Keväinen lentonäytös

Pääsiäisen aika on merkinnyt kirjoittajalle jo vuosien ajan tervetullutta vapaata ja rauhoittumista arjen askareista sekä velvotteista. Työvuosina pääsiäistauko oli vielä merkityksellisempi kuin nyt eläkeläisenä, kun kukaan ei ammattiosaamistasi kaipaa eikä viikonpäivissä ole mitään eroja. Ilman seinäkalenterin päiväyksiä ei tietäisi missä mennään, ja itse päiväohjelmat ovat kuin luovuutensa hukanneen ohjelmatoimiston ideapankista. Olisi edes … Huomaan vaimoni tulleen katselemaan, miten kirjoitukseni etenee ja kuulen tuoreen kommentin: ”Eipäs nyt ruveta kyynisiksi!”. Minäkö kyyninen, yritin vain huumorilla aloittaa? Asiaan sitten. Rauhoittuminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi ja saisi yhä luonnossa käydä ja ruumiinkuntoa hoitaa – semminkin kun se ohjelmatoimisto ei tähän hätään muuta pystynyt keksimään. Kyllä se minulle sopii, luonnossa remuaminen, mutta välillä itsekin aprikoin, voisiko sen tilalla, tai rinnalla, olla jotain muutakin? Taisin unohtaa kysymyksen yhtä nopeasti kuin sen esitin.

Luontoihmisen sopii hyvin asua Hyvinkään tapaisessa pikkukaupungissa, jossa metsäpolut odottavat vain lyhyen pyöräily- tai automatkan päässä taajamasta. Laajat peltoaukeat avautuvat nekin heti kaupunkia sivuavan moottoritien länsipuolella. Näistä Usmin ja Kytäjän pelloista on viime vuosina tullut isojen muuttolintujen suosimia levähdyspaikkoja – nähtävää on riittänyt alkukevään moniksi viikoiksi. Koleasta säästä huolimatta kevät on vaivihkaa edennyt ja pohdin, olisiko Kytäjärvi jo jäistä vapaa? Silloin olisi luontoharrastajilla vesilintujen paikka! Kun ensimmäisenä pääsiäispäivänä astelin Kytäjärven maapadolle, järvi todella lainehti vapaana, ja ympärilläni lenteli satoja sorsalintuja: sinisorsia, haapanoita, taveja, jouhi- ja lapasorsia. Vesilintujen keväinen lentonäytös oli täydessä vauhdissaan taustakulissien vaihtuessa auringonpaisteesta tummiin pilviin ja lumikuuroihin. Toinen pääsiäispäivä oli aurinkoisempi, mutta lintuja tuntui olevan vähemmän kuin edellisenä päivänä. Joko osa altaan vesilinnuista jatkoi matkaansa pohjoisemmaksi, lopullisille pesimäalueilleen? Hei, tuolta kaukaa lähestyy parvi lintuja. Mitä ne oikein ovat? Kuoveja! Monikymmenpäinen kuoviparvi järjesti aamun yllätyksen ja hoiti päivän avausnumeron tyylikkäällä ylilennollaan.

Pääsiäispäivien lämpötila nousi juuri ja juuri plussan puolelle. Padolla kävi yhä ankarampi viima. Olin passipaikalla yksin pitkät tovit; joitakin lenkkeileviä pariskuntia ohitti kuvaajan kiireellä ja nopeasti tervehtien. Lopulta sain kaveriksini tuoreen Facebook-tuttavani Jounin, joka tuli myös kuvaamaan runsaslajista vesilintujoukkoa. Maiseman avaruus, auringossa välkehtivä järvi, sininen taivas, jylhät kalliot etäämpänä, joita vasten kaartelevien vesilintujen kirkkaat värit korostuivat … Hiljaisuus. Tunnelma oli hetkittäin kuin kaukaa vaarojen maisemasta, Lapistakin.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

(Runosta Lapin kesä, Eino Leino, Kangastuksia, 1902)

