Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘rantasipi’

Ystäväni on aina harrastanut luontoa. Jo pikkupoikana hän tapasi kävellä pitkiä lenkkejä Vanhankaupunginlahden ympäristössä Helsingissä, ja joskus kaveriporukalla Viikin peltojen kautta Vanhankaupunginkoskelle. Siihen aikaan ei miehenalulla vielä roikkunut kaulalla kiikaria tai kameraa, mutta silmä kyllä löysi maastosta kaikkea mielenkiintoista. Jos miehemme olisi pysynyt nuoruutensa paikkakunnalla, olisi hän tänään todistamassa uljaan merikotkan pesintää hyvin lähellä kotiaan. Herttoniemen Majavatien kallioilta, ja vielä paremmin niiden alapuolelta Fastholman lintutornista olisi suora sihti kotkanpesälle! Katselin ystävääni vaivihkaa, yritin löytää hänen kasvoiltaan tunnetiloja, ehkä kaipausta nuoruutensa maisemiin ja kotkanpesälle? Ystäväni kasvot eivät kertoneet mitään, sen sijaan hän alkoi kertoa, miten on ottanut uusia kierroksia luontoharrastuksessaan. Kyllä, hän tuntui olevan aidosti innostunut teemasta. En saanut enää suunvuoroa, kun ystäväni vieritti ruudulle tuoreita kuvia aamuiselta retkeltään. Otin paremman asennon tuolissani ja aloin kuunnella.

Hyvältä ruudulta oli miellyttävä katsella ystäväni kuvia. Suuri osa oli lintukuvia, mutta oli joukossa ihan mallikkaita kasvi- ja perhoskuviakin. Tämä näytti olevan sitä uutta puolta? Aloin palautella mieliin kouluajan kasvienkeräämistä, mutta ystäväni ehti edelle. Hän kertoi, kuinka hänen kohdallaan kasvien kerääminen oppikoulussa oli ollut suorastaan mukavaa. Ja miksei olisi ollut, kun kasveja kerättiin koko perheen voimin! Hänen vanhemmiltaan oli sota keskeyttänyt koulunkäynnin, kuten niin monilta – ja nyt, nuorten vuorolla, innokkaimmat kerääjät olivatkin isä ja äiti. He myös tiesivät kasveista kaikenlaista ja muistivat monen kasvin tieteellisen nimen! Vanhempien innostus oli tarttunut ystävääni, ja kipinä oli saanut uutta hehkua nyt vanhempana. Anemone nemorosa, no sen tietää valkovuokoksi jokainen, mutta mitä tarkoittaa lajinimi nemorosa, kysyi ystäväni? Hän sanoi käyttäneensä viime talven vähän latinaakin tutkien ja lähdekirjoja lukien, ja tiesi kertoa, että nemorosa on yhtä kuin ”lehdossa kasvava”. Tunsin hetken aikaa olevani ihan sylvestris, mutta vain hetken. Onneksi ystäväni tunnusti suuren tietämättömyytensä toisessa kasvissa. Hän oli laittanut FB-ryhmään kuvan, jossa valkovuokkokuvassa näkyi myös hentonen, hänelle tuntematon heinä. Hän ei siis tuntenut hyvin yleistä tienvarsien ja metsänreunan kasvia kevätpiippoa (Luzula pilosa)! Eikä se ole mikään heinä, vaan vihviläkasvi, ojensi ystävääni luonnonkasvit-ryhmän valvoja!

