Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘riisipuuro’

Viimeinkin oli jouluaatto. Ei enää juoksemisia kaupungilla, ei lahjapakettien lankojen kähertämisiä, ei enää vähille unille jääneitä öitä. Oli aattoaamu, ja riisipuuro porisi kattilassa matalalla lämmöllä. Turun kaupungin joulunjulistuksen jätin nyt väliin, oli hyvä olla hetki rauhassa ja hiljaisuudessa. Vaimoni oli taas tehnyt suuren urakan, jotta kotimme kaikille jouluvieraille tulisi hyvä joulumieli – ja vatsa täyteen jouluherkkuja. Hänen lautaselleen kuuluisi aamuiseen riisipuuroon kätkemäni manteli. Puuromanteli menikin oikeaan osoitteeseen!

Tänä vuonna ei ollut valkea joulu – aatonaaton ja aaton vesisateet veivät mennessään viimeisetkin vähäiset lumet. Sytyttelin iltapäivällä pihamme pihlajankannolle kynttilälyhtyjä sateen yhä vain ropistessa. Odottelimme jo ensimmäisiä jouluvieraitamme, poikamme joukkiota. Vieraat saapuivat ja näyttivät viihtyvän kanssamme. Joulupäivänä olisi tyttäremme perheen vuoro. Joulupöytäämme kuuluu sekä itse valmistamiamme että valmiina tai puolivalmiina hankittuja ruokalajeja. Ilman vaimoni valmistamia laatikoita, graavikaloja, valkosipulisilakoita, lohirullia ja karjalanpaistia ei joulupöytä ole täydellinen. Eipä sille pöydälle enempää mahtuisikaan, kun vielä kinkku ja savukalat on asetettu paikoilleen.

Tapaninpäivänä olin ajatellut käydä ulkona, oli sää millainen hyvänsä. Joulupäivän iltana oli pakko jättää lahjakirjan lukeminen puoliväliin, muuten en ehtisi kokea aamun hetkeä, joka itselleni on metsäluonnossa se tärkein. Aamuhämärässä voi aukeilla paikoilla nähdä ketun, kauriita tai hirven – miksei ilveksenkin. Enpä uskonut, millaiseen Tapaninpäivään nokkani työnsin. Myrsky oli harvinaisen raju. Teillä oli katkenneita oksia ja kaikkea mahdollista silppua. Pienehköllä Kytäjärvelläkin oli kova myräkkä. Järven pituussuunnassa etenevät vaahtopäät törmäsivät rajusti patovalliin ja pärskeet sinkoutuivat vaakasuoraan vallin yli. Pysyin vaivoin pystyssä, kun taiteilin myräkässä etsien parasta kuvakulmaa, suojaten kamerani linssiä vesipisaroilta ja hattuani lentämästä Kytäjokeen. Se paras otos olisi vaatinut vielä yhden painalluksen, mutta päätin viimein lopettaa kuvauspuuhani. Kylmin käsin ja housut märkinä nautiskelin autossani eväsleipiäni ja kuumaa kahvia. Tapaninmyrsky toi lisämausteen tämän vuoden lumettomaan jouluun – se oli kuin erikoisvahvaa sinappia joulukinkun päällä!

Kaikki valmista

Pihan lyhdyt

Joulupöytä

Lahjat antaa ja lahjat saa

Lahdenpoukaman jäähilettä

Tapanin tyrskyt

Read Full Post »

Ristiselkäni oli vihoitellut jo pari viikkoa. Jos istumatyöläinen säästyy fyysisen työntekijän kulumilta ja vammoilta, on peikkona toisenlaiset kolotukset. Liikuntaa vain nyt lisää ja pitkälle lenkille, vaikka ensimmäinen adventtisunnuntai valkeni syksyisen harmaana. Sadettakin oli päivän mittaan luvassa.

Pakkasin reppuuni parikin kameraa: vanhemman digijärkkärin ja uudemman, valovoimaisen kompaktikamerani. Kevään hankinnallani saisin kohtalaisia kuvia aikaiseksi, vaikka valoa oli ulkona niukalti. Lenkkini vei tutulle alueelle järven reunamille. Kun ylitin kapean koskipaikan ja astuin sen metalliselle siltalevylle, tuli mieleeni perheemme koira Allu (Wolfheart Alexa). Allun kuolemasta on kulunut seitsemän vuotta, mutta yhä tuo tyttäremme toivoma ja Orimattilasta hakemamme pitkäkarvainen mäyräkoira tuo muistoja mieliin. Tälle sillalle ei koiramme suostunut astumaan – tärisevä Allu oli kannettava sillan yli. Ei koira vettä pelännyt, siltoja vain. Kaikkia siltoja, jostakin syystä. Saimme viettää koiramme parissa 15 vuotta ja opimme tuntemaan, mistä koira (ja mäyräkoira!) on tehty ja mitä on koiran kiintymys.

Koiramme koki kaksikin ns. mäyräkoirahalvausta. Jälkimmäinen oli niin vakava, että eläinlääkari ei osannut antaa toivoa koiran paranemisesta. Kuukausia kului, eikä Allun takajalkoihin tullut eloa – koko takavartalo oli halvaantunut. Kävimme myös erikoislääkäreillä niin Porvoossa kuin Helsingissä. Viimeisellä käynnillä saimme vihjeen, että voisimme yrittää itse kuntouttaa koiraa. Koira ikään kuin pakotettiin ”kävelemään” kannattelemalla sitä kaulaliinalla vatsan alta ja työntämällä samalla eteenpäin. Parhaiten asiat sujuivat kuitenkin omalla versiollamme: työnsimme Allua eteenpäin hännästä tukien. Tämä treenaus hiljaisella metsätiellä tuotti viikkojen jälkeen tuloksen – tunto palasi takajalkoihin ja liikkuminen alkoi sujua yhä paremmin. Juoksukin onnistui ennen pitkää. Kuntoutumiseen meni aikaa puoli vuotta.

Sää muuttui huonommaksi ja pian alkaisi kunnon vesisade. Lähdin vähitellen kotiinpäin. Vaimoni oli varmaankin jo syönyt riisipuuron, jonka olin keittänyt ennen lenkille lähtöäni. Olen vaimolleni velkaa lukuisia aamupuuroja – niin monet herkulliset arki- ja juhlaruuat olen häneltä saanut vuosien varrella. Huomasin, että selkäkipuni oli jäänyt metsäteille – vähän samoin kuin tapahtui koirallemme Allulle. Huomasin myös, että toisen kamerani linssinsuojus oli pudonnut johonkin. Töppäilyni harmitti, mutta vain vähän. Suojuksia saa kaupasta melko pienellä rahalla. Mielessäni pyöri asioita ja kokemuksia, joita ei voi saada isollakaan rahalla.

Kytäjärvi adventtisunnuntaina

Rantakaislat

Katos

Kuvastus

Ruusunmarjat

Aita

Alexa, koiramme (1989–2004)

Read Full Post »