Takatalven uhkaa Kytäjärvellä

Haapanat ja tavit

Laulujoutsenet

Joutsenet laskeutuvat

Kartanon rantaa

Vesilintuja

Tavit

Jouhisorsat

Sinisorsat lumipyryssä

Kytäjärvi 2. pääsiäispäivänä 2017

Yön aikana järvi jäätyy uudelleen

Kuovit

Padon vartija

Kurjet järven yllä

Haapanat

Lintukaverini Jouni sihtailee joelle

Lapasorsat ja alimpana tavit

Laulujoutsenet

Laulujoutsen ohittaa läheltä

Naurulokki patoaltaan yllä

Lumikuuro tavoittaa pian Kytäjärven

Read Full Post »

Pääsiäiskuvia ja -muistoja

Pääsiäiseksi povattiin lämpimämpiä säitä, aurinkoakin. Keskiviikkona näytti jo niin hyvältä, että päätin ottaa varaslähdön pääsiäisviikon luontoon. Arvelin, että ainakin telkkiä tulisin virtapaikoilla näkemään – sekin riittäisi hyvin yhdelle päivälle. Ajattelin eläkeläisenä nykyisin niin, että päivässä on riittämiin ohjelmaa, kun on edessä yksikin käynti jonnekin, jokin tehtävä suoritettavana. Sama koskee myös luontohavaintoja: yksikin riittää päivää kohti. Kun perheessämme oli vuosia sitten mäyräkoira Allu, aloin silloin tällöin kirjoitella ylös Allun kanssa tekemäni tai vaimoni ja koiran kanssa tekemiemme retkien vaiheita. Kevään ensimmäiset telkät ja joutsenet tulivat kirjattua muistiin jo koirakaverimme aikoina. Nyt on käytössäni vähän teknisemmät ja paremmat muistiinpanovälineet ja vähän parempi kuvauskalusto, mutta samoja koskipaikkoja, tulva-alueita ja muuttolintujen havaintopaikkoja yhä kiertelen – taidanpa kirjoitellakin samoja juttujani yhä uudelleen. Kuvissani sentään huomaan jotakin kehitystä. Jos näin on, salaisuus piilee siinä, että eläkeläisellä on aikaa. On aikaa odottaa, että koskikara viimein pyrähtää sille jokivarren kivelle, jolle olen jo valmiiksi objektiivini tarkentanut. Nuorempana olisin jo luovuttanut.

Siellä ne telkät olivat, tosin melko kaukana joenmutkassa. Hyvää kuvaa en etääntyvästä telkkäparista saisi. Laulujoutsenet olivat vallanneet joen leveimmän kohdan, ja niitä oli paljon. Pieniä yhteenottojakin tuli ruuhkassa. Väistämättä tulee mieleen, onko laulujoutsenia Suomen luonnossa jo liikaa? Löytävätkö kaikki pesimäpaikkansa ja omat reviirinsä, ja onko ihmisen tehtävä alkaa säädellä joutsenkantaa? Ei ollut vieressäni BirdLifen edustajaa, jolta olisin kuullut enemmän. Samalla olisin kuullut myös päivitetyn muuttolintutilanteen, joka pääsiäisenä takuulla muuttuisi viime viikkojen tilanteesta. Hanhia ei vielä Uudenmaan pelloilla näkynyt, mutta kun maltoin pysähtyä, kuulin sieltä täältä töyhtöhyypän naukumista ja kas, kottarainenkin näkyi lepäävän koivun latvassa pitkän muuttomatkansa jälkeen. On muuten harmi, kun sähkö- ja puhelinpylväitä sekä lankoja poistetaan maakaapeleiden tieltä – poissa ovat myös lankoja täyttävät muuttolintujen rivistöt!