Luulin, että kuvat olivat siinä, mutta ystäväni kaivoi esille vielä toisen kameransa, jossa oli kiinni melko tavallisen kokoinen objektiivi. Kamerasta ponnahti ulos 32 GB:n muistikortti, ja esitelmöinti jatkui. Hän kertoili, kuinka tunnettu luontotoimittaja Juha Laaksonen oli erään kirjansa esipuheessa todennut, että kasvien kuvaaminen on yllättävän vaikeaa. Ystäväni oli tullut samaan tulokseen. Kasvista tulee näkyä paljon, kukinto ja lehtiäkin, mutta taustan pitäisi kuitenkin olla epäterävä – siinä saa miettiä polttoväliä ja aukkoa pitkään, toisin kuin lintukuvaaja, joka tuntee vain suuret polttovälit ja lyhyet suljinajat. Erona on myös se, että lintukuvaaja saapuu retkiltään suht siistinä, mutta kuraisen kasvikuvaajan on tultava kotiin takaovesta, jos ollenkaan. Vielä kuulin ystävältäni, mitä merkitsee valo! Kirkkaalla auringonpaisteella kannattaa mennä enintään uimarannalle, unohda luontokuvaaminen, et saa sävyjä kuviisi! Ystäväni olisi vielä jatkanut pitempään. Hän ei näyttänyt väsyvän ollenkaan, koko olemus oli terveen oloinen ja iho kuin asfalttimiehellä! Kuulin toki siitäkin, että kuvausretkillä tulee helposti käveltyä 3–6 kilometriä, eikä selässä keikkuva reppu ole sen kevyempi kuin armeija-aikoina. Kovaa kuntoilua siis tuo luontoharrastus – ja ainakin erittäin hyväksyttyä toimintaa tänä ankeana korona-aikana. Virus ei viihdy pusikoissa. 

Kun istuntomme jälkeen pohdin kaikkea kuulemaani, minusta alkoi tuntua siltä, että ystävälläni ja kirjoittajalla on lopulta hyvin paljon yhteistä. Jutun kuvatkin sain häneltä käyttööni ilman sen kummempaa vonkaamista. 

 

(PS. Blogin kuvat on otettu tänä keväänä Hyvinkäältä mm. Sveitsin luonnonpuistosta ja sen lähiympäristöstä, suokuvat on Tammelasta)

 

Rauhallisessa metsäsaarekkeessa on jo valmistauduttu muuttolintujen tuloon. Kottarainen on jo asettunut taloksi.

Kevät on ollut oikullinen; harmaapäätikat eivät ehkä ole vielä saaneet pesintää käyntiin.

Ilman punarinnan iloisenhaikeaa liverrystä ei pääse kevättunnelmaan.

Vihervarpunen on karaistunut lintu; sekin iloitsee kevään etenemisestä ja lämmöstä.

Kahlaajia kaksittain: rantasipi (vas.) ja liro (oik.). Liro on yleinen pesijä pohjois-Suomessa.

Harmaasiepon tuntee viiruisesta päälaestaan. Tukka hyvin, kaikki hyvin!

Syvällä metsässä vihertyy nopeasti. Sinivuokon jälkeen innostuu moni muukin kasvi kukkimaan.

Pikkukäenrieska (Gagea minima) leviää yksittäisestä tuppaasta keltavihreäksi matoksi niittyjen reunoilla.

Valkovuokko (Anemone nemorosa) ilahduttaa yleensä juuri äitienpäivän aikaan.

Imikän (Pulmonaria obscura) löytää, kun osaa etsiä. Obscura = hämärä, pimeä, antaa vihjeen. Kasvupaikka on syvällä varjoisassa lehdossa.

Lehtoesikko (Primula elatior), myös etelänkevätesikko, eroaa jonkin verran Ahvenanmaan maakuntakukasta, voimakkaamman keltaisesta kevätesikosta.

Kevättaskuruoho (Noccaea caerulescens) on yleistynyt 1900-luvulla, ensin Uudellemaalle.

Kevätpiippo (Luzula pilosa). Hyvin yleinen, mutta matalana huomaamaton esim. tienvarsien kasvi, jonka kukat ovat hienot, kun malttaa kumartua katsomaan.

Kevätpiipon kukintoja.

Kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alternifolium). Ojanvarsien ja kosteikkojen väriläiskä.

Suo on herännyt talviunestaan. Vieläkö kasvit uinuvat?

Tupasvilla (Eriophorum vaginatum) on aloittamassa kukintaansa.

Myös variksenmarja (Empetrum nigrum) kukkii! Kuin helistimet nousevat heteet kukkapohjuksesta.

Toistuvat lumisateet viivyttävät luonnon kasvua, silti sitä tapahtuu – lähes säästä riippumatta.

Aikuisena talvehtiva nokkosperhonen herää lentämään heti, kun leskenlehti ja paju kukkii.

