Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘lenkkikaveri’

Pääsen tänään lenkille, nyt se varmistui.Tunnen sen selvästi. Lenkkikaverikseni tulee emäntäni isä, jolle on annettu aika hassu lempinimi ”Papu”. Voihan vuotava juomakuppi, sanon minä, kas kun ei ”Pupu”. No, ei sen väliä, pääasia, että pääsen tänään ulos pitkälle lenkille. Luulenpa, että minua viedään Sveitsin luonnonpuiston hienoihin maastoihin. Vapaana en saa siellä olla, mutta ei se minua haittaa. Ainakin tämä Papu antaa hyvin löysää ja päästää nuuhkimaan kiinnostavia kannonkoloja ja pikkueläinten lymypaikkoja. Ja lenkillä saan heittäytyä selälleni puhtaaseen lumeen … Ai että se tekee hyvää! Koirakavereitakin saattaa tulla vastaan. On siellä mukaviakin, mutta jotkut taas ovat niin olevinaan. Erään kerran nähtiin Papun kanssa vähän oravaa isompi erikoinen villieläin. Kun lähestyimme sitä, se lähti kiipeämään ylös vanhaa kuusta. Papu yritti ottaa siitä kuvia, mutta marmatti myöhemmin ääneen, että ei ollut asetukset kohdillaan, tummia tuli. No, kullakin on omat murheensa. Sanoivat sitä eläintä näädäksi. Että noilla ihmisillä on hassuja nimityksiä eri asioille. No, olkoon näätä tai niitä näitä – kohta päästään ulkoilemaan!

Taidanpa tietää ja aavistella, että alkanut uusi viikko on jotenkin erikoinen. Olen nähnyt, kun ihmiset raahaavat kaupoista kaikenlaista roinaa ja iltamyöhällä lopen uupuneina käärivät ostokset vielä käsittämättömän räikeisiin ja kahiseviin papereihin! Sellainen ei minulta onnistuisi. Mutta paketin purkamisessa ei minun nokkani kyllä kauan tuhise! Nuorempana käytin hampaitani myös eteisessä lojuvien kenkien stailaamiseen, ja taisinpa tehdä valmista parista sohvastakin. Mutta se siitä, nyt en enää jaksa. No Papun vaimon takamusta vielä silloin tällöin on kiva näykkästä alahampailla pentuaikojen muistoksi, hi-hi. Tätä aikaa sanotaan joulun ajaksi, ja viikon päästä vietetään varsinaista joulua. Tämän olen painanut mieleeni, koska esiintymällä mallikkaasti, tulen itsekin saamaan jotakin erikoista; ehkä niitä samoja isoja herkkuluita kuin tasan vuosi sitten. Ei, mutta nyt soi ovikello! Papu on tulossa. Kuulin sen kyllä jo ajat sitten, mutta jäin haaveisiini ja muistelemaan menneitä jouluja.

Huomasin heti ulkona, että Papu on erikoisen hyvällä tuulella. Ulkoiluttajani käveleekin eri tavalla kuin aiemmin, ei raahaa eikä onnu toista jalkaansa. Hmm.. taisi olla niin, että se polvi oli kiusannut. Olisikohan se vaiva mennyt ohi? Niin sen täytyy olla. Mutta skarppina nyt, tuolta lähestyy yksi hankala tapaus. Ollaan coolisti vaan, ei provosoiduta. Ei, näin sittenkin väärin, mutta miksi nuo kiertävät meidät metsän puolelta? ”Hoo, jos minä olen musta, olen minä hyviltä kaivattu”. Jaa, sopikohan tuo värssy tähän nyt ollenkaan, mutta sanoin sen ihan Papun mieliksi, hän kun tykkää leikkiä sanoilla. Ja myös kuvilla. Tänään kyllä oli lähellä, etten hermostunut, kun koko ajan piti filmata. Käännä vähän kuonoa tuonne männyn suuntaan, ole nyt paikallasi, ei et vielä saa … Tällaista se oli. Olisin kyllä ulkoillut vielä pitempäänkin; lenkkimme näyttää nyt kuitenkin päättyvän, koska ollaan jo tulossa kotitielle. Sen kyllä tunnistan vaikka pimeässä. Ei kai tässä sitten muuta kuin, hou hou ja wuf wuf! Kaikille tutuille ja kaikille meidän yhteistä blogiamme lukeneille kiitokset mukavasta vuodesta, ja mitä parhainta joulua!

Lenkkipäivän ja jouluviikon ensimmäinen aamu valkenee.

Joko mennään metsälenkille?

Lenkkimaastona Hyvinkään Sveitsi

Lenkkikavereita 01

Lenkkikavereita nämäkin. Turhaan meitä väistätte. Juttuun kyllä tullaan!

