Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘TV’ Category

Satuin jokin aika sitten lukemaan kirjan ”Siilitien tarinat” (toim. Juha Kesänen). Kirja vei lukijan kymmenien vuosien päähän myös omiin lapsuuteni ja nuoruuteni maisemiin sekä tunnelmiin – Herttoniemeen. Yllätyin, kun Siilitieltäkin käytiin retkillä Mölylässä ja Viikin pelloilla. Miksi niin olisi tehty vain Susitieltä, Hiihtomäentieltä tai Majavatieltä? Olen monta kertaa piipahtanut Hertsikan kapeilla teillä katselemassa vanhoja, niin kovin tuttuja kulmia, mutta mitään päivän vaellusta en vielä ollut muualla asuessani juurilleni tehnyt. Päätin tehdä sen nyt. Vieläkö muistaisin kaikkien teiden nimet ja sijainnit, talojen luonteenpiirteet, polut ja kalliot, tuttujen nimiä? Vieläkö Hertsika hyväksyisi kaduilleen muualle muuttaneen? Erätorin ulkomaalaisvetoisessa pizzeriassa en ainakaan joutuisi tentattavaksi ja valuuttani varmaan kelpaisi siinä kuin nykyisten herttoniemeläisten.

Viikin suoralla katsoin jo olevani perillä. Matka oli sujunut paljon helpommin kuin kansakoulun ensimmäisellä luokalla annettu tehtävä: patalapun virkkaaminen. Siitä ei tullut yhtikäs mitään; yhtä syheröä. Pidetty opettajamme Eila Rautio sai mielihyvin viimeistellä patalappuni esillepantavaan kuntoon. Motoriikkani oli onneton, mikä saattoi johtua siitä, että astelin kansakouluun veljeni Esan perässä jo 5-vuotiaana. Koulunkäyntimme alkoi Hiihtomäentiellä sijaitsevissa väliaikaisissa tiloissa v. 1952. Sieltä siirryimme jo samana vuonna Ahmatien varrelle valmistuneeseen uuteen koulurakennukseen. Ja Ahmatieltä aikanaan oppikouluun Kulosaareen ja viimein jatko-opintoihin yliopistoon.

Yhtä paljon kuin patalapussani oli koukeroita, yhtä paljon on muistissani Hertsikan vuosien kuvia ja tapahtumia. Niitä putkahti esille jatkuvasti, kun kaarsin Karhutieltä Hirvitielle kohti Koukin kauppaa tai ohitin Elannon rakennuksen Susitien ja Susikujan kulmauksessa. Tuolla asuivat Paavilaiset, jonka vanhin poika kuljetti minua Gileransa pukilla aivan hirveää vauhtia. Tuossa mäessä saman talon kaverimme Mattilan Antti kaatui pahasti suksilla ja sai ilkeän haavan ja arven poskeensa. Tuolla Karhutien reunakivellä Taata (Nobel-kirjailijamme F.E. Sillanpää) istui huilitauolla lapsiparven ympäröimänä. Vauhtia riitti myös Susitien pihamme rinteeseen kyhätyssä hyppyrimäessä, ja vauhtia riitti myös pihan purkkisleikeissä. Erätorilla näimme ensimmäisen Japanin tuonti-auton: kulmikkaan Datsunin. Talkootöitä tehtiin paljon sotien jälkeen. Opin tuntemaan Herttoniemeä monien muiden junnujen tapaan jakamalla talkootyönä vasta perustetun Herttoniemen Urheilijoiden postia laajalla alueella. Upein talkootyö, jonka muistan oli juhannuslavan pystyttäminen entisen hyppyrimäen kalliolle. Mikä paikka lavalle ja mikä tunnelma juhlapäivänä!

