Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘stressi’

Pääsiäisen aikaan alkoi kevät taas edetä useamman kolean viikon jälkeen. Lunta näki enää vain varjoisilla rinteillä ja sisällä metsässä. Kuulinko oikein, oliko se jo peipponen? Jo vain, vaisua oli vielä viserrys, ja rohkea muuttaja oli yksin ilman lähipuissa laulavia lajitovereitaan. Lokit olivat myös tulleet, syvällä metsässä huhuili myös sepelkyyhky, mikäli sai äänensä kuuluville rastaiden sekakuorossa. Ensimmäiselle pääsiäispäivälle osui hanhien invaasio. Hanhia tuli joka suunnalta pienissä tai isoissa muodostelmissa; osa laskeutui tulvapellolle joutsenten sekaan. Toisena pääsiäispäivänä, joka oli lämmin ja aurinkoinen; varustauduin vielä paremmin isojen lintujen tulemiseen ja kuvien näpsimiseen, mutta kaikki turhaa. Harmaa sunnuntai olikin parempi muuttopäivä kuin aurinkoinen maanantai. Vain muutama hanhiaura lensi ylitseni ja häipyi nopeasti koilliseen pois näkökentästä. Ehkä linnutkaan eivät oikein pidä maanantaista?

Ennen pääsiäisen aika oli itselleni tervetullut ja odotettu neljän päivän lepotauko. Työn stressi häipyi, kun sain pakata reppuni ja hipsiä aamulla kiikaroimaan läheiselle pellonreunalle. Nyt taitavat asiat mennä toisin: keväiset viikonvaihteet ja pääsiäisen pyhät lymyilen tulvapellon pusikoissa ja tulen vasta tuntien päästä rättiväsyneenä kotiin. Arkea tarvitaankin toipumiseen pyhien rasituksista. Ollaan siinä ja siinä, ettei hyvä harrastus karkaa käsistä. Pelkään ajatellakin vielä parempaa kuvauskalustoa, jollaisesta aina silloin tällöin yhä haaveilen. Sitä huippukalustoahan pitäisi jatkuvasti käyttää! Näin on parempi, tuumailen. Kuvaamisessa on urheiluhenkeä, kun tietää, että vain optimioloissa kuva onnistuu ja tyydyttää. Tarvitaan myös jalkoja, jotta pääsee pikkuvarpusen tuntumaan. Tarvitaan myös oman kameran hyvää tuntemusta. Onko tarkennus nyt autolla vai manuaalilla? Missasin tuon nopean tilanteen, kun jätin tarkennuksen manuaalille!

Luonto- ja lintuharrastus näyttää olevan yhä enemmän moottoriurheilua, valitettavasti. Ei näissä lintumaisemissa juuri kävellä tai pyöräillä. Kaukoputket esille auton takakontista ja siitä sitten tihruamaan jouhisorsaa. En väitä, että oma tapani olisi ainoa oikea, kun myös kuuntelen ääniä (siis ympäröivästä luonnosta) ja saatan kävellä lintukohteen luona pitkiä matkoja sekä poukkoilla ympäröivään metsään kuin eksynyt iltarastisuunnistaja. Eivät ne parhaat lintukohteet tietenkään ihan kaupungin laidoilla sijaitse, totta sekin. Näitä pohtiessani päätän viimein jättää laulujoutsenet omaan rauhaansa ja kävelen takaisin autolleni. Hörppään termaristani vielä kupillisen kuumaa mehua ja panen kamerareppuni nepparin kiinni. Päivän urakka on hoidettu. Viimeisen hanhiauran kadottua metsänreunan taakse jään pohtimaan ihmisen muuttuvia elämäntilanteita. Vielä runsas puoli vuotta sitten istuin toimistomme työpöydän äärellä ja saatoin kirjoittaa meilin loppuun ”jään odottamaan ystävällistä tarjouspyyntöänne” tai jotakin muuta yhtä korrektia ja asiallista. Nyt, aurinkoisena ja lämpimänä toisena pääsiäispäiväna, nostan katseeni taivaanrantaan, pyyhkäisen kuraisia toppahousujani ja totean hymähtäen uuden tulokkaan, peipposen nähtyäni: ”jään jännityneenä odottamaan lintulorun seuraavaa tapausta – västäräkkiä, sitä keikkupyrstöä”. Arvot ja odotukset vaihtuvat toisiin.

