Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Nukarinkoski’

Mustarastas nokki touhukkaana ravinnonhippuja lumen ja jään peittämästä takapihamme kovasta maasta. Jotakin vatsantäytettä lintu kyllä löysi, mutta kevättalven sään kylmeneminen teki ravinnonhankinnasta tiukkaa vääntöä. Samaan aikaan kaupungin ulkopuolisilla pelloilla ja niityillä sinnittelivät joutsenet, hanhet, kiurut ja töyhtöhyypät. Eivät ne yläviitosia keskenään kylmässä lyöneet, mutta ne selviäisivät lievästä takatalvesta. Sään uudelleen lämmetessä peltojen yllä kuuluisi taas kiurun vahva liverrys, ja töyhtöhyyppä jatkaisi syöksyilyjään päästäen samalla kimeitä vihellyksiään. Pekka Pouta oli pari päivää sitten ennustanut uutta paksua lumipeitettä jopa Etelä-Suomeen – ainakaan sunnuntaille ei ennuste vielä toteutunut.

Väittävät, että eläkkeelle jääminen se vasta kiireisenä pitää. En tuntenut minkäänlaista kiirettä, kun paistelin makkaroita hyvän ystäväni Viken kanssa Nukarinkosken laavulla runsas viikko sitten. Olimme kiertäneet kosken ympärille tehdyn lyhyehkön luontoreitin ja lenkin päätteeksi nautimme retkieväitä harvinaisen lämpimässä kevättalven säässä. Paitsi että taistelemme ottelupallosta kerran viikossa Hyvinkään Torikadun tenniskeskuksessa, aiomme ottaa uudelleen ohjelmaamme metsissä samoilun ja ties mitä kaikkea. Juuri eläkkeelle siirtynyt Ranuan mies on armoton soilla ja ryteiköissä tarpoja, marjastajakin, mutta on hyvä, että mukana on tällainen vähän maltillisempi kaupunkilaismies. Hanko-Mäntsälän tien maisemissa ystäväni jo takavuosina putosi karttalehdeltä, mutta onneksi porukalla löysimme Viken ennen pimeää. Yhdessä on nuorempina koluttu Hyvinkään Usmin korpimetsät ja diplomityönä kiersimme eräänä sateisena syyspäivänä Kytäjän Suolijärven. Seuraava sovittu keikka meneekin vaihteeksi kulttuuriympäristöön, panemme vähän fiinimpää päälle ja katsastamme UKK:n Tamminiemen museokodin. Uusi kierros Tamminiemeen tehdään vaimon kanssa – uusintoja saa tulla, olihan niitä myös Urkilla.

Eläkkeellä ehtii, kun haluaa ja panee asiat tärkeysjärjestykseen. Vaikka luontoihmiseksi tunnustaudun, en ole vonkaamassa Kymenlaaksoon arktikaa seuraamaan tai ottamaan vastaan ensimmäisiä muuttolintuja Utön saarelle. En voi kieltää, etteikö mieli tekisi, edes kerran elämässä. Toisaalta asuinpaikkaa ympäröivä luonto, jopa oman talon pihapiiri, voi olla luontoelämyksiä ja yllätyksiä täynnä. Kevään yllätyksen järjesti maakotka, jonka lentoa sain pitkään tarkkailla vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aikaa on jäätävä myös lapsillemme ja lastenlapsille. Pitkästä aikaa kotiamme asuttivat muutaman päivän ajan tyttäremme J-lapset. Isoäidin pannari oli kova sana; ainoa kärhämä pilttien kesken tuli viimeisen pannaripalasen hallintaoikeudesta. Kaikki meni muuten hienosti ja yllättäen J-pojallakin oli nyt läksyjä! Mutta mikä on kouluissa kansanperinteen tila? Kun kyselimme J-tytöltä, kuinka menee lorun “Kuu kiurusta kesään, puolikuuta …” loppuosa, saimme huomata, että koko tarina oli tytölle aivan outo! Nyt tuli tytöllekin läksyä ja opeteltavaa – isovanhemmilta. Parahiksi lorun seuraavaa lintua Suomeen jo odotellaankin.