Myös neitoperhonen on aikainen lentäjä ja talvehtii aikuisena.

Liuskaperhosta esiintyy samoihin aikoihin kuin muitakin aikuisena talvehtivia päiväperhosia.

Kangasperhonen talvehtii kotelona. Säiden lämmetessä se kuoriutuu ja lentelee sekin hyvin aikaisin keväällä.

Kansallisperhosemme, pieni paatsamasinisiipi, on kevään ja kesän ensimmäisiä sinisiipiä. Sekin talvehtii kotelona. Kuvassa koiras.

Takatalvi voi tulla monta kertaa. Luonto toipuu, toipuuko ihminen?

Sateiden ja pakkasten jälkeen vaahtera jatkaa kukkimistaan.

Västäräkki sai vierelleen keltavästäräkin. Usein sitä näkyy vain muuttoaikana etelä-Suomessa.

Kivitasku on saapunut rantakivikolle!

Sinisorsalla ja telkällä on poikasia viimeistään toukokuun puolivälissä.

Pajulintu on utelias, vikkelä ja aika peloton. Voit saada sen parin metrin päähän kurkkimaan.

Liro on tyypillisesti pohjoisen Suomen pesijä. Jääkö liropari pesimään eteläisen Suomen syrjäiselle lammelle?

 

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Olipa tiukka alkuviikko. Siihen kuului taloyhtiön mullanlevitystä talkootyönä, vaimoni siskon piharoskien poiskuljettamista, vähän hoivakodin vapaaehtoistyötä ja kovimpana fyysisenä ponnistuksena oman rivitaloasuntomme etupihan reunakivien uusimista. Vanhat reunakivet olivat pahasti sammaloituneet. Ei niitä harjaamalla enää puhtaaksi saanut, ja totta puhuen, ei se kivien asettelu alunperinkään ollut mennyt kuten esitteissä hehkutettiin. Naapurit yrittivät vielä kannustaa harjaamaan ja säilyttämään vanhat kivet, mutta aloin kallistua vaimoni kannalle – uusitaan kaikki. Perusteellisten suunnitelmien ja piirrosten jälkeen sitten vain kiviä hakemaan ja paikoilleen latomaan. Kun alkuun päästiin, vähä vähältä reunakivivalli alkoi olla viimeistä päätykiveä vaille. Minusta kaikki näytti hienolta! Ei enää muuta kuin loppusiivous, lapiot ja haravat varastoon, ja työntekijät huilaamaan. Ennen nukahtamista kuulin vaimoni huokailevan jotakin kivien väristä ja jopa värivirheestä … Hänen mielestään kivien väri vaihteli liian paljon. Olinko ottanut kiviä väärästä lavasta? Katselin yläkerran ikkunasta vielä reunakiviä, ja minusta missään ei ollut mitään vikaa. Ei, nyt tarvitaan unta ja huomiselle jotakin ihan muuta ohjelmaa. Ei sanaakaan reunakivistä tai niiden värisävyistä!

Sanotaan, että vihreä väri on rauhoittava ja sopusointuinen. Se lisää viisautta, ymmärrystä ja harmoniaa. Sanotaan, että vihreä on sydämen väri, tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä (lainaus Marika Borgilta). Vihreää tunsin nyt tarvitsevani, ja sitä kevät juuri tällä hetkellä tarjoaa yllin kyllin. Ei kun mielimetsääni kuljeksimaan ja unohtamaan reunakivet ja kaikki elämän pikku murheet. Olin jo alkuviikolla käynyt katsastamassa tutun rantalehdon ja sinne muuttaneita siivekkäitä. Aiemmin tapaamani yksijalkainen västäräkki pärjäsi ihan hyvin, ja peloton peippokoiras antoi taas kuvata itseään vain muutaman metrin päästä. Tänään toivoin näkeväni viime vuosien uuden löydön, punavarpusen. Sen laulu on mainio. Se menee näin: ”Nice to meet you, nice to meet you!” Ja huom. paino sanalla ”meet”. Kuulostelin, joko punavarpunen olisi rantalehtoon tullut. Se oli – ei tosin ihan viimevuotisille oksille, ja lauluakin oli vähän muunnellut. Nyt kuulin tuomen oksalta ”Nice to meet you, there!”. Juha Laaksonen kuvailee hienosti lintujen käyttäytymistä ja elinympäristöjään uudessa kirjassaan ”1000 ilmiötä Suomen luonnosta”. Kirja oli raikas uutuus luonto- ja lintukirjojen sarjassa, enkä yhtään pane pahakseni, vaikka punavarpunen mainittiin vain tekstissä sivulla 57. Sen opin, että punavarpunen, metsän väriläiskä, kuuluu säelaulajiin peipon, pajulinnun ja useimpien sirkkujen ohella.

