Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘tatti’

Jos oli Helsingissä ”Taiteiden yö”, on Etelä-Suomen metsissä nyt ”tattien syksy”. Harvoin metsässä kulkija tapaa niin paljon eri tatteja ja erityisesti herkkutatteja kuin tänä syksynä. Ja siitähän ei voi sanoa mitään pahaa, päinvastoin. Huonoa on se, että tatit jäävät paljolti keräämättä tai ne kasvavat ja mätänevät liian nopeasti hyvien olosuhteiden takia.

Ei haitannut mitään, vaikka kiireessä unohdin sieniveitseni kotiin. Autossa pitämäni perintöpuukko sai toimittaa sieniveitsen virkaa, ja hyvin se siinä pärjäsikin. Metsän eri sienet olivat puhtaita ja koppa täyttyi nopeasti. Puukolla vain varret poikki ja epäilyttävät tapaukset halki lähempää syyniä varten. Jos itse olet hieman arka keräämään ja laittamaan ruokaa sienistä, tässä tattien esikäsittelyyn jokunen ohje:

  • opi tuntemaan hyvien tattien lisäksi sappitatti – se pilaa sieniruuan
  • varustaudu metsään hyvällä sienikopalla ja -veitsellä
  • kovin iso tatti on melko varmaan mennyttä, kerää vain pieniä ja keskikokoisia
  • poista suuri osa tatin jalasta, puhdista lakki roskista ja halkaise tatti pystysuuntaan – näet, mitä sisällä on
  • ensiluokkaisen, pienehkön tatin pillistöä ei kannata poistaa, sekin kelpaa pannulle
  • yksi parhaista säilömistavoista on kuumentaa tatin palaset pannussa (ei tarvita rasvaa), antaa niiden painua kasaan omassa liemessään ja pakastaa jäähtyneet tatit
  • käsittele sienet kuumentamista varten heti metsästä tultuasi, ainakin herkkutatti pilaantuu lämmössä melko nopeasti.
Ai niin, taisin saada metsästä mukaan pari seuralaistakin, kun niskassa kutisi siihen malliin. Sienien puhdistuksen jälkeen myös itse puhdistauduin ja katselin, olisiko hirvikärpäsiä jäänyt vaatteisiini. Ei sittenkään löytynyt – taisivat pudota kyydistä lähikauppamme kassalla. Hyvää sienisyksyä!
PS. sienitietoa ja -kuvia myös toisessa artikkelissani ”Nyt metsään – sienimetsään!”

Herkkutatteja

Punikkitatteja

Kangasrouskut

Keltahaarakas

Sienikoppa

Puhtaat ja pilkotut sienet

Sienien kuumentaminen

Read Full Post »

Sateita seuraa pouta, ja jos sienestäjä seuraa säitä, on nyt ampaistava apajille. Kyllä kannattaa, sillä metsä on nyt sopivan kostea ja nostattaa runsaasti sieniä. Itse sienestän mielelläni kotikaupunkini ulkopuolen eräällä melko pienellä harjualueella, jolla ei juuri muita sienestäjiä tapaa. Ei, en ollenkaan vierasta sosiaalisia tilanteita, mutta nyt on tultu keräämään sieniä!

Harjuinen kangasmetsä tarjoaa lähes kaiken mahdollisen: on haperoa, tattia (melko vähän, tosin), kehnäsientä ja tuolla alempana koivikossa kantarellejakin. Koppani täyttyy nopeasti pannulla kokoon kiehautettavista sienilajeista – myöhemmin on sitten rouskujen, lampaankääpien, orakkaiden ja suppilovahveroiden vuoro. Kerään lähes kaikkia haperoita (kangashapero mieluisin), mutta aivan kirkkaanpunaiset jätän nykyään pois. Niissä voi olla kirpeitä, vatsaa korventavia yllätyksiä, kuten tulipunahapero. Haperoista ei tiedetä kuitenkaan yhdenkään olevan myrkyllinen.

Tatit ovat suosikkejani – ja ehdoton suosikkini on virheetön herkkutatti. Kyllä, se menee kantarellinkin ohitse. Siinä sienessä on näköä, kokoa, mieto hienostunut maku ja sieni on helppo putsata pannulle. Kovin isokokoiset tatit ja muutkin isokokoiset, vanhat sienet eivät yleensä enää ole käyttökelpoisia. Kun sienisaalis on pannussa kutistettu pienemmäksi, siirtyy meillä jatkojalostus vaimoni vastuulle. Hän valmistaa erinomaiset sienimuhennokset, -keitot, -munakkaat – ja tietenkin joulupöytään upean sienisalaatin kangasrouskuista! Vähän kirpeää, mutta niin pitää ollakin.

Sienestäjän on lupa pitää silmät auki ja aistit avoinna kaikelle muullekin metsässä tapahtuvalle ja näkyvälle. Mustikkaa olisi vieläkin kerättäväksi, ja maku on yhä kesäisen täyteläinen. Pieniä ja suuria luonnon taideteoksia on kaikkialla, tuokin kelohonka tuossa. Kerran sienimetsällä, tyynellä kauniilla säällä säikähdin melkoisesti, kun ympärillä räsähti ja paukkui. Pystyyn kuivunut isohko mänty rojahti viereeni parin metrin päähän. Olen sen jälkeen katsellut metsässä myös ylöspäin. Kulkija voi näyttää vähän ylpeältä nokka ylöspäin hipsiessään, mutta varjelee vain henkeään.

