Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Tietotekniikka’ Category

Joulu ja joulunpyhät olivat takana, edessä uusi viikko. Maanantaille 28.12. oli ennustettu aurinkoista säätä ja pientä pakkasta – ei hassumpaa ulkoilua ajatellen. Ulkoilu oli ollut vaimoni kanssa ohjelmassa jo Tapaninpäivänä, jolloin kiersimme pitkän kaupunkilenkin kaupungin itäisiin osiin Pavinmäelle. Nyt oli aikomukseni tehdä oma luontolenkkini ja sukeltaa synkkään metsään Usmin suunnalla. Kytäjä-Usmin kallioinen ja rotkoinen maasto on korona-aikana tullut tutuksi monelle etelä-Suomen patikoijalle, mutta sen laajalta alueelta löytää vielä reittejä sekä soita ja lampia, joilla ei muita kulkijoita välttämättä tapaa. Ainoat jäljet lumen peittämillä poluilla olivat tänäänkin metsän omien asukkaiden jättämiä. Aurinko ei nyt näyttäytynyt ja luonto oli hiljainen, todella hiljainen. Alpo Noponen talletti tämän tunnelman Otto Kotilaisen joululauluun Kun joulu on sanoillaan ”ja metsä autio, lauluton”. Kun reittini nousi ylemmäksi, tuntui tuuli navakkana, mutta alempana suurten puiden suojassa tuulta ei huomannut. Jopas nyt kulkijaa laulattaa, kun tuulesta tuli mieleeni Finntrion tutuksi tekemä Bob Dylanin kappale Tuulelta vastauksen saan. Pysähdyin hetkeksi puupinon viereen, kallistelin oikein päätäni ja kuulostelin, vastaisiko tuuli minulle jotakin? Ei sieltä mitään vastausta tullut, ei tietenkään, kun joulusta vielä raukealla ihmisellä ei ollut mitään kysyttävääkään!

Miten erilainen onkaan metsä talvella, vuoden pimeimpänä aikana kuin huhti-toukokuussa, jolloin värien ja äänten runsaudella ei ole mitään rajaa. Kesällä vehreys myös siloittelee hakkuiden jälkiä. Vähälumisena talvena metsän aukot paljastuvat ja puuston yksipuolisuus näkyy selvästi. Lähestyin metsän kätkemää suolampea, joka oli saanut lumipeitteen ja alkoi vähitellen jäätyä, vaikka vuolas puro toi yhä lammelle vettä läheisestä pikku järvestä. Lammen reunamien suopursut nukkuivat talviuntaan, ja käkkärämännyn telkänpönttö oli vailla asukkaita. Istuin alas nuotiopaikan penkille ja hörppäsin termaristani kupposen kuumaa mehua. Kauempana äänteli korppi, ja lähellä rääkäisi närhi, kun jatkoin suolammelta eteenpäin. Muistin hyvin paikat, joissa olin kesällä nähnyt keisarinviitan, paatsamasinisiiven ja monet, monet muuttolinnut. Päiväperhosia on näillä seuduilla vielä entiseen malliin, mutta oliko linnuissa lajien kato jo hyvinkin näkyvää? Metsätiaisia olin maanantain retkelläni toivonut näkeväni, mutta tosiasia on, että reittini varrella tapaa hömötiaisen enää harvoin kesälläkään. Kun katselen ympärilleni, ymmärrän syyn lajin huonoon tilaan: en juurikaan näe pesimiseen sopivia lahoja pökkelöpuita. Vilkkaamman tien viereinen hakattu metsäala tekee poikkeuksen – hakkuualueelle on jätetty useita lahopuita kaatamatta, ne on enintään katkaistu muutaman metrin korkeudelta! Onnistuuko kolopesijöiden houkuttelu uusiin pesäpuihinsa ja onnistuuko näin lajien runsastuminen?

Hiljainen, hämärä metsä voi olla ulkoilijalle yhtä antoisa kuin elämää ja ääniä täynnä oleva. Eikä ole vaaraa, että lähtisi säntäilemään umpimetsään jonkun etäisen äänen suuntaan tai seuraamaan kuusikkoon livahtanutta repolaista – ja samalla putoaisi kartalta! Kännykkä on hyvä olla mukana, jos liikkuu yksin, ja on hyvä muistaa pitää puhelimen sijaintitieto päällä. Tunnetko sovelluksen nimeltä Karttaselain? Itse opin sen vasta jokin aika sitten kunnolla ja huomasin sovelluksessa hienon ominaisuuden. Se ei ainoastaan osoita, missä päin olet, vaan sovellus myös näyttää, minne olet juuri nyt kulkemassa! Nerokasta! Voit astella rauhassa tiheään kuusikkoon tietäen, että tämä suunta vie perille. Tällainen kun olisi ollut mukana armeijan suunnistuskilpailussa Virolahden ryteiköissä vuonna oksa ja käpy, olisin takuulla voittanut koko kisan. Taisin jossakin vaiheessa olla jopa johdossa, mutta sitten meni jokin vikaan (mies meni), ja huomasin olevani viimeisiä, jotka iltahämärässä maaliin tulivat. Silloin oli enemmän kuntoa kuin malttia. Nyt en tarvinnut kännykkääni, mutta se heräsi yllättäen eloon ja näytti, että yksi viesti oli tullut. Tyttäreni ilmoitti, että huomiselle tarvittaisiin peräkärryä. Ei siinä mitään, peräkärryä vain vuokraamaan, kenelläkään muulla lähipiirissä kun ei ole vetokoukkua. Jostakin syystä ei vieläkään. Pieni metsäretkeni olikin sitten siinä.

Read Full Post »

Olin lupautunut käyttämään lapsenlapsemme, J-pojan kännykän huollossa Helsingissä. Kallis vekotin ei enää ottanut latausvirtaa vastaan. Kuvaruudun lasikin oli yläosastaan rikki, mutta toimeksiantooni, niin ymmärsin, kuului vain latausportin ongelmien hoitaminen. Käyn mielelläni entisessä kotikaupungissani milloin milläkin asialla, ja nythän kirjoittajalla oli oikein annettu tehtävä hoidettavanaan. Bussimatka pääkaupunkiin ei ole kohtuuttoman pitkä ja harvoin bussimatkat ovat yksitoikkoisia. Tällä kerralla sain ihmetellä käytävän toisella puolella istuvan nuoren naisen kännykänkäyttötaitoa. Se oli jotakin maagista. Bussistamme lähti tekstiä maailmalle, mutta millä nopeudella ja tekniikalla! Tekstiä syntyi molempien käsien peukaloiden nopeilla liikkeillä ja hallituilla painalluksilla. Irrotin viimein katseeni kännykkätaiturista, mutta vielä ehdin nähdä, kun selfie vilahti ruudulla; omakuva oli hetkessä tekstin joukossa ja koko setti oli valmis lähetettäväksi. Ihmeiden aika ei ole ohi. Pian halusin myös nähdä sellaisen ihmeen, kun helsinkiläinen huoltoyritys korjaa lapsenlapseni kännykän odottaessa (näin luvattiin).

