Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Eino Leino’

Onko metsä jo linnunlauluista hiljentynyt? Ei ehkä vielä, mutta olisiko jo hiljaisempi kuin viikko sitten? Väistämättä tulee mieleen Eino Leinon herkkä ”Lapin kesä” -runo, jossa surraan ja murehditaan vähän kaikkien asioiden perään – ja apeuden syyksi paljastuu Lapin (Suomen) lyhyt kesä. Laulaja Mamba palauttaa toivon omalla kappaleellaan ”Vielä on kesää jäljellä”, mutta, ei kai sitä sentään vielä soiteta? Emme anna nyt valtaa alakulolle, vaan lähdemme kuuntelemaan alkukesän ääniä ja katselemaan kasvien väriloistoa. Eikä unohdeta tuoksujakaan! Milloin olet viimeksi nuuhkaissut kukkivaa oravanmarjaa, tai juuri nyt kukkivaa vanamoa? Uskomattomia tuoksuja, jotka täyttävät laajat tienoot ja ovat parhaimmillaan tyynenä aamuna tai iltana. Olin jo matkalla omaan eldoradooni kaupungin länsipuolelle. Sään piti olla pilvinen, mutta eikö mitä; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kuten hyvin usein tänä keväänä ja alkukesänä. Onneksi silloin tällöin on saatu myös sadetta, mikä on ollut tarpeen kaikelle kansalle: pellosta ansionsa saaville ja pellonreunaa huvikseen kulkeville. Kun lähtee seikkailulle ilman suuria odotuksia, voi kohdata yllättäviä asioita. Kävikö nytkin niin?

Muistelin metsässä muutaman viikon takaista kettukohtaamista. Se tapahtui jokseenkin näillä main. Kettua ei nyt näkynyt, mutta mikä ihme tuolla polulla hitaasti kiemurtelee? Iso musta kyy! Siitä onkin aikaa, kun olen tavannut näin komean yksilön, enkä ehkä koskaan täysin mustaa kyytä. Hetken ajattelin seurustelevani rantakäärmeen kanssa, mutta rantakäärmeen tunnusomaisia pään laikkuja tällä ei ollut. Ja silmän kapea pupilli oli kyyn. Siis, ei liian lähelle, mutta ei myöskään paniikkia. Muutama vuosi sitten kun keräsin vaimoni kanssa kanervia matkalla mökille, melkein työnsin käteni kyykäärmeen selkään, mutta nyt tilanne oli erilainen, kun käärme oli näkyvillä. Jätin kyyn luikertelemaan heinikkoon, ja kohta taas tapahtui: vastaani juoksi rusakko jonkun pelästyttämänä. Oli vähällä, ettei juossut haarojeni välistä. On täällä vilskettä! Tulin kuuntelemaan lintujen aamukonserttia enkä varomaan jokaista askeltani. Nyt kuuluu lauluääni, jota en tunne? Joku voi luulla, että näillä tuntimäärillä luontomiehen pitäisi tuntea kaikki linnut ja niiden äänet, mutta ei se ihan niin ole: lintulajeja on Suomessa yli 470! Opiskelua riittää vielä eläkepäivillä.

