Lintukohtaamisia vuonna 2017

Pohdin tätä juttuani luonnostellessani, olenko lintuharrastaja vai -harrastelija? Eipä sillä suurta merkitystä tietenkään ole, pelkkää semantiikkaa. Luulen kuitenkin, että itselläni on lintuharrastuksen tavoitteet ja motiivi olleet kohtalaisen selvillä, toisin kuin valtakunnan sote-prosessissa, jossa alkuperäinen tavoite on hämärtynyt eri tahojen ajamiin, soten kannalta toissijaisiin vaatimuksiin. Lintuharrastukseni tärkein tavoite on saada tarkkailla erilaisia lintuja, ihmetellä sekä ihailla niiden kauneutta ja niiden käyttäytymistä – ja samalla havainnoida luontoa yleensä. En voisi ajatella tätä harrastusta ilman kuvaamista. Heikoistakin kuvista voi kotona tietokoneen ruudulla oppia jotakin uutta, voi varmistua lajeista, elää lintukohtaaminen uudelleen – ja jakaa tilanne myös toisten harrastajien kanssa. Tänä vuonna muistin pitää mukanani kiikareita, kun vanha totuushan on, että ”sillä näet nimittäin” – vielä enemmän kuin kameran etsimestä!

On joulukuu, eteläisessä Suomessa maa on kuurassa, mutta kunnon lumipyryä ei ole vielä tullut (tuli kirjoittamisen aikana!). Viimeiset hanhet ovat lähteneet sänkipelloilta ja vieneet mukanaan suurimman joukon pienimmistä muuttolinnuista. Sen sijaan laulujoutsen ei pidä mitään kiirettä siirtyä huilipaikoilta etelämmäksi. Niitä näkyy vielä sadoittain sulissa vesissä ja tulvapelloilla. Ja on petolinnut! Tutun peltoaukean reunalla, korkeassa koivussa voi yhä nähdä piekanan uljaan siluetin. Vaalea päälaki erottuu hyvin, kun kiikaroin lintua. Lähemmäksi ei oikein kannata mennä, koska haukka karkaa pian kauemmaksi. Mutta mitä ihmettä – jokin iso lintu ylittää peltoaukeaa … Se laskeutuu tuonne varisten sekaan. Nyt sen näen; komea merikotka! Koskaan en ole vielä päässyt näin lähelle merikotkaa. Uskoin jo, että nyt tulee vuosikymmenen kuvat, mutta eipä riittänyt oman kamerani pikselit eikä telen millit, ja sääkin oli liian hämärä kunnollisiin kuviin. Kokemus oli silti hieno. Tänä vuonna olen saanut kipinän petolintujen kuvaamiseen. Se paras kuva otetaan ensi vuonna!

Kertaan kohta päättyvää vuotta ja muistelen vuoden kaikkia lintukohtaamisiani. En liikkunut kovin kauas kotipaikkakunnaltani, koska muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta on lintuihmiselle runsaasti eri lintujen suosimia pesimis- tai taukopaikkoja. Kerran ajoin Tuusulanjärvelle ja tsekkasin hyväksi mainitut lintupaikat. Siltä retkeltä ei tullut muuta kuin kokemusta, ja opin, että tutuilta paikoilta ne parhaat tärpit löytyvät. Tälle vuodelle asetin toiveeksi nähdä hempon ja pikkusiepon. Kokeneemmilta lintuharrastajilta sain vihiä, mistä näitä lajeja etsisin. Hempon löysin ihan omin avuin erään jättömaan hiekkakasan päältä, mutta pikkusieposta jäi kotitehtävä ensi vuodelle. Vuoden yksi kohokohdista oli valkoselkätikan kohtaaminen. Tikka tuli tervehtimään minua ja vaimoani haavan tyvelle, kun olimme mökkimme kuistilla aamukahvilla! Mökillä tapahtui paljon muutakin. Eräänä loppukesän pilvisenä päivänä tein pienen lenkin mökkimme ympäristössä. En odottanut mitään ihmeitä lähes sateisena, harmaana päivänä, kunnes tulin tien vieressä olevan risukasan kohdalle. Kuulin vienoa ääntä ja pysähdyin. Peukaloinen ja minä katselimme toisiamme yhtä hölmistyneinä! Sain muistoksi jopa ihan kelvollisia kuvia. Näissä tunnelmissa, peukut ja peukun pyrstösulat pystyyn myös ensi vuoden upeille lintuhavainnoille, meille kaikille!

