Satuin jokin aika sitten lukemaan kirjan ”Siilitien tarinat” (toim. Juha Kesänen). Kirja vei lukijan kymmenien vuosien päähän myös omiin lapsuuteni ja nuoruuteni maisemiin sekä tunnelmiin – Herttoniemeen. Yllätyin, kun Siilitieltäkin käytiin retkillä Mölylässä ja Viikin pelloilla. Miksi niin olisi tehty vain Susitieltä, Hiihtomäentieltä tai Majavatieltä? Olen monta kertaa piipahtanut Hertsikan kapeilla teillä katselemassa vanhoja, niin kovin tuttuja kulmia, mutta mitään päivän vaellusta en vielä ollut muualla asuessani juurilleni tehnyt. Päätin tehdä sen nyt. Vieläkö muistaisin kaikkien teiden nimet ja sijainnit, talojen luonteenpiirteet, polut ja kalliot, tuttujen nimiä? Vieläkö Hertsika hyväksyisi kaduilleen muualle muuttaneen? Erätorin ulkomaalaisvetoisessa pizzeriassa en ainakaan joutuisi tentattavaksi ja valuuttani varmaan kelpaisi siinä kuin nykyisten herttoniemeläisten.
Viikin suoralla katsoin jo olevani perillä. Matka oli sujunut paljon helpommin kuin kansakoulun ensimmäisellä luokalla annettu tehtävä: patalapun virkkaaminen. Siitä ei tullut yhtikäs mitään; yhtä syheröä. Pidetty opettajamme Eila Rautio sai mielihyvin viimeistellä patalappuni esillepantavaan kuntoon. Motoriikkani oli onneton, mikä saattoi johtua siitä, että astelin kansakouluun veljeni Esan perässä jo 5-vuotiaana. Koulunkäyntimme alkoi Hiihtomäentiellä sijaitsevissa väliaikaisissa tiloissa v. 1952. Sieltä siirryimme jo samana vuonna Ahmatien varrelle valmistuneeseen uuteen koulurakennukseen. Ja Ahmatieltä aikanaan oppikouluun Kulosaareen ja viimein jatko-opintoihin yliopistoon.
Yhtä paljon kuin patalapussani oli koukeroita, yhtä paljon on muistissani Hertsikan vuosien kuvia ja tapahtumia. Niitä putkahti esille jatkuvasti, kun kaarsin Karhutieltä Hirvitielle kohti Koukin kauppaa tai ohitin Elannon rakennuksen Susitien ja Susikujan kulmauksessa. Tuolla asuivat Paavilaiset, jonka vanhin poika kuljetti minua Gileransa pukilla aivan hirveää vauhtia. Tuossa mäessä saman talon kaverimme Mattilan Antti kaatui pahasti suksilla ja sai ilkeän haavan ja arven poskeensa. Tuolla Karhutien reunakivellä Taata (Nobel-kirjailijamme F.E. Sillanpää) istui huilitauolla lapsiparven ympäröimänä. Vauhtia riitti myös Susitien pihamme rinteeseen kyhätyssä hyppyrimäessä, ja vauhtia riitti myös pihan purkkisleikeissä. Erätorilla näimme ensimmäisen Japanin tuonti-auton: kulmikkaan Datsunin. Talkootöitä tehtiin paljon sotien jälkeen. Opin tuntemaan Herttoniemeä monien muiden junnujen tapaan jakamalla talkootyönä vasta perustetun Herttoniemen Urheilijoiden postia laajalla alueella. Upein talkootyö, jonka muistan oli juhannuslavan pystyttäminen entisen hyppyrimäen kalliolle. Mikä paikka lavalle ja mikä tunnelma juhlapäivänä!
Majavatien päässä, entisen hyppyrimäen läheisellä parkkipaikalla hörppäsin kävelyni jälkeen pillimehut ja aloin suoriutua kotiin päin. Kansakouluvuosinani televisio oli vasta tuloillaan suomalaisten koteihin. Ensimmäisiä lähetyksiä kurkimme illan pimeydessä naapuritalon rivarin ikkunan takaa, kunnes viimein saimme kotiimme oman television. Hertsikan talomme pihapiiri, ympäröivä upea luonto, koulu- ja asuinkaverimme, yhteiset leikit ja urheiluharrastukset olivat kuitenkin paljon enemmän kuin televisio koskaan. Enhän muista ensimmäisen tv-lähetyksen esittäjiäkään, mutta kotitalon kellarin ja vintin murkkuleikit näyttelijöineen muistan aina. Yksin tehty aikamatka lapsuuteen ja nuoruuteen oli sekä virkistävä että rankka kokemus. En tiedä suosittelisinko ilman seuraa.
