Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘muistaminen’

Äidit jos ketkä, ansaitsevat arvostusta ja lämpimän kiitoksen – ei vain äitienpäivänä, vaan kaikkina viikonpäivinä. Äideillä kait on sisäänrakennettu taipumus palvella perhettään ja lähimmäisiään, voimia säästämättä ja aikaa katsomatta. Itselläni ja veljelläni oli hyvä ja lempeä äiti. Yhteiset aikuisiän vuodet jäivät valitettavan vähiksi, kun äitiämme jo melko nuorena kohdanneet sairaudet eivät mahdollistaneet pitkää ikää.

Voin luetella useita muitakin, itselleni tärkeitä äitejä. Lapsuudessa ympärilläni oli parhaimmillaan neljä ”äitiä”: oma äitini, äidinäitini, äidinäidinäitini ja isänäitini. Aikuisiässä olin merkittävässä osassa, kun eräästä nuoresta neidosta tuli äiti – ja elämäntoverini. Hänen äitinsä taas oli maailman paras karjalanpaistintekijä ja vävylleen aina korrekti. Liittomme seurauksena saimme maailmaan tyttösen, jonkä äidin roolia olemme ilolla voineet seurata. Seitsemän äitiä ovat ravinneet, kasvattaneet, ojentaneet, suostutelleet ja rakastaneet blogikirjoittajaa vuosikymmenten aikana.

Kävimme muistamassa äitejämme hautakäynneillä Malmilla Helsingissä ja Rauhannummella Hyvinkäällä jo torstaina ja perjantaina. Poikamme ilahdutti äitiään hienolla ruukkuruusulla perjantaina. Tyttären perhe tulisi käymään seuraavalla viikolla. Olimme järjestäneet asian näin, koska mökillä oli edelleenkin kevätaskareita tehtävänä – ja lastemme perheet saivat pitää oman juhlapäivänsä kaikessa rauhassa.

Lapset kutsuvat vanhempiaan (tavallisesti) äidiksi tai isäksi. Entä jos puolisot alkavat nimittää toisiaan äidiksi ja isäksi. ”Tulepas äiti katsomaan …”  Mies kutsuu siis vaimoaan. Muuttuuko puhuttelukäytäntö tuollaiseksi iän myötä, ilmeisesti, jos on muuttuakseen? Mutta meidän perheessämme vaimo on vaimo eikä äiti – ei ainakaan ihan vielä.

Haudoilla (Malmin hautausmaa, Helsinki)

Pikku enkeli

Yksi sankareista

Valkovuokot

Siitä vain klapeiksi

Blogikirjoittaja

Read Full Post »

Olimme sopineet vaimoni sukulaispariskunnan kanssa yhteisestä hautakäynnistä Pyhäinpäivänä. Aioimme käydä viemässä kynttilät nelikkomme Hyvinkäälle ja Riihimäelle haudatuille omaisillemme ja sukulaisillemme.

Pyhäinpäivän aamu oli sateinen. Sade muuttui välillä jopa rännäksi, mutta päivän kuluessa sää poutaantui. Juuri Pyhäinpäivän aikoihin eteläinen Suomi hyvin usein saa ensimmäiset lumi- tai räntäsateensa ja maanteillä ollaan vaikeuksissa. Kierroksestamme tuli melko laaja – kävimme lopulta seitsemällä hautapaikalla ja kolmella eri hautausmaalla. Termospullo kuumine mehuineen jäi kotiin, kuten jäi myös eräänä jouluna. Meillä oli silloin veljeni ja hänen vaimonsa kanssa tapaaminen omien vanhempiemme haudalla Helsingin Malmin hautausmaalla – ja minä olin luvannut tuoda kuumat mehut. Tänä Pyhäinpäivänä omat vanhempani saivat kynttilän Hyvinkään hautausmaan kiitoskivelle.

Ikä muuttaa asioita ja asenteita. Nuorempana Pyhäinpäivä oli melkeinpä kauhistus – päivä tuntui pitkältä ja vähän ahdistavaltakin. Eilinen päivä tuntui erilaiselta. Sää oli viileä mutta aurinkoinen. Kuumaa mehua ei kaivannut kukaan, kun nautimme kotonamme höyryävät kahvit ja vaimoni herkulliset leivonnaiset. Yhdessä koettu hautakierros oli miellyttävä ja rauhoittava. Koimmeko jotakin pyhää? Ehkä. Tuliko Pyhäinpäivän kierroksesta meidän oma Santiago de Compostela?

Lyhty takapihalla

Puolimatkan hautausmaa, Hyvinkää

Porttipaasi (Puolimatkan haustausmaa, Hyvinkää)

Kiitoskivi (Rauhannummen hautausmaa, Hyvinkää)

Liekoseppele Kiitoskivellä

Lyhdyt (Riihimäen hautausmaa)

Read Full Post »