Huoltotyön ajaksi olin suunnitellut käynnin Sinebrychoffin taidemuseoon. Jossakin vaiheessa harrastin vaimoni kanssa kohtalaisen paljon taidenäyttelyitä, mutta Sinebrychoffin taidemuseossa en ollut ennen käynyt. Sinebrychoffin puistokin oli jäänyt näkemättä ja kokematta. Vuosikymmeniä sitten olin opiskelukavereitteni kanssa laskiaisen aikoihin laskettelmassa Kaivopuiston mäkiä, ja joku sai päähänsä, että pyrittäisiin pulkat kainalossa Kaivohuoneelle! Eihän se tietenkään onnistunut (ei kovin hyvä päähänpisto). Silloin olisi pitänyt ottaa kurssi Punavuoren reunamille Sinebrychoffin puistoon – siellä meidät olisi ongelmitta hyväksytty muiden laskettelijoiden joukkoon. Nyt ei ollut temput mielessä, vaan asiallinen käynti Bulevardilla sijaitsevaan tyylikkääseen taidemuseorakennukseen. Olin hiljattain lukenut kirjan ”Venäläiset kauppiaat Helsingin historiassa”. Kirja antoi hyvät pohjatiedot Sinebrychoffien taustoihin ja noususta Helsingin panimo- ja yrityseliittiin. Tiesin enemmän myös Sinebrychoffien taideharrastuksesta ja taiteenkeräilystä. Näyttely ja taidekotiin tutustuminen oli succee. Suosittelen.

Aika lensi taiteen parissa nopeasti, pian hakisin J-pojan kännykän huollosta. Ehdin sitä ennen nauttia lämpimän ja maittavan ruoka-annoksen läheisessä Hietalahden kauppahallissa. Huoltoliike iTapsa Eerikinkadulla oli tehnyt sen, minkä oli luvannut: kännykkä oli kunnossa ja valmistui muutamassa tunnissa. Plussaa oli myös erittäin hyvä palvelu. Tietenkin, pieni kauneusvirhehän tuo yläosastaan rikkoutunut lasi on, ei sille voi mitään. J-pojan mukaan hänen kaverinsa isä osaa vaihtaa kännykän lasin, kunhan sellainen vain ensin tilataan. Mistä se tilataan, ja milloin se tulee? Ei, nyt tuli tehtyä rimanalitus – sen kuulin myös kotijoukoiltani. Lasi olisi pitänyt vaihdattaa samalla kerralla! Hyvä on, otetaan uusi huoltokäynti ensi viikolla.  Töppäyksiä tulee vanhoillekin.  Ars longa, vita brevis!

Sinebrychoffin taidemuseon sisäänkäynti, Bulevardi 40, Helsinki

Sinebrychoffin taidemuseon sisäänkäynti, Bulevardi 40, Helsinki

Sisääntulosali toisessa kerroksessa

Seurustelusali toisessa kerroksessa

Fanny ja Paul Sinebrychoff

Fanny ja Paul Sinebrychoff

Kynttilälampetti

Kynttilälampetti

Kustavilainen sali

Kustavilainen sali

Amor ja Psykhe (Johan Tobias Sergel, 1789)

Amor ja Psykhe (Johan Tobias Sergel, 1789)

Muotokuva äidistä tyttärensä kanssa (Henri François Riesener, 1816)

Muotokuva äidistä tyttärensä kanssa (Henri François Riesener, 1816-1823)

Paulin työhuone

Paulin työhuone

Tyyliä ja tunnelmaa

Tyyliä ja tunnelmaa

Vielä kurkistus saliin

Vielä kurkistus saliin

Alakerran näyttelytilat

Alakerran näyttelytilat

Livio Ceschin

Livio Ceschin

Hitaasti lehtien kupari tippuu puista (Livio Ceschin, 2008)

Hitaasti lehtien kupari tippuu puista (Livio Ceschin, 2008)

Museon seminaaritilat

Museon seminaaritilat

Sinebrychoffin puistoa

Sinebrychoffin puistoa

Jotain vielä jäljellä vanhoista tuotantolaitoksista

Jotain vielä jäljellä vanhoista tuotantolaitoksista

Hietalahden kauppahalli

Hietalahden kauppahalli

Etelä-Korealaiseen tapaan

Etelä-Korealaiseen tapaan

 

Read Full Post »

Meidän perheessämme ei internetyhteys ole aivan elintärkeä – maailma ei kaatuisi, jos nettiyhteys katkeaisi. Ja niinhän siinä sitten joulun alla kävi, kun uhoaa: yhteys meni yllättäen poikki! Samaan aikaan sain Soneralta viestin puhelimeeni, jossa kiiteltiin uuden kaapelimodeemin hankintaa. Sellainen hankinta oli kyllä viikkoja sitten tehty, mutta modeemia ei vain alkanut kuulua. Nopea soitto Soneralle, jossa häslinkiä selvitettiin. Sain puhelimeeni tiedon, että modeemimme olisi postissa (vielä tämän päivän) ja ohessa oli paketin lähetystunnus. Pian oli pakettimme kainalossani ja kiiruhdin kotiin asentamaan uutta modeemia. Ei kun paketin kääreet pois ja elektroniikkaa esille. Ei paketissa mitään modeemia ollut; siellä oli useita, pienempiä paketteja siististi joulupaperiin käärittyinä! Olimme saaneet väärän paketin. Aivan kuin laulussa ”Hajamielinen Joulupukki” (ohessa linkki Annan ja Kirkan versioon).