Vaimoni kävi kurkkaamassa, mitä miehensä työhuoneessamme kirjoittaa. Kuinka paljon tulee kirjoitusvirheitä ja säilyykö jutussa punainen lanka. Parahiksi hän tulikin olkani taakse kuikuilemaan, kun samalla antoi jutulleni mukavan päätöksen. Hän muistutti eräästä pääsiäisestä kymmenien vuosien takaa, kun osa perheestämme oli kotona ja osa muualla. Oikeastaan, yksi osa perhettämme oli vasta syntynyt! Olimme saaneet terveen pääsiäistytön 21.3. Silloin, vuonna 1978, oli pääsiäinen samaan aikaan maaliskuun lopuilla kuin nytkin. Lunta oli vielä paljon, niinpä 3,5-vuotiaan esikoispoikamme kanssa teimme pulkalla matkoja sairaalaan perheen äitiä ja juuri syntynyttä kuopusta katsomaan. Kovia mäkiä matkalla laskettiin!  Kun vaimoni ja tyttäremme pääsi viimein pääsiäispyhiksi kotiin, oli joku kotona yllättäen siivonnut ja pannut pöydän koreaksi oikein täytekakun kera. Tätä vaimoni lämmöllä aina muistelee ja antaa tunnustuksen kotimiehilleen. Näin oli päässyt käymään, enkä kiellä, etteikö olisi asiasta välillä mukava kuulla. Joskus sitä kait tekee jotakin oikein; fokus oli siellä, missä pitikin!

Laulujoutsenet 01

Sulassa sovussa

Tähystyspaikalleni saapui myös viereisen maatilan koira Koola

Sateinen lankalauantai

Kotipihan mustarastas

Keltasirkku

Keltasirkku antoi uusia kuvansa seuraavana päivänä: paremmassa valossa, täsmälleen saman puupinon päällä!

Maaliskuun pelto

Kaksi aikuista ja nuori

Laulujoutsenet 02

Veteen kaatunut haapa

Rannan jäätä

Koskikara kivellä

Laulujoutsenet 03

Sopiiko joukkoon?

Rantakulman pääsiäisinstallaatio

Ikoni

Pääsiäinen

Read Full Post »

Seuraava tapaus

Pääsiäisen aikaan alkoi kevät taas edetä useamman kolean viikon jälkeen. Lunta näki enää vain varjoisilla rinteillä ja sisällä metsässä. Kuulinko oikein, oliko se jo peipponen? Jo vain, vaisua oli vielä viserrys, ja rohkea muuttaja oli yksin ilman lähipuissa laulavia lajitovereitaan. Lokit olivat myös tulleet, syvällä metsässä huhuili myös sepelkyyhky, mikäli sai äänensä kuuluville rastaiden sekakuorossa. Ensimmäiselle pääsiäispäivälle osui hanhien invaasio. Hanhia tuli joka suunnalta pienissä tai isoissa muodostelmissa; osa laskeutui tulvapellolle joutsenten sekaan. Toisena pääsiäispäivänä, joka oli lämmin ja aurinkoinen; varustauduin vielä paremmin isojen lintujen tulemiseen ja kuvien näpsimiseen, mutta kaikki turhaa. Harmaa sunnuntai olikin parempi muuttopäivä kuin aurinkoinen maanantai. Vain muutama hanhiaura lensi ylitseni ja häipyi nopeasti koilliseen pois näkökentästä. Ehkä linnutkaan eivät oikein pidä maanantaista?

Ennen pääsiäisen aika oli itselleni tervetullut ja odotettu neljän päivän lepotauko. Työn stressi häipyi, kun sain pakata reppuni ja hipsiä aamulla kiikaroimaan läheiselle pellonreunalle. Nyt taitavat asiat mennä toisin: keväiset viikonvaihteet ja pääsiäisen pyhät lymyilen tulvapellon pusikoissa ja tulen vasta tuntien päästä rättiväsyneenä kotiin. Arkea tarvitaankin toipumiseen pyhien rasituksista. Ollaan siinä ja siinä, ettei hyvä harrastus karkaa käsistä. Pelkään ajatellakin vielä parempaa kuvauskalustoa, jollaisesta aina silloin tällöin yhä haaveilen. Sitä huippukalustoahan pitäisi jatkuvasti käyttää! Näin on parempi, tuumailen. Kuvaamisessa on urheiluhenkeä, kun tietää, että vain optimioloissa kuva onnistuu ja tyydyttää. Tarvitaan myös jalkoja, jotta pääsee pikkuvarpusen tuntumaan. Tarvitaan myös oman kameran hyvää tuntemusta. Onko tarkennus nyt autolla vai manuaalilla? Missasin tuon nopean tilanteen, kun jätin tarkennuksen manuaalille!