Majavatien päässä, entisen hyppyrimäen läheisellä parkkipaikalla hörppäsin kävelyni jälkeen pillimehut ja aloin suoriutua kotiin päin. Kansakouluvuosinani televisio oli vasta tuloillaan suomalaisten koteihin. Ensimmäisiä lähetyksiä kurkimme illan pimeydessä naapuritalon rivarin ikkunan takaa, kunnes viimein saimme kotiimme oman television. Hertsikan talomme pihapiiri, ympäröivä upea luonto, koulu- ja asuinkaverimme, yhteiset leikit ja urheiluharrastukset olivat kuitenkin paljon enemmän kuin televisio koskaan. Enhän muista ensimmäisen tv-lähetyksen esittäjiäkään, mutta kotitalon kellarin ja vintin murkkuleikit näyttelijöineen muistan aina. Yksin tehty aikamatka lapsuuteen ja nuoruuteen oli sekä virkistävä että rankka kokemus. En tiedä suosittelisinko ilman seuraa.

 

Muutamia linkkejä:

http://ostarinhelmi.blogspot.fi/2007/01/ertori-herttoniemi.html

http://www.herttoniemi.fi/index.php/herttoniemen-hylkeet/26-kotikaupunkipolut/2703-susitie-kohde-14

 

Viikin kautta Siilitielle

Viikin kautta Siilitielle

Siilitie 5

Siilitie 5

Siilitie 1

Siilitie 1

Herttoniemen urheilukenttä

Herttoniemen urheilukenttä

Erätorin ostoskeskus ja Kettutie

Erätorin ostoskeskus ja Kettutie

Erätorin pohjoisreunan talo

Erätorin pohjoisreunan talo

Joskus muinoin bussin no. oli 32

Joskus muinoin bussin no. oli 32

Hirvenpään maja

Hirvenpään maja

Ulkoilutie Mölylän ja Viikin suuntaan

Ulkoilutie Mölylän ja Viikin suuntaan

Susitie 29

Susitie 29, kotitaloni

Susitie Ahmatien suunnalta

Susitie 29 Ahmatien suunnalta

Kallioita ja nurmikkoa

Kallioita ja nurmikkoa

Herttoniemen ala-aste

Herttoniemen ala-aste

Opettaja Siltasen luokka 1953-54.

Opettaja Siltasen luokka 1953-54. Kuvasta puuttuu veljeni Esa, joka saattoi olla kotona sikotaudin kourissa

Karhutien ja Ahmatien risteyksen rivitalo

Karhutien ja Ahmatien risteyksen rivitalo

Karhutien puolivälin rivitalo

Karhutien puolivälin rivitalo

Hirvitien talo, jossa ennen Koukin kauppa

Hirvitien talo, jossa ennen Koukin kauppa

Karhutien alkupään kerrostalo

Karhutien alkupään kerrostalo

Herttoniemen kirkon kellotorni

Herttoniemen kirkon kellotorni

Teollisuusalue ja takana Roihuvuoren maamerkki vesitorni

Teollisuusalue ja takana Roihuvuoren maamerkki vesitorni

Hiihtomäentie

Hiihtomäentie

Mäyrätien loppupään taloja

Mäyrätien loppupään taloja

Majavatien talojen  "juttutupa"

Majavatien talojen ”juttutupa”

Entisen hyppyrimäen kalliolta

Entisen hyppyrimäen kalliolta

Lintubongareita kallion laella

Lintubongareita kallion laella

Vanha pöytä kertoo tarinoita

Vanha pöytä kertoo tarinoita

Oravatien omenat

Oravatien omenat

Mainokset

Read Full Post »

Juhannuksen aatonaaton liikenne kantatiellä 54 oli yllättävän rauhallista – joukkoon mahtui hyvin, eikä Herajoentien risteyskään Kormussa ollut ruuhkainen. Puhelinliikenne oli sen sijaan vilkasta. Soittoja tuli matkan aikana niin vanhan tätini asioissa Pakilakodista kuin työasioissa tutulta kustannustoimittajalta. Viimeisen puhelun jälkeen pääsin heti iskemään hampaani Huhkajalammella vaimoni jo tilaamaan rekkamiehen annokseen. Eipä tarvinnut perillä mökillä heti ruveta kokkailemaan, kun taloksi asettuminen, sänkyjen avaaminen, pesuvesien lämmittäminen ym. vie aina oman aikansa. Juhannussäästä en nyt sano mitään. Parasta lähteä reissuun vähäisin odotuksin. Oikeastaan, Suomen juhannussäältä ei kannata odottaa yhtään mitään. Silti sitä odottaa.