Hyvinkään Sveitsin viittoja

Lumihierontaa

Lenkkeilijä

Fonzie, labradorinnoutaja

Kuntoilijoita riittää. Perttulankentän latukin on kunnossa.

Lisää lenkkikavereita

Kotiraitilla lenkin jälkeen

Fonzie toivottaa Hyvää Joulua!

Read Full Post »

Jostakin tuli mieleeni vuosikymmenten takainen keväinen muistikuva. Lapsemme olivat tuoneet kotiin loukkaantuneen oravanpoikasen. Pieni, vertavuotava kurre ei hyvästä hoidosta huolimatta pitkään elänyt. Oliko tapaus kimmokkeena, kun perheeseemme sittemmin hankittiin lemmikiksi marsu? Masita-marsu oli mukana, kun reissasimme pidemmillä lomamatkoilla; pääsipä jyrsijä kerran mukaamme ihan hotellin sviittiinkin. Kaveria ei jätetty. Marsun jälkeen kotiimme hankittiin koira. Eläimistä on perheessämme pidetty, mutta vain isäntään on purrut vähän vakavampi luontokärpänen. Vieras koirakin on kerran isäntää purrut, mutta se on jo toinen juttu. Ja sitä paitsi tapaus päättyi hauskasti: sain koiran omistajilta anteeksipyyntöjen kera pullon kuohuvaa ja tuoksukynttilän puremahaavan paranemista nopeuttamaan.

Kevät eteni tänä vuonna verkkaisesti. Yöpakkaset pitivät muuttolintujen pääjoukot vielä aloillaan tai aivan rannikon tuntumassa odottelemassa säiden lämpenemistä. Lauantai olisi blogimiehen luontopäivä. Tuntui, että jotakin tärkeää oli tänä keväänä jäänyt väliin; kroppa sekä mieli kaipasivat rauhallista aamuista vaeltelua Kytäjoen peltomaisemissa. Retki ainakin alkoi lupaavasti: heti ulos tultuani kuulin peipposen viserryksen talon lähipuista. Ne olivat viimein tulleet, ja epäilemättä myös monet muut lajit! Nyt olisi aika käydä ”laskemamassa” kiurut, töyhtöhyypät ja sepelkyyhkyt. En osannut arvata, mihin myllerrykseen jouduin. Juuri, kun olin päässyt peltoaukealle, alkoi lännestä työntyä jokivarteen hanhiparvi toisensa jälkeen. Se oli hieno näytelmä, mutta nyt olisi tarvittu järeää kuvauskalustoa taltioimaan eri hanhilajien sulka- ja höyhenpeitteiden yksityiskohtia. Tundrahanhia ei tavata ihan joka päivä!

Koiran varaulkoiluttajaa tarvittiin taas sunnuntaina. Tyttären perhe sai sinä aikana siivoilla rauhassa kotiaan. Mikäpä siinä, ihan mieluinen tehtävä kierrellä Fonzien kansaa upean golfalueen reunamia, kun viheriöt olivat vielä talviteloillaan. Nopeasti on aika vierähtänyt: labbiskaverini täyttää pian tasan vuoden. Koira on myös rahoittunut, se ei enää pyri näykkimään käsivarsiani – lenkkeily menee jo oikein hienosti. Tai meni siihen asti, kunnes tulimme joen tuntumaan. Fonzie oli vapaana eikä sitä pidätellyt mikään; virtaava vesi oli liian houkuttava. Sinne molskahti labbis! Pikainen uinti, sitten kiireinen räpiköinti takaisin rannalle. En tiedä, kumpi hämmästyi enemmän, minä vai koira, mutta ainakin vain toinen meistä nauroi. Se oli Fonzien kevätkaste! Noo, sainpa sitten itsekin osan kevätkasteesta, kun koira ravisteli vieressäni turkkiaan kuivaksi. Ei pitäisi nauraa liian aikaisin.

Kytäjärvessä vielä jäähilettä

Kytäjärvessä vielä jäähilettä

Pikkuvarpusia

Pikkuvarpusia

Hanhet tuloo!

Hanhet tuloo!

Tundrahanhet

Tundrahanhet

Hanhet laskeutuvat

Hanhet laskeutuvat

Kuhinaa pellolla

Kuhinaa pellolla

Hanhet pellolla

Hanhet pellolla

Peipponen

Peipponen

Peippometsän lahottajat

Peippometsän lahottajat

Sinivuokot

Kevään ensimmäiset sinivuokot

Perheemme lapset ja marsu (80-luvun puoliväli)

Perheemme lapset ja marsu (80-luvun puoliväli)

Lenkkikaveri Fonzie

Lenkkikaveri Fonzie

Koiralenkillä laskettelurinteen tuntumassa

Koiralenkillä laskettelurinteen tuntumassa

Noutaja elementissään

Noutaja elementissään

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »