Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘pentu’

Isot koirantassut iskeytyivät sänkyni reunaan keskellä yötä. Nytkö jo asialle ulos? Hyvä on, mennään sitten. Nostin kaksikymmentäkiloisen labbiksen pennun syliini ja laskeuduimme varovasti rappuset alas (pentukoira ei ollut vielä tottunut kulkemaan portaita). Tempaisin eteisestä takin päälleni ja sitten vain viemään koiraa aidan taakse tarpeille. Turha reissu ja väärä hälytys. Puoli viisi tuli seuraava herätys, samat rutiinit, samat kaksikymmentäkiloa sylissäni alas ja ulos pimeyteen. Nyt onnistui ja päästiin vielä hetkeksi lepäämään ennen kuin muu talonväki heräisi. Ihme, ettei ollut jo herännyt, kun kompuroin ja kolistelin koiran kanssa pimeässä asunnossa. Tuulikaapissa viimeistään hiljaisuus rikkoutui horjahdellessani kenkien, saappaiden ja aamun lehtien seassa. Kolme päivää J-lasten ja Fonzie-koiran kanssa ei tulisi olemaan helppo keikka.

Fonzie, se juukeli, vajaa puolivuotias voimanpesä, piti itseään oman talonsa ja kyläpaikankin pomona, ja teki joskus tarpeensa miten sattui. Tyttäremme käy Fonziensa kanssa koirakoulussa, mutta ei Fonzie vielä oppejaan ainakaan kyläpaikkaan asti ollut tuonut. Monenlaista vihjettä oli tarjolla, miten pomottavalta koiralta otetaan luulot pois. Olimme kokeilleet joitakin konsteja, ja kunnon painimatsikin oli koiran kanssa käyty. Voitin selätyksellä, mutta ongelmaa se ei poistanut: hampaat iskeytyivät aina vain ranteeseeni, kun Fonziella oli se vaihe päällä. Parasta oli viedä koira ulos pitkälle lenkille, siellä kyllä pärjättiin; koira käyttäytyi normaalisti ja sai purettua ääretöntä energiaansa. Hienoa, että J-poikakin halusi lähteä mukaani aikaiselle lenkille. Keitin pojalle ja itselleni perinteiset kuumat mehut termariin ja Fonzielle otin mukaan pullollisen vettä; kohta olimme matkalla Kytäjän peltoaukeiden rauhallisille pikkuteille. Valitsin aamulenkin paikaksi saman peltotien, jolla aikoinaan olimme kuntouttaneet omaa halvaantunutta Allu-koiraamme. Kytäjän reissu onnistui, ainakin piilosilla olleella J-pojalla oli hauskaa, kun Fonzie yritti etsiä kohdetta pyöröpaalien labyrintissa.

Labbis tykkää uida ja telmiä vedessä. Sen turkki on jalostunut hyvin vettä hylkiväksi ja pitää loitolla kylmän tunnetta. Kun tein lauantaina toisen lenkkini Fonzien kanssa samoissa maisemissa, ei mennyt ihan niin kuin Anni Sinnemäen sanoituksessa ”kiersit vesilammikot ja arvaan, ettet murehdi tätä eroa …” Päinvastoin, ei mitään lammikoiden kiertelyä, vähänkin isompi lätäkkö kelpasi koiralle ilotteluun ja irrotteluun. Enkä edes yrittänyt estellä. Itsekin nautin syksyisestä kävelyretkestämme, vaikka en lätäköihin hyppinytkään. Nautin kesäisestä lämmöstä, alkavan syksyn väreistä, myöhäisten golfinpelaajien riemunkiljahduksista ja muuttomatkalla olevista lintuparvista. Fonzie, kohta me eroamme, sinut viedään taas omaan kotiin. Sinnemäki on väärässä – kaikista puremahaavoista huolimatta taidan kuitenkin murehtia tätä eroa. Ehkä sinäkin, Fonzie?

Uusissa ulkoilumaisemissa

Uusissa ulkoilumaisemissa

J-poika ja Fonzie 01

J-poika ja Fonzie 01

J-poika ja Fonzie 02

J-poika ja Fonzie 02

J-poika hyvinkäältä

J-poika Hyvinkäältä

J-poika ja Fonzie 03

J-poika ja Fonzie 03

J-poika ja Fonzie 04

J-poika ja Fonzie 04

Hei, me lennetään!

Hei, me lennetään!

Ei pure!

Ei pure!

Minäkö muka purin?

Minäkö muka purin?

Syksyn värejä Kytäjällä

Syksyn värejä Kytäjällä

Vielä Kytäjällä golfataan

Vielä Kytäjällä golfataan

Ja sitten seuraavalle reiälle

Ja sitten seuraavalle reiälle

Tule jo!

Tule jo!

Olen labbis ja tykkään vedestä

Olen labbis ja tykkään vedestä

Syksyn ensi merkit

Syksyn ensi merkit

Kottaraisia langoilla - kuin ennen vanhaan

Kottaraisia langoilla – kuin ennen vanhaan

Auringonkukat

Auringonkukat

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »

Kämmenen ja käsivärren haavat alkoivat jo parantua. Kaupan kassan ei enää tarvinnut pähkäillä, mistä ihmeen pippaloista tuo verille raavittu mies on tulossa tai mihin menossa. Samanlaiset merkit, ja enemmänkin, olivat myös tyttäremme käsissä. Tuttua touhua talossa, johon on hankittu koiranpentu. Naskalihampaat on niin mahdottoman mukava upottaa huoltajien tai vierailijoiden käsiin. Itsepähän työnnätte niitä sormianne ja käsiänne liian lähelle. Olen koira enkä mikään maskotti! Niinhän se on, sinä mokoma labbiksen pentu, mutta ei meidän mäyräkoiramme ihan noin raju ollut. Se vain työnsi päätään kivenkoloihin, jahtasi umpihangessa peuroja eikä takuulla kulkenut sinne, minne sitä ohjailtiin. Itsepäinen oli, muttei mikään purija. Ota mallia vaikka tuosta naapurin Ansasta ja käyttäydy! No, virheensä on tuolla Ansallakin, haukkuja-automaatilla.

Parissa viikossa alkoi onneksi tapahtua kehitystä – nyt 16-viikkoinen labradorinnoutaja Fonzie alkoi vähitellen oppia tavoille: iskemään leukansa vain sallittuihin paikkoihin, lähinnä ruokaan ja puruluihin. Mutta oli vielä toinenkin juttu. Fonzie ei ollut vielä täysin sisäsiisti, ja pian koittaisi kolmen päivän koettelemus. Me isovanhemmat saisimme tyttäremme perheen Fonzie-koiran sekä lapset hoitoon kolmeksi päiväksi. Lasten kanssa pärjäisimme toki, mutta tuo labbiksen pentu. Apuva! Jäämmekö kotiin vai ajammeko mökille? Päätimme aloittaa kaupungissa ja puolenpäivän jälkeen ajaa mökille. Molemmissa paikoissa varauduttiin kaikkeen mahdolliseen: matot rullalle ja syrjään, maljakot pois pöydiltä kaapistojen ylähyllyille, sähköjohdot ylös ja sanomalehtiä tuohon nurkkaan ja vielä tuonnekin. Niin ja kengät kaappeihin – ja rättejä, rättejä, rättejä.

Perjantainen, yli tunnin ajomatka mökille meni hienosti. Koira lepäsi rauhallisena takapenkillä isoäidin ja J-pojan välissä. J-tyttökin suoriutui matkasta oksentamatta. Ei voi olla totta! Olimme aprikoineet laskemmeko koiran mökillä heti vapaaksi, vai sidommeko koiran isoäidin hankkimaan pitkään hihnaan. Sitomista ei edes kokeiltu. Koira laskettiin heti vapaaksi (äänet jakautuivat 2 puolesta, 1 vastaan ja 1 EOS) ja kaikki toimi, pihapiiri riitti hyvin temmellyskentäksi. Nyt kiinnosti vain uudet hajut. Parhaat löytyivät liiterin nurkalta talikon sarvista, saunamökin alta lautakasasta ja saniaispensaista – isoisän ranne, unohtakaa koko juttu! Ja vautsi, lauantaina oli vuorossa uintiretki läheiselle matalalle rannalle. Se hetki taisi olla labbiksen viikonvaihteen kohokohta. Yhtä pyörimistä ja hyppimistä hiekkapohjaisen pikku lahden pohjukassa, ja toki Fonzielta nähtiin se ensimmäinen koiratyylin uintinäytekin! Paluumatkalla kaupunkiin tein yhteenvetoa viikonvaihteen kokemuksistamme, hoh-hoijaa, jaksankohan vieläkään. Vain yh-ykksi kakkakasa mökin lat-thialle koko viikonvaihteen aikana. Ja sekin johtui siitä, kun en osannut lukea koiraa. Fonzie kävi raapimassa sängynreunaani ja selvästi pyysi ulos tarpeelleen. En uskonut, koska tunti sitten olimme jo käyneet ulkoilemassa samoissa merkeissä (tuloksellisesti) – kello oli silloin puoli viisi auringon vielä uinuessa puiden takana. Nähdään taas, Fonzie ja lapset!

Kasvan vielä isäänikin isommaks

Kasvan vielä isäänikin isommaks

J-äidin turvallisessa sylissä

J-äidin turvallisessa sylissä

15-viikkoisena kotipihalla

15-viikkoisena kotipihalla

Mökillä. Näitä ei purra

Mökillä. Näitä ei purra

Tulkaa nyt leikkimään

Tulkaa nyt leikkimään

Ei tartte, pärjään yksinkin

Ei tartte, pärjään yksinkin

J-tyttö ja Fonzie

J-tyttö ja Fonzie

J-poika ohjaa

J-poika ohjaa

Uusia tuoksuja ja tuttavuuksia

Uusia tuoksuja ja tuttavuuksia

J-poika iltanuotiolla

J-poika iltanuotiolla

J-tyttö

J-tyttö

Odottakaa, huilaan vähän

Odottakaa, huilaan vähän

Ettekö tiedä, kuka minä olen

Ettekö tiedä, kuka minä olen

Antais nyt mullekin

Antais nyt mullekin

Retkellä uimaan

Retkellä uimaan

Jii-haa

Jii-haa

Märkä pusu

Märkä pusu

Ja taas ramasee

Ja taas ramasee

Vesileikit isoäidin ohjauksessa

Vesileikit isoäidin ohjauksessa

Pentu

Pentu

Read Full Post »