Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘pikkukaupunki’

Pääsiäisen aika on merkinnyt kirjoittajalle jo vuosien ajan tervetullutta vapaata ja rauhoittumista arjen askareista sekä velvotteista. Työvuosina pääsiäistauko oli vielä merkityksellisempi kuin nyt eläkeläisenä, kun kukaan ei ammattiosaamistasi kaipaa eikä viikonpäivissä ole mitään eroja. Ilman seinäkalenterin päiväyksiä ei tietäisi missä mennään, ja itse päiväohjelmat ovat kuin luovuutensa hukanneen ohjelmatoimiston ideapankista. Olisi edes … Huomaan vaimoni tulleen katselemaan, miten kirjoitukseni etenee ja kuulen tuoreen kommentin: ”Eipäs nyt ruveta kyynisiksi!”. Minäkö kyyninen, yritin vain huumorilla aloittaa? Asiaan sitten. Rauhoittuminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi ja saisi yhä luonnossa käydä ja ruumiinkuntoa hoitaa – semminkin kun se ohjelmatoimisto ei tähän hätään muuta pystynyt keksimään. Kyllä se minulle sopii, luonnossa remuaminen, mutta välillä itsekin aprikoin, voisiko sen tilalla, tai rinnalla, olla jotain muutakin? Taisin unohtaa kysymyksen yhtä nopeasti kuin sen esitin.

Luontoihmisen sopii hyvin asua Hyvinkään tapaisessa pikkukaupungissa, jossa metsäpolut odottavat vain lyhyen pyöräily- tai automatkan päässä taajamasta. Laajat peltoaukeat avautuvat nekin heti kaupunkia sivuavan moottoritien länsipuolella. Näistä Usmin ja Kytäjän pelloista on viime vuosina tullut isojen muuttolintujen suosimia levähdyspaikkoja – nähtävää on riittänyt alkukevään moniksi viikoiksi. Koleasta säästä huolimatta kevät on vaivihkaa edennyt ja pohdin, olisiko Kytäjärvi jo jäistä vapaa? Silloin olisi luontoharrastajilla vesilintujen paikka! Kun ensimmäisenä pääsiäispäivänä astelin Kytäjärven maapadolle, järvi todella lainehti vapaana, ja ympärilläni lenteli satoja sorsalintuja: sinisorsia, haapanoita, taveja, jouhi- ja lapasorsia. Vesilintujen keväinen lentonäytös oli täydessä vauhdissaan taustakulissien vaihtuessa auringonpaisteesta tummiin pilviin ja lumikuuroihin. Toinen pääsiäispäivä oli aurinkoisempi, mutta lintuja tuntui olevan vähemmän kuin edellisenä päivänä. Joko osa altaan vesilinnuista jatkoi matkaansa pohjoisemmaksi, lopullisille pesimäalueilleen? Hei, tuolta kaukaa lähestyy parvi lintuja. Mitä ne oikein ovat? Kuoveja! Monikymmenpäinen kuoviparvi järjesti aamun yllätyksen ja hoiti päivän avausnumeron tyylikkäällä ylilennollaan.

Pääsiäispäivien lämpötila nousi juuri ja juuri plussan puolelle. Padolla kävi yhä ankarampi viima. Olin passipaikalla yksin pitkät tovit; joitakin lenkkeileviä pariskuntia ohitti kuvaajan kiireellä ja nopeasti tervehtien. Lopulta sain kaveriksini tuoreen Facebook-tuttavani Jounin, joka tuli myös kuvaamaan runsaslajista vesilintujoukkoa. Maiseman avaruus, auringossa välkehtivä järvi, sininen taivas, jylhät kalliot etäämpänä, joita vasten kaartelevien vesilintujen kirkkaat värit korostuivat … Hiljaisuus. Tunnelma oli hetkittäin kuin kaukaa vaarojen maisemasta, Lapistakin.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

(Runosta Lapin kesä, Eino Leino, Kangastuksia, 1902)

Takatalven uhkaa Kytäjärvellä

Haapanat ja tavit

Laulujoutsenet

Joutsenet laskeutuvat

Kartanon rantaa

Vesilintuja

Tavit

Jouhisorsat

Sinisorsat lumipyryssä

Kytäjärvi 2. pääsiäispäivänä 2017

Yön aikana järvi jäätyy uudelleen

Kuovit

Padon vartija

Kurjet järven yllä

Haapanat

Lintukaverini Jouni sihtailee joelle

Lapasorsat ja alimpana tavit

Laulujoutsenet

Laulujoutsen ohittaa läheltä

Naurulokki patoaltaan yllä

Lumikuuro tavoittaa pian Kytäjärven

Read Full Post »