Jotakin maalaajaa saatetaan kutsua viiden värin taiteilijaksi. Näin valistuttiin eräänä vuonna vaimoni kanssa Iittalan Lasimäen taidenäyttelyssä. Omat blogikirjoitukseni asettuvat samaan kaavaan, kuitenkin niin, että kynästäni syntyy useimmiten vain ja tasan kolme kappaletta. Miksi näin? Luulen, että kolme kappaletta on juuri sopiva määrä lukijan kannalta. Kaksi kappaletta tuntuu pihtaamiselta, neljää kappaletta ei malta kukaan lukea. Mutta nyt on pienen juhlan paikka. Edellisen blogini kohdalla huomasin, että se oli järjestyksessään 200. blogikirjoitukseni. Tähän on tultu. En tiedä, mistä ideasta tai ajatuksesta blogikirjoitteluni alunperin lähti liikkeelle vuonna 2010 – ja vielä vähemmän tiedän, mihin tarinaan blogini aikanaan päättyy. Lisää vauhtia ja väriä tuleviin blogeihini? Enpä tiedä – näillä mennään eteenpäin, hillitysti perusväreillä.

Kastehelmet

Kastehelmet

Lanttuperhonen

Lanttuperhonen

Neitoperhonen

Neitoperhonen

Rantaleppä

Rantaleppä

Rantasipi 01

Rantasipi 01

Rantasipi 02

Rantasipi 02

Voikukat ja leinikit

Voikukat ja leinikit

Punakylkirastas

Punakylkirastas

Nurmitädyke

Kevät on aikaisessa – nurmitädykekin nousee jo.

Sinitiainen

Sinitiainen

Yksijalkainen västäräkki

Yksijalkainen västäräkki

Koirasvästäräkki

Koirasvästäräkki

Tuomi ja tiiliseinä

Tuomi ja tiiliseinä

Vielä ne kukkivat

Vielä valkovuokot kukkivat

Närhi

Närhi

Peippo, koiras

Peippo, koiras

Pian on kielon aika

Pian on kielon aika

Peurat

Peurat

Rentukka

Rentukka

Tiltaltti

Tiltaltti

Punavarpunen

Punavarpunen, koiras. Yksi metsän väriläiskistä.

Read Full Post »

Märkiä nuolaisuja alkoi sadella molemmille poskilleni jo aamuviideltä, oikeastaan jo vähän ennen viittä. Nukkumisesta ei tulisi enää mitään; huonetoverikseni määrätty labbis näytti määräävän tahdin. Tyttäremme Fonzie saattoi kotonaan uinailla pitkälle aamupäivään, mutta kylässä oli toinen tyyli: nyt isäntä ylös, ulos ja lenkille! Ehkä lenkki ei ollut koiran mielessä tärkeimpänä, vaan aamun ruoka. Koirahan taktikoi samoin kuin Esa-veljeni, kun asuimme pikkumiehinä isovanhempiemme talon yläkerrassa Helsingin Käpylässä. Veljeni hakkasi aamuisin nyrkillään yläkerran ovea ja huuteli alas: ”Mummo, puuoo!” Olihan se ovi avattava ja poika päästettävä mummon luokse alakertaan. Puuro ei nyt kuitenkaan ollut se juttu, vaan tärkeää oli päästä alakerrassa nukkuvan Theo-serkun kanssa leikkimään. Kaikki ei ole ollenkaan aina sitä, miltä näyttää – ja vahvempien tai äänekkäimpien mukaan on mentävä.

