Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘varpushaukka’

Pelto oli laajalti veden peitossa. Vettä oli tullut suoraan satamalla, mutta myös kun läheinen joki ei enää pidätellyt lisääntynyttä vesimäärää, se vyöryi pellolle. Tulvapelto oli ihanteellinen levähdyspaikka monille lintulajeille, joilla oli syysmuutto meneillään. Syntynyt kosteikko tarjosi sekä ravintoa että valtavan lintumäärän myötä, ainakin näennäistä turvaa jokaiselle. Kottaraiset asettuivat mielellään sorsalintujen ja töyhtöhyyppien läheisyyteen, haarapääskyt ja västäräkit ehkä luottivat omaan nopeuteensa, mutta uhkaajia oli näillä kaikilla. Kun varpushaukka kiiti matalalla kohti pellolla lepääviä lintuja, se toi joukkoon hätäännyksen, ja ilma oli pian mustanaan sinne tänne karkuun viuhtovia pienempiä ja isompiakin lintuja. Ehkä haukka sai saaliin, mutta monasti se joutui  poistumaan tyhjin kynsin ja siirtyi metsänreunaan odottamaan uutta tilaisuutta. Alueen useita ruskosuohaukkoja siedettiin hyvin; ne saivat syöksyä myyrien ja sammakoiden kimppuun ilman paniikkia pellon pienemmissä linnuissa. Lintujen lajikirjo oli laaja, enkä muista koskaan nähneeni kerralla tällaista määrää keltavästäräkkejä! Ei edes nuoruudessani Helsingissä, Viikin pelloilla.

Kävin tulvapellolla kahtena peräkkäisenä päivänä, ja molemmat päivät olivat pilvisiä, tuulisia ja koleita. Ei mennyt säätiedot nappiin, ainakin lauantain piti olla aurinkoinen aamusta iltaan. Viisastuin perjantain koleudesta niin, että puin päälleni kunnolla, tarvetta oli jopa paksulle kaulaliinalle. Kaupungin länsipuolella oleva tulvapelto oli entuudestaan tuttu, mutten uskonut näkeväni täällä tällaista näytelmää. Innostuksestani sähläsin alkuun kamerani kanssa – se meni videoasetukselle, enkä heti keksinyt miten palautan kameran still-kuville. Sain nopeasti apua toiselta, nuoremmalta lintukuvaajalta. Miten sitä nyt näin töppäsin? Tiellä, suoraan edessäni oli rivissä kymmeniä haarapääskyjä ja keltavästäräkkejä suorastaan odottamassa, että joku heidät kuvaisi! Rivit oli linnuilla viivasuorat ja kaikilla sama rintamasuunta! Muutama lintu jäi sitkeästi odottamaan, että sain kamerani taas kuntoon. Lauantaina 28.8. vietettiin Suomen Luonnon -päivää. Aika erikoinen ajankohta luontopäivälle, kun suomalainen luonto on jo valmistautumassa syksyyn eikä ole samassa loistossaan kuin kevätkesällä? Mutta täällä tulvapellolla, melkoisessa viimassa, sain monien muiden luonto- ja lintuharrastajien seurassa kokea siivekkäiden tarjoamana hienon palasen Suomen luonnon runsaudesta ja kauneudesta!

Olin ollut näkevinäni kottaraisparvessa kahlaajia? Sisämaan asujana en oikein tunne kahlaajia, no rantasipin, liron ja muutaman viklon kyllä, mutta päätin jäädä muiden jo lähdettyä ottamaan näkemistäni kahlaajista selkoa. Oikeastaan, tunnistamisessa olin jo saanut tuttavaltani apua, kahlaajat olivat suokukkoja. Harvoin niitä Uudellamaalla näkee, ja muistan kyllä kerrat, jolloin suokukkokoiraat ovat näyttäytyneet ja pukeutuneet keväällä aivan merkillisiin soidinhepeneisiin! Nyt suokukkokoiraat ja -naaraat olivat ilman juhlapukuja, ja muistuttivat toisiaan, koiraat vain olivat naaraita kookkaampia. Jos kirjoittajalle oli annettu jokin tietty tuntimäärä vapaata luonnon helmassa, olin sen ajan jo reippaasti ylittänyt. En millään malttanut lopettaa suokukkojen tarkkailua ja kuvaamista. Tässä tarvittaisiin kurkien apua. Jos kurkijoukkio tai kurkipari päättää lähteä pellolta lentoon, sen ne selvästi ilmaisevat. Pari kolme torven töräytystä raikuu ilmoille merkiksi, ja sitten mentiin. En kuullut nyt kurkien merkkiääniä – itselleni. Suokukot olivat häipyneet jo kauemmaksi, ruskosuohaukka oli saanut saaliinsa ja lepäili jossakin kylläisenä – tulvapelto alkoi hiljetä aamun hälinästä ja liikehdinnästä. Ja tulihan se lopulta sieltä; sinisorsa otti ja rääkäisi kuuluvasti jostakin tulvapellon heinätuppaan vierestä. Tuon huudon nyt ymmärsi vanhempikin luontoharrastaja; kamerasta virrat veks, laukun nepparit kiinni ja mars kotiin päin!