Kesämökkiympäristössä huomaa ajan kulun. Sen huomaa kesävieraista, jotka vaihtuvat toisiin. Ei ole nuotiolla enää samaa juhannusporukkaa kuin vuosia sitten. Tämän päivän vakiovieraamme, lastenlapsemme, kasvavat hekin kovalla kyydillä. Tuvan syöttötuoli on nostettu syrjään jo kauan sitten, pihalle nikkaroitu hiekkalaatikko joutaa kohta purettavaksi, isoäidin viereen tulee nukkumaan enää vain nuorimmat, saunassakaan ei käydä enää kaikki yhdessä. Ajan kulun huomaa myös talon rakenteissa. Mökki kaipaa uutta maalia ainakin rappusiin, ikkunanpuitteisiin ja otsalautoihin, huussi alkaa olla armottoman vanhanaikainen (saatiin sentään uusi istuinosa) eikä laiturikaan ole enää parhaimmillaan. Vasta äskenhän vaimoni kalttasi männynrungon, joka rantakivikkoon asetettuna kiinnitti laiturin yläosan tukevasti paikoilleen.

Kesäkuun kolmantena viikonloppuna oli J-pojan vuoro vierailla mökillämme. Koleahkona perjantaina ei sentään sadellut, mutta tuuli oli navakka ja viilensi ilman entisestään. Säästä huolimatta J-poikaa veti uimavesi puoleensa kuin magneetti. Sinne hyiseen veteen ja aallokkoon piti vain päästä polskuttamaan, otti vielä leikkikalukseen pikkuipanoitten uimarenkaan. Mestariuimari tuo J-poika. Samaa sarjaa on äitinsä ja isoäitinsä, mutta isosisä – no jaa, osaa kyllä uida muttei samalla hengittää … Lauantaista tuli ihan siedettävä kesäpäivä, kun pistäydyimme Forssassa. Pikkukaupungissa oli kaikki melkein ennallaan. Ihmetyksen aihe, kaksi suurta vierekkäin olevaa kauppakeskusta ei enää elänyt alkuaikojen huumaansa – toisessa oli jo iso liiketila tyhjillään. Ennallaan oli kuitenkin tuttu, juuri alkanut juoksutapahtuma Suvi-ilta, ja ennallaan oli myös kodikas, erinomaisten pizzojen Kotipizza. Sen pitää olla Frutti di Mare!

Mökillä huomaa myös asioita, jotka eivät muutu. Suomalaista kesäsäätä ei oteta tässä lukuun. Isäntäväkeen ei tietenkään ajan hammas pure. Myös järvi on ja pysyy. Vanamot nousevat samoille mättäille, kirjosiepot tulevat vuosi vuodelta samoihin pihapönttöihin, lokit pesivät aina vain samoille luodoille, aurinko nousee samojen männynlatvojen yläpuolelle kuin ennenkin ja jos järvellä tuulee, se tuulee aina länsilounaasta, päin mökkiämme kammeten ulko-ovea saranoiltaan. Tein pikku kävelyn sunnuntaina J-pojan kanssa samalla, kun vaimoni alkoi valmistella päiväateriaa. Otimme tavoitteeksi tienvarren kaivon. Aina vain kaupunkilaisnuoret ihmettelevät, voiko tuota kaivon vettä kayttää ja juoda! Sitähän piti kokeilla. Aaah, yhtä kirkasta ja kylmää kuin ennenkin. Paluumatkalla kerroin J-pojalle valkolehdokista, jonka pitäisi olla juuri nyt kukassa. Onnistuisimmeko löytämään sen mökkitien ruohikosta? Se löytyi – vakiopaikaltaan! Valkolehdokkia etsimme myös taannoisina juhannuksina Eijan joukon kanssa. Silloin raikasta kaivon vettä maistelivat Salla ja Saija. Ajat muuttuvat ja vieraat vaihtuvat, kesäilot jäävät.