En pannut pahakseni aikaista ylösnousua. Olin sellaiseen varautunut, kun koira ja nuorimman lapsemme lapset olivat viikonlopun kanssamme, ja jälkeenpäin ajateltuina nuo kaksi aikaista aamulenkkiä Fonzien kanssa olivat ihan virkistäviä. Olin miettinyt aamun ohjelmat ja reitit niin, että lenkkimme olisivat riittävän pitkät, jotta muu väki: vaimoni ja J-lapset saisivat nukkua aamun rauhassa. Otetaanko Fonzie ensiksi Kytäjä? Ja seuraavana päivänä Ridasjärvi? Vastaväitteitä ei kuulunut, joten suuntasimme läpi uinuvan kaupungin ja läpi tiheiden aamusumujen kohti Rytkön ja KytäjäGolfin maisemia. Tietenkin mukanani oli kamera ja siinä kiinni melko valovoimainen 250 mm:n tele. Onnistuisiko kuvaaminen, kun assistenttina touhuilee musta, karkeakarvainen lintukoira? Näytti se toimivan. Fonzie oli vierelläni hiljaa, kävi ihan istumaan, kun sihtailin kamerallani ylös puiden oksistoon. Kytäjä-lenkin tuloksena oli jopa yksi ihan uusi lintututtavuus: niittykirvinen! Hyvä Fonzie! Ja kas vain, rantasipi, vanha ystävämme, tuli rantakivelle meitä tarkkailemaan ja antoi pillistään parit vihellykset kotimatkamme merkiksi.

Seuraava aamu oli vanhan toistoa: noin klo 5 koiran antama herätys aamupusuineen, sitten hätäinen kahvinjuonti ja reppu matkakuntoon. Fonzie oli omissa aterioinneissaan vieläkin nopeampi. Nyt teimme aamulenkkiä Ridasjärventien viereisellä pyörätiellä. Hiljaista oli, vain pari autoa taisi mennä ohitsemme varhaisena sunnuntaiaamuna. Yllättäen jouduimme pian ison mekkalan todistajiksi ja rauhoittajiksi. Pellolla, tien toisella puolella oli selvästi jotakin meneillään ja joku oli hätää kärsimässä. Töyhtöhyyppä tai hyyppävanhemmat joutuivat puolustautumaan naakkoja vastaan pelastaakseen poikasensa, näin oletan. Luulen, että me tulimme Fonzien kanssa paikalle kreivin aikaan. Kun lähestyimme pellolla naakkaparvea, saivat mustakaavut siivet alleen ja jättivät töyhtöhyypät rauhaan. Kuinka asia lopulta päättyi, en uskalla arvailla. Fonzie, päivän lenkki ja päivän hyvä työ taisi olla sitten siinä, voimme palata kaupunkiin! Sunnuntai-iltana, koiran palautushetkellä, oli noutajaystävältämme veto pois. Vakuutin koiralle, että kesällä on hankittava peruskunto, kaikki voitava on tehtävä, kun talvella on edessä rajut frisbeekiekon jahtaamiset. Koira loi valmentajaansa tiukan, syyttävän katseen. Kuului murahduskin – vai oliko se sittenkin ukkonen Jokelan suunnalla?

Aamu-usva Kytäjärvellä

Aamu-usva Kytäjärvellä

Fonzie 01

Fonzie 01

Harakankellot

Harakankellot

Niittykirvinen

Niittykirvinen

Ohdakkeet

Ohdakkeet

Fonzie 02

Fonzie 02

Pajulinnut

Pajulinnut

Mesiangervot

Mesiangervot

Rantasipi

Rantasipi

Kytäjärvi ja KytäjäGolfin viheriötä

Kytäjärvi ja KytäjäGolfin viheriötä

Kytäjän kirkko

Kytäjän kirkko

Ridasjärvi lintutornista

Ridasjärvi lintutornista

Jättipalsami lintutornin luona

Jättipalsami lintutornin luona

Fonzie ja hauen pää

Fonzie ja hauen pää

Vieläkö saa kuntoon. Vene Ridasjärven rannalla

Vieläkö saa kuntoon? Vene Ridasjärven rannalla

Lumme

Lumme

Ridasjärventien talon yksityiskohta

Ridasjärventien talon yksityiskohta

Ridasjärven maalaismaisemaa

Ridasjärven maalaismaisemaa

Ridasjärventie vie halki kylän

Ridasjärventie vie halki kylän

Fonzie, lenkkikaveri

Fonzie, lenkkikaveri

Pikkuvarpusen poikanen, Ridasjärvi, hyvinkää

Pikkuvarpusen poikanen, Ridasjärvi, Hyvinkää

Read Full Post »

