Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘sienestäjä’

Mies meni metsään, kun oli mitä hienoin syyskuun alkupuolen ilta. Pakastimessamme oli vielä tilaa metsäsienille. Saisinpa nyt kopan täyteen herkku- ja punikkitatteja, joista siippani valmistaisi mainioita sienruokia sitten myöhemmin loskakelien aikaan. Haperotkin kelpaisivat oikein hyvin, ja vähän myöhemmin olisi suppiloiden ja kangasrouskujen vuoro. Vaihdoin jo toimistollamme metsäkamppeet päälle. Kukaan ei estellyt iltapäivällä metsään lähtijää; työt oli siltä päivältä saatu hyvälle mallille. Suosikkimetsäni löytyy Hausjärven puolelta; hyväpohjainen kuiva kangasmetsä, jonka puita on harvennettu maltilla. Käyntini ei ollut turha – sain jopa isokokoisia kantarelleja metsän reunan heinikosta haperoiden ja kehnäsienien täyttämään sienikoppaani.

En halaile metsän puita enkä suukottele sammalta (paitsi joskus kaatuessani), mutta metsä on miehelle muutakin kuin paikka, mistä kerään sienet ja marjat. Harppoessani maatuvan kelohongan yli kohti virheetöntä kangashaperoa ajattelin samalla, olemmeko me suomalaiset nähneet metsän kaikki mahdollisuudet? Tuskinpa vain. Metsä ja puut ovat liian lähellä meitä ja puuta on liian paljon. Asiathan menettävät merkityksensä, kun kohdataan yltäkylläisyys ja runsaus. Olisiko metsästä koko kansakunnan ja kansantalouden uudeksi nostajaksi? Nyt hehkutetaan puusta saatavaa biopolttoainetta. Ehkä se on siinä, mutta tarvitaan myös lisää puurakentamista, puunjalostamista, puujätteen ja pienpuun hyväksikäyttöä, uudentyyppistä puunkorjaamista ja tietenkin enemmän marjojen ja sienien talteenottoa? Sienestäjänä ihmettelen, miten yhä vain saa lukea uutisia myrkkysienien aiheuttamista ihmisuhreista. Ei mikään ihme, kun mediassa ja tietokirjoissakin sattuu usein virheitä sienikuvauksissa. Viimeksi NYT-liitteessä (30.8.–5.9.) oli vääränlainen kuva tappavasta valkoisesta kärpässienestä (kuvassa heltat virheellisesti tummat!). Kyse oli artikkelista, jossa pyrittiin oikaisemaan tietokirjan virhettä. Artikkelista jäi kuitenkin mieleeni vain kuva väärästä sienestä kärpässienen nimen yhteydessä. Metsään meni sekin yritys.

Mies pakkaili autoaan mökkinsä pihalla viikonlopun kotimatkalle. Mökkinaapurimme Seppo tuli juttelemaan ja haroi samalla tuuheaa tukkaansa vähän huolestuneen oloisena. ”Nyt ne hirvikärpäset ovat tulleet mökkipihaan. Löysin tukastani muutaman”, huudahti naapuri. Ei kai nyt sentään? Toki niitä vintiöitä tapaa mökkitien toisella puolella siellä ryteikössä, mutta ei vielä mökkien pihoilta. Ei ainakaan yli 20 vuoteen. Naapurimme arveli, että olisiko jokunen hirvi uinut mökkirantaan ja tuonut hirvikärpäsiä pihapiiriin. Ei ihan mahdotonta. Mutta luulin tietäväni, miten juttu meni. Mökille tullessa olimme käyneet Lopen metsissä puolukoita keräämässä, ja siellähän niitä hirvareita riitti – ja kiinni kävivät. Perusteellisesta puhdistamisesta huolimatta muutama vapaamatkustaja oli tullut autossamme aina mökille asti, ja oli ehkä singahtanut ovia avatessa naapurin puolelle. Ei niillä kärpäsillä ollut selässään Lopen kunnan logoa, mutta loppilaisia ne olivat. Pääsivät uuteen metsään – ja metsään meni Seppo-naapurin veikkaus!

