Hertsika

Satuin jokin aika sitten lukemaan kirjan ”Siilitien tarinat” (toim. Juha Kesänen). Kirja vei lukijan kymmenien vuosien päähän myös omiin lapsuuteni ja nuoruuteni maisemiin sekä tunnelmiin – Herttoniemeen. Yllätyin, kun Siilitieltäkin käytiin retkillä Mölylässä ja Viikin pelloilla. Miksi niin olisi tehty vain Susitieltä, Hiihtomäentieltä tai Majavatieltä? Olen monta kertaa piipahtanut Hertsikan kapeilla teillä katselemassa vanhoja, niin kovin tuttuja kulmia, mutta mitään päivän vaellusta en vielä ollut muualla asuessani juurilleni tehnyt. Päätin tehdä sen nyt. Vieläkö muistaisin kaikkien teiden nimet ja sijainnit, talojen luonteenpiirteet, polut ja kalliot, tuttujen nimiä? Vieläkö Hertsika hyväksyisi kaduilleen muualle muuttaneen? Erätorin ulkomaalaisvetoisessa pizzeriassa en ainakaan joutuisi tentattavaksi ja valuuttani varmaan kelpaisi siinä kuin nykyisten herttoniemeläisten.

Viikin suoralla katsoin jo olevani perillä. Matka oli sujunut paljon helpommin kuin kansakoulun ensimmäisellä luokalla annettu tehtävä: patalapun virkkaaminen. Siitä ei tullut yhtikäs mitään; yhtä syheröä. Pidetty opettajamme Eila Rautio sai mielihyvin viimeistellä patalappuni esillepantavaan kuntoon. Motoriikkani oli onneton, mikä saattoi johtua siitä, että astelin kansakouluun veljeni Esan perässä jo 5-vuotiaana. Koulunkäyntimme alkoi Hiihtomäentiellä sijaitsevissa väliaikaisissa tiloissa v. 1952. Sieltä siirryimme jo samana vuonna Ahmatien varrelle valmistuneeseen uuteen koulurakennukseen. Ja Ahmatieltä aikanaan oppikouluun Kulosaareen ja viimein jatko-opintoihin yliopistoon.

Yhtä paljon kuin patalapussani oli koukeroita, yhtä paljon on muistissani Hertsikan vuosien kuvia ja tapahtumia. Niitä putkahti esille jatkuvasti, kun kaarsin Karhutieltä Hirvitielle kohti Koukin kauppaa tai ohitin Elannon rakennuksen Susitien ja Susikujan kulmauksessa. Tuolla asuivat Paavilaiset, jonka vanhin poika kuljetti minua Gileransa pukilla aivan hirveää vauhtia. Tuossa mäessä saman talon kaverimme Mattilan Antti kaatui pahasti suksilla ja sai ilkeän haavan ja arven poskeensa. Tuolla Karhutien reunakivellä Taata (Nobel-kirjailijamme F.E. Sillanpää) istui huilitauolla lapsiparven ympäröimänä. Vauhtia riitti myös Susitien pihamme rinteeseen kyhätyssä hyppyrimäessä, ja vauhtia riitti myös pihan purkkisleikeissä. Erätorilla näimme ensimmäisen Japanin tuonti-auton: kulmikkaan Datsunin. Talkootöitä tehtiin paljon sotien jälkeen. Opin tuntemaan Herttoniemeä monien muiden junnujen tapaan jakamalla talkootyönä vasta perustetun Herttoniemen Urheilijoiden postia laajalla alueella. Upein talkootyö, jonka muistan oli juhannuslavan pystyttäminen entisen hyppyrimäen kalliolle. Mikä paikka lavalle ja mikä tunnelma juhlapäivänä!

