Luulin, että seitsemän viikkoa kestänyt flunssani alkaisi jo asettua, mutta kaikkea muuta: nenä oli yhä tukkoinen ja vielä loppuvaiheessa toinen silmäni heittäytyi araksi ja punertavaksi. Vaimollani oli lähes sama tilanne, mutta hän oli kärsinyt flunssaa viikon vähemmän. Kaikesta huolimatta olin päättänyt vapaana viikonloppuna lähteä lähiluontoon kevään merkkejä etsimään. Mikä olisi tilanne Nukarinkoskella? Sehän täytyisi tsekata. Ja paluumatkan kotiin tekisin Vantaanjokea myötäillen Rantakulman virtapaikan kautta. Ehkä voisin sulassa nähdä kevään ensimmäisen telkän.
Nukarinkoski oli vielä kovin talvinen. Koskea ja sen yläpuolista virtaa peittivät paksut lumi- ja jäämassat. Virta oli jo jääkansia kovertanut, mutta kestäisi vielä useita päiviä, ennen kuin jäät irtoaisivat, metsien ja peltojen lumet sulaisivat ja kosken vesimäärä kasvaisi huippuunsa. Silloin koskikanjonin möyrinä ja jäiden törmäily kuuluisi kauaksi – läheisen Hämeentien moottorimelu olisi vienoa hurinaa kosken pauhun rinnalla. Elämä on ihmisen parasta aikaa, mutta minulle kevät on se kaikkein paras. Paitsi silloin, kun Nukarinkosken hienoilla ulkoilupoluilla astuu vetelään koiran läjään! Kanjonin poluilla ei sääntöjä näköjään tunneta eikä sääliä anneta. Pari iloisesti sirkuttavaa pyrstötiaista sai kirjoittajan unohtamaan harminsa ja palautti taas uskon elämään.
Nautin pikkutermoksestani kupillisen kuumaa ja aloin tehdä lähtöä Vantaanjokea ylöspäin, Rantakulman suuntaan. Sulapaikka oli pian näkyvillä – ja kappas vain, ei mikään turha reittivalinta: kymmenkunta laulujoutsenta piti joella taukoa! Joutsenet erottuivat kookkaina, valkeina lintuina kauas aamun usvassa. Hieno kohtaaminen maaliskuun koleudessa. Siinä oli kirjoittajalle kevään merkki! Tarkkaan ottaen kevään merkkejä oli yhdeksän. Kun lähestyin joutsenia lumihangessa kahlaten, tulivat linnut levottomiksi. Kolme harmaata nuorukaista lähti pian sulasta lentoon. Valkoiset aikuiset joutsenet sen sijaan antoivat tulla sopivalle kuvausetäisyydelle. Olen jo pitkään harkinnut oikean lintuharrastajan kameran hankintaa, mutta nyt sain taas sen todeta: paras teleobjektiivi on terveet jalat ja pitkävartiset Nokian kumisaappaat!
Kotona kurkkuni tuntui taas karhealta ja taisi silmäkin uudelleen punottaa. Olin reissuuni kuitenkin tyytyväinen. Viis kunnon yöunista ja aamun rauhasta kahvikupin ja aamulehden parissa. Kevätkausi oli avattu ja kevään ensimmäiset merkit kerätty. Flunssakin häipyy varmaan ennen pitkää, mutta kevät on elettävä ja koettava juuri nyt. Lauantain kauppareissunkin kestän kuin mies. Ja voisihan sitä ostoksilla samalla vilkaista Canoneita, Nikoneja tai Pentaxeja – ja sitä pitkää putkea!
Nukarinkoski, Nurmijärvi
Jääkannet
Vauhti kiihtyy
Ruokapuu
Lahottajat
Kyltti
Lepän kävyt ja kukinnot
Nukarinkosken laavu
Kansallislintu
Aikuiset
Virran vahti
Aikuiset, toinen
Kuvista ja muita kuulumisia 