Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘lahjakirja’

Joskus saa kaikkea ihan liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Esimerkkejä löytyy. Näin voi käydä lapselle, joka hukutetaan jouluaattona valtavaan lahjapakettivuoreen. Tiedämme tapauksia myös firman pikkujouluista, joissa tarjoilu pelaa ylitsevuotavasti ja huomattavasti paremmin kuin osastopäällikön jalat. Voi tulla myös sellainen toukokuu, joka rikkoo kaikki lämpöennätykset ja saa hetkessä luonnon valmiiksi – liian pian. Tänä keväänä on todella pitänyt kiirettä, jos on yrittänyt kirjata ylös, mikä kasvi on kulloinkin puhjennut kukkaan tai mikä muuttolintu on liittynyt siivekkäiden sekakuoroon. Jos kuumuus jo ahdistaa, kannattaa muistella vuoden 2017 toukokuuta. Se oli vuosituhannen kylmin toukokuu! Mutta vielä paremmaksi pantiin vuonna 1966, jolloin esim. Lahdessa toukokuun keskilämpötila oli 6,5°C! Kirjoittaja suoritti silloin varusmiespalveluaan Haminassa, ja muistaa hyvin, että vapun tienoilla vielä hiihdeltiin Haminan–Virolahden metsissä! Ja tottakai vedettiin raskasta ahkiota, joka aina alamäissä pyrki menemään omille teilleen – mäen ainoan kuusennäreen tai kannon väärältä puolelta, tietenkin!

Kun eläkeläisellä on aikaa, ja liike on lääke, olen ottanut tavakseni lähes päivittäin lähteä monituntisille kävelyilleni lähiluontoon. Olalle heittämäni reppu on täynnä tavaraa, ihan kuin armeijan aikoina. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että elämääni kuuluu kyllä paljon muutakin, kuten lasten ja lastenlasten auttamista, kirjastossa ja kaupassa käymistä, sängyn petaamista ja muitakin kotitöitä. Nyt on kuitenkin kiireesti mentävä, koska eilen olin ollut kuulevinani punavarpusen laulua vanhan sähkölaitoksen jokilehdosta: ”Nice to meet you!”. Niinhän se lintu tervehtii ja tulee esille pusikosta melko ujostelematta. Alueella pyörähtelevät myös jo tutuksi tullut sirittäjä sekä piilotteleva punarinta. Ne löytyvät joka kevät samoista paikoista, jopa samojen puiden samoilta oksilta. Kun eräänä aamuna lähestyin lehtoaluetta, huomasin kauempana hiekkatiellä jonkin hahmon. Mikä se oli? Katsoin kameran etsimen läpi ja näin nuoren ketun lähestyvän. Ketulla oli silmät lähes kiinni ja jokin keppi suussaan? Annoin sen vielä tulla lähemmäksi, mutta viimein repolainen kuuli kameran äänen ja sai jalat alleen. Ei taida helle ja kuivuus olla ketunkaan mieleen. Kanalinnun tilalla oli roikotettavana vain kuivunut keppi!

Eräänä päivänä päätin ottaa luontoharrastukseni rauhallisemmin enkä lähtisi säntäilemään metsiin kaupungin ulkopuolelle. Miksen voisi tarkkailla luontoa kotipihaltamme – kuulostella sieltä sieppoa ja punarintaa? Vein kahvikupposen ja aamulehden takapihalle ja rentouduin. Tämähän on mukavaa, mutta sitten … Naapuri alkoi kohta leikata nurmikkoaan (käsipelillä kylläkin), ja pian kuului myös moottorileikkurin möreä ääni, kun huoltoyhtiön pojat aloittivat päivänsä. Mitähän ääniä seuraavaksi? No tietenkin, olin unohtanut taloyhtiömme julkisivukorjaajat; naulapyssyllä uusia lautoja kiinni yläkolmioon eikä yhtään kauempana kuin oman asuntomme ulkoseinällä! Myös roska-auto tuli kierrokselleen juuri tänä aamuna, enkä voinut olla taustalta kuulematta junan kolketta ja lentokoneen kumua. Aamukonserttini loppufanfaarin vetäisi naapuriyhtiön puunkaataja. Husse käyntiin ja kierrokset tappiin! Tämä riitti, reppu kuntoon, loput kahvit mukaan ja oikopäätä täältä pois, rauhallisempiin maisemiin! Kytäjärven maapadolla sain seurakseni säksättävän ruokokerttusen. Tyynessä säässä kerttunen tikkasi kuin telavikainen offsetkone – se ei juuri Hussen pärinälle hävinnyt! Toukokuu on armoton kuukausi. Ei riitä, että se olisi ollut vain kuiva, meluisa ja kuuma. Pian vapun jälkeen tehtiin hyppy suoraan keskikesään. Tuntui samalta kuin lehteillessäni rakkaalta vaimolta saamaani tuoretta lahjakirjaa ”Koko perheen värikasvio” (Juha Laaksonen). Kirjassa ei ollut sisällystä eikä johdantoa – kirja alkoi suoraan sivulta 34!