Luonto- ja lintuharrastus näyttää olevan yhä enemmän moottoriurheilua, valitettavasti. Ei näissä lintumaisemissa juuri kävellä tai pyöräillä. Kaukoputket esille auton takakontista ja siitä sitten tihruamaan jouhisorsaa. En väitä, että oma tapani olisi ainoa oikea, kun myös kuuntelen ääniä (siis ympäröivästä luonnosta) ja saatan kävellä lintukohteen luona pitkiä matkoja sekä poukkoilla ympäröivään metsään kuin eksynyt iltarastisuunnistaja. Eivät ne parhaat lintukohteet tietenkään ihan kaupungin laidoilla sijaitse, totta sekin. Näitä pohtiessani päätän viimein jättää laulujoutsenet omaan rauhaansa ja kävelen takaisin autolleni. Hörppään termaristani vielä kupillisen kuumaa mehua ja panen kamerareppuni nepparin kiinni. Päivän urakka on hoidettu. Viimeisen hanhiauran kadottua metsänreunan taakse jään pohtimaan ihmisen muuttuvia elämäntilanteita. Vielä runsas puoli vuotta sitten istuin toimistomme työpöydän äärellä ja saatoin kirjoittaa meilin loppuun ”jään odottamaan ystävällistä tarjouspyyntöänne” tai jotakin muuta yhtä korrektia ja asiallista. Nyt, aurinkoisena ja lämpimänä toisena pääsiäispäiväna, nostan katseeni taivaanrantaan, pyyhkäisen kuraisia toppahousujani ja totean hymähtäen uuden tulokkaan, peipposen nähtyäni: ”jään jännityneenä odottamaan lintulorun seuraavaa tapausta – västäräkkiä, sitä keikkupyrstöä”. Arvot ja odotukset vaihtuvat toisiin.

Leppä kukkii

Kotipihan käpytikka

Joutsenpelto

Hanhivaara

Kanadanhanhet laskeutuvat

Pikkuvarpuset

Sininen ja valkoinen

Mitäs tuumaat tuosta uudesta joutsenperheestä?

Pakkasyön jälkeen

Naurulokit ja peesaajana töyhtöhyyppä

Kevään värejä

Näsiä kukassa

Tulvapellon vanhan rakennuksen kello – pääsiäiskello?

Sinisuohaukka jahdissa

Leskenlehti nousee taas

Peipponen – pääsiäisen uusi tulokas

Pääsiäisvieraita: poikamme ja lhänen poikansa

Read Full Post »

Pääsiäinen linssin läpi

Auringonpaisteesta huolimatta lämpötilat pysyttelivät päivästä toiseen vain muutamassa lämpöasteessa. Yöt olivat yhä kylmiä, lumi suli hitaasti, lämpimät tuulet eivät yltäneet Pohjolaan. Oliko sää ihan poikkeuksellinen? Tuskinpa vain, on tällaista ollut ennenkin. Muistelen, että armeijavuotenani 1966 oli juuri samanlainen kevättalvi. Hiihtelimme Haminan metsissä vielä huhtikuun lopulla vähän ennen kotiuttamistamme. Ryhmä eteni työläästi ryteikköisen metsärinteen upottavassa hangessa. Kamina poukkoili ahkiossa, jonon vauhti kiihtyi ja edempänä jonkun suksi tarttui näreeseen. Törmäys oli väistämätön; hiihtäjät lakosivat rinteeseen ja kamina lensi ahkiosta suoraan … Hupsista, taisin eksyä harhaladuille? Ehkä niistä reissuista joskus toiste?