Mökillämme ei ole televisiota. Juhannuksen mökkivieraamme, vikkelän Hiekkaharjun lapsenlapsemme touhut vastaavat hyvinkin parin tv-kanavan tarjontaa. L-kanavalla sattuu ja tapahtuu. Niin nytkin. Kun olin L-pojan kanssa aatonaattona vastaanottamassa isoa kivituhkakuormaa, kolautti L-poika päälakensa raskaan kuormurin lavanreunaan. Nahka repeytyi vertavuotavaksi haavaksi, mutta siitä selvittiin lyhyellä itkulla, haleilla ja haavan puhdistamisella (isällään oli samoja taipumuksia pikkumiehenä). Illan aikana oli vielä siirrettävä uuden vessarakennuksen pohjan alta pois valtaisa kivi. Olin yksin sitä yrittänyt kammeta, mutta tuloksetta. Sain naapurimökin Sepon avuksi kivijumppaan. Hikinen urakka tuotti tuloksen, kun vaimoni vielä näppärästi lisäili kuoppaan apukiviä kankien uusiksi tukipisteiksi. Neljä tuntia mökillä; oltiin vasta aatonaatossa ja nyt jo oli koettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Olisiko se puoli ollut jo siinä? Ei ollut – juhannuspäivänä nähtiin vielä ruumis. Se tosin tuli eläinmaailmasta. Rastaan poikanen, onneton, syöksyi mökkimme ikkunaan, putosi siitä kuistin narumatolle ja hetken räpiköityään kaunis linnunalku valahti veltoksi ja oli kuollut.

Katselen maanataina juhannuksen aikana ottamiamme valokuvia. Oliko mökillä ollut aurinkoakin? Juhannusaattohan saatiin viettää ihan kohtuullisessa säässä! Voitiin olla ulkona ja hakea vihtatarpeet. Nautittiin aaton juhla-ateria ilman, että tornado olisi vienyt kattauksen mennessään. L-poika tutustui naapurimökin samanikäiseen Santtu-poikaan ja pelasi pitkään omaa MM-peliään hiekkatien pätkällä oikealla nahkapallolla. Aattosaunaa eivät raekuurot häirinneet, ja pikainen pulahdus järvessä löylyjen jälkeen oli mahdollista. Järvemme aattoillan perinteitä pyrkivät vaalimaan niin Kutterinlahden haitarivenekunta kuin naapurimökin karaokekuningaskin, mutta kummankaan esitykset eivät nousseet sille tasolle, jolle hellesää yleensä virtuoosit innoitti. Ynnäsimme juhannuspäivänä, mitä linnunääniä olimme viikonloppuna kuulleet. Peipponen vielä jaksoi, käki kukkui, kuului myös sirittäjän ääniä ja punarinnan tiksutusta. Ja tietenkin monien lokkien ääniä. Oli naurulokkia, kalalokkia ja harmaalokkia – ja mökin keittiönurkkauksesta lisättiin ehdokkaiden listaan myös viillokki!

L-kanava (ja myös hyvinkääläisten lastenlastemme vetämä J-kanava) avataan mökillämme uudelleen vähintään kerran tänä kesänä. Ei voi kun toivoa, että silloin kesä näyttäisi lempeämmät ja aurinkoiset kasvonsa. Koleana, viimaisena ja sateisena juhannuspäivänä lisäilin saunan kiukaaseen puita. Huomasin lähelläni hyppelevät pelottomat punarinnan poikaset. Luulen, että linnut kaipasivat saunamökin lattian alapuolelle säteilevää lämpöä. Kukapa ei olisi lämpöä kaivannut juhannuksena 2014. L-poika taisi pärjäillä parhaiten vikkeline kinttuineen.