Väsymystä on montaa sorttia. Pahinta on, jos ei väsymystään itse huomaa. Hesarin kuukausiliitteen tuoreessa jutussa Matti ja Teppo eivät Matin mukaan ole ”koskaan kokeneet burnista”. Hyvä niin; ja tsemppiä pojille, vaikka uupuminen ei olisi lähelläkään. Luulen, että monelle tavalliselle tossunkuluttajalle tämän vuoden kolea kevät on jo sellaisenaan ollut voimia kuluttava. Itse ainakin koen juuri nyt väsymystä, joka ei ihan dallaspullalla, tai parillakaan asettuisi. Samankaltaisen kevään elin yli kymmenen vuotta sitten. Töitä oli paljon ja pajassamme hikoiltiin myös helatorstaina. Muutaman tunnin aherrettuani ajattelin, että nyt riitti. Painoin tietokoneen off-näppäintä, hyppäsin autoon ja otin suunnaksi Karkalin luonnonpuiston. Irtiotto varmaan kannatti, koska burnis jäi kokematta.

Karkalin luonnonpuiston keväinen vehreys, runsaat keltavuokot ja mustapääkertun liverrys puron varren pensaikossa ovat piirtyneet päähäni lähtemättömästi. Muistan myös, kun kiikarodessani linnun suuntaan eräs toinenkin vaeltaja tuli kuuntelemaan kerttulinnun hienoa sooloa. Vilkas keskusteluhan siitä syntyi, ja osoittautui, että keskustelukumppanini oli kustannustoimittaja, joka myöhemmin teetti meillä töitäkin. Tänä vuonna, kun jälleen helatorstain aikaan työn paljous oli vetämässä suuta viivaksi, tein ennaltaehkäisevät toimet ja suunnitelmat jo hyvissä ajoin. Nyt en lähtisi Karkaliin hakemaan uusia työkontakteja, minulle riitti aivan hyvin tuttu henkireikä läheisen järven tuntumassa. Repun olin pakannut jo pari päivää sitten.

Se toimi jälleen kerran. Tulin väsyneenä kotiin retkeltäni, mutta väsymys ei ollut uupumusta. Kuinka olisikaan ollut. Sain jutella metsätiellä  huilivan sammakon kanssa, näin kevään vuokot vielä loistossaan, kaveerasin sisiliskon kanssa ja olin erotuomarina rantasipien välienselvittelyssä. Näin myös elämäni ensimmäisen pikkutikan, mutta tikka pakeni ylös puuhun piiloon kuvaajalta. Kuulin käen kukunnan ja monet juuri kotimetsikköön kiirehtineet iltalaulajat. Viikko sitten olin J-tytön kanssa kovassa viimassa pellonreunalla joutsenia ja hanhia kiikaroimassa, mutta nyt oli melkein kesä. Lämpö nousi jo 20 asteeseen – ja mikä parasta, burnis jäi metsään. Toisessa korvassa kohisee vielä työpaine, mutta toisella korvalla kuulen vain puron solinaa ja punarinnan iloisenhaikeaa liverrystä.

Käpy kannolla

Käpy kannolla

Näsiä

Näsiä

Sitruunaperhonen

Sitruunaperhonen

Heijastus

Heijastus

Sinivuokot, vielä kerran

Sinivuokot, vielä kerran

Rantasipi

Rantasipi

Pikkukäenrieska

Pikkukäenrieska

Rauhallinen juttukaverini

Rauhallinen juttukaverini

Pintaan

Pintaan

Lepohetki

Ja huilimaan

Vielä kukkii leskenlehti

Vielä kukkii leskenlehti

Mahdunko kuvaan?

