Toukokuinen metsä

Suomen toukokuu on pitkä kuukausi, silloin luonnossa tapahtuu paljon. Varjopaikassa missä vapun jälkeen löytyi vielä lunta, kasvaa kuun lopulla monia niittykasveja, ja keltavalkoinen aurorakoiras lentää vimmatusti naarasperhosen tuoksujen ajamana. Ajo oli päällä kirjoittajallakin, kun etsin kuvattavaa keväisessä metsässä. Osa siitä oli hyvin vanhaa metsää, sellaista jossa viihtyy niin sirittäjä, peukaloinen, puukiipijä, rautiainen kuin harvinainen pikkusieppokin. Tämän vuoden toukokuussa en tavannut upeaa pikkusieppoa. Tulinko paikalle muutaman päivän liian aikaisin vai myöhään, vai oliko syynä pikkusiepon kotimetsän reuna-alueen hakkuu? Koleudesta huolimatta monet linnut olivat kuun lopulla jo pitkällä pesimisessään; metsä myös jo aavistuksen hiljeni. Ei ollut sirittäjälläkään lauluhaluja enää toukokuun viimeisinä päivinä.

Toukokuun kuvat ovat jokseenkin aikajärjestyksessä, kaikki Hyvinkään alueelta, ja vuodelta 2022.

Maalis–huhtikuussa Uudenmaan pelloilla levänneet ja ruokailleet valtavat hanhijoukot siirtyvät vähitellen pohjoisemmaksi – alkaa pienempien muuttolintujen aika.

Talven jäljiltä hiljaisessa metsässä kuuluu jo linnunlaulua! Kuvan punarinta (Erithacus rubecula) ja peippo ovat saapuneet reviireilleen jo huhtikuussa.

Luonto alkaa vähitellen saada vihreän sävynsä.

Aukeilla paikoilla valkovuokon kanssa kukkii keltainen pikkukäenrieska (Gagea minima).

Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) saapuu reviirilleen usein jo vapun aikaan. Koiraan puvun selkäpuolen väri vaihtelee mustasta tummanruskeaan. 

Vähitellen koivutkin alkavat vihertää, kun silmuihin nousee hiirenkorvia.

Koivutyttöperhonen (Archiearis partheanis) viihtyy koivujen lähettyvillä ja lentää usein jo huhtikuussa.

Sinivuokkojen (Hepatica nobilis) joukosta löytyi erikoiset lilanväriset kukinnot.

Mustarastaalla (Turdus merula) helpottuu ravinnonsaanti, kun routa väistyy ja maahan tulee elämää.

Keltasirkku (Emberiza citrinella) on sinnitellyt pitkän talven – toukokuu on sillekin täynnä lupauksia.

Näsiän (Daphne mezereum) alastomat, runsaina kukkivat varret erottuvat hyvin värittömästä ympäristöstään.

Aikuisena talvehtinut suruvaippa (Nymphalis antiopa) on joutunut luopumaan osasta siipiä.

Kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) viihtyy lehtomaisissa kangasmetsissä. Hyvinkään länsipuolen metsissä se on melko harvinainen.

Kun pienen ja hyvin yleisen kangasperhosen (Callophrys rubi) oppii näkemään, sitä onkin kaikkialla metsässä. Perhosen siivet ovat yläpuolelta ruskeat.

Tiltaltti (Phylloscopus collybita) ja hyvin samannäköinen pajulintu piristävät toukokuista metsää lauluillaan.

Kevään ensimmäinen haarapääsky (Hirundo rustica) näyttäytyi blogikirjoittajalle 9.5.

Oikea metsäkurre tuli ihmettelemään metsässä vaeltelijaa.

Hyvinkään Usmin laajalla ja kallioisella alueella voi nähdä metsäpuronkin.

Metsäpuro laskee suolampeen, jonka ympärillä jo koivutkin alkavat vihertää.

Sammakoiden lokoisaa oleilua suolammen rauhassa.

Suolampea ympäröi vanha metsä, joka on luonnonsuojelualueena suurelta osin säilynyt vielä ennallaan.