Kytäjoen tulvapelto

Kytäjoen tulvapelto

Vikke pohtii kuvakulmia

Vikke pohtii kuvakulmia

Nukarinkosken putous

Nukarinkosken putous

Vikke säätää

Vikke säätää

Koskilenkin pitkospuut

Koskilenkin pitkospuut

Nukarinkoski ennen putousta

Nukarinkoski ennen putousta

Luonnon lasilintuja

Luonnon lasilintuja

Kaverukset nuotiolla

Kaverukset nuotiolla

Edellisen retkeilijän aterimet

Edellisen retkeilijän aterimet

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Mahtuuko joukkoon

Mahtuuko joukkoon?

Hanhiaura

Hanhiaura

Hanhenmarssi

Hanhenmarssi

Pikkuvarpunen

Pikkuvarpunen

Kevätsiivousta mökillä

Kevätsiivousta mökillä

Vaimon kahvitauko

Vaimon kahvitauko

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

J-poika

J-poika

J-tyttö

J-tyttö

Mainokset

Read Full Post »

Helmikuun puolivälissä näytti, että kevät tulee ryminällä ja aikaisemmin kuin vuosiin. Kalevalanpäivänä säänkuva normalisoitui – harmaat talvipäivät tulivat takaisin ja lämpötilakin asettui lähelle tavanomaisia lukemia. Ei olisi kannattunut vielä nuolaista. No nyt sai kyllä nuolaista, mutta vain nenänkärjestä tippuvia vesipisaroita, ainakin jos kiipesi Ridasjärven tuuliseen lintutorniin muuttolintuja kiikaroimaan. En oikein ole lintutornityyppiä. Tykkään liikkua luonnossa, kiireettä kuitenkin: nousta edessä olevan kumpareen laelle tai laskeutua joenpartaalle ja tehdä kulkiessani havaintoja, jos niitä on näkökenttääni tullakseen. Onhan niitä jo tullutkin. Viime sunnuntaina saattelin Vantaanjoen Kittelän sulaan kolme äänekästä laulujoutsenta ja ensimmäiset telkät kävin katsastamassa Rantakulman virtapaikalla. Telkkäkoiras pyöri villisti ympyrää, sylki nokastaan korkeita vesikaaria ja päästeli hullunkurisia, kimeitä soidinääniään. Siirryin vaivihkaa pois ladonkulman tähystyspaikalta ja jätin pariskunnan jatkamaan häämenojaan. Tuskin minua huomasivatkaan.

Joissa on nyt vettä runsaasti. Luonnossaliikkujan kannattaisi suunnistaa koskipaikoille, ihastelemaan veden voimaa ja kuulemaan mahtavaa pauhua. Vantaanjoen yläjuoksulla, lähellä kotiamme, on kaksi hienoa koskipaikkaa: Nurmijärven Nukarinkoski ja Myllykoski. Vuosia sitten, pääsiäisen aikoihin oli blogimiehen käydä kalpaten Nukarinkosken reunamilla. Ajattelin kuvata koskea kiveltä, joka oli kuohuissa noin metrin verran rannasta. Kuvaajalle kävi hölmösti. Liukastuin, molskahdin koskeen, satutin vähän rannettani ja tärvelin uuden kamerani. En ole koskaan saanut minkäänlaista vakuutuskorvausta, en nytkään, mutta tärkeintä oli, että henkiriepu säästyi. Tämän kevään vedenvirtauksella olisi kuvaajalle käynyt huonosti. Kosken partaalla huomaan muistelevani isänäitiäni, joka viimeisillä vuosillaan joutui pois kodistaan kunnalliseen vanhainkotiin. Hän ei viihtynyt uudessa asuinpaikassaan ollenkaan. Aina sukulaistapaamistemme lopuksi hän melkein purskahti itkuun ja huudahti: “Leppäselle laualle ja myötävirtaan!” Muuta ratkaisua ei mummoni omasta mielestään surkeassa tilanteessaan nähnyt. Kosket ja virrat vetävät sukumme väkeä puoleensa.

Virtojen yli on tapana rakentaa siltoja. Blogikirjoittajakin ryhtyy nyt sillanrakentajaksi – oman siltani nimi on aasinsilta. Aion liittää kirjoituksen loppuun musiikkiosion! On se mahdollista, jos musiikintekijän nimi on Olavi Virta. Ei Koski, mutta Virta! Siinä tärkein peruste, mutta muitakin on. Kuuntelin sattumoisin koskikierroksillani autoradiosta Olavi Virran laulua ja se todella iski. Kappale oli yksi tunnetuimmista, ”Vihreät niityt”.  Samalla kuulin, että Olavi Virran syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Pikainen tsekkaus onko kaupunkimme kirjastosta saatavana mestarin elämäkertaa, tai – kuinka monen kirjoittamana? Niitä löytyi useita ja päädyin lainaamaan Lasse Erolan todella nautittavan teoksen ja juhlapainoksen ”Olavi Virta ja hänen maailmansa”. Kirja vieläpä löytyi lähikirjastostamme Hakalan kirjastosta. Polleana esittelin kotona lainakirjaa vaimolleni. Sain pian kuulla, että tuolla meidän hyllyssähän se ensimmäinen painos on ollut jo vuodesta 2005. Lupasin vaimolleni tutustua lähiluonnon lisäksi myös omaan kotiimme.

Vantaanjoki, Kittelä, Hyvinkää

Vantaanjoki, Kittelä, Hyvinkää

Ridasjärven lintutorni, Hyvinkää

Ridasjärven lintutorni, Hyvinkää

Sinisorsat

Sinisorsat

Nukarinkoski, Nukari, Nurmijärvi

Nukarinkoski, Nukari, Nurmijärvi

Isä ja lapset kosken äärellä

Isä ja lapset kosken äärellä

Nukarinkoski 02

Nukarinkoski 02

Telkkäpariskunta, Vantaanjoki, Rantakulma

Telkkäpariskunta, Vantaanjoki, Rantakulma

Laulujoutsenet, Kytäjoen tulva-alue

Laulujoutsenet, Kytäjoen tulva-alue

Takiaiset

Takiaiset

Kaanaanjoen koski, Hirvihaara, Mäntsälä

Kaanaanjoen koski, Hirvihaara, Mäntsälä

Peltomaisema, maaliskuu

Peltomaisema, maaliskuu

Porvoonjoen Naarkoski, Pukkila

Porvoonjoen Naarkoski, Pukkila

Kuohut

Kuohut

Porvoonjokilaaksoa, Pukkila

Porvoonjokilaaksoa, Pukkila

Hyvinkään pääkirjasto 01

Hyvinkään pääkirjasto 01

Hyvinkään pääkirjasto 02

Hyvinkään pääkirjasto 02

Hyvinkään Hakalan kirjaston sisäänkäynti

Hyvinkään Hakalan kirjaston sisäänkäynti

Lasse Erolan elämäkertateos "Olavi Virta ja hänen maailmansa"

Lasse Erolan elämäkertateos ”Olavi Virta ja hänen maailmansa”

Read Full Post »

Vihdoinkin loppiainen. On viimein aikaa levätä ja toipua joulusta sekä uudesta vuodesta. Juhlavalmistelujen lisäksi palkkatyötä riitti kaikille arkipäiville – haaveilemani joululoma jäi yritykseksi. Vaimoni ei päässyt yhtään helpommalla, päinvastoin. Nautimme vielä hetken talomme joulun tunnelmasta ja hiljaisuudesta; kuusi on yhä paikoillaan, kuusenkynttilät valaisevat hämärää nurkkaa, joulukukat levittävät huoneeseen tuttua tuoksuaan. Pala lahjapaketin nauhaa pilkottaa vielä sohvan alta. Muistelemme kaikkia jouluvieraitamme ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa. Ulkona on jo täysin pimeää, on hyvä hetki käydä pitkäkseen ja ottaa kirja käteen.

Pukki (pukit) oli taas kerran osannut valita mieluisia kirjalahjoja. Tuli dekkaria ja tuli tietokirjaa. Kotikirjastoomme tuli myös hyvä jatkumo Helsinki-aiheisia kirjoja. Viime loppiaisena kiertelin kirjailijoiden kapakoissa (”Kirjailijoiden Helsinki”), mutta nyt pääsin Helsinki-kaipuutani lievittämään Helsingin kahviloihin kirjassa ”Kahvintuoksuinen Helsinki, Historiaa ja tarinoita kahviloista”. Jossakin Cafe Jugendin kohdalla päätin pitää tauon makeasta ja siirryin saaristolaisten seuraan Finlandia-palkitun Ulla-Lena Lundbergin kuljettamana lainakirjassa ”Jää”, jonka olin aloittanut jo ennen joulua. Upeaa kerrontaa, palkintonsa ansainnut. Itselleni ei tuota mitään ongelmaa lukea samanaikaisesti useaa kirjaa – niinpä sain vapaillani päätökseen myös Markku Saihan hienon kuvakirjan ”Itämeren rannoilla”. Tai oikeastaan – eihän hyvää kirjaa koskaan saa ”päätökseen”: sellaisen kirjan tunnelmiin palataan uudelleen. Saariston väen ja tyrskyissä heittelehtivien kalastajien ankarien vaiheiden uuvuttamana oli helpotus tulla takaisin kahvintuoksuiseen pääkaupunkiin: Hakasalmen huvilan kahvilassa oli tarjolla tattarista valmistettuja karjalanpiirakoita ja päälle päätteeksi Ellen Svinhufvud -kakkua.

Pian alkaa taas arkinen aherrus. Pyhien aikana talon joulukoristeet riisutaan, kyntteliköt sammutetaan ja nostetaan komeron ylähyllylle, kuusi puretaan ja keittiön ruokapöydän jatkolevy käännetään omalle paikalleen. Vuodenvaihteen juhlien aika on ohi. Minkäläinen on maailma ja Suomi vuonna 2014? Jatkuuko lauha sää yhä vain? Hiihdetäänkö Joutsassa juhannushiihdot? Nouseeko eläkeikä 85 vuoteen tai kielletäänkö vanheneminen kokonaan? Pakkoliitetäänkö kuntasi Artjärveen, vai jääkö maahamme vain kolme suurkuntaa? Ja mihin nousee uusi kunnallisvero? Ei! En halua kuulla enempää! Otimme takaisin ylähyllylle laitetun punaisen perinnekynttelikön oikeilla kynttilöillä, sytytimme kynttilät ja sammutimme sähkövalot, ripustimme takaisin himmelikoristeet ja keitimme vahvat riisipuurot. Olimme valmiit uuteen vuoteen ja uuteen aikakauteen.

Vielä joulun tunnelmissa. Johanneksen kirkko joulun alla.

Vielä joulun tunnelmissa. Johanneksen kirkko joulun alla.

Joulupuu

Joulupuu

Joulun tähdet

Joulun tähdet

Tontut vielä valvovat

Tontut vielä valvovat

Lahjakirja "Kahvintuoksuinen Helsinki"

Lahjakirja ”Kahvintuoksuinen Helsinki”

Vantaanjoki loppiaisena 2014, Kittelä

Vantaanjoki loppiaisena 2014, Kittelä

Koiratuttavuus Kittelässä

Koiratuttavuus Kittelässä

Nukarinkoski 1, loppiainen 2014

Nukarinkoski 1, loppiainen 2014

Nukarinkoski 2, loppiainen 2014

Nukarinkoski 2, loppiainen 2014

Nukarinkoski 3

Nukarinkoski 3

Nukarinkoski 5

Nukarinkoski 5

Nukarinkoski 6

Nukarinkoski 6

Valokuvaajatuttavuus Timo Rasimus

Valokuvaajatuttavuus Timo Rasimus

Read Full Post »

Viikon viimeisen työpäivän jälkeen ennen kotiin menoa päätin pistäytyä Kittelän sillalla katsomassa Vantaanjokea. Arvelin, etten mitään erityistä näkisi, en ainakaan keväisen tulvivaa Vantaanjokea. Ja arvasin oikein; Kittelän sillan pohjoispuolella Vantaanjoki nukkui täyttä talviuntaan, heti sillan eteläpuolella oli kuitenkin vapaata, aika vuolaastikin virtaavaa vettä. Tänä vuonna kevät tulisi tavallista myöhempään, yöpakkaset olivat yhä samoissa lukemissa kuin Espanjan Aurinkorannikon päivälämpötilat. Lintubongareilla (ja myös -harrastajilla) oli tuskan päivät – ei edes pulmusparvia voinut nähdä peltojen yllä kaartelemassa ruokapaikkaa hakien, kuten usein tähän aikaan vuodesta. Pellot olivat vielä paksun hangen peitossa.

Viikko sitten olin käynyt kävelemässä Palkkisillantiellä kohti Keihäsjokea, joka on yksi, melko suuri Kytäjokeen laskeva joki ja sitä kautta myös Vantaanjoen vesistöön kuuluva haara. Vain jäniksenjäljet elävoittivät myöhemmin keväällä tulvivan Keihäsjoen jäistä ja lumista kantta. Ei sulapaikkaa edes sillan alapuolella. Lähes yhtä tukossa oli Vantaanjoki Vaiveron Myllytilan paikkeilla. Entisen myllyn kohdalla oli sentään virta vapaana, mutta virtauksen määrä oli hyvin vaatimatonta. Joku toinen, ehkä myöskin luontoharrastaja, oli tehnyt valmiin jotoksen joen ylittävälle puiselle sillalle. Luonto oli hiljainen; kevät- ja luontoihmisen oli nyt vain tyytyminen lehteilemään luontokirjoja, puhdistelemaan kiikarin linssejä ja odottamaan pakkasten väistymistä. Kyllä ne kiurutkin vielä lentelisivät ja livertelisivät lumesta vapautuvien sänkipeltojen yllä!

Vantaanjoki tuo mieleeni monia muistoja. Nuorempana asuin Helsingissä Vanhankaupunginlahden tuntumassa ja Vanhankaupunginkoski – Vantaan määränpää –  oli usein nähtävä keväisin. Kosken putousta jaksoi katsella loputtomiin. Kerran 1960-luvun lopulla tein koskelle retken opiskelukavereitteni kanssa. Reissukavereitani olivat Lasse Lindroos ja Timo Laukkonen sekä veljeni Esa. Poikaporukallamme oli tapana tehdä pitkiä kävelyretkiä sunnuntaisin, kun halusimme tuulettua tiiviiden opiskelujen ja ehkä myös opiskeluillanviettojen jälkeen. Yksi niistä retkistä vei keväiselle Vanhankaupunginkoskelle Viikin peltojen kautta. Vantaanjoen alkulähteiltä tulee toinen kaukainen muistikuva. Vantaanjoki alkaa Erkylänjärvestä Hausjärveltä. Erkylänjärven maisemissa järjestettiin 1970-luvun lopun vuosina erittäin suosittu taidetapahtuma Erkylän Ometta (1976–1983). Vanhempani olivat kerran nuoren perheeni vieraina Ometan käynnillämme. Omettaa ei enää ole – eikä myöskään nuoruudenystäviäni Lassea ja Timoa.

Pääsiäiseen on aikaa kaksi viikkoa. Olisiko kevät jo silloin lähes aikataulussaan ja yöpakkaset väistyneet, pihat olisivat yhtä kuravelliä ja krookukset työntyisivät varovasti hangesta? Pääsisinkö kyläilevien lastenlastemme kanssa silloin katsomaan tulvivaa Vantaanjokea? Niin, yksin en taida päästä koskireissuille, en ainakaan Nukarinkoskelle – sehän oli viedä blogikirjoittajan mennessään, kirjaimellisesti, pudottuani viime keväänä jäiseltä kiveltä kosken pyörteisiin. Mutta jos pienten siivellä pääsisin taas kokemaan keväisen kosken pauhun ja veden myllerryksen? Ja onhan Vantaassa muitakin koskia kuin Nukarinkoski. Olen jo rastittanut karttaan sekä Nurmijärven Myllykosken että Vantaan Vantaankosken. Myllykoskihan olisi tuossa ihan lähellä. Laitetaanko reppu jo kuntoon?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talvinen Vantaanjoki, Kittelä Hyvinkäänkylä

Vantaanjoki, Kittelän sillan eteläpuoli

Vantaanjoki, Kittelän sillan eteläpuoli

Vaiveron Myllytilan päärakennus

Vaiveron Myllytilan päärakennus

Uinuva Vantaanjoki Vaiveron Myllytilan lähellä

Uinuva Vantaanjoki Vaiveron Myllytilan lähellä

Kytäjoen alku Kytäjärven padon luona

Kytäjoen alku Kytäjärven padon luona

Täysi talvi Kytäjärven rantamilla

Täysi talvi Kytäjärven rantamilla

Kytäjän kirkko

Kytäjän kirkko

Tila ja rankakasa Palkkisillantiellä

Tila ja rankakasa Palkkisillantiellä

Koskikara Vantaanjoen sulassa Rantakulmalla

Koskikara Vantaanjoen sulassa Rantakulmalla

Ent. Hyvinkään Maatalousopisto Hyvinkäänkylässä Vantaanjoen tuntumassa

Ent. Hyvinkään Maatalousopisto Hyvinkäänkylässä Vantaanjoen tuntumassa (nyk. Hyria)

Kaverukset matkalla Vanhankaupunginkoskelle 1960-luvn lopulla (kirjoittaja vasemmalla)

Kaverukset matkalla Vanhankaupunginkoskelle v. 1967 (kirjoittaja vasemmalla)

Kaverukset matkalla, veljeni Esa oikealla

Kaverukset matkalla, veljeni Esa oikealla

Read Full Post »

Mulaus lienee urbaanislangia ja tarkoittaa veteen putoamista. Ja jos mulaus tapahtuu pääsiäisenä on se silloin pääsiäismulaus – ja varmaan myös pääsiäismunaus. Pieni johdanto otsikolle on tarpeen.

Koleasta pääsiäisestä huolimatta halusin neljänä vapaapäivänä ulkoilla paljon ja valokuvatakin, jos näkisin jotakin kiinnostavaa. Lankalauantaina oli luonnossa hiljaista, näin uusina tulokkaina kuitenkin lepäilevän hanhiryhmän erään pellon laitamilla. Pääsiäispäivinäkään ei muuttolintujen ryntäystä vielä tulisi, niinpä päätin lähteä tarkistamaan keväisen vakiopaikkani Nukarinkosken. Paljon oli kosken ilmeessä ehtinyt viime käynniltäni tapahtua – nyt veden virtaus oli jo mahtavampaa. Ei kun alas kanjoniin ja kuvaamaan.

Kosken reunoilla oli vielä tukevan oloiset lumivallit, joiden päältä saattoi napsia kuvia. Harmi vain, että tuo oksa oli hienon näkymän tiellä. En raaskinut puun oksaa katkaista, mutta esteetön näköala oli jotenkin saatava. Ainoa vaihtoehto oli kuohuissa oleva isohko kivi, jonka päälle uskoin pääseväni loikkaamaan. Pääsinkin, mutta jokin meni pahasti pieleen. Kuivalta näyttänyt kivi oli jäinen ja kuvaaja singahti kameran sulkijan nopeudella kosken syleilyyn. Virta ei kuvaajaa sentään mukanaan vienyt, mutta vedestä ylöspääseminen takaisin rantakiville oli todella vaikeaa. Seisoessani viimein rantavallilla huokasin helpotuksesta, ehkä vähän naurahdinkin ja päällimmäisenä taisin ajatella, että nyt tulee kotona sanomista. Otin vielä pari kuvaa vaatteet vettä valuen – kuvaamaanhan tänne oli tultu!

