Mustarastas nokki touhukkaana ravinnonhippuja lumen ja jään peittämästä takapihamme kovasta maasta. Jotakin vatsantäytettä lintu kyllä löysi, mutta kevättalven sään kylmeneminen teki ravinnonhankinnasta tiukkaa vääntöä. Samaan aikaan kaupungin ulkopuolisilla pelloilla ja niityillä sinnittelivät joutsenet, hanhet, kiurut ja töyhtöhyypät. Eivät ne yläviitosia keskenään kylmässä lyöneet, mutta ne selviäisivät lievästä takatalvesta. Sään uudelleen lämmetessä peltojen yllä kuuluisi taas kiurun vahva liverrys, ja töyhtöhyyppä jatkaisi syöksyilyjään päästäen samalla kimeitä vihellyksiään. Pekka Pouta oli pari päivää sitten ennustanut uutta paksua lumipeitettä jopa Etelä-Suomeen – ainakaan sunnuntaille ei ennuste vielä toteutunut.
Väittävät, että eläkkeelle jääminen se vasta kiireisenä pitää. En tuntenut minkäänlaista kiirettä, kun paistelin makkaroita hyvän ystäväni Viken kanssa Nukarinkosken laavulla runsas viikko sitten. Olimme kiertäneet kosken ympärille tehdyn lyhyehkön luontoreitin ja lenkin päätteeksi nautimme retkieväitä harvinaisen lämpimässä kevättalven säässä. Paitsi että taistelemme ottelupallosta kerran viikossa Hyvinkään Torikadun tenniskeskuksessa, aiomme ottaa uudelleen ohjelmaamme metsissä samoilun ja ties mitä kaikkea. Juuri eläkkeelle siirtynyt Ranuan mies on armoton soilla ja ryteiköissä tarpoja, marjastajakin, mutta on hyvä, että mukana on tällainen vähän maltillisempi kaupunkilaismies. Hanko-Mäntsälän tien maisemissa ystäväni jo takavuosina putosi karttalehdeltä, mutta onneksi porukalla löysimme Viken ennen pimeää. Yhdessä on nuorempina koluttu Hyvinkään Usmin korpimetsät ja diplomityönä kiersimme eräänä sateisena syyspäivänä Kytäjän Suolijärven. Seuraava sovittu keikka meneekin vaihteeksi kulttuuriympäristöön, panemme vähän fiinimpää päälle ja katsastamme UKK:n Tamminiemen museokodin. Uusi kierros Tamminiemeen tehdään vaimon kanssa – uusintoja saa tulla, olihan niitä myös Urkilla.
Eläkkeellä ehtii, kun haluaa ja panee asiat tärkeysjärjestykseen. Vaikka luontoihmiseksi tunnustaudun, en ole vonkaamassa Kymenlaaksoon arktikaa seuraamaan tai ottamaan vastaan ensimmäisiä muuttolintuja Utön saarelle. En voi kieltää, etteikö mieli tekisi, edes kerran elämässä. Toisaalta asuinpaikkaa ympäröivä luonto, jopa oman talon pihapiiri, voi olla luontoelämyksiä ja yllätyksiä täynnä. Kevään yllätyksen järjesti maakotka, jonka lentoa sain pitkään tarkkailla vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aikaa on jäätävä myös lapsillemme ja lastenlapsille. Pitkästä aikaa kotiamme asuttivat muutaman päivän ajan tyttäremme J-lapset. Isoäidin pannari oli kova sana; ainoa kärhämä pilttien kesken tuli viimeisen pannaripalasen hallintaoikeudesta. Kaikki meni muuten hienosti ja yllättäen J-pojallakin oli nyt läksyjä! Mutta mikä on kouluissa kansanperinteen tila? Kun kyselimme J-tytöltä, kuinka menee lorun “Kuu kiurusta kesään, puolikuuta …” loppuosa, saimme huomata, että koko tarina oli tytölle aivan outo! Nyt tuli tytöllekin läksyä ja opeteltavaa – isovanhemmilta. Parahiksi lorun seuraavaa lintua Suomeen jo odotellaankin.
Kytäjoen tulvapelto
Vikke pohtii kuvakulmia
Nukarinkosken putous
Vikke säätää
Koskilenkin pitkospuut
Nukarinkoski ennen putousta
Luonnon lasilintuja
Kaverukset nuotiolla
Edellisen retkeilijän aterimet
Vantaanjoki, Kittelä
Mahtuuko joukkoon?
Hanhiaura
Hanhenmarssi
Pikkuvarpunen
Kevätsiivousta mökillä
Vaimon kahvitauko
Jään peittämä Heinijärvi, Tammela
J-poika
J-tyttö
Kuvista ja muita kuulumisia 