Juhannuksen villiruusu

Juhannuksen villiruusu

Pellonreunan savusauna

Pellonreunan savusauna

Manun rannassa

Manun rannassa

L-poika vihtametsässä

L-poika vihtametsässä

Nurmitädyke

Nurmitädyke

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 02

Lemmy ja Santtu 02

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen aattoilta mökkijärvellä

07b Vanamot

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

L-poika

L-poika

Heinijärven juhannussoittajat

Heinijärven juhannussoittajat

Juhannuspulahdus

Juhannuspulahdus

Asetelma mökkipihalla

Asetelma mökkipihalla

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Tienvarrelta poimittuja

Tienvarrelta poimittuja

Lätäköt

Lätäköt

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

L-poika kotiinlähdössä

L-poika kotiinlähdössä

Read Full Post »

Molla-Maija lennähti jostakin syliini. Haa, tuoltahan se tuli. Heitin sen takaisin J-tytölle. Tyttö ei aikaillut, vaan singautti nuken takaisin isoisälleen. Heitin Molla-Maijan seuraavaksi vaimolleni. Rytmi oli jo olemassa, ei puuttunut kuin sanat. Kun paprikat ja persikat otettiin mukaan, ”laiva on lastattu” oli käynnistynyt. Leikki syntyi ja kasvoi kuin Hectorin kappale ”Monofilharmoonikko” , joka tosin alkoi hapuilevista sanoista vähällä säestyksellä, mutta eteni täyteen mittaansa eri soittimien mukaantulolla. Hyvin eskarilainen löysi tarvittavia sanoja sanaleikin pyörteissä. Joskus vuosien päästä roolit vaihtuisivat – isovanhemmat olisivat hitaampia; tankkaisivat ja hakisivat hämmentyneinä tuttujakin sanoja.

Kolmentoista päivän mittainen tyttäremme lasten hoitojakso alkoi olla lopuillaan. Olo oli vähän haikea. Tällä kerralla hoitovastuuta jakoi myös vävyn leiri – saimme välillä hengähtää ja palauttaa kotiimme lähes entisen järjestyksen. Ilman pilttejä moni kiva asia olisi jäänyt kokematta. Kaasuttelimme ja suditimme aamuruuhkassa kohti Asemankoulua nuorempien aikuisten joukossa. Nukuimme pitkät yöunet, söimme hyvää kotiruokaa, kävimme myös ulkona syömässä, vähän shoppailimmekin ja pyörähdimme Tervakoskella paperitehtaan tuntumassa (toimii yhä) hakemassa pilttejä takaisin omaan kotiimme. Tutustuimme viidesluokkalaisen koulukirjoihin, mutta läksyjä oli turha kuulustella; niitä ei tietenkään ollut. Esikoululaisella oli sentään yhtenä päivänä ihan oikea kotitehtävä! Viedessäni kerran J-lapsia koululle, välitunnilla pelaavien isompien poikien jalkapallo vieri ulottuvilleni. Ei kun vasurilla tyylikäs palautuspotku, ja se meni suoraan vauhtiin päässeen Ronaldon jalkaan. J-poika taisi isoisäänsä vähän hävetä, mutta minusta se potkaisu oli nappisuoritus!

Istuimme lauantaina TV:n ääreen odottamaan innolla kolmoskanavan Putousta. Ehkä olimme kaikki vähän uupuneita, kun tällä kerralla suosikkinäyttelijöiden huumori ei oikein uponnut. Vaimoni oli vähän ennen ohjelman alkua ottanut esille vaatelaatikon, jossa oli kaikenlaisia pipoja ja karvareuhkoja. Oli tarkoitus löytää J-pojalle varapipo. Sellainen löytyikin, mutta ei aikaakaan, kun kaikki sovittelimme päihimme mitä kummallisimpia päähineitä. Kaivoimme esille itsekudotun 70-luvun hippipipon ja Hrustsov-karvalakin, löytyi korkea Simpson-virityskin. Nauroimme toisillemme enemmän kuin Putouksen hahmoille. Mutta ilta koitti pian ja hattulaatikko pantiin takaisin vaatekomeron hyllylle. Sinne talletettiin myös pariviikkoisen yhteisen aikamme muistot ja kokemukset. Ne olivat yhtä värikkäitä ja upeita kuin esikoululaisen räsymattoonsa ompelemat raidat. Vain kirkkaita raitoja. Tummista ei puhettakaan.

