaiden? Jotakin kyllä tarttis tehdä. Hanhia oli paljon eivätkä ne siirtyneet seuraavaan paikkaan jättämättä käyntikorttejaan. Brysselinkatu, Lontoonkatu, Birger Kaipiaisen katu? Missä oikein olimme? Olimme vanhan, perinteikkään Arabiantehtaan ytimessä. Ehdimme katsastaa vain osan alueen lukuisista taideteoksista – ja samalla surra keramiikkateollisuuden tuotannon mahdollista päättymistä Arabiassa, uuden omistajan Fiskarsin toimesta. Ajat muuttuvat. Liian nopeasti. Tehdas, vaikka tarjoaa usein kovaa työtä, voi tarjota turvallisuutta, vakautta ja jatkumoa elämälle. Arabian retki tuntui jaloissa mutta myös mielessä, monen muiston ja perinteen katoamisen varjossa.

Vanhankaupunginkosken pato, 01

Vanhankaupunginkosken pato, 01

Vanhankaupunginkosken pato, 02

Vanhankaupunginkosken pato, 02

Katariina Saksilainen (Hannu Konttinen)

Katariina Saksilainen (Hannu Konttinen)

Päiväkotilapset

Päiväkotilapset menossa Matinsillalle

Kalastajat

Kalastajat

Vikke sihtailee

Vikke sihtailee

Arabianrantaa

Arabianrantaa

Valkoposkihanhet valtaavat Arabianrannan

Valkoposkihanhet valtaavat Arabianrannan

Valkoposkihanhet

Valkoposkihanhet

Toinen reissumies

Toinen reissumies

Arabian tehdas, Hämeentie, Helsinki

Arabian tehdas, Hämeentie, Helsinki

Arabiakeskus, kuvakulma

Arabiakeskus, kuvakulma

Tapio Wirkkalan puisto (Robert Wilson), 01

Tapio Wirkkalan puisto (Robert Wilson), 01

Tapio Wirkkalan puisto, 02

Tapio Wirkkalan puisto, 02

Uloke, Arabianranta

Uloke, Arabianranta

AV-viestinnän laitos, Arabianranta

AV-viestinnän laitos, Arabianranta

Rihla (Tiina Rytkönen)

Rihla (Tiina Rytkönen)

Tuulenpesä (Markku Hakuri)

Tuulenpesä (Markku Hakuri)

Viikintien uutta asutusta

Viikintien uutta asutusta

Kosken itäinen haara, syyskuu 2015

Kosken itäinen haara, syyskuu 2015

Vanhankaupunginkoski

Vanhankaupunginkoski

 

 

Read Full Post »

Pitkät alushousut saivat jo joutaa pyykkikoppaan ja lopulta pestyinä vaatekomeron taaimmaiseen pinoon. Kevät ja lämpimät säät olivat viimein tulleet. Lumet olivat aukeilta nopeasti sulaneet, lunta oli enää vain metsissä, kinoksissa ja varjopaikoissa. Hiihtokansa irroitteli suksiensa pitoteippejä ihmeissään; hetki sitten tuota myötälettä vielä laskettiin trikoot paukkuen. Nyt pelloilla lainehti tulvavesi ja ääntä pitivät päivä päivältä runsastuvat muuttolinnut. Kuovikin oli jo ehtinyt lokkien, laulujoutsenten, kurkien, peipposten, kottaraisten ja västäräkkien seuraksi. Neitsytsaarentiellä luontoharrastajat kuvasivat ja kiikaroivat; kirjoittaja oli yksi heistä.

Koiraihminen saa luontevasti juttuseuraa toisesta koiranulkoiluttajasta, kun kävelyreitit osuvat kohdakkain. Niin kuuluu ollakin. Olen usein ihmetellyt, että syrjäisillä ja hiljaisilla metsäteillä tai pellonreunalla syntyy myöskin sosiaalista kanssakäymistä, kun tienoon ainoat kaksi kulkijaa tai luonnonharrastajaa kohtaavat toisensa. Ehkä aloitetaan varovasti  säästä, mutta keskustelu saattaa edetä mitä syvällisimpiin aiheisiin naurulokkien syöksyessä ympärillä ja multaisen maan erittäessä ilmoille aromejaan. Toisin on ruuhkaisessa kaupungissa; ihmisiä vilisee ohitse yhtenä nauhana, mutta puolituttujakaan ei välttämättä edes tervehditä. Yksinäisen ei siis kannata seuranpuutteessaan luottaa kaupunkiin, tanssilattiaan, ruuhkabussiin tai työpaikan kynävarastoon, parasta lähteä kiikaroimaan tulvapellon jouhisorsaa. Pian saat juttukaverin vierellesi, joka tosin tuntee lajeja sinua enemmän tai jolla on putkessaan pidempi polttoväli. Kaikella on hintansa.

Vuosikymmenien jälkeen pääsin käymään Helsingin Vanhankaupunginkoskelle. Ja millaisena ajankohtana; huhtikuinen ilta oli melko lämmin, aurinkoinenkin ja Vantaanjoen virtaus huipussaan. Koski ja putous olivat mahtavia. Vaimoni ei ole milloinkaan viihtynyt koskien ja kanjonien äärillä, mutta urhoollisesti hän mukanani kulki ja piti hihastani kiinni, jos menin innoissani liian lähelle kosken pärskeitä. Paikka oli kovasti muuttunut sitten pikkupoikavuosieni. Linnustossakin oli tapahtunut muutoksia. Ei Viikin pelloilla ja niityillä ennen tavattu valkoposkihanhia, tai eivät ne ainakaan täällä pesineet. Tässä viikonvaihteessa kevätluonto heräsi ja muuttolinnut palasivat. Luonto järjesti komeat huhtikuun hulinat. Halusi varmaan hyvitellä, kun oli muutaman viikon myöhässä.

Tulviva Kytäjoki

Tulviva Kytäjoki (jokiuoma tummassa vyöhykkeessä kuvan keskiosassa)

Kurjet

Kurjet

Lajitoveri

Lajitoveri

Joutsenet

Joutsenet

Peloton vaakku

Peloton vaakku

Vanhankaupunginkoski 1

Vanhankaupunginkoski 1

Vanhankaupunginkoski 2

Vanhankaupunginkoski 2

Vaimo

Vaimo

Vanhankaupunginkoski 3

Vanhankaupunginkoski 3

Vanhankaupunginkoski 4

Vanhankaupunginkoski 4

Valkoposkihanhet

Valkoposkihanhet

Ensimmäiset sinivuokot

Ensimmäiset sinivuokot

Read Full Post »