Mahdunko kuvaan?

Vai onko näin parempi?

Vai onko näin parempi?

Äitienpäivä lähestyy

Äitienpäivä lähestyy

Kiikarikaverina J-tyttö

Kiikarikaverina J-tyttö

Read Full Post »

Kesälomalta odotetaan joskus mahdottomia, niin ihmissuhteiden kuin säidenkin suhteen. Mökkilomailija kaipaa ainakin joitakin lämpimiä kesäpäiviä. Ei kuitenkaan välttämättä pitkiä hellejaksoja, jolloin maito ei enää suostu tulemaan purkista ulos. Tänä kesänä on säiden haltija tarjonnut ihan koko arsenaalinsa, mutta valitettavasti säästellyt sitä parastaan. En muuten tiennyt, että vaimossani on sprintterin vikaa. Kyllä vain! Kun salama paukahti mökkimme lähellä, hän oli juuri tulossa pikkulasta, mutta millä vauhdilla – voi jee!

Lomamme ainoa hellejakso (tähän asti) sattui silloin, kun lapsenlapsemme Lemmy tuli mökillemme neljäksi päiväksi. Päivät kuluivat pitkälti pojan ehdoilla, mutta eipä siinä mitään, todella mukavaa vaihtelua toi 5-vuotias perhosten ihailija. Itse muistan varmaan pitkään ne aamuiset kävelymatkat mökkitiellä, kun isosisä ja lapsenlapsi olivat ottaneet tavaksi viedä roskapussin yhteiseen keräyspisteeseemme. Samalla laskimme ja ihailimme monia perhosia heinäkuun helteessä. Mukavia hetkiä!

Pyrimme vaimoni kanssa tekemään pieniä ajomatkoja sateisina tai pilvisinä päivinä, ja matkoja tulikin aika paljon. Iittalan Lasimäki Kalvolassa on ollut kesälomamme vakiokohde. Päätimme katsastaa Lasimäen myös tänä kesänä. Käynti olikin mukava, vaikka vanhan kertaus ei aina maistu samalta kuin ensi kerroilla. Putiikkien pitäjiä oli vaihtunut ja uutta tarjontaa oli saatavilla. Soilin Käsityötarvikkeesta teimme jänniä löytöjä (Cypressin pinotut kahvikupit ja neljät lautaset) ja rupattelimme yrittäjän kanssa kaikesta mahdollisesta. Paluumatkalla halusimme jotakin extremejä ja valitsimme meille oudon reitin. Kartanlukijani osasi asiansa, emmekä jääneet harhailemaan Pirttikosken korpiin. Uusi reitti oli jopa nopeampi kuin perinteinen. Sillä lailla, sanoisi Niilo Tarvajärvi!

Eräänä päivänä kirjoitin paperille kaikkien niiden lintujen nimet, joita olin mökkimme läheisyydessä kesän aikana nähnyt tai joiden äänet varmuudella tunnistin. Lajeja löytyi 31! Ei varmaan huono? Vaimoni ”kätilöi” kirjosieppojen poikaset ulos pöntöstään ja oma juttuni oli rantasipin poikasen tapaaminen rantakivellä. Satuin muuten vain astelemaan järvelle päin ja näin pienen höyhenkasan isoine nokkineen kivellä iltaa ihmettelemässä. Mietin, ehtisinkö hakea kameran ja ikuistaa söpöläisen. Se onnistui, poikanen päästi vielä hyvin läheltä kuvaamaan itseään. Jälkeenpäin en muistanut, että päivä oli ollut pilvinen ja koleahko  – pieni hetki pienen poikasen kanssa voi antaa suuren ilon.

Matkalla mökille - Kormun kesäilta

Herkkuja ostamassa

Forssaa Loimijoelta

Rantatie

Lasten suosikki: TuxPaint-piirto-ohjelma

Rannan lobeliapata

Metsänokiperhonen

Ukkonen nousee

Pakollinen lukupäivä

Päivä paistaa taas

Rantasipin poikanen

Lampaat taivaan

Iittalan Lasimäkeä

Mustikka - tärkeä metsämarja

Kulhot täyteen

Read Full Post »