Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Piirroskuva’ Category

Onneksi tyttäremme pani tuumasta toimeen, ja tilaa vielä löytyi: äidit pääsevät sittenkin nauttimaan äitienpäivän juhla-aterian valmiiseen pöytään ja me kaikki muut siinä siivellä. Liian vähän on perhepiirissämme tapana kokoontua yhteen hyvän ruuan merkeissä kotiin, mökille tai ravintolaan punavalkoisten ruutuliinojen äärelle. En ehtinyt pitemmälle menetettyjen mahdollisuuksien ajatuskuvioissani, kun huomasin, että ulkona paistaa aurinko ja aikaa ateriaamme on vielä monta tuntia. Huomasin käteni jo tarrautuneen kameralaukun remmiin, huomasin jalkani askeltavan kohti tuulikaapin savisia saappaita ja kuulin äänihuuleni muodostavan sanat ”tulen ihan pian!”. Oli tsekattava luonnon status – mitä kaikkea oli metsissä ja pelloilla tapahtunut kahdessa viikossa, jonka ajan olin ollut pois havaintopaikaltani. Keväisin olen mitä suurimmassa määrin tarkkailija. Nyt osat olivat vaihtuneet – lääkärit ja hoitohenkilökunta tarkkailivat minua kirurgisen operaation jälkeen.

Oli kait ihan normaali keväinen mökkiviikonloppu, kevään toinen yöpymiskerta. Tulimme kotiin, ruokailimme ja laittelimme mökkitavaroita omille paikoilleen. Aloin lueskella viikonvaihteen päivälehtiä. Silloin iski rintaan kova kipu. Se ei vaimentunut, vaikka asetuin makuulle. Päätimme hetken kuluttua, että vaimo soittaa hätänumeroon. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Ensihoidon ambulanssi tuli pihaamme, osaavat ammattilaiset marssivat olohuoneeseemme, tutkivat potilaan, ottivat sydänfilmin, konsultoivat Hyksin päivystävän kirurgin kanssa ja totesivat, että potilas on saatava nopeasti pallolaajennukseen. Sitä ennen vaimoni oli ymmärtänyt antaa miehelleen ensilääkkeeksi aspirinin, mistä tuli tunnustusta. Hoitotoimenpide pääsi alkuun ilman viiveitä, kaikki sujui ongelmitta ja pääsin jo leikkausta seuraavan päivän illalla jatkohoitoon Hyvinkäälle. En tiedä, olenko oikein vieläkään tajunnut, kuinka vaarallinen tilanteeni oli – kuinka läheltä liippasi. Koin olevani turvassa ja hyvissä käsissä kaiken aikaa, niin Meilahdessa kuin Hyvinkäällä. Pääsin kotiin vappuaattona mukanani kassi, jossa oli vaimoni sairaalaan tuomat parranajokone, hammasharja ja -tahnaa, hammastikkuja, kännykän laturi ja kampa (kampa oli varmaan potilaan piristykseksi, ei niinkään tarpeeseen). Toipuminen käynnistyi kotona hyvin – kunhan olin ensin selvinnyt sairaalasta tuomastani vatsataudista korkeine kuumeineen.

Lusikoimme verkalleen juhla-ateriamme jälkiruokien rippeitä. Taisimme kaikki nauttia omista ateriavalinnoistamme ja toistemme seurasta. J-pojalla oli vaikeuksia pysyä aloillaan ja olla kanssamme aterian loppuun asti. Tietenkin piti päästä iltaa viettämään kavereitten kanssa, kuinkas muuten. Vähän malttia ja respektiä kuitenkin! Vapautimme viimein seurueen murkun ja jäimme odottelemaan tarjoilijan laskua. Seurueemme oli hyvällä tuulella, ei ollut kiire minnekään. Joukossa oli yksi vanhempi, sydäninfarktista toipuva siipirikko ja yksi kroonista sairautta kantava nuori äiti. MS-tautia sairastava tyttäremme hymyili kuitenkin kaikkein eniten.

JK. Lisäys blogiin 5 vuoden jälkeen (v. 2020). Kirjoittaja toipui erinomaisesti vaativasta sydänoperaatiosta – eikä voi kylliksi kiittää niin vaimoaan, ensihoitohenkilöstöä, sydänkirurgeja, muita lääkäreitä kuin monia eri hoitajia sekä Meilahdessa että Hyvinkäällä. Myös tyttäremme MS-tauti on pysynyt lääkityksellä hyvin kurissa.

Hyvää äitien päivää! J-tytön grafiikkaa

Hyvää äitien päivää! J-tytön grafiikkaa

Äitienpäivän lehtometsää

Äitienpäivän lehtometsää

Valkovuokot

Valkovuokot

Hiirenkorvat

Hiirenkorvat

Kottarainen

Kottarainen

Leskenlehdet

Leskenlehdet

Kytäjän peltomaisemaa

Kytäjän peltomaisemaa

Kuovi

Kuovi

Peltokorte

Peltokorte

Punarinta (taas kerran)

Punarinta (taas kerran)

Rentukat

Rentukat

Sinisiipi

Sinisiipi (kansallisperhosemme paatsamasinisiipi, koiras)

J-poika

J-poika

Isoäiti ja J-tyttö

Isoäiti ja J-tyttö

Isä ja tytär

Isä ja tytär

Read Full Post »

Olin herännyt J-pojan kanssa jo aikaisin. Vähän myöhemmin yläkerran rappusia laskeutui alas J-tyttö ja suuntasi heti vaatehuoneen ovenkahvassa roikkuvalle joulukalenterille. Olipas hieno ja erikoinen joulukalenteri – isoon kankaaseen oli kiinnitetty 24 pientä punaista lahjapussia, jotka oli suljettu hopeanauhoin. Nyt oli kiire avaamaan ensimmäinen pussi – numero ykkönen. Mitähän äiti oli sinne keksinyt? J-lasten vanhemmat keikkuivat myrskytuulen riepoteltavina Suomenlahdella, isovanhemmilla oli jälleen vastuullinen tehtävä majoittaa, viihdyttää ja katsoa pilttien perään.

Alunperin seuraksi piti tulla myös Vantaan L-serkku, mutta suunnitelmat muuttuivat, ja poika tuli vain piipahtamaan isänsä kanssa. Tulivat joukolla hakemaan L-pojalle isoisän vanhaa nokialaista, joka ihan hyväkuntoisena ja tarpeettomana jouti kiertoon kadonneen kännykän tilalle. Enää ei riitä, että mummoilla ja ukeilla on komeronsa ylähyllyllä varakarkkipussit; suositeltavaa on, että arsenaaliin kuuluu myös heittokännykkä, erilaisia paristoja, muistitikkuja, SIM-kortteja ja muutama DVD-elokuva. Ja jokusen vuoden päästä 2-tahtibensaa, tulpanavainta ja ties mitä.

Serkusten viihdykkeeksi olimme varautuneet ahtautumaan Willa-kauppakeskuksen joulunavajaisiin, mutta yllätyimme, kun J-lapset halusivatkin pulkkamäkeen! Antti-myrsky oli kaatanut puita, mutta tuonut vihdoin myös lunta ulkoilijoiden riemuksi. Lumipeite ei ollut vielä kovin paksu, mutta riittävä liu’uttamaan muovipulkkaa. Ei kun kuumaa mehua termariin ja nokka kohti sopivaa rinnettä. Sellaiseksi kelpasi hyvin Etelä-Suomen hulppein golf-alue ja sen hienosti poimuilevat viheriöt. Toki laskettelimme vain kulkuväylillä. Sunnuntaina, ensimmäisenä adventtina lunta tuprutti lisää ja pakkanen kiristyi – aivan kuten joskus omassa lapsuudessani, silloin kun hoosiannaa laulettiin aamunavauksessa täysin palkein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luukku nro 1

Töihin vain luukun 1 vesiväreillä

Töihin vain luukun 1 vesiväreillä

Valmista tulee

Valmista tulee

Isoäidin passattavana

Isoäidin passattavana

Myös L-serkku

Myös L-serkku

Pulkkamäessä

Pulkkamäessä

Nyt mentiin

Nyt mentiin

Lumipesu

Lumipesu

Yhdessä

Yhdessä

Viimassa

Viimassa

1. joulukuuta

1. joulukuuta

Hämärtyy jo

Hämärtyy jo

1. adventti

1. adventti

Read Full Post »

Ei, tulossa ei ole katsausta poliittiseen historiaan eikä liioin espoolaisen urheiluseuran vaiheisiin. Tarina liittyy puun kaatamiseen mökkimaisemissa. Mutta ennen aloitusta jutun mökkiläisten on päästävä tapahtumapaikalle. Näin tapahtui myöhään toukokuisena perjantai-iltana. Ajoreitti kulki vaihteeksi Lopen Vojakkalan ja Tammelan Saaren kansanpuiston kautta. Pidimme yhden jaloittelutauon Hämeen Härkätien varrella olevassa historiallisessa ja idyllisessä Portaan kylässä.