(Ps. Sain vaihdetuksi Laaksosen kirjan asianmukaiseen, ”kokonaiseen” kappaleeseen. Se oli hyllyn viimeinen.)

Tuulihaukka on palannut pesimäalueelleen jo huhtikuun lopulla.

Kaverini tuulihaukka. Halusi tervehtiä ihan lähietäisyydeltä.

Vapun aikoihin sinivuokot runsastuivat.

Pölyttäjät ovat aloittaneet tärkeän työnsä.

Peippo on laskeutunut vielä lehdettömälle puulle.

Hanhet viipyvät vielä hetken ennen pitkää matkaansa pohjoisemmaksi.

Hanhet lähtevät.

Kytäjärvi toukokuun alkupäivinä.

Pajusirkku, yksi järven rantaruoikon kesäasukeista.

Nurmijärven Nukarinkoskella jo vihertää.

Nurmijärven Nukarinkoski

Valkovuokot runsaimmillaan äitienpäivän aikoihin.

Sepelkyyhky antoi lähestyä melkein kosketusetäisyydelle.

Kosteikkojen kevätlinnunsilmä.

Kalatiira kuuluttaa kevään tulleen.

Karttaperhonen

Ketunleipä

Vilkas auroraperhonen ei kovin usein pysähtele.

Kartanontien uninen kettu

Nyt silmät auki! Tiellä on muitakin.

Kuikkien soidinmenoja Tammelan Heinijärvellä

Kuikka ilta-auringossa

Punakylkirastas

Pienen odottelun jälkeen punavarpunen tuli näkyville.

Peloton sirittäjä. Se antoi kuvata itseään rauhassa, mutta eräänä päivänä sen laulua ei kuulunut. Haudonta oli alkanut?

Telkkätytöt.

Voikukat

Nurmitädykekin jo kukassa!

Naarassieppo antaa huutia urossiepolle. Syytä emme tiedä.

Metsäkurjenpolvi.

Kesä on tullut. Kytäjän kartanontie.

 

Read Full Post »

Luulin, ettei flunssa tällä kerralla iskisi. Turha luulo, kyllä se iski blogikirjoittajaankin. Satunnaisten, lyhyiden juttujen rustaaminen ei siis ollut sellainen meriitti, että se olisi antanut immuniteettisuojan virusten ohjaamassa putousnäytelmässä. Ei saanut suojaa viruksilta vaimonikaan, joka flunssaisena urheasti hoiteli perheemme jouluvalmistelut ja viimein jouluaaton tarjoilun. Joulu ei ole vuoden helpoimpia juhlia, vaikka järjestäjät olisivat huippukunnossa. Vilinä ja vilske on nyt ohi. Katselen pukin tuomia lahjakirjoja, joista osa on pinottu makuuhuoneemme nojatuolin päälle. Kasan alta pilkistää vielä pari aiempaa lahjakirjaa ja jokunen pian uusittava tai palautettava kirjaston kirja. Voin nyt uppoutua muistelmiin, lähteä korppien lennättämänä luontoretkelle, jännittää rikosten selvittelyä, lukea arkkitehtien luomuksista tai olla istumassa näkymättömänä jäsenenä HOKin ja Elannon perustamiskokouksissa. Taidanpa tästä lähteä korppien matkaan … tai, jos sittenkin pukeutuisin parhaimpiini ja astuisin vaivihkaa vakavailmeisen osuustoimintaväen joukkoon? Näin tein, mutta kauhea meteli ja sikarinsavu täällä kabinetissa vain on, hyi sentään!

