Eräs jakso on juuri päättymässä pikku Jeminan elämässä: vuosien hoitoaika päiväkoti Päiväpirtissä on jäämässä taakse – edessä on kesäloma ja syksyllä esikoulu läheisessä koulurakennuksessa. Äiti on tullut hakemaan Jeminan tavarat ja hyvästelemään Päiväpirtin henkilökunnan. Hetkessä on haikeutta, mutta lapsi tarttuu äitinsä käteen, naurahtaa ja askeltaa reippaasti kohti Päiväpirtin porttia. Ei kyyneleitä, ei vilkutuksia, ei viimeistä katsetta kohti tuttua päiväkotia. Kesäpäivät odottavat; ikävä ja muistot tulevat myöhemmin.
Kormun kartano jää vasemmalle ja alamäen jälkeen tullaan kantatie 54:lle. Jemina on isovanhempiensa kanssa matkalla Tammelan mökille. Lopella täydennetään mökin ruokavarastot ja pidetään jätskitauko. Päivä on lämmin, matkalaiset istuvat jäätelöstä nauttien nurmikon reunakiveyksellä, ei ole kiire minnekään. Vielä on saatava kunnon kimppu luonnonkukkia kuistin isoon maljakkoon. Tuolla on valtavasti niittyleinikkiä, mutta olisipa myös metsäkurjenpolvea. Jemina on etsimässä poimittavaa ja kohta kuulemme huudon ”Onhan tuolla tota pinkkii!” Pitkään kukkiva puna-ailakki on nyt sitten lyhyesti pinkki!
Viikonvaihde etenee nopeasti. Saunomme, paistamme pakolliset iltamakkarat, teemme päivällä grilliruokaa, tutkimme ympäristön kasveja ja kuuntelemme lintujen ääniä. Emme puuhaa mitään kovin erityistä ja kuitenkin teemme juuri sitä, kun olemme yhdessä. Lapsi tallettaa mieleensä kaikki sanat, tunnelmat, teot, tekemättä jättämiset – muistammeko aina sen? Kasvattajien vastuu on suuri, kun vierellä askeltaa vasta joitakin vuosia elämää nähnyt pienokainen. Tyttäremme tytär on luonteeltaan erittäin valoisa ja empaattinen. Olen pilkkomassa isoja mäntypöllejä ja saan kuin saankin sitkeän pöllin halkeamaan pitkävartisella luottokirveelläni. Kuulen takaani kannustavan huudon: ”Oho, hyvä Papu!”. Pian Jemina on isoäidin apuna; pihakukat saavat vettä myös hoikkien käsien kannattelemasta, pienestä värikkäästä kastelukannusta.
Sunnuntaina järven päälle tuli ennustettu saderintama. Sade alkoi varovasti muutamalla pisaralla, mutta yltyi pian peittäen pihamaan isoilla lammikoilla. Osa tavaroista oli jo viety autolle ja nyt oli aikaa Domino-pelille samalla, kun Mumppa paistoi tuvassa räiskäleitä. Kuukausia jatkunut käsisärkynikin tuntui viimein vähän hellittävän. Sateesta ja säryistä huolimatta, elämä voi olla tosi pinkkii!
Marjukka ja Jemina, päiväkoti Päiväpirtti Hyvinkää
Marjukka ja Jeminan äiti Jutta
Jemina ja Mumppa
Papu ja Jemina
Matkan varrella, komea Lopen kirkko
Kesäkukat
Mumpan kanssa
Iltanuotio
Joko heitän?
Oli se kymppi
Oravanmarjat
Sade alkaa
Jemina Merituuli
Kuvista ja muita kuulumisia 