Ulkoilu oli siltä päivältä keskeytettävä, kotiin oli ainakin mentävä vaihtamaan kuivat vaatteet. Oikean käden ranne tuntui melko aralta, mutta muuten mies oli kunnossa. Lippis oli pysynyt päässä ja kännykkä sekä autonavaimet olivat taskuissa paikoillaan. Kotona huomasin, että uusi kamerani ei enää käynnistynyt. Se oli paha paikka. Muistan kyllä varjelleeni kameraa kosken kuohuissa kuin kaatuva juoppo pulloaan, käsi korkealle kohotettuna, mutta vettä oli kuitenkin päässyt kameran herkkiin osiin. Mitä kameralle tai korvauksille tapahtuu, sen kuulen myöhemmin. Koskipaikkoja mielellään kuvaaville antaisin vihjeen: kuvausmatkalle mukaan ainakin vaihtovaatteet, kypärä, ideaalisidettä ja varakamera. Eikä hetken harkinta ennen kuvauspaikan valintaa ole sekään kovin huono ajatus.

PS. tekniikka on ihmeellistä. Kamerani kuvat olivat tallessa ”koskikameran” muistikortilla ja tietokoneessani oli paikka kortille, josta sain ongittua kuvat tähän juttuun. Jaksanko uskoa ihmeeseen myös kameran vakuutus- ja takuuasioissa? Ihme taisi olla myös blogikirjoittajan täpärä pelastuminen; tajusin sen myöhemmin.

Vantaanjoki, Kalteva, Hyvinkää

Telkänpönttö Vantaanjoella

Telkkä valppaana, Fujifilm FinePix HS20EXR

Nukarinkoski 01

Nukarinkoski 02

Pääsiäsipupu

Pääsiäismunat

Narsissit, Olympus XZ-1

Read Full Post »

Luulin, että seitsemän viikkoa kestänyt flunssani alkaisi jo asettua, mutta kaikkea muuta: nenä oli yhä tukkoinen ja vielä loppuvaiheessa toinen silmäni heittäytyi araksi ja punertavaksi. Vaimollani oli lähes sama tilanne, mutta hän oli kärsinyt flunssaa viikon vähemmän. Kaikesta huolimatta olin päättänyt vapaana viikonloppuna lähteä lähiluontoon kevään merkkejä etsimään. Mikä olisi tilanne Nukarinkoskella? Sehän täytyisi tsekata. Ja paluumatkan kotiin tekisin Vantaanjokea myötäillen Rantakulman virtapaikan kautta. Ehkä voisin sulassa nähdä kevään ensimmäisen telkän.

Nukarinkoski oli vielä kovin talvinen. Koskea ja sen yläpuolista virtaa peittivät paksut lumi- ja jäämassat. Virta oli jo jääkansia kovertanut, mutta kestäisi vielä useita päiviä, ennen kuin jäät irtoaisivat, metsien ja peltojen lumet sulaisivat ja kosken vesimäärä kasvaisi huippuunsa. Silloin koskikanjonin möyrinä ja jäiden törmäily kuuluisi kauaksi – läheisen Hämeentien moottorimelu olisi vienoa hurinaa kosken pauhun rinnalla. Elämä on ihmisen parasta aikaa, mutta minulle kevät on se kaikkein paras. Paitsi silloin, kun Nukarinkosken hienoilla ulkoilupoluilla astuu vetelään koiran läjään! Kanjonin poluilla ei sääntöjä näköjään tunneta eikä sääliä anneta. Pari iloisesti sirkuttavaa pyrstötiaista sai kirjoittajan unohtamaan harminsa ja palautti taas uskon elämään.