Vanhan metsikön kosteassa maassa kasvaa mattoina kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alternifolium). 

Vanhan metsän yksi kiehtovimpia ja aikaisia kukkijoita on lehtoimikkä (Pulmonaria obscura). Se häviää helposti samanaikaisesti kukkivien sinivuokkojen joukkoon.

Sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) viihtyy vanhassa, suurten kuusten vartioimassa metsässä. Kun kuvasin sirittäjää, vierelläni lenteli kiihkeästi vanhan metsän toinen vakioasukki, peukaloinen.

Maasta ponnahti yllättäen puun oksalle salaperäinen ja piilotteleva rautiainen (Prunella modularis). Sain vain muutaman hätäisen kuvan, tietenkin vastavaloon.

Käenkaali (Oxalis acetosella) kukki vuoden 2022 keväällä myöhemmin kuin aikaisempina vuosina. Pian vanhan metsän aluskasvillisuus täyttyy käenkaalin kukinnoista.

Toukokuun lopun eräänä päivänä vanha metsä oli hiljainen enkä nähnyt yhtään siivekästä. Kunnes etäällä vilahti valkoista – puukiipijä (Certhia familiaris) lennähteli puusta toiselle. Aina puun puolivälistä seuraavan puun tyveen, ja taas ylöspäin puunrunkoa kiertäen.

Toukokuun puolivälissä metsä jo selvästi vihertää – koivuun tulee lehti.

Metsäpolun kuusella voi tavata kevään ensimmäisen sinisiiven – paatsamasinisiiven (Celastrina argiolus), joka on äänestetty Suomen kansallisperhoseksi. Kuvan sinisiipi on koiras.

Metsäpolun kuivalla ja lämpimällä reunalla lämmitteli kyy. Hetken toisiamme katselimme, kunnes kyy sai tuijottelusta tarpeekseen.

Tuomi on viimein kukassa, mutta v. 2022 vasta toukokuun loppupuolella.

Lehtotyyppisessä metsässä on linnunlaulua ja hyörinää toukokuun lopulla. Ensimmäiset muuttolinnut jo ruokkivat poikasiaan.

Lehtokerttu (Sylvia borin) on yksi viimeisistä kevätmuuttajista. Sen iloista laulua voi verrata puron solinaan. 

Viimeistään kesäkuun loppupuolella metsä alkaa laulajista hiljentyä. Peippo (Fringilla coelebs) tekee tässä poikkeuksen, ja niin myös tiltaltti, joka saattaa laulaa vielä myöhään syksyllä.

Nyt tuli metsän jänikselle kiire! Piti vielä ehtiä mukaan blogiin, koska toukokuun blogi pitää julkaista toukokuussa!

Read Full Post »

Ystäväni harrastaa

Ystäväni on aina harrastanut luontoa. Jo pikkupoikana hän tapasi kävellä pitkiä lenkkejä Vanhankaupunginlahden ympäristössä Helsingissä, ja joskus kaveriporukalla Viikin peltojen kautta Vanhankaupunginkoskelle. Siihen aikaan ei miehenalulla vielä roikkunut kaulalla kiikaria tai kameraa, mutta silmä kyllä löysi maastosta kaikkea mielenkiintoista. Jos miehemme olisi pysynyt nuoruutensa paikkakunnalla, olisi hän tänään todistamassa uljaan merikotkan pesintää hyvin lähellä kotiaan. Herttoniemen Majavatien kallioilta, ja vielä paremmin niiden alapuolelta Fastholman lintutornista olisi suora sihti kotkanpesälle! Katselin ystävääni vaivihkaa, yritin löytää hänen kasvoiltaan tunnetiloja, ehkä kaipausta nuoruutensa maisemiin ja kotkanpesälle? Ystäväni kasvot eivät kertoneet mitään, sen sijaan hän alkoi kertoa, miten on ottanut uusia kierroksia luontoharrastuksessaan. Kyllä, hän tuntui olevan aidosti innostunut teemasta. En saanut enää suunvuoroa, kun ystäväni vieritti ruudulle tuoreita kuvia aamuiselta retkeltään. Otin paremman asennon tuolissani ja aloin kuunnella.

