Kannattaako satsata?

Vaimo on kantanut saunamökin rappusille lähes kaikki saunavedet; jätti sentään saunanlämmittäjälle parin vesiämpärin noutourakan. Valmista alkaa olla. Vielä kun asettelen iltanuotion puut paikoilleen, voin laittaa tulen saunan kiukaaseen. Lämpimänä loppukesän päivänä ei pienen saunan valmistuminen kauan kestä; taidetaan hyvin ehtiä uimaankin saunomisen päätteeksi ennen pimeää. Elokuusta on jäljellä enää runsas viikko –  nopeasti ovat valoisat kesäpäivät kuluneet. Huomaan yllättäen, että tänä kesänä en ole tuntenut samanlaista haikeutta kuin aiemmin. Juuri elokuu on ollut minulle vaikeaa, ei enää syys- tai lokakuu, jolloin syksy on jo tosiasia. Olisiko eläkeläinen viimein sopeutumassa uuteen elämänvaiheeseen, ja ymmärtää, että mökillehän voi vielä jäädä maanataiksi, tiistaiksikin, jos lämmin sää jatkuu viikonvaihteen yli. Työaikana oli nokka kohti kaupunkia hyvissä ajoin sunnuntai-iltapäivällä ja otsa vetäytyi rypyille viimeistään kello viisitoista tulevaa työviikkoa pohtiessa. Sitkeässä ovat asenteet ja opitut tavat.

Eipä kirjoittaja tiennyt, mikä riesa seurasi nuoruusvuosien seurakavereitten kanssa pelatusta juhannusviikon pesäpallo-ottelusta. Jo peliä edeltävissä harjoituksissa alkoi kipu tuntua molemmissa polvissa. Toinen jalka rauhottui aika nopeasti, mutta nyt elokuun lopulla vasen polvi kipuilee yhä. Ja tietenkin valvottaa öisin. Lähdin viimein tutkittavaksi paikalliseen terveyskeskukseen. Kaikki alkoi lupaavasti, mutta sitten tuntui, että potilas pian unohdettiin. Suunniteltu fysioterapiakin poistettiin, kunnes sitä uudelleen pyysin (tulossa elokuun lopulla). Olen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hoidattanut vaivani julkisen terveydenhuollon puolella ja ollut tyytyväinen saamaani hoitoon. Nyt olen ihmeissäni. Onko tämä sitä resurssointia? Tuohon eläkeläispappaan ei enää kannata satsata? Selvää vastausta kivun aiheuttajasta en saanut (nivelside, kierukka, ruston oheneminen …), enkä myöskään vastausta siihen, tuleeko polvestani vielä kelvollinen. Tavallisissa röntgenkuvissa näkyi ”kulumaa”. No se tiedetään toki ilman kuvaustakin, mutta jäin kaipaamaan, miten tästä eteenpäin. Olen yrittänyt lukea Helena Mirandan kirjaa ”Kipu”, mutta kivuiltani en ole pystynyt kirjaan kunnolla keskittymään. Miranda on itse kokenut ja kokee yhä monenlaisia kipuja, hänen selviytymisoppejaan on vaimoni klenkkaavalle blogimiehelleen aika ajoin siteerannut. Luulen, että turvaan kohta suomalaiseen ikiaikaiseen perinnehoitoon, jonka tukipylväät ovat: sauna, terva ja viina. Kahta on jo kokeiltu, täytynee ottaa ohjelmaan kolmaskin?

Miranda toteaa kirjassaan mm. että hyvällä mielellä ollessa ei kipua välttämättä edes huomaa. Totta, ainakin lievissä tai keskivaikeissakin tapauksissa. Niinpä olen pyrkinyt viihdyttämään itseäni suosikkiympäristöissäni; olen kolunnut (oik. klenkannut) kivusta huolimatta suot ja rämeet, järvenrannat sekä luonnonpuistot, kiikaroinut ja kuvannut. Tähän vuodenaikaan vain ei metsässä juuri elämää ole eikä siivekkäiden ääniä. Sen totesin erään toisen ulkoilijan kanssa, jonka tapasin Sveitsin luonnonpuistossa Hyvinkäällä. Meille kehkeytyi vilkas keskustelu linnuista ja keväisistä ilmaiskonserteista, joita Sveitsinkin puiden oksilla järjestetään. Mutta sitten iski molemmille samanaikainen muistikatkos erään linnun nimestä. Se oli …. ei, ei tule nyt mieleen. Suuntasimme omille teillemme, ja kohta kuulin polulta kuusien lomasta loittonevan juttukaverini karjaisun: ”Se oli merimetso!” Hienoa. Edes toinen muisti linnun nimen. Eihän tässä sitten mitään hätää. Lähdin kiipeämään oman lenkkini viimeistä pätkää tyttäreni koiran Fitzin – ei kun Fonzien kanssa kohti autoa. Vai mökillekö meidän piti? Muistaisitko sinä Frazier?

