Kevään tuhlarit

”Entä, jos sinä valitset kukat ja minä ponnahdan näyttämölle sitten, kun olet työntämässä ostoksiasi kassalle?” Ehdotus meni läpi ja järjestely toimi hienosti. Tänä keväänä en kokenut ollenkaan vaikeaksi kesäkukkien hankintaruljanssia! Pientä säätöä, niin asiat kyllä hoituvat. Kukkia tarvittiin niin mökille kuin kotiin. Niitä tarvittiin paljon: isoja ja pieniä, kerrottuja ja jaettuja, yksivuotisia ja monivuotisia, eikä vaimoni kelpuuttanut kärryynsä ihan mitä tahansa ehdokasta. Tehtävä on tärkeä, sanottakoon se selvyyden vuoksi, mutta suhteellisen pitkäkestoinen hankintaprosessi koleassa ja tuulisessa kukkahallissa ei ole minua varten. Sain sillä aikaa syventyä moottorisahojen vertailuun seinän takana inhimillisissä olosuhteissa. Jos kirjoittaja paljastui pahimman luokan sovinistiksi, ei väliä, kaikki oli vain pariskunnan parhaaksi. Sopu säilyi, ja harmoninen ilmapiiri löi kukkamaisen leimansa koko loppupäivälle, jolloin mökkimme saisi penkkeihinsä tuoreet kesäkukat.

Edellisestä mökkikäynnistämme oli kulunut tasan kuukausi. Nyt oli jo voimia lähteä jatkamaan kesken jääneitä kevätaskareita, joista tärkeimpänä kesäkukkien istuttaminen ja amppelien asettelu vakiopaikoilleen. Ei mökki ole mökki, jos kukkapenkit työntävät vain sammalta tai jauhosavikkaa, ja amppelin paikalla roikkuu lähikuusesta lennähtänyt naavatupsu. Perillä availin tunnollisena apulaisena vielä tunnollisellemmalle vaimolleni multasäkkejä, asettelin kukkalaatikoita paikoilleen ja kannoin järvestä kasteluvesiä. Välillä, ihan lääkärin määräyksestä, lepäilin sohvalla tai tein tuttavuutta kirjosiepponaaraan kanssa. Olipa erikoinen kirjosieppo! Antoi kameramiehen lähestyä muutamaan metriin eikä hätääntynyt kameran äänistä! Ehkä se tunsi sympatiaa sitä lähestyvää toipilasta kohtaan – ja olimmehan me toki kavereita jo useamman vuoden takaa. Tämä kevät on ollut erikoinen ja erilainen. Olen jo vähän kyllästynyt eläkeläisen liikaan vapaa-aikaan sekä löysäilyyn. Siitäkö kaikki terveysongelmatkin johtuvat? Mökki ja kaikki sen kesäiset askareet tulevat varmasti tekemään hyvää. On viimein taas vipinää ja selvä päiväjärjestys. Haepas ukkoseni tuohon keittiön ämpäriin vähän järvivettä, kiitoksia! Näin selvittiin siitäkin joutilaasta hetkestä!

Mökkimme karu kangasrinne oli nyt saanut väriläiskänsä talven jäljiltä melko alastomiin kukkapenkkeihinsä. Ilta oli jo pitkällä, kun pääsimme lähtemään kotiin päin. Mutta nyt oli myöhäiskevät, ja valoa riitti. Ajelimme Mustialan oppilaitosten kautta läpi Tammelan keskustan, ohi harmaakivikirkon ja Pyhäjärven rantaa myötäilevää tietä pitkin kohti Saaren kansanpuistoa. Mitäs jos pysähdyttäisiin Portaan kylään? Jopas jotakin – kesä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, ja nyt jo jalkaudutaan nähtävyyksiin melkeinpä keskiyöllä, eikä mitään kiirettä! Muistatko, näinhän teimme myös vuosia sitten? Samassa paikassa, samassa Portaan kylässä tuomen kukkiessa Turpoonjoen ylittävän kapean puusillan kupeessa. Nyt on elettävä, nyt on nuuhkittava kevään tuoksut! Kuukauden päästä, juhannuksen aikoihin syreenikin alkaa jo lakastua ja tienvarsien lupiineista vain harvat enää kukkivat. Tuhlatkoot kukat tuoksujaan – tuhlataan me aikaamme! Sommaren är kort!