Uudelleen postiin; ja yli puolen tunnin kuluttua minulle ojennettiin edellistä pienempi, Soneran leimalla varustettu paketti. Nyt laatikossa oli oikeanlaista tavaraa. Jaa-ha, sitten olikin vuorossa systeemin virittäminen toimintakuntoon. Lähetyksen mukana ei ollut sellaista ohjetta, josta olisi ollut apua asentamiseen, eipä tietenkään. Käypä ohje löytyi toisen operaattorin, Elisan sivuilta, jonne pääsin puhelimeni nettiyhteydellä. Sillä lailla! Vaimoni ei tietenkään uskonut, että yhteys oli taas kunnossa. Hän seisoi vieressäni laskunippu kourassaan aikomuksenaan tulla hoitamaan maksuja, eikä oikein uskonut ruudulla vilistäviä kuvia. En tiedä, missä vaiheessa olen menettänyt tekniikan osaajan statukseni, mutta väliäkö sillä, kun asiat hoituvat. Täytyy kyllä myöntää, että vaimoni on aika pätevä vaihtamaan lamppuja tai selvittämään tavallisten sähkölaitteiden toimintahäiriöitä. Tietokoneet on toinen juttu. Sähkölaitteet olenkin antanut täysin vaimoni vastuulle, eikä minulla siinä ole mitään taka-ajatuksia.

Perheemme joulun valmistelu on tiukkaa vääntöä. Itse pääsen vähän helpommalla. En puutu laatikoiden ja muiden jouluruokien valmisteluun; seuraan vain sivusta vaimoni aherrusta, nuuhkin herkullisia tuoksuja ja yritän olla pois jaloista (milloin en ole mattoja tampaamassa tai lavuaarin putkia rassaamassa). Lahjapaketteja valmistamme lapsillemme ja lastenlapsillemme yömyöhään ja yritämme vakuutella, että ensi jouluna tyyli muuttuu. Eihän se tietenkään muutu. Kaikki haluavat, että meillä vanhuksilla kokoonnutaan ja joulua vietetään kuten ennenkin; kaikki väki rivitalomme alakerran ahtaissa neliöissä joulupöydän antimia sulatellen ja lahjakääröjä availlen. Oma tärkein jouluvalmisteluni on kuusen hankinta. Et ehkä usko, mutta sain hankittua joulutaloomme ihan kelpo kuusen (se hyväksyttiin!), ja kuusi on jopa jo paikoillaan olohuoneen nurkassa odottamassa koristelua alkuviikolla. Kun valmistelimme kuusen tuomista sisätiloihin, näin takapihamme lintulaudalla vähän oudompia pikkulintuja. Ne olivat pikkuvarpusia! Jos tavallinen varpunen on taantunut, yleistyykö pikkuvarpunen pelloilta talojen pihoille? Tuleeko siitä uusi jouluntuoja ja uuden joululaulun aihe? Laulun pikkuvarpusesta jouluna olisi hyvin voinut tehdä Sauvo ”Saukki” Puhtila, yli 2500 sanoituksen juuri poismennyt musiikkitaiturimme.

Vaiveron myllytila, hyvinkää. Joulun alla 2014

Vaiveron myllytila, Hyvinkää. Joulun alla 2014

Vanhat joulukortit, Pakilakoti, Helsinki

Vanhat joulukortit, Pakilakoti, Helsinki

Kylässä Jemina, pikku jouluapuri

Kylässä Jemina, pikku jouluapuri

Kauppakeskuksessa

Kauppakeskuksessa

Joulupallot

Joulupallot

Malmin hautausmaan entinen asemarakennus

Malmin hautausmaan entinen asemarakennus

Malmin siunauskappelin valoja

Malmin siunauskappelin valoja

Kynttilä

Kynttilä

Kuusenhakupäivä valkenee

Kuusenhakupäivä valkenee

Pikkuvarpunen ja lyhde

Pikkuvarpunen ja lyhde

Pikkuvarpusia kotipihalla

Pikkuvarpusia kotipihalla

Read Full Post »

Tiistaina, syyskuun 2. päivänä liimailin paperilappuja toimistotuoleihimme, jotka oli koottu keskelle lattiaa. Yhdessä luki ”kaatopaikalle” ja parissa muussa ”kotiin”. Eilen olimme vaimoni kanssa purkaneet toimistomme vanhimmat kalusteet ja pinonneet ne ulko-oven viereen poisvietäviksi. Poikamme tulisi lainapakulla hoitamaan kaatopaikkakeikan. Koko ruljanssi, työtilojemme raivaus, kaiken lähes 30 vuoden aikana talletetun aineiston läpikäynti, tarpeettoman poisheittäminen ja lopuksi toimistotilojen siivous oli iso urakka. Se oli aloitettu jo kesäkuussa, mutta vasta nyt aloimme olla lähellä tavoitetta. Kaikella on aikansa, sanoi talvisodan soturi, kun tyhjensi aseensa lippaan, veti varmistimen päälle ja vääntäytyi ylös poterostaan.

Yleisöluennot ovat vaarallisia. Eräässä sellaisessa, 1980-luvun lopulla, tutustuin ja ystävystyin tilaisuuden vetäjään, graafikko Heikki Luhtalaan. Ennen pitkää tein hänelle firaabelina oppikirjakuvituksia Weilin&Göösin kirjasarjaan. Sain häneltä opastuksen restussiruiskun ja tussipiirtimien käyttöön. Heikki halusi minun jatkavan itsenäisesti hänen töitään. Siitä se lähti. Luovuin palkkatyöstäni ja perustin oman graafisen suunnittelun yritykseni vuonna 1987. Toimitilat löytyivät Hyvinkään ns. Hyvinlinnasta Uudenmaankadun varrelta. Jo seuraavana vuonna tietokone syrjäytti käsinpiirtämisen. Sain purkaa alkeellisen maalarin vetokaapin ja mustalla keinonahalla eristetyn repronurkkauksen; alkoi siistimmän sisätyön vaihe. Olin ottanut riskin ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi ja ottanut askeleen tuntemattomaan, mutta se kannatti – ja kasvatti.

Yrityksen toimintaan tulivat myöhemmin mukaan myös vaimoni ja poikamme Tuomas. Myös tyttäremme Jutta työskenteli Picman Oy:ssä useina eri jaksoina. Kun istuimme lähekkäin, emme tunteneet tarvetta pitää palavereita. 1990-luvun puolivälissä, laman loppupuoliskolla, yrityksemme eli vaikeita aikoja. Ei vain ollut töitä tarpeeksi. Päätin pitää kriisipalaverin mustan neuvottelupöytämme ympärillä. Kahvit oli keitetty ja jotakin naposteltavaakin pöydässä, mutta eipä sinne pöydän ääreen mennyt muita kuin itse tirehtööri. Tottelematonta porukkaa, mutta sellaisia kait ne luovat ovat. Hyvinlinnan liikerakennuksessa toimi ja toimii yhä monenlaisia yrityksiä. Kovin paljon emme päivittäin toisiamme nähneet emmekä keskustelleet; jokaisella oli omat touhunsa ja kiireensä. Mutta kaipaamaan jään niin arkkitehtiä, lakimiestä, hammasteknikkoa, tilitoimiston pitäjää, rakentajaa, rakennussuunnittelijaa, hierojaa ja alakerran eri alojen kauppiaita.