En vaimoni kanssa oikein ehtinyt vielä puhaltaa joulun paineita pois, kun jo saimme pyynnön ottaa pariksi päiväksi hoteisiimme keskimmäisen lastenlapsistamme. Minulle se kävi. Peukku nousi myös vaimoltani. L-poika avaisi mummolakauden 2016 tulemalla vieraaksemme uudenvuoden aattona. Mikäpä siinä. Vauhtia meidän uusiin vuosiin nykyään jo vähän kaivattiinkin. Nythän voisin hankkia pitkästä aikaa muutaman raketin! Aiemmat rakettikokemuksemme eivät tosin olleet olleet kovin rohkaisevia, kun kerran sattui niin, että isäntä asetti raketit lumihankeen väärin päin. Raketit kyllä syttyivät, mutta lentomatka jäi kovin lyhyeksi paksussa lumihangessa. Tällä kerralla onnistuin! No jaa, pari kertaa piti raketteja uudelleen sytytellä. L-pojan kanssa kaikki muu meni hienosti putkeen. Heti perään oli kotiimme tulossa toinen vuoro: nuorimman lapsemme lapset siellä pakkasessa jo kolkuttelivat ulko-ovea. Myös J-lasten kanssa aika riensi, ja pian oli tämäkin lomailu päätöksessään. Kun arkeologit joskus kaivavat tavaraa talomme raunioista, he varmaankin ihmettelevät oranssista muoviammetta. Esikoisemme aloitti siinä plutraamisen v. 1974, mutta yhä vain se on tallella ja nuorimpien lastenlastemme käytössä, kun on kylvyn aika. Siitä ei luovuta!

Eläkepäiviin alkaa jo tulla jotenkin jämäkkä ote. Alku oli kirjoittajalle hankalaa – aikaa oli liikaa, ei ollut päiväjärjestystä ja oli tarpeettomuuden tunnetta. Päivän rytmi aikanaan kuitenkin löytyi ja tekemistä on nykyisin ihan sopivassa suhteessa. Oikeastaan, ei sillä tekemiselläkään ole nyt niin hirveästi väliä. Unet mokomat tahtovat vielä muistuttaa vanhasta ajasta ja monenkirjavasta työelämästä. Viimeisimmässä unessa olin tiedotushommissa isossa yrityksessä. Mikään ei ollut tuttua, mutta minulle oli selvästi jätetty pöydälle hoidettava työ: julisteen uusiminen. En vain tiennyt, missä on työpisteeni ja tietokoneeni … Ja esimiehenikin oli sairaslomalla. Lisätietoja saisin kuulemma Katri-Helenalta. Hän meni juuri tuosta ovesta, sanoivat sihteerit. Vaimonikin tunnusti aina silloin tällöin täyttävänsä unissaan vuodenvaihteen verottajalomakkeita. Emme ole siis ihan vielä kuivilla ja täysin valmiita eläkekerholaisia.

Moni asia hoituu, päättyy tai alkaa vanhanaikaisella tavalla. Niin alkoi tämäkin vuosi vanhanaikaisilla paukkupakkasilla, ja niin päättyi nuorten kiekkoilijoidemme vastustajan rimpuilu vanhanaikaiseen. Vanhoista kannattaa pitää kiinni!

Perheemme joulukuusi mallia 2015

Perheemme joulukuusi mallia 2015

Jouluemo, jouluntekijä, …

Jouluemo, jouluntekijä, …

Lahjakirjoja ja muitakin

Lahjakirjoja ja muitakin

Omia paukkuja, jeee!

Omia paukkuja, jeee!

