Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘rentukka’

Vantaanjoen päähaara ei ole kovin kummoinen virta, kun se saavuttaa Hyvinkään. Vähäsateisena keväänä veden korkeus on pudonnut rajusti kevättalven tilanteesta, eikä joen yläjuoksulta juuri koskentapaisia löydä. Joki on kuitenkin synnyttänyt varsilleen monenlaista puustoa, reheviä pensaikkoja ja muuta kasvillisuutta. Kauempaa ei arvaisikaan, että joki tuolla virtaa – eikä myöskään sitä, että jokivarren lehdossa on runsaasti elämää. Lehto ja sen viereiset pellot ja niityt tulivat tutuiksi, kun työvuosina kävin silloin tällöin puhaltamassa yrittäjän paineita pois pienellä keskipäivän happihyppelyllä kiikarit kaulassa. Pensastaskun touhuja hetken tarkkailtuani jaksoin lähteä toimistolle uudella innolla ja saada päivän urakka päätökseen taskun viserrystä tapaillen.

Vuoden 2019 toukokuussa löysin lehtoalueen uudelleen. Alkukeväänä olin kolunnut Kytäjän aukeat ja juossut hanhien, kurkien sekä haukkojen perässä. Päivien lämmettyä siirryin Sveitsin luonnonpuistoon, jonne olivat jo ehtineet ensimmäiset metsälinnut. Sveitsin luonnonpuisto on eläin- ja lintulajistoltaan melko runsas, mutta siellä alkoi olla ruuhkaista. Lintuharrastaja, ja varsinkin lintukuvaaja, on yksinpuurtaja. Jos satunnainen ulkoilija pysähtyy kohdallesi ja aloittaa kiikaroinnistasi huolimatta monologinsa sekä kertoo kaikki omat lintukokemuksensa pikkuvekara-ajoista lähtien, alkaa päivän linturetkesi odotukset olla laihanlaiset. Ja kun olet juuri sihtailemassa harvemmin näyttäytyvää rautiaista, tämä vierelläsi oleva tuntematon intoutuu matkimaan sepelkyyhkyn huutelua. Ääninäyte on kertakaikkisen hyvä – ja kova, mutta rautiainen ei siitä perusta; se on hetkessä kadonnut tiheään kuusikkoon. Tiedän nyt, miksi oikeat lintukuvaajat pukeutuvat maastopukuun? He haluavat piiloutua – ei linnuilta, vaan satunnaisilta ohikulkijoilta!

Jokivarren lehdossa sain olla rauhassa ja keskittyä yhteen tämän hetken mukavimmista harrastuksistani, lintujen tarkkailuun ja kuvaamiseen. Yhdistän harrastuksessani monia hallituksen suosiossa olevia asioita. Usean tunnin lintulenkeilläni pidän kilot kurissa ja verenkiertoelimet kunnossa. En tarvitse reissuilleni punaista lihaa enkä pikavippejä. Pääsen lähellä oleviin kohteisiini pyörällä, tai jos menenkin autolla, en pölläyttele ilmoille suuria saastemääriä. Ja mitä kaikki tämä ponnistus ja lintulajien jatkuva opiskelu tekeekään aivotoiminnalle, kognitiiviselle puolelle? Toukokuun puolivälissä lehdon lukuisat tuomet availivat kukkanuppujaan ja levittivät ympärilleen huumaavaa tuoksuaan. Suurin osa alueen pesimälinnuista oli jo asettunut paikoilleen, vain jokunen laulajamestari, kuten satakieli, puuttui joukosta. Kun 22.5. kävin tavoittelemassa vähän parempaa kuvaa pensastaskusta, kuulin jo kaukaa, että lehdon ykkössolisti oli vihdoin saapunut. Sen naputukset, huilut ja säksätykset ylittivät jopa läheisen moottoritien pauhun ja rekkojen kolkkeen – kuulin vain mestarin katkeamatonta laulua!

Punavarpuskoiraat viivähtivät lehdossa hetken toukokuun alussa.

Lehdon viereinen pelto oraalla.

Tuomi avaa ensimmäisiä kukkiaan.

Sinitiainen on jokivarsilehdon pysyväisasukki.

Niittykirvinen ja pensastasku löytyy usein vanhojen adanseipäiden nokasta. Tänä keväänä niittykirvinen tuli ensimmäisenä.

Pajusirkulla on pesintä jo pitkällä.

Lehtoalueella on pari lampea. Siellä viihtyvät niin telkkä kuin sinisorsakin.

Lehtoalue sai osansa keväisestä arktikasta. Valkoposkihanhet matkalla pohjoiseen.

Pajulintu on aikainen muuttaja ja melko helppo kuvattava.

Pajulintu ja pensaskerttu jakavat saman pensaikon.

Pensaskerttu suosii jokivarren lehtoaluetta.

Sinisorsapariskunta päiväkävelyllä.

Joenreunan rentukat.

Västäräkit tulevat aikaisin, mutta vielä riittää virtaa.