Olin iskenyt silmäni mökkimme takamaastossa olevaan n. 7-8 m korkeaan, yläosastaan katkeneeseen kelottuneeseen mäntyyn. Se olisi kaadettuna ja pilkottuna lähes heti käyttövalmista ja toisi kaivatun lisän keskikesällä loppuviin, viime vuonna tehtyihin polttopuihin. Pelikaverini oli antanut lainaksi moottorisahansa ja evästänyt sen käytössä. Välineet olivat olemassa ja uhoa riitti. Mutta miten isohko puu lopulta kaadetaan moottorisahaa apuna käyttäen? Päätimme etsiä ohjeita netistä – ja ohjeita toki löytyi. Jokin ohje oli niin pitkä ja syvällinen, että tärkeä tieto hukkui epäoleellisuuksiin. Toisessa ohjeessa kehotettiin unohtamaan koko juttu ja kääntymään ammattilaisten puoleen. Emme luovuttaneet, ja lopuksi löytyikin se, mitä haimme: selkeät, lyhyet ohjeet oivallisilla piirroskuvilla täydennettyinä! Ohessa löytämämme Puuproffan osoite vinkiksi muille epätietoisille

http://www.puuproffa.fi/arkisto/kaato-ohje.php

Honka kaatui lopulta ryskyen ja ihan oikeaan paikkaan annettujen ohjeiden mukaan – suunnittelu todella kannatti. Tiedätkö, mitä tarkoittaa “pitopuu”? Me kaatajat tiedämme sen nyt. Olimme vaimoni kanssa polleeta poikaa, kun hoimme oppimiamme ammattitermejä: kaatolovi, kaatosahaus, pitopuu ja kaatorauta. Viikonloppu olikin sitten yhtä sahaamista ja pilkkomista. Vaimoni sai toisaalla päätökseen mökkirakennustemme perussiivouksen. Olimme aika poikki tuon viikonlopun jälkeen. Vaimoni harmitteli, ettei enää ehtinyt ikkunoita pestä. Ja minä jäin haikailemaan toisen, lähes kelottuneen hongan pystyyn jättämistä. Olisihan senkin vielä voinut …

Tuomet ja vaimo Portaan kylässä

Portaan jokivarren rakennuksia

Sahamies

Hongan lapsia

Mökki

Samettikukat

Iltatulet

Read Full Post »

Joulun aikaan ajatukset siirtyvät väistämättä myös lapsuuteen ja lapsuuden jouluihin. Monille vain lapsena koetut joulut ovat niitä oikeita ja parhaita. Itse en ajattele aivan noin – toki myös vanhempana, ja nyt jo isoisänä koetut joulut ovat olleet kokemisen arvoisia ja tunnelmiltaan lämpimiä. Ja näistä nykyisistä jouluista myös muistaa enemmän kuin jouluista yli puolivuosisataa sitten.

Varhaisimmat joulumuistoni liittyvät Helsingin Herttoniemeen. Muutimme ”Hertsikaan” Espoon Leppävaarasta, kun olin viiden vuoden ikäinen. Leppävaarasta minulla on vain hajanaisia muistikuvia, mutta yksikään niistä ei liity jouluun. Ei ehkä ihmekään, koska silloiset joulut vietettiin hyvin vaatimattomasti – ehkä kuusi sentään oli saatu hankituksi keikkuvalle puujalalleen. Silloiset, sotavuosien jälkeiset joulut eivät varmaan kovasti eronneet tavallisista arkipäivistä.

Herttoniemi (Länsi-Herttoniemi Vanhankaupungin lahden tuntumassa) oli kasvuympäristöni liki kahdenkymmenen vuoden ajan. Niiltä ajoilta on myös runsaasti joulumuistoja. Usein vietimme osan aatosta isäni vanhempien talossa Käpylässä, jossa Bertta-mummoni lisäksi asuivat myös Irja-tätini ja hänen poikansa Theo. Kun Käpylän mummon joulupöytä laatikoineen ja muine herkkuineen oli saatu putsatuksi, siirryimme aattoillaksi omaan kotiimme Herttoniemeen. Ykkösen ratikalla Hakaniemeen ja siitä bussilla itään päin. Hakaniemen torilta on minulle piirtynyt muistikuva Hakaniemen hallin takana olevan rakennuksen Oxygenol-valomainoksesta, joka korkeuksistaan valaisi autiota toria luoden omaa joulutunnelmaansa.

Ajat paranivat vähitellen ja kauppojen hyllyt alkoivat täyttyä niin ruoasta, vaatteista kuin leluistakin. Joululahjoihin kului perheiden talouksista jo sievoinen summa. Vähän alle kymmenen vuotiaat pojanvesselit eivät enää pukkeihin uskoneet – uskoivat pikemminkin siihen, että jossakin tässä kodissa täytyy olla lahjapiilo. Oma muistikuvani on kirkas erästä joulua edeltäviltä päiviltä. Olimme veljeni Esan kanssa löytäneet lahjakätkön, mutta se ei meille riittänyt: joitakin lahjoja täytyi kokeilla varmuudeksi etukäteen. Kätköpaikka oli keittiön kylmäkomeron taaimmainen nurkka (jossakin pottusäkin takana) ja houkutus lähempään tutkimukseen nousi ylivoimaiseksi. Muistan, että olisimme onnellisina soitelleet jommankumman lahjahaitaria (leluhaitari) päiviä ennen aattoa pimeän kylmäkomeromme lattialla. Kuinka saimme paketit alkuperäiseen asuun, sitä en tiedä enkä muista. Veljeni ei muistanut koko soittotuokiota, kun pari päivää sitten häneltä asiasta kyselin. Toinen vanhempiemme käyttämä kekseliäs lahjapiilo oli vanha pulsaattoripesukone. Eihän sinne kovin paljon tavaraa mahtunut, mutta olipa taas mukava todeta, että joulu oli tulossa – ja ainakin vanhempani uskovat joulupukkiin.