 

Vihje aloittelevalle sienestäjälle:
• ota aluksi sieniretekelle mukaasi sieniä tunteva henkilö
• älä kerää ollenkaan valkoisia sieniä
• opi tuntemaan hyvin muutama ruokasieni ja kerää vain niitä
• putsaa sienet jo metsässä ja esikäsittele ne jo samana päivänä
• kerää sienet koppaan tai ämpäriin – muovikassissa sienet menevät huonoiksi

 

 

Suosikkimetsääni, Hausjärvi

Suosikkimetsääni, Hausjärvi

Jäkälät

Jäkälät

Kehnäsienet

Kehnäsienet

Nuori isohapero

Nuori isohapero

Punikkitatit (olisi pitänyt ehtiä muutama päivä sitten)

Punikkitatit (olisi pitänyt ehtiä muutama päivä sitten)

Lopen puolukoita

Lopen puolukoita

Ei kiitos hirvikärpäsiä

Ei kiitos hirvikärpäsiä

Jättitattia ihmettelemässä (herkkutatti)

Jättitattia ihmettelemässä (herkkutatti)

Kangastatit

Kangastatit

Kantarellit heinien kätköissä

Kantarellit heinien kätköissä

Valkoinen kärpässieni

Valkoinen kärpässieni

Kelot ja ruskan alkua

Kelot ja ruskan alkua

Variksenmarjat

Variksenmarjat

Kurjet mökkitien varrella

Kurjet mökkitien varrella

Viimeisiä kukkijoita, ketosilmäruoho

Viimeisiä kukkijoita, ketosilmäruoho

Kesän viimeisiä?

Kesän viimeisiä?

Read Full Post »

Kirjoittajan elämä on muuttunut kesän jälkeen kiireiseksi. Ei tunnu hyvältä. Töissä on paineita, liian monia samanaikaisia toimeksiantoja. On tietenkin imartelevaa, että vanhempaa herraa vielä viedään ja tarvitaan, mutta aikaa on jäätävä vapaa-ajalle, kirjoittamiseen ja kuvaamiseen – ja yleiseen löysäilyyn. Nyt panen asiat järjestykseen ja aloitan vyyhdin purkamisen tuosta kohdasta, siitä helpoimmasta ja selkeimmästä!

Lauantaina pääsin vaimoni kanssa mökille kahden viikon tauon jälkeen. Samalla oli määrä laittaa mökki lähes talvikuntoon. Menomatkalla poikkesimme tuttuun metsärinteeseen katsomaan löytyisikö suppilovahveroita. Niitä tarvittaisiin herkulliseen ruusukaali–suppilovahverokeittoon, sitten joskus syksymmällä. Ei ollut turha käynti, sammalrinteessä oli runsaasti hyvin erottuvia vahveromättäitä! Ja kun kunnon apaja löytyy, sienestäjän saa siirrettyä sijoiltaaan vain kauhakuormaajalla. Rajun sadekuuron herättämänä ymmärsimme viimein lopettaa keräämisen ja ottaa suunnaksi mökin, jossa odottivat monet askareet ja nopeasti laskeutuva pimeys.

Kaikkea sattuu, kun on stressaantunut. Selvisimme mökkireissusta sentään hengissä, mutta monenlaista kolhua ja naarmua olimme pintaamme saaneet. Aloitin tupeksinnan kompuroimalla vedenhakumatkalla. Olin ottanut tavaksi hakea saunavedet eräältä laakakiveltä, jonne jouduin hyppäämään rantakiviltä. Kolmannella hakukerralla se sitten tapahtui. En päässytkään laakakiveltä takaisin rantakivelle täysine ämpäreineni – saappani lipesivät märällä kivellä ja mies mätkähti haarojaan myöten rantaveteen. Ei kun kuivaa ylle ja uusiin seikkailuihin! Sitä ennen vaimoni määräsi kirjoittajan hetkeksi lepäämään. Paljon muutakin illan mittaan tapahtui. Pahimmillaan kirjoittaja olisi voinut lentää taivaan tuuliin horjahtaessaan nestekaasupullon kanssa pimeällä mökkipolulla.