Mökkisaunan ovi

Auringonlasku Tammelan Heinijärvellä

Metsäkatinlieko

Kantarelleja meillekin

Ja suppilovahveroita jo elokuussa

Mökkimetsissä törmäsin hömötiaisten parveen

Keisarinviitta, koiras. Komea, iso päiväperhonen Hyvinkäällä kahdesti tavattu.

Kesäinen elokuun päivä, Tammelan Heinijärvi

Vaimo innostui maalaamaan. Hyvä tulikin!

Mökin kurrekaveri

Syksyn merkit alkavat näkyä

Liikkuvainen pajulintu viihtyy vielä Hyvinkään metsissä

Loppukesän runsaslukuinen neitoperhonen

Loimijoki Forssan keskustassa. Taustalla vanhan kutomon rakennuksia

Loimijoen onkijat

Lenkkikaverini Fonzie

Fonzien kanssa

Sveitsin luonnonpuistoa, Hyvinkää

Read Full Post »

Kesän pilkahduksia

Kauas pilvet karkaavat – ja kohta karkaa myös kotimaan kesä. Ei kesä kylmä ole ollut, mutta vanhanajan helteisiä heinäpoutia ei keskikesällä, loma-aikaan ole liiaksi nähty. Tai sitten olen vaimoni kanssa ollut aina väärässä paikassa. Muualla nautitaan auringosta samalla kun itse juoksemme sateensuojaan joko Tampereen Tallipihalla, Forssan Kehräämöalueella tai mökkipihallamme. Helteitä lupailtiin taas kerran heinäkuun lopun viikonvaihteeseen. Ja kuinka kävi? Pilvistä ja vähäistä sadetta aina perjantaista sunnuntaihin – ja vasta maanantaina kauan odotettu kesäsää. Toisaalta, on tällä ”tasaisuudella” ollut puolensa. Marja- ja sienisato on monin paikoin runsas, ja linnut tekevät toisia poikueitaan niin, ettei metsä täysin hiljene vielä heinäkuussakaan. Pilvinen sää on myös sallinut kaikenlaisen rehkimisen mökillä: puut on pilkottu seuraavaa kesää varten, saunamökki on saanut kylkeensä uusia hirsiä, ja oma väki (vaimo) on maalannut rakennuksen kertaalleen niin sisältä kuin ulkoa. Mökkiläisten ahkerointiin ei olisi helle oikein sopinutkaan.

Tässä blogissa en nyt aio urputtaa (tämän enempää). Kesäkuun alun blogini “Lisää hyttysiä, kiitos” saa riittää siltä saralta koko kauden edestä. Oikeastaan, näin jälkeen päin, en siitä tekstistä oikein itseäni tunnistakaan. Luulen olevani perusluonteeltani aika postiviinen, harmiton ja elämääni kohtalaisen tyytyväinen kansalainen. Mutta nyt on kyllä ollut heinäkuun ajan hieman hankalaa tuon kropan hallinnan kanssa. Kesäkuisen ikämiesottelun jälkeen kärsin polvikivuista kuutisen viikkoa. Polvet kun alkoivat vähitellen kuntoutua, niksahti selkäni mökkisaunan rappusille istahtaessani. Iskiassärkyä on kestänyt kohta viikon verran. Alkaako kroppa rapistua? Ei tällaista ole ollut pitkään aikaan. Enemmän vain liikuntaa, ja rautaa penkkiin! Ihan vakavasti, hyvä fyysinen kunto on meille vanheneville ihmisille entistä tärkeämpää. Vammani arvioitiin mökkiduumassa niin vakavaksi, että sain päivälläkin oikaista aina välillä pitkäkseni. Onneksi mukaan oli tullut runsaanpuoleisesti lukemista, niinpä matkasin useana päivänä Rauli Virtasen “Reissukirjan” myötä maanosasta toiseen, seikkailin läpi viidakoiden ja autiomaiden, nousin ylös Amazon-jokea ja neuvottelin rahattomana maahanpääsystä USA:han Rio Granden rajajoella. Sitkeä kaveri tuo Rauli, ja hyvä kun teki niin paksun kirjan.