Hyvältä ruudulta oli miellyttävä katsella ystäväni kuvia. Suuri osa oli lintukuvia, mutta oli joukossa ihan mallikkaita kasvi- ja perhoskuviakin. Tämä näytti olevan sitä uutta puolta? Aloin palautella mieliin kouluajan kasvienkeräämistä, mutta ystäväni ehti edelle. Hän kertoi, kuinka hänen kohdallaan kasvien kerääminen oppikoulussa oli ollut suorastaan mukavaa. Ja miksei olisi ollut, kun kasveja kerättiin koko perheen voimin! Hänen vanhemmiltaan oli sota keskeyttänyt koulunkäynnin, kuten niin monilta – ja nyt, nuorten vuorolla, innokkaimmat kerääjät olivatkin isä ja äiti. He myös tiesivät kasveista kaikenlaista ja muistivat monen kasvin tieteellisen nimen! Vanhempien innostus oli tarttunut ystävääni, ja kipinä oli saanut uutta hehkua nyt vanhempana. Anemone nemorosa, no sen tietää valkovuokoksi jokainen, mutta mitä tarkoittaa lajinimi nemorosa, kysyi ystäväni? Hän sanoi käyttäneensä viime talven vähän latinaakin tutkien ja lähdekirjoja lukien, ja tiesi kertoa, että nemorosa on yhtä kuin ”lehdossa kasvava”. Tunsin hetken aikaa olevani ihan sylvestris, mutta vain hetken. Onneksi ystäväni tunnusti suuren tietämättömyytensä toisessa kasvissa. Hän oli laittanut FB-ryhmään kuvan, jossa valkovuokkokuvassa näkyi myös hentonen, hänelle tuntematon heinä. Hän ei siis tuntenut hyvin yleistä tienvarsien ja metsänreunan kasvia kevätpiippoa (Luzula pilosa)! Eikä se ole mikään heinä, vaan vihviläkasvi, ojensi ystävääni luonnonkasvit-ryhmän valvoja!

Luulin, että kuvat olivat siinä, mutta ystäväni kaivoi esille vielä toisen kameransa, jossa oli kiinni melko tavallisen kokoinen objektiivi. Kamerasta ponnahti ulos 32 GB:n muistikortti, ja esitelmöinti jatkui. Hän kertoili, kuinka tunnettu luontotoimittaja Juha Laaksonen oli erään kirjansa esipuheessa todennut, että kasvien kuvaaminen on yllättävän vaikeaa. Ystäväni oli tullut samaan tulokseen. Kasvista tulee näkyä paljon, kukinto ja lehtiäkin, mutta taustan pitäisi kuitenkin olla epäterävä – siinä saa miettiä polttoväliä ja aukkoa pitkään, toisin kuin lintukuvaaja, joka tuntee vain suuret polttovälit ja lyhyet suljinajat. Erona on myös se, että lintukuvaaja saapuu retkiltään suht siistinä, mutta kuraisen kasvikuvaajan on tultava kotiin takaovesta, jos ollenkaan. Vielä kuulin ystävältäni, mitä merkitsee valo! Kirkkaalla auringonpaisteella kannattaa mennä enintään uimarannalle, unohda luontokuvaaminen, et saa sävyjä kuviisi! Ystäväni olisi vielä jatkanut pitempään. Hän ei näyttänyt väsyvän ollenkaan, koko olemus oli terveen oloinen ja iho kuin asfalttimiehellä! Kuulin toki siitäkin, että kuvausretkillä tulee helposti käveltyä 3–6 kilometriä, eikä selässä keikkuva reppu ole sen kevyempi kuin armeija-aikoina. Kovaa kuntoilua siis tuo luontoharrastus – ja ainakin erittäin hyväksyttyä toimintaa tänä ankeana korona-aikana. Virus ei viihdy pusikoissa. 