Nautin pikkutermoksestani kupillisen kuumaa ja aloin tehdä lähtöä Vantaanjokea ylöspäin, Rantakulman suuntaan. Sulapaikka oli pian näkyvillä – ja kappas vain, ei mikään turha reittivalinta: kymmenkunta laulujoutsenta piti joella taukoa! Joutsenet erottuivat kookkaina, valkeina lintuina kauas aamun usvassa. Hieno kohtaaminen maaliskuun koleudessa. Siinä oli kirjoittajalle kevään merkki! Tarkkaan ottaen kevään merkkejä oli yhdeksän. Kun lähestyin joutsenia lumihangessa kahlaten, tulivat linnut levottomiksi. Kolme harmaata nuorukaista lähti pian sulasta lentoon. Valkoiset aikuiset joutsenet sen sijaan antoivat tulla sopivalle kuvausetäisyydelle. Olen jo pitkään harkinnut oikean lintuharrastajan kameran hankintaa, mutta nyt sain taas sen todeta: paras teleobjektiivi on terveet jalat ja pitkävartiset Nokian kumisaappaat!

Kotona kurkkuni tuntui taas karhealta ja taisi silmäkin uudelleen punottaa. Olin reissuuni kuitenkin tyytyväinen. Viis kunnon yöunista ja aamun rauhasta kahvikupin ja aamulehden parissa. Kevätkausi oli avattu ja kevään ensimmäiset merkit kerätty. Flunssakin häipyy varmaan ennen pitkää, mutta kevät on elettävä ja koettava juuri nyt. Lauantain kauppareissunkin kestän kuin mies. Ja voisihan sitä ostoksilla samalla vilkaista Canoneita, Nikoneja tai Pentaxeja – ja sitä pitkää putkea!

Nukarinkoski, Nurmijärvi

Jääkannet

Vauhti kiihtyy

Ruokapuu

Lahottajat

Kyltti

Lepän kävyt ja kukinnot

Nukarinkosken laavu

Kansallislintu

Aikuiset

Virran vahti

Aikuiset, toinen

Read Full Post »

Kauan odotettu kevät on täällä tänään! Talvesta ei huhtikuun puolivälissä ollut enää vastaanpanijaksi – hävisi kuin Jyppi Bluesille. Lumet sulivat aukeilta nopeasti eikä Etelä-Suomen joetkaan tulvineet siten kuin pelättiin. Kaupungeissa terasseja pystytettiin kiireellä, kumeja vaihdettiin kulkupeleihin ja katujen hiekat kerättiin pois pölyämästä.

Pelloilla ja tulva-alueilla oli omat kiireensä: reviirejä oli vallattava, oli houkuteltava oma naaras lemmentöihin ja kohta pesäpaikkakin katsottava. Täällähän ovat jo kaikki: joutsenet, telkät, tavit, isokuovit, sepelkyyhkyt, kiurut, kottaraiset, lokit, rastaat, peipposet ja västäräkit! Jopa pajusirkkukin, oma kevään lintuni, lenteli tulvapellon pusikoissa. Pian kosteikolle tulisivat kahlaajat, ja kesäkausi julistettaisiin viimein alkavaksi pääskysten ja muiden hyönteissyöjien päätöksellä.

Nyt oli korkea aika katsastaa Nukarinkoski. Julius ja Jemina eivät panneet vastaan, kun ehdotin käyntiä naapurikunnan upealla koskella. Viikko sitten, koskipäivänä, sää ei vielä ollut kovin lämmin, joten kuumat mehut reppuun ja riittävästi lämmintä päälle. Koski oli komea, mutta jäälautat olivat jo menneet – vesi vyöryi esteettä mahtavalla pauhulla.

Palmusunnuntaina odotimme virpojia ovellemme. Takavuosina ei Palmusunnuntain aamuna kannattanut haaveilla omasta rauhasta, sillä ovikello soi ahkerasti koko aamupäivän. Tänä vuonna vain yksi virpojapari kävi meitä tervehtimässä ja lausumassa tutun terveisensä. Saimme kuin saimmekin oman hienon koristeoksamme, jolla blogikirjoittaja toivottaa kaikille terveyttä  ja kevätiloa – ihan ilman vastalahjaa.

Tulvapelto, Kytäjä, Hyvinkää

Neitsytsaari, Hyvinkää

Julius ja Nukarinkoski

Jemina ja Nukarinkoski

Palmusunnuntain virpojat

Read Full Post »

Older Posts »