Joululoman ensimmäinen vieraamme L-poika

Joululoman ensimmäinen vieraamme L-poika

L-pojan kanssa syömässä ulkona

L-pojan kanssa syömässä ulkona

Papu ja Mumppa

Papu ja Mumppa (L-pojan ottama kuva)

L-pojan kanssa ulkona viimassa

L-pojan kanssa ulkona viimassa vuoden 2016 ensimmäisenä päivänä

Järvi jäätyy vauhdilla

Järvi jäätyy vauhdilla

J-lapset kylässä

J-lapset kylässä

J-tyttö liukuportaissa

J-tyttö liukuportaissa

J-tytön kanssa kirjastossa

J-tytön kanssa kirjastossa

J-poika

J-poika

Tammikuinen kalliorinne

Tammikuinen kalliorinne

Uuden vuoden kiehkurat

Uuden vuoden kiehkurat

Read Full Post »

Siitä joulusta jäi mukavat muistot. Oli valkea joulu ja hanget korkeat nietokset, kuten ennen vanhaan. Pukkikin toimi kuten ennen vanhaan; ei ollut Korvatunturille kantautunut lamaviestejä, lahjoja riitti jokaiselle yllin kyllin. Yksi mieluisista ja yllättävimmistä lahjakirjoistani oli pukin (vaimoni) antama kirja ”Kirjailijoiden Helsinki”, kirjoittanut oman ikäluokkani Eino Leino. Kirjan henkilöt veivät lukijaa pitkin Helsinkiä, ja istuin seurana milloin Kämpissä, Kappelissa, Elitessä, milloin Kosmoksessa tai Sea Horsessa – tietenkin. Kirja avasi lukijalle myös 1800-luvun Helsinkiä, josta olen lukenut aika vähän. Sattumalta kuvasin viime Helsingin käynnilläni erään krunikalaisen empiretyylin rakennuksen, josta olisi ollut mukava tietää enemmän. Talon kuva oli myös Eino Leinon kirjassa – rakennus on nykyisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjamyymälä (aiemmin rakennus oli Vanha tulli- ja pakkahuone).

Muistelin kirjaa lukiessani omia Helsingin vaiheitani ja tutuksi tulleita paikkoja. Niitä löytyikin paljon, vaikka itse en ole koskaan kantakaupungissa asunut. Kruununhakaan merkitsin monta omaa ”nuppineulaa”. Olin saanut noin viisitoistavuotiaana äidinäidiltäni lahjaksi akustisen kitaran ja isoäitini lupautui myös kustantamaan soittotunteja. La Paloman tahteja yritti istuttaa päähäni (ja sormiini) sen ajan tunnettu konserttikitaristi Mauri Mustonen Liisankadun kodissaan. En tiedä kummalle oppitunnit olivat enemmän tuskaa, opettajalle vai oppilaalle – oppi ei oikein mennyt perille Jaakko Noson kitaraa sormeilevalle soittajanalulle. Mieleeni jäi enemmänkin opettajan tunnetilojen vaihtelut, opettajan kaupunkiasunto ja talon rappuset, joista ehkä ainakin ylimmät olivat puiset(?). Ei tullut pojasta kitaristia. Kitaramusiikkia ja Kruununhakaa monine muistoineen en ole kuitenkaan koskaan unohtanut.

Pian vaihtuu vuosi – mitähän uusi vuosi tuo tullessaan? Välipäivinä oli sopiva tauko käydä kävelemässä metsäluonnon rauhassa ja pohtimassa kaikenmaailman asioita. Harmittelin, kun en ollut löytänyt kunnollisia pitkävartisia talvisaappaita mistään. Opiskeluaikoinani jalassani oli saappaat, jotka ostaisin heti, jos sellaisia vielä löytyisi. Olin saanut saappaat tätini miesystävältä, joka oli poliisi. Tuttavapoliisimme jalka varmaan vielä kasvoi virantoimituksessa, ja minä olin saanut kunnian astua pieniksi käyneisiin tyylikkäisiin saappaisiin. Silloin oli flaksia! Tänä talvena lienee kohtalona tyytyä Kuoma-saappaisiin! Tuo Kuoma taitaa ollakin harvoja brändejä, joka yhdistää lapset ja iäkkäämmät tallaajat. Muitakin, lähinnä vauvoja ja vaareja yhdistäviä vaateparsia keksin kävellessäni, mutta niiden sovittamiseen on onneksi vielä matkaa. Tehdään ensin nyt kotimatka, ja nautiskellaan vielä joulun rääppiäisistä. Taidanpa aloittaa vaimoni valkosipulisilakoista. Niitä jäi vielä, ja jäi vielä yksi lukematon lahjakirjakin.