Punavarpusen iloista säettä kartanon mailla kuunnellessani tajusin, että tätä lintua en kuulekaan mökkimaisemissamme Tammelassa. Muutoin samoja lajeja löytyy yllättävän paljon: on samat siepot, rastaat, samoja kerttuja, valkoselkätikka, peukaloinen, ruokokerttunen … Viime päivien luontomittelön (ikioma sellainen) Tammela–Hyvinkää voitti Tammela, jos lasketaan mukaan perhosetkin. Tammelassa näin kohtalaisen harvinaisen täpläpapurikon ja myös kansallisperhosemme paatsamasinisiiven – ja yllättävää oli, että molemmat paikat saivat pisteet omista ritariperhosistaan! Viime vuosina on kirjoitettu sekä lintujen että perhosten kantojen romahduksesta (mm. Keskisuomalaisen pääkirjoitus 9.4.2018). Ikävä kyllä, on siinä perää rivimiehenkin havaintojen mukaan. Luontolenkkini paluumatkalla tulin kapean virran sillalle ja kurkkasin alas nähdäkseni piilottelevan rantasipin. Rantasipin ääni kyllä kuului, mutta lintua ei näkynyt. Sen sijaan näin heinikossa, hyvin lähellä laulujoutsenperheen. Kohtaaminen sujui rauhallisesti, joutsenten poikaset eivät ihmistä mitenkään säikkyneet – niillä oli rajaton luottamus emojensa turvaan ja viisauteen. Näin kun voisi olla myös ihmispopulaatiossa. Viisaat päättäjät luovisivat meidät kuiville vaikka minkälaisista mikromuovi- tai myrkkyongelmista!

Hevoset kesäpäivänä Kytäjän kartanon mailla. Keltainen rakennus entinen kapearaiteisen radan asemarakennus.

Kytäjän kartano ei ole enää vuosien takaisessa loistossaan. Rakennus ollut tyhjillään vuosikaudet.

Ulkoilupolulla musta kyy.

Ei kannata lähestyä

Vielä kukkii juhannuskukka metsäkurjenpolvi.

Metsikön ja pihojen asukki kirjosieppo

Rusakko laittoi jarrut päälle juuri ennen kuvaajaa.

Niittyhopeatäplä. Tämän vuoden kesäkuussa hyvin yleinen.

Alkukesän upeimpia päiväperhosiamme ritari!

Lupiinit

Niittynätkelmä

Punarinta. Laulua ei kuule niin runsaasti kuin aiemmin?

Harakankellot

Harmaasieppo kotimetsässään

Harmaasieppo pyrähtää

Kytäjärveä vanhan viinatehtaan ja kaupan nurkalta

Kansallisperhosemme paatsamasinisiipi, naaras (kuvattu Tammelan Heinijärvellä)

Täpläpapurikko (kuvattu Tammelan Heinijärvellä)

Peukaloinen pesänsä lähettyvillä

Telkkälampi ja taaempana Kytäjärvi

Telkkäemo ja poikanen kotilammellaan. Poikanen on kasvanut kovasti.

Myös lammella viihtynyt sorsapoikue voi hyvin.

Laulujoutsenperhe pienehkössä vesialtaassa. Missä on ollut perheen pesä?

Read Full Post »

Pääsiäisen aika on merkinnyt kirjoittajalle jo vuosien ajan tervetullutta vapaata ja rauhoittumista arjen askareista sekä velvotteista. Työvuosina pääsiäistauko oli vielä merkityksellisempi kuin nyt eläkeläisenä, kun kukaan ei ammattiosaamistasi kaipaa eikä viikonpäivissä ole mitään eroja. Ilman seinäkalenterin päiväyksiä ei tietäisi missä mennään, ja itse päiväohjelmat ovat kuin luovuutensa hukanneen ohjelmatoimiston ideapankista. Olisi edes … Huomaan vaimoni tulleen katselemaan, miten kirjoitukseni etenee ja kuulen tuoreen kommentin: ”Eipäs nyt ruveta kyynisiksi!”. Minäkö kyyninen, yritin vain huumorilla aloittaa? Asiaan sitten. Rauhoittuminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi ja saisi yhä luonnossa käydä ja ruumiinkuntoa hoitaa – semminkin kun se ohjelmatoimisto ei tähän hätään muuta pystynyt keksimään. Kyllä se minulle sopii, luonnossa remuaminen, mutta välillä itsekin aprikoin, voisiko sen tilalla, tai rinnalla, olla jotain muutakin? Taisin unohtaa kysymyksen yhtä nopeasti kuin sen esitin.