Leppä kukkii

Leppä kukkii

Kotipihan käpytikka

Kotipihan käpytikka

Joutsenpelto

Joutsenpelto

Hanhivaara

Hanhivaara

Kanadanhanhet laskeutuvat

Kanadanhanhet laskeutuvat

Pikkuvarpuset

Pikkuvarpuset

Sininen ja valkoinen

Sininen ja valkoinen

Mitäs tuumaat tuosta uudesta perheestä?

Mitäs tuumaat tuosta uudesta joutsenperheestä?

Pakkasyön jälkeen

Pakkasyön jälkeen

Naurulokit ja peesaajana töyhtöhyyppä

Naurulokit ja peesaajana töyhtöhyyppä

Kevään värejä

Kevään värejä

Näsiä kukassa

Näsiä kukassa

Tulvapellon vanhan rakennuksen kello - pääsiäiskello?

Tulvapellon vanhan rakennuksen kello – pääsiäiskello?

Sinisuohaukka jahdissa

Sinisuohaukka jahdissa

Leskenlehti nousee taas

Leskenlehti nousee taas

Peipponen – pääsiäisen uusi tulokas

Peipponen – pääsiäisen uusi tulokas

Pääsiäisvieraita: poikamme ja lapsenlapsi

Pääsiäisvieraita: poikamme ja lhänen poikansa

Read Full Post »

Ei ole montakaan kuukautta siitä, kun vielä puursin kodikkaassa Hyvinlinnan toimistossamme yli kymmentuntisia päiviä. Nyt kun ansiotyön suorituspakkoa ei enää ole, huomaan vähän yllättäen, etten oikein haluaisi suorittaa mitään muutakaan. Työn aiheuttama stressi antoi näköjään virtaa myös muille askareille. Blogejakin kirjoittelin ennen tiiviimmin. Pitäisikö jo huolestua, kun mies vain oleilee ja myhäilee, nukkuu pitempään kuin koskaan ja pitää päivän suurena saavutuksena kirjastossa käyntiä? Kaipa se tästä. Joitakin suunnitelmia on jo alkanut pääkopassani syntyä vireystilan nostattamiseksi – kunhan oikea aika tulee. En katso millään muotoa masentuneeni tai väsähtäneeni; olen vain antanut itselleni luvan ottaa vähän aikaa iisimmin. Lupia en ole muilta kysynyt, varmuuden vuoksi.

Sunnuntaiksi oli luvattu sadetta. Aamu ei ollut sateinen, mutta sumu oli tiheä. Nyt jäi aamulehden luku kesken, kun keksinkin lähteä aikaiselle kävelylle tuttuihin pelto- ja järvimaisemiin. Keräsin kamppeeni ja astelin hiljaa alakertaan vaimoni vielä nukkuessa. Mukaan pienet eväät ja nokka kohti raikkaita tuulia. Viikko sitten etelän syyslomalainen, keskimmäinen lastenlapsistamme, oli ollut vieraanamme muutamia päiviä. Olin tehnyt L-pojan kanssa samantapaisen metsälenkin kuin mitä itse tekisin tänään sumuisena sunnuntaina. Kokiko L-poika yhtään samoja tuntemuksia rantapolkua vaeltaessamme kuin mitä itse koen, on vaikea sanoa. Toivottavasti. Pohdimme kerran vaimoni kanssa, mitä muistikuvia on jäänyt mieliimme omilta pikkunöösiajoiltamme, ennen kouluikää. Vaimoni löi pöytään aurinkoiset kesäpäivät siskojensa kanssa Einolan talon pihapiirissä (nyk. Rautatiemuseon paikalla). Omat kuvakorttini olivat Espoon Leppävaaran kotimme lähellä roihunut tulipalo sekä syksyinen perunannostotalkoopäivä hiillosperunoineen ja savun tuoksuineen. Jos L-pojalle jäi metsäreissusta mieleen edes korppien raakkuna ja liitely jylhien kallioiden yläpuolella, oli jotakin saavutettu.