Täyteen pakattu auto odotti sunnuntaina lähtijöitä mökin parkkipaikalla. Talven alta oli otettu mukaan kaikki, mikä saattaisi kosteassa mökissä pilaantua. Yksi amppelikukka oli vielä niin runsas ja hyväkuntoinen, että se vietiin kaupunkiasunnolle. Hattuhyllyllä päällimmäisinä olivat kävelysauvat ja varrellinen ikkunanpesin. Lasten pottakin oli pakattu. Niin, ja olihan siellä myös yhdet kuivumaan menevät märät kumisaappaat. Vielä tulisimme haravointikäynneille, muttemme enää yöpyisi.

Lähtöhetkellä kävelin vielä rantakivikolle. Vastarannan metsikön päällä lenteli jonossa viisi joutsenta. Nyt jo muuttomatkalla? Ehkä lintujen joukossa oli joku riskialtis tapaus, joka oli saatava pian turvaan, pois viilenevästä ja pimenevästä Pohjolasta. Hyvissä ajoin, ettei sattuisi haavereita.

Suppilovahverot

Mesisieniä

Ilta mökkijärvellä

Read Full Post »

Jos sinua verrataan ja rinnastetaan hirveen, metsän ehkä komeimpaan eläimeen, pitäisi siitä hyvästä olla rinta rottingilla. Mutta jos tuo rinnastuksen tekijä on pieni, vahvajalkainen, verta imevä, päällekäyvä kärpänen, ei rinnastuksesta olisi niin väliä. Taas on se aika vuodesta, kun sienestäjät, marjastajat ja muut metsässä liikkujat joutuvat hirvikärpäsen atakkien kohteiksi – ja kysymys on erehdyksestä. Metsässä liikkuva ihminen koetaan hirvieläimeksi, jonka turkissa kärpäsen on hyvä ruokailla, munia ja temmeltää!

Lopen kangasmetsissä puolukka oli jo paikoin aivan kypsää – ja marjaa oli ilahduttavan runsaasti. Eräässä sammalkosteikossa oli jännä marjojen kisa: pienellä alueella oli niin puolukkaa, juolukkaa, mustikkaa kuin variksenmarjojakin. Maistoin niitä kaikkia. Juolukka oli todella herkullista – mistä ihmeestä johtuu harhaluulo juolukan myrkyllisyydestä? Juolukassa on C-vitamiinia moninverroin enemmän kuin mustikassa. Variksenmarja sen sijaan on aivan mauton, mutta tämäkin marja sisältää runsaasti C-vitamiinia ja flavonoideja. Terveyspommeja molemmat.

Vaimoni on nopea puolukankerääjä. Niinpä kirjoittaja, hitaampana ja hyödyttömämpänä kerääjänä, sai aikaa myös kuvaamiselle (kohtuullisesti) ja yleiseen metsässä haahuiluun. Testasimme myös uutta, kotimaista hirvikärpästen karkoitinta. Vaimoni käytti suihkepulloa itseäni reippaammin. En tiedä johtuiko karkoitteesta, mutta hänen anorakissaan ei ollut kärpäsen kärpästä, kun taas itse toin vaatteissani muutaman vahvakintun. Vaimoni pysytteli enemmän metsätien läheisyydessä, avoimilla paikoilla, kun taas kirjoittaja liikkui myös ryteiköissä eikä ollut verhoutunut vaatteilla kovin hyvin. Kerjäsi siis ikävyyksiä!