Pääsiäisen ajan piti olla perheellemme rauhallinen jakso kaiken kiireen ja touhun keskellä. Toisin oli päätetty. Kotiimme majoittui parikin pientä pelimiestä, toinen kolmeksi päiväksi ja toinen vajaaksi kahdeksi päiväksi. Eipä siinä mitään; serkkupoikia vietäisiin nyt raikkaaseen kevättalviseen luontoon isoisänsä kanssa. Emme vielä näkisi muuttolintuja, mutta tarpoessamme lumisia metsäteitä ja koskien reunamia hankkisimme taatusti hyvät yöunet. J-pojan kanssa availimme silmiämme Nurmijärven Myllykoskella, ja L-poikaa pyörittelin seuraavana päivänä Vantaan yläjuoksulla Hyvinkäällä. Myllykoski on parhaimmillaan vaikuttava näky, vielä ei kuitenkaan ollut kevätkuohujen aika. Paikka on helppo löytää Siippoontien varrelta Hämeenlinnan moottoritien tuntumasta. Itselleni käynti Myllykoskella oli ensimmäinen, mutta tuskinpa viimeinen – koski on nähtävä uudelleen myöhemmin keväällä.

”No nyt on jo vähän sinne päin”, hihkuin riemuissani, kun katselin ensimmäisiä, uudella teleobjektiivilla ottamiani kuvia! Kuvauskalustoni ei ole digiaikana ollut koskaan mikään kovin kaksinen, mutta uusi hankintani oli yllätys. Tamronin edullinen 70-300 mm:n tele (AF 70-300 mm Di LD Macro) antaa luontoihmiselle työkalun, jolla viimeinkin saa kotiinviemisinä kohtuullisia eläin- ja lintukuvia – ja makroasetuksella hienoja kasvikuvia. Putki sopii erinomaisesti myös muotokuviin, joihin halutaan epäterävä tausta. Eläväisen L-pojan pääsiäisjumppaa aurinkoisella keväthangella oli ilo kuvata. Putki toimi ja tarkensi hienosti Pentax K-5:n kumppanina. Ei se vielä mikään prolinssi ole, mutta omat tarpeeni tyydyttää oikein hyvin. Mutta kuvaajan ruokahalu kasvaa kaiken aikaa. Eniten kaipaan nyt putkea, jonka päässä lämpö väreilisi, putken reunoilla saisi olla vähän vääristymiäkin, kunhan värit olisivat helakanvihreitä ja keltaisia, nurmi viheriöisi, koivut olisivat hiirenkorvilla – ja putkesta kuuluisi: tsirp, tsirp, tsirp! Voisi olla kevään hittiputki.

Aamulenkin käpytikka

J-poika Nurmijärven Myllykoskella

Myllykosken opastaulu

Myllykoski vielä talviunessa

Yksi Myllykosken kävelysilloista

Kirjoittaja J-pojan kuvaamana

Rantakulman koskikara

Vantaanjoki, Rantakulma

Pajunkissat

L-poika kiikaroimassa

L-pojan pääsiäisjumppa

Jumppa on kivaa

Tulppaanit ja vaimon rahkapiirakka

Read Full Post »

Pääsiäismulaus

Mulaus lienee urbaanislangia ja tarkoittaa veteen putoamista. Ja jos mulaus tapahtuu pääsiäisenä on se silloin pääsiäismulaus – ja varmaan myös pääsiäismunaus. Pieni johdanto otsikolle on tarpeen.

Koleasta pääsiäisestä huolimatta halusin neljänä vapaapäivänä ulkoilla paljon ja valokuvatakin, jos näkisin jotakin kiinnostavaa. Lankalauantaina oli luonnossa hiljaista, näin uusina tulokkaina kuitenkin lepäilevän hanhiryhmän erään pellon laitamilla. Pääsiäispäivinäkään ei muuttolintujen ryntäystä vielä tulisi, niinpä päätin lähteä tarkistamaan keväisen vakiopaikkani Nukarinkosken. Paljon oli kosken ilmeessä ehtinyt viime käynniltäni tapahtua – nyt veden virtaus oli jo mahtavampaa. Ei kun alas kanjoniin ja kuvaamaan.