Sumuinen sunnuntai sopi itselleni oikein hyvin, kun toisella silmällä en vielä nähnyt kirkkaasti. Olimme yhtä: sumuinen luonto ja minä. Kirjoittajakin näköjään vanhenee eikä ole välttynyt ottamasta vastaan lääketieteen kehittelemiä varaosia. Kaihi oli kiusannut kirjoittajaa jo pian pari vuotta. Silmiini vaihdettiin uudet keinomykiöt, ja nyt vain odotellaan, että toinenkin silmä tulisi täysin kuntoon. Blogin kuvien sameus voi siis johtua myös kuvaajasta. Jos sommittelu ontuu, joenuomassa on vettä liian vähän tai ranta-aallot ovat vaisuja, siitä en ota vastuuta. Ja sitä paitsi – kauneushan on katsojan silmissä.

Sininen aamu

Sininen aamu

Kiviröykkiö

Kiviröykkiö

Rantakaislat

Rantakaislat

Veneet

Veneet

Ranta-aallot

Ranta-aallot

Analogia hallussa

Analogia hallussa

Rantapolku

Rantapolku

Jotakin siellä on. L-poika sihtailee

Jotakin siellä on. L-poika sihtailee

Punainen talo

Punainen talo

Sumujen silta

Sumujen silta

Välilampi

Välilampi

Haaveissa vainko oot mun

Haaveissa vainko oot mun?

Kaislat

Kaislat

Matsätie 01

Matsätie 01

Oksilla peikonpartaa

Oksilla peikonpartaa

Metsätie 02

Metsätie 02

Ratsutallit

Ratsutallit

Kaulakkain

Kaulakkain

Sumu muuttuu sateeksi

Sumu muuttuu sateeksi

Read Full Post »

Koko syyskuun kestänyt kiireinen työjakso on vihdoin ohitse, pöytä on liki puhdas. Yrittäjän arkeen kuuluu niin raivoisan hektisiä kuin välillä hiljaisiakin jaksoja – syyskuu kuului ensinmainittuun. Energiaa kului paitsi itse työn tekemiseen, myös työn organisointiin ja delegointiin. Teenkö välissä tuon pienemmän työn vai päätänkö tämän anatomiakuvituksen, vai pitäisikö tuo esite jo saada aluilleen ja antaa tuo vaihe muille?  Eräänä, aamuneljältä alkaneena työpäivänä en enää uskaltanut avata työpostia (lisää töitä tulossa), vaan vaimoni sai kertoa varovaisesti tuoreen postin sisällöstä. Työn paljoudessa on tietenkin hyvätkin puolensa, mutta huonona puolena on rääkistä koituva hymyttömyys ja päivä- sekä unirytmin järkkyminen. Burn outiin oli vielä kuitenkin matkaa, näin uskoin ja lohduttauduin.

Yksi ahdistuksen lieventäjä ja terapeuttini on valokuvaaminen. Kohteella ei ole lopulta niin väliä. Kuvaaminen on keskittymistä ja sulkee hetkeksi pois kaiken muun mielessä pyörivän. Valokuvaaminen vie myös usein paikkoihin ja tilanteisiin, jotka rikkovat päivittäisiä rutiineja. Viikonloppu oli pitkästä aikaa töistä vapaa. Kävimme vaimoni kanssa laittamassa omaistemme haudat kuntoon ja tietenkin seikkailin kamerani kanssa mielimaisemissani Rautatiemuseon pihapiirissä ja Kytäjärven rannoilla. Samoja kohteita kuvasin kuin ennenkin, mutta kuvauskeikka oli virkistävä. Enkä astunut rantapolun hevosenlantaläjään, joka miinan tavoin oli piilottautunut koivunlehtien kätköihin. Ammattivalokuvaaja en oikeastaan haluaisi olla – mistä sitten löytäisin yhtä antoisan harrastuksen kuin kuvaaminen on!

Syksyn ensimmäinen hallayö on koettu. Pihan villiviinin lehdet olivat käpristyneet ja lintujen juoma-altaan vesi oli riitteessä yön jäljiltä. Luonto on palannut normaaliin rytmiinsä syyskuun lopun ennätyslämpöjen jälkeen. Luulen, että eräs blogikirjoittajakin saa viimein rytmistä kiinni. Uudessa elämässäni se tulee olemaan letkeää väliamerikkalaista reggaeta! Hyvästi stressi ja kiire!