Nyt, vuonna 2014 oikeastaan ihmettelen ja olen huojentunut – me selvisimme! Vaimoni, väsymätön uurastaja, irroittelee vielä ikkunaverhojen nipsejä, itse istahdan kopiokoneen peltiselle aluskaapille ja juon jo haalennutta kahvikupillistani. Katselen mietteissäni lähes tyhjää toimistohuonettamme. Vielä on jäljellä ikkunateippauksen irroittaminen ja loppusiivous. Ikkunateipit eivät tunnu irtoavan millään. Näenkö asiassa jotakin symboliikkaa? Vieläkö olisi pitänyt, kun ei nuo teipitkään … Ei, ei enää. It’s closing time, ”Open all the doors and let you out into the world” (by SemiSonic).

Picman Oy v. 2005. Tuomas näyttää isälleen.

Picman Oy v. 2005. Tuomas näyttää isälleen.

Toimistolta tuotuja ja kuvittamiamme kirjoja kodin kirjahyllyssä

Toimistolta tuotuja ja kuvittamiamme kirjoja kodin kirjahyllyssä

Saimme tehdä myös esitteitä, logoja asikaslehtiä ja monia muita painotuotteita

Saimme tehdä myös esitteitä, logoja, asikaslehtiä ja monia muita painotuotteita

Kustannus Oy Duodecimin kirjapalaverissamme LKT, prof. Heikki Ruskoaho ja kustannustoimittaja Iiris Penttilä

Kustannus Oy Duodecimin kirjapalaverissamme LKT, prof. Heikki Ruskoaho ja kustannustoimittaja Iiris Penttilä

WSOY:n, sittemmin SanomaRon maineikas kustannustalo Bulevardilla

WSOY:n, sittemmin SanomaPron, maineikas kustannustalo Bulevardilla

SanomaPron käynnillä isäntinä Virpi Aalto, markku Pernu ja Marja Saarenvesi

SanomaPron käynnillä isäntinä Virpi Aalto, Markku Pernu ja Marja Saarenvesi

Blogimies SanomaPron sisällönsuunnittelijoiden ympäröiminä

Blogimies SanomaPron sisällönsuunnittelijoiden ympäröiminä

Toimistonhoitaja, laskuttaja, reskontra, huolenpitäjä, vaimoni Ritva

Toimistonhoitaja, laskuttaja, reskontra, huolenpitäjä, vaimoni Ritva työpöytänsä äärellä

Hyvinkään Hyvinlinnan liike- ja toimistorakennus, Uudenmaankatu 5-9

Hyvinkään Hyvinlinnan liike- ja toimistorakennus, Uudenmaankatu 5-9

Seinänaapurimme Kai Tamminen ja Arja Leinonen, KaiData

Toimistomme seinänaapurit Kai Tamminen ja Arja Leinonen, KaiData

Erikoishammasteknikko Ari Kulo

Erikoishammasteknikko Ari Kulo

Kauppias Markku Pohjola, Raitalan Radio ja TV

Kauppias Markku Pohjola, Raitalan Radio ja TV

Arkkitehti Jarmo Ali-Kovero

Arkkitehti Jari Ali-Kovero

Kari Friman, Fotoman

Kari Friman, Fotoman

Ville Friman, Fotoman

Ville Friman, Fotoman

Leena Haanpää, Fotojuhani

Leena Haanpää, Fotojuhani

Closing Time

It’s Closing Time

Read Full Post »

Sää ei vaikuttanut kovin kesäiseltä, mutta emme tienneet, että pahempaa oli tulevalla juhannusviikolla luvassa: lumikuuroja 17.6.! Viikonvaihteeksi oli ennustettu sekä sadetta että poutaa. Lämpötila olisi kuitenkin enimmäkseen yli 15 astetta. J-tyttö istui mökkimatkan etupenkillä biopussi jo valmiiksi sylissään; ei ollut tyttö vielä päässyt eroon matkapahoinvoinnistaan. Reissu mökille meni kuitenkin ongelmitta. Perillä vain lämpöä tupaan, jääkaappi päälle ja kamppeet paikoilleen. Isovanhemmat vaalivat järjestystä kuin kasarmin rättivääpeli, muuten ahtaissa tiloissa joku sotkeentuisi sandaaleihinsa. Ilta kului nopeasti. Alkoi olla jo hämärä, mutta sähköttömässä mökissä makuukamarinkin lukija pärjäsi hyvin otsalampun avulla. Mökkieksotiikkaa jos mikä!

Olimme päättäneet vähitellen viedä mökin varustusta aivan uudelle tasolle (suora lainaus viihde-elektroniikan esitteestä). Paikallinen kirvesmies, Manu Andersson, oli luvannut pystyttää meille uuden puuceen ja asentaa sinne biokäymälän, kunhan vain kaiken tilaisimme itse. Puuceen haku tapahtuisi lauantaina Forssan Rautiasta. J-poika nukkui vielä makeasti muiden mukana, enkä raaskinut murkkua herättää rautakauppareissulle. Join rauhassa aamukahvit mökin kuistilla, kuuntelin vastarannan lokkien ääniä ja arvioin päivän säätä. Lähdin kohta lampsimaan mökkitielle, josta Manu ottaisi minut hakureissulle kyytiin. Kaikki sujui rautakaupassa rivakasti ja pian olimme mökkipihalla valtaisan kevythirsikuorman kanssa. Mietin, miten kukaan voi selvitä puuceen lautapalapelistä – se projekti oli ihan eri luokkaa kuin kaasugrillin kasaaminen. Omin voimin emme olisi edes yrittäneet