Kun istuntomme jälkeen pohdin kaikkea kuulemaani, minusta alkoi tuntua siltä, että ystävälläni ja kirjoittajalla on lopulta hyvin paljon yhteistä. Jutun kuvatkin sain häneltä käyttööni ilman sen kummempaa vonkaamista. 

 

(PS. Blogin kuvat on otettu tänä keväänä Hyvinkäältä mm. Sveitsin luonnonpuistosta ja sen lähiympäristöstä, suokuvat on Tammelasta)

 

Rauhallisessa metsäsaarekkeessa on jo valmistauduttu muuttolintujen tuloon. Kottarainen on jo asettunut taloksi.

Kevät on ollut oikullinen; harmaapäätikat eivät ehkä ole vielä saaneet pesintää käyntiin.

Ilman punarinnan iloisenhaikeaa liverrystä ei pääse kevättunnelmaan.

Vihervarpunen on karaistunut lintu; sekin iloitsee kevään etenemisestä ja lämmöstä.

Kahlaajia kaksittain: rantasipi (vas.) ja liro (oik.). Liro on yleinen pesijä pohjois-Suomessa.

Harmaasiepon tuntee viiruisesta päälaestaan. Tukka hyvin, kaikki hyvin!

Syvällä metsässä vihertyy nopeasti. Sinivuokon jälkeen innostuu moni muukin kasvi kukkimaan.

Pikkukäenrieska (Gagea minima) leviää yksittäisestä tuppaasta keltavihreäksi matoksi niittyjen reunoilla.

Valkovuokko (Anemone nemorosa) ilahduttaa yleensä juuri äitienpäivän aikaan.

Imikän (Pulmonaria obscura) löytää, kun osaa etsiä. Obscura = hämärä, pimeä, antaa vihjeen. Kasvupaikka on syvällä varjoisassa lehdossa.

Lehtoesikko (Primula elatior), myös etelänkevätesikko, eroaa jonkin verran Ahvenanmaan maakuntakukasta, voimakkaamman keltaisesta kevätesikosta.

Kevättaskuruoho (Noccaea caerulescens) on yleistynyt 1900-luvulla, ensin Uudellemaalle.

Kevätpiippo (Luzula pilosa). Hyvin yleinen, mutta matalana huomaamaton esim. tienvarsien kasvi, jonka kukat ovat hienot, kun malttaa kumartua katsomaan.

Kevätpiipon kukintoja.

Kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alternifolium). Ojanvarsien ja kosteikkojen väriläiskä.

Suo on herännyt talviunestaan. Vieläkö kasvit uinuvat?

Tupasvilla (Eriophorum vaginatum) on aloittamassa kukintaansa.

Myös variksenmarja (Empetrum nigrum) kukkii! Kuin helistimet nousevat heteet kukkapohjuksesta.

Toistuvat lumisateet viivyttävät luonnon kasvua, silti sitä tapahtuu – lähes säästä riippumatta.

Aikuisena talvehtiva nokkosperhonen herää lentämään heti, kun leskenlehti ja paju kukkii.

Myös neitoperhonen on aikainen lentäjä ja talvehtii aikuisena.

Liuskaperhosta esiintyy samoihin aikoihin kuin muitakin aikuisena talvehtivia päiväperhosia.

Kangasperhonen talvehtii kotelona. Säiden lämmetessä se kuoriutuu ja lentelee sekin hyvin aikaisin keväällä.

Kansallisperhosemme, pieni paatsamasinisiipi, on kevään ja kesän ensimmäisiä sinisiipiä. Sekin talvehtii kotelona. Kuvassa koiras.

Takatalvi voi tulla monta kertaa. Luonto toipuu, toipuuko ihminen?

Sateiden ja pakkasten jälkeen vaahtera jatkaa kukkimistaan.

Västäräkki sai vierelleen keltavästäräkin. Usein sitä näkyy vain muuttoaikana etelä-Suomessa.

Kivitasku on saapunut rantakivikolle!

