Tiistaina, syyskuun 2. päivänä liimailin paperilappuja toimistotuoleihimme, jotka oli koottu keskelle lattiaa. Yhdessä luki ”kaatopaikalle” ja parissa muussa ”kotiin”. Eilen olimme vaimoni kanssa purkaneet toimistomme vanhimmat kalusteet ja pinonneet ne ulko-oven viereen poisvietäviksi. Poikamme tulisi lainapakulla hoitamaan kaatopaikkakeikan. Koko ruljanssi, työtilojemme raivaus, kaiken lähes 30 vuoden aikana talletetun aineiston läpikäynti, tarpeettoman poisheittäminen ja lopuksi toimistotilojen siivous oli iso urakka. Se oli aloitettu jo kesäkuussa, mutta vasta nyt aloimme olla lähellä tavoitetta. Kaikella on aikansa, sanoi talvisodan soturi, kun tyhjensi aseensa lippaan, veti varmistimen päälle ja vääntäytyi ylös poterostaan.
Yleisöluennot ovat vaarallisia. Eräässä sellaisessa, 1980-luvun lopulla, tutustuin ja ystävystyin tilaisuuden vetäjään, graafikko Heikki Luhtalaan. Ennen pitkää tein hänelle firaabelina oppikirjakuvituksia Weilin&Göösin kirjasarjaan. Sain häneltä opastuksen restussiruiskun ja tussipiirtimien käyttöön. Heikki halusi minun jatkavan itsenäisesti hänen töitään. Siitä se lähti. Luovuin palkkatyöstäni ja perustin oman graafisen suunnittelun yritykseni vuonna 1987. Toimitilat löytyivät Hyvinkään ns. Hyvinlinnasta Uudenmaankadun varrelta. Jo seuraavana vuonna tietokone syrjäytti käsinpiirtämisen. Sain purkaa alkeellisen maalarin vetokaapin ja mustalla keinonahalla eristetyn repronurkkauksen; alkoi siistimmän sisätyön vaihe. Olin ottanut riskin ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi ja ottanut askeleen tuntemattomaan, mutta se kannatti – ja kasvatti.
Yrityksen toimintaan tulivat myöhemmin mukaan myös vaimoni ja poikamme Tuomas. Myös tyttäremme Jutta työskenteli Picman Oy:ssä useina eri jaksoina. Kun istuimme lähekkäin, emme tunteneet tarvetta pitää palavereita. 1990-luvun puolivälissä, laman loppupuoliskolla, yrityksemme eli vaikeita aikoja. Ei vain ollut töitä tarpeeksi. Päätin pitää kriisipalaverin mustan neuvottelupöytämme ympärillä. Kahvit oli keitetty ja jotakin naposteltavaakin pöydässä, mutta eipä sinne pöydän ääreen mennyt muita kuin itse tirehtööri. Tottelematonta porukkaa, mutta sellaisia kait ne luovat ovat. Hyvinlinnan liikerakennuksessa toimi ja toimii yhä monenlaisia yrityksiä. Kovin paljon emme päivittäin toisiamme nähneet emmekä keskustelleet; jokaisella oli omat touhunsa ja kiireensä. Mutta kaipaamaan jään niin arkkitehtiä, lakimiestä, hammasteknikkoa, tilitoimiston pitäjää, rakentajaa, rakennussuunnittelijaa, hierojaa ja alakerran eri alojen kauppiaita.
Nyt, vuonna 2014 oikeastaan ihmettelen ja olen huojentunut – me selvisimme! Vaimoni, väsymätön uurastaja, irroittelee vielä ikkunaverhojen nipsejä, itse istahdan kopiokoneen peltiselle aluskaapille ja juon jo haalennutta kahvikupillistani. Katselen mietteissäni lähes tyhjää toimistohuonettamme. Vielä on jäljellä ikkunateippauksen irroittaminen ja loppusiivous. Ikkunateipit eivät tunnu irtoavan millään. Näenkö asiassa jotakin symboliikkaa? Vieläkö olisi pitänyt, kun ei nuo teipitkään … Ei, ei enää. It’s closing time, ”Open all the doors and let you out into the world” (by SemiSonic).
Picman Oy v. 2005. Tuomas näyttää isälleen.
Toimistolta tuotuja ja kuvittamiamme kirjoja kodin kirjahyllyssä
Saimme tehdä myös esitteitä, logoja, asikaslehtiä ja monia muita painotuotteita
Kustannus Oy Duodecimin kirjapalaverissamme LKT, prof. Heikki Ruskoaho ja kustannustoimittaja Iiris Penttilä
WSOY:n, sittemmin SanomaPron, maineikas kustannustalo Bulevardilla
SanomaPron käynnillä isäntinä Virpi Aalto, Markku Pernu ja Marja Saarenvesi
Blogimies SanomaPron sisällönsuunnittelijoiden ympäröiminä
Toimistonhoitaja, laskuttaja, reskontra, huolenpitäjä, vaimoni Ritva työpöytänsä äärellä
Hyvinkään Hyvinlinnan liike- ja toimistorakennus, Uudenmaankatu 5-9
Toimistomme seinänaapurit Kai Tamminen ja Arja Leinonen, KaiData
Erikoishammasteknikko Ari Kulo
Kauppias Markku Pohjola, Raitalan Radio ja TV
Arkkitehti Jari Ali-Kovero
Kari Friman, Fotoman
Ville Friman, Fotoman
Leena Haanpää, Fotojuhani
It’s Closing Time
Kuvista ja muita kuulumisia 