Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘virus’

Koronavirus näyttää lamaannuttaneen blogikirjoittajan kynän – ehkä myös ajattelunkin. Mutta mitä erinomaista tällainen eläkepappa, kotiin teljetty riskiryhmäläinen, voisi tilanteesta mennä kirjoittamaan. Toisaalta, juuri tavallisen ihmisen ja perheen kokemukset voisivat kiinnostaa, miksei? Kuinka on pärjätty henkisesti ja fyysisesti, onko ollut mitään oireita, mitäs tykkäätte karanteenista? Kuuliaisesti olemme vaimoni kanssa sinnitelleet Uudenmaan rajojen sisällä – Hämeen puolella olevalle mökillemme ei ole ollut asiaa, ei ehkä muutenkaan vielä maalis–huhtikuussa. Haikeinta on se, kun omaisia eikä tuttuja voi tavata. Ja ne ikärajat! Annanko vaimoni nuorempana (alle 70-vuotiaana) tehdä kaikki kauppareissut? Uhraanko siis vaimoni? Ei käy, kyllä itsekin olen silloin tällöin piipahtanut kaupassa – ja todennut, että melko huolettomasti asiakkaat kaupoissa käyttäytyvät, turvaetäisyyksistä ei aina välitetä. Yskivä kansalainen ei saisi tulla kauppaan ollenkaan! Oikeastaan, kaupassa ei saisi puhuakaan, no enintään vasemmalla suupielellä, koska kyllä ne virukset ilmoille karkaavat heti, kun kovempia äännähdyksiä suustaan päästelee. Osattiinhan me puhumattomuus ennen poikkeustilaakin! Tosi hyvin täällä osattiin.

Epidemian alussa, viikkoja sitten, annettiin riskiryhmäläisille ohjeeksi ”pysykää kotona!”. Vähitellen ohjetta selvennettiin niin, että kyllä koiraa saa käydä ulkoiluttamassa, ja toki puistonpenkille saa istahtaa. Ennen pitkää jo kehotettiin selväsanaisesti ”ulkoilkaa, liikkukaa!”, mutta muistakaa välimatkat. Ulkoilukehotusta on noudatettu meidän huushollissa mielihyvin ja tunnontarkasti. Iltavirkku vaimoni tykkää kävellä lenkkinsä melko myöhään, mutta meikäläinen hipsii luontolenkeilleen mieluiten aamusta, heti kun pihalinnut kuuluttavat päivän alkaneeksi. Luulin myös kevään jo alkaneen, kun maaliskuussa ilman täytti kiurujen laulu, päiväperhosiakin näkyi, ja maasta puski leskenlehti sekä sinivuokko. Mutta pääsiäiseksi viileni, ja luonto hiljeni. Kevät ei tullut edes keikkuen, se jämähti paikoilleen. Pääsin pahimman yli ottamalla urakaksi Jari Tervon kirjan, 700-sivuisen Loiri-elämäkerran, jonka poikamme oli ostanut joululahjaksi äidilleen. Paljon toki Veskun vaiheista tiedettiin, mutta uuttakin tuli esille. Kirjan diskografiassa mainittiin esitys ”Eilen kun mä tiennyt en” (Charles Aznavour, suom. san Reino Bäckman), duetto Paula Koivuniemen kanssa. Katsoin dueton YouTube-videolta, sen myöhemmän, joka on julkaistu 31.12.2016. Hieno, herkkä päätös mukavalle lukukokemukselle. 

Kevään polku voi olla arvaamaton; polulle voi paistaa aurinko, mutta hetkessä taivas saattaa tummua, ja polku peittyy paksuun lumikerrokseen. Sellaisella polulla kuljin pääsiäisen jälkeen. Polku oli Vantaanjoen luontopolku, yksi Hyvinkään kaupungin monista luontopoluista. Se myötäilee Vantaanjokea Uudenmaan maaseutuopiston (Hyria) mailla ja on pituudeltaan vähän yli 2 km. Polku ei ole leveä ja huonolla säällä se voi olla kurainen sekä liukas. Se oli kuitenkin kevätpolku moninen laulavine lintuineen, ja polulla, tai pikemminkin sen opasteissa, näkyi myös oma kädenjälkeni. Olin joku vuosi sitten voittanut kaupungin avoimen logokilpailun luontopolkujen tunnuksesta ”Polkua luontoon”. Siinä opastaulussa se merkkini nyt seisoi! Palkinnoksi sain ykkössijasta upean retkipuukon! Tänään oli vielä uusi palkintojenjakotilaisuus. Kun kävin eilen kuvaamassa jokialueen pienempiä lintuja, näin punarinnankin, mutta harmikseni en saanut siitä hyvää kuvaa. Kerroin vaimolleni, että yritän tavoittaa punarinnan uudelleen iltapäivällä. Myöhemmin, polun puolivälissä haavan oksalle lennähti yksinäinen lintu, jolla oli rinnassaan ruosteenväriä. Se viipyi oksalla vain hetken, mutta se hetki riitti. Sain muutaman onnistuneen kuvan – ja sain kevätpolulla vähintään puukon veroisen ekstrapalkinnon!