Aaton tuikut

Aaton tuikut

Kirjalahja

Kirjalahja

Pipareita seuraksi

Pipareita seuraksi

SKS:n kirjamyymäjä, Mariankatu 3

SKS:n kirjamyymälä, ent. Vanha tulli- ja pakkahuone, Mariankatu 3

Kauppatorin varikset

Kauppatorin varikset

Kauppatorin ranta vapaana

Kauppatorin ranta vapaana

Vuosi vaihtuu Senaatintorilla

Vuosi vaihtuu Senaatintorilla

Vuosi vaihtuu Porvoossa

Vuosi vaihtuu Porvoossa

Vuosi vaihtuu padolla

Vuosi vaihtuu padolla

Vuosi vaihtuu Rantakulmalla

Vuosi vaihtuu Rantakulmalla

Read Full Post »

Viimeinkin oli jouluaatto. Ei enää juoksemisia kaupungilla, ei lahjapakettien lankojen kähertämisiä, ei enää vähille unille jääneitä öitä. Oli aattoaamu, ja riisipuuro porisi kattilassa matalalla lämmöllä. Turun kaupungin joulunjulistuksen jätin nyt väliin, oli hyvä olla hetki rauhassa ja hiljaisuudessa. Vaimoni oli taas tehnyt suuren urakan, jotta kotimme kaikille jouluvieraille tulisi hyvä joulumieli – ja vatsa täyteen jouluherkkuja. Hänen lautaselleen kuuluisi aamuiseen riisipuuroon kätkemäni manteli. Puuromanteli menikin oikeaan osoitteeseen!

Tänä vuonna ei ollut valkea joulu – aatonaaton ja aaton vesisateet veivät mennessään viimeisetkin vähäiset lumet. Sytyttelin iltapäivällä pihamme pihlajankannolle kynttilälyhtyjä sateen yhä vain ropistessa. Odottelimme jo ensimmäisiä jouluvieraitamme, poikamme joukkiota. Vieraat saapuivat ja näyttivät viihtyvän kanssamme. Joulupäivänä olisi tyttäremme perheen vuoro. Joulupöytäämme kuuluu sekä itse valmistamiamme että valmiina tai puolivalmiina hankittuja ruokalajeja. Ilman vaimoni valmistamia laatikoita, graavikaloja, valkosipulisilakoita, lohirullia ja karjalanpaistia ei joulupöytä ole täydellinen. Eipä sille pöydälle enempää mahtuisikaan, kun vielä kinkku ja savukalat on asetettu paikoilleen.

Tapaninpäivänä olin ajatellut käydä ulkona, oli sää millainen hyvänsä. Joulupäivän iltana oli pakko jättää lahjakirjan lukeminen puoliväliin, muuten en ehtisi kokea aamun hetkeä, joka itselleni on metsäluonnossa se tärkein. Aamuhämärässä voi aukeilla paikoilla nähdä ketun, kauriita tai hirven – miksei ilveksenkin. Enpä uskonut, millaiseen Tapaninpäivään nokkani työnsin. Myrsky oli harvinaisen raju. Teillä oli katkenneita oksia ja kaikkea mahdollista silppua. Pienehköllä Kytäjärvelläkin oli kova myräkkä. Järven pituussuunnassa etenevät vaahtopäät törmäsivät rajusti patovalliin ja pärskeet sinkoutuivat vaakasuoraan vallin yli. Pysyin vaivoin pystyssä, kun taiteilin myräkässä etsien parasta kuvakulmaa, suojaten kamerani linssiä vesipisaroilta ja hattuani lentämästä Kytäjokeen. Se paras otos olisi vaatinut vielä yhden painalluksen, mutta päätin viimein lopettaa kuvauspuuhani. Kylmin käsin ja housut märkinä nautiskelin autossani eväsleipiäni ja kuumaa kahvia. Tapaninmyrsky toi lisämausteen tämän vuoden lumettomaan jouluun – se oli kuin erikoisvahvaa sinappia joulukinkun päällä!

