Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Nurmijärvi’

Vielä kerran lämpötila painuisi, ainakin yöllä, 15:een miinusasteeseen, mutta viikonvaihteen jälkeen pitäisi maahamme alkaa virrata lauhempaa ilmaa. Toivotaan niin, vaikka meteorologien ennustukset ovat usein olleet kuin vakioveikkaajan ”voittorivi ”– muuten hyvä, mutta varmat kohteet pettivät! Maaliskuun 17. päiväksi oli ennustettu aurinkoista säätä jo aamuksi, mutta kuinkas kävi, lunta tuli sakeanaan kuin tammikuun tuiskuissa. Eipä tuo sade blogikirjoittajan suunnitelmia mihinkään muuttanut. Olin päättänyt lähteä luontoreissulleni jokien varsille, jos sulapaikkoihin olisi jo saapunut jokunen uusi vesilintu. Aika hiljaista oli linturintamalla, muuttavia laulujoutseniakaan ei vielä näkynyt suuria määriä. Hain yläkerrasta edellisenä päivänä pakkaamani repun ja täydensin sitä pienillä reissueväillä. Pari päivää sitten haahuilin paikallisen luonnonpuiston kuusikoissa metsätiaisten perässä huonolla menestyksellä, joten nyt piti vaihtaa maisemaa. Muistan aina vuoden 2018 huhtikuun, kun Vantaanjoen Rantakulman sulassa tapasin uivelonaaraan. Sillä ei ollut mukanaan kumppania, mutta tuntui siltä kuin vierellä olevat sinisorsat ja laulujoutsenet olisivat ottaneet yksinäisen uivelon erityiseen suojelukseensa. Kyllä siellä Vantaanjoen sulassa nytkin jotain olisi!

Matkalla mietin maailman menoa, mietin mm. Keusoten (Keski-Uusimaan sote) onnetonta ajanvarausjärjestelmää ja lääkärin puheille pääsyä, mikä ainakin Hyvinkään terveyskeskuksessa ontuu pahasti. Mietin koronaa ja rokotteiden luotettavuutta, mietin valtakunnan koronarajoituksia ja tiedottamisen sekavuutta. Pitemmälle en päässyt, kun lähestyin kaupungin eteläisiä alueita ja huomasin sivutiellä suuret kasat viemäriputkia ja muuta kunnallisteknistä roipetta röykkiöittäin. Jaahas, kaupunki laajeneekin jo Vantaanjoelle. Noiden putkien luona oli kerran niitty, jolta tavoitin monet perhoslajit, keisarinviittojakin. En tavoita niitä täältä enää, enkä tiedä, mitä käsite lähiluonto kohta tarkoittaa. Lähiluonto siirtyy pientalovaltaisessa taajamassa aina vain kauemmaksi rakentamisen edetessä. Kaikella kasvulla on hintansa. Vastineeksi saisi kaupunki viimein rakentaa pyörätien Kytäjärven suuntaan, jotta luontolenkille länteen päin ei tarvitsisi lähteä autolla. Pyöräily kapealla Kytäjäntiellä sora- ja kivirekkojen seassa on todella vaarallista. Pienelläkin kaupungilla on ongelmansa, mutta kyllä täällä vielä läpi pääsee toisin kuin Jätkäsaaren sumpussa.

Käänsin kulkupelini nokan kohti Nurmijärveä ja lohduttauduin kevättalven aikana jo tapaamillani siivekkäillä, yksi niistä, valkoselkätikka, on jopa harvinainen ja toinen, hömötiainen, nykyään jo uhanalainen. Valkoselkätikkaa tapasin sille vieraassa ympäristössä; lintu pesii ja viihtyy yleensä lehtipuuvaltaisessa metsikössä, jossa on paljon lahopuuta. Nyt se viipyili ja etsi ravintoa kuusikossa, missä oli pystyynkuivaneita kuusia. Niistä löytyi ravintoa, mutta jos se täällä pesii, sen pesä voi olla kauempana suon laidan lahokoivussa. WWF:n mukaan valkoselän kanta on pudonnut 1950-luvulta lähtien jopa 90 prosenttia! Ajelin eteenpäin hiljaista paikallistietä, kun tulin kalliorinteen kohdalle. Olin vuosia sitten löytänyt kallion laelta hienon puolukkapaikan, mutta vain hetken sain keräillä marjoja omassa rauhassani. Jostakin ampaisi viereeni kiukkuinen huivipäänainen, joka ei selvästikään pitänyt taajamasta tulleesta miekkosesta. En nähnyt taloa missään, mutta olin tullut toisen reviirille. Sellaista ei suvaitse laulujoutsenetkaan, joiden valkoiset hahmot jo erottuivat joen sulapaikan eteläreunalla. Kävelin lähemmäksi hylätyn ladon luokse – ja täällä kulkija sekä suvaittiin että hyväksyttiin: laulujoutsenet alkoivat vähitellen lähestyä kameraa kaulalleen asettelevaa eläkeläistä. Kolme valkeaa aikuista. Melko varmaan nuoria aikuisia, eivät vielä sukukypsiä eivätkä vielä taistele reviireistään. Näinpä sulassa myös kevään ensimmäisen telkkäparin. Mutta telkillä on tunnetusti lyhyt pinna – lentoon, pois tästä ja pian. Pelästyä nyt vaaratonta vanhusta, joka oli pukeutunutkin kuin metsäläinen. Ehkä syy oli juuri siinä!

Nurmijärven Nukarinkoski ennen patoa maalikuussa 2021.

Read Full Post »

Luulin, että seitsemän viikkoa kestänyt flunssani alkaisi jo asettua, mutta kaikkea muuta: nenä oli yhä tukkoinen ja vielä loppuvaiheessa toinen silmäni heittäytyi araksi ja punertavaksi. Vaimollani oli lähes sama tilanne, mutta hän oli kärsinyt flunssaa viikon vähemmän. Kaikesta huolimatta olin päättänyt vapaana viikonloppuna lähteä lähiluontoon kevään merkkejä etsimään. Mikä olisi tilanne Nukarinkoskella? Sehän täytyisi tsekata. Ja paluumatkan kotiin tekisin Vantaanjokea myötäillen Rantakulman virtapaikan kautta. Ehkä voisin sulassa nähdä kevään ensimmäisen telkän.

Nukarinkoski oli vielä kovin talvinen. Koskea ja sen yläpuolista virtaa peittivät paksut lumi- ja jäämassat. Virta oli jo jääkansia kovertanut, mutta kestäisi vielä useita päiviä, ennen kuin jäät irtoaisivat, metsien ja peltojen lumet sulaisivat ja kosken vesimäärä kasvaisi huippuunsa. Silloin koskikanjonin möyrinä ja jäiden törmäily kuuluisi kauaksi – läheisen Hämeentien moottorimelu olisi vienoa hurinaa kosken pauhun rinnalla. Elämä on ihmisen parasta aikaa, mutta minulle kevät on se kaikkein paras. Paitsi silloin, kun Nukarinkosken hienoilla ulkoilupoluilla astuu vetelään koiran läjään! Kanjonin poluilla ei sääntöjä näköjään tunneta eikä sääliä anneta. Pari iloisesti sirkuttavaa pyrstötiaista sai kirjoittajan unohtamaan harminsa ja palautti taas uskon elämään.

Nautin pikkutermoksestani kupillisen kuumaa ja aloin tehdä lähtöä Vantaanjokea ylöspäin, Rantakulman suuntaan. Sulapaikka oli pian näkyvillä – ja kappas vain, ei mikään turha reittivalinta: kymmenkunta laulujoutsenta piti joella taukoa! Joutsenet erottuivat kookkaina, valkeina lintuina kauas aamun usvassa. Hieno kohtaaminen maaliskuun koleudessa. Siinä oli kirjoittajalle kevään merkki! Tarkkaan ottaen kevään merkkejä oli yhdeksän. Kun lähestyin joutsenia lumihangessa kahlaten, tulivat linnut levottomiksi. Kolme harmaata nuorukaista lähti pian sulasta lentoon. Valkoiset aikuiset joutsenet sen sijaan antoivat tulla sopivalle kuvausetäisyydelle. Olen jo pitkään harkinnut oikean lintuharrastajan kameran hankintaa, mutta nyt sain taas sen todeta: paras teleobjektiivi on terveet jalat ja pitkävartiset Nokian kumisaappaat!

Kotona kurkkuni tuntui taas karhealta ja taisi silmäkin uudelleen punottaa. Olin reissuuni kuitenkin tyytyväinen. Viis kunnon yöunista ja aamun rauhasta kahvikupin ja aamulehden parissa. Kevätkausi oli avattu ja kevään ensimmäiset merkit kerätty. Flunssakin häipyy varmaan ennen pitkää, mutta kevät on elettävä ja koettava juuri nyt. Lauantain kauppareissunkin kestän kuin mies. Ja voisihan sitä ostoksilla samalla vilkaista Canoneita, Nikoneja tai Pentaxeja – ja sitä pitkää putkea!

Nukarinkoski, Nurmijärvi

Jääkannet

Vauhti kiihtyy

Ruokapuu

Lahottajat

Kyltti

Lepän kävyt ja kukinnot

Nukarinkosken laavu

Kansallislintu

Aikuiset

Virran vahti

Aikuiset, toinen

Read Full Post »

Moni jo luuli, että kevät on aivan oven takana, kun pakkanen ei ollut laskenut viittä astetta alemmaksi moneen päivään. Parista lauhasta talvipäivästä ei pidä vielä kuvitella liikoja. Helmikuun puolivälissä pakkanen kiristyi takavuosien tiukkoihin lukemiin. Talitiaiset, viherpeipot ja talvehtivat mustarastaat saivat vielä pidätellä laulujaan ja säästellä energiavarojaan. Iloista, mutta vielä varovaista linnunlaulua oli jo kuultukin aurinkoisina, lauhoina aamuina.

Kylmää kyytiä on tulossa myös Suomen taloudelle ja työvoimalle. Nyt on sitten Suomen IT-teollisuuden lippulaiva Nokian vuoro joutua globaaliin pyöritykseen. Puunjalostusteollisuudessa oli shokeeraavat ajat hetki sitten. Alalta poispotkitut sen varmasti muistavat, mutta eivät halua muistella. Matkapuhelinjätin muutaman vuoden takainen etumatka kilpailijoihin nähden ei siis riittänyt, vaikka johtoasema tuntui horjumattomalta. Älypuhelinten kehittely ei edennyt kuten muilla toimijoilla ja Nokia jäi jalkoihin – vai oliko syyt lopulta ihan muualla? Kunpa Nokialle ja nokialaisille vain riittäisi pieni takapakki, mutta taitaa olla edessä iso remontti, tukeutuminen vielä suurempiin tekijöihin, itsenäisyyden kadottaminen, paljon työttömyyttä, paljon surua ja ahdinkoa niin johdolle, työntekijöille, yhteistyötahoille ja alihankkijoille – koko maalle.

Kylmä viima puhalsi Nurmijärven Rantakulmalla, kun kävin katsomassa Vantaan jokea mielimaisemassani vanhan puusillan luona. Siinä se Vantaa virtasi, tosin kovin pieneksi oli käynyt sulan veden alue. Ankaraa se on virrallakin. Joki kuitenkin vapautuu jääpeitteestään, saa pian lisääntyvän massansa kohisten ryntäämään eteenpäin ja kasvattaa varsilleen upeat vehreät, elämää täynnä olevat kasvustonsa. Kylmät tuulet ja pakkanen eivät lannista ikiaikaista virtaa – joki alkaa taas elää ja kukoistaa. Sen brändi pysyy ja kestää.

Vantaa, Rantakulma

Vanha puusilta

Sula

Peltomaisema, Rantakulma

Read Full Post »