Keväinen mökkijärvi

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kevätkuosi

Kirjoittajan vaimo

Vuorenkilpi

Peippo tähystyspaikalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Pois viimeisetkin lehdet

Syrjälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Blogimies

Tuomi kukassaan

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Syrjälän tilan viiri

Read Full Post »

Syysmietteitä ja sukujuttuja

Muutama viikko jo takana vapaaherrana oleilua. Pientä hakemista uuteen elämänvaiheeseen siirtyminen on ollut, kieltämättä. En kuitenkaan sanoisi, että pallo on ollut hukassa. Tuossa vieressä, ihan näkyvillä se pallo on, mutta ei oikein ole huvittanut palloa potkaista. Vetäisinkö tiukan kärkipotkun tai kenties hallitun heilautuspotkun sisäsyrjällä? Ja minne potkaisisin? Vaimollani kaikki on ehkä sujunut helpommin, mutta ongelmia on hänelle saattanut tuottaa aamupuurolle tullut ylimääräinen tyyppi. Mutta eiköhän kaikki ala vähitellen lutviintua ja taloon saadaan eläkepäiville uusi järjestys sekä harmonia. Vähäisenä en pitäisi sitä, että olen ihan pystyvä kahvinkeittäjä, osaan pedata sängyn, osaan hakea postin ja viedä roskat (melkein jo oma-alotteisesti) – resursseja on siis luvassa moniin vaativiin talousaskareisiin.

Mökkimatkamme Tammelaan viikko sitten oli sävyltään vähän erilainen kuin aiemmin. Ei, en viittaa kuskin ja kartturin kemioihin, vaan ihan muihin asioihin. Reittimme kulki loppumatkasta Hämeen härkätietä pitkin kohti Porrasta ja Tammelan isoja järviä Pyhäjärveä sekä Kuivajärveä. Tiesimme nyt, että täältä olivat kotoisin vaimoni isän isoisän puolison (Maria Hucht s. 1823) sukuhaara. Huchteja, Palmeja (ent. Palmroth), Timmejä oli asunut ainakin 1700-luvulla, kenties aiemminkin, Tammelan Mansikkaniemessä, Saaressa, Lunkaalla ja Huhtaan kylässä. Olimme ymmärtäneet, että vaimoni isän (Rosberg) esivanhemmat olisivat vaikuttaneet enimmäkseenTurun ympäristössä ja sen alapuolisilla rannikkoalueilla (Turku, Piikkiö, Kaarina, Särkisalo, Angelniemi, Halikko …). Näin olikin, ja Rosberg annettiin sukunimeksi 1700-luvun lopulla rakuuna Juho Erkinpojalle. Mutta sukuun oli siis tullut myös lounais-hämäläistä verta meille niin tutun mökkimatkamme kylistä! Kaiken tämän oli meille selvittänyt sukututkija Ari Kolehmainen, joka useita vuosia sitten oli ottanut minuun yhteyttä kertoessaan oman isäni isänpuolen historiasta. Nyt halusimme selvittää sukujamme enemmän ja saimme oppaaksemme aiemman tuttavuuden, todella innokkaan ja osaavan historiantutkijan Mikkelistä.

Olen aina tykännyt käydä Porvoossa kävely- ja kuvausmatkoilla, ihan omaksi ilokseni. Syksyn ruska ei ollut vielä parhaimmillaan, kun runsas viikko sitten kiipesin Näsinmäelle ihastelemaan Vanhan Porvoon puutaloidylliä ja vanhojen rakennusten värikudelmaa. Helsingin kaupunginarkistosta olin löytänyt tiedon, että äitini äidinäidin mies, siis isoisoisäni oli syntynyt Porvoossa v. 1875. HisKin kautta en löytänyt vahvistusta tiedolle enkä päässyt eteenpäin Rask-nimessä. Ajattelin kuitenkin mielelläni, että juuri Oskar Rask olisi astellut alas samaa jyrkkää Sillanmäkeä, kuin mitä itsekin tein aurinkoisena syyspäivänä vuonna 2014. Ei mennyt montakaan päivää, kun myös äitini suvusta saimme käsiimme Ari Kolehmaisen mittavan selvityksen. Raskit olivat todella asustaneet Porvoossa ja kaupunkikeskustan ulkopuolella: Kulloossa, Hinthaarassa ja Saksalan kylässä. 1700-luvun puolivälissä Oskarin eräs esi-isä Staffan Staffanson sai sotilaana sukunimekseen Rask, josta lähtien Rask-nimi siirtyi jälkipolville. Miten ja missä Porvoon suunnalta muuttanut ruotsinkielinen isoisoisäni Oskar oli tutustunut ja avioitunut Jämsästä kotoisin olleeseen suomenkieliseen isoisoäitiini Rosa-Alisaan, ei selviä varmaan koskaan. Luulen, että he ainakin tapasivat Helsingissä. Ehkä Stokkan kellon alla? Tai ehkä pikemminkin Kolmen sepän patsaan luona – olihan Oskar sentään seppä ammatiltaan!