Sinisorsalla ja telkällä on poikasia viimeistään toukokuun puolivälissä.

Pajulintu on utelias, vikkelä ja aika peloton. Voit saada sen parin metrin päähän kurkkimaan.

Liro on tyypillisesti pohjoisen Suomen pesijä. Jääkö liropari pesimään eteläisen Suomen syrjäiselle lammelle?

 

Read Full Post »

Armoton toukokuu

Joskus saa kaikkea ihan liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Esimerkkejä löytyy. Näin voi käydä lapselle, joka hukutetaan jouluaattona valtavaan lahjapakettivuoreen. Tiedämme tapauksia myös firman pikkujouluista, joissa tarjoilu pelaa ylitsevuotavasti ja huomattavasti paremmin kuin osastopäällikön jalat. Voi tulla myös sellainen toukokuu, joka rikkoo kaikki lämpöennätykset ja saa hetkessä luonnon valmiiksi – liian pian. Tänä keväänä on todella pitänyt kiirettä, jos on yrittänyt kirjata ylös, mikä kasvi on kulloinkin puhjennut kukkaan tai mikä muuttolintu on liittynyt siivekkäiden sekakuoroon. Jos kuumuus jo ahdistaa, kannattaa muistella vuoden 2017 toukokuuta. Se oli vuosituhannen kylmin toukokuu! Mutta vielä paremmaksi pantiin vuonna 1966, jolloin esim. Lahdessa toukokuun keskilämpötila oli 6,5°C! Kirjoittaja suoritti silloin varusmiespalveluaan Haminassa, ja muistaa hyvin, että vapun tienoilla vielä hiihdeltiin Haminan–Virolahden metsissä! Ja tottakai vedettiin raskasta ahkiota, joka aina alamäissä pyrki menemään omille teilleen – mäen ainoan kuusennäreen tai kannon väärältä puolelta, tietenkin!

Kun eläkeläisellä on aikaa, ja liike on lääke, olen ottanut tavakseni lähes päivittäin lähteä monituntisille kävelyilleni lähiluontoon. Olalle heittämäni reppu on täynnä tavaraa, ihan kuin armeijan aikoina. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että elämääni kuuluu kyllä paljon muutakin, kuten lasten ja lastenlasten auttamista, kirjastossa ja kaupassa käymistä, sängyn petaamista ja muitakin kotitöitä. Nyt on kuitenkin kiireesti mentävä, koska eilen olin ollut kuulevinani punavarpusen laulua vanhan sähkölaitoksen jokilehdosta: ”Nice to meet you!”. Niinhän se lintu tervehtii ja tulee esille pusikosta melko ujostelematta. Alueella pyörähtelevät myös jo tutuksi tullut sirittäjä sekä piilotteleva punarinta. Ne löytyvät joka kevät samoista paikoista, jopa samojen puiden samoilta oksilta. Kun eräänä aamuna lähestyin lehtoaluetta, huomasin kauempana hiekkatiellä jonkin hahmon. Mikä se oli? Katsoin kameran etsimen läpi ja näin nuoren ketun lähestyvän. Ketulla oli silmät lähes kiinni ja jokin keppi suussaan? Annoin sen vielä tulla lähemmäksi, mutta viimein repolainen kuuli kameran äänen ja sai jalat alleen. Ei taida helle ja kuivuus olla ketunkaan mieleen. Kanalinnun tilalla oli roikotettavana vain kuivunut keppi!