Muutamia linkkejä:
http://ostarinhelmi.blogspot.fi/2007/01/ertori-herttoniemi.html
http://www.herttoniemi.fi/index.php/herttoniemen-hylkeet/26-kotikaupunkipolut/2703-susitie-kohde-14
Viikin kautta Siilitielle
Siilitie 5
Siilitie 1
Herttoniemen urheilukenttä
Erätorin ostoskeskus ja Kettutie
Erätorin pohjoisreunan talo
Joskus muinoin bussin no. oli 32
Hirvenpään maja
Ulkoilutie Mölylän ja Viikin suuntaan
Susitie 29, kotitaloni
Susitie 29 Ahmatien suunnalta
Kallioita ja nurmikkoa
Herttoniemen ala-aste
Opettaja Siltasen luokka 1953-54. Kuvasta puuttuu veljeni Esa, joka saattoi olla kotona sikotaudin kourissa
Karhutien ja Ahmatien risteyksen rivitalo
Karhutien puolivälin rivitalo
Hirvitien talo, jossa ennen Koukin kauppa
Karhutien alkupään kerrostalo
Herttoniemen kirkon kellotorni
Teollisuusalue ja takana Roihuvuoren maamerkki vesitorni
Hiihtomäentie
Mäyrätien loppupään taloja
Majavatien talojen ”juttutupa”
Entisen hyppyrimäen kalliolta
Lintubongareita kallion laella
Vanha pöytä kertoo tarinoita
Oravatien omenat
Kuvista ja muita kuulumisia 
Olipa kiva teksti ja kivat kuvat. Jos kiinnostaa, Herttoniemen historiaa on käsitelty laajemmin kirjassa Herttoniemi – Kylä, kartano, kaupunginosa -kirjassa. Julkaisija Helsingin kaupunginmuseo 2008. Tekijä Eva Packalén.
Hei Juha!
Kiitos kommentistasi, ja kirjavinkistäsi! Ko. kirja on ollut hyllyssämme heti sen ilmestymisen jälkeen. Vaimoni mielestä en tosin lukenut kirjan alkuosaa (historiaa) kunnolla. Näin voi ollakin, Hertsikan historia on alkanut kiinnostaa vähän myöhäisemmällä iällä.
Mukavaa kevään jatkoa!
Hah tokaluokkalaisena natiaisena präisäsin siellä teidän ympäristössänne Karin ja Kaukon kanssa. Esa ja Pekkä jäi muistoihin. Toinen teistä heitti pesäpalloa silmänkantamattomiin :).
Kiitos Heikki kommentistasi! Ne vuodet oli hienoa aikaa. Eikä tässäkään ajassa ole valittamists😊
Hienosti kirjoitettu, tulipahan kerrankin Siilitiekin mainittua, joskus kun lukee Hertsikan tarinoita niin tuntuu että siihen ei kuulu kuin Susi-Mäyrä-ja Hiihtomäentie? Itse asuin koko lapsuuteni ja nuoruuteni Siilarilla, en kyllä väheksy yhtään, mutta ihana matka oli, kiitos sittä 🙂
Paljon kiitoksia kommentistasi Tarja! Ei pidä Siilitietä ja siilitieläisiä ollenkaan väheksyä – ei myöskään vaikka Mäyrätien sakkia😀 Urheilukentällä tutustuin ja ystävystyin moniin Siilitien osaaviin jalkapalloilijoihin, vaikka eri lajit taistelivat aluksi kunniasta ja elintilasta.
Joku tossa jo sanoi että eipä ole paljon ollu Siilitieltä tarinoita eikä kuvia.Itse kanssa asunut siilitie 13 lapsuuden.Muutettu sinne -58 ja Laajasaloon -69.
Hei Arja, ja kiitos kommentistasi. Kyllä ennenkin asioita talletettiin, mutta ei ollut meilejä eikä blogeja – eikä digitaalisuutta. So. Hertsikasta ja Siilitieltä löytyy varmasti paljon kertomuksia, mutta niitä on hankala löytää. Et voi hakea niitä (50-, ja 60-luvun tarinoita) netistä yksinkertaisilla hakusanoilla, kuten uudempia. Siilitie saattoi jättää paljon enemmän muistettavaa ja kaverisuhteita kuin muu Herttoniemi, koska alue oli niin kompakti.