==================

Sukututkijan yhteystiedot:
FM, historiantutkija Ari Kolehmainen, Mikkeli
Sukututkimuksissa erityisosaamista 1500-1600-lukujen suvuissa
kolehmainen.ari(at)gmail.com

 

 

 

Mitä kertoo Hakkapeliittapatsas

Hakkapeliittapatsaan nimiä

Tammelan hautausmaalla

Tammelan hautausmaalta kirkolle päin

Sukujuurien jäljillä, Tammelan hautausmaa

Vanha Porvoo. Näkymä Näsinmäeltä

Ranta-aitat 01

Ranta-aitat 04

Ranta-aitat 02

Poijut ja vene

Simolin, Vanha Porvoo

Tuomiokirkko ja Runoilijakoti

Vastavaloon, Porvoonjoki

Fasaadit, Vanha Porvoo

Ikkunaluukut

Aukion kukat Lukiotalon edustalla

Omenainen kuja, Vanha Porvoo

Ralinginkuja, Vanha Porvoo

Piispantalo Sillanmäeltä

Sillanmäki, Vanha Porvoo

Read Full Post »

Honka kaatui proffan ohjeilla

Ei, tulossa ei ole katsausta poliittiseen historiaan eikä liioin espoolaisen urheiluseuran vaiheisiin. Tarina liittyy puun kaatamiseen mökkimaisemissa. Mutta ennen aloitusta jutun mökkiläisten on päästävä tapahtumapaikalle. Näin tapahtui myöhään toukokuisena perjantai-iltana. Ajoreitti kulki vaihteeksi Lopen Vojakkalan ja Tammelan Saaren kansanpuiston kautta. Pidimme yhden jaloittelutauon Hämeen Härkätien varrella olevassa historiallisessa ja idyllisessä Portaan kylässä.

Olin iskenyt silmäni mökkimme takamaastossa olevaan n. 7-8 m korkeaan, yläosastaan katkeneeseen kelottuneeseen mäntyyn. Se olisi kaadettuna ja pilkottuna lähes heti käyttövalmista ja toisi kaivatun lisän keskikesällä loppuviin, viime vuonna tehtyihin polttopuihin. Pelikaverini oli antanut lainaksi moottorisahansa ja evästänyt sen käytössä. Välineet olivat olemassa ja uhoa riitti. Mutta miten isohko puu lopulta kaadetaan moottorisahaa apuna käyttäen? Päätimme etsiä ohjeita netistä – ja ohjeita toki löytyi. Jokin ohje oli niin pitkä ja syvällinen, että tärkeä tieto hukkui epäoleellisuuksiin. Toisessa ohjeessa kehotettiin unohtamaan koko juttu ja kääntymään ammattilaisten puoleen. Emme luovuttaneet, ja lopuksi löytyikin se, mitä haimme: selkeät, lyhyet ohjeet oivallisilla piirroskuvilla täydennettyinä! Ohessa löytämämme Puuproffan osoite vinkiksi muille epätietoisille

http://www.puuproffa.fi/arkisto/kaato-ohje.php

Honka kaatui lopulta ryskyen ja ihan oikeaan paikkaan annettujen ohjeiden mukaan – suunnittelu todella kannatti. Tiedätkö, mitä tarkoittaa “pitopuu”? Me kaatajat tiedämme sen nyt. Olimme vaimoni kanssa polleeta poikaa, kun hoimme oppimiamme ammattitermejä: kaatolovi, kaatosahaus, pitopuu ja kaatorauta. Viikonloppu olikin sitten yhtä sahaamista ja pilkkomista. Vaimoni sai toisaalla päätökseen mökkirakennustemme perussiivouksen. Olimme aika poikki tuon viikonlopun jälkeen. Vaimoni harmitteli, ettei enää ehtinyt ikkunoita pestä. Ja minä jäin haikailemaan toisen, lähes kelottuneen hongan pystyyn jättämistä. Olisihan senkin vielä voinut …

Tuomet ja vaimo Portaan kylässä

Portaan jokivarren rakennuksia

Sahamies

Hongan lapsia

Mökki

Samettikukat

Iltatulet

Read Full Post »