Muutama viikko jo takana vapaaherrana oleilua. Pientä hakemista uuteen elämänvaiheeseen siirtyminen on ollut, kieltämättä. En kuitenkaan sanoisi, että pallo on ollut hukassa. Tuossa vieressä, ihan näkyvillä se pallo on, mutta ei oikein ole huvittanut palloa potkaista. Vetäisinkö tiukan kärkipotkun tai kenties hallitun heilautuspotkun sisäsyrjällä? Ja minne potkaisisin? Vaimollani kaikki on ehkä sujunut helpommin, mutta ongelmia on hänelle saattanut tuottaa aamupuurolle tullut ylimääräinen tyyppi. Mutta eiköhän kaikki ala vähitellen lutviintua ja taloon saadaan eläkepäiville uusi järjestys sekä harmonia. Vähäisenä en pitäisi sitä, että olen ihan pystyvä kahvinkeittäjä, osaan pedata sängyn, osaan hakea postin ja viedä roskat (melkein jo oma-alotteisesti) – resursseja on siis luvassa moniin vaativiin talousaskareisiin.
Mökkimatkamme Tammelaan viikko sitten oli sävyltään vähän erilainen kuin aiemmin. Ei, en viittaa kuskin ja kartturin kemioihin, vaan ihan muihin asioihin. Reittimme kulki loppumatkasta Hämeen härkätietä pitkin kohti Porrasta ja Tammelan isoja järviä Pyhäjärveä sekä Kuivajärveä. Tiesimme nyt, että täältä olivat kotoisin vaimoni isän isoisän puolison (Maria Hucht s. 1823) sukuhaara. Huchteja, Palmeja (ent. Palmroth), Timmejä oli asunut ainakin 1700-luvulla, kenties aiemminkin, Tammelan Mansikkaniemessä, Saaressa, Lunkaalla ja Huhtaan kylässä. Olimme ymmärtäneet, että vaimoni isän (Rosberg) esivanhemmat olisivat vaikuttaneet enimmäkseenTurun ympäristössä ja sen alapuolisilla rannikkoalueilla (Turku, Piikkiö, Kaarina, Särkisalo, Angelniemi, Halikko …). Näin olikin, ja Rosberg annettiin sukunimeksi 1700-luvun lopulla rakuuna Juho Erkinpojalle. Mutta sukuun oli siis tullut myös lounais-hämäläistä verta meille niin tutun mökkimatkamme kylistä! Kaiken tämän oli meille selvittänyt sukututkija Ari Kolehmainen, joka useita vuosia sitten oli ottanut minuun yhteyttä kertoessaan oman isäni isänpuolen historiasta. Nyt halusimme selvittää sukujamme enemmän ja saimme oppaaksemme aiemman tuttavuuden, todella innokkaan ja osaavan historiantutkijan Mikkelistä.
Olen aina tykännyt käydä Porvoossa kävely- ja kuvausmatkoilla, ihan omaksi ilokseni. Syksyn ruska ei ollut vielä parhaimmillaan, kun runsas viikko sitten kiipesin Näsinmäelle ihastelemaan Vanhan Porvoon puutaloidylliä ja vanhojen rakennusten värikudelmaa. Helsingin kaupunginarkistosta olin löytänyt tiedon, että äitini äidinäidin mies, siis isoisoisäni oli syntynyt Porvoossa v. 1875. HisKin kautta en löytänyt vahvistusta tiedolle enkä päässyt eteenpäin Rask-nimessä. Ajattelin kuitenkin mielelläni, että juuri Oskar Rask olisi astellut alas samaa jyrkkää Sillanmäkeä, kuin mitä itsekin tein aurinkoisena syyspäivänä vuonna 2014. Ei mennyt montakaan päivää, kun myös äitini suvusta saimme käsiimme Ari Kolehmaisen mittavan selvityksen. Raskit olivat todella asustaneet Porvoossa ja kaupunkikeskustan ulkopuolella: Kulloossa, Hinthaarassa ja Saksalan kylässä. 1700-luvun puolivälissä Oskarin eräs esi-isä Staffan Staffanson sai sotilaana sukunimekseen Rask, josta lähtien Rask-nimi siirtyi jälkipolville. Miten ja missä Porvoon suunnalta muuttanut ruotsinkielinen isoisoisäni Oskar oli tutustunut ja avioitunut Jämsästä kotoisin olleeseen suomenkieliseen isoisoäitiini Rosa-Alisaan, ei selviä varmaan koskaan. Luulen, että he ainakin tapasivat Helsingissä. Ehkä Stokkan kellon alla? Tai ehkä pikemminkin Kolmen sepän patsaan luona – olihan Oskar sentään seppä ammatiltaan!
==================
Sukututkijan yhteystiedot:
FM, historiantutkija Ari Kolehmainen, Mikkeli
Sukututkimuksissa erityisosaamista 1500-1600-lukujen suvuissa
kolehmainen.ari(at)gmail.com

Mitä kertoo Hakkapeliittapatsas
Hienoja kuvia! Eläkkeellä saa tehdä (melkein) mitä haluaa, taidat osata nauttia siitä! Terveisiä ihanalle Rouvalle!
Kiitokset Liisa! On eläkepapan puuhat vielä vähän hakusessa, mutta alkaa jo näyttää ihan hyvältä. Ihanalta Rouvalta tuli Ihanat terveiset takaisin. Hienoa syksyn jatkoa teille!
Vanha Porvoo on yksi minunkin mielipaikoistani. Käymme siellä myös silloin tällöin vaimon kanssa käveleskelemässä ja nauttimassa maisemista. Pidän erityisesti kuvastasi ”Ranta-aitat 02”. Punaiset vaahteranlehdet antavat hienon säväyksen minullekin niin tuttuun maisemaan!
Ja eiköhän se eläkeläisen ”pallo” vielä sieltä löydy, kun rauhassa etsii…perässä tullaan!
Kiitos Heikki. Porvoo on ehkä vielä enemmän kuin Naantali tai Rauma. Kujilla tepastelee syksyisin ja talvisinkin paljon turisteja. Jep, vähitellen tähän laiskotteluun alkaa tottua. Mukavia syyspäiviä sinnepäin!