Kosken reunoilla oli vielä tukevan oloiset lumivallit, joiden päältä saattoi napsia kuvia. Harmi vain, että tuo oksa oli hienon näkymän tiellä. En raaskinut puun oksaa katkaista, mutta esteetön näköala oli jotenkin saatava. Ainoa vaihtoehto oli kuohuissa oleva isohko kivi, jonka päälle uskoin pääseväni loikkaamaan. Pääsinkin, mutta jokin meni pahasti pieleen. Kuivalta näyttänyt kivi oli jäinen ja kuvaaja singahti kameran sulkijan nopeudella kosken syleilyyn. Virta ei kuvaajaa sentään mukanaan vienyt, mutta vedestä ylöspääseminen takaisin rantakiville oli todella vaikeaa. Seisoessani viimein rantavallilla huokasin helpotuksesta, ehkä vähän naurahdinkin ja päällimmäisenä taisin ajatella, että nyt tulee kotona sanomista. Otin vielä pari kuvaa vaatteet vettä valuen – kuvaamaanhan tänne oli tultu!

Ulkoilu oli siltä päivältä keskeytettävä, kotiin oli ainakin mentävä vaihtamaan kuivat vaatteet. Oikean käden ranne tuntui melko aralta, mutta muuten mies oli kunnossa. Lippis oli pysynyt päässä ja kännykkä sekä autonavaimet olivat taskuissa paikoillaan. Kotona huomasin, että uusi kamerani ei enää käynnistynyt. Se oli paha paikka. Muistan kyllä varjelleeni kameraa kosken kuohuissa kuin kaatuva juoppo pulloaan, käsi korkealle kohotettuna, mutta vettä oli kuitenkin päässyt kameran herkkiin osiin. Mitä kameralle tai korvauksille tapahtuu, sen kuulen myöhemmin. Koskipaikkoja mielellään kuvaaville antaisin vihjeen: kuvausmatkalle mukaan ainakin vaihtovaatteet, kypärä, ideaalisidettä ja varakamera. Eikä hetken harkinta ennen kuvauspaikan valintaa ole sekään kovin huono ajatus.

PS. tekniikka on ihmeellistä. Kamerani kuvat olivat tallessa ”koskikameran” muistikortilla ja tietokoneessani oli paikka kortille, josta sain ongittua kuvat tähän juttuun. Jaksanko uskoa ihmeeseen myös kameran vakuutus- ja takuuasioissa? Ihme taisi olla myös blogikirjoittajan täpärä pelastuminen; tajusin sen myöhemmin.

Vantaanjoki, Kalteva, Hyvinkää

Telkänpönttö Vantaanjoella

Telkkä valppaana, Fujifilm FinePix HS20EXR

Nukarinkoski 01

Nukarinkoski 02

Pääsiäsipupu

Pääsiäismunat

Narsissit, Olympus XZ-1

Read Full Post »

Pitkäperjantain luontoretki

Join pikaiset aamukahvit ja reppua pakatessani keittelin kuumaa mehua matkaevääksi. Pitkäperjantain aamuun kevätluontoa tarkkailemaan lähtisivät mukaani tyttäremme J-lapset. Hienoa, että vielä lähtivät – J-pojan ajasta kävivät jo kovaa kilpaa hänen kaverinsa pleikkareineen ja tietokonepeleineen. Pääsiäisen säästä ei ollut ennustettu kovin keväistä, mutta pitkäperjantain aamu oli parempi kuin uskalsin odottaa.

Heti matkamme alussa näimme pellonreunan tummaa metsää vasten kolmen laulujoutsenen lentävän itään päin. Ei yhtään hullumpi avaus. Kytäjoella pysähdyimme katselemaan telkkäpariskuntaa. Jalkauduimme tulvapellon tuntumaan ja kehotin sekä katselemaan että kuuntelemaan. Pellolla ruokaili muutama kottarainen ja korkeuksista kuulimme kiurun sekä töyhtöhyypän ääniä. Lapset tuskailivat kiikarin kanssa. Taisi kiikarin tarkennus jäädä vähän epäteräväksi, mutta jostakin kaikki on aloitettava. Se mitä kiikarilla näkee ei nyt ollutkaan kaikkein tärkeintä – pelissä oli mukana paljon muutakin. Luin aamun lehdestä espoolaisen Kristiina Hyvärin hienon mielipidekirjoituksen luonnon tarkkailusta (”Luonnon tarkkailu rauhoittaa ihmistä” HeSa la 6.4). Ilahduin kirjoituksen selväsanaisesta analyysistä ja luonnon tarkkailun puolustuspuheesta. Jaoin samat tuntemukset ja tunsin pellonreunalla, lapsenlasteni ympärillä jotakin ylevää, mutta hetken päästä tunsin myös nykäisyn hihassani: ”Koska me saadaan sitä kuumaa mehua?”