(alla osa vuoden 2017 lintukuvistani)

Kirjosiipikäpylintu, naaras. Kaivopuisto Helsinki

Isokoskelo, naaras. Kaivopuisto Helsinki

Laulujoutsenet tulevat. Hyvinkää

Lapasorsat ja tavit. Kytäjä Hyvinkää

Puukiipijä. Sveitsi Hyvinkää

Pyy. Sveitsi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä. Rantamo Järvenpää

Kanadanhanhet. Kaukjärvi Tammela

Mustarastas. Sveitsi Hyvinkää

Telkkäemo poikasineen. Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku. Kytäjä Hyvinkää

Hemppo, koiras. Kuumola Hyvinkää

Hiirihaukka. Kytäjä Hyvinkää

Metsäkirvinen. Kytäjä Hyvinkää

Mustapääkerttu, naaras. Heinijärvi Tammela

Pensastasku. Kuumola Hyvinkää

Haarapääsky. Kuumola Hyvinkää

Pikkulepinkäinen. Kytäjä Hyvinkää

Tikli. Kytäjä Hyvinkää

Peukaloinen. Heinijärvi Tammela

Punarinta. Heinijärvi Tammela

Valkoselkätikka. Heinijärvi Tammela

Järripeippo. Kotipiha Hyvinkää

Piekana. Kytäjä Hyvinkää

Urpiainen ja kirjoittaja toivottavat Hyvää Joulua!

Read Full Post »

Mökin ihmemaa

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

Lintuvuosi

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Irtiottoja ja kevätkuvia

Väsymystä on montaa sorttia. Pahinta on, jos ei väsymystään itse huomaa. Hesarin kuukausiliitteen tuoreessa jutussa Matti ja Teppo eivät Matin mukaan ole ”koskaan kokeneet burnista”. Hyvä niin; ja tsemppiä pojille, vaikka uupuminen ei olisi lähelläkään. Luulen, että monelle tavalliselle tossunkuluttajalle tämän vuoden kolea kevät on jo sellaisenaan ollut voimia kuluttava. Itse ainakin koen juuri nyt väsymystä, joka ei ihan dallaspullalla, tai parillakaan asettuisi. Samankaltaisen kevään elin yli kymmenen vuotta sitten. Töitä oli paljon ja pajassamme hikoiltiin myös helatorstaina. Muutaman tunnin aherrettuani ajattelin, että nyt riitti. Painoin tietokoneen off-näppäintä, hyppäsin autoon ja otin suunnaksi Karkalin luonnonpuiston. Irtiotto varmaan kannatti, koska burnis jäi kokematta.

Karkalin luonnonpuiston keväinen vehreys, runsaat keltavuokot ja mustapääkertun liverrys puron varren pensaikossa ovat piirtyneet päähäni lähtemättömästi. Muistan myös, kun kiikarodessani linnun suuntaan eräs toinenkin vaeltaja tuli kuuntelemaan kerttulinnun hienoa sooloa. Vilkas keskusteluhan siitä syntyi, ja osoittautui, että keskustelukumppanini oli kustannustoimittaja, joka myöhemmin teetti meillä töitäkin. Tänä vuonna, kun jälleen helatorstain aikaan työn paljous oli vetämässä suuta viivaksi, tein ennaltaehkäisevät toimet ja suunnitelmat jo hyvissä ajoin. Nyt en lähtisi Karkaliin hakemaan uusia työkontakteja, minulle riitti aivan hyvin tuttu henkireikä läheisen järven tuntumassa. Repun olin pakannut jo pari päivää sitten.

Se toimi jälleen kerran. Tulin väsyneenä kotiin retkeltäni, mutta väsymys ei ollut uupumusta. Kuinka olisikaan ollut. Sain jutella metsätiellä  huilivan sammakon kanssa, näin kevään vuokot vielä loistossaan, kaveerasin sisiliskon kanssa ja olin erotuomarina rantasipien välienselvittelyssä. Näin myös elämäni ensimmäisen pikkutikan, mutta tikka pakeni ylös puuhun piiloon kuvaajalta. Kuulin käen kukunnan ja monet juuri kotimetsikköön kiirehtineet iltalaulajat. Viikko sitten olin J-tytön kanssa kovassa viimassa pellonreunalla joutsenia ja hanhia kiikaroimassa, mutta nyt oli melkein kesä. Lämpö nousi jo 20 asteeseen – ja mikä parasta, burnis jäi metsään. Toisessa korvassa kohisee vielä työpaine, mutta toisella korvalla kuulen vain puron solinaa ja punarinnan iloisenhaikeaa liverrystä.

Käpy kannolla

Näsiä

Sitruunaperhonen

Heijastus

Sinivuokot, vielä kerran

Rantasipi

Pikkukäenrieska

Rauhallinen juttukaverini

Pintaan

Ja huilimaan

Vielä kukkii leskenlehti

Mahdunko kuvaan?

Vai onko näin parempi?

Äitienpäivä lähestyy

Kiikarikaverina J-tyttö

Read Full Post »