Herttoniemen kodissa jouluaaton ateria nautittiin usein toisen mummoni, äidinäitini Linnean kanssa. Olihan hän kiinteästi arjessamme mukana valmistaen äitini kanssa perheemme joulua ja jouluruokia. Isäni oli jouluisin vapautunut jouluisä, pois oli työhön sitoutunut, hieman kireähkö tukkuliikkeen apulaisjohtaja. Linnea-mummo sai jouluateriamme jälkeen monia jouluherkkuja kotiinsa vietäväksi. Poskissa hienoinen puna matkasi Linnea-mummomme, luullakseni aika tyytyväisenä, omaan joulunviettoonsa Arkadiankadulle.

Eräs perinne oman nuoren perheeni joulunvietossa Hyvinkäällä oli ”kuusenmetsästys”. Olimme muuttaneet eteläisen Hyvinkään uudelle asuinalueelle Hakalanmäkeen. Alueella, jossa kovasti rakennetaan, on myös puuta maassa kuin sodan jäljiltä. Kun aivan vieressä on kaadettu iso kuusi, asuntolainaa on paljon ja tuloja juuri riittävästi, ei kai kuusen latvuksen ottamista omiin kirjoihin voi suurena syntinä pitää. Niinpä useana vuonna otin tavakseni löytää jostakin läheltä kaadettu kuusi ja sahata latvakuusi omaan käyttöön. Vähitellen tietenkin aloin hankkia kuusemme kunniallisesti esim. Hakalan Torin parkkipaikan kuusenmyyjältä. Joulu ei enää tuntunutkaan joululta, ellen saanut asuntoomme Rantakulman kuusikon puuta tutuksi tulleelta kuusenmyyjältä. Lähes aina Rantakulman joulupuut ovat saaneet vierailtamme kehuja.

Hakalanmäen jouluumme kuului alkuaikoina myös pukin käynti, tietenkin. Pukkina oli joskus eräs naapurimme ja joskus lehden ilmoitussivuilta tilattu pukki tai pukki ja tontturyhmä. Kun lapset kasvoivat, oli pukkiperinteestä vaikea luopua. Niinpä useina vuosina teimme niin, että lähdin tyttäremme Jutan kanssa vähän ”ulkoilemaan” – ja kas kummaa, kun tulimme takaisin, olivat perheen äiti ja Tuomas-poikamme saaneet järjestettyä lahjasäkin ulko-oven eteen. Pukki oli siis käynyt, mutta oli kait ollut vähän kiire, kun ei malttanut tulla sisälle asti.

Viime vuosien jouluina kotimme on ollut ison joukon aatonviettopaikkana. Vaimoni on tehnyt töitä uupumukseen asti joulun pääarkkitehtinä ja jouluherkkujen valmistajana. Lapsemme ja heidän perheensä ovat päässeet valmiisen joulupöytään. Kuusen alle on kerätty kaikkien lahjoja ja kohta on annettu lupa avata paketit. Tekemiemme lahjapakettien piilo ei kodissamme ole kovin erikoinen – se on käytännön sanelemana sauna! Vain saunassa on tilaa riittävästi eivätkä lahjat ole heti näkyvillä. Mietimme, kuinka mahtaa käydä niinä joulunaluspäivinä, kun Jutan lapset ovat meillä hoidossa muutaman päivän ajan. Paljastuuko lahjapiilo? Onko legorakennelma jo valmis ennen lahjan virallista luovutusta? Täytyykin pitää pilttejä silmällä, ettei piilo paljastu. Ettei vain lahjojen etsiminen ja avaaminen etukäteen olisi ihan geeneissä?

Vantaanjoki Rantakulmalla

Joulukuusi koristeltuna

Jouluna Bertta-mummolla 1950-luvun alussa (kirjoittaja poikaryhmän vasemmassa laidassa)

Vanhempieni ja veljeni kanssa jouluna Käpylässä 1950-luvun lopussa

PS. jutun piirroskuvat kuuluvat Picman Oy:n Vinjet-kokoelmaan (kuusimiestä muokattu). Uudemmat valokuvat: Pekka Könönen

Read Full Post »