Luonto on juuri nyt vehreimmillään ja kukkeimmillaan. Tienvarsia ja niittyjä värittää leinikkien, metsäkurjenpolvien, eri putkien ja lupiinien komeat kukinnot. Pian joukkoon tulee myös päivänkakkara ja monet kellot. Metsä raikaa lintujen äänistä. Olen aina yrittänyt opettaa pikku mökkivieraitamme tunnistamaan eri kasveja ja lintujen ääniä. Mökkiympäristö on siihen omiaan, kun kilpailevia näkö- ja kuuloärsykkeitä on vähemmän kuin kaupungissa. Kuulitko peipposen? Entä sirittäjän? Nyt se kuuluu, tuolla! Olin juuri astumassa mökin rappusia alas kun havahduin käen kukuntaan. Se tuli ihan läheltä, mutta mistä? Kun nostin katseeni ylös puihin, kuulin viereltäni J-pojan ja vaimoni naurunrätkätyksen. Niinpä niin, nyt isoisää, sitä muka-luonnontuntijaa, höynäytettiin pahemman kerran. Käen kukunta tuli J-pojan puhelimesta, jonne viikari oli sen etukäteen tallettanut! Voihan keinokäki! Nauroin muiden mukana J-pojan tempaukselle. Muutaman viikon päästä aidot luonnon linnut vaikenevat, kun poikaset alkavat putoilla pesistään alas varvikkoon. Siinä uudessa hiljaisuudessa ja haikeudessa kuulisi mielihyvin vaikka valekäkeä J-pojan laitteesta. Play it again Sam!

Otsalampun valossa

Otsalampun valossa

J-pojan iltauinti

J-pojan iltauinti

J-poika iltanuotiolla

J-poika iltanuotiolla

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Peräkärry vain tyhjäksi

Peräkärry vain tyhjäksi

Tuonne pinotaan!

Tuonne pinotaan!

J-tytön kantamus

J-tytön kantamus

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa!

J-tyttö ja J-poika

J-tyttö ja J-poika

Näinköhän on?

Näinköhän on?

Mökin hengetär

Mökin hengetär

Taustalla uusi Ronaldo?

Taustalla uusi Ronaldo?

Kuin Noora Karma

Kuin Noora Karma

J-tytön leikkipaikka

J-tytön leikkipaikka

Riippukeinun rauhassa

Riippukeinun rauhassa

Read Full Post »

Pitkä putki mukaan, myös Pentaxin oma objektiivi ja tietenkin monivuotinen, reissumiehen luottokamera Olympus XZ-1, jonka valovoimalla kuvaa liki säkkipimeässä. Reppuuni tuli painoa, kun pakkasin sinne vielä kahvitermarin. Aamulenkkini sai olla myös fyysinen ponnistus, mutta ennen muuta lähdin lenkiltäni hakemaan palautumista viime viikkojen kovasta työurakasta. Ehkä jo muutaman vuoden kuluttua repussa painaisi vain termari, laadukkaita kuvia voisi näppäillä kevyillä kännykkäkameroilla, vai voisiko? Veikkaan, että näin käy, mutta silloin kännykkäkamera onkin kamerakännykkä: kunnon objektiivilla varustettu ja syväterävyyden hallitseva kamera, jolla singauttelet kuvia maailmalle, soittelet, viestittelet, tviittailet tai mitä hyvänsä. Arvailut sikseen, metsäkamppeet päälle, lippa suoraan, ulko-ovi hiljaa kiinni ja mars hämärään aamuun!

Vanhan sähkölaitoksen tienoo oli kovasti muuttunut sitten viime käyntini. Joku oli päättänyt siivota rinteestä kaikki joutavat puut – risu- ja rankakasoja lojui kaikkialla lohduttomasti törröttävien kantojen lomassa. Näitä puidenvainoajia näyttää riittävän. Metsien ja puistojen siivekkäät saivat lennellä muualla ja etsiä ruokansa syrjemmästä, myös se varpuspöllö, jonka kerran tavoitin sillan viereisen vanhan haavan oksalta. Loppusyksyn sateet olivat nostaneet järvien vedenpintoja ja sähkölaitoksen koskiuomassa vesi virtasi kohinalla, viimeinkin. Olin päättänyt tulla katselemaan virran vakioasukkia koskikaraa, mutta mustakaapua en reunakiviltä nyt erottanut. Kara oli ehkä vaihtanut maisemaa. Kahvia hörppiessäni viereen sujahti auto, josta kuski ponnahti käyskentelemään padon reunamille. Vaihdoimme jokusen sanan ja kohta miekkonen suuntasi muualle. Tapasin hetken päästä toisenkin ulkoilijan, joka oli pyöräillyt kaupungista pato-alueelle omalle aamulenkilleen. Nyt keskustelu oli jo reippaampaa, tietenkin, kun seisoskelimme Pikku-Päkän, Hyvinkää–Karkkilan kapearaiteisen junan entisellä ratapenkereellä. Menemisen meininki siirtyi puheisiin.

Pato-alue on ollut jo vuosia aamulenkkieni suosikkikohde. Kaipa sitä hakeutuu samankaltaisiin maisemiin, joita on nuoruusvuosina vapaa-aikanaan tarponut. Helsingissä kasvaneena on vesi ollut aina läsnä. Vesi – järvi, joki tai meri – on jotakin erityistä, ja itselleni riittää, kun touhuilee veden äärellä, rantamailla. Kanavakin kelpaa hyvin. Yksi nuoruus- ja poikavuosieni ”eldoradoista” on yhä paikallaan oleva, nykyään jo vähän steriilin oloinen, Tammisalon kanava, jolle teimme veljeni ja kavereittemme kanssa useita onkireissuja. Toinen ikimuistoinen kalastuspaikkamme oli Herttoniemen entisen öljysataman pitkä puulaituri. Siltä laiturilta nostimme monet kampelat ja muut merenherkut kotiin vietäviksi. Lauantain aamulenkilläni ei ollut mukanani onkivapaa eikä pikku sinttejä tullut reppuuni tuliaisiksi. Ainoat kotiinviemiseni olivat vaatteisiini ja reppuuni tarttuneet takiaispallot. Niitä oli paljon. Ne olivat kiinnittyneet kulkijaan yhtä sitkeästi kuin parhaimmat nuoruusmuistot.

Kytäjoki

Kytäjoki

Vanha sähkölaitos

Vanha sähkölaitos

Rankakasa

Rankakasa

Lamppu

Lamppu

Portaat

Portaat

Kallioimarre

Kallioimarre

Padottu koski

Padottu koski

Putous

Putous

Takiaispallot

Takiaispallot

Katolla kasvaa

Katolla kasvaa

Silta

Silta

Oikealle vai vasemmalle?

Oikealle vai vasemmalle?