Lehto voi odottaa pian uusia västäräkkejä.

Hemppokin viihtyy lehdossa ja sen viereisellä joutomaalla.

Rusakko ei oikein tiedä, miten suhtautua kuvaajaan.

Alkukeväästä lehdon puissa viipyili paljon naakkoja ja variksia.

Sepelkyyhkylläkin lienee pesänsä lehdon isommissa puissa.

Kimalainen peltokanankaalin kukinnolla.

Vihervarpunen on melko peloton lintu.

Tuomi ja voikukat.

Pensastasku, yksi kuvaajan suosikkilinnuista. Lintu piti nyt etäisyyttä.

Tikliä näkee usein lehtoalueen laitamilla.

Kiuru on myös löytänyt vanhat aidanseipäät tarkkailupaikoikseen.

Read Full Post »

Olipa tiukka alkuviikko. Siihen kuului taloyhtiön mullanlevitystä talkootyönä, vaimoni siskon piharoskien poiskuljettamista, vähän hoivakodin vapaaehtoistyötä ja kovimpana fyysisenä ponnistuksena oman rivitaloasuntomme etupihan reunakivien uusimista. Vanhat reunakivet olivat pahasti sammaloituneet. Ei niitä harjaamalla enää puhtaaksi saanut, ja totta puhuen, ei se kivien asettelu alunperinkään ollut mennyt kuten esitteissä hehkutettiin. Naapurit yrittivät vielä kannustaa harjaamaan ja säilyttämään vanhat kivet, mutta aloin kallistua vaimoni kannalle – uusitaan kaikki. Perusteellisten suunnitelmien ja piirrosten jälkeen sitten vain kiviä hakemaan ja paikoilleen latomaan. Kun alkuun päästiin, vähä vähältä reunakivivalli alkoi olla viimeistä päätykiveä vaille. Minusta kaikki näytti hienolta! Ei enää muuta kuin loppusiivous, lapiot ja haravat varastoon, ja työntekijät huilaamaan. Ennen nukahtamista kuulin vaimoni huokailevan jotakin kivien väristä ja jopa värivirheestä … Hänen mielestään kivien väri vaihteli liian paljon. Olinko ottanut kiviä väärästä lavasta? Katselin yläkerran ikkunasta vielä reunakiviä, ja minusta missään ei ollut mitään vikaa. Ei, nyt tarvitaan unta ja huomiselle jotakin ihan muuta ohjelmaa. Ei sanaakaan reunakivistä tai niiden värisävyistä!

Sanotaan, että vihreä väri on rauhoittava ja sopusointuinen. Se lisää viisautta, ymmärrystä ja harmoniaa. Sanotaan, että vihreä on sydämen väri, tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä (lainaus Marika Borgilta). Vihreää tunsin nyt tarvitsevani, ja sitä kevät juuri tällä hetkellä tarjoaa yllin kyllin. Ei kun mielimetsääni kuljeksimaan ja unohtamaan reunakivet ja kaikki elämän pikku murheet. Olin jo alkuviikolla käynyt katsastamassa tutun rantalehdon ja sinne muuttaneita siivekkäitä. Aiemmin tapaamani yksijalkainen västäräkki pärjäsi ihan hyvin, ja peloton peippokoiras antoi taas kuvata itseään vain muutaman metrin päästä. Tänään toivoin näkeväni viime vuosien uuden löydön, punavarpusen. Sen laulu on mainio. Se menee näin: ”Nice to meet you, nice to meet you!” Ja huom. paino sanalla ”meet”. Kuulostelin, joko punavarpunen olisi rantalehtoon tullut. Se oli – ei tosin ihan viimevuotisille oksille, ja lauluakin oli vähän muunnellut. Nyt kuulin tuomen oksalta ”Nice to meet you, there!”. Juha Laaksonen kuvailee hienosti lintujen käyttäytymistä ja elinympäristöjään uudessa kirjassaan ”1000 ilmiötä Suomen luonnosta”. Kirja oli raikas uutuus luonto- ja lintukirjojen sarjassa, enkä yhtään pane pahakseni, vaikka punavarpunen mainittiin vain tekstissä sivulla 57. Sen opin, että punavarpunen, metsän väriläiskä, kuuluu säelaulajiin peipon, pajulinnun ja useimpien sirkkujen ohella.

Jotakin maalaajaa saatetaan kutsua viiden värin taiteilijaksi. Näin valistuttiin eräänä vuonna vaimoni kanssa Iittalan Lasimäen taidenäyttelyssä. Omat blogikirjoitukseni asettuvat samaan kaavaan, kuitenkin niin, että kynästäni syntyy useimmiten vain ja tasan kolme kappaletta. Miksi näin? Luulen, että kolme kappaletta on juuri sopiva määrä lukijan kannalta. Kaksi kappaletta tuntuu pihtaamiselta, neljää kappaletta ei malta kukaan lukea. Mutta nyt on pienen juhlan paikka. Edellisen blogini kohdalla huomasin, että se oli järjestyksessään 200. blogikirjoitukseni. Tähän on tultu. En tiedä, mistä ideasta tai ajatuksesta blogikirjoitteluni alunperin lähti liikkeelle vuonna 2010 – ja vielä vähemmän tiedän, mihin tarinaan blogini aikanaan päättyy. Lisää vauhtia ja väriä tuleviin blogeihini? Enpä tiedä – näillä mennään eteenpäin, hillitysti perusväreillä.