Luontoihmisen sopii hyvin asua Hyvinkään tapaisessa pikkukaupungissa, jossa metsäpolut odottavat vain lyhyen pyöräily- tai automatkan päässä taajamasta. Laajat peltoaukeat avautuvat nekin heti kaupunkia sivuavan moottoritien länsipuolella. Näistä Usmin ja Kytäjän pelloista on viime vuosina tullut isojen muuttolintujen suosimia levähdyspaikkoja – nähtävää on riittänyt alkukevään moniksi viikoiksi. Koleasta säästä huolimatta kevät on vaivihkaa edennyt ja pohdin, olisiko Kytäjärvi jo jäistä vapaa? Silloin olisi luontoharrastajilla vesilintujen paikka! Kun ensimmäisenä pääsiäispäivänä astelin Kytäjärven maapadolle, järvi todella lainehti vapaana, ja ympärilläni lenteli satoja sorsalintuja: sinisorsia, haapanoita, taveja, jouhi- ja lapasorsia. Vesilintujen keväinen lentonäytös oli täydessä vauhdissaan taustakulissien vaihtuessa auringonpaisteesta tummiin pilviin ja lumikuuroihin. Toinen pääsiäispäivä oli aurinkoisempi, mutta lintuja tuntui olevan vähemmän kuin edellisenä päivänä. Joko osa altaan vesilinnuista jatkoi matkaansa pohjoisemmaksi, lopullisille pesimäalueilleen? Hei, tuolta kaukaa lähestyy parvi lintuja. Mitä ne oikein ovat? Kuoveja! Monikymmenpäinen kuoviparvi järjesti aamun yllätyksen ja hoiti päivän avausnumeron tyylikkäällä ylilennollaan.

Pääsiäispäivien lämpötila nousi juuri ja juuri plussan puolelle. Padolla kävi yhä ankarampi viima. Olin passipaikalla yksin pitkät tovit; joitakin lenkkeileviä pariskuntia ohitti kuvaajan kiireellä ja nopeasti tervehtien. Lopulta sain kaveriksini tuoreen Facebook-tuttavani Jounin, joka tuli myös kuvaamaan runsaslajista vesilintujoukkoa. Maiseman avaruus, auringossa välkehtivä järvi, sininen taivas, jylhät kalliot etäämpänä, joita vasten kaartelevien vesilintujen kirkkaat värit korostuivat … Hiljaisuus. Tunnelma oli hetkittäin kuin kaukaa vaarojen maisemasta, Lapistakin.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

(Runosta Lapin kesä, Eino Leino, Kangastuksia, 1902)

Takatalven uhkaa Kytäjärvellä

Haapanat ja tavit

Laulujoutsenet

Joutsenet laskeutuvat

Kartanon rantaa

Vesilintuja

Tavit

Jouhisorsat

Sinisorsat lumipyryssä

Kytäjärvi 2. pääsiäispäivänä 2017

Yön aikana järvi jäätyy uudelleen

Kuovit

Padon vartija

Kurjet järven yllä

Haapanat

Lintukaverini Jouni sihtailee joelle

Lapasorsat ja alimpana tavit

Laulujoutsenet

Laulujoutsen ohittaa läheltä

Naurulokki patoaltaan yllä

Lumikuuro tavoittaa pian Kytäjärven

Read Full Post »

Siitä joulusta jäi mukavat muistot. Oli valkea joulu ja hanget korkeat nietokset, kuten ennen vanhaan. Pukkikin toimi kuten ennen vanhaan; ei ollut Korvatunturille kantautunut lamaviestejä, lahjoja riitti jokaiselle yllin kyllin. Yksi mieluisista ja yllättävimmistä lahjakirjoistani oli pukin (vaimoni) antama kirja ”Kirjailijoiden Helsinki”, kirjoittanut oman ikäluokkani Eino Leino. Kirjan henkilöt veivät lukijaa pitkin Helsinkiä, ja istuin seurana milloin Kämpissä, Kappelissa, Elitessä, milloin Kosmoksessa tai Sea Horsessa – tietenkin. Kirja avasi lukijalle myös 1800-luvun Helsinkiä, josta olen lukenut aika vähän. Sattumalta kuvasin viime Helsingin käynnilläni erään krunikalaisen empiretyylin rakennuksen, josta olisi ollut mukava tietää enemmän. Talon kuva oli myös Eino Leinon kirjassa – rakennus on nykyisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjamyymälä (aiemmin rakennus oli Vanha tulli- ja pakkahuone).