Read Full Post »

Aamu ei näyttänyt lupaavalta; sataa tihutti hiljakseen. Mutta kun oikein pinnisti, saattoi pilvipeitteessä kuvitella näkevänsä vaaleampiakin alueita, mikä enteilisi päivän poutaantumista. Sunnuntai, ja lokakuun ensimmäinen päivä oli kansainvälinen Euro BirdWatch -päivä. Olisi sääli, jos ei pääsisi ulos luontoon lintujen syysmuuttoa seuraamaan – ja kuvia napsimaan. Lämpimän syksyn takia lintujen syysmuutto jatkui yhä reippaana. Ei, kyllä aamulehden luku sai nyt jäädä. Kamppeet päälle ja ulos, satoi tai paistoi! Sain tuntumaa ensimmäiseen siivekkääseen nopeammin kuin arvasinkaan, sillä ulkovaatteita pukiessani pöllähti ilmoille kaulahuivista, tai mistä lie, hirvikärpänen! Monsteri oli pitänyt vaatekomeroamme kortteerina ehkä parikin viikkoa. Nyt loppui se peli. Tänään oli tarkoitus kaveerata ja nähdä ihan toisenlaisia siivekkäitä, ehkä jopa uljaita haukkoja.

Lyhyen ajomatkan jälkeen pysähdyin puiden siimekseen lähelle tavoitettani. Talosaarekkeeseen johtavan hiekkatien molemmin puolin avautuvat pellot ja niitä ympäröivät metsät muodostavat varmaan kaupungin länsipuolen parhaan haukkapaikan. Hiirihaukka on täällä vakiovieras, mutta yleisiä ovat myös piekana, suohaukat sekä varpus- ja tuulihaukat. Myös elämäni ainoan maakotkan olen tavannut tällä samaisella pellolla. Astelin hissuksiin varsinaiselle areenalle … Tulin sittenkin paikalle varomattomasti, koska ihan läheltäni lennähti puiden latvuksiin suurikokoinen hiirihaukka! Kuulin jo aikaisemmin hiirihaukan äänen, mutten arvannut, että se olisi ihan lähelläni. Jatkoin eteenpäin, ja mitä näinkään! Hyväkuntoisen näköinen kettu oli myyräjahdissa suoraan edessäni. Kettu oli niin keskittynyt jahtiinsa, ettei se joko kuullut lähestymistäni tai ei välittänyt muusta kuin aamiaisensa varmistumisesta. Eihän tämän nyt pitänyt näin mennä. Karkotan haukan, mutta saan vierelleni ketun!

Mutta tuolla jokivarren puussa taitaa istuskella petolintu? On se. Se on varista muhkeampi ja yleissävyltään ruskea. Otin kiikarit esille ja asia varmistui – hiirihaukka, ehkä se sama, jonka heti alussa näin. Nyt se on siirtynyt uuteen kyttäyspaikkaan. Missäs pellon poliisit? Ei vielä kuulu varisten eikä harakoiden varoitusääniä ja koukkauksia kohti haukkaa? Eipä tietenkään, kun niillä on tehtävä toisaalla: vikkelä varpushaukka, mokoma häirikkö, pitää saada pois kotinurkilta! Sitä ahdistelee joukko harakoita, ja hiirihaukka saa hetken olla omassa rauhassaan. Pian haukkapellolla meno asettuu ja kaikki on taas hyvin. Lentonäytökset on näytelty ja on levon paikka. Sillä välin saa yksinäinen piekana ylittää peltoaukean kenenkään puuttumatta asiaan. Jaa-a, paljon tapahtumia mahtui parin tunnin ulkoiluuni. Moni luulee varmaan, että puhun omiani. Ei noita asioita oikeasti tapahdu, samaan aikaan ja yhtenä päivänä! Kyllä tapahtuu, siksi otin todisteeksi jokusen kuvankin – 300-millisellä tosin.

Haukkapelto lokakuun alussa

Joutsenten ylilento

Haukkapellon kettu

Kettu keskittyi saalistukseen

Hiirihaukka tähystyspaikallaan

Sinne karkasi!

Vielä näkyy muuttavia västäräkkejä

Haukkapellolla saa peltopyyt olla varuillaan.

Harakka pakenee varpushaukkaa.

Pikkuvarpuset

Piekana ylittää peltoaukean.

Myös hanhien muutto on meneillään. Kuka laskee määrän?

Lisää joutsenia

Osa hanhista laskeutuu Kytäjärveen

Kivitasku ei ole kiirehtinyt muuttomatkalle.

Read Full Post »