Kaikki lastenlapsemme ovat jo saaneet oman mökkijaksonsa isovanhempien täysihoidossa. Itse olemme ehtineet saada sitä tärkeää omaakin aikaa niin mökillä kuin pikku matkoillamme Etelä-Suomessa. Pienikin vaihtelu totutusta voi olla hyvin virkistävää. Ei matkan tarvitse suuntautua Kolille tai Kyprokselle, ihan nurkan takana voi olla kohde, joka yllättää ja tulee muistikuvina piristämään alkutalven loskassa kenkänsä kastellutta kulkijaa. Kesän muistoihin voi myös jäädä ystävällinen asiakaspalvelija, peloton linnunpoikanen kuusennäreen alaoksalla, vanhojen rokkistarojen kohtaaminen Humppilan Lasilla (the Scaffolds!), Vihdin ja Someron maalaismaisemat, Aira Samulinin Hyrsylän Mutka, Baddingin kioski Somerniemellä tai kymmeniä vuosia sitten suosionsa huipulla ollut kartanomiljöö Porintien varrella, jossa loistoa edusti enää värikäs krassi punamullatun talousrakennuksen seinustalla. Havahdun ja huomaan, että elän ajatuksissani jo tulevaa syksyä. Ei se onneksi tule vielä pitkään aikaan – kesän pilkahduksia tulee eteen vielä monia: pieniä, isoja, yllättäviä ja odotettuja – joistakin niistä voi ajan saatossa tulla oikea helmi.

Heinäkuun alun mökkimatkan teimme Tampereen kautta. Kaupungissa satoi.

Tallipiha on vakiokohteitamme Tampereella.

Tallipihasta voit saada Laurase:n uusiokoruja.

Näsinlinna on taas avattu yleisölle.

Kurkistus sisälle von Nottbeckin ravintolaan.

Heinäkuinen aamu valkenee Tammelan Heinijärvellä

Kanadanhanhet – järven pysyvät asukkaat laulujoutsenten estelyistä huolimatta.

J-tyttö oli ensimmäinen kesävieraamme.

Heinäkuun perhosia mökkimme alueella: liuskaperhonen, lanttuperhonen ja kangassinisiipi.

J-poika isoisänsä kuvausopissa

J-poika ja isoisä (Papu)

Isoäiti (Mumppa) ja L-poika Loimijoen sillalla Forssassa

Papu ja L-poika

L-poika mökkilaiturilla

Manu Andersson hoitaa mökkiremontit

Saunamökki kunnostettuna ja vaimoni maalaamana

Vaimon syntymäpäiväamppeli

Heinäkuun lintuja mökkimme pihapiirissä: rastaan poikanen, metsäkirvinen ja puukiipijän poikanen

Forssan Kehräämön rakennuksia Loimijoen rannalla

Yksinäinen onkija

Aira Samulinin Hyrsylän Mutka

Miina Äkkijyrkän Woima-sonni Hyrsylän Mutkassa

Reipas nousu Vihdin kirkkoon

Kirjoittaja Vihdin kirkon pihalla

Vaimoni Pyhän Birgitan kirkon raunioilla, Vihti

Read Full Post »

L-kanavan juhannus

Juhannuksen aatonaaton liikenne kantatiellä 54 oli yllättävän rauhallista – joukkoon mahtui hyvin, eikä Herajoentien risteyskään Kormussa ollut ruuhkainen. Puhelinliikenne oli sen sijaan vilkasta. Soittoja tuli matkan aikana niin vanhan tätini asioissa Pakilakodista kuin työasioissa tutulta kustannustoimittajalta. Viimeisen puhelun jälkeen pääsin heti iskemään hampaani Huhkajalammella vaimoni jo tilaamaan rekkamiehen annokseen. Eipä tarvinnut perillä mökillä heti ruveta kokkailemaan, kun taloksi asettuminen, sänkyjen avaaminen, pesuvesien lämmittäminen ym. vie aina oman aikansa. Juhannussäästä en nyt sano mitään. Parasta lähteä reissuun vähäisin odotuksin. Oikeastaan, Suomen juhannussäältä ei kannata odottaa yhtään mitään. Silti sitä odottaa.