Mökkipiha

Mökkipiha

Veden hiomia

Veden hiomia

Hirmu-uimari

Hirmu-uimari

Hupiin ja hätään

Hupiin ja hätään

Laiturin vieressä

Laiturin vieressä

Hiekkalaatikko

Hiekkalaatikko

Kesäkukkia

Kesäkukkia

Suvi-illan juoksijoita 1

Suvi-illan juoksijoita 1

Suvi-illan juoksijoita 2

Suvi-illan juoksijoita 2

Kurjenmiekat ja valkolehdokki

Kurjenmiekat ja valkolehdokki

Vähän harvinaisempi tähtitalvikki

Vähän harvinaisempi tähtitalvikki

Vanamot

Vanamot

Kaivolla

Kaivolla

J-poika

J-poika

Read Full Post »

Seisoin vaimoni kanssa kaupungin keskustassa ja katselin Kauppakadun suuntaan. Oikealla oli Rautatienkadun viitta. Ilman nykyaikaisia autoja näkymä olisi voinut olla 1900-luvun alkupuoliskolta. Silloin kaupungissa oli myös rautatie, enää ei ollut. Oliko kaikki unta vai olimmeko hereillä? Pilviin verhoutunut heinäkuinen tummanharmaa taivas antoi ymmärtää, että hereillä oltiin. Kaikki oli totta, olimme keskellä Suomen vähälumista suvea. Kaksi lomailijaa oli lähtenyt mökiltä ihmisten ilmoille ja odotti nyt kesäihmettä pikkukaupungin keskustassa.

Lomailijan halpoja huveja ovat kirpparit. Vaimoni näyttää aidosti kirppareista pitävän ja hän todella tekee niistä uskomattomia löytöjä. Kerran olisin itsekin ostanut hyväkuntoisen puuvartisen pikkukirveen, mutta epäröin hankintaani pari päivää, ja sinä aikana kirves oli mennyt. Löysin sentään nyt öljyväripensselit – tyttäremme kun vei minun ainoani; hän oli innostunut taas maalaamaan. Tämä keskustan kirppari (Kirppis Kakstaso, Turuntie 1) on hyvin erikoinen. Eräs osa alakertaa on omistettu kaikelle vanhalle tavaralle ja ne ovat hyväkuntoisia. Vanhat radiot, laskukoneet, seinäkellot, puhelimet ja huonekalut tempasivat minut yhä syvemmälle menneeseen aikaan, kauas nykyhetkestä. Tämähän on …  taikapäivä!

Jatkoimme itsemme viihdyttämistä päivän teemalla – yksi auki oleva kirppis piti vielä tarkistaa. Vaimoni huomasi tuskani ja antoi vapauden käydä sillä välillä jossakin muualla. Ja minähän kävin ja löysin itseni taas menneestä ajasta. Olin löytänyt heinäpellolle, jossa heinä oli kuivumassa heinäseipäillä! Missä sellaista enää tapaa? Kiertelin peltotilkkua, huumaannuin kedon kukkien ja kuivuvan heinän tuoksusta ja vasta nyt huomasin puiden taakse kätkeytyvät vanhat puutalot ja idyllisen pihapiirin. Heinäpelto ja talot olivat yhtä. Ja tottakai tömäsin myös puiden alle vietyyn, vanhaan hevosvetoiseen haravakoneeseen! Olen jo mestari vanhojen maatalouskoneiden löytäjänä. Muistan tarkalleen haravakoneen kirskunat ja kolahtelut, kun noin kymmenvuotiaana sain kymenlaaksolaisella heinäpellolla ohjastaa tuollaista vanhanajan ”yhdistelmäajoneuvoa”. Se tuntui polleelta; kirjaimellisesti.

Myöhemmin Paimiossa, vaimoni tädin tilalla, sain jatkaa tutustumista haravakoneen toimintaan useina hienoina ja aurinkoisina kesinä, nyt tosin traktorin pukilla istuen. Tahdon takaisin haravakoneet, talkootunnelman ja hevoset! Tahdon kuumille heinäpelloille, joilla kotikalja laitettiin sarkojen ojiin jäähtymään ja pystykorva Peni juoksenteli heinäväen ympärillä laskeakseen viimein lämpimän kylkensä kaupunkilaispoikaan kiinni evästauon aikaan. Matka menneeseen saisi olla tottakin!

Forssan Kauppakatua

Keskustan kirppis

Kappa, lyhdyt ja vaaka

Haravakone

Vanha piha

Loimijoen idylli

Kehräämön rakennus Loimijoen rannalla

Kalamiehet

Mykkäelokuvafestivaalit

Read Full Post »