Muistelin kirjaa lukiessani omia Helsingin vaiheitani ja tutuksi tulleita paikkoja. Niitä löytyikin paljon, vaikka itse en ole koskaan kantakaupungissa asunut. Kruununhakaan merkitsin monta omaa ”nuppineulaa”. Olin saanut noin viisitoistavuotiaana äidinäidiltäni lahjaksi akustisen kitaran ja isoäitini lupautui myös kustantamaan soittotunteja. La Paloman tahteja yritti istuttaa päähäni (ja sormiini) sen ajan tunnettu konserttikitaristi Mauri Mustonen Liisankadun kodissaan. En tiedä kummalle oppitunnit olivat enemmän tuskaa, opettajalle vai oppilaalle – oppi ei oikein mennyt perille Jaakko Noson kitaraa sormeilevalle soittajanalulle. Mieleeni jäi enemmänkin opettajan tunnetilojen vaihtelut, opettajan kaupunkiasunto ja talon rappuset, joista ehkä ainakin ylimmät olivat puiset(?). Ei tullut pojasta kitaristia. Kitaramusiikkia ja Kruununhakaa monine muistoineen en ole kuitenkaan koskaan unohtanut.

Pian vaihtuu vuosi – mitähän uusi vuosi tuo tullessaan? Välipäivinä oli sopiva tauko käydä kävelemässä metsäluonnon rauhassa ja pohtimassa kaikenmaailman asioita. Harmittelin, kun en ollut löytänyt kunnollisia pitkävartisia talvisaappaita mistään. Opiskeluaikoinani jalassani oli saappaat, jotka ostaisin heti, jos sellaisia vielä löytyisi. Olin saanut saappaat tätini miesystävältä, joka oli poliisi. Tuttavapoliisimme jalka varmaan vielä kasvoi virantoimituksessa, ja minä olin saanut kunnian astua pieniksi käyneisiin tyylikkäisiin saappaisiin. Silloin oli flaksia! Tänä talvena lienee kohtalona tyytyä Kuoma-saappaisiin! Tuo Kuoma taitaa ollakin harvoja brändejä, joka yhdistää lapset ja iäkkäämmät tallaajat. Muitakin, lähinnä vauvoja ja vaareja yhdistäviä vaateparsia keksin kävellessäni, mutta niiden sovittamiseen on onneksi vielä matkaa. Tehdään ensin nyt kotimatka, ja nautiskellaan vielä joulun rääppiäisistä. Taidanpa aloittaa vaimoni valkosipulisilakoista. Niitä jäi vielä, ja jäi vielä yksi lukematon lahjakirjakin.

Aaton tuikut

Aaton tuikut

Kirjalahja

Kirjalahja

Pipareita seuraksi

Pipareita seuraksi

SKS:n kirjamyymäjä, Mariankatu 3

SKS:n kirjamyymälä, ent. Vanha tulli- ja pakkahuone, Mariankatu 3

Kauppatorin varikset

Kauppatorin varikset

Kauppatorin ranta vapaana

Kauppatorin ranta vapaana

Vuosi vaihtuu Senaatintorilla

Vuosi vaihtuu Senaatintorilla

Vuosi vaihtuu Porvoossa

Vuosi vaihtuu Porvoossa

Vuosi vaihtuu padolla

Vuosi vaihtuu padolla

Vuosi vaihtuu Rantakulmalla

Vuosi vaihtuu Rantakulmalla

Read Full Post »