Vantaanjoen päähaara ei ole kovin kummoinen virta, kun se saavuttaa Hyvinkään. Vähäsateisena keväänä veden korkeus on pudonnut rajusti kevättalven tilanteesta, eikä joen yläjuoksulta juuri koskentapaisia löydä. Joki on kuitenkin synnyttänyt varsilleen monenlaista puustoa, reheviä pensaikkoja ja muuta kasvillisuutta. Kauempaa ei arvaisikaan, että joki tuolla virtaa – eikä myöskään sitä, että jokivarren lehdossa on runsaasti elämää. Lehto ja sen viereiset pellot ja niityt tulivat tutuiksi, kun työvuosina kävin silloin tällöin puhaltamassa yrittäjän paineita pois pienellä keskipäivän happihyppelyllä kiikarit kaulassa. Pensastaskun touhuja hetken tarkkailtuani jaksoin lähteä toimistolle uudella innolla ja saada päivän urakka päätökseen taskun viserrystä tapaillen.
Vuoden 2019 toukokuussa löysin lehtoalueen uudelleen. Alkukeväänä olin kolunnut Kytäjän aukeat ja juossut hanhien, kurkien sekä haukkojen perässä. Päivien lämmettyä siirryin Sveitsin luonnonpuistoon, jonne olivat jo ehtineet ensimmäiset metsälinnut. Sveitsin luonnonpuisto on eläin- ja lintulajistoltaan melko runsas, mutta siellä alkoi olla ruuhkaista. Lintuharrastaja, ja varsinkin lintukuvaaja, on yksinpuurtaja. Jos satunnainen ulkoilija pysähtyy kohdallesi ja aloittaa kiikaroinnistasi huolimatta monologinsa sekä kertoo kaikki omat lintukokemuksensa pikkuvekara-ajoista lähtien, alkaa päivän linturetkesi odotukset olla laihanlaiset. Ja kun olet juuri sihtailemassa harvemmin näyttäytyvää rautiaista, tämä vierelläsi oleva tuntematon intoutuu matkimaan sepelkyyhkyn huutelua. Ääninäyte on kertakaikkisen hyvä – ja kova, mutta rautiainen ei siitä perusta; se on hetkessä kadonnut tiheään kuusikkoon. Tiedän nyt, miksi oikeat lintukuvaajat pukeutuvat maastopukuun? He haluavat piiloutua – ei linnuilta, vaan satunnaisilta ohikulkijoilta!
Jokivarren lehdossa sain olla rauhassa ja keskittyä yhteen tämän hetken mukavimmista harrastuksistani, lintujen tarkkailuun ja kuvaamiseen. Yhdistän harrastuksessani monia hallituksen suosiossa olevia asioita. Usean tunnin lintulenkeilläni pidän kilot kurissa ja verenkiertoelimet kunnossa. En tarvitse reissuilleni punaista lihaa enkä pikavippejä. Pääsen lähellä oleviin kohteisiini pyörällä, tai jos menenkin autolla, en pölläyttele ilmoille suuria saastemääriä. Ja mitä kaikki tämä ponnistus ja lintulajien jatkuva opiskelu tekeekään aivotoiminnalle, kognitiiviselle puolelle? Toukokuun puolivälissä lehdon lukuisat tuomet availivat kukkanuppujaan ja levittivät ympärilleen huumaavaa tuoksuaan. Suurin osa alueen pesimälinnuista oli jo asettunut paikoilleen, vain jokunen laulajamestari, kuten satakieli, puuttui joukosta. Kun 22.5. kävin tavoittelemassa vähän parempaa kuvaa pensastaskusta, kuulin jo kaukaa, että lehdon ykkössolisti oli vihdoin saapunut. Sen naputukset, huilut ja säksätykset ylittivät jopa läheisen moottoritien pauhun ja rekkojen kolkkeen – kuulin vain mestarin katkeamatonta laulua!
Punavarpuskoiraat viivähtivät lehdossa hetken toukokuun alussa.
Lehdon viereinen pelto oraalla.
Tuomi avaa ensimmäisiä kukkiaan.
Sinitiainen on jokivarsilehdon pysyväisasukki.
Niittykirvinen ja pensastasku löytyy usein vanhojen adanseipäiden nokasta. Tänä keväänä niittykirvinen tuli ensimmäisenä.
Pajusirkulla on pesintä jo pitkällä.
Lehtoalueella on pari lampea. Siellä viihtyvät niin telkkä kuin sinisorsakin.
Lehtoalue sai osansa keväisestä arktikasta. Valkoposkihanhet matkalla pohjoiseen.
Pajulintu on aikainen muuttaja ja melko helppo kuvattava.
Pajulintu ja pensaskerttu jakavat saman pensaikon.
Pensaskerttu suosii jokivarren lehtoaluetta.
Sinisorsapariskunta päiväkävelyllä.
Joenreunan rentukat.
Västäräkit tulevat aikaisin, mutta vielä riittää virtaa.
Lehto voi odottaa pian uusia västäräkkejä.
Hemppokin viihtyy lehdossa ja sen viereisellä joutomaalla.
Rusakko ei oikein tiedä, miten suhtautua kuvaajaan.
Alkukeväästä lehdon puissa viipyili paljon naakkoja ja variksia.
Sepelkyyhkylläkin lienee pesänsä lehdon isommissa puissa.
Kimalainen peltokanankaalin kukinnolla.
Vihervarpunen on melko peloton lintu.
Tuomi ja voikukat.
Pensastasku, yksi kuvaajan suosikkilinnuista. Lintu piti nyt etäisyyttä.
Tikliä näkee usein lehtoalueen laitamilla.
Kiuru on myös löytänyt vanhat aidanseipäät tarkkailupaikoikseen.
Kuvista ja muita kuulumisia 