Kaikki valmista

Pihan lyhdyt

Joulupöytä

Lahjat antaa ja lahjat saa

Lahdenpoukaman jäähilettä

Tapanin tyrskyt

Read Full Post »

Ei tämä ollut ”sellainen etelänmatka”, vaikka suunta oli etelään, bussissa oli leppoisa tunnelma ja erittäin kuuma. Kirjoittajan etelänmatka vei lyhyelle työasialle pääkaupunkiin. Tapaisin asiakkaani edustajan, erään kustannustoimittajan, samassa juhlavassa rakennuksessa, jonka ovet ovat avautuneet Tervoille ja muille julkkiksille. Aamun bussivuoro oli perillä, ja myöhässä aikataulustaan vain viitisen minuuttia. Nousin bussiterminaalin uumenista kirkkaaseen päivänpaisteeseen ja lähdin askeltamaan määränpäähäni.

Kävelin rivakasti kohti Bulevardia ja samalla kurkistelin korkeuksiin Annankadun tyylikkäiden rakennusten yksityiskohtiin. Kavelyreittini varrella oli myös se Lönnrotinkadun rakennus, jossa hampaitani paikattiin ensimmäisiä kertoja vuosikymmeniä sitten. Tuttuja kulmia ja upeita rakennuksia, joiden rakennustaiteellisia arvoja ei pieni mies voinut silloin ymmärtää. Piti kai itsestään selvänä ja asiaankuuluvana. Palaverimme Bulevardille oli nopeasti ohi. Asioista sovittiin hyvässä hengessä ja laukussani oli nippu uuden toimeksiannon papereita. Joimme vielä toimittajien kanssa pikaiset kahvit ja vieras oli valmis lähtemään.

Vanha kirkkopuisto ja sitä ympäröivät kadut: Annankatu, Bulevardi, Yrjönkatu ja Lönnrotinkatu rakennuksineen on mielestäni pala kauneinta Helsinkiä. Vanha kirkko rakennettiin väliaikaiseksi kirkoksi, mutta onneksi kirkko ja sitä ympäröivä puisto (entinen hautausmaa) ovat yhä paikallaan. Kaupunki ja kaupunkilaiset tarvitsevat tiiviit korttelinsa, mutta myös puistikkonsa ja torinsa – aukeat huilipaikkansa. Arvostan monia asioita nykyisessä kotikaupungissani Hyvinkäässä, mutta välillä on ikävä sinne entiseen: Hertsikan kaduille ja kallioille, lyömään palloa Haapaniemen kentälle Kallion kundien ja friidujen kanssa, luentojen väliajoille Porthaniaan …   Kun kova Helsinki-ikävä yllättää, otan kirjahyllystämme käsiini vaimolta saamani mahdottoman hienon lahjakirjan ”Hetki Helsingissä” (Wenzel Hagelstam, Katja Hagelstam, Roosa Toivonen). Kirjan ja sen kuvien mukana vaellan läpi koko Helsingin, Kalliosta Eiraan ja sieltä Bottan ohi Töölöön ja Huopalahteen, pitemmällekin. Seutulippua ei tarvita tälle matkalle eivätkä ratikat ja bussit ole koskaan myöhässä.

Kustannustalo

Porraskäytävässä

Porraskäytävän ikkunasta

Annankatua

Annankadun vaijerileikki

Lönnrotin patsas ja Lönnrotinpuistikko

Vanhan kirkon puistoa

Kalevankatua

Kiva logo Simonkadulla

Haapaniemen kentällä pesäallo-ottelussa vastakkain Herttoniemen Urheilijoiden ja Pallo-Tovereiden juniorit, v.1957 (Kuva: Unto Könönen)

Haapaniemen kentällä pesäpallo-ottelussa vastakkain Herttoniemen Urheilijoiden ja Pallo-Tovereiden juniorit, v.1957 (Kuva: Unto Könönen)

Haapaniemen kenttä (nyk. Väinö Tannerin kenttä) v. 1957. Kuva: Unto Könönen

Haapaniemen kenttä (nyk. Väinö Tannerin kenttä) v. 1957. Lukkarina veljeni Esa Könönen. Kuva: Unto Könönen

Read Full Post »