Peikkometsä

Peikkometsä

Metsän kanta-asukki, talitiainen

Metsän kanta-asukki, talitiainen

Marraskuinen Kytäjärvi

Marraskuinen Kytäjärvi

Pellon joutsenet

Pellon joutsenet

Laulujoutsenet

Laulujoutsenet

Read Full Post »

Lehtien mukaan suomalaisten loman jälkeinen työpäivä alkaa sähköpostien lukemisella. Joku uppiniskainen tekee ihan muuta, availee ensimmäiseksi vaikkapa lypsykoneen hanat tai jyräyttää maansiirtokoneen käyntiin. Lehtijutun stereotyyppinä laitoin toimistollamme tietokoneeni päälle, keitin tulokaffeet ja aloin nytkytellä niskojani ruutuun putkahtelevien meilien tahdissa. Ei mitään kovin tähdellistä viimeisen lomaviikon ajalta. Kaikenmaailman lääkkeitä kaupiteltiin yhä vain. Uutena ryhmänä huomasin laihdutusmeilit ja -tuotteet! Oli Get Slim -ohjelmaa ja Slim Secrets -Newsletteriä, mutta nyt meilinne osui kyllä väärään kohteeseen. Lomalta palaava mökkiläinen oli säälittävässä kunnossa. Olin kadottanut yli kaksi ja puoli kiloa elopainostani viimeisen mökkilomaviikon aikana. Vaimoni epäilemättä saman verran, koska olimme käyneet läpi saman työleiriohjelman.

Lomalaisen huili-indeksi jää alhaiseksi, jos kirpparikäyntejä on saatu kokoon vain muutama. Ja ellei Urjalan torilta ole saatu haettua uusia lattiaharjoja, alkaa näyttää tosi huonolta. Koijärvelläkin olisi pitänyt ehtiä suojelujärvelle asti – ei pyörähdys kirkolla mihinkään riitä. Yksi Turun päiväreissu ja Iittalan lasitehtaan puhalluskeikka ei kaikkea pelasta. Mieleen hiipii epäilys, että mökillä on huhkittu liikaa. Saunavesien kantamisen ja huussin tyhjentämisen vielä ymmärtää, mutta jos kuistin ja portaiden maalaamiseen menee päivätolkulla lomapäiviä, näyttää todella pahalta. Koska te sen loman sitten pidätte? No, tulihan siitä kuistista ihan hieno ja onneksi se mies ei pudonnut alas sieltä korkeuksista suorastaan laholta maalauspukilta (varmaan vuodelta 1982). Itsepähän nyt kärsitte. Mutta täytyy myöntää, että teidän kroppanne uusi kiinteys vähän kadehdittaa …

Niinpä niin, myönnetään: työleiriksi meni. Näin oli tosin suunniteltukin. Jälkeenpäin mietin, että selvisimme työleiriltä kotiin myös henkisesti pienin vaurioin – ei, pikemminkin vahvistuneina. Kaikkea voi sattua, kun loma alkaa ja pariskunta teljetään pieneen alkeelliseen mökkiin lystiä pitämään. Siihen kun vielä pukkaa yksi kolea ja sateinen lomaviikko, ei tarvita isoa kipinää, kun salamoi vain sisällä mökissä. Vuosien rutiinilla ja yhdessäololla ilmeisesti osaamme olla pois toistemme jaloista, kun on sellainen paikka. Sitä voi hakeutua yksin mustikkaan tai tehdä asiaa huoltoasemalle. Voi mennä pilkkomaan klapeja tai vetäytyä laiturille lomalehtien pariin. Aamuvirkku voi herätä vähän aikaisemmin aamupalan tekoon ennen toisen heräämistä, ja sen yökukkujan sopii antaa vapaasti ihailla tummenevaa järveä kuistin korituolissa omassa rauhassaan ennen nukkumaan tuloa. Päivän mittaisella mökötyksellä (jos on aihetta, ei muuten) voi joskus olla virkistävä vaikutus loppuloman ilmeeseen. Ei parisuhde mitään tiedettä tai matematiikkaa ole, mutta maalaisjärjen käyttö on erittäin sallittua. Naisväen kohdalla on tietenkin vielä se lisäongelma, että se, mitä sieltä päin sanotaan, ei välttämättä olekaan sitä, mitä tarkoitetaan – jos ymmärrät, mitä tarkoitan.

Kun urakoimisen tauottua viimein höllätään ja saunotaan yhdessä, tehdään se sitten kunnolla, pitkän kaavan mukaan. Työleirin kropanrakennusreseptin voin kertoa halukkaille, mutta parisuhteen hoitamisen salaisimmat salaisuudet säilytän itselläni ja vaimollani – sillä tummatukkaisella maalarimestarilla. Nappaisi nyt vain tämä työnteko täällä konttorilla …

Vaimo ja Forssan kutomon tiiliseinä

Vaimo ja Forssan kutomon tiiliseinä

Mökin tonttupiha

Mökin tonttupiha

Lakatut varpaankynnet

Lakatut varpaankynnet

Kirjoittaja relaa

Kirjoittaja relaa

Pihan kangasmaitikka

Pihan kangasmaitikka

Kumpupilvet tietävät ukkosta

Kumpupilvet tietävät ukkosta

Virkistävä sade

Virkistävä sade

Vierainamme Tuomas ja Karo

Vierainamme Tuomas ja Karo

Sun vuoros

Sun vuoros

Ilta-aurinko Heinijärvellä

Ilta-aurinko Heinijärvellä

Lähdön haikeus

Lähdön haikeus

Mustikkametsä

Mustikkametsä

Tykkäämme kerätä

Tykkäämme kerätä

Maalauskohde

Maalauskohde

Pidä kiinni, Papu!

Pidä kiinni, Papu!

Maalarimestari hoitaa oven edustan lähtöpäivänä

Maalarimestari hoitaa oven edustan lähtöpäivänä

Read Full Post »

Kaksi pikku pilttiä oli jälleen kontollamme viikonvaihteen ajan – heidän vanhempansa saivat hetken vapaata ja nauttivat Queen-musikaalista pukin tuomilla lahjalipuilla. Se sopi hyvin isovanhemmille. Kotimme ovet ovat aina avoinna lastenlasten tulla. Mutta yksi asia oli vähän huonolla tolalla: J-pojalla oli pelikielto. Tietokonepelit olivat koukuttamassa vanhinta lastenlastamme, ja äidin saatesanat mummolaan lähtijöille olivat yksiselitteiset – ei yhtään tietokoneella pelaamista viikonvaihteen aikana. Tuomio oli kova.