Kastehelmet

Kastehelmet

Lanttuperhonen

Lanttuperhonen

Neitoperhonen

Neitoperhonen

Rantaleppä

Rantaleppä

Rantasipi 01

Rantasipi 01

Rantasipi 02

Rantasipi 02

Voikukat ja leinikit

Voikukat ja leinikit

Punakylkirastas

Punakylkirastas

Nurmitädyke

Kevät on aikaisessa – nurmitädykekin nousee jo.

Sinitiainen

Sinitiainen

Yksijalkainen västäräkki

Yksijalkainen västäräkki

Koirasvästäräkki

Koirasvästäräkki

Tuomi ja tiiliseinä

Tuomi ja tiiliseinä

Vielä ne kukkivat

Vielä valkovuokot kukkivat

Närhi

Närhi

Peippo, koiras

Peippo, koiras

Pian on kielon aika

Pian on kielon aika

Peurat

Peurat

Rentukka

Rentukka

Tiltaltti

Tiltaltti

Punavarpunen

Punavarpunen, koiras. Yksi metsän väriläiskistä.

Read Full Post »

Äitienpäivän aikoihin eteläisen Suomen luonnossa tapahtuu nopeita muutoksia. Hetki sitten alastomina seisseet lehtipuut värjäytyvät kellertävän vihreiksi tai ruskehtaviksi – ja pian, hiirenkorvien suurennettua, metsät muuttuvat yleissävyltään kokonaan vihreiksi. Puiden kätköistä kuuluu aina vain uusia muuttolintujen ääniä; kirjosieppojen kirkasta liverrystä kuulee yleisesti, ja lehtometsässä kaupungin ulkopuolella tavoitin jo sirittäjänkin laulua. Samaan aikaan Pohjois-Suomessa vielä taistellan jääpatojen kanssa ja odotellaan tulvajokien virtausten vähenemistä. Kesään on pohjoisessa vielä matkaa.

Lauantaina piipahdimme keskustan uudessa kauppakeskuksessa. Emme oikein löytäneet heti oikeaan parkkihalliin ja jouduimme kiertämään pitkät lenkit ulkona jalan päästäksemme kauppakeskuksen pohjoiseen osaan – ja se luvattu vesisade sattui juuri silloin kiertymään Hyvinkään ylle ja kasteli tietenkin kaksi kulkijaa. Eikä lipan lippaa missään, jonka alle sukeltaa suojaan. Kävimme muutamassa liikeessä ja huomasin kadottaneeni kauppakassimme. Se kassi ei ollut mikä hyvänsä kassi, vaan poikamme yläasteella valmistama ja koristeompelulla viimeistelemä sininen kangaskassi. Kassi oli löydettävä! Onni oli nyt mukana: kassi löytyi Anttilan kenkäosaston punaiselta tuolilta, jolla olin nuhaisena ja köhäisenä huilaillut sovittamisen lomassa. Hetken päästä vaimoni luuli hukanneensa luottokorttinsa, mutta sekin löytyi lopulta olkalaukun pohjalta. Ei ollut meidän päivämme, kun haaveilemani jälkiuunileipä jäi sekin kaupan hyllylle. Näistä kommelluksista ei yläpaine vielä sentään lähtenyt heilahtelemaan.

Äitienpäivä sujuikin paljon rauhallisemmin kuin lauantai. Ei tarvinnut ryntäillä kauppoihin eikä veikkaustiskille kuponkeja viemään. Vietimme levollisen sunnuntaipäivän ja muistelimme lastemme ja heidän perheittensä käyntejä sekä äitienpäivän tuomisiaan. Tein vaimolleni aamupalan ja hän puolestaan kokkasi maittavan päivällisen. Jossakin välissä ehdin taas käydä lähiluonnossa kevään vehreyttä ihailemassa. Yritin saada eilen kuvaamistani rentukoista vielä parempia otoksia, mutta eipä onnistunut: äitienpäivän kirkas auringonpaiste hävitti ojanreunan leinikkikasvista liiaksi sävyjä. Olisihan se pitänyt ymmärtää; kirkas auringonpaiste ja keväinen sää oli tänään varattu yksinomaan maan kaikille äideille. Onnittelut myös blogikirjoittajalta!

Äidin luona (tyttäremme kukat ja kortti)

Suomen lippu

Lahjakoru

Äitienpäiväruusu

Pihan siiliemokin onnittelee

Syntymistä ja kuolemista

Luonnon jalokiviä

Lehti on jo pitkällä

Kevätlinnunsilmä

Rentukat

Read Full Post »