Eräänä päivänä päätin ottaa luontoharrastukseni rauhallisemmin enkä lähtisi säntäilemään metsiin kaupungin ulkopuolelle. Miksen voisi tarkkailla luontoa kotipihaltamme – kuulostella sieltä sieppoa ja punarintaa? Vein kahvikupposen ja aamulehden takapihalle ja rentouduin. Tämähän on mukavaa, mutta sitten … Naapuri alkoi kohta leikata nurmikkoaan (käsipelillä kylläkin), ja pian kuului myös moottorileikkurin möreä ääni, kun huoltoyhtiön pojat aloittivat päivänsä. Mitähän ääniä seuraavaksi? No tietenkin, olin unohtanut taloyhtiömme julkisivukorjaajat; naulapyssyllä uusia lautoja kiinni yläkolmioon eikä yhtään kauempana kuin oman asuntomme ulkoseinällä! Myös roska-auto tuli kierrokselleen juuri tänä aamuna, enkä voinut olla taustalta kuulematta junan kolketta ja lentokoneen kumua. Aamukonserttini loppufanfaarin vetäisi naapuriyhtiön puunkaataja. Husse käyntiin ja kierrokset tappiin! Tämä riitti, reppu kuntoon, loput kahvit mukaan ja oikopäätä täältä pois, rauhallisempiin maisemiin! Kytäjärven maapadolla sain seurakseni säksättävän ruokokerttusen. Tyynessä säässä kerttunen tikkasi kuin telavikainen offsetkone – se ei juuri Hussen pärinälle hävinnyt! Toukokuu on armoton kuukausi. Ei riitä, että se olisi ollut vain kuiva, meluisa ja kuuma. Pian vapun jälkeen tehtiin hyppy suoraan keskikesään. Tuntui samalta kuin lehteillessäni rakkaalta vaimolta saamaani tuoretta lahjakirjaa ”Koko perheen värikasvio” (Juha Laaksonen). Kirjassa ei ollut sisällystä eikä johdantoa – kirja alkoi suoraan sivulta 34!

(Ps. Sain vaihdetuksi Laaksosen kirjan asianmukaiseen, ”kokonaiseen” kappaleeseen. Se oli hyllyn viimeinen.)

Tuulihaukka on palannut pesimäalueelleen jo huhtikuun lopulla.

Kaverini tuulihaukka. Halusi tervehtiä ihan lähietäisyydeltä.

Vapun aikoihin sinivuokot runsastuivat.

Pölyttäjät ovat aloittaneet tärkeän työnsä.

Peippo on laskeutunut vielä lehdettömälle puulle.

Hanhet viipyvät vielä hetken ennen pitkää matkaansa pohjoisemmaksi.

Hanhet lähtevät.

Kytäjärvi toukokuun alkupäivinä.

Pajusirkku, yksi järven rantaruoikon kesäasukeista.

Nurmijärven Nukarinkoskella jo vihertää.

Nurmijärven Nukarinkoski

Valkovuokot runsaimmillaan äitienpäivän aikoihin.

Sepelkyyhky antoi lähestyä melkein kosketusetäisyydelle.

Kosteikkojen kevätlinnunsilmä.

Kalatiira kuuluttaa kevään tulleen.

Karttaperhonen

Ketunleipä

Vilkas auroraperhonen ei kovin usein pysähtele.

Kartanontien uninen kettu

Nyt silmät auki! Tiellä on muitakin.

Kuikkien soidinmenoja Tammelan Heinijärvellä

Kuikka ilta-auringossa

Punakylkirastas

Pienen odottelun jälkeen punavarpunen tuli näkyville.

Peloton sirittäjä. Se antoi kuvata itseään rauhassa, mutta eräänä päivänä sen laulua ei kuulunut. Haudonta oli alkanut?

Telkkätytöt.

Voikukat

Nurmitädykekin jo kukassa!

Naarassieppo antaa huutia urossiepolle. Syytä emme tiedä.

Metsäkurjenpolvi.

Kesä on tullut. Kytäjän kartanontie.