Pihlajat

Kauan sitten, Rautatiemuseo Hyvinkää

Toimivaa tekniikkaa, Rautatiemuseo Hyvinkää

Yksityiskohta, Rautatiemuseo Hyvinkää

Rautatiemuseon värejä

Haudan kanervat

Kytäjärvi, pohjoisranta

Pato

Metsäkurjenpolvi 2.10.2011

Kalliorinne, Kytäjärvi

Hautakanervat

Read Full Post »

Kirjoittajan elämä on muuttunut kesän jälkeen kiireiseksi. Ei tunnu hyvältä. Töissä on paineita, liian monia samanaikaisia toimeksiantoja. On tietenkin imartelevaa, että vanhempaa herraa vielä viedään ja tarvitaan, mutta aikaa on jäätävä vapaa-ajalle, kirjoittamiseen ja kuvaamiseen – ja yleiseen löysäilyyn. Nyt panen asiat järjestykseen ja aloitan vyyhdin purkamisen tuosta kohdasta, siitä helpoimmasta ja selkeimmästä!

Lauantaina pääsin vaimoni kanssa mökille kahden viikon tauon jälkeen. Samalla oli määrä laittaa mökki lähes talvikuntoon. Menomatkalla poikkesimme tuttuun metsärinteeseen katsomaan löytyisikö suppilovahveroita. Niitä tarvittaisiin herkulliseen ruusukaali–suppilovahverokeittoon, sitten joskus syksymmällä. Ei ollut turha käynti, sammalrinteessä oli runsaasti hyvin erottuvia vahveromättäitä! Ja kun kunnon apaja löytyy, sienestäjän saa siirrettyä sijoiltaaan vain kauhakuormaajalla. Rajun sadekuuron herättämänä ymmärsimme viimein lopettaa keräämisen ja ottaa suunnaksi mökin, jossa odottivat monet askareet ja nopeasti laskeutuva pimeys.

Kaikkea sattuu, kun on stressaantunut. Selvisimme mökkireissusta sentään hengissä, mutta monenlaista kolhua ja naarmua olimme pintaamme saaneet. Aloitin tupeksinnan kompuroimalla vedenhakumatkalla. Olin ottanut tavaksi hakea saunavedet eräältä laakakiveltä, jonne jouduin hyppäämään rantakiviltä. Kolmannella hakukerralla se sitten tapahtui. En päässytkään laakakiveltä takaisin rantakivelle täysine ämpäreineni – saappani lipesivät märällä kivellä ja mies mätkähti haarojaan myöten rantaveteen. Ei kun kuivaa ylle ja uusiin seikkailuihin! Sitä ennen vaimoni määräsi kirjoittajan hetkeksi lepäämään. Paljon muutakin illan mittaan tapahtui. Pahimmillaan kirjoittaja olisi voinut lentää taivaan tuuliin horjahtaessaan nestekaasupullon kanssa pimeällä mökkipolulla.

Täyteen pakattu auto odotti sunnuntaina lähtijöitä mökin parkkipaikalla. Talven alta oli otettu mukaan kaikki, mikä saattaisi kosteassa mökissä pilaantua. Yksi amppelikukka oli vielä niin runsas ja hyväkuntoinen, että se vietiin kaupunkiasunnolle. Hattuhyllyllä päällimmäisinä olivat kävelysauvat ja varrellinen ikkunanpesin. Lasten pottakin oli pakattu. Niin, ja olihan siellä myös yhdet kuivumaan menevät märät kumisaappaat. Vielä tulisimme haravointikäynneille, muttemme enää yöpyisi.

Lähtöhetkellä kävelin vielä rantakivikolle. Vastarannan metsikön päällä lenteli jonossa viisi joutsenta. Nyt jo muuttomatkalla? Ehkä lintujen joukossa oli joku riskialtis tapaus, joka oli saatava pian turvaan, pois viilenevästä ja pimenevästä Pohjolasta. Hyvissä ajoin, ettei sattuisi haavereita.

Suppilovahverot

Mesisieniä

Ilta mökkijärvellä

Read Full Post »