Mökillämme ei ole televisiota. Juhannuksen mökkivieraamme, vikkelän Hiekkaharjun lapsenlapsemme touhut vastaavat hyvinkin parin tv-kanavan tarjontaa. L-kanavalla sattuu ja tapahtuu. Niin nytkin. Kun olin L-pojan kanssa aatonaattona vastaanottamassa isoa kivituhkakuormaa, kolautti L-poika päälakensa raskaan kuormurin lavanreunaan. Nahka repeytyi vertavuotavaksi haavaksi, mutta siitä selvittiin lyhyellä itkulla, haleilla ja haavan puhdistamisella (isällään oli samoja taipumuksia pikkumiehenä). Illan aikana oli vielä siirrettävä uuden vessarakennuksen pohjan alta pois valtaisa kivi. Olin yksin sitä yrittänyt kammeta, mutta tuloksetta. Sain naapurimökin Sepon avuksi kivijumppaan. Hikinen urakka tuotti tuloksen, kun vaimoni vielä näppärästi lisäili kuoppaan apukiviä kankien uusiksi tukipisteiksi. Neljä tuntia mökillä; oltiin vasta aatonaatossa ja nyt jo oli koettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Olisiko se puoli ollut jo siinä? Ei ollut – juhannuspäivänä nähtiin vielä ruumis. Se tosin tuli eläinmaailmasta. Rastaan poikanen, onneton, syöksyi mökkimme ikkunaan, putosi siitä kuistin narumatolle ja hetken räpiköityään kaunis linnunalku valahti veltoksi ja oli kuollut.

Katselen maanataina juhannuksen aikana ottamiamme valokuvia. Oliko mökillä ollut aurinkoakin? Juhannusaattohan saatiin viettää ihan kohtuullisessa säässä! Voitiin olla ulkona ja hakea vihtatarpeet. Nautittiin aaton juhla-ateria ilman, että tornado olisi vienyt kattauksen mennessään. L-poika tutustui naapurimökin samanikäiseen Santtu-poikaan ja pelasi pitkään omaa MM-peliään hiekkatien pätkällä oikealla nahkapallolla. Aattosaunaa eivät raekuurot häirinneet, ja pikainen pulahdus järvessä löylyjen jälkeen oli mahdollista. Järvemme aattoillan perinteitä pyrkivät vaalimaan niin Kutterinlahden haitarivenekunta kuin naapurimökin karaokekuningaskin, mutta kummankaan esitykset eivät nousseet sille tasolle, jolle hellesää yleensä virtuoosit innoitti. Ynnäsimme juhannuspäivänä, mitä linnunääniä olimme viikonloppuna kuulleet. Peipponen vielä jaksoi, käki kukkui, kuului myös sirittäjän ääniä ja punarinnan tiksutusta. Ja tietenkin monien lokkien ääniä. Oli naurulokkia, kalalokkia ja harmaalokkia – ja mökin keittiönurkkauksesta lisättiin ehdokkaiden listaan myös viillokki!

L-kanava (ja myös hyvinkääläisten lastenlastemme vetämä J-kanava) avataan mökillämme uudelleen vähintään kerran tänä kesänä. Ei voi kun toivoa, että silloin kesä näyttäisi lempeämmät ja aurinkoiset kasvonsa. Koleana, viimaisena ja sateisena juhannuspäivänä lisäilin saunan kiukaaseen puita. Huomasin lähelläni hyppelevät pelottomat punarinnan poikaset. Luulen, että linnut kaipasivat saunamökin lattian alapuolelle säteilevää lämpöä. Kukapa ei olisi lämpöä kaivannut juhannuksena 2014. L-poika taisi pärjäillä parhaiten vikkeline kinttuineen.