Päiväohjelmiin tehtäisiin siis muutoksia, mutta ei huolta, lauantaipäivä kului nopeasti ruokaillessa (J-tytön tilaamaa maailman parasta makkarakeittoa), pikku hankinnoissa, piirrellessä, seurustellessa ja illan tv-ohjelmien parissa. Seuraavana aamuna koko talo heräsi aikaisin, ja oli selvää, että nyt oli keksittävä jotakin erityistä J-pojan levottomille sormille. Halusin viedä pikkumiehen lähiluontoon, mutta aurinkoisesta säästä huolimatta ulkona oli kipakka pakkaspäivä. Kevät oli vielä kaukana, jäät eivät kolisseet vielä aikoihin Nukarinkoskessa eikä virtapaikoilla näkynyt ensimmäisiä vesilintuja soidinmenoissaan. Ehdotin J-pojalle pientä matkaa vähän etelämmäksi …

Nousimme autosta vanhan ruukkialueen reunamilla. Olimme tulleet Keravanjoen yhdelle koskipaikalle, jonka partaalle oli jo 1700-luvun lopulla noussut teollisuutta, ja lopulta kokonainen ruukkikylä omine tyylikkäine kirkkoineen. Tuusulan Kellokosken jokilaakso on ihanteellinen retkikohde varsinkin kesäaikaan, kun esimerkiksi sairaala-alueen viereinen Itämerikeskus (ent. Juhlatalo) ja sen arboretum ovat parhaimmillaan. Ei ihme, että Kellokosken sairaala sijaitsee juuri täällä, omassa rauhassaan entisen Marieforsin kartanon vehmailla mailla. Tutustuin alueeseen ensimmäisen kerran pyöräretkilläni joskus 80-luvun alussa. Täällä pidin aina evästauon matkalla Mäntsälän ja Sälinkään kautta kotiin. Mutta takaisin tähän aikaan. En ollut tilannut paikallista opasta padon sillalle, mutta siinä hän oli koiransa kanssa ja juttua alkoi tulla. Saimme kuulla monenmoista tarinaa Kellokosken ruukin historiasta ja valmistetuista tuotteista. Koko alue alkoi elää eri tavalla, tehdassalien kalke kuului voimakkaana ja näin J-pojan kanssa hikisten käsien pinoavan takkiraudasta jalostettuja hyödykkeitä pakattavaksi ja lähetettäväksi eteenpäin. Hyvästelimme kohta oppaamme ja nousimme vielä joen vastarannan sairaala-alueelle tutkailemaan sairaalarakennuksia sekä entistä Marieforsin kartanorakennusta.

Lenkkimme alkoi olla lopuillaan, ja kuvittelin, että pikku ystävälläni olisi jo kovakin kiire takaisin kaupunkiin ja mummon ruokien ääreen.Yllätys oli melkoinen, kun kuulin viereltäni sanat: “Voitais vielä kierrellä, mutta vähän on kylmä tässä ohuessa takissa”. Kuulinkohan ihan oikein? Oliko näyttämäni kulttuurimaisema, sen vanhat tehdasrakennukset ja massiiviset sairaalarakennukset lumonneet pikkunörtin ja saaneet pojan pelivimmankin unohtumaan? Entä jos tuo maisema olikin mitä parhainta rakennusmateriaalia uusien pelihahmojen ja taistelupaikkojen ideoinnille – sitten kun taas istutaan välkehtivän ruudun ääressä? Ei, niin en halunnut uskoa. Eksoottisen ruukkialueen todellisuus oli ottanut erävoiton pelimaailman fiktiosta. Pelikielto on joskus ihan paikallaan.

PS. lue lisää Kellokosken ruukkialueesta ja Kellokosken sairaalan vaiheista.
Kellokosken ruukin historiasta on saatavana myös upeat kirjat: ”Kellokosken ruukki”, Marjaana Tenkanen ja ”Ruukin elämää: patruunoita ja työläisiä Kellokoskella”, Hanna Forssell

Kellokosken ruukkialue

Kellokosken ruukkialue

Kellokosken kirkko

Kellokosken kirkko

Kirkon sisäänkäynti

Kirkon sisäänkäynti

Kirkon ikkunat

Kirkon ikkunat

Kohti generaattoria

Kohti generaattoria

Mariefors Bruk -merkki

Mariefors Bruk -tuotemerkki

Talvellakin tapahtuu

Talvellakin tapahtuu

Kellokosken sairaalarakennuksia

Kellokosken sairaalarakennuksia

Kartanosta sairaalarakennukseksi

Kartanosta sairaalarakennukseksi

Konni Zilliacus, eräs kartanotilan kehittäjistä

Konni Zilliacus, eräs kartanotilan kehittäjistä

Read Full Post »

Noin vuosi sitten aloin vaimoni kanssa selvitellä sukujuuriamme. Emme asettaneet rimaa kovin korkealle; riitti kun saisimme selvyyttä isoisovanhempiemme elämään. Pääsimme melko pitkälle vaimoni sukuhaaroissa ja myös isäni puolen historiassa. Vaimoni puolelta Karjalan kannakselta emme saaneet vain torjuntavoittoja, vaan todellisia läpimurtoja: löysimme mm. henkilöitä, joista jälkipolvi ei tiennyt mitään. HisKiin talletettu tieto ja työni kautta tutuksi tulleen vanhemman sukututkijan neuvot ja selvittelyt antoivat ratkaisuja moniin kysymyksiimme. Mutta omasta äidistäni minulla oli tallessa hyvin vähän dokumentteja, ja hänen vanhemmistaan saati isovanhemmistaan ei juuri mitään – paras tietolähde oli hänen Koululaisen muistikirjansa. Oli hyvä aika paneutua uudelleen sukututkimukseen ja selvitellä nyt äitini taustoja. Päätin lähteä Kansallisarkistoon (aik. Valtionarkisto) mikrofilmejä lukemaan oikean tutkijan tapaan.

Yksi reissuni motiivi oli tutustua myös itse Kansallisarkiston uusrenesanssityylin juhlavaan rakennukseen. Se sijaitsee Helsingin Kruununhaassa Snellmaninkadun ja Rauhankadun kulmauksessa, osoitteessa Rauhankatu 17. Viereisessä korttelissa on Suomen Pankin rakennus ja vinottain vastapäätä Säätytalo. Vanhan, Rauhankadun varrella sijaitsevan Kansallisarkiston osan on suunnitellut professori Gustaf Nyström; rakennustyöt tehtiin vuosina 1886–1890. Saavuin paikalle tasan yhdeksältä, jolloin ovet yleisölle avautuvat. Vaatteet naulakkoon, reppu sisääntuloaulan lukittavaan lokerikkoon ja sitten vain sisälle pyhimpään, jossa nimet vieraskirjaan ja aulaneuvojan saamilla ohjeilla mikrofilmihuoneeseen. Mukaan sai ottaa vain muistiinpanovälineet ja kameran. Kynän jouduin lainaamaan neuvonnasta(!), vaikka olin käynyt Kansallisarkiston tavaroitteni tsekkilistan läpi pariinkin kertaan. Kynä oli unohtunut.