Hyvin maistuu

Hyvin maistuu

Noutopöytä

Noutopöytä

Sale

Se on Sale nyt!

Piponuket

Piponuket

Tervajoki ennen paperitehdasta

Tervajoki ennen paperitehdasta

Tervakoski Oy, kuva 1

Tervakoski Oy, kuva 1

Tervakoski Oy, kuva 2

Tervakoski Oy, kuva 2

Tervakoski Oy, kuva 3

Tervakoski Oy, kuva 3

Eskarin lumiukot

Eskarin lumiukot

Eskarilaisen räsymatto

Eskarilaisen räsymatto

Read Full Post »

Kolean huhtikuisen viikon päättyessä pihapiirin orkesteriin tuli monia vahvistuksia. Peipposet ja punarinnat ilmoittivat kuuluvilla äänillään palanneensa etelästä ja sepelkyyhkynkin kummitusääni kantautui pihamännyn kätköistä. Roska-auton möyrinä ja piippausäänet jäisivät kohta kakkoseksi. Kevät oli viimein tullut!

Kevät, niin mukavaa kuin valo ja lämpö ovatkin, on toisaalta myös kovaa puurtamista. Siivottavaa ja petrattavaa riittää kodissa ja tietenkin vielä enemmän kesämökillä, jos sellaisen on mielenhäiriössään joskus hankkinut. Teimme lauantaina ensimmäisen visiitin mökillemme tänä vuonna tarkoituksena – ainakin näin minulle kerrottiin – vain siivota vuodenvaihteen myrskyn jälkiä: maahan lentäneitä katkenneita oksia ja kaikkea irtosälää. Oksissakin olisi ollut tarpeeksi, mutta työnjohtajamme päättikin haravoida myös kaikki kivenkoloihin piiloutuneet lehdet! Ja kirjoittaja tietenkin kärräämään maatuvat lehdet pois näkyvistä. Yritin välillä hankkiutua pois työmaalta tutkimaan laiturin kuntoa, mutta se ei ollut hyvä veto. Laiturimme oli talven jäljiltä linkullaan kärki veteen päin, mutta korjausoperaationi jälkeen laituri muljahti toiseen asentoon ja kärki sojotti nyt kohti Isoa Karhua. Oikeata työtä vielä riitti ja aurinko alkoi jo painua alas vastarannan metsikköön. Se oli siivouspartion täsmäisku, mutta vielä maanantaina olo on kuin senioreiden penkkipunnerruskisan jälkeen, eikä blogikirjoitukseen tahtonut saada keväisen kepeää otetta.

Sunnuntaina kävimme herkistelemässä kroppiamme pikku kävelyllä Kytäjoen tulva-alueiden reunamilla. Lämpö nousi jo 15 asteeseen ja eilinen rääkki alkoi vähitellen unohtua. Kiikarimme löysi tulavapellolta haapanoita ja taveja, joita vaimoni ei kovin usein ollut nähnyt. Luontoretkemme jatkui kotona teeveen äärellä, kun Arto Nybergin yhtenä vieraana oli vetävästi esiintynyt luontovalokuvaaja Hannu Hautala. Mutta silloin soi puhelin! Luulin jo missanneni Hautalan esiintymisen loppuosan, mutta ei, vaimoni oli soiton tultua painannut rec-näppäintä ja sain katsottua Hautalan haastattelun loppuun. Fiksuille ja mukaville työnjohtajille on aina kysyntää!

Jäät lähtevät

Soutuveneet

Krookukset

Ahkeroija

Tauon paikka

Kytäjoki tulvii

Sinivuokot

Read Full Post »