Herkkutatti

Kehnäsieniä

Samettijalka - ei ruokasieni

Isohaperot

Kantarelli

Riidenlieko

Metsän oma tulilatva

Read Full Post »

Aiemman blogini pessimismistä ei ollut enää jälkeäkään, kun viikko vierähti ja päästiin sienimetsälle. Lopen avarat, sopivan kosteat kangasmetsät ovat monen sienestäjän ja marjastajan suosiossa. Niinpä minäkin vaimoni kanssa suunnistin niille kulmille mökkimatkallamme. Sää oli miellyttävä, aurinkokin välillä näyttäytyi, ei tuullut ja lämpöä oli sopivasti. Ei muuta kuin sienikoppa kainaloon ja etsimään aarteita!

Opin aikoinani koulussa opettajakollegoiltani useimmat ruokasienet. Kävimme joukolla monet kerrat Hyvinkäällä Erkylän harjuja samoilemassa ja sieniä keräämässä. Kerran minulta hukkui keruureissulla auton avaimet, mutta se on taas ihan toinen juttu. Avaimia en löytänyt maastosta, mutta sieniä kylläkin. Silloin opin hyvällä opastuksella tuntemaan useimmat tatit, haperot ja mm. kehnäsienen. Niinpä sienikoppani täyttyy melko nopeasti, kun voi kerätä monia ruokasieniä, ei vain kanttarellia!  Eräässä naisten suosimassa aikakauslehdessä esiteltiin kehnäsieni seitikin kuvalla! Aika paha moka – seuraavassa numerossa lienee korjaus ja uusi kuva tai korjattu kuvateksti.

Paitsi hyvästä säästä saimme nauttia myös muunlaisesta rauhasta sienimetsällä. Ainoastaan yksi hirvikärpänen pyrki joukkoomme, kun metsälenkki oli tehty ja pidimme evästaukoa. Nuo pienet vahvajalat ovat kertakaikkisen sitkeää porukkaa, henki ei lähde kuin lekalla moukaroimalla. Ja vaikka luulet, että nyt on vaatteet tarkistettu ja puhtaat hirvikärpäsistä, voit olla varma, että kannat mukanasi vähintään yhtä kärpästä. Huomaat sen seuraavana päivänä kylpyhuoneen lattialla tai tyynynpäälliselläsi. Jos tuon otuksen saat metsällä korvakäytävääsi, on itsehillintä koetuksella. Vaimolleni kävi niin pari vuotta sitten eikä häntä ihan helpolla saa ryteikköjä koluamaan. Eipä tuosta ylivoimaista kammoa kuitenkaan tullut – aurinkoinen, hyvin hoidettu syymetsä tuoksuinen voittaa sittenkin pienet haittatekijät!

Pekka Könönen sienessä Lopella (kuva: Ritva Könönen)

Kangasrousku (kuva: Pekka Könönen)

Punikkitatti, herkkutatti ja kanttarellit (kuva: Pekka Könönen)

Read Full Post »

Mikään ei voi jatkua loputtomiin. Ei edes hellekesä. Koettiin jo sellainenkin aamu, kun lämpötila oli laskenut 10 asteeseen! Päivälämpötila on kuitenkin yhä kesäisissä lukemissa, sellaisissa, joista suomalainen pitää. Millainen on ensi vuoden kesä? Tuskinpa samanlainen kuin kohta väistyvä kesä vuonna 2010.

Olotila on vähän ristiriitainen: kesän ei soisi loppuvan, mutta toisaalta kaipailee jo viileämpiä päiviä, jolloin kaikenlainen aktiivisuus herää. Pannaan kroppaa entistä parempaan kuntoon, jonotellaan opistojen iltakursseille, sauvakävellään ja samoillaan metsissä, kuka sienien ja marjojen keräämisestä pitää. Muuten, vaikka ei metsissä myrskyäisikään, kannattaa aina katsella ympärilleen ja olla tarkkana. Eräänä tyynenä syyspäivänä puolukkametsällä vierestäni kaatui aivan yllättäen ja ryminällä suurehko, pystyynkuivunut mänty. Ei osunut, mutta säikäytti.

Toivon leutoa ja melko kosteaa syksyä, jotta saisimme talvella herkullisia, vaimoni tekemiä sieniruokia pöytäämme. Kerään tavallisimpia kuivahkon kangasmetsän ruokasieniä kuten haperoita, tatteja, vahveroita, torvisieniä ja kehnäsieniä. Nuorempana kiikutin kopassani kotiin sinivalmuskoja, mutta jälkeenpäin huomasimme syövämme haisuseitikkejä! Niistä ajoista tuntemus on karttunut ja kokeilunhalu pienentynyt.

tuuletin

Read Full Post »