Mehu- ja evästauko pidettiin kosken partaalla. Testailin uutta ultrazoomikameraani – ja totta vie, tuo lintuhan saatiin kameran sensorille ja siitä tietokoneen ruudulle ihan tunnistettavana! Yli parituntinen luontoretkemme oli kohta päättymässä. Taivas tummeni ja pian alkoi sankka lumisade. Pitkäperjantain retkemme oli onnistunut – se ei ollut kenellekään kärsimystä.

Pääsiäinen

Tulppaanit

Kevät saa odottaa

Kytäjoen urostelkkä

Sisarellista apua

Jo näkyy

Evästauko

Read Full Post »

Pääsiäisvapaalla

Uskomatonta, pääsiäinen edessä ja neljä päivää töistä vapaata. Ei minulla työpaikkaani ja töitäni mitään vastaan ole, mutta edellisestä useamman päivän lomasta on kulunut jo liiaksi aikaa. Lievään työväsymykseen olisi nyt lääkkeenä runsaasti ulkoilua, mökin kevätaskareita  ehkä myös pääsiäisen olemukseen syventymistä.

Pitkäperjantain aamu ei ollut vielä kovin keväinen, mutta pilvipoutaisena sopiva valokuvaamiselle. Ajoin hiljaisen kaupungin läpi kohti Kytäjärven maisemia ja tuttuja tulvapeltoja. Matkani varrella, vilkkaan risteyksen tuntumassa, oli Hyvinkään ortodoksikirkko, jota pysähdyin hetkeksi katselemaan ja kuvaamaan. Kuvaaja ei ollut vielä varmaankaan hereillä, kun kotona kuvia katsellessa en oikein ollut tyytyväinen yhteenkään kirkkokuvaani. Paremmin taisin onnistua pelto- ja järvimaisemissa, missä kuvaamistani avustivat tukijoukkoni: rehevä keväinen mullan tuoksu, lempeä tuuli, auringon pilkahdukset  ja muuttolintujen moniääninen kuoro. Tulipa bongattua myös kevään ensimmäiset sinivuokot, enkä nyt tarkoita viranomaisia.

Lankalauantai olisi kova työpäivä Tammelan Heinijärvellä. Mökki siivottava kahdesta paikasta: sisältä ja ulkoa. No, nyt saisi riittää tuo ulkopuoli. Ensimmäiseksi visiitiksi riittäisi, kun pihapiiri olisi siistitty puiden lehdistä ja risuista. Talvi oli kohdellut mökkirakennuksiamme lempeästi, hyvä niin. Ulkohuussikin oli kallellaan vasemmalle juuri samassa kulmassa, kuin mihin se oli syksyllä asettunut. Lämmin lauantaipäivä vierähti nopeasti ja uurastus oli vähitellen lopetettava vielä jäähileen peittämän Heinijärven äärellä.

Vapaata vielä toinen pääsiäispäivä! Minneköhän silloin suunnistaisin? Vaimollani ei varmaankaan olisi mitään sitä vastaan, jos … Kyllä hänellä taisi olla. Jokin aika sitten rikkoutunut vaatekomeron vedin olisi vaihdettava uuteen, ja hänen listallaan taisi olla muutakin. Parempi vain olla nöyrää poikaa ja vaihtaa tuo vedin – voi muuten pian joutua itse vaihdetuksi.

Narsissit

Hyvinkään ortodoksikirkko

Hallittu romahdus

Pitkäperjantain sinivuokot

Kukkiva leppä, Tammelan Heinijärvi

Read Full Post »