Majavatien päässä, entisen hyppyrimäen läheisellä parkkipaikalla hörppäsin kävelyni jälkeen pillimehut ja aloin suoriutua kotiin päin. Kansakouluvuosinani televisio oli vasta tuloillaan suomalaisten koteihin. Ensimmäisiä lähetyksiä kurkimme illan pimeydessä naapuritalon rivarin ikkunan takaa, kunnes viimein saimme kotiimme oman television. Hertsikan talomme pihapiiri, ympäröivä upea luonto, koulu- ja asuinkaverimme, yhteiset leikit ja urheiluharrastukset olivat kuitenkin paljon enemmän kuin televisio koskaan. Enhän muista ensimmäisen tv-lähetyksen esittäjiäkään, mutta kotitalon kellarin ja vintin murkkuleikit näyttelijöineen muistan aina. Yksin tehty aikamatka lapsuuteen ja nuoruuteen oli sekä virkistävä että rankka kokemus. En tiedä suosittelisinko ilman seuraa.

 

Muutamia linkkejä:

http://ostarinhelmi.blogspot.fi/2007/01/ertori-herttoniemi.html

http://www.herttoniemi.fi/index.php/herttoniemen-hylkeet/26-kotikaupunkipolut/2703-susitie-kohde-14

 

Viikin kautta Siilitielle

Siilitie 5

Siilitie 1

Herttoniemen urheilukenttä

Erätorin ostoskeskus ja Kettutie

Erätorin pohjoisreunan talo

Joskus muinoin bussin no. oli 32

Hirvenpään maja

Ulkoilutie Mölylän ja Viikin suuntaan

Susitie 29, kotitaloni

Susitie 29 Ahmatien suunnalta

Kallioita ja nurmikkoa

Herttoniemen ala-aste

Opettaja Siltasen luokka 1953-54. Kuvasta puuttuu veljeni Esa, joka saattoi olla kotona sikotaudin kourissa

Karhutien ja Ahmatien risteyksen rivitalo

Karhutien puolivälin rivitalo

Hirvitien talo, jossa ennen Koukin kauppa

Karhutien alkupään kerrostalo

Herttoniemen kirkon kellotorni

Teollisuusalue ja takana Roihuvuoren maamerkki vesitorni

Hiihtomäentie

Mäyrätien loppupään taloja

Majavatien talojen ”juttutupa”

Entisen hyppyrimäen kalliolta

Lintubongareita kallion laella

Vanha pöytä kertoo tarinoita

Oravatien omenat

Read Full Post »

Closing Time

Tiistaina, syyskuun 2. päivänä liimailin paperilappuja toimistotuoleihimme, jotka oli koottu keskelle lattiaa. Yhdessä luki ”kaatopaikalle” ja parissa muussa ”kotiin”. Eilen olimme vaimoni kanssa purkaneet toimistomme vanhimmat kalusteet ja pinonneet ne ulko-oven viereen poisvietäviksi. Poikamme tulisi lainapakulla hoitamaan kaatopaikkakeikan. Koko ruljanssi, työtilojemme raivaus, kaiken lähes 30 vuoden aikana talletetun aineiston läpikäynti, tarpeettoman poisheittäminen ja lopuksi toimistotilojen siivous oli iso urakka. Se oli aloitettu jo kesäkuussa, mutta vasta nyt aloimme olla lähellä tavoitetta. Kaikella on aikansa, sanoi talvisodan soturi, kun tyhjensi aseensa lippaan, veti varmistimen päälle ja vääntäytyi ylös poterostaan.

Yleisöluennot ovat vaarallisia. Eräässä sellaisessa, 1980-luvun lopulla, tutustuin ja ystävystyin tilaisuuden vetäjään, graafikko Heikki Luhtalaan. Ennen pitkää tein hänelle firaabelina oppikirjakuvituksia Weilin&Göösin kirjasarjaan. Sain häneltä opastuksen restussiruiskun ja tussipiirtimien käyttöön. Heikki halusi minun jatkavan itsenäisesti hänen töitään. Siitä se lähti. Luovuin palkkatyöstäni ja perustin oman graafisen suunnittelun yritykseni vuonna 1987. Toimitilat löytyivät Hyvinkään ns. Hyvinlinnasta Uudenmaankadun varrelta. Jo seuraavana vuonna tietokone syrjäytti käsinpiirtämisen. Sain purkaa alkeellisen maalarin vetokaapin ja mustalla keinonahalla eristetyn repronurkkauksen; alkoi siistimmän sisätyön vaihe. Olin ottanut riskin ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi ja ottanut askeleen tuntemattomaan, mutta se kannatti – ja kasvatti.

