Yöllä oli satanut vähän lunta. Maassa oli vielä rippeet aiemmista lumisateista, mutta uusi lumi otettiin varmasti kaikkialla mielihyvin vastaan. Ei siitä voinut haittaakaan olla, ei edes huoltoyhtiölle, jonka aurauskalusto ei parin sentin uudesta lumikerroksesta vielä käynnistynyt. Tulisiko joulusta sittenkin valkoinen, jopa Etelä-Suomeen? Runsaan viikon saa vielä jännittää säärintamien arvoituksellisia liikkeitä – minne asettuu kylmä ilmamassa, minne ohjautuu lauha virtaus. Sitäkin saa jännitää, pääseekö vanha vielä mukaan joulutunnelmaan? Jostakin syystä ei oikein vielä tunnu joululta. Kortteja on kirjoiteltu, on vähän kierrelty lahjataloissa, joulukukkien tuoksukin on vallannut olohuoneemme, mutta silti … Vaimolla on asiat varmaankin paremmin. Kylmässä jo odottavat juhlapäivää osa hänen tuotoksistaan: makeat leivonnaiset (tortut itse tehdystä kermavoitaikinasta) kuin lanttulaatikkokin. Niin, tekemällä se joulumieli tulee – olisi pitänyt mennä aputaikinanveivaajaksi, kun vaimoni viikko sitten ahkeroi keittiössämme, siellä sakean jauhopilven keskellä.
Tapion poika lähtee hakemaan joulutunnelmaa metsästä! Huomenna näyttäisi aurinkokin pilkahtavan, ja lämpötila olisi vain vähän pakkasen puolella. Tulossa on oikein hyvä kuvaussääkin joulukuiseen metsään. Näin tuumailin ja laitoin illalla jopa kellon soimaan, etten nukkuisi liian pitkään. Yllättäen aamun ensitunnit olivat yhtä hämärää. Yöllisen lumisateen tuoneet pilvet olivat jämähtäneet paikoilleen – talvisille luontokuville saattoi nyt sanoa hyvästit. Alkutalven metsälenkeilläni olin kuitenkin jo saanut kokea monia hienoja hetkiä mm. kohdatessani tikli- ja urpiaisparvia. Varsinkin pelottomia urpiaisia sain kuvata kaikessa rauhassa muutaman metrin päästä puolipilvisessä säässä, mitä parhaimmassa joulukuun valossa. Ei tämä joulutunnelman etsintäreissu kuitenkaan turha ollut. Yksi tavoite oli ollut tuoda kotiin katajanoksia (suoraoksaisia), joista vaimoni on jo vuosia tehnyt jouluisia asetelmia maljakoihin. Kotimme perinneasetelmiin oli tänä vuonna metsän tonttu ripotellut runsaasti katajanmarjoja.
Muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin, olin myöskin metsässä katajanoksia hakemassa, kun puhelimeni soi. Se oli asiakaspuhelu ja liittyi erään asiakkaamme meneillään olevaan työhön. Seisoin paksussa lumihangessa kallionrinteellä hankalassa asennossa, toinen käsi kiinni katajapensaassa ja kävin asiallisen työneuvottelun. Tjaa, ne ajat ovat takanapäin, mutta taidanpa niitä vähän kaivatakin, ainakin joulun aikaan. Kuinka mukava olikaan tavata monia asiakkaitamme, usein Helsingissä, ja vaihtaa sekä kuulumisia että joulutervehdyksiä vähän ennen aattoa. Tapaamisten jälkeen kiertelin hetken vanhaa kotikaupunkiani ennen paluumatkalle lähtöä. Kevyt oli kulkea, kun repun täydeltä joulutervehdyksiä oli saatu ojennettua vastaanottajilleen. Muistelen myös lämmöllä erään asiakkaamme jokajouluisia glögi-iltoja, joissa kovassa hälinässä, posket punoittaen sai viestinsä perille keskustelukumppanilleen vain täysillä huutamalla. Meniköhän viesti perille sittenkään? Glögi-illoista pääsin aina kotiin ihmisten aikoihin. Ihan miehekäs suoritus. Muussa tapauksessa olisi kodin joulutunnelma voinut vaarantua. Ehkä joulukatajillekin olisi silloin kotona odottava saattanut keksiä ihan muuta käyttöä, kuin oli alunperin tarkoitettu?
Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.
Joulukuinen Kytäjoki
Kosken kivet
Koskikara vakiopaikallaan
Talo aamuhämärässä
Ohikulkijoiden laskija
Tallin luiska
Joulukuun kurre
Joulukuinen Kytäjärvi
Onko kaupungissa joulutunnelmaa?
Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?
Tässä niitä kuusia tuodaan!
Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.
Postissa on aina tunnelmaa.
Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.
Kotimme perinne: joulukatajat
Rauhaisaa joulun aikaa!
Kuvista ja muita kuulumisia 