Juhannuksen villiruusu

Pellonreunan savusauna

Manun rannassa

L-poika vihtametsässä

Nurmitädyke

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 02

Juhannuksen aattoilta mökkijärvellä

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

L-poika

Heinijärven juhannussoittajat

Juhannuspulahdus

Asetelma mökkipihalla

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Tienvarrelta poimittuja

Lätäköt

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

L-poika kotiinlähdössä

Read Full Post »

Päättyy – alkaa

Elämä on kuolemista – tai jos ei nyt ihan silkkaa kuolemista, niin aina kuitenkin jonkin vaiheen päättymistä, ja samalla jonkun toisen vaiheen alkamista. Nuorimmalle lastenlapsellemme tämä kevät merkitsi esikouluvaiheen päättymistä ja syksyllä varsinaisen koulun alkamista. Pääsimme J-tytön eskarin päättäjäisjuhliin Hyvinkään kaupungin Rytkön leirikeskuksen maisemiin toukokuisena maanantai-iltana. J-tytön ja hänen äitinsä kanssa kiersimme läpi opettajien tekemän luontopolun rasteineen sekä tehtävineen. Päättäjäiset huipentuivat lasten lauluesityksiin. Ja tietenkin lopuksi paistoimme makkarat. Makkaraa löytyy aina suomalaisten juhlista – se ei lopu koskaan. Pian alkaisi J-tytön ja tytön eskarikavereitten kesävapaa.

Mökillä sitä vasta on päättymisiä, jonkun loppumista, uuden alkamisia ja jännityksen paikkoja. Koskahan tuo lieden kaasu loppuu? Pitäisikö varmuudeksi jo pullo vaihtaa? ”Tilasitko Reiskalta jo ne puut?”, huikkasi vaimo. Ei sauna lämpiä, jos puut ovat loppu, tosi on. Muurahaisille mökkiläisten tulo tiesi yhden vaiheen päättymistä – alivuokralaisten oli siirryttävä ulos ja jätettävä leipälaatikko rauhaan. Mökin seinien ulkopuolella oli vehreyttä, suorastaan idylli, jota kymmenet linnut elävöittivät lauluillaan. Tämäkin vaihe ja onni päättyisi noin kuukauden kuluttua, vaikka nyt, vasta kesän kynnyksellä ei sitä uskoisi. Kun linnunpoikaset on saatu mustikkavarvikon suojaan, loppuu emoilta lauluhalut. Heinäkuun puolivälissä siivekkäiden konserttia kaipaa kovasti – eikä haittaa yhtään, vaikka se alkaisi jo aamuyöstä. On kiva yrittää painaa mieleen uusia ääniä hirsiseinän toiselta puolelta. Tiit-tiit-tiit-pölöpölöpölö…  Mökillä on vain yksi asia, joka ei lopu eikä pääty, varsinkin jos asuttaa mökkiä ilman kaupunkiasunnon mukavuuksia: arvasit oikein, työntouhua: vähintään kantamista ja kyykkimistä riittää loputtomiin. Toisaalta, sitä täältä on tultu hakemaankin, muuten loppuu kropasta veto. Joka vuosi kaiken alkaminen on kuitenkin vähän työläämpää kuin aikaisemmin. Miksei tuo pölli nyt halkea!

Kaikki on viimein siivottu ja fiksattu. Vaimon viimeisin siivoustyö oli saunamökin ikkunoiden pesu. Ja itse sain kuin sainkin laiturin lonksuvan nivelen kuntoon reikälevyillä, uusilla pulteilla ja poikamme lainaamilla työkaluilla. Lauantain sauna tuntui kait siksi tavallista paremmalta – perustyöt oli saatu päätökseen. Hei, nythän voisi aloittaa vapaan ja ihan vain oleilun! Mikä ettei. Jos kuitenkin vielä peitetään nuo halkopinot; yöksi on luvattu sadetta. Onko poutainen jakso jo päättymässä? Vettäkin toki tarvitaan. Se on alku uudelle elämälle ja kasvulle.

Rytkön leirikeskus, Kytäjärvi

Tarkkana rastilla

Onnistuuko?

Eskarilaisten esitys

Opettajat

Keväinen mökkipiha

Teitä on jo odotettu

Petuniat

Sahaajan kaveri

Kerttuja nämäkin

Kevätlinnunherne. Kukinta päättymässä.

Kirjosieppo, pihaorkesterin vakiojäsen

Vikkelä puukiipijä, vaimon bongaus (ehdin juuri hollille)

Kukkakärryt

Read Full Post »