Yrityksen toimintaan tulivat myöhemmin mukaan myös vaimoni ja poikamme Tuomas. Myös tyttäremme Jutta työskenteli Picman Oy:ssä useina eri jaksoina. Kun istuimme lähekkäin, emme tunteneet tarvetta pitää palavereita. 1990-luvun puolivälissä, laman loppupuoliskolla, yrityksemme eli vaikeita aikoja. Ei vain ollut töitä tarpeeksi. Päätin pitää kriisipalaverin mustan neuvottelupöytämme ympärillä. Kahvit oli keitetty ja jotakin naposteltavaakin pöydässä, mutta eipä sinne pöydän ääreen mennyt muita kuin itse tirehtööri. Tottelematonta porukkaa, mutta sellaisia kait ne luovat ovat. Hyvinlinnan liikerakennuksessa toimi ja toimii yhä monenlaisia yrityksiä. Kovin paljon emme päivittäin toisiamme nähneet emmekä keskustelleet; jokaisella oli omat touhunsa ja kiireensä. Mutta kaipaamaan jään niin arkkitehtiä, lakimiestä, hammasteknikkoa, tilitoimiston pitäjää, rakentajaa, rakennussuunnittelijaa, hierojaa ja alakerran eri alojen kauppiaita.

Nyt, vuonna 2014 oikeastaan ihmettelen ja olen huojentunut – me selvisimme! Vaimoni, väsymätön uurastaja, irroittelee vielä ikkunaverhojen nipsejä, itse istahdan kopiokoneen peltiselle aluskaapille ja juon jo haalennutta kahvikupillistani. Katselen mietteissäni lähes tyhjää toimistohuonettamme. Vielä on jäljellä ikkunateippauksen irroittaminen ja loppusiivous. Ikkunateipit eivät tunnu irtoavan millään. Näenkö asiassa jotakin symboliikkaa? Vieläkö olisi pitänyt, kun ei nuo teipitkään … Ei, ei enää. It’s closing time, ”Open all the doors and let you out into the world” (by SemiSonic).

Picman Oy v. 2005. Tuomas näyttää isälleen.

Toimistolta tuotuja ja kuvittamiamme kirjoja kodin kirjahyllyssä

Saimme tehdä myös esitteitä, logoja, asikaslehtiä ja monia muita painotuotteita

Kustannus Oy Duodecimin kirjapalaverissamme LKT, prof. Heikki Ruskoaho ja kustannustoimittaja Iiris Penttilä

WSOY:n, sittemmin SanomaPron, maineikas kustannustalo Bulevardilla

SanomaPron käynnillä isäntinä Virpi Aalto, Markku Pernu ja Marja Saarenvesi

Blogimies SanomaPron sisällönsuunnittelijoiden ympäröiminä

Toimistonhoitaja, laskuttaja, reskontra, huolenpitäjä, vaimoni Ritva työpöytänsä äärellä

Hyvinkään Hyvinlinnan liike- ja toimistorakennus, Uudenmaankatu 5-9

Toimistomme seinänaapurit Kai Tamminen ja Arja Leinonen, KaiData

Erikoishammasteknikko Ari Kulo

Kauppias Markku Pohjola, Raitalan Radio ja TV

Arkkitehti Jari Ali-Kovero

Kari Friman, Fotoman

Ville Friman, Fotoman

Leena Haanpää, Fotojuhani

It’s Closing Time

Read Full Post »