 

Read Full Post »

Jotakin rajaa

Helppohan tuon kaverin oli edetä; väkevää kroppaa liikutti kaksi jalkaparia. Toisin oli taluttajalla; vain kaksi rimppakinttua ja raskas reppu selässä. Painoimme molemmat hartiamme kyyryyn raa’an kevättuulen puhaltaessa vastaisesti lähes myrskyn voimalla. Räntääkin heitteli aina silloin tällöin. Matka kuitenkin taittui Kytäjän kirkolta Kytäjä Golfin alueelle. Kävelemistä tuli yhteen kyytiin kaksi tuntia, mitä nyt kääntöpisteessä vähän eväitä nautimme pahimman sadekuuron aikana. Tyttäremme labbis oli majoittunut meille pariksi päiväksi, ja pitkällä lenkillä oli hyvä aloittaa Fonzien täysihoito. Mutta minne katosi maaliskuun lämpö ja aurinko? Tuleeko tästä keväästä ja kesästä sittenkin koleanpuoleinen; kuten jokin aikaisempi 2000-luvun kesäkuu? Vaimoni erityisesti muistaa katselleensa mökkimatkoilla auton ulkolämpömittaria – eikä se katselemalla yhtään noussut alle 10 asteen lukemista.

Mökkeilijää odottaa paratiisissaan monet muutkin arvoitukset kuin sää. Onko laituri kestänyt talven rasitukset? Onko jättimänty kaatunut juuri rakennetun uuden huussin päälle? Päätimme jättää yllätysten katsomiset tässä viikonvaihteessa väliin, mutta se jo tiedettiin, että itserakentamamme laituri ei ollut ihan vaaterissa. Yksi tynnyri oli päässyt luiskahtamaan pois paikoiltaan, mutta onneksi ystävällinen Mika-naapurimme oli nostanut rantavedessä kelluvan tynnyrin maalle ja laittoi meille pikku hankaluudesta vielä viestiä! Päätin unohtaa mökkiharmit ja lähteä lauantaisen, melko hyvän sään aikana omalle metsälenkille. Kytäjärven rantamaastot ovat jo vuosia olleet mielimaisemaani. Viime vuosina on järven pohjoisreunan puustoa ja pensaikkoa harvennettu syystä, jota en voi ymmärtää. Tehdäänkö se retkeilijöiden iloksi? Aiotaanko järven pohjoisreunakin rakentaa? Joka tapauksessa, kun harvennusta on tehty, avararuutta lisätty ja kulkemista helpotettu, on samalla alue alkanut myös roskaantua! Monet lahopuita tarvitsevat linnut ovat kadonneet ja alue muutenkin köyhtynyt; perhosetkin tarvitsevat kukkivia pensaikkoja. Korkealta kalliolta kuului matala huu-ääni. Se toistui monta kertaa pienen tauon jälkeen. Pöllön huhuilu oli musiikkia korville – se oli paljon enemmänkin.

Tänään sunnuntaina saa Suomi uudet kansanedustajansa, ja pian uuden hallituksen. Vaaliväittelyt on käyty, on hymyilty lehtien palstoilla ja tienvarsien ulkomainoksissa. On vakuuteltu äänestäjiä erinomaisilla argumentoinneilla. Jos ehdokas oikein kovasti hymyilee tai on nauravainen kuvassaan, tulee mieleen, mille hän oikein nauraa? Ettei vain nauraisi juuri minulle, äänestäjälle? Toivottavasti uudet edustajat ja ministerit saavat vihdoin sote-vyyhdin auki ja saavat tehtyä ratkaisuja monissa muissakin tärkeissä poliittisissa kysymyksissä. Katselin aamun lehdestä vielä kerran kaikkien ehdokkaiden nimiä. Olisi kovin mukava antaa ääni vaikkapa Isokoskelolle Nurmijärven Klaukkalasta. Sellaista nimeä en kuitenkaan listoilta löytänyt. Löytyi kyllä kananen, lintula ja harakka. Toiveunta oli etsiä sellaisia nimiä kuin Haarahaukka tai Punarinta – jotakin rajaa sentään!

Puun alle suojaan, Fonzie!

Saderintama Kytäjä Golfin päällä

Sinisorsa

Kevätlinnunsilmä

Veneranta

Kolo- ja kelopuut joutavat pois, minne?

Metsätontun lakki

Kolean huhtikuun sinivuokot

Kytäjärvi ja metsätie

Pöllön lammella

Isokoskelo

Silta

Jo näkyy vihreääkin

Punarintoja oli jo kaikkialla (kuva parin vuoden takaa)

Read Full Post »