Miten arkistokäyntini sujui? Mitä opin ja mitä löysin? Opin sen, että tärkeintä on tietää mitä etsii – ja tietää myös, olenko oikeassa paikassa sitä tietoa etsimässä? (Kansallisarkiston aineisto) Mikrofilmilukulaitteen valonapin löysin kohtalaisen helposti, mutta filmien katseluun tarvitsinkin jo opastusta. Mikrofilmimappeja löysin arkistohyllyistä, mutta en ollut ollenkaan varma, oliko käsissäni oikea mappi, josta kannatti tietoa etsiä. Keskityin käyntini aikana Tampereen seurakuntaan muuttaneisiin ja poismuuttaneisiin 1800-luvun lopulla ja aivan 1900-luvun alussa. Summa summarum, odotin ehkä enemmän henkilökohtaista ohjausta kaipaamani tiedon lähteille – sellaiseen ei talon henkilökunnalla kuitenkaan ole mahdollisuuksia. Tulen varmasti käymään Kansallisarkistossa uudelleen, mutta silloin valmistaudun käyntiini paremmin. Ilahduttavaa oli, että mikrofilmeille tallennettujen kirkonkirjojen lukeminen kävi varsinaisella lukulaitteella joutuisammin ja paremmin, kuin jos samaa aineistoa selaisi tietokoneen ruudulla. Nimet olivat paljon helpommin luettavissa. Ilahduttavaa oli myös se, että eräs salin kokeneempi tutkija huomasi umpikujani ja alkoi innolla opastaa minua. Sain mm. arvokkaita vinkkejä muista arkistonpitäjistä, joita omassa tutkimuksessani ovat paikalliset arkistot kuten Helsingin kaupunginarkisto ja mahdollisesti myös Tampereen kaupunginarkisto. Ei käyntini turha ollut – ensi kesän lomareissujen kohteet alkoivat taas hahmottua, ja meistä tuli oppaani Kallen kanssa oikein hyvät kaverit!

(ks. myös sukututkimusblogini 1. osa)

Snelmaninkatu, taaempana Kansallisarkisto

Snellmaninkatu, taaempana Kansallisarkisto

Kansallisarkisto Helsingin Rauhankadulla

Kansallisarkisto Helsingin Rauhankadulla

Nimilaatta

Nimilaatta

Kansallisarkiston sisäänkäynti

Kansallisarkiston sisäänkäynti

Neuvonta ja sisäänkirjautuminen

Neuvonta ja sisäänkirjautuminen

Vanha tutkijasali

Vanha tutkijasali

Mapit mikrofilmeille

Mapit mikrofilmeille

Tutkijan työpiste

Tutkijan työpiste

Näkymä Kansallisarkiston rappusilta etelään

Näkymä Kansallisarkiston rappusilta etelään

Read Full Post »

Olin herännyt J-pojan kanssa jo aikaisin. Vähän myöhemmin yläkerran rappusia laskeutui alas J-tyttö ja suuntasi heti vaatehuoneen ovenkahvassa roikkuvalle joulukalenterille. Olipas hieno ja erikoinen joulukalenteri – isoon kankaaseen oli kiinnitetty 24 pientä punaista lahjapussia, jotka oli suljettu hopeanauhoin. Nyt oli kiire avaamaan ensimmäinen pussi – numero ykkönen. Mitähän äiti oli sinne keksinyt? J-lasten vanhemmat keikkuivat myrskytuulen riepoteltavina Suomenlahdella, isovanhemmilla oli jälleen vastuullinen tehtävä majoittaa, viihdyttää ja katsoa pilttien perään.

Alunperin seuraksi piti tulla myös Vantaan L-serkku, mutta suunnitelmat muuttuivat, ja poika tuli vain piipahtamaan isänsä kanssa. Tulivat joukolla hakemaan L-pojalle isoisän vanhaa nokialaista, joka ihan hyväkuntoisena ja tarpeettomana jouti kiertoon kadonneen kännykän tilalle. Enää ei riitä, että mummoilla ja ukeilla on komeronsa ylähyllyllä varakarkkipussit; suositeltavaa on, että arsenaaliin kuuluu myös heittokännykkä, erilaisia paristoja, muistitikkuja, SIM-kortteja ja muutama DVD-elokuva. Ja jokusen vuoden päästä 2-tahtibensaa, tulpanavainta ja ties mitä.

Serkusten viihdykkeeksi olimme varautuneet ahtautumaan Willa-kauppakeskuksen joulunavajaisiin, mutta yllätyimme, kun J-lapset halusivatkin pulkkamäkeen! Antti-myrsky oli kaatanut puita, mutta tuonut vihdoin myös lunta ulkoilijoiden riemuksi. Lumipeite ei ollut vielä kovin paksu, mutta riittävä liu’uttamaan muovipulkkaa. Ei kun kuumaa mehua termariin ja nokka kohti sopivaa rinnettä. Sellaiseksi kelpasi hyvin Etelä-Suomen hulppein golf-alue ja sen hienosti poimuilevat viheriöt. Toki laskettelimme vain kulkuväylillä. Sunnuntaina, ensimmäisenä adventtina lunta tuprutti lisää ja pakkanen kiristyi – aivan kuten joskus omassa lapsuudessani, silloin kun hoosiannaa laulettiin aamunavauksessa täysin palkein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luukku nro 1

Töihin vain luukun 1 vesiväreillä

Töihin vain luukun 1 vesiväreillä

Valmista tulee

Valmista tulee

Isoäidin passattavana

Isoäidin passattavana

Myös L-serkku

Myös L-serkku

Pulkkamäessä

Pulkkamäessä

Nyt mentiin

Nyt mentiin

Lumipesu

Lumipesu

Yhdessä

Yhdessä

Viimassa

Viimassa

1. joulukuuta

1. joulukuuta

Hämärtyy jo

Hämärtyy jo

1. adventti

1. adventti

Read Full Post »

Older Posts »