Harmitti, kun en hoksannut kuvata Lopen upeita juolukoita. Nyt jouduin lavastamaan kuvaustilanteen uudelleen mökillämme. Oli pakko käydä läheisellä suolla, missä tiesin juolukoita olevan. Mutta eivät ne olleet Lopen juolukoiden veroisia, valokin tuli kuvaajalle väärästä kulmasta. Ainoa, missä Tammelan metsä päihitti Lopen metsän, oli hirvikärpästen runsaus. Sain mökkitien viereisestä metsiköstä heti mukaani kymmenkunta verenimijää. Vaatteeni roikkuivat kohta ravisteltuina kuistin kaitteella, mukamas ”puhtaina”. Sieltä vaatteiden kätköistä niitä pikku hirviöitä kuitenkin aina vain ilmestyi näkyville. Kärpänenkin halusi kokea vuoden ehkä viimeisen lämpimän ja aurinkoisen sunnuntain. Eräille se todella oli viimeinen.

Puolukka-aika

Ämpärit täyteen

Juolukka

Connecting insects

Kohta honka romahtaa

Väärällä kaistalla

Syksy saa tulla

Read Full Post »

Sateita seuraa pouta, ja jos sienestäjä seuraa säitä, on nyt ampaistava apajille. Kyllä kannattaa, sillä metsä on nyt sopivan kostea ja nostattaa runsaasti sieniä. Itse sienestän mielelläni kotikaupunkini ulkopuolen eräällä melko pienellä harjualueella, jolla ei juuri muita sienestäjiä tapaa. Ei, en ollenkaan vierasta sosiaalisia tilanteita, mutta nyt on tultu keräämään sieniä!

Harjuinen kangasmetsä tarjoaa lähes kaiken mahdollisen: on haperoa, tattia (melko vähän, tosin), kehnäsientä ja tuolla alempana koivikossa kantarellejakin. Koppani täyttyy nopeasti pannulla kokoon kiehautettavista sienilajeista – myöhemmin on sitten rouskujen, lampaankääpien, orakkaiden ja suppilovahveroiden vuoro. Kerään lähes kaikkia haperoita (kangashapero mieluisin), mutta aivan kirkkaanpunaiset jätän nykyään pois. Niissä voi olla kirpeitä, vatsaa korventavia yllätyksiä, kuten tulipunahapero. Haperoista ei tiedetä kuitenkaan yhdenkään olevan myrkyllinen.

Tatit ovat suosikkejani – ja ehdoton suosikkini on virheetön herkkutatti. Kyllä, se menee kantarellinkin ohitse. Siinä sienessä on näköä, kokoa, mieto hienostunut maku ja sieni on helppo putsata pannulle. Kovin isokokoiset tatit ja muutkin isokokoiset, vanhat sienet eivät yleensä enää ole käyttökelpoisia. Kun sienisaalis on pannussa kutistettu pienemmäksi, siirtyy meillä jatkojalostus vaimoni vastuulle. Hän valmistaa erinomaiset sienimuhennokset, -keitot, -munakkaat – ja tietenkin joulupöytään upean sienisalaatin kangasrouskuista! Vähän kirpeää, mutta niin pitää ollakin.

Sienestäjän on lupa pitää silmät auki ja aistit avoinna kaikelle muullekin metsässä tapahtuvalle ja näkyvälle. Mustikkaa olisi vieläkin kerättäväksi, ja maku on yhä kesäisen täyteläinen. Pieniä ja suuria luonnon taideteoksia on kaikkialla, tuokin kelohonka tuossa. Kerran sienimetsällä, tyynellä kauniilla säällä säikähdin melkoisesti, kun ympärillä räsähti ja paukkui. Pystyyn kuivunut isohko mänty rojahti viereeni parin metrin päähän. Olen sen jälkeen katsellut metsässä myös ylöspäin. Kulkija voi näyttää vähän ylpeältä nokka ylöspäin hipsiessään, mutta varjelee vain henkeään.

Herkkutatti

Kehnäsieniä

Samettijalka - ei ruokasieni

Isohaperot

Kantarelli

Riidenlieko

Metsän oma tulilatva

Read Full Post »