JK. Uudenmaan eristys purettiin tätä kirjoittaessani. Takatalvi tuli etelään hillitsemään nopeimpia maalle karkaajia; pyry taisi olla hallituksen tilaus?

 

Vantaanjoen luontopolku alkaa Vantaan ylityksellä.

Sorsapari päättää huilihetkensä laskeutumalla veteen.

Västäräkkejä ei näkynyt vielä paljon. Vantaanjoella yksi ensimmäisistä.

Nokkosperhonen ja leskenlehdet.

Vantaanjoen luontopolun pääopaste.

Suurennos opasteen kartasta.

Luontopolku myötäilee Vantaanjokea. Joen molemmin puolin on peltoaukeat.

Pyöräilijöitä Seitsemän veljeksen vaellusreitillä Vantaanjoen länsipuolella.

Mustarastas mietteliäänä.

Säätila vaihtui nopeasti. Vantaanjoen telkät auringonpaisteessa.

Vantaanjoen luontopolun alkua. Ulkoilijoiden ruuhkaa ei ollut pääsiäisen jälkeen.

Polunvarren tietotaulu.

Tauluissa tunnuksena ”Polkua luontoon”. Suunnittelu: Pekka Könönen.

Sinivuokot polun metsäosuudella.

Vähän aikaisemmin keväällä koreaa mittariperhosta, koivutyttöperhosta näkyi runsaasti.

Opasviitat joen alkupäässä. Karjasilta ylittää joen.

Vantaanjokea Karjasillalta etelään.

Koiraspeippo.

Tiklit viihtyvät maaseutuopiston maisemissa.

Luontopolun ympäristössä on paljon luonnontilaista metsää ja puustoa.

Viikon 13 alussa säätyyppi muuttui lähes takatalveksi – ja pahempaa oli vielä luvassa.

Naarastelkkä.

Luontopolku saa lumipeitteen.

Punakylkirastas

Punarinta ei uskaltautunut esille.

Me tapasimme uudelleen!

 

Read Full Post »

Luulin, ettei flunssa tällä kerralla iskisi. Turha luulo, kyllä se iski blogikirjoittajaankin. Satunnaisten, lyhyiden juttujen rustaaminen ei siis ollut sellainen meriitti, että se olisi antanut immuniteettisuojan virusten ohjaamassa putousnäytelmässä. Ei saanut suojaa viruksilta vaimonikaan, joka flunssaisena urheasti hoiteli perheemme jouluvalmistelut ja viimein jouluaaton tarjoilun. Joulu ei ole vuoden helpoimpia juhlia, vaikka järjestäjät olisivat huippukunnossa. Vilinä ja vilske on nyt ohi. Katselen pukin tuomia lahjakirjoja, joista osa on pinottu makuuhuoneemme nojatuolin päälle. Kasan alta pilkistää vielä pari aiempaa lahjakirjaa ja jokunen pian uusittava tai palautettava kirjaston kirja. Voin nyt uppoutua muistelmiin, lähteä korppien lennättämänä luontoretkelle, jännittää rikosten selvittelyä, lukea arkkitehtien luomuksista tai olla istumassa näkymättömänä jäsenenä HOKin ja Elannon perustamiskokouksissa. Taidanpa tästä lähteä korppien matkaan … tai, jos sittenkin pukeutuisin parhaimpiini ja astuisin vaivihkaa vakavailmeisen osuustoimintaväen joukkoon? Näin tein, mutta kauhea meteli ja sikarinsavu täällä kabinetissa vain on, hyi sentään!

En vaimoni kanssa oikein ehtinyt vielä puhaltaa joulun paineita pois, kun jo saimme pyynnön ottaa pariksi päiväksi hoteisiimme keskimmäisen lastenlapsistamme. Minulle se kävi. Peukku nousi myös vaimoltani. L-poika avaisi mummolakauden 2016 tulemalla vieraaksemme uudenvuoden aattona. Mikäpä siinä. Vauhtia meidän uusiin vuosiin nykyään jo vähän kaivattiinkin. Nythän voisin hankkia pitkästä aikaa muutaman raketin! Aiemmat rakettikokemuksemme eivät tosin olleet olleet kovin rohkaisevia, kun kerran sattui niin, että isäntä asetti raketit lumihankeen väärin päin. Raketit kyllä syttyivät, mutta lentomatka jäi kovin lyhyeksi paksussa lumihangessa. Tällä kerralla onnistuin! No jaa, pari kertaa piti raketteja uudelleen sytytellä. L-pojan kanssa kaikki muu meni hienosti putkeen. Heti perään oli kotiimme tulossa toinen vuoro: nuorimman lapsemme lapset siellä pakkasessa jo kolkuttelivat ulko-ovea. Myös J-lasten kanssa aika riensi, ja pian oli tämäkin lomailu päätöksessään. Kun arkeologit joskus kaivavat tavaraa talomme raunioista, he varmaankin ihmettelevät oranssista muoviammetta. Esikoisemme aloitti siinä plutraamisen v. 1974, mutta yhä vain se on tallella ja nuorimpien lastenlastemme käytössä, kun on kylvyn aika. Siitä ei luovuta!

Eläkepäiviin alkaa jo tulla jotenkin jämäkkä ote. Alku oli kirjoittajalle hankalaa – aikaa oli liikaa, ei ollut päiväjärjestystä ja oli tarpeettomuuden tunnetta. Päivän rytmi aikanaan kuitenkin löytyi ja tekemistä on nykyisin ihan sopivassa suhteessa. Oikeastaan, ei sillä tekemiselläkään ole nyt niin hirveästi väliä. Unet mokomat tahtovat vielä muistuttaa vanhasta ajasta ja monenkirjavasta työelämästä. Viimeisimmässä unessa olin tiedotushommissa isossa yrityksessä. Mikään ei ollut tuttua, mutta minulle oli selvästi jätetty pöydälle hoidettava työ: julisteen uusiminen. En vain tiennyt, missä on työpisteeni ja tietokoneeni … Ja esimiehenikin oli sairaslomalla. Lisätietoja saisin kuulemma Katri-Helenalta. Hän meni juuri tuosta ovesta, sanoivat sihteerit. Vaimonikin tunnusti aina silloin tällöin täyttävänsä unissaan vuodenvaihteen verottajalomakkeita. Emme ole siis ihan vielä kuivilla ja täysin valmiita eläkekerholaisia.

Moni asia hoituu, päättyy tai alkaa vanhanaikaisella tavalla. Niin alkoi tämäkin vuosi vanhanaikaisilla paukkupakkasilla, ja niin päättyi nuorten kiekkoilijoidemme vastustajan rimpuilu vanhanaikaiseen. Vanhoista kannattaa pitää kiinni!

Perheemme joulukuusi mallia 2015

Perheemme joulukuusi mallia 2015

Jouluemo, jouluntekijä, …

Jouluemo, jouluntekijä, …

Lahjakirjoja ja muitakin

Lahjakirjoja ja muitakin

Omia paukkuja, jeee!

Omia paukkuja, jeee!

Joululoman ensimmäinen vieraamme L-poika

Joululoman ensimmäinen vieraamme L-poika

L-pojan kanssa syömässä ulkona

L-pojan kanssa syömässä ulkona

Papu ja Mumppa

Papu ja Mumppa (L-pojan ottama kuva)

L-pojan kanssa ulkona viimassa

L-pojan kanssa ulkona viimassa vuoden 2016 ensimmäisenä päivänä

Järvi jäätyy vauhdilla

Järvi jäätyy vauhdilla

J-lapset kylässä

J-lapset kylässä

J-tyttö liukuportaissa

J-tyttö liukuportaissa

J-tytön kanssa kirjastossa

J-tytön kanssa kirjastossa

J-poika

J-poika

Tammikuinen kalliorinne

Tammikuinen kalliorinne

Uuden vuoden kiehkurat

Uuden vuoden kiehkurat

Read Full Post »