Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘metsäkurjenpolvi’

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

Niinä touko- ja kesäkuun aamuina, kun kävelin töihin kaupungin keskustaan, kuulin usein Viertolankadun loppupään lehtometsiköstä iloista, lähes keskeytymätöntä linnunlaulua. Se oli kuin puron solinaa. Enää ei ole työpaikkaa, jonne kävellä, ei ole myöskään sitä lehtometsää, josta linnunlaulu kuului. Näiden aamujen muisti- ja äänikuva on kuitenkin hyvin tallella. Työvuosina ei ollut mahdollisuuksia jäädä kuuntelemaan aamun laulajaa – saati, että olisin yrittänyt päästä näkemään minkälainen siivekäs ilmaisen aamukonsertin järjesti. Eläkeläisenä on aikaa pysähdellä ja ihmetellä. Tänään, vuosia myöhemmin, sain jälleen kuulla samaa laulajaa ja sain linnusta jonkinmoisen valokuvankin. Lehtokerttuhan tuo kiinnostukseni kohde oli. Mutta kovin on tuo varpuslintu liikkuvainen ja vikkelä. Aikaa kuluu, kun lintu viimein tulee näkyville, pysähtyy pieneksi hetkeksi ja tarrautuu oksaan kiinni. Ja jos pysähtyykin, keikkuu se oksallaan selkäpuoli alaspäin kuin kuvaajalle kiusaa tehdäkseen.

Lintujen tunnistaminen ja valokuvaaminen on alkanut uudestaan avautua ja kiinnostaa, kun plakkariin tulee uusia lajeja tai tapaa jälleen vuosien takaisia lintututtavuuksia. Yllättävän paljon sitä näkeekin, kun vain siirtää itsensä keskelle metsikköä tai puron varren lehtoon ja aloittaa työn – ja voi kerrankin kiireettömästi katsella ylös puiden oksistoihin. Kevään havainnointi- ja kuvausmetodini on ollut hyvin yksinkertainen. Pysähdyn ja kuuntelen. Jos kuulen lupaavan äänen ja koen, että tuon äänen haltija on mahdollisesti nähtävissä, alan astella hiljalleen ääntä kohti (muina miehinä). Vielä vähän lähemmäksi, ja nyt katse tarkkana. Heilahtiko tuo oksa? Siellä se piileksii. Ihan paikallaan vain. Älä nosta vielä kameraa. Yritä olla huomaamaton (kerrankin eduksi). Nyt varovasti kamera ylös; näet objektiivin läpi kohteesi vielä tarkemmin. Oletko jo tarkentanut tuolle etäisyydelle etukäteen? Tuolla liikutaan! Odota ja malta vielä vähän, lintu tulee kohta kokonaan esille. Nyt, rauhalliset liikkeet, tähtäys ja laukaisu. Taisi onnistua, vai kuinka?

En nyt ota ollenkaan kantaa pro-kuvaamiseen, armeijakuvioisiin piilokojuihin, en ekstrapitkiin teleobjektiiveihin, en jalustoihin, en itselaukaisimiin, en elämänpinnoihin. Vannomatta paras, voihan olla, että kirjoitan joskus blogiani piilokojusta Haminan ulkosaaressa naama noettuna ja jäsenet jäykkinä huonosti nukutun yön jälkeen. Kojun katolla aurinkokenno tuottaa virtaa kojun kymmeniin vempaimiin ja olen yhteydessä neljään viiteen bongarikaveriini. Kuuleeko kolmeykkönen? Ei, nyt riitti linnuista – ja kuvitelmista, koska blogini viimeiseen kappaleeseen tulee mahtua muutakin! Edes lyhyt mökkeilijän palsta, eikö vain? Kuinka sujui viikonloppu mökillä hirmutuulessa? Pelittikö vastahankittu moottorisaha? Ei taida ketään kiinnostaa. Juhannus on tulossa – siitä jotakin? Ei millään ehdi, nyt on h-hetki käsillä. On mentävä katsomaan, kuinka tikkaperhe jakselee takapihamme haapaan koverretussa pesässään. Palataan juhannukseen ja mökkeilyyn sitten myöhemmin, kun tuo tikkapoikue on lähtenyt kotipesästään. Vielä sieltä ääniä kuuluu …

Mökkijärven alkukesä

Mökkijärven alkukesä

Mökkipihan kukkia

Mökkipihan kukkia

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Kelopuun kimpussa

Kelopuun kimpussa

Kantoapua

Kantoapua

Pihan metsätähdet

Pihan metsätähdet

Mökkipihan kirjosiepot

Mökkipihan kirjosiepot

Koiras ruokahuoltajana

Koiras ruokahuoltajana

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Reiska tarkkana

Reiska tarkkana

Uusi huussi metsän keskellä

Uusi huussi metsän keskellä

Yöksi poutaantuu

Yöksi poutaantuu

Padon kesä

Padon kesä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Leinikit

Leinikit

Punavarpunen

Punavarpunen

Lehtokerttu

Lehtokerttu

Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvi

 

 

 

Read Full Post »

Sää ei vaikuttanut kovin kesäiseltä, mutta emme tienneet, että pahempaa oli tulevalla juhannusviikolla luvassa: lumikuuroja 17.6.! Viikonvaihteeksi oli ennustettu sekä sadetta että poutaa. Lämpötila olisi kuitenkin enimmäkseen yli 15 astetta. J-tyttö istui mökkimatkan etupenkillä biopussi jo valmiiksi sylissään; ei ollut tyttö vielä päässyt eroon matkapahoinvoinnistaan. Reissu mökille meni kuitenkin ongelmitta. Perillä vain lämpöä tupaan, jääkaappi päälle ja kamppeet paikoilleen. Isovanhemmat vaalivat järjestystä kuin kasarmin rättivääpeli, muuten ahtaissa tiloissa joku sotkeentuisi sandaaleihinsa. Ilta kului nopeasti. Alkoi olla jo hämärä, mutta sähköttömässä mökissä makuukamarinkin lukija pärjäsi hyvin otsalampun avulla. Mökkieksotiikkaa jos mikä!

Olimme päättäneet vähitellen viedä mökin varustusta aivan uudelle tasolle (suora lainaus viihde-elektroniikan esitteestä). Paikallinen kirvesmies, Manu Andersson, oli luvannut pystyttää meille uuden puuceen ja asentaa sinne biokäymälän, kunhan vain kaiken tilaisimme itse. Puuceen haku tapahtuisi lauantaina Forssan Rautiasta. J-poika nukkui vielä makeasti muiden mukana, enkä raaskinut murkkua herättää rautakauppareissulle. Join rauhassa aamukahvit mökin kuistilla, kuuntelin vastarannan lokkien ääniä ja arvioin päivän säätä. Lähdin kohta lampsimaan mökkitielle, josta Manu ottaisi minut hakureissulle kyytiin. Kaikki sujui rautakaupassa rivakasti ja pian olimme mökkipihalla valtaisan kevythirsikuorman kanssa. Mietin, miten kukaan voi selvitä puuceen lautapalapelistä – se projekti oli ihan eri luokkaa kuin kaasugrillin kasaaminen. Omin voimin emme olisi edes yrittäneet

Luonto on juuri nyt vehreimmillään ja kukkeimmillaan. Tienvarsia ja niittyjä värittää leinikkien, metsäkurjenpolvien, eri putkien ja lupiinien komeat kukinnot. Pian joukkoon tulee myös päivänkakkara ja monet kellot. Metsä raikaa lintujen äänistä. Olen aina yrittänyt opettaa pikku mökkivieraitamme tunnistamaan eri kasveja ja lintujen ääniä. Mökkiympäristö on siihen omiaan, kun kilpailevia näkö- ja kuuloärsykkeitä on vähemmän kuin kaupungissa. Kuulitko peipposen? Entä sirittäjän? Nyt se kuuluu, tuolla! Olin juuri astumassa mökin rappusia alas kun havahduin käen kukuntaan. Se tuli ihan läheltä, mutta mistä? Kun nostin katseeni ylös puihin, kuulin viereltäni J-pojan ja vaimoni naurunrätkätyksen. Niinpä niin, nyt isoisää, sitä muka-luonnontuntijaa, höynäytettiin pahemman kerran. Käen kukunta tuli J-pojan puhelimesta, jonne viikari oli sen etukäteen tallettanut! Voihan keinokäki! Nauroin muiden mukana J-pojan tempaukselle. Muutaman viikon päästä aidot luonnon linnut vaikenevat, kun poikaset alkavat putoilla pesistään alas varvikkoon. Siinä uudessa hiljaisuudessa ja haikeudessa kuulisi mielihyvin vaikka valekäkeä J-pojan laitteesta. Play it again Sam!

Otsalampun valossa

Otsalampun valossa

J-pojan iltauinti

J-pojan iltauinti

J-poika iltanuotiolla

J-poika iltanuotiolla

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Peräkärry vain tyhjäksi

Peräkärry vain tyhjäksi

Tuonne pinotaan!

Tuonne pinotaan!

J-tytön kantamus

J-tytön kantamus

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa!

J-tyttö ja J-poika

J-tyttö ja J-poika

Näinköhän on?

Näinköhän on?

Mökin hengetär

Mökin hengetär

Taustalla uusi Ronaldo?

Taustalla uusi Ronaldo?

Kuin Noora Karma

Kuin Noora Karma

J-tytön leikkipaikka

J-tytön leikkipaikka

Riippukeinun rauhassa

Riippukeinun rauhassa

Read Full Post »

Merkillinen kevät ja kesän alku. Maalis–huhtikuussa oli tavanomaistakin koleampaa, eikä toukokuun alkukaan luvannut lämpimiä. Ne karttoivat Suomea aina toukokuun viimeisille viikoille, kunnes osui takaressuun! Kaikkialla Suomessa aina Lappia myöten iloittiin lämmöstä ja hikoiltiin; vähän jo tuskailtiinkin. Ja taas myytiin tuulettimet loppuun. Samalla Keski-Euroopan maissa oli koleaa ja riesana mahdottomat kevättulvat ihmisuhreineen. En ole yleensä keväisin päässyt irrottautumaan työpöytäni ääreltä paitsi viikonloppuisin, mutta nyt oli toisin. Oli kerrankin aikaa käydä katselemassa luonnon tapahtumia ennen kuin alkukesän väriloisto lakastuisi ja hiipuisi pois. Sinne vain heinikkoon ryömimään!

Mistä olen saanut kiinnostukseni luontoon ja ehkä erityisesti kasveihin? Vastaus on selvä, vaikka en ole sitä aina ymmärtänyt: vanhempani opettivat minut ja veljeni tuntemaan tavallisimmat kasvit – ja vielä paljon enemmän: monista kasveista kuulimme pieniä tarinoita ja taustoja. Muistan hyvin, että yhteiset kasvinkeräysmatkamme olivat  onnellisia hetkiä. Niitä tehtiin kotimme lähialueilla Vanhankaupunginlahdella ja lomamatkoilla Vihdissä, Karjalohjalla, Mikkelissä … Minä ja veljeni saimme vanhemmiltamme vetoapua koulukasvistomme täydentymisessä ja vanhempamme taas saivat retkillä palata omiin kouluvuosiinsa ja nuoruuteensa, joka vaihe heiltä äkisti katkesi Suomen viimeisiin sotiin. He saivat myös loistaa latinankielisillä kasvinimillä. Heidän kouluaikanaan piti muistaa kasvit myös latinaksi, meidän nuorempien tuli osata vain kasviheimojen latinankieliset nimet. Siinäkin oli tekemistä. Fragaria vesca, Anemone nemorosa, Viola tricolor …

Eräs isämme kanssa tehty retki oli aika merkillinen. Olimme kerran melkeinpä aamuyöllä katselemassa erikoista kasvia nykyisen Itäväylän paikkeilla. Se kasvi oli pukinparta. Erikoista on, että kasvi avaa kukkansa vain aamuvarhaisella, ja vain muutamaksi tunniksi! Kaikkein erikoisinta jutussa oli kuitenkin se, kuinka isämme sai teinipoikansa nousemaan aikaiselle kävelyretkelle kauas kodistamme keltaisen, pitkävartisen rohdoskasvin äärelle! Jotakin lahjontaa siinä oli käytetty, mutta mitä? Joka tapauksessa retki jäi mieleeni ja pystyisin vieläkin osoittamaan pukinparran kasvupaikan Itäväylän uloimman kaistan kohdalla. Sanotaan, että ihmisen näkö heikkenee ikääntyessä. Vanhempana voi jotakin nähdä paremmin – voi  nähdä elämänsä tähtihetkiä; niitä nousee muistoista kuin pukinparta Itäväylän kovasta asfaltista.

Koiranputket

Koiranputket

Lehtometsä

Lehtometsä

Salomailla (noin 5 km kaupungin keskustasta)

Salomailla (noin 5 km kaupungin keskustasta)

Niittyleinikit

Niittyleinikit

Koivut

Koivut

Unohdettu talovanhus

Unohdettu talovanhus

Metsäkurjenpolvet

Metsäkurjenpolvet

Nurmitädyke

Nurmitädyke

Perheemme pyöräretkellä Helsingin Kivinokassa 1955

Perheemme pyöräretkellä Helsingin Kivinokassa 1955

Kauppareissu tehty, Mikkeli 1955 (kirjoittajan tunnistaa otsatukasta)

Kauppareissu tehty, Mikkeli 1955 (kirjoittajan tunnistaa otsatukasta, nykyään ei)

.

Read Full Post »

Eräs jakso on juuri päättymässä pikku Jeminan elämässä: vuosien hoitoaika päiväkoti Päiväpirtissä on jäämässä taakse – edessä on kesäloma ja syksyllä esikoulu läheisessä koulurakennuksessa. Äiti on tullut hakemaan Jeminan tavarat ja hyvästelemään Päiväpirtin henkilökunnan. Hetkessä on haikeutta, mutta lapsi tarttuu äitinsä käteen, naurahtaa ja askeltaa reippaasti kohti Päiväpirtin porttia. Ei kyyneleitä, ei vilkutuksia, ei viimeistä katsetta kohti tuttua päiväkotia. Kesäpäivät odottavat; ikävä ja muistot tulevat myöhemmin.

Kormun kartano jää vasemmalle ja alamäen jälkeen tullaan kantatie 54:lle. Jemina on isovanhempiensa kanssa matkalla Tammelan mökille. Lopella täydennetään mökin ruokavarastot ja pidetään jätskitauko. Päivä on lämmin, matkalaiset istuvat jäätelöstä nauttien nurmikon reunakiveyksellä, ei ole kiire minnekään. Vielä on saatava kunnon kimppu luonnonkukkia kuistin isoon maljakkoon. Tuolla on valtavasti niittyleinikkiä, mutta olisipa myös metsäkurjenpolvea. Jemina on etsimässä poimittavaa ja kohta kuulemme huudon ”Onhan tuolla tota pinkkii!” Pitkään kukkiva puna-ailakki on nyt sitten lyhyesti pinkki!

Viikonvaihde etenee nopeasti. Saunomme, paistamme pakolliset iltamakkarat, teemme päivällä grilliruokaa, tutkimme ympäristön kasveja ja kuuntelemme lintujen ääniä. Emme puuhaa mitään kovin erityistä ja kuitenkin teemme juuri sitä, kun olemme yhdessä. Lapsi tallettaa mieleensä kaikki sanat, tunnelmat, teot, tekemättä jättämiset – muistammeko aina sen? Kasvattajien vastuu on suuri, kun vierellä askeltaa vasta joitakin vuosia elämää nähnyt pienokainen. Tyttäremme tytär on luonteeltaan erittäin valoisa ja empaattinen. Olen pilkkomassa isoja mäntypöllejä ja saan kuin saankin sitkeän pöllin halkeamaan pitkävartisella luottokirveelläni. Kuulen takaani kannustavan huudon: ”Oho, hyvä Papu!”. Pian Jemina on isoäidin apuna; pihakukat saavat vettä myös hoikkien käsien kannattelemasta, pienestä värikkäästä kastelukannusta.

Sunnuntaina järven päälle tuli ennustettu saderintama. Sade alkoi varovasti muutamalla pisaralla, mutta yltyi pian peittäen pihamaan isoilla lammikoilla. Osa tavaroista oli jo viety autolle ja nyt oli aikaa Domino-pelille samalla, kun Mumppa paistoi tuvassa räiskäleitä. Kuukausia jatkunut käsisärkynikin tuntui viimein vähän hellittävän. Sateesta ja säryistä huolimatta, elämä voi olla tosi pinkkii!

Marjukka ja Jemina, päiväkoti Päiväpirtti Hyvinkää

Marjukka ja Jeminan äiti Jutta

Jemina ja Mumppa

Papu ja Jemina

Matkan varrella, komea Lopen kirkko

Kesäkukat

Mumpan kanssa

Iltanuotio

Joko heitän?

Oli se kymppi

Oravanmarjat